Kauppatieteiden laitos
IFRS 16 -STANDARDIN VAIKUTUS FRANCHISINGYHTIÖN TOIMINTAAN JA RAPORTOINTIIN
Case-tutkimus – Kotipizza Group Oyj
Pro-Gradu tutkielma Laskentatoimi
Henri Veijalainen 268049 Ohjaaja: Pasi Syrjä Esitys: 17.6.2020
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta YksikköKauppatieteiden laitos
Tekijä
Henri Veijalainen Ohjaaja Pasi Syrjä
Työn nimi (suomeksi ja englanniksi)
IFRS 16 –STANDARDIN VAIKUTUS FRANCHISINGYHTIÖN TOIMINTAAN JA RAPORTOINTIIN. Case-tutkimus – Kotipizza Group Oyj
Pääaine
Laskentatoimi ja verotus Työn laji Pro-Gradu tutkielma Aika 17.6.2020 Sivuja 77
Tiivistelmä
Tutkimuksen pääasiallisena tavoitteena on selvittää miten IFRS 16 -standardi vaikuttaa yhtiöiden raportointiin ja toteutuvatko standardille asetetut tavoitteet kohdeyrityksen kohdalla. Tutkimuksen ensimmäisenä
alaongelmana oli selvittää, oliko kohdeyrityksellä mahdollisuuksia soveltaa standardia ja minimoida sen vaikutuksia. Toinen alaongelma pyrki selvittämään, oliko yhtiöllä soveltamishaasteita tai tulkintahaasteita standardin käyttöönotossa.
Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään IFRS-standardin tausta ja tekijät, kirjaamistavat sekä mahdolliset soveltamistavat systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Kirjallisuuskatsaus on menetelmänä oikeusdogmaattinen. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin case-tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä oli puolistrukturoitu haastattelu. Tutkimuksen kohdeyrityksenä oli Kotipizza Group ja haastatteluun osallistui standardin käyttöönotosta vastaava talousjohtaja sekä laskennasta vastaava controller.
Uuden IFRS 16 -standardin vaikutukset olivat Kotipizzan taloudellisiin lukuihin ja raportointiin hyvin pitkälti ennustettavissa ja samankaltaisia aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin vaikutuksiin. Kotipizzan liiketoiminnan pohjautuessa franchisingtoimintaan, poikkeavat vaikutukset osittain muista yhtiöistä. Tämän vuoksi joissakin tapauksissa yhtiöiden välinen vertailukelpoisuus ei parane uuden standardin myötä, vaikka vertailukelpoisuuden paraneminen on yksi standardin päätavoitteista. Kotipizzan Groupin tapauksessa standardin vaikutuksiin olisi voitu vaikuttaa vuokra-ajan, optioiden, vuokrasopimuksien kategorioimisen, johdon päätöksenteon ja diskonttokorkojen avulla, mutta Kotipizza perustaa päätöksenteon operatiiviseen riskianalyysiin ja investointisuunnitelmiin, johon IFRS 16 -standardilla ei ole vaikutusta. Tulkinta- ja soveltamishaasteita koettiin omaisuuserän oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä ja täysin takautuvan laskennan suorittamisessa. Standardi on uusi ja markkinoille ei ollut vakiintunut tapoja soveltaa standardia, minkä vuoksi standardin soveltaminen on huomattavasti vaikeampaa käytännössä kuin teoriassa.
Avainsanat
IFRS 16, vuokrasopimukset, tilinpäätös, franchising
Sisällysluettelo
1. Johdanto ... 4
1.1 tutkimuksen tausta ... 4
1.2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelmat ... 4
1.3 Tutkimusmenetelmät ja rajaukset... 5
1.4 Tutkimuksen rakenne ... 6
2. Tilinpäätösstandardit ... 7
2.1 Taustaa kansainvälisistä IFRS -standardeista ... 7
2.2 IFRS / IAS ja GAAP standardit ja niiden kehittäminen. ... 10
2.4 IAS 17- & SFAS 13 -standardeista IFRS 16 -standardiin. ... 12
3. IFRS 16 vuokrasopimukset ... 21
3.1 IFRS 16 -standardin tavoitteet ... 21
3.2 Aikaisemmat tutkimukset ... 22
3.3 Vuokrasopimuksen tunnistaminen ja soveltamisala ... 25
3.4 Vuokrasopimuksien muuttujat ... 30
3.4.1 Osapuolet ... 30
3.4.2 Vuokra-aika ... 30
3.4.3 Vuokrasopimuksen luokittelu ... 32
3.4.4 Operatiiviset vuokrasopimukset ... 34
3.6 IFRS 16 –standardin tuomat muutokset ... 35
3.6.1 Kirjaaminen ja arvostaminen ... 35
3.6.2 Esittämistapa ... 40
3.7 Vaikutukset ... 41
3.8 Muutokset yhtiön toimintatavoissa ja IT-järjestelmissä ... 46
4. Empiirinen tutkimus ... 50
4.1 Tutkimusmenetelmä ja tutkimusaineisto ... 50
4.2 Haastateltavien kuvaukset ... 50
4.3 Tutkimuksen toteutuksen kuvaus ... 52
5. Empiirinen analyysi IFRS 16 -standardin muutokset kohdeyrityksessä ... 54
5.1.Siirtymisprosessi ja uudistukset liiketoiminnassa ... 54
5.2 IFRS 16:n soveltaminen kohdeyrityksessä ... 57
5.3 Muutokset kirjauksissa ja arvostamiskäytännöissä ... 60
5.4 Muutokset tunnusluvuissa ja raportoinnissa ... 63
5.5 Arvio standardin tavoitteiden toteutumisesta... 66
6. Yhteenveto ja johtopäätökset ... 69
7. Lähteet ... 72
1. Johdanto
1.1 tutkimuksen tausta
Vuokraus on tärkeä ja laajalti käytetty rahoitusratkaisu. Se on joustava ratkaisu, jonka avulla yritykset pääsevät käsiksi ja voivat käyttää omaisuutta ja laitteita ilman, että niiden tarvitsee hankkia suuria rahavirtoja. Vuokrauksen avulla vuokralle ottajien on mahdollista puuttua epäkuranttiuden ja jäännösarvon riskien ongelmiin. Itse asiassa, joskus vuokraus on ainoa tapa saada käyttöön fyysinen omaisuus, joka ei ole ostettavissa. (PWC, 2016A, 2)
Tammikuussa 2019 astui voimaan uusi kirjanpitostandardi IFRS 16, joka säätää miten vuokrasopimukset kirjataan kirjanpitoon. IFRS 16 -standardi korvaa IAS 17 -standardin. IFRS 16 -standardin tavoitteena on parantaa informaation laatua ja varmistaa, että vuokralle ottajat ja vuokralle antajat esittävät merkityksellistä informaatiota tavalla, joka kuvastaa kyseisiä liiketoimia todenmukaisesti, tehden yrityksien toiminnasta entistä läpinäkyvämpää. Suurimmat erot standardien välillä ovat kirjanpitokäytännöissä IFRS 16:n pakottaessa yritykset aktivoimaan suurimman osan vuokrasopimuksista taseelle, kun taas IAS 17 mahdollisti tulospohjaiset operatiiviset vuokrasopimukset. Uusi standardi tulee muuttamaan huomattavasti tiettyjen toimialojen tulos- ja taserakennetta, tunnuslukuja ja tilinpäätösraportointia.
1.2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelmat
Uuden standardin vaikutukset ovat maailmanlaajuiset ja muutokset ovat suuria. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten uusi standardi vaikuttaa Suomessa toimivaan pörssiyhtiöön, jolla on useita satoja vuokrasopimuksia, jossa yhtiö toimii sekä vuokralle ottajana että vuokralle antajana. Tutkimus selvittää toteutuuko standardille asetetut tavoitteet ja tutkimuksen tarkoituksena on tutkia myös listatun yhtiön mahdollisuuksia ja halukkuutta vaikuttaa standardin soveltamiseen sen vaikutuksien minimoimiseksi taloudellisessa raportoinnissa.
Tutkimusongelma on muotoiltu seuraavasti: ”Miten siirtyminen IAS 17 -standardista IFRS 16 -standardiin vaikuttaa yleisesti yrityksien raportointiin ja toteutuuko IFRS 16 -standardille asetetut tavoitteet kohdeyrityksien kohdalla käytännössä?”
Tutkimuksella on kaksi alaongelmaa, jotka on muotoiltu seuraavasti:
”Mitä vaikutusmahdollisuuksia yrityksellä on IFRS 16 -standardin soveltamisesta ja onko yhtiöillä tarvetta minimoida standardin vaikutuksia?”
”Minkälaisia soveltamishaasteita tai tulkinnan epäselvyyksiä kohdeyrityksellä oli IFRS 16 - standardin käyttöönotossa?”
1.3 Tutkimusmenetelmät ja rajaukset
Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään IFRS-standardin tausta ja tekijät, kirjaamistavat sekä mahdolliset soveltamistavat systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla.
Kirjallisuuskatsaus on menetelmänä oikeusdogmaattinen eli lainopillinen, sillä tutkittava standardi ja aikaisemmat tutkimukset perustuvat kirjanpito- ja tilintarkastuslakeihin.
Kirjallisuuskatsauksen avulla tutkitaan myös teoreettisesti, mitä vaikutuksia yhtiöt tulevat kokemaan standardin käyttöönotosta. Tutkimuksen empiirinen osuus suoritetaan toteuttamalla haastattelu kohdeyrityksessä. Tutkimuksen empiirinen osuus suoritetaan case-tutkimuksena, koska se mahdollistaa tutkia monimutkaisia kysymyksiä paljon yksityiskohtaisemmin kuin tutkimusmetodeilla, jotka käsittelevät useampia tutkimuskohteita kerrallaan. Tarkoituksena ei ole pyrkiä lain tulkinnan yleistettävyyteen, vaan tutkimus on rajattu kohdeyritykseen ja tutkimuskysymyksiin vastataan kohdeyrityksen näkökulmasta. Aikaisemmin tehtyjen tutkimuksien tuloksia pyritään peilaamaan kohdeyritykseen ja vertailemaan aikaisemmin saatuja tutkimuksia tämän tutkimuksen tuloksiin.
Tutkimusmetodina käytettiin teemahaastattelua. Teemahaastattelu oli strukturoitu haastattelurunkoon, mutta haastattelurungosta voitiin poiketa, jos haastateltavien vastauksista selvisi, jotain teoriasta poikkeavaa. Teemahaastattelua voidaan pitää siis puolistrukturoituna.
Teemahaastattelu keskittyy keskeisten ennalta määritettyjen teemojen ympärille. Haastattelua varten rakennettiin haastattelurunko, jossa käsiteltiin teema-alueita ja tarkentavia kysymyksiä.
Haastattelurunko rakennettiin tutkimuskysymyksien ja teoriaosuuden perusteella.
Teemahaastattelun etuna voidaan pitää sitä, että haastattelun aikana voidaan tehdä tarkentavia kysymyksiä haastateltavien vastauksiin syvemmän tiedon saamiseksi (Tuomi et al., 2018, luku 3).
Haastattelun sisällönanalyysissä analysoidaan haastattelussa puhuttuja sisältöjä. Litteroinnissa usein dokumentoidaan sanatarkasti keskustelu mukaan lukien tilkesanat. Tärkeää on myös
huomioida kaikki puheen piirteet, joita pidetään olennaisina analysoitavan asian kannalta.
Litteroinnin tarkkuus riippuu hyvin pitkälti tutkimusongelmasta, joka määrittää, kuinka tarkasti tietoa tulee kerätä. Haastatteluiden litterointi on analyysin ensimmäinen ja yksi tärkeimmistä vaiheista. Litterointi on aikaa vievää, mutta helpottaa ison aineiston läpikäymistä ja kokonaisuuksien hahmottamista. Haastattelun litteroiminen voi myös tuottaa lisää informaatiota, jota ei välttämättä haastattelua kuuntelemalla havaitse. Kuitenkin täydellistä litteraatiota ei ole olemassa, koska haastattelija tulkitsee litterointia oman havaintokykynsä rajoittamana. Litteroitu teksti on muotoiltu versio ja vain yksi tulkinta tilanteesta. (Hyvärinen et al, 2017, luku 20-21)
1.4 Tutkimuksen rakenne
Tutkimus koostuu seitsemästä pääluvusta, joita täydentävät alaluvut. Tutkimus alkaa johdanto -luvusta, jossa käsitellään tutkimuksen taustat, tavoitteet, tutkimusongelmat, rakenne, rajaukset ja tutkimusmenetelmät. Toinen luku keskittyy kirjanpitostandardien teoriaan ja historiaan, jonka avulla selvitetään tutkimuksessa käytettyä terminologiaa ja perustellaan kansainvälisten kirjanpitostandardien tarpeellisuutta ja toimintaperiaatetta. Kolmannessa luvussa käsitellään tutkimuksen kohdetta IFRS 16 vuokrasopimukset -standardia. Luvun tarkoituksena on selvittää standardin tuomat muutokset, tavoitteet, tarkoitukset ja mahdolliset vaikutukset. Neljännessä luvussa käsitellään standardin tuomia muutoksia kohdeyrityksessä. Luvussa esitellään kohdeyritys ja empiirisen tutkimuksen toteutustavat ja tutkimusmenetelmä. Viidennessä luvussa analysoidaan empiirisen tutkimuksen tuloksia ja pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Kuudennessa ja viimeisessä luvussa esitetään yhteenveto tutkimuksesta ja johtopäätökset. Viimeisessä luvussa on esitetty tutkimuksessa käytetyt lähteet.
2. Tilinpäätösstandardit
2.1 Taustaa kansainvälisistä IFRS -standardeista
Yritysten tilinpäätökset tarjoavat sijoittajille elintärkeää tietoa yrityksen suorituskyvystä ja perusteet yrityksien tulevaisuuden odotuksiin. Tietojen analysointi tunnuslukujen avulla mahdollistaa vertailujen tekemisen menneisyyden, muiden saman toimialan yritysten kanssa ja markkinoiden kanssa kokonaisuutena. Yhtiön tulevaisuuden ja menneisyyden vertailussa ei yleensä ole ongelmia, mutta ongelma voi syntyä, kun verrataan yhtiöitä keskenään tai kun yritykset sijaitsevat eri maissa. (Bohusova, 2015, 508)
Nykyään valtioiden rajoilla ei ole suurta merkitystä maiden välisiin rahavirtoihin, jonka vuoksi pääomamarkkinoita voidaan pitää maailmanlaajuisina. Kansainvälisesti liikkuvat pääomat mahdollistavat sijoittajien paremmat tuotto-ja hajautusmahdollisuudet ja tämän vuoksi on luonnollista, että markkinoilla toimijoilla ei tulisi olla esteitä laadukkaaseen, läpinäkyvään ja vertailukelpoiseen taloudelliseen tietoon tehdessään taloudellisia päätöksiä. Tieto on yksi arvokkaimmista hyödykkeistä sijoittajien päätöksenteossa. Tiedot tarjoavat sijoittajille perustan tietoiseen päätöksentekoon, joilla sijoittajat voivat päästä tulostavoitteeseensa.
Tärkeää tietoa päätöksen tekoon voidaan saada yhtiöiden tilinpäätöksistä. Rajat ylittävien sijoitusten ja rahavirtojen kasvu aiheuttivat sen, että erilaisten maakohtaisten kansallinen kirjanpitojärjestelmien käyttö tekee sijoittajille kalliiksi ja vaikeaksi eri sijoitusmahdollisuuksien vertailun. IFRS-standardit mahdollistavat rajat ylittävän vertailukelpoisuuden ja lisää raportoinnin avoimuutta, mahdollistaen sen, että sidosryhmät ja potentiaaliset sijoittajat ymmärtävät kokonaisuudet maailmanlaajuisesti. (Tweedie, 2007, 4-6;
Bohusova, 2015, 507)
Toisen maailmansodan jälkeen maailmassa noudatettiin pääasiassa maakohtaisia (GAAP) kirjanpitostandardeja. 1950 -luvulla nopeasti kasvavan kansainvälisen kaupankäynnin ja sijoituksien myötä kirjanpidon asiantuntijat alkoivat kokea ongelmia nopean kansainvälistymisen myötä. Ongelmat korostuivat 1960 -luvulla kun yhdysvaltalaiset yritykset yhdistyivät ja laajenisivat toimintojaan Eurooppaan. 1960 -luvun loppupuolella perustettiin liike, joka pyrki yhtenäistämään kansainvälisiä kirjanpitostandardeja. Tästä liikkeestä syntyi lopulta International Accounting Standards Commitee (IASC)
Aikaisemmin IASC:ina komiteana tunnettu organisaatio muutti nimensä International Accounting Standards Boardiksi (IASB) uudelleen organisoinnin yhteydessä vuonna 2001.
Samalla muutettiin kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IAS) nimitys vastaamaan organisaation nimeä, jolloin standardit nimettiin IFRS –standardeiksi (International Financial Reporting Standards). (EY N:o 1606/2002)
Nykyaikana yhtiöt toimivat usean eri maan lainsäädännön alaisena, mikä tekee toiminnan yhteensovittamisesta ilman kansainvälisiä standardeja usein kallista ja altistaa toiminnan virheille. EU:n jäsenet olivat ensimmäisiä maita, jotka pyrkivät harmonisoimaan kirjanpitostandardit. Harmonisointi eteni 1990 -luvulla International Accounting Standardin, yhteisen valuutan ja yhteisen politiikan avulla. 1990 –luvulla kansainvälisten standardien käyttö kiihtyi, kun eurooppalaiset pörssit alkoivat suosia kansainvälistä IAS/IFRS–
standardistoa. Nämä standardit pakottivat ulkomaista pääomaa tarvitsevat listautuvat yritykset muuttamaan tilinpäätöksessä käytettäviä standardeja. (Tweedie, 2007, 4-6; Soderstrom & Jialin Sun, 2007, 677-680)
Suurien kansainvälisten yrityksien Enronin ja WorldComin romahdus vuonna 2002 muistuttaa kirjanpidon mahdollisuudesta harhauttaa sijoittajia ja muita sidosryhmiä. Erityisesti taseen ulkopuolisen rahoituksen käyttö voi johtaa yrityksen velkojen vääristymiseen. Vuokraus edustaa yhtä tällaista taseen ulkopuolista rahoitusta. Tilinpäätösstandardien laatijat ovat tehneet ongelman ratkaisemiseksi radikaaleja ehdotuksia, joilla ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuuksia pyritään rajoittamaan. IASB:ille avautui mahdollisuus muutokselle Yhdysvalloissa tapahtuneiden Enronin ja muiden taloudellisten skandaalien johdosta.
Skandaalien johdosta kansainvälisten standardien kannatus kasvoi, minkä vuoksi lopulta Yhdysvaltojen Financial Accounting Standards Board (FASB) ja IASB solmivat ”The Norwalk” sopimuksen. Tarkoituksena oli sovittaa kaksi maailmanlaajuista kirjanpitostandardia yhteen. Tarkoituksena oli valita molemmista standardistoista parhaimmat standardit tai kehittää uusia standardeja vanhojen tilalle. IASB ja FASB hyväksyivät pyrkimykset poistaa standardien väliset ristiriidat mahdollisimman nopeasti ja yhtenäistää agendansa välttääkseen tulevaisuuden eroavaisuudet ja tulkitakseen standardeja samalla tavalla. (Tweedie, 2007, 4-6; Goodacre, 2003; 99-100)
Euroopan Unioni hyväksyi heinäkuussa vuonna 2002 IAS -asetuksen, jonka myötä IFRS- raportointi tuli koskemaan kaikkia Euroopan Unionin alueella toimivia julkisesti noteerattuja
yhtiöitä. Asetuksen vaikutus koskee kaikkia EU:n alueella toimivia pörssiyhtiöiden tilinpäätöksiä niiden koosta ja kansainvälistymisen asteesta riippumatta. Asetuksen vaikutuspiiriin kuului noin 7000 Euroopan alueella toimivaa arvopaperien liikkeellelaskijaa, jotka laativat ensimmäiset IFRS-tilinpäätökset vuodelta 2005. Muutos otettiin vastaan pääasiassa positiivisesti, mutta päätös IFRS-standardien käyttöönotosta aiheutti myös negatiivisia mielipiteitä. Mielipiteeseen standardin käyttöönotosta vaikutti vahvasti kohdemaan paikallinen kirjanpitolaki ja paikallisten standardien laatu. Jos uuden standardiston oletettiin parantavan tiedon laatua ja poistavan tietojen epäsymmetriaa, koettiin standardisto positiivisena muutoksena sijoittajien keskuudessa. Negatiivinen reaktio tuli yleensä yrityksiltä, joiden kotipaikka oli maissa, joissa todennäköisesti noudatettiin heikompaa tilintarkastusstandardien täytäntöönpanoa. Mazarsin tutkimuksen mukaan yhtiöt uskoivat IFRS-standardien parantavan tilinpäätösten vertailukelpoisuutta, mutta eivät olleet sitä mieltä, että EU:n tulisi kehittää omaa standardistoaan. Eurooppalaiset yhtiöt olivat kuitenkin omasta mielestään hyvin valmistautuneita uusien standardien käyttöönottoon. (Haaramo ym. 2018, 16; Armstrong et al, 2010, 31-61; EY N:o 1606/2002, Mazars, 2005, 7, Beranová, 2008, 30)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kirjattiin Suomen kirjanpitolakiin seuraavasti:
”KPL 30.12.1997/1336 1 luku § 4: Tässä laissa tarkoitetaan IAS-asetuksella kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1606/2002.”
Suomessa IFRS–standardien noudattaminen on monilta osin vapaaehtoista. Listaamattomat yhtiöt ja pääasiassa PK-yritykset voivat oman harkintansa mukaan tehdä tilinpäätökset FAS:n (Finnish accouting standards) mukaan tai siirtyä käyttämään IFRS–standardeja erillistilinpäätöksissä tai konsernitilinpäätöksissä. Siirtyminen kansainvälisiin standardeihin edellyttää kuitenkin, että yhtiöllä on auktorisoitu tilintarkastaja, jolla pyritään varmistamaan soveltamisen laadukkuus. IFRS–valvonta on Suomessa Finanssivalvonnan vastuulla, jonka valvontavaltuudet säädettiin lakiin Finanssivalvonnasta. Valvonnan kohteena ovat tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteiden sisällöt.
Suomessa tilintarkastusalan kansainvälisestä valvontayhteistyöstä vastaa viranomainen on Patentti-ja rekisterihallitus, joka valvoo tilintarkastuksen laatua ennakkoon laaduntarkastuksilla ja jälkikäteen tutkinnan kautta. (Haaramo ym. 2018, 16-24 ; prh.fi)
2.2 IFRS / IAS ja GAAP standardit ja niiden kehittäminen.
IFRS–standardeja noudatetaan IASBI:n mukaan joko pakottavina tai vaihtoehtoisina 138 maassa ja 70 pörssissä, mikä tekee standardista laajasti tunnetun. Kansainvälisiä tilintarkastusstandardeja tarvitaan, kun sijoittajat, lainanantajat ja muut luottoa antavat tahot tarvitsevat informaatiota sellaisten taloudellisten päätösten tueksi, joilla pyritään rahoittamaan lainaa ottavan yrityksen toimintaa. Informaation tarve kohdistuu usein yhtiön tai konsernin taseeseen, joka viestii yhtiötä kohtaan esitetyistä vaateista sekä tulokseen ja rahavirtoihin, jotka kertovat kuinka taloudellisesti ja tehokkaasti yhtiön johto harjoittaa liiketoimintaa. (Haaramo ym. 2018, 18-19; Grigoras-Ichim, 2016, 142)
IASB pyrkii johtamaan projektia, jossa suurin osa maailman talouksista siirtyisi IFRS–
standardien käyttöön. Suurin osa näkee hyödyt yksittäisen korkealaatuisen standardijärjestelmän käytössä pääomamarkkinoilla. Tweedien (2007, 4-6) mukaan pääomamarkkinoiden informaation perusperiaatteet ovat:
1. Yhtiöiden keskinäinen vertailukelpoisuus
2. Informaatio on relevanttia taloudelliseen päätöksentekoon 3. Todenmukainen taloudellisen todellisuuden esittäminen
4. Neutraalisuus, joka ei suosi pääoman toimittajaa, pääoman käyttäjää, ostajaa tai myyjää.
Ball (2006, 11) luetteli IFRS:n luomat mahdollisuudet sijoittajille:
1. IFRS lupaa olla tarkempaa, kattavampaa ja oikea-aikaisempaa taloudellista informaatiota, kuin kansalliset standardit. Tämä johtaa paremmin informoituihin pääomamarkkinoihin, joka laskee sijoittajien riskejä
2. Pienisijoittajat osaavat ammattilaisia epätodennäköisemmin ennustaa taloudellisia raportteja toisista lähteistä. Kirjanpitokäytäntöjen parantaminen edistää piensijoittajien kilpailukykyä ammattimaisia sijoittajia kohtaan ja täten pienentää riskiä toimia paremmin informoitujen ammattilaisten toimiessa.
3. Eliminoimalla kansainvälisiä eroavaisuuksia kirjanpitostandardien välillä ja standardisoimalla kirjanpidon menettelytavat helpotetaan yrityksien välistä vertailua.
IFRS:n käyttöönotto voi siis laskea sijoittajan kustannuksia taloudellisen tiedon käsittelyssä.
4. Taloudellisen tiedon käsittelystä saadut kustannusedut luultavasti parantavat myös pörssimarkkinoiden tehokkuutta, jolloin suuri osa sijoittajista hyötyy.
5. Kansainvälisten eroavaisuuksien poistaminen helpottaa jossakin määrin valtioiden välisiä hankintoja.
Tarkoituksena oli siis tehdä yksi standardisto, jota koko maailma voisi käyttää. Sen tarkoituksena oli olla helposti ymmärrettävä, tehokas, vertailukelpoinen ja läpinäkyvä.
Standardiston tarkoituksena on helpottaa yhtiöiden lisäksi myös ulkopuolisten käyttäjien kuten esimerkiksi rahoituslaitosten ja sijoittajien toimintaa.
Vuonna 2002 esitetyn IAS-asetuksen myötä luotiin hyväksymismekanismi, jolla IFRS- standardit otetaan käyttöön EU-alueella. Tarkoituksena on valvoa IFRS-normiston yhdenmukaista käyttöönottoa EU-alueella vahvistamalla hyväksymismekanismin perussäännöt, siirtymäjärjestelyt ja täytäntöönpanoaikataulu. Toisaalta EU-alueen aktiivisempi rooli IASB:n työskentelyssä haluttiin turvata. (Haaramo ym. 2018, 16)
Koko prosessi kehittämisestä hyväksymiseen on läpinäkyvä prosessi, jossa apuna käytetään konsultaatiota ja maailmanlaajuisia keskusteluita sekä tapaamisia eriosapuolien kesken.
Prosessiin liittyivät vahvasti laatijoiden lisäksi tilintarkastajat ja valvojat. Standardistoa pidetään yleisesti myös helposti käyttöönotettavana eikä käyttöönottoon ei pääsääntöisesti liity suuria haasteita tai esteitä. Standardiin siirtymisen vaikutus kehittyneisiin kapitalistisiin maihin on verrattain pieni, koska suurin osa näistä teollisuusmaista on kehittänyt omat kirjanpitokäytäntönsä, jotka soveltuvat kansalliseen markkinatalouteen. (Haaramo ym. 2018, 18; Grigoras-Ichim, 2016, 142)
Vaikka politiikan voidaan olettaa vähentävän kansainvälisiä eroja kirjanpidossa, valtioiden voidaan kuitenkin olettaa esittävän kansallisia poliittisia näkökulmia, jolloin kansainvälistymisen ei voida olettaa poistavan eroavaisuuksia käytännössä. Poliittiset ja taloudelliset syyt voivat olla pääsyynä IFRS:n toimeenpanon epäsäännöllisyyteen. Suuret erot taloudellisen raportoinnin käytännöissä ja taloudellisen raportoinnin laadukkuudessa ovat väistämättömiä. Tämä olettamus perustuu siihen, että vaikka maailma on globalisoitunut, monet poliittiset ja taloudelliset asiat vaikuttavat taloudellisen raportoinnin käytäntöihin paikallisesti. Kaikista näkyvimmät poliittiset ja taloudelliset vaikutukset IFRS:ään näkyvät kansallisen standardin hyväksymisen tasolla. Standardin hyväksymistä voi edeltää valtiollinen
painostus standardia kohtaan, jos lopputulema on epäsuotuisa paikallisille toimijoille. Toinen tapa, jolla paikallinen politiikka tai taloudelliset tekijät voivat vaikuttaa IFRS:n hyväksymiseen on tarjota yrityksille mahdollisuus valita vaihtoehtoisia kirjanpitokäytäntöjä. (Ball, 2006, 15- 17; Burca et al, 2013, 42-47)
Yksi esiin tulleista laajasti levittäytyneen IFRS-standardiston ongelmista on sijoittajien olettamukset yhtenäisestä kirjanpidon toimintatavasta. Tämä yhtenäinen toimintatapa ei ole niin yhtenäinen kuin annetaan olettaa ja kansainväliset eroavaisuudet raportoinnin tasosta piiloutuivat ”yhtenäinen standardisto”- termin taakse. On epätodennäköistä, että yrityksen johto ja tilintarkastajat tarkastavat yrityksien varallisuuden paikkaansa pitävyyden yhtä tarkasti kaikissa IFRS-standardeja käyttävissä maissa. Lisäksi valvontajärjestelmät voivat toimia eri tavalla valtioiden välillä, joka voi johtaa siihen, että huonosti valvottu ja toteutettu IFRS- standardien mukainen tilinpäätös, voi hyödyntää korkealaatuisen standardiston ”IFRS brandia”
kuitenkaan täyttämättä sen todellista laatutasoa. (Ball, 2006, 15-17)
2.4 IAS 17- & SFAS 13 -standardeista IFRS 16 -standardiin.
Alkuperäinen vuokrasopimusten kirjaamiskäytäntö esiteltiin FASB:in toimesta vuonna 1976.
Tämä standardi muutti pääomaleasingsopimuksissa esitettävien tietojen muotoa niin, että kaikki pääomavuokrasopimukset on ilmoitettava varoina ja velkoina tosiasiallisesti siirtämällä ne alaviitteistä taseeseen. Tämän jälkeen International Accounting Standards Commitee (IASC) kehitti vuonna 1994 aikaisempiin kirjaamiskäytäntöihin pohjautuvan IAS 17 -standardin, jonka tuleva IFRS 16–standardi tulee korvaamaan.
Euroopassa vuokrausta käytetään yhtiön tärkeänä rahoitusmuotona, kun tarkoituksena on hankkia uutta pääomaa kuten esimerkiksi koneita, rakennuksia tai tietokoneita.
Liiketoiminnassa omaisuuden leasing on vaihtoehtoinen rahoituksen muoto lainoille. Sen sijaan, että yhtiö ottaa lainaa rahoituslaitoksilta, voi yhtiö saada omistusoikeuden leasing- vuokrana, jossa yhtiö maksaa lainan takaisin sopimusaikana tai maksaa vuokraa kyseisen omaisuuden käytöstä vuokrasopimuksen ajalta. Vuokrat tuovat lisäkapasiteettia rahoitukseen, varsinkin, kun yhtiöt kokevat hetkellisiä taloudellisia rajoitteita Vuokraus on kehittynyt useiden vuosikymmenien aikana rahoitustyökaluksi, jota voidaan käyttää liiketoimintasuhteiden rakentamiseen ja muokkaamiseen. Yhtiöt voivat käyttää arvokkaita pääomia uhraamatta suuria määriä likvideitä varoja vuokrasuhteen alkuaikana. Toisena hyötynä voidaan nähdä leasingin
tuoma jousto, jossa vuokralaiset voivat lieventää pääomien epäkuranttiuden ja jäännösarvon riskejä. Joissakin tapauksissa leasing voi olla ainoa vaihtoehto yhtiöille päästä käsiksi ja käyttää pääomia, joita yhtiöllä ei ole varaa ostaa. (Tancheva-Todorova & Velinova – Sokolova, 2019, 45; Kints & Spoor, 2019, 3-4)
Sharpe ja Nquyen (1995, 291-293) ja Beattie ja Weber (2010, 1221-1235) huomasivat, että yhtiöt, joiden taloudellinen ja rahoituksen tilanne ovat heikkoja, käyttävät todennäköisemmin vuokraamista toimintansa rahoittamiseen. Varsinkin yhtiöt, jotka kärsivät huonosta maksuvalmiudesta ja vähäisistä likvideistä varoista, käyttävät useasti vuokrausta toiminnan rahoittamisen keinona. Tutkijoiden mukaan institutionaaliset tekijät esimerkiksi vuokrauksessa antavat vuokranantajille paljon hyötyä konkurssissa. Vuokrakulut ja muut vuokranantajan saamiset klassifioidaan operatiivisiin kuluihin konkurssitilanteessa. Nämä tulee maksaa välittömästi tai kohtuullisessa ajassa, jolloin konkurssi ei vaikuta vuokranantajan saamisiin. Jos vuokralainen ei hyväksy vuokrasopimuksen jatkamista voi vuokranantaja välittömästi ottaa haltuun vuokrattavan kohteen. Tämä turvaa vuokranantajan omaisuuden, kun taas myyjä joutuisi odottamaan omaa osuuttaan konkurssipesästä.
IAS 17 -standardin voimassaoloaikana rahoitusleasingin kaltaiset operatiiviset vuokrasuoritukset, voivat olla harhaanjohtavia osakkeen omistajille ja sijoittajille, koska niitä ei seurata yhtiön tasetileillä. Tämä voi vääristää yhtiön taloudellista asemaa, tehokkuutta ja rahavirtoja. Operatiiviset vuokrasopimukset ovat suosittuja, koska ne pitävät vuokratut varat ja velat taseen ulkopuolella, jolloin vuokrasopimuksien kokonaisvaikutukset liiketoimintaan esitetään vain tilinpäätöksen alaviitteissä. Pääomaleasingsopimukset puolestaan edellyttävät sekä vuokrattujen varojen että velkojen esittämistä taseessa. Tämän vuoksi on selkeää, että IAS 17:n mukainen vuokrasopimusten raportointi tarjoaa liikkumatilaa vuokrasopimusten järjestelylle, joka mahdollistavat tietojen esittämisen ulkopuolisten sidosryhmien intressien mukaisesti. Taloudelliset tunnusluvut kuten ROA ja D/E, jotka perustuvat tilinpäätöksen tietoihin, eivät anna oikeaa kuvaa yrityksen taloudellisesta asemasta. Tunnusluvut eivät ole vertailukelpoisia, koska yhtiöt käsittelevät vuokrasopimuksia eri tavoin. Yhtiöt käyttävät taseen ulkopuolista rahoitusta parantaakseen taseen velkojen ja oman pääoman suhdetta. Johdon tavoitteena on parantaa näillä toimillaan yhtiön tilinpäätöstietoja. Joskus johdon toimia voidaan pitää tarkoituksenmukaisena tilinpäätöksen tietojen harhaanjohtamisena, vaikka se onkin kirjanpitostandardien mukaisesti tehty. Yhtiöt eivät raportoi selkeästi taseen ulkopuolisista velvoitteistaan liitetiedoissa, koska tietojen väärin esittämisestä ei koidu seuraamuksia. (Hsieh
& Su, 2015, 42; Bohusova, 2015, 510-512; Miller & Bahnson, 2010, 11-12; Kusano et al.
2016,73-88; IFRS, 2016E, 7-8)
Yhdysvaltojen vastine IAS 17 -standardille on SFAS 13, jonka vaikutuksia on tutkittu alan pioneerien toimesta hyvin paljon. Imhoff (1991, 59-63) dokumentoi merkittävän muutoksen yritysten pääomarakenteessa SFAS 13:n käyttöönoton jälkeen. Pääomaleasingsopimuksissa havaittiin jyrkkä lasku ja käyttöleasingsopimusten huomattava nousu. Useimmat yritykset käyttivät pääomarakenteen muutoksia SFAS 13 -strategian vaikutusten lieventämiseksi neuvottelemalla uudelleen vuokrasopimuksen ehdot pääomavuokrausehtojen välttämiseksi ja lisäämällä vuokrasopimuksettoman rahoituksen määrää, mikä käy ilmi pääoman kasvusta ja velkaantumisen vähentämisestä. Tulevien muutosten myötä vuokrakirjanpitoon yrityksillä on jälleen kannustimia vähentää mahdollisia kielteisiä vaikutuksia pääomarakenteeseen.
Yhdysvaltojen tilinpäätösnormiston (ASC 840) ja IFRS: n (IAS 17) mukaista vuokrasopimusten kirjanpitoa voitaisiin pitää samanlaisina, vaikka sääntöihin perustuvan mallin mukaisesti Yhdysvaltain tilinpäätösnormissa on tarkempia soveltamisohjeita kuin IFRS:ssä, joka perustuu periaatteisiin perustuvaan kirjanpitoon. Molemmat sääntelijät luokittelevat vuokrasopimukset pääomiksi ja operatiivisiksi eivätkä vaadi operatiivisten vuokrasopimusten aktivointia. Ne kirjataan kuluksi sillä tilikaudella, jonka aikana ne ovat kertyneet. Yhteisen vastuun luonnoksessa ehdotetaan kyseisten käyttöleasingsopimusten aktivointia yritysten taloudellisessa raportoinnissa siten, että käyttäjille annetaan täydellinen ja ymmärrettävä kuva yhteisön vuokraustoiminnoista. (Fito, Moya & Orgaz, 2013, 342-343)
IAS 17 ja SFAS 13 standardien voimassaoloaikana tilinpäätöksien käyttäjien tuli kahlata koko tilinpäätös läpi ja tehdä olettamuksia tilinpäätöstietojen oikaisemiseksi. Taseen ulkopuolinen rahoitus voi sekoittaa tilinpäätösinformaatiota niin paljon, että se voi johtaa vääriin päätöksiin niin yhtiötasolla, kuin markkinoillakin. Vääristyneestä informaatiosta on vaikea löytää positiivista lopputulemaa yritykselle, sen sidosryhmille tai markkinoille. Duke et al. todistivat tutkimuksellaan, että jopa Enronin jälkeisenä aikana, minkä jälkeen yrityksien synteettisten vuokrasopimusten käyttöä rajoitettiin, yritykset voivat silti käyttää käyttöleasingsopimuksia piilottaakseen miljardeja velkoja ja varoja sijoittajilta ja ilmoittaa suotuisammat nettotulot ja kertyneet voitot. (Miller & Bahnson, 2010,11-12; Duke et al, 2009,28-39; Duke et al, 2006, 45- 52)
Vuonna 2005 US Securities and Exchange Commission ilmoitti, että taseen ulkopuolisten velkojen määrä Yhdysvaltojen pörssiyhtiöillä oli noin 1,25 triljoonaa dollaria. FASB:n noudattaessa yli 30 vuotta vanhoihin sääntöihin perustuvia vuokrastandardeja, kuten SFAS 13:sta, yritykset voivat jatkaa näiden standardien hyödyntämistä vastuiden ja varojen piilottamiseksi, korkeampien tulomäärien ilmoittamiseksi, tuloveron välttämiseksi sekä taloudellisten suhdelukujen parantamiseksi. Tiedostaen nämä asiat IASB ja FASB lisäsivät vuokrasopimuksia koskevan yhteishankkeensa esityslistalleen. Informaation läpinäkyvyyden puute vuokravelvoitteissa oli yksi muutosta ajavista syistä IASB:n ja FASB:n vuonna 2008 aloittamalle yhteiselle projektille. Standardien laatijat pyrkivät vastaamaan osakkeenomistajien huolenaiheisiin varojen raportoinnista ja velkaantumisesta. Vuokrauksen käyttö yrityksen tarvikkeisiin kasvoi European Rental Associationin (EAR) mukaan EU-28 alueella 23 miljardiin euroon, kasvun ollessa vuodesta 2013 vuoteen 2014 1,9%. Leaseeuropen mukaan kaikkien vuokrasopimusten arvo Euroopassa kasvoi 1,7%, mikä kasvatti koko vuokramarkkinoiden koon 729,6 miljardiin euroon. Yhdysvalloissa pörssilistattujen yhtiöitten, jotka käyttävät IFRS- tai USGAAP-tilinpäätösstandardeja, taseeseen kirjaamattomien vuokrasopimusten arvo oli melkein kolme triljoonaa dollaria vuonna 2014. Vuonna 2016 päivitettyjen lukujen mukaan IFRS Foundationin mukaan maailman laajuiset vuokrasitoumukset ovat 3,3 triljoonaa dollaria, jolloin taseen ulkopuolisten vuokrasopimuksien arvo voi olla jopa 66-kertainen taseessa olevaan arvoon verrattuna. (Morales-Dias et.al, 2018, 105; IFRS, 2016A,3; Tancheva-Todorova & Velinova – Sokolova, 2019, 46-47; Duke et al, 2009,28-39; IFRS, 2016C, 1-2)
IAS 17 -standardissa vuokralle ottajan tuli tehdä ero operatiivisten vuokrasopimuksien ja rahoitusleasingsopimuksien välille. Sopimuksien kirjaamiskäytännöt eroavat toisistaan huomattavasti rahoitusleasingsopimuksien ollessa tasepohjaisia, kun taas tulospohjaiset operatiiviset sopimukset vaikuttavat taseeseen vain jaksotuksien osalta. Tämän vuoksi operatiivisia vuokria nimitetään ”off-balance sheet”-vuokriksi, joka voidaan suomentaa vapaasti vuokriksi, joilla ei ole tasevaikutusta. Taseen ulkopuolella olevien vuokrien vuoksi yritysten tilinpäätöksien ja tunnuslukujen vertailu voi olla vaikeaa, kun ”off-balance sheet”–
vuokrat eivät vaikuta yrityksen velkarakenteeseen tai omavaraisuusasteeseen. Operatiivisilla vuokrasopimuksilla on useita etuja verrattuna rahoitusleasingsopimuksiin. Näihin voidaan lukea omaisuuden 100-prosenttinen rahoittaminen, pääoman säilyttäminen, veroedut ja suoja omaisuuden vanhenemiselta, halvempi rahoitus ja vuokraehtojen joustavuus. Esimerkiksi yritykset, joilla on rajoitettu velkakapasiteetti tai likviditeettirajoitteet, voivat rahoittaa
omaisuuden hankintaa alhaisilla maksuilla ja pidemmällä vuokrasopimuksella verrattuna perinteisiin rahoituskustannuksiin. Käytännön esimerkkinä voidaan pitää aikaa, jolloin IAS 17:n voimassa ollessa eurooppalaiset lentoyhtiöt eivät esittäneet vuokrattuja lentokoneita taseella. Tämän lisäksi tulevaisuuden vuokravelvoitteet eivät näkyneet yhtiön taseella velkoina, jos ne ovat vuokrattuina. Samanlainen toiminta oli yleistä myös hotelli- ja majoitusalalla. Uusi säännös siirtää nämä omaisuuserät taseelle, jolloin myös esimerkiksi lentokoneet esitettäisiin yhtiön varoina ja velkoina esitettäisiin niistä aiheutuvat sopimusperusteiset vuokravelvoitteet.
(Morales-Dias et al., 2018, 106; PWC, 2016B, 1-4 ; Singh, 2011, 820-821; IFRS, 2014,6; Fito, Moya & Orgaz, 2013, 261)
IAS 17-standardin mahdollistamien taseen ulkopuolisten velkojen vuoksi Tilinpäätösstandardilautakunta FASB ja Kansainvälinen tilinpäätösstandardilautakunta IASB julkaisivat 17. elokuuta 2010 uusien vuokrasopimussääntöjen standardiluonnoksen, joka uudistaisi ja muuttaisi perusteellisesti tapaa, jolla vuokrasopimukset kirjataan ja esitetään tilinpäätöksessä. Ehdotetut säännöt poistavat nykyisen vuokrasopimusten luokituksen joko rahoitus- tai muiksi vuokrasopimuksiksi. Sen sijaan lautakunnat ehdottivat yhtenäistä vuokrauslaskentamallia, jossa kaikki vuokralle ottajat kirjaisivat ”käyttöoikeus”-omaisuuden, joka kuvastaa vuokratun omaisuuden käyttöoikeutta, ja vastaavan vastuun, joka kuvastaa velvollisuutta suorittaa vuokramaksuja. Lautakunnat päättelivät, että omaisuuden käyttöoikeus ja velvollisuudet suorittaa vuokrasopimuksia vuokrasopimuksissa vastasivat omaisuuserän ja velan määritelmää kunkin käsitteellisessä kirjanpitokehyksessä. Uuden vuokrauslaskennan muutoksen kannattajat väittävät myös, että entinen malli johti vertailukelpoisuuden puutteeseen ja kohtuuttomaan monimutkaisuuteen, koska rahoitus- ja käyttöleasingsopimukset erottuvat terävästä "kirkkaasta linjasta". Seurauksena on, että monet tilinpäätöksen käyttäjät tarkistavat taseessa esitetyt määrät vastaamaan operatiivisia käyttöleasingsopimuksista johtuvia varoja ja velkoja. (Singh, 2011, 820-824; FASB & IASB, 2010, 16-17; Fito, Moya & Orgaz, 2013, 346;
IFRS, 2016E, 8-9)
Tätä seurasi uudistettu vedos vuonna 2013. Uusi standardi aiheutti paljon keskustelua vuokrien tasevaikutuksesta ja jopa IASB huomioi, että osa standardin valmistajista epäili kaikkien vuokrien taseeseen aktivointia. Uutta standardia vastaan kampanjoi joukko espanjalaisia yrityksiä tukenaan Espanjan talousministeriö ja osa Euroopan komissiosta.
Yrityksien mielestä standardin tasevaikutuksista johtuva yrityksien velkojen kasvu talouskriisin jälkeisenä aikana vaikuttaisi sijoittajien investointipäätöksiin. Yrityksen myös
argumentoivat, että operatiivisien ja rahoitusleasingsopimuksien kirjaustapojen ero olisi perusteltavissa sen vuoksi, että yritykset voivat purkaa operatiiviset sopimukset ilman sopimussakkoja, toisin kun rahoitusleasingsopimukset, joihin yritys on sidottu niiden vaikutusoloaikana. Vuoden 2013 Exposure draft aiheutti suuren keskustelut, jolloin standardin säätäjät saivat yli 1 000 kommenttikirjettä yksityisiltä tahoilta, tilintarkastajilta, yksityisiltä yrityksiltä ja muilta instituutioilta. Koko prosessin aikana kommenttikirjeitä tuli yli 1 700 kappaletta Kommenttikirjeet olivat joko myönteisiä tai uutta standardia vastaan. (IFRS, 2013,44; Fito, Moya, Orgaz, 2013, 260; IFRS, 2016C, 1-2, IFRS, 2016E, 8-10; IFRS, 2014, 9- 13)
Uuden standardin aiheuttamista negatiivisista kannanotoista huolimatta järjestöt päättivät, että sijoittajien saaman lisäinformaation hyöty on suurempi kuin uuden standardin tuomat haitat.
IASB:n Uusi IFRS 16 -standardi valmistui tammikuussa vuonna 2016 ja FASB:n vastaava standardi valmistui helmikuussa 2016. (Morales-Dias ym., 2018, 108; Singh, 2011, 820-821)
Uusi IFRS 16 -standardi johtaa nykyisten vuokralle ottajien operatiivisten vuokrasopimusten taseeseen aktivointiin. Käytäntö on samankaltainen rahoitusleasingsopimusten kanssa. Tämä yhtenäistää vuokrasopimusten käsittelyä poistaen jaon operatiivisten ja rahoitusleasingsopimusten välillä. Uusi standardi kuitenkin mahdollistaa poikkeustapaukset lyhytaikaisten ja vähäisen arvon omaavien sopimuksien kohdalla, jolloin ne voidaan kirjata operatiivisen vuokrasopimuksen tavoin. Muutoksella nähdään olevan tärkeä vaikutus yhtiön raportointiin, kun vuokrasopimuksien mukaiset uudet varat ja velat aktivoidaan taseeseen.
Muutos myös johtaa tilinpäätöksen tunnuslukujen muuttumiseen yrityksen raportoinnissa.
Muutos tulee vaikuttamaan melkein puoleen yhtiöistä, jotka raportoivat IFRS:n tai US GAAP:n mukaan. (Morales-Dias ym., 2018, 106; IFRS, 2016C, 1-2)
Soveltaen IFRS 16 -standardia käytännössä kaikkiin vuokrasopimuksiinsa, yrityksen on (a) kirjattava vuokrasopimukset ja vuokrasopimukset taseeseen, alun perin arvostettuna tulevien vuokramaksujen nykyarvoon;
(b) kirjattava vuokraomaisuuden poistot ja vuokravelan korot tuloslaskelmaan vuokra-ajan kuluessa; ja
(c) erotettava kokonaismäärä kassavirtalaskelmassa pääomaosuuteen, joka esitetään pääomanrahavirroissa, ja korkoihin, jotka tyypillisesti esitetään joko liiketoiminnan tai rahoituksen rahavirroissa
IFRS 16:n odotetaan taseen, tuloslaskelman ja kassavirtalaskelman yrityksissä, joilla on olennaisia taseen ulkopuolisia vuokrasopimuksia. (IFRS, 2016B, 15-20)
Hans Hoogervorst IASB hallituksen jäsen selventää IFRS 16:n uusia vaatimuksia:
”Nämä uudet kirjanpitovaatimukset tuovat vuokrakirjanpidon nykyaikaan päättämällä arvailut yhtiöiden suurista vuokravastuista. Uusi standardi tarjoaa paljon vaadittua läpinäkyvyyttä yhtiöiden vuokrattuun omaisuuteen ja velkoihin, joka tarkoittaa sitä, että taseen ulkopuoliset vuokrat eivät ole enää piilossa tilinpäätöksien käyttäjiltä. Standardi parantaa myös yhtiöiden vertailukelpoisuutta”. (Kints & Spoor, 2019, 3)
IFRS 16 käyttöönotossa voidaan noudattaa kahta eri käyttöönoton lähestymistapaa. IFRS 16 voidaan ottaa käyttöön joko täysin takautuvan laskennan kautta tai standardin mahdollistamalla helpotetulla tavalla. Valittua lähestymistapaa tulee käyttää koko vuokraportfolioon. Täysin takautuvassa laskennassa yhtiön tulee taantuvasti noudattaa IAS 8-standardia. Tämän mukaan yhtiöiden tulee määrittää alkupääomat aikaisimman vertailukelpoisen tilikauden mukaisesti.
Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiöiden tulee arvostaa vuokrattavat kohteet alkuperäisen sopimuksen mukaan ja diskontata ne nykyarvoon. Käyttöönottopäivänä vuokralainen kirjaa alkusaldoihinsa vuokravelvoitteiden kumulatiivisen vaikutuksen, niin kuin IFRS 16 olisi ollut voimassa vuokrasopimuksen ensimmäisestä päivästä lähtien. Täysin takautuva laskenta vaatii huomattavasti laskentaa varsinkin tilanteissa, jossa yhtiöillä on useita pitkään voimassa olleita sopimuksia. Vastuu vuokrasopimuksen alkamispäivänä lasketaan tulevien vuokrien nykyarvoina, diskontattuna käyttämällä kahdeksan prosentin korkoa. (PWC, 2016C, 14-16;
Deloitte, 2016A, 8)
Helpotettu malli voidaan jakaa kahteen vaihtoehtoon A ja B. Vaihtoehto A:ssa vertailukelpoisia määriä ei oikaista ja velka lasketaan kolmen vuoden jäljellä olevan vuokran nykyarvoa diskonttaamalla käyttämällä 12 prosentin lisäyskorkoa siirtymähetkellä. Omaisuuserä lasketaan kuin IFRS 16:a olisi aina sovellettu, mutta käyttämällä 12 prosentin siirtymähetken korkoa.
Vaihtoehdo B:ssä vertailukelpoisia määriä ei oikaista ja velka lasketaan kolmen vuoden jäljellä olevan vuokran nykyarvoa diskonttaamalla käyttämällä 12 prosentin lisäyskorkoa siirtymähetkellä. Omaisuuserä asetetaan sitten velaksi. Helpotetussa käyttöönotossa yhtiöiden ei tarvitse uudelleen määrittää vertailukelpoisia tietoja ja diskontata kaikkia vuokrasopimuksia nykyarvoon. Käyttöönottopäivä on ensimmäinen päivä tilikaudesta, jolloin yhtiö ensimmäisen kerran soveltaa standardin säännöksiä. Helpotettu vaihtoehto mahdollistaa yrityksen arvostaa
omaisuus yhtä suurena kuin velat, jotka on mukautettu ennakkomaksujen ja jaksotuksien osalta juuri ennen käyttöönottoa. Helpotettu käyttöönotto ei vaadi yhteisöä palaamaan takaisin ajassa ja määrittämään, mikä diskonttokorko olisi ollut vuokrasopimuksen alkaessa. Useita vuosia sitten alkaneiden pitkäaikaisten vuokrasopimusten osalta tämä voi johtaa merkittäviin ajan säästöihin, vaikka korkotason lainakoron määrittäminen voi silti asettaa omia haasteitaan.
(PWC, 2016C, 14-16; Deloitte, 2016A, 8)
Vuokranantajan ei tarvitse tehdä muutoksia kirjanpitoonsa, vaan voi kirjata vuokrasopimuksista saadut tulot normaalisti. Vuokranantajan kuitenkin tulee huomioida, että se ei saa uudelleen arvioida tulojen ja takaisinvuokrauksen kirjauksia standardin voimaantulon jälkeen, jonka vuoksi vuokraajan tulee määrittää kuuluvatko saadut tulot esimerkiksi IFRS 15 standardin mukaisiin liiketoiminnan muihin tuottoihin. (PWC, 2016C, 14-16)
IASB edellyttää, että yritys ilmoittaa käytännössä samat vuokrasopimukset taseessaan IFRS 16:n ja FASB-mallin mukaisesti. Vaikka IFRS 16 sallii yritysten jättää vähäarvoisten omaisuuserien vuokrasopimukset taseessa ilmoitetuista määristä, IASB odottaa, että vähäarvoisten omaisuuserien vuokrasopimukset ovat vähämerkityksisiä useimmille yrityksille.
Tämän seurauksena IASB odottaa IFRS 16:n ja FASB-mallin soveltamisen merkittävimmän vaikutuksen olevan hyvin samankaltainen useimmissa IFRS- ja US GAAP -yhtiöissä.
Aikaisemmista taseen ulkopuolisista vuokrasopimuksista odotetaan syntyvän eroja IFRS:n ja Yhdysvaltain tilinpäätösnormiston välillä vuokrasopimusten ja siten oman pääoman arvostamisessa. FASB-mallia soveltaen yritys poistaa yleensä näistä vuokrasopimuksista johtuvat vuokravarat hitaammin vuokrasopimuksen aikaisempina vuosina kuin soveltaessaan IFRS 16:ta, jossa omaisuuden poistot käsitellään tasapoistoina. IASB odottaa näin ollen, että vuokravarojen ja raportoidun pääoman kirjanpitoarvo on FASB-mallia korkeampi kuin IFRS 16:ta sovellettaessa, vaikka näiden vaikutusten ei odoteta olevan merkittäviä useimmille yrityksille. FASB-malli vaatii yritystä esittämään aikaisempien taseen ulkopuolisten ja taseen ulkopuolisten vuokrasopimusten vuokravastuut eri rivikohdilla. Sen sijaan IASB odottaa, että IFRS 16:ta soveltava yritys tekee tämän eron vain, jos se on merkityksellistä sen taloudellisen aseman ymmärtämiseksi. Yrityksille, joilla on merkittäviä taseen ulkopuolisia vuokrasopimuksia, IASB odottaa IFRS 16:n tuottavan suuremman voiton ennen korkoa kuin FASB-mallin ilmoitettuun määrään verrattuna. Tämä johtuu siitä, että IFRS 16 -standardia soveltaen yritys esittää implisiittisen osuuden aiemmista taseen ulkopuolisista vuokrasopimuksista osana rahoituskustannuksia, kun taas FASB-mallia noudattaen entisten
taseen ulkopuolisten vuokrasopimusten kokonaiskulut sisältyvät toimintakuluihin. Liikevoiton ja rahoituskustannusten ero riippuu vuokrauksen merkityksestä yritykselle, sen vuokrasopimusten pituudesta ja sovelletuista diskonttokoroista. Tämän vuoksi myös yhtiön rahoituslaskelmat eroavat IFRS:n ja FASB:n välillä, kun kulut esitetään eri rahavirroissa.
(IFRS, 2016B, 68-70, IFRS, 2016D, 24-26)
3. IFRS 16 vuokrasopimukset
3.1 IFRS 16 -standardin tavoitteet
IFRS 16 -standardissa Tavoitteena on varmistaa, että vuokralle ottajat ja vuokralle antajat esittävät merkityksellistä informaatiota tavalla, joka kuvastaa kyseisiä liiketoimia todenmukaisesti. Tämä informaatio antaa tilinpäätöksen käyttäjille perustan sen arvioimista varten, millainen vaikutus vuokrasopimuksilla on yhteisön taloudelliseen asemaan, taloudelliseen tulokseen ja rahavirtoihin. Yhteisön on otettava tätä standardia soveltaessaan huomioon sopimusten ehdot sekä kaikki merkitykselliset tosiseikat ja olosuhteet. Yhteisön on sovellettava tätä standardia johdonmukaisesti ominaispiirteiltään samankaltaisiin sopimuksiin ja samankaltaisissa olosuhteissa. (IFRS, 2016A, 8)
Uuden standardin tarkoituksena on parantaa vuokrasopimuksien kirjaamiskäytäntöjä ja lisätä yrityksien liiketoiminnan läpinäkyvyyttä tuoden yhtiöitten todelliset vuokravelvoitteet sidosryhmien tietoon, jolloin IFRS 16 -standardin tuomia etuja ovat:
• Yrityksen varojen ja velkojen todenmukaisempi esitys
• Lisääntynyt avoimuus
• Parempi vertailukelpoisuus omaisuutta vuokraavien ja omaisuutta ostavien yritysten varojen välillä
• Poistaa useimpien sijoittajien, luottoluokituslaitosten ja muiden tarpeen tehdä mukautuksia tilinpäätöksiin. (IFRS, 2016C, 1-2)
IFRS 16 asettaa kokonaisvaltaisen mallin vuokranantajille ja vuokralaisille vuokrajärjestelyiden ja vuokrien käsittelyn tunnistamiseen tilinpäätöksissä. IFRS 16 soveltaa kontrollimallia vuokrasopimuksien tunnistamiseen sekä palvelusopimuksien ja vuokrasopimuksien erottamiseen sen perusteella, kontrolloiko asiakas kyseistä omaisuuserää.
IASB odottaa IFRS 16:n parantavan merkittävästi taloudellisten tietojen vertailtavuutta. Tämä johtuu siitä, että yritykset
a) kirjaavat varat ja velat käytännössä kaikkien vuokrasopimusten osalta;
b) mittaa kaikki vuokrasopimukset ja vuokravelat samalla tavalla; ja (c) kirjaa vain vuokrasopimuksella saadut oikeudet ja syntyvät velat.
Seurauksena on, että tilinpäätöksessä heijastuvat eri yritysten erilaiset operatiiviset päätökset.
(IFRS, 2016B, 27; Tancheva-Todorova & Velinova – Sokolova, 2019, 46-47)
3.2 Aikaisemmat tutkimukset
Vuokrasopimuksien aktivointia taseelle on tutkittu hyvin paljon 90-luvulta nykypäivään saakka. Vuokrasopimuksien mahdollistama taseen ulkopuolinen rahoitus on herättänyt mielenkiintoa ympäri maailmaa ja mahdollisen aktivoinnin vaikutuksia yhtiöiden taloudellisiin suhdanteisiin on pyritty tutkimaan useilla menetelmillä. Alla oleviin taulukkoihin (Taulukko 1.
& Taulukko 2.) on kerätty tunnettujen alan pioneerien ja uusien tutkijoiden tutkimustuloksia vuosikymmenien ajalta. Tutkimuksissa käytetyt tunnusluvut eivät olleet täysin samankaltaisia, minkä vuoksi taulukkoihin on kerätty useimmin käytettyjä tunnuslukuja ja esitetty vaikutukset, jotka vuokrasopimuksien aktivointi aiheuttaa. Taulukossa on käsitelty 15 tutkimusta, joiden tutkimustulokset tukevat toisiaan ja vaikutukset ovat samankaltaisia yhtiöiden tunnuslukuihin.
Tutkimuksen selkeyden vuoksi myös rakenteellisen vuokrasopimuksien aktivoinnin vaikutukset ovat käsitelty IFRS 16 vaikutuksena, koska sen periaatteet ja vaikutukset olisivat samankaltaisia, kuin IFRS 16 standardin käyttöönotossa.
(Taulukko 1. IFRS 16 -standardin vaikutus tunnuslukuihin) TUNNUSLUKU VAIKUTUKSEN
KOHDE KAAVA IFRS 16 VAIKUTUS
Velkaantuneisuus Pitkäaikainen vaikutus Velka / Oma pääoma Kasvaa Current ratio Maksukyky Lyhytaikaiset varat /
lyhytaikaiset velat Laskee Varojen kiertonopeus Kannattavuus Liikevaihto / varat Laskee
EBITDA:n suhde
korkokatteeseen Pitkäaikainen vaikutus EBITDA / korkokulut Kasvaa/Laskee
EBIT Kannattavuus Tulot ennen korkoja ja
veroja Kasvaa
EBITDA Kannattavuus
Tulot ennen korkoja, veroja, poistoja ja
arvonalentumisia Kasvaa
Tulos Kannattavuus Nettotulos Laskee
EPS Kannattavuus Nettotulos / osakkeiden
lukumäärä Laskee
ROE Kannattavuus Nettotuotot / Oma
pääoma Laskee
Operatiiviset
kassavirrat Kannattavuus Rahavirtalaskelmat Kasvaa
Rahoituksen kassavirrat Kannattavuus Rahavirtalaskelmat Laskee Kassavirrat Kannattavuus ja
maksukyky Rahavirtalaskelmat Ei muutosta (Săcărin, 2017, 114-122; Moralez-Diaz et al., 2018, 144; Duke et al., 2009, 38; Singh, 2011,824-835;
Muldford et al, 2013, 5-15; Fito et al, 2013, 355-365; Beattie et al, 1998, 248; Bennet & Bradbury, 2003,110; Duke et al, 2012, 67; IFRS, 2016B, 43-51; Tănase et al, 2018, 57-58, Imhoff et al, 1997,27-
30; Imhoff et al, 1991 61-63; Bohusova, 2015, 510-512; Giner & Padro, 2017, 1890) (Taulukko 2. Selitykset tunnuslukujen muutoksiin)
TUNNUSLUKU SELITYS
Velkaantuneisuus Kasvaa aktivoitujen vuokravelkojen vuoksi Current ratio Lyhytaikaiset velat kasvaa ja lyhytaikaiset varat
pysyvät samana
Varojen kiertonopeus Laskee, koska taseelle kirjataan lisää käyttöoikeusomaisuutta
EBITDA:n suhde korkokatteeseen Molemmat muuttujat tulevat kasvamaan.
Lopputulos riippuu vuokraportfoliosta EBIT Liiketoiminnan vuokrakulut korvataan poistoilla
ja koroilla, jotka eivät sisälly EBIT:in EBITDA Liiketoiminnan vuokrakulut korvataan poistoilla
ja koroilla, jotka eivät sisälly EBITDA:an
Tulos Riippuu vuokrasopimuksien ominaisuuksista ja verolainsäädännöstä, mutta tutkimuksien
perusteella laskee.
EPS Laskee tuloksen myötä
ROE Laskee tuloksen myötä
Operatiiviset kassavirrat Vuokrakulut siirretty muiden kassavirtojen alle rahoituslaskelmassa
Rahoituksen kassavirrat Vuokrakulujen siirtyminen operatiivisista kassavirroista
Kassavirrat Rahavirrat pysyvät samana kokonaisuudessaan
(Săcărin, 2017, 114-122; Moralez-Diaz et al., 2018, 144; Duke et al., 2009, 38; Singh, 2011,824-835;
Muldford et al, 2013, 5-15; Fito et al, 2013, 355-365; Beattie et al, 1998, 248; Bennet & Bradbury, 2003,110; Duke et al, 2012, 67; IFRS, 2016B, 43-51; Tănase et al, 2018, 57-58, Imhoff et al, 1997,27-
30; Imhoff et al, 1991 61-63; Bohusova, 2015, 510-512; Giner & Padro, 2017, 1890)
Tulokset osoittavat, että IFRS 16:n vaatimat kirjausmuutokset aiheuttavat olennaisen positiivisen muutoksen investointien rahoituspäätöksien tekemiseen. Useiden tutkimuksien mukaan operatiivisten vuokrien aktivoiminen parantaa rahoituslaitoksien mahdollisuuksia arvioida vuokralaisten pitkän aikavälin sitoutumista. Standardien muutos vaikuttaa avaintunnuslukuihin, joiden avulla investoijat ja lainanantajat tekevät investointipäätöksiä.
Tulokset osoittavat myös, että laadunmuutos päätöksenteossa muuttuu uusien standardien johdosta. Tulokset tukevat hypoteesia siitä, että tasepohjainen kirjanpito operatiivisille vuokrasopimuksille johtaa olennaisiin muutoksiin ja parempaan laatuun investointipäätöksien teossa (Kints & Spoor, 2019, 7-8).
PricewaterhouseCoopperssin tekemässä tutkimuksessa (PWC, 2016 A, 4-13) käsiteltiin IFRS 16 -standardin vaikutuksia 3 199 yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksessa kvantifioitiin uusien vuokrasopimusten vähimmäisvaikutus IFRS-raportoijien maailmanlaajuisesti raportoituihin taloudellisiin suhde -ja suorituskyvyn lukuihin. Perustuen 2014 raportoituihin liiketoiminnan leasing-sitoumuksiin, jotka koskivat kohdeyksiköitä maailmanlaajuisesti, PWC odotti, että näiden yksiköiden raportoitu velka kasvaa 22 prosentilla. 53 prosenttia yrityksistä näkee tämän tutkimuksen perusteella yli 25 prosentin velan kasvun taseella. Tutkimus osoitti myös, että muutokset ovat erittäin voimakkaita vähittäiskauppiaiden toimialalla, jossa vähittäiskauppiaiden osalta raportoitujen velka taseiden odotetaan kasvavan 98 prosentilla. ja vakavaraisuuden odotetaan keskimäärin pienenevän 40-50 prosentista 27,5 prosenttiin. Toinen PWC:n tekemä tutkimus (PWC, 2016C, 5-16) tutki standardin vaikutuksia raportoituihin velkoihin, velkaantumiseen, vakavaraisuuteen ja EBITDA:an. Tutkimus käsitti 3 000 listattua yhtiötä eri puolelta maailmaa, jotka raportoivat IFRS-standardien mukaisesti ja olivat useilta eri toimialoilta. Kaikkien yhtiöiden mediaanikasvu veloissa oli 22 prosenttia ja mediaanikasvu EBITDA:ssa oli 13 prosenttia. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vähittäistavarakaupat ja muut toimialat, joissa liiketoimintaan kuuluu useita toimipisteitä, kokevat todennäköisimmin suurimmat vaikutukset.
Uuden standardin implementointi tulee johtamaan leasattujen varojen kasvuun, velkojen kasvuun, sekä EBITDA:n kasvuun yrityksillä, joilla on ollut aikaisemmin useita operatiivisia vuokrasopimuksia. Uuden standardin vaikutukset tulokseen ennen veroja on epäolennainen useille yrityksille. Liikevoitto tulee kasvamaan, kun vuokrakulut uudelleen klassifioidaan poistoiksi ja arvonalentumisiksi. Yhtiöt, joilla on suuret taseen ulkopuoliset vuokravelvoitteet tulevat kokemaan olennaisia muutoksia avaintunnusluvuissaan kuten velkaantumisasteessa, pääoman tuottoprosentissa ja arvostamiskertoimissaan. (Tancheva-Todorova & Velinova – Sokolova, 2019, 44)
Voimakas vaikutus tiettyihin toimialoihin, joissa ydinliiketoimintaan liittyy toimitilojen vuokraaminen voi johtaa siihen, että vuokrasopimuksia joudutaan arvioimaan uudestaan, kun yhtiöille on taloudellinen kannuste vuokrasopimuksien uusimiseen. Arvioinnissa on kuitenkin huomioitava se, että pitkillä vuokrasopimuksilla yhtiöt voivat turvata toimipaikkojaan. (PWC, 2016C, 7-13)
3.3 Vuokrasopimuksen tunnistaminen ja soveltamisala
IFRS 16 säilyttää vuokrasopimuksen määritelmän, joka säädettiin IAS 17:ssa, mutta muuttaa ohjeita sen soveltamisesta. Muutokset liittyvät pääasiassa määritelmässä käytetyn määräysvallan käsitteeseen. IFRS 16 määrittelee, sisältyykö sopimukseen vuokrasopimus sen perusteella, onko asiakkaalla oikeus valvoa tunnistetun omaisuuden käyttöä tietyn ajanjakson ajan.
IFRS 16 sisältää tarkan ohjeistuksen vuokrasopimuksien määrittämiseen. Ohjeistuksen tarkoituksena on auttaa yrityksiä selvittämään sisältääkö sopimus vuokrasopimuksen vai onko kyseessä palvelusopimus vai sisältyykö sopimukseen molemmat. IAS 17 mukaisessa toimintatavassa ei ole tarvetta jaottelulle palvelun ja operatiivisen vuokrasopimuksen välillä, koska se harvoin muuttaa kirjanpidon käytäntöjä. Analyysi alkaa siitä, että pyritään selvittämään sisältääkö sopimus vuokran ominaispiirteen. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaalla on oikeus kontrolloida tietyn ajanjakson ajan omaisuuserän käyttöä, josta se maksaa kompensaatiota. (Tancheva-Todorova & Velinova – Sokolova, 2019, 46-47)
Vuokrasopimuksen tunnistamiseen liittyy vahvasti se, että täyttyykö IFRS 16 mukainen vaatimus, jossa sopimus ”antaa oikeuden yksilöidyn omaisuuserän käyttöä koskevaan
määräysvaltaan tietyksi ajanjaksoksi vastiketta vastaan”. Jos edellä olevat ehdot täyttyvät, voidaan katsoa, että sopimus on vuokrasopimus tai se sisältää vuokrasopimuksen. Jos ehdot ei täyty, sopimus ei kuulu IFRS 16 –standardin soveltamisen alaisuuteen. (IFRS, 2016A, 9-12)
Kuvio 1, Vuokrasopimuksen määrittämisen päätöspuu (IFRS, 2016A, 37)
Kuviossa 1 on esitetty kaavio, jonka avulla määritetään sisältyykö sopimukseen vuokrasopimus vai ei. Painopisteet määrittämisessä ovat omaisuuserän yksilöinnissä, taloudellisen hyödyn jakautumisessa ja käyttötavan ja –tarkoituksen ohjaamisen oikeudessa.
IFRS 16 –standardin soveltamisala määritellään seuraavasti:
Yhteisön on sovellettava tätä standardia kaikkiin vuokrasopimuksiin, mukaan lukien käyttöoikeusomaisuuseriä koskevat vuokrasopimukset edelleenvuokrauksessa, lukuun ottamatta standardissa olevia poikkeuksia, jotka koskevat uusiutumattomien varantojen etsintää tai käyttöä, IAS 41:n Maatalous soveltamisalaan kuuluvia vuokrasopimuksia, IFRIC 12:n palvelutoimilupajärjestelyjä, IFRS 15:n myyntituotot asiakassopimuksista soveltamisalaan kuuluvia palvelutoimilupajärjestelyitä tai oikeuksia, joita vuokralle ottajalla on IAS 38:n Aineettomat hyödykkeet soveltamisalaan kuuluvien lisenssisopimusten perusteella. (IFRS, 2016A, 8)
Useat vuokrasopimukset sisältävät vuokrasopimuksen lisäksi muita komponentteja, kuten palvelusopimuksia, joita ei tule aktivoida IFRS 16 standardin mukaan. Uusi standardi velvoittaa vuokralaisia erottelemaan palvelukomponentit vuokrakomponenteista ja aktivoimaan vuokraosuuden taseelle. IFRS 16: n tavoitteena on erottaa vuokrasopimus palvelusopimuksesta sen perusteella, pystyykö asiakas hallitsemaan vuokrattavan omaisuuden käyttöä. Jos asiakas hallitsee tunnistetun omaisuuden käyttöä tietyn ajan, sopimukseen sisältyy vuokrasopimus.
Näin on, jos asiakas voi tehdä tärkeitä päätöksiä omaisuuden käytöstä samalla tavalla kuin silloin, kun hän tekee päätökset käyttämistään omistamista omaisuuseristä. Sitä vastoin palvelusopimuksessa toimittaja valvoo palvelun tarjoamiseen käytettyjen varojen käyttöä. Jos asiakkaalla on oikeus kontrolloida tunnistetun omaisuuden käyttöä vain osan sopimuksen voimassaoloajasta, sopimukseen sisältyy vuokrasopimus kyseiselle vuokra-ajan osalle. Jos sopimus sisältää suuria palvelukomponentteja voi hallitsemisoikeuden määrittely olla osassa tapauksissa hyvin vaikeaa. (IFRS, 2016A, 32-38; IFRS, 2016D, 24-26; PWC, 2016C, 4-10;
Deloitte, 2016A, 15; E&Y; 2016A, 17)
Molempien osapuolien on määritettävä sisältääkö sopimukset vuokrakomponentin, joka määritetään seuraavien kriteereiden mukaan:
A) Vuokralainen voi hyötyä omaisuuserän käytöstä joko sellaisenaan tai toisen omaisuuserän kanssa muiden valmiina olevien resurssien avulla. Muut valmiina olevat resurssit ovat myytäviä tuotteita tai palveluita, joita myydään tai vuokrataan erikseen tai resursseja, jotka vuokralainen on hankkinut aikaisemmin.
B) Kohteena oleva varallisuuserä ei ole riippuvainen tai hyvin toisiinsa liittyvä toisen sopimuksessa olevan varallisuuserän kanssa. (IFRS, 2016A, 32-38; PWC, 2016C,4 -10, Deloitte, 2016A, 15-26)
Omaisuuden voidaan katsoa olevan vuokralaisen hallinnassa, kun yhtiöllä on oikeus saada olennaisesti kaikki taloudelliset hyödyt tunnistetun omaisuuden käytöstä ja vuokralaisella on oikeus ohjata identifioidun omaisuuden käyttöä. Asiakas voi saada hyödykkeen käytöstä taloudellisia hyötyjä monin tavoin esimerkiksi käyttämällä, pitämällä hallussaan tai edelleen vuokraamalla omaisuutta. Nämä sisältävät hyödykkeen käytöstä syntyvän päätuotannon ja sivutuotteet sekä muut hyödykkeen käytöstä saadut taloudelliset hyödyt, jotka voidaan saada aikaan kaupallisessa kaupassa kolmannen osapuolen kanssa. Kaikki nämä edut on otettava huomioon arvioitaessa, antaako sopimuksella oikeuden olennaisesti kaikkiin hyödykkeen käytön taloudellisiin hyötyihin. Asiakkaalla on oikeus määrätä, kuinka ja mihin tarkoitukseen omaisuutta käytetään, jos hän voi muuttaa tapaa, mihin tarkoitukseen omaisuutta käytetään koko käyttöjakson ajan. Arviointia tehtäessä keskitytään siihen, onko asiakkaalla päätöksenteko-oikeuksia, jotka vaikuttavat omaisuuden käytöstä saataviin taloudellisiin hyötyihin. (IFRS, 2016A, 35; Deloitte, 2016A,15-26)
Kun sopimuksen komponentit ovat tunnistettu, maksut tulisi allokoida seuraavasti:
A) Vuokranantajan tulee noudattaa IFRS 15 -standardin ohjeistusta sopimuksien tulojen kirjaamiseen. Allokointi perustuu yksittäisten erien hinnoitteluun. Jos muuta informaatiota ei ole saatavilla, tulee yhtiöidän arvioida hinnat.
B) Vuokralaisten tulee erotella vuokrakomponentit muista sopimuksen komponenteista.
Kaikki komponentit, jotka eivät siirrä tuotetta tai palvelua eivät ole sopimuksen komponentteja. Maksujen allokointi tulisi olla saman kaltainen, kun vuokranantajalla.
Standardi mahdollistaa tietyissä tapauksissa, että komponentteja ei tarvitse erotella, jolloin koko sopimus katsotaan vuokrasopimukseksi. (PWC, 2016C, 4-10)
Sopimuksen muodostamisessa, yhtiön on määritettävä, onko sopimus vuokrasopimus tai sisältääkö se vuokrasopimuksen elementtejä. Sopimus sisältää vuokrasopimuksen, jos se siirtää oikeudet hallita spesifiä omaisuuserää tietyn ajanjakson ajan vastiketta vastaan. Tärkeää on identifioida kohteena oleva omaisuus tarkasti ja varmistaa, että sopimus siirtää oikeudet hallita omaisuuserän käyttöä määritettynä ajanjaksona. Arvioidessaan sopimuksen luonnetta yhteisön tulisi ottaa myös huomioon, siirtyykö sopimuksella määräysvalta kohde-etuudessa vai siirtyykö
sopimuksella vain oikeus määrätä kohde-etuuden käyttöä ajanjakson ajan. Jos näin on, liiketoimi voi olla myynti tai osto, joka sisältyy muihin standardeihin ja sitä voidaan esimerkiksi säännellä standardeilla IFRS 15 Tuotot asiakassopimuksista tai IAS 16 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet. (Deloitte, 2016A, 15; E&Y, 2017, 2)
Jotkut sopimukset sisältävät sekä vuokrasopimuksia että muita sopimuksia. Esimerkiksi autosopimuksessa voidaan yhdistää vuokrasopimus huoltopalveluihin. Useat sopimukset voivat koostua myös useasta vuokrakomponentista, jolloin yksi sopimus voi sisältää maan ja rakennuksen vuokrakomponentin ja toinen laitteiden vuokrasopimuskomponentin. IASB katsoo, että erillisten vuokrakomponenttien tunnistaminen vuokrasopimuksessa on samanlainen kuin suoritusvelvoitteiden tunnistaminen tulosopimuksessa. IASB päätti säätää IFRS 16:n vaatimukset samanlaisiksi kuin IFRS 15:n vaatimukset. IASB aikoo soveltaa näitä IFRS 16 -standardin vaatimuksia samalla tavalla kuin niiden soveltamista IFRS 15:n mukaisessa myyntisopimuksessa. (IFRS, 2016A, 10; Deloitte, 2016A,15)
IAS 17 -standardin mukaisesti yrityksiä vaadittiin erottamaan vuokrasopimukset ja palvelukomponentit. Komponenttien maksujen erottamisen ja kohdistamisen tarkkuudesta tulee kuitenkin entistä tärkeämpää IFRS 16 -standardia sovellettaessa, koska vuokrasopimusten ja palvelujen kirjanpidossa on eroja. Vastauksena saatuun palautteeseen ja kustannushelpotuksen tarjoamiseksi IFRS 16 sallii yrityksen valita joko:
a) erottaa vuokrasopimuksesta ja palveluista maksetut määrät ja aktivoi sitten vain vuokrasopimuksesta maksetut määrät; tai
(b) olla erottamatta vuokrasopimuksia ja palvelukomponentteja, vaan käsittelee ne yhdessä vuokrasopimuksina
IFRS 16 vaatii yritystä erottamaan vuokrasopimukset ja vuokrasopimukseen kuulumattomat palvelukomponentit, paitsi jos se soveltaa käytännöllistä tapaa, jonka mukaan vuokrasopimusta ei vaadita erottamaan muista siihen liittyvistä sopimuksista. IASB päätti sallia tämän käytännöllisen helpotuksen kustannus-hyötysyistä ja vastauksena yritysten pyyntöihin olla vaatimatta erottelua kaikissa skenaarioissa. IASB: n näkemyksen mukaan käytännöllinen tarkoituksenmukaisuus vähentää kustannuksia ja monimutkaisuutta joillekin yrityksille, mutta ei kuitenkaan aiheuta merkittäviä vertailukelpoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tämä johtuu siitä, että yleisesti ottaen yrityksen ei odoteta omaavan käytännöllistä vuokrasopimusta merkittävien palvelukomponenttien kanssa, koska se lisäisi merkittävästi yhtiön vuokravastuita. IASB
odottaa, että yritykset todennäköisesti omaksuvat tämän käytännön tarkoituksen, kun sopimuksen palvelukomponentit ovat suhteellisen pienet. (IFRS, 2016B, 35-40)
3.4 Vuokrasopimuksien muuttujat 3.4.1 Osapuolet
Vuokrasopimus on kahden tai useamman osapuolen sopimus, jossa vuokralle antaja luovuttaa yksilöidyn omaisuuserän vuokralle ottajan käyttöön vastiketta vastaan. Uudet kirjauskäytännöt muuttavat käytännössä vain vuokralle ottajan kirjanpitoa, kun taas vuokralle antajan kirjanpito pysyy ennallaan. Muutokset liittyvät siihen, kun vuokralle ottajan tuli IAS 17 -standardin aikaan erotella vuokrasopimukset operatiivisiin vuokrasopimuksiin ja rahoitusleasingsopimuksiin. Uuden IFRS 16:n myötä kaikkia vuokria tullaan kohtelemaan samalla tavalla, kun rahoitusleasingsopimuksia IAS 17 -standardissa.
3.4.2 Vuokra-aika
Vuokrasopimuksen alkaessa vuokralaisen vaaditaan arvostamaan käyttöoikeuden omaisuus ja vuokrarahoitusvastuu odotettavissa olevien vuokrasopimusten diskontatulla nykyarvolla vuokra-ajanjakson aikana vuokralle ottajan lisälainakorolla. Vuokra-aika on pisin mahdollinen vuokra-aika, joka todennäköisimmin tapahtuu. Tämä määritys perustuisi arviointiin kaikista sopimukseen liittyvistä, sopimukseen perustumattomista ja liiketoiminnallisista tekijöistä, mukaan lukien uusimisen, lopettamisen ja osto-optioiden todennäköisyys. Odotettavissa olevat vuokramaksut sisältäisivät vuokrauksen mukaisten kiinteiden vuokramaksujen lisäksi myös mahdolliset vuokramaksut ja jäännösarvotakaukset. (FASB & IASB, 2010, 16-17; Signh, 2011, 822-824)
Kaikki vuokravastuut on mitattava vuokra-ajan arvion perusteella, johon sisältyy valinnaisia vuokrakausia, jos yhteisöllä on mahdollisuus käyttää kohtuullisen varmasti vuokrasopimuksen pidentämisen tai päättämisen optiota (PWC, 2016A, 2).
Vuokra-aika on määritelty IFRS 16 –standardissa (IFRS, 2016A, 10-16) seuraavasti:
”Yhteisön on määritettävä vuokra-aika siten, että se on ajanjakso, jona vuokrasopimus ei ole purettavissa, mukaan lukien molemmat seuraavat:
