PAIKALLINEN SOPIMUS –
TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄN KOKONAISUUDEN VAIKUTUS TULKINTAAN
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Oikeustieteiden laitos Maisterin tutkielma, 40 op 30.4.2018 Tekijä: Jari Koivuluoma, 259593 Ohjaaja: Marjo Ylhäinen
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Oikeustieteiden laitos
Tekijä
Jari Koivuluoma
Työn nimi
PAIKALLINEN SOPIMUS – TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄN KOKONAISUUDEN VAIKUTUS TULKINTAAN
Pääaine
OTM
Työn laji
Maisterin tutkielma
Aika
30.4.2018
Sivuja
XI + 63
Tiivistelmä
Paikallisen sopimisen lisääminen on omaksuttu yhdeksi työelämän kehittämisen kärkihank- keista. Kehittämiskohteet, menetelmät ja tavoitteen saavuttamisen mahdollistavat ehdotukset vaihtelevat normien purkamisesta paikallista sopimista koskevan sääntelyn tarkentamiseen.
Tutkimukseni kohteena on työehtosopimusjärjestelmän kokonaisuuden vaikutus paikalliseen sopimukseen sisältyvän yksittäisen määräyksen tulkintaan. Lähestyn aihetta perehtymällä työ- ehtosopimusjärjestelmän kokonaisuuden, paikallisen sopimisen käsitteeseen ja vaikuttimiin, sekä paikallisen sopimuksen tulkintaan
Käytän tutkielmassani rajaavana ja kohdentavana esimerkkinä erästä paikallisen sopimisen mahdollistavaa kokeilumääräystä.
Tutkimuksessani selvisi, että työoikeudellinen materiaali ei kaikilta osiltaan tue nykyistä pai- kalliseen sopimiseen tähtäävää kehitystä. Sen tarjoama käsitteistö on osittain köyhää, eikä neuvottelemista tukevaa materiaalia ole riittävästi. Ajan hengen ollessa neuvottelumyönteinen, tulemmekin kokemaan lähivuosina varsin mittavan paikallisen sopimisen uudistumisen.
Avainsanat
paikallinen sopiminen, työehtosopimuksen tulkinta, paikallisen sopimisen kehitys
SISÄLLYS
LÄHTEET ... IV LYHENNELUETTELO ... X KUVIOT JA TAULUKOT ... XI
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkimuksen lähtökohdat ... 1
1.2 Tutkimuskysymys ja työn rakenne sekä rajaukset ... 4
1.3 Käytetty lähdemateriaali ja tutkimusmetodi ... 6
2 TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄN KOKONAISUUS ... 8
2.1 Työehtosopimusjärjestelmä ... 8
2.2 Paikallisen sopimisen neuvottelujärjestelmä... 13
2.3 Työehtosopimuksen yleissitovuus ... 14
2.4 Vakiintunut käytäntö ja konkludenttisuus ... 16
3 PAIKALLINEN SOPIMINEN ... 18
3.1 Normihierarkia ja etusijajärjestys ... 18
3.2 Paikallisen työehtosopimuksen tunnusmerkit ja synty ... 22
3.3 Kokonaisuus paikallisen sopimuksen taustalla ... 24
3.4 Paikallinen sopiminen kunta-alalla ... 27
3.5 Paikallinen sopiminen pelastusalalla ... 30
3.6 Pelastustoimen kokeilumääräys ... 32
4 PAIKALLISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TULKINTA ... 34
4.1 Sopimuksen tulkinnasta yleisesti ... 34
4.2 Työehtosopimuksen tulkinnasta ... 35
4.2.1 Yhteinen tarkoitus ... 35
4.2.2 Soveltamiskäytäntö ... 40
4.2.3. Tulkintariskin jako ... 41
4.2.4 Yleinen työmarkkinakäytäntö ... 43
4.2.5 Muut tulkintaperiaatteet ... 44
4.3 Tulkintaetuoikeus ... 47
4.4 Tulkintamonopoli ... 49
4.5 Valvontavelvollisuus ... 51
4.6 Vahvistuskanne ... 53
4.7 Edullisemmuussääntö ... 55
4.8 EU-oikeuden tulkintavaikutus... 56
5 YHTEENVETO ... 57
LÄHTEET
KIRJALLISUUS
Ahtiainen, Lasse: Työehtosopimusten kattavuus vuonna 2014. Työ- ja Elinkeinoministeri- ön julkaisuja – Työ ja yrittäjyys, 11/2016.
Annola, Vesa: Sopimustulkinta – Teoria, vaiheet, menettely. Helsinki 2015.
Bruun, Niklas: Kollektivavtal och rättsideologi. En rättsvetenskaplig studie av de rättsi- deologiska premisserna för inlemmandet av kollektivavtalet och kollektiva kampåtgärder i finsk rättsordning efter år 1924. Helsinki 1979.
Bruun, Niklas – Malmberg, Jonas: Yhteisön työoikeus Suomen ja Ruotsin tuomioistuimis- sa. Lakimies 1/2006, s. 3 – 26.
Bruun, Niklas – Von Koskull, Anders: Työoikeuden perusteet. Helsinki 2012.
Engblom, Matleena: Työsuhteen ehdot. Toinen painos, Helsinki 2013.
Helin, Jyrki: Isäntävaltaa ja vuoropuhelua. Paikallinen sopiminen työpaikoilla. Projektin loppuraportti. SAK. Jyväskylä 1998.
Hietala, Harri – Hurmalainen, Mikko – Kaivanto, Keijo: Työsopimus ja ehdot erityistilan- teissa. Helsinki 2017.
Hietala, Harri – Kahri, Tapani – Kairinen, Martti – Kaivanto, Keijo: Työsopimuslaki käy- tännössä. Alma Talent verkkokirjahylly.
Hirvonen, Ari: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen
julkaisuja 17. Helsinki 2011.
[https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hirvonen_mitka_metodit.pdf]
(15.3.2018)
Kairinen, Martti: Työoikeus perusteineen. Masku 2009.
Kairinen, Martti: Perussuhdeteoriasta työoikeuden yleisten oppien osana. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja N:o 129. Helsinki 1979.
Kairinen, Martti – Hietala, Harri – Ojanen, Petteri: Paikallinen sopiminen ja sopimukset.
Alma Talent verkkokirjahylly.
Kairinen, Martti – Uhmavaara, Heikki – Murto, Jari – Arvidsson, Peter: Paikallinen sopi- minen kunta- ja valtiosektoreilla. Turun yliopiston työoikeuden tutkimusprojekti 2005 – 2008. Turku 2008.
Kallio, Ilari – Sädevirta, Markus: Työoikeudelliset ratkaisut kommentein. Hämeenlinna 2010.
Kolehmainen, Antti: Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä. Teoksessa Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opinnäyt- teiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edita Publishing 2016, s. 105 – 134.
Lehisto, Janne – Koskinen, Seppo: Yhteistoiminta pienessä yrityksessä – oikeusvertailua.
Defensor Legis N:o 4/2007 s. 557 – 579.
Liukkunen, Ulla: Normikompetenssi kollektiivisen työoikeuden normijärjestelmässä ja paikallinen sopiminen. Lakimies 7 – 8/2017, s. 992 – 1014.
Murto, Jari: Ryhmänormit yrityksessä. Tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien asemasta. Suomalainen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 328. Sastamala 2015.
Nielsen, Ruth: European Labour Law. DJOF Publishing, Copenhagen 2000.
Puranen, Pekka: Paikallinen sopiminen metalliteollisuudessa. Metallityöväenliitto, Helsin- ki 2000.
Rusanen, Jorma: Paikallisen sopimisen mahdollisuudet. Jyväskylä 1994.
Tiitinen, Kari-Pekka: Työ- ja virkaehtosopimusten neuvottelulausekkeista. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-Sarja N:o 134. Vammala 1979.
Tiitinen, Kari-Pekka – Kröger, Tarja: Työsopimusoikeus. Helsinki 2012.
Timonen, Sakari: Paikallisen sopimisen käänne. Työsuojelurahasto. Helsinki 2000.
Saloheimo, Jorma: Työehtosopimusoikeuden perusteet. Helsinki 2008.
Saloheimo, Jorma: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus. Alma Talent verkkokirjahylly.
Sarkko, Kaarlo: Työehtosopimusten määräysten oikeusvaikutukset. Suomalaisen laki- miesyhdistyksen kirjasarja N:o 42. Helsinki 1973.
Sipilä, Arvo: Suomen työoikeuden käsite ja järjestelmä sekä suhde sosiaaliseen lain- säädäntöön. Helsinki 1938.
Sopimusoikeus: Fokus-verkkojulkaisu. Sopimusoikeus. 2018.
Von Weissenberg, Ulla: Riskienhallinta kansainvälisessä kaupassa. Teoksessa Maria Carls- son (toim.): Sopimusriskit. Alma Pro verkkokirjahylly 2014. s. 55 -70.
Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä. Teoksessa Tarmo
Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opinnäyt- teiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edita Publishing 2016, s. 105 – 134.
Vuorio, Jorma: Työsuhteen ehtojen määrääminen. Turku 1955.
Ylhäinen, Marjo: Pohdintaa yleissitovasta työehtosopimuksesta ja paikallisesta sopimuk- sesta, Business Law Forum Helsingin Yliopiston yksityisoikeudenlaitoksen julkaisuja, Edilex 2008, [www.edilex.fi] (2.2.2009)
Äimälä, Markus: Työaikalaki. Helsinki 2012.
Äimälä, Markus – Kärkkäinen, Mika: Alma Talent verkkokirjahylly.
Äimälä, Markus – Åström, Johan – Nyyssölä, Mikko: Finnish Labour Law in Practice. Al- ma Talent verkkokirjahylly.
VIRALLISLÄHTEET
KM 1958:10: Työrauhakomitean osamietintö
KM 1992:39: Työmarkkinajärjestelmien kehittämiskomitean I osamietintö KM 1993:34: Työmarkkinajärjestelmien kehittämiskomitean loppumietintö
Lvk 1921:11: Lainvalmistelukunnan ehdotus laiksi työehtosopimuksesta ynnä perustelut.
OIKEUSTAPAUKSET
EU-Tuomioistuin Pfeiffer C-397/01
Korkein oikeus KKO 1974 II 44 KKO 1979 II 43 KKO 2015:48 KKO 2015:49
Työtuomioistuin TT 1960:11 TT 1961:11 TT 1977:115 TT 1981:95
TT 1982:157 TT 1984-55 TT 1988-86 TT 1990:120 TT 1992-128 TT 1993:87 TT 1993:130 TT 1994:11 TT 2003:12 TT 2003:37 TT 2004:80 TT 2004:132 TT 2005:8 TT 2006:63 TT 2007:7 TT 2007:74 TT 2008:14 TT 2010:4 TT 2011:8 TT 2011:97 TT 2012:36 TT 2012:140 TT 2013:95 TT 2014:61 TT 2017:157 TT 2018:13
INTERNETLÄHTEET
Valtioneuvosto: Hallitusohjelma 2015.
[http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETT Y_netti.pdf/801f523e-5dfb-45a4-8b4b-
5b5491d6cc82/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf.pdf] 21.3.2018.
Kuntatyönantajat: KT allekirjoitti kunta-alan työehtosopimukset.
[https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2018/kt-allekirjoitti-kunta-alan-sopimukset]
21.3.2018.
Kuntatyönantajat: Paikallinen sopiminen kunta-alalla. Opas kuntatyönantajille.
[https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0ahUKEwj 6wbjupYDaAhVkLZoKHVwNAWcQFggmMAA&url=http%3A%2F%2Fshop.kuntatyon anta-
jat.fi%2Fuploads%2Fpaikallinen_sopiminen_2009.pdf&usg=AOvVaw3kMOtKnRWkHL MB110Wpccj] 22.3.2018.
Elinkeinoelämän keskusliitto ry: Blogi: Viimeistä viedään!
[https://ek.fi/blogi/2016/09/07/viimeista-viedaan/] 28.3.2018.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n analyysi: [https://www.eva.fi/wp- content/uploads/2016/06/EVA_Analyysi_Sidotut_k%c3%a4det_080616.pdf] (11.4.2018) Tehy ry: Paikallisen sopimisen opas. [https://ao454-tehy-fi- bin.directo.fi/@Bin/8e1955dc865f64f23e277a3a58fb6452/1523432417/application/pdf/41 9223/376548%2bPaikal_Sop_Opas%2bF.pdf] (11.4.2018)
LYHENNELUETTELO
EIS Euroopan ihmisoikeussopimus
EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
HE hallituksen esitys
ILO International Labour Organization
KKO korkein oikeus
KM komiteamietintö
KuntaYTL Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteis- toiminnasta kunnissa (449/2007)
KVTES Kunnallinen yleinen virka ja työehtosopimus
TEhtoL työehtosopimuslaki (426/1946)
TN työneuvosto
TSL työsopimuslaki (55/2001)
TT työtuomioistuin
TTL työttömyysturvalaki (1290/2002)
KUVIOT JA TAULUKOT
Kuvio 1. Työoikeuden jaottelu. Mukaelma Kairinen 1979, s. 14 Kuvio 2. Työehtosopimusjärjestelmä. Bruun – Von Koskull, s. 128
Kuvio 3. Kunta-alan neuvotteluosapuolet. KT Kuntatyönantajat ry:n diaesityksestä 27.10.2017.
Kuvio 4. Kunta-alan neuvottelujärjestelmä. Suomen palomiesliiton verkkosivu
[https://www.palomiesliitto.fi/fi/palomiesliitto/edunvalvonta/neuvottelujarjestelma]5.4.201 8.
Kuvio 5. Työoikeuden normien etusijajärjestys. Oma kuvio. Mukaelma tekstistä Äimälä – Kärkkäinen 2017, s. 54.
Kuvio 6. Ryhmänormit osana työoikeuden normitusta. Murto 2015, s. 2
Kuvio 7. Paikallisen sopimisen asteet. Kairinen – Hietala - Ojanen 2015, s. 21.
Kuvio 8. Tulkinnan vaiheet. Annola 2015, s. 18.
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen lähtökohdat
Työoikeuden kokonaisuus on Suomessa perinteisesti jäsennetty kolmeen ryhmään. En- simmäisessä ryhmässä on individuaalinen, yksilöä koskeva työoikeus, jota työsopimuslaki (55/2001) selkeimmin edustaa. Toisessa ryhmässä on kollektiivinen, ryhmiin kohdistuva työoikeus, jonka tarpeita palvelee esimerkiksi työehtosopimuslaki (426/1946). Kolmas ryhmä muodostuu sosiaaliturvaoikeudesta, jonka ytimen muodostaa erityisesti työntekijän sosiaaliturva esimerkiksi työttömyysturvalain (1290/2002) avulla.1 Työoikeuden kokonai- suuden jakamista näihin kolmeen ryhmään voidaan pitää yhtenä työoikeuden yleisistä opeista.2
Kuvio 1. Työoikeuden jaottelu
Työoikeuden kokonaisuuden seuraavalla tasolla ovat työsuhteen sisältöä sääntelevät nor- mit. Niistä on mielestäni kuvaavaa käyttää termiä työsuhteen sääntelykeinot.3 Kairisen mukaan nämä keinot voidaan jakaa kuuteen eri ryhmään. Näitä ovat lait ja asetukset, työ- ehtosopimukset, työsäännöt ja muut vastaavat yritystason kollektiivisääntelyt, työsopimus,
1Kairinen 1998, s. 11 – 12.
2Kairinen 1979, s. 82 – 83.
3Kairinen 1991, s. 42.
Kollektiivinen työoikeus
Sosiaaliturva- oikeus Individuaalinen
työoikeus
tapa ja työnantajan käskyt.4 Tässä työssä tarkastellaan työehtosopimuksia. Yksityiskohtai- nen huomio tutkimuksessa kohdistuu nimenomaan paikallisiin työehtosopimuksiin.
Työehtosopimuksen käsite määritellään työehtosopimuslain 1 §:ssä. Kyseessä on työnanta- jan tai työnantajayhdistyksen ja työntekijöitä edustavan yhdistyksen välillä tehty kahden- tai monenvälinen sopimus, jonka kohteena ovat työsuhteissa tai työsopimuksissa käytettä- vät ehdot. Työehtosopimusta on pidettävä normisopimuksena, koska se määrittää muiden sopimusten, kuten sitä ”alemman tasoisen” paikallinen työehtosopimuksen tai siihen sisäl- tyvän yksittäisen määräyksen taikka yksittäisen työsopimuksen sisältöä. Työehtosopimuk- sissa siis sovitaan ehdoista, joita on noudatettava työehtosopimuslain 1 §:n sanamuodon mukaisesti ”työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten”.5
Euroopan unionin komission määritelmän mukaan työehtosopimus on ”sopimus, joka on saavutettu työnantajan ja yhden tai useamman ammattiliiton, työnantajajärjestöjen ja am- mattiliittojen tai keskusjärjestöjen välisillä työmarkkinaneuvotteluilla. Sopimus sääntelee osapuolten suhteita ja yksittäisten työntekijöiden kohtelua ja kattaa asianomaisten työnteki- jöiden palkat ja työehdot.”6
Tuotaessa tähän lisäksi paikallinen näkökulma, samat ehdot pätevät, mutta sopimustoimin- ta siirretään paikalliselle tasolle ja sopijapuolten välille voi syntyä paikallinen työehtoso- pimus.
Monitasoisessa sopimisjärjestelmässä ei ole tavatonta, että palkkaukseen liittyviä ehtoja määritellään sekä työehtosopimuksessa ja paikallisessa työehtosopimuksessa että työnteki- jän työsopimuksessa. Tällaisessa tilanteessa eri määräysten välille voi syntyä kollisiotilan- ne.7
Yksi tutkimuksen aiheeseen ohjanneista motiiveista on ollut sen ajankohtaisuus. Kuten kuluvan vuoden 2018 alkukuukaudet ovat osoittaneet, työehtosopimuksen tulkintatilanne saattaa ilmetä hyvinkin tuoreen neuvottelutuloksen jälkeen, mikäli sopimusosapuolilla ei
4Kairinen 1991, s. 42.
5Bruun – Von Koskull 2012, s. 125.
6Nielsen 2000, s. 35.
7Bruun 1979, s. 187.
ole aitoa yhteistä näkemystä sopimusmääräysten sisällöstä ja sopimuksen soveltamisesta.
Tällaiseksi piileväksi dissenssiksi kutsutaan erimielisyyttä, joka ilmenee hädin tuskin mus- teen kuivuttua.8
Tuore tosielämän esimerkki kuvatunlaisesta dissenssistä on viimeisin kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sisältöä ja erityisesti sopimuksen voimaantuloa kos- keva osapuolten välinen erimielisyys. Kyseisen sopimusalan neuvottelutulos syntyi 8.2.2018.
Allekirjoitustilaisuus oli 2.3.2018. Tuolloin paikalta puuttui yksi sopimusosapuoli, julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO.9 Heti tuoreeltaan Kuntatyönantajat uutisoivat, että uudet sopimusmääräykset tulevat voimaan vasta, kun kaikki pääsopijajärjestöt ovat allekir- joittaneet sopimukset.10 Tämä tulkinta ei kelvannut muille pääsopijajärjestöille, vaan ensim- mäinen julkinen tulkintaerimielisyys oli tosiasia.
Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo:n edustajat päättivät viedä asian kanteella työ- tuomioistuimen ratkaistavaksi.11 Täytyy toivoa, että tämä ei ollut enne sopimuskauden luon- teesta ja ettei ihan kaikkia asioita tarvitsisi sopimuksen voimaantulon tapaan ratkaista työ- tuomioistuimessa.12
Havainnollistaakseni sopimus- ja neuvottelujärjestelmiä, sekä luodakseni itsellenikin sel- keän yhteyden työehtosopimusoikeuden reaalimaailmaan, käytän tutkimuksessani esi- merkkinä työehtosopimusmääräystä määräaikaisesta kokeilusta koskien palo- ja pelastus- laitosten työaikajärjestelyitä. Yksinkertaistaen määräyksessä on kyse valtakunnallisissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa sovitusta kokeiluluontoisesta ja määräaikaisesta sopimusmääräyksestä, jonka valtuuttamana paikalliset osapuolet eli työnantaja ja työnteki- jät voivat sopia pelastustoimessa sovellettavasta työajasta.
8Saloheimo 2008, s. 127 – 128.
9Avaan kunnallisen neuvottelujärjestelmän tarkemmin luvussa 3.1, jossa käyn läpi myös neuvottelupöytien osallisten roolit ja kokoonpanot.
10Kuntatyönantajat 2018, kohta uutiset ja tiedotteet, KT allekirjoitti kunta-alan sopimukset
11työehtosopimusten tulkinta kuuluu työtuomioistuimelle. Tämä perustuu lakiin oikeudenkäynnistä työtuo- mioistuimessa (646/1974) 1 §:än.
12Tapauksessa oli kyse Akavalaisen Jukon tavoitteesta edistää muilla aloilla vielä käynnissä olleita neuvot- teluitaan pidättäytymällä kunta-alan virka- ja työehtosopimuksen allekirjoittamisesta. Koska kaikki osapuolet eivät olleet sopimusta vielä allekirjoittaneet, työnantajapuolen edustajana toimiva Kuntatyönantajat tulkitsi, ettei sopimus ollut vielä voimassa, eikä näin ollen myöskään sen myötä tulevia sopimusmääräyksiä tullut ottaa käyttöön. Asiasta uutisoi tuoreeltaan 6.3.2018 muun muassa Suomen tietotoimisto STT.
1.2 Tutkimuskysymys ja työn rakenne sekä rajaukset
Miksi työehtosopimukset, etenkin paikalliset sellaiset, ja niiden tulkinta ovat edelleen ai- hepiiri, josta on mielenkiintoista kirjoittaa tutkielma? Seuraava sitaatti kiteyttää sen varsin hyvin.
”Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja” Friedrich Nietzsche.
Tämä on ajatus, joka nousee toistuvasti mieleeni pohtiessani paikallisen työehtosopimuk- sen tulkintaa. Koska opintoihini kuuluu tämä 40 opintopisteen laajuinen tutkielma, en voi tätä 1800-luvun loppupuolella vaikuttaneen suuren saksalaisen filosofin ajatusta tällaise- naan hyväksyä. Koen välttämättömäksi, että jonkinlaisia tosiasioita työehtosopimustenkin tulkintaan liittyy. Siispä perehdyn asiaan tarkemmin.
Tutkimuskysymykseni liittyy paikallisen sopimuksen sisältöön ja sen tulkintaan, sekä sii- hen vaikuttaviin seikkoihin, ollessaan seuraavanlainen:
Miten työehtosopimusjärjestelmän kokonaisuus vaikuttaa paikalliseen sopi- mukseen sisältyvän yksittäisen määräyksen tulkitaan?
Valitsemaani tutkimuskysymystä voi lähestyä kahdella tavalla. Ensimmäinen lähestymis- tapa on perehtyä suoraan yksittäisen paikallisen sopimuksen ehtojen tulkintaan. Tämän lähestymistavan keskeinen käsite on sanamuodon mukainen tulkinta. Siinä tulkinta aloite- taan sopimusehdon merkityksen selvittämisestä.
Toinen lähestymistapa on kokonaisuuden hahmottaminen. Paikallista työehtosopimusta voidaan, ja mielestäni on mielenkiintoisintakin tarkastella työehtosopimusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta. Ikään kuin sen koherenssia samalla etsien.
Matkalla paikallisen sopimuksen tulkintaan tulen käsittelemään sitä koskevaa työehtoso- pimusjärjestelmän kokonaisuutta. Tämä käsittää niin aihetta koskevan lainsäädännön, kuin sopimusjärjestelmän yleisestikin.
Työni on rakenteeltaan viisiosainen. Tässä ensimmäisessä, eli johdanto-osassa esittelen tutkimukseni taustoja ja käyttämääni materiaalia. Avaan myös jonkin verran tekemiäni linjauksia tutkimuksen painopisteiden suhteen. Johdannossa pyrin myös jo avaamaan muu- tamia tutkielman lukemista helpottavia, olennaisia sopimustulkintaan ja tutkimukseeni liittyviä tekijöitä ja joitain käsitteitä. Osa näistäkin käsitellään tarkemmin omissa luvuis- saan. Myöhemmissä osissa keskityn tarkemmin tutkielman pääteemoihin eli työehtosopi- musjärjestelmän kokonaisuuteen, paikalliseen sopimiseen sekä paikallisen työehtosopi- muksen tulkintaan.
Toisessa luvussa painopiste on työehtosopimusjärjestelmän kokonaisuudessa. Tässä luvus- sa tarkastelen hieman lähemmin työehtosopimusjärjestelmää sekä EU-oikeuden asemaa siinä, paikallista neuvottelujärjestelmää, yleissitovuutta sekä vakiintunutta käytäntöä Kolmannessa luvussa keskityn paikalliseen sopimiseen. Siinä yhteydessä perehdyn paikal- lista sopimista ohjaavaan normihierarkiaan ja etusijajärjestykseen, paikallisen työehtoso- pimuksen tunnusmerkkeihin ja syntyyn, kokonaisuuteen paikallisen sopimisen taustalla, sekä esittelen myös hieman paikallista sopimista yleisemmin kunta-alalla ja erityisemmin pelastusalalla, niin kulttuurillisessa kuin juridisessakin mielessä.
Neljännessä luvussa perehdyn paikallisen työehtosopimuksen tulkintaan. Lähestyn tässäkin asiaa yleisen sopimustulkinnan kautta, siirtyen siitä paikallisessa työehtosopimustulkinnas- sakin yleisesti vaikuttaviin käsitteisiin, joita ovat esimerkiksi tulkintaetuoikeus ja tulkinta- monopoli. Käsittelen luvussa myös EU-oikeuden tulkintavaikutusta.
Varsinainen yhteenveto ja mitä tästä opimme -osio löytyy tutkielmani viidennestä luvusta.
Tämän luvun tavoitteena on saada vastaus esittämääni tutkimuskysymykseen, jäsentää paikallisen työehtosopimuksen asema kokonaisuudessa, sekä pohtia keinoja sen kulttuurin tukemiseen ja vahvistamiseen.
Tutkimuksessa ei käsitellä yhteistoimintalakien mukaisia neuvottelutilanteita. Esimerkiksi yhteistoiminnassa käsiteltävistä asioista kunta-alalla säädetään työnantajan ja henkilöstön
välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) 4 §:ssä.13 Tutkimuksen lähtö- kohtana oleva KVTES on yleissitova työehtosopimus, joten sitovuuden problematiikkaa ei tulla tutkielmassani erityisen syvällisesti käsittelemään.
Tarkoitukseni on tulkita esimerkkikohteeksi valitsemaani työehtosopimusta sen synty- ja teoriatasolla. En siis avaa sopimusta kohta kohdalta, vaan paremminkin tarkastelen kysei- sen paikallisen sopimuksen tulkintaa sen omassa viiteryhmässään. Pyrin myös avaamaan sitä, mitä haasteita työehtosopimusten neuvottelujärjestelmä asettaa paikallisen työehtoso- pimuksen tulkinnalle ja miten sopimuksen ehtoja voidaan paikallisesti tulkita.
Työni painopiste ei ole työtuomioistuimen ratkaisujen analysoinnissa, mutta pyrin kuiten- kin löytämään soveltuvista ratkaisuista sen punaisen langan, joka ohjaisi paikallisia sopija- osapuolia toiminnassaan. Pääosa sopimustoiminnasta kun ymmärtääkseni tapahtuu ilman oikeudellista asiantuntija-apua tai liittotasoisia korvaan kuiskuttelijoita.
1.3 Käytetty lähdemateriaali ja tutkimusmetodi
Tutkimuksessa käyttämäni metodi on nähdäkseni varsin puhtaasti lainopillinen.14 Näin siksi, että tiedonintressini kohdistuu hyvin selkeästi vallitsevaan oikeuteen ja sen vaikutuk- siin paikallisten sopimusten tulkinnassa.15
Lähdemateriaali koostuu lainsäädännöstä, oikeustapauksista ja sopimuksista. Tulen keskit- tymään erityisesti paikallisen sopimuksen tulkintaan liittyviin kotimaisiin oikeustapauk- siin.
13 Samansisältöiset lait löytyvät myös valtion (Laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa 1233/2013) ja yksityisten yritysten (Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007) yhteistoimintamenettelyä koskien.
14Kolehmainen 2015, s. 2.
15On kuitenkin sanottava, että kuten Kolehmaisen edellä viitatussa artikkelissakin alaviitteessä 4 todetaan, on omakin tiedonintressini lainoppia laajempaa. Se että olen kiinnostunut tutkimaan ja systematisoimaan paikallisen sopimisen tulkintaa, johtuu pitkälti siitä, että uskon tiedon lisäävän tuskaa ja sen kautta toivotta- vasti parantavan myös neuvotteluihin valmistautumista paikallista sopimusta tekevien tahojen keskuudessa.
Tarkoitan tällä sitä, että olen tämän tutkielmassa kuvatun työaikaa koskevan sopimusmääräyksen kohdalla törmännyt tilanteisiin, joissa osapuolet tässä vaiheessa, ennen neuvotteluita, kuvittelevat sopimisen olevan läpihuutojuttu. Tätä esiintyy erityisesti sellaisilla työpaikoilla, joissa ei ole kokemusta paikallisesta sopimi- sesta. Myönnän siis olevani myös hieman kiinnostunut osallisten reaktioista ja etenkin avun tarpeesta paikal- listen sopimusneuvotteluiden edetessä.
Tutkielmani kannalta keskeisiä lähdeteoksia ovat kirjoittaneet niin suomalaisen työoikeus- ajattelun ja teorioiden uranuurtajat, kuin viimeaikaiset uudistajatkin. Tutkielmassani viita- taan niin Sipilän kehittämään ja Vuorion käsitteeksi nimeämään Sipilän perussuhdeteori- aan16, kuin Saloheimon, Sarkon ja Bruunin myöhempiinkin esityksiin aiheesta17. Olen pyr- kinyt löytämään tutkimukseeni myös hieman tuoreempaa näkökulmaa viime vuosina työ- oikeuden kenttää ansiokkaasti tutkineiden Liukkusen, Ylhäisen ja Murron esityksistä.18 Myöskään Paanetojan roolia suomalaisessa työoikeuden kentässä, sen monipuolisena osaajana ja tämänhetkisenä työneuvoston sihteerinä ei voi ohittaa.
16Vuorio 1955, s. 39. ks. myös Sipilä 1938 s. 204.
17Ks. esimerkiksi Bruun: Kollektivavtal och rättsideologi, Sarkko: Työehtosopimuksen määräysten oikeus- vaikutukset sekä Saloheimon työehtosopimusoikeutta käsittelevät teokset.
18Ks. muun muassa Niklas Bruunin kirja-arvostelu Jari Murron väitöskirjasta ”Ryhmänormit yrityksessä.
Tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien asemasta.” s. 157, jossa Bruun, hyvin suoraviivaisesti toki, jaksottaa suomalaisen työoikeuden perustutkimuksen alkuaikojen pohjatyöhön, 70 – 80-lukulaisten tutkijoi- den jatkotyöhön sekä nyt viime vuosina esiin nousseisiin nuoremman sukupolven tutkijoihin.
2 TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄN KOKONAISUUS
2.1 Työehtosopimusjärjestelmä
Työehtosopimustulkinnan erityispiirteisiin tutustuttaessa on hyvä selvittää ensin suomalai- sen työehtosopimusjärjestelmän rakenne. Alla olevassa kuviossa on esitetty kuvitteellinen työnantajaliiton ja työntekijäliiton välille solmitun työehtosopimuksen vaikutuspiiri.
Kuvio 2. Työehtosopimusjärjestelmä
Kuvio havainnollistaa työsopimusehtolain 4 §:n mukaisen työehtosopimuksen sitovuuden.
Työehtosopimus sitoo vain sopimuksen varsinaisia sopimusosapuolia ja näiden jäsenyhdis- tyksiä sekä jäsenyhdistyksiin kuuluvia järjestäytyneitä työntekijöitä. Tässä kuvitteellisessa tilanteessa työehtosopimuksen varsinaisia sopimusosapuolia ovat siis työnantajaliitto A ja työntekijäliitto C ja sen näiden jäsenyhdistykset. Tässä tapauksessa niitä ovat ammattiyh- distykset D ja E. Sidottuja ovat myös sopimusosapuolena olevien yhdistysten yksittäiset jäsenet, eli tässä tapauksessa työnantaja Konepaja Oy ja ammattiyhdistys D:n jäsenet K ja L. Työehtosopimuksen sitovuuden ulkopuolella ovat sen sijaan järjestäytymätön työntekijä M ja järjestäytymätön työnantaja Ekometal Oy. Yleissitovuuden piirissä, edellä mainituin perustein, ovat asteriskilla (*) merkityt osapuolet. Työehtosopimus ei siis sido myöskään järjestäytymättömiä työntekijöitä N, O ja P:tä.
Syy siihen, miksi yleissitova työehtosopimus velvoittaa vain työnantajaa, mutta ei työnte- kijöitä, löytyy työnantajan noudattamisvelvollisuuden periaatteesta. Tällä tarkoitetaan lakiin perustuvaa yksipuolista yleissitovuuden noudattamisvelvollisuutta.19
Suomalaisen työoikeudellisen kehityksen ollessa alkumetreillään katsottiin, ettei työehto- sopimuksella ole omaa oikeusjärjestystään. Yhden tulkinnan mukaan sen katsottiin olevan työehtosopimuslain alainen velvoiteoikeudellinen sopimus20, ja toisen tulkinnan mukaan sen katsottiin olevan varallisoikeudellinen sopimus21. Yhtäläisyyksistä huolimatta työehto- sopimus eroaa kuitenkin monilta osilta tavanomaisesta sopimuksesta. Ensinnäkin sopi- musmateriaali on moninaisempaa ja sopijapuolia on tavanomaisesti enemmän. Kun käyte- tään esimerkkinä tutkimuksessa kohteena olevan kokeilumääräyksen ylätason sopimusta KVTES:iä, voidaan sen osallisten määrän huomata poikkeavan tavanomaisesta kahdenvä- lisestä sopimuksesta merkittävästi.
Kuvio 3. Kunta-alan neuvotteluosapuolet
19Kairinen 2009, s. 166.
20 Ks. Vuorio 1955, s. 262.
21Engblom 2012, s. 52.
Kunta-alan työehtosopimuksissa on teoriassa kaksi osapuolta. Nämä ovat KT Kunta- työnantajat ja palkansaajia edustavien eri ammattiliittojen muodostamat pääsopijajärjestöt yhdessä. Syy miksi palkansaajakeskusjärjestöt tässä KT:n vuonna 2017 laatimassa kuvios- sa ovat vielä mukana juontaa juurensa vasta hiljattain päättyneeseen pitkän historiaan. Var- sinaista neuvotteluasemaa keskusjärjestöillä ei siis ole vuoden 2016 jälkeen ollut.22 Tässä taulukossa palkansaajakeskusjärjestöjen rooli näyttäytyy palkansaajajärjestöjen kautta.
Kuten huomaamme, pääsopijajärjestössä voi olla edustettuna myös useita palkansaajakes- kusjärjestöjä, kuten on tilanne JAU:n kohdalla.
Kahden osapuolen malli toteutuu kuitenkin vain teoriassa. Käytännössä järjestelmä tarkoittaa sitä, että koska pääsopijajärjestöjä on kolme, tässä tapauksessa siis Julkisen alan unioni JAU, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, on neuvotteluosapuoltenkin määrä kasvanut tässä vaiheessa vähintään neljään. Kos- ka jokainen pääsopijajärjestö koostuu useammasta ammattiliitosta, on neuvotteluosapuolia käytännössä yli kymmenen.
Ensimmäisen pääsopijajärjestön eli Julkisen alan unioni JAU:n muodostavat ammattiliitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto JYTY, toinen pääsopijajärjestö eli Kunta- alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo koostuu Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer:ista, terveydenhoitoalan ammattiliitto Tehy:stä ja Suomen Palomiesliitto SPAL ry:stä. Kolman- nen pääsopijajärjestön, eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n muodostavat muun muassa opettajien ammattiliitto OAJ, Lääkäriliitto, Eläinlääkäriliitto, Hammaslääkäri- liitto, Talentia, Tekniikka ja Terveys KTN ry sekä Akavan erityisalat.
Oman lisänsä pääneuvottelupöydän, eli tässä tapauksessa KVTES-neuvotteluiden haastee- seen tuovat sen oheissopimukset, kuten opetusalan ja lääkäreiden TES, sekä tässä tutkiel- massa erityishuomion kohteena oleva teknisten sopimus TS. Nämä pöydät elävät omaa pää- neuvotteluista erillistä elämäänsä ja niissä luonnollisesti neuvottelevat myös eri henkilöt kuin pääneuvotteluryhmässä. 23
22Tämä muutos oli seurausta Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK:n (myöhemmin EK) ilmoituksesta, jonka mukaisesti he eivät enää ole mukana solmimassa keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja, vaan suunta on kohti paikallisuutta ja liittokohtaisia sopimuksia. Näin vuodesta 1968 alkanut keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen aikakausi tuli päätökseen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen rooli muuttui järjestöjensä neuvotteluita koordi- noivaksi. (Elinkeinoelämän keskusliiton blogi 7.9.2016.)
23Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu.” Tämä lause konkretisoitui tällä neuvottelukierroksella siten, että koska TS-neuvotteluryhmä ei ollut vielä saanut sopimus-
Mikä sitten tekee työehtosopimisesta ja etenkin siihen liittyvästä sopimustulkinnasta haas- tavaa on se, että nämä yli kymmenen ammattijärjestöä edustavat yli 400 000 jäsentään.
Jokaisen liiton käytännössä ainoa tehtävä neuvottelupöydässä on ajaa omien jäsentensä asiaa ja etua. Se tosiasia, että toisellakin puolella, eli työnantajilla on edustettavanaan hy- vin heterogeeninen lähes 300 kunnan ja yli sadan kuntayhtymän porukka vain lisää haas- tetta.
Suurin vaikutus neuvotteluosapuolten määrällä on sopimusneuvotteluissa syntyvän tulkin- tamateriaalin määrään.24 Tällä sopimuskierroksella kunta-alan neuvottelut aloitettiin viral- lisesti 28.11.201725 ja neuvottelutulos saavutettiin 8.2.2108. Jokainen voi kuvitella, että tämän reilun kahden kuukauden aikana pöydällä on käytetty hyvin monenlaisia ehdotuksia ja sopimusluonnoksia, puhumattakaan puheenvuoroista ja laadituista muistioista. Viralli- sista ja epävirallisista. Tämä kaikki on tulkintamateriaalia.
Jokaisella järjestöllä on omat tavoitteensa neuvotteluihin tullessaan. Toki pääsopijajärjestöt tavoitteista etukäteen keskenään sopivat, mutta lienee selvää, että solidaarisuus toisten asiaa kohtaan on varsin kovalla koetuksella, mikäli omien jäsenten ajama keskeinen neuvotteluta- voite olisi muihin järjestöihin kenties hieman kyseenalaisesti tai jopa negatiivisesti vaikutta- valla kompromissilla saavutettavissa.
On nähdäkseni itsestään selvää, että kunta-alan työehtosopimuksen suuri osallisten määrä li- sää myös aikanaan tulkintaprosessiin liittyviä haasteita. Työmarkkinajärjestelmälle on tyy- pillistä, että yksikään sopimusosapuoli ei lopullisesti luovu tavoitteistaan vielä neuvottelui- den päättyessäkään. Siitä lähtien omaa asiaa viedään eteenpäin uudella nimellä. Sitä sano- taan tulkinnaksi.
Euroopan unionin oikeuden suomalaiseenkin työelämään liittyviä vaikutuksia, etenkin pe- rus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltaessa on muistettava unionin taloudellis- poliittinen luonne. Työelämän oikeudet ja niiden edistäminen ovat loogisesti kytkettävissä yhteismarkkina-ajatteluun. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojeleminen eivät kuiten-
ta aikaan, ei sillä hetkellä jo valmiina ollutta KVTES pääneuvottelu-tulostakaan voitu julkistaa. Käytännössä siis kaikki odottavat sitä kulloistakin viimeistä neuvottelupöytää.
24Tulkintamateriaalin roolista tarkemmin luvussa 4.
25 Uutinen kuntatyönantajien verkkosivulla 28.11.2017 (https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2017/kunta- alan-neuvottelut-alkoivat)
kaan voineet olla tuolloisessa toisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä julkisesti eri- tyisen merkittävässä asemassa yhteisön alkuvaiheessa.26 Nykyisin ajatellaan yleisesti, että yhteisöllisen kehityksen tavoitteena oli nimenomaan välttyä silloisen lähihistorian kau- heuksilta. Siirryttiin ikään kuin ajattelemaan toisia valtioita sotilaallisen uhkatekijän sijaan taloudellisena mahdollisuutena.
Euroopan unionin sisämarkkinoilla kollektiivinen työoikeus on perinteisesti mielletty kan- salliseksi oikeudenalaksi. Siinä kansalliset perinteet, työmarkkinajärjestöjen rakenteet, järjestäytymisasteet ja muut erityispiirteet on nimetty määrääviksi.27 Euroopan unionin perustamissopimuksessa28 työoikeudellinen päähuomio kiinnittyykin lähtökohtaisesti si- sämarkkinoiden toimintaan ja vahvan yhteismarkkina-alueen luomiseen turvaamalla työn- tekijöiden vapaa liikkuvuus. Tämä on pyritty turvaamaan keskeisiltä osiltaan, kuten palk- kojen, järjestäytymisoikeuden, lakko-oikeuden sekä työsulusta määräämisoikeuden osalta tämä on turvattu Euroopan unionin perustamissopimuksessa ja sen sosiaalispoliittista toi- mivaltaa ilmaisevan 153 artiklan 5 kappaleessa.
Koska EU:n jäsenmaiden työmarkkinajärjestöjen järjestäytymisaste on varsin vaihtelevaa ja kansallinen, erityisesti työehtosopimuksia koskeva lainsäädäntö moninaista, voitaisiin tehdä olettamus, että kollektiivista, EU-tasoista työoikeutta ei ole olemassakaan.29
Monia unionin jäsenmaita yhdistävä piirre on kuitenkin juuri työehtosopimuskäytäntö. Se, että työehtosopimuksilla säännellään monia keskeisiä työmarkkinoita, nojaakin monilta osin kansainvälisen työjärjestön International Labour Organisationin (myöhemmin ILO) sopimuksiin.30 Toinen merkittävä sopimusinstrumentti on Euroopan ihmisoikeussopimus (myöhemmin EIS), joka sisältää myös määräyksen järjestäytymisvapaudesta31. Järjestäy- tymisvapaus on myös kirjattu muiden perusoikeuksien tavoin Euroopan unionin perusso- pimukseen, Lissabonin sopimukseen32.
26Engblom 2012, s. 18.
27Bruun – Von Koskull 2012, s. 154.
28Sopimus Euroopan Unionista Artikla 26.2.
29Bruun – Von Koskull 2012. s. 155.
30Erityisesti sopimuksissa 87 ja 98, jotka koskevat järjestäytymisvapautta ja kollektiivista neuvotteluoikeut- ta. 31Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artikla.
32Joulukuun 1. päivänä 2009 voimaan tulleella Lissabonin sopimuksella muutettiin Euroopan unionista tehtyä sopimusta (SEU) ja Euroopan yhteisön perustamissopimusta (EUVL C 306, 17.12.2007).
Työoikeuteen liittyvissä riita-asioissa EU-oikeuden tulkinnasta maassamme vastaa pää- sääntöisesti työtuomioistuin. Periaatteessa sen toimivalta rajoittuu puhtaasti työehtosopi- musasioihin, mutta koska työehtosopimusten piirissä on myös perinteisesti ajateltuna työ- sopimusten alaan kuuluvia määräyksiä, tulevat nekin aika ajoin työtuomioistuimen ratkai- suissa käsitellyiksi. Kuten yleensäkin tuomioistuintoiminnassa toimivallan määrittäminen ja oikean foorumin valinta ovat järjestelmämme ydinkysymyksiä. Tästä oivana esimerkki- nä toimivat korkeimman oikeuden ratkaisut KKO:2015:48 ja 2015:49.33
Suomen EU-jäseneksi liittymistä edeltävissä keskusteluissa ja mahdollisen tulevan jäse- nyyden vaikutuksia pohdittaessa nousi varsin usein esille näkemys, jonka mukaan poliitti- nen päätöksenteko menettäisi asemaansa nimenomaan tuomioistuintoiminnalle. Näin aja- teltiin siksi, että silloin nähtiin EU-oikeuden saavan etusijan kansalliseen oikeuteen näh- den. Ajateltiin siis, että jatkossa lainsäädännön kenties tarkatkin rajat tulisivat EU:sta, eikä kotimaisella demokraattisesti valitulla eduskunnalla kenties olisi enää samanlaista asemaa lainsäädännön valmistelussa. Tällainen ajatus oli perusteltua siinä mielessä, että jo tuolloin oli tiedossa, ettei EU-oikeuden kanssa ristiriitaista kansallista lainsäädäntöä saanut enää soveltaa. Toisaalta huolena oli suoraan jäsenmaiden sovellettavaksi tuleva unionin lainsää- däntö. Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan kuitenkin todeta, että kansallisen oikeuden asema ainakaan työoikeuden saralla ei ole sanottavammin heikentynyt. Tuomioistuimet ovat var- sin kuuliaisesti pyrkineet löytämään käsillä oleviin tapauksiin sellaisen tulkinnan, joka täyttää sekä kansallisen että EU-oikeuden vaatimukset.34
2.2 Paikallisen sopimisen neuvottelujärjestelmä
Paikallinen sopimus on paikallisella tasolla sovittu työehtosopimus. Paikallisia työehtoso- pimuksia tehdään kaikilla työelämän aloilla. Alla on kuvattu paikallinen neuvottelujärjes- telmä kunta-alalla. Myös kuntien järjestämisvastuulla olevan pelastustoimen työehdoista ja paikallisista sopimuksista käytävät neuvottelut noudattavat tässä esitettyä kaavaa.
33Tapauksissa on kyse esimerkiksi pelastustoimessa ja ensihoidossa käytetyn varallaolo-järjestelmän ja sitä koskevan riidan oikeasta foorumista. Korkein oikeus otti asian ratkaistavakseen sillä perusteella, että kysei- nen työehtosopimuksen määräys ei olennaisilta osiltaan eronnut työaikalainsäädännön määritelmästä, jolloin enemmistö katsoi, että asia ei ollut siinä määrin erityisesti työehtosopimuksen tulkintaa, etteikö sitä voisi yleisen tuomioistuimen puolella käsitellä. Asiasta äänestettiin.
34Bruun – Malmberg 2006, s. 13.
Neuvottelujärjestelmästä on sovittu kunnallisen pääsopimuksen 2 §:ssä. Neuvottelut alka- vat paikallistasolta ja jatkuvat tarvittaessa keskustasolle. Paikallistasolla neuvottelevat asi- anomaisen kunnallisen viranomaisen, esimerkiksi yksittäisen aluepelastuslaitoksen, ja ky- seisen aluepelastuslaitoksen palveluksessa olevaa henkilöstöä edustavan pääsopijajärjestön tai sen alayhdistyksen edustajat. Keskustasolla neuvottelevat kunnallisen työmarkkinalai- toksen ja kunta-alan henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen edustajat. Tarkemmat määräykset löytyvät kulloinkin voimassaolevasta kunnallisesta pääsopimuksesta.35 Ohessa järjestelmän osapuolet ja neuvottelutasot sekä neuvottelumenettelyt ja muutoksenhakutien esittelevä kaavio:
Kuvio 4. Kunta-alan neuvottelujärjestelmä (Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n verkkosivut)
2.3 Työehtosopimuksen yleissitovuus
Työehtosopimusten sitovuutta koskevan ja niiden soveltamisen kannalta erittäin merkittä- vän työehtosopimuksen yleissitovuuden periaatteen juuret juontavat vuoteen 1970 ja silloi- seen työsopimuslain säätämiseen. Silloin työsopimuslaki sai yleissitovuutta koskevan säännöksensä vasta eduskuntakäsittelyn aikana ja ilman asianmukaista säädösvalmistelua.
Työsopimuslain (320/1970) 17 §:n mukaan työnantajan tuli työsopimuksessa tai työsuh-
35Kunnallinen pääsopimus, (https://www.kt.fi/sopimukset/kvtes/2017/kunnallinen-paasopimus)
teessa muuten noudattaa vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä oli tällaisessa yleissitovassa työehtosopimuksessa määrätty noudatettavaksi. Tällaisen järjestelmän poliittisena pyrkimyksenä oli, että järjes- täytymättömien työnantajien palveluksessa olevat työntekijät saisivat hekin esimerkiksi minimipalkkaa koskevan suojan. Valmistelun puutteellisuudesta johtuen kyseisen työso- pimuslain pykälän tulkinta jäi oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden täsmennettäväksi.36 Asiasta annetussa hallituksen esityksessä sanamuodolla haettiin nähdäkseni ensisijaisesti yhdenmukaisuutta alan työehtosopimusten välillä.37
Yksittäisen työehtosopimuksen yleissitovuutta koskevan ratkaisun on 2000-luvun alusta lähtien tehnyt sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimiva työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamislautakunta.38 Normaalisitova työehtosopimus sitoo työnantaja- liittoon kuuluvia työnantajia ja näiden palveluksessa sopimuksen kattavalla alalla, sovel- tamisalalla, toimivia palkansaajia. Yleissitova sopimus taas puolestaan sitoo nimensä vih- jaamana kaikkia sen soveltamisalalla toimivia työnantajia. Ennen nykyistä lautakuntajär- jestelmää yleissitovuuden määrittelyssä merkittävä asema oli korkeimman oikeuden ratkai- sulla, jossa määriteltiin, että yleissitovuus saavutettiin, mikäli noin puolet alan työntekijöis- tä kuului kyseisen sopimuksen soveltamisalan piiriin.39 Tässä tutkimuksessa keskeinen KVTES katsotaan yksiselitteisesti yleissitovaksi, koska sen osalta kattavuus on 100 pro- senttia.40
Työehtosopimusten valtakunnallisuus on seikka, joka nousee esiin useissa eri yhteyksissä.
Näin on asian laita esimerkiksi useiden lakien kohdalla. Tällaisia ovat esimerkiksi työehto- sopimuslaki,41 työsopimuslaki42 ja työaikalaki (605/1996)43. Jo pelkästään näiden lakien
36Ylhäinen 2008, s. 215 ja alaviite 23.
37HE 228/1969 vp, s. 5.
38Ahtiainen 2014, s. 10.
39KKO 1974 II 44.
40Ahtiainen 2014, s. 13.
41Työehtosopimuslaki 2.2 sisältää maininnan valtakunnallisen työehtosopimuksen työnantajapuolen velvol- lisuudesta toimittaa jäljempänä tässä luvussa kuvatun yleissitovuuden selvittämiseen vaadittavat tiedot erik- seen mainitulle viranomaiselle. Tässä yhteydessä valtakunnallisuuden voidaan katsoa liittyvän yleissitovuu- teen.
42Työsopimuslaki 2:7.1 sanamuoto antaa ymmärtää, että valtakunnallisuus liittyy yleissitovuuteen, ollen jopa sen edellytys.
43Tätä tutkielmaa erityisesti koskeva valtakunnallisuuden määräys löytyy työaikalain 14.2 §:stä, jossa puo- lestaan yleissitovuudesta ei ole mainintaa, mutta koko maan kattavuudesta kylläkin.
sanamuodosta voidaan päätellä, että valtakunnallisuus ja yleissitovuus ovat keskenään yh- teydessä.
Tämänkaltainen keskinäinen yhteys näyttäytyy selkeimmin tarkasteltaessa työehtosopi- musten soveltamisalaa. Se ei saa olla maantieteellisesti rajattu, vaan sen tulee kattaa koko Suomen. Kattavakaan paikallinen sopimus ei siis lähtökohtaisesti käy, vaikka se koskisi esimerkiksi vain pientä alueellisesti merkittävää toimialaa. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena olevat KVTES ja TS ovat yleissitovia ja kunnallisen soveltamisalansa vuoksi myös valtakunnallisia.
2.4 Vakiintunut käytäntö ja konkludenttisuus
Vakiintunut käytäntö on yksi oikeustieteessä yleisesti tunnustetuista työsuhteen ehtojen määräytymistavoista. Vakiintunut käytäntö muotoutuu pitkän ajan kuluessa työsuhteen osapuolten käyttäessä tiettyä menettelyä määrätessään työsuhteeseen sovellettavista eh- doista. Erona paikalliseen sopimiseen on osapuolten aktiivisuuden puuttuminen.44 Osa- puolten aktiivisuus puuttuu myös silloin, kun työsuhteeseen sovellettava ehto muodostuu työnantajan ja työntekijän välille niin sanotulla hiljaisella sopimuksella eli konkludenttises- ti. Erottelen mielelläni vakiintuneen käytännön konkludenttisuudesta niiden kohteen perus- teella. Jaotteluni perustuu lähinnä tavoitteeseeni selkeyttää näiden kahden termin, vakiin- tuneen käytännön ja hiljaisen sopimuksen, mahdollista eroa. Jonkinlaiseen eroon kyseisten termien välillä ovat päätyneet myös Tiitinen ja Kröger todetessaan, että vakiintuneella käy- tännöllä saattaa toisinaan olla hiljaisen sopimuksen piirteitä.45
Heikomman suojan periaate on yksi työoikeudellisista perusperiaatteista. Heikomman suo- jan periaatteen valossa tarkasteltuna voidaan ajatella, että yksittäisen työntekijän suojan tarve on suurempi kuin henkilöstöjoukon. Voidaanko tästä siis vetää analogia, että yksilö- tasolla hiljaisesti voimaantullut työsuhteen ehto on sitovampi ja vaatii täten muuttamiseen- sa vahvemmat perusteet kuin vakiintunut, isompaa ryhmää koskeva vakiintunut käytäntö?
Varmastikaan näin suoraa johtopäätöstä ei voida tehdä. Mieleni tekisi kuitenkin sanoa, että jokin yhteys heikomman suojan voimakkuudella ja suojattavan henkilöjoukon koolla kui-
44Engblom 2012, s. 155.
45Tiitinen – Kröger 2012, s. 771.
tenkin on. Tämä on kuitenkin laajuudessaan ja mielenkiintoisuudessaan jo itsessään oman tutkimuksen arvoinen kysymys.
Työsuhteen ehtojen käytännön sitovuuteen näillä kahdella ehtojen syntytavalla ei juridista merkitystä vaikuttaisi olevan. Aiheesta löytyvä oikeuskäytäntö on varsin monipuolista, ja siitä välittyy selvästi yksittäistapauksellinen luonne ja kokonaisharkinta.46 Oikeuskäytän- nössä yksittäistapausten harkintaan vaikuttavina vakiintuneen käytännön tunnusmerkkeinä pidetään 1. pitkäkestoisuutta, 2. molempien osapuolten käytännön sitovuuden mieltämistä ja 3. asian tulee olla tarpeeksi merkittävä muodostaakseen työsuhteen ehdon.47
46ks. esimerkiksi TT 1992-128, TT 1988-86 ja TT 1984-55 47Engblom 2012, s. 155.
3 PAIKALLINEN SOPIMINEN
3.1 Normihierarkia ja etusijajärjestys
Paikallisen sopimisen kohteena ovat yleensä yksittäisen työsuhteen ehdot. Paikallinen so- pimus on kuitenkin vain yksi työsuhteen ehdoissa sovellettavista oikeuslähteistä. Oikeus- tai normilähteiden keskinäisessä vertailussa ratkaisevaa on normihierarkia. Koska työsuh- teen normilähteitä on useita ja ne vaikuttavat samanaikaisesti, ne on asetettava järjestyk- seen, jotta niiden keskinäinen etusija voidaan määrittää.48 Alla on kaavio, jonka avulla työ- oikeudellisten normien etusijajärjestys on yksinkertaista kuvata. Ylimpänä kuviossa on
vahvin normi.
Kuvio 5. Työoikeuden normien etusijajärjestys
Työoikeudessa semidispositiivisista eli puolipakottavista normeista voidaan poiketa työeh- tosopimuksella, mutta ei työsopimuksella. Tällainen työsopimuslain 13 luvun 7 §:n mukai- nen semidispositiivinen normi on esimerkiksi sairausajan palkka ja työsopimuksen päättä- mismenettely. Dispositiivisista eli sopimuksenvaraisista normeista vastaavasti voidaan
48Äimälä – Kärkkäinen 2017, s. 53 – 54.
pakottava lainsäädäntö työehtosopimus
semidispositiiviset lain säännökset työsopimus
dispositiiviset lain säännökset työnantajan työnjohto-oikeus
poiketa myös työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella.49 Esimerkkinä tästä ovat palkka ja sen perusteella suoritettavat taloudelliset etuudet.
Edellä kuvatussa työoikeuden normihierarkiassa ei ole tapaoikeutta nimettynä. Vakiintu- neet käytännöt voivat kuitenkin vaikuttaa työsuhteen ehtojen määräytymiseen siinä missä normit ja sopimuksetkin. Onko työsuhteen ehtojen määräytymiseen liittyvä käytäntö muu- tettavissa esimerkiksi työnantajan määräyksellä ja jos on, niin millaista työsuhteen ehtojen määräytymiseen liittyvää käytäntöä voidaan muuttaa? Millainen ehto taas voidaan katsoa osapuolia sitovaksi?
Paikallinen sopimus asettuu nähdäkseni tässä normihierarkiassa jonnekin työehtosopimuk- sen ja semidispositiivisten lain säännösten alapuolelle ennen työsopimusta. Näin siksi, että se on alisteinen työehtosopimuksen määräykselle ja etenkin sen antamalle sopimusvaltuu- tukselle ja toisaalta sen olemassaolo perustuu sovittavissa olevaan työlainsäädäntöön. Oi- keuskirjallisuudessa on myös esitetty näkemys, jonka mukaan paikallinen sopiminen voisi perustua esimerkiksi semidispositiiviseen työehtosopimusmääräykseen.50 Paikallinen so- pimus on normihierarkiassa työsopimuksen yläpuolella, sillä paikallisessa sopimuksessa voidaan sopia työnantajaa ja sen kaikkia työntekijöitä sitovasti työehdosta, josta ei ole mahdollista poiketa työsopimuksella.
Mihin ongelmaan etusijajärjestys sitten paikallisessa sopimisessa tarjoaa ratkaisun? Paikal- linen sopimus on instrumentti, jonka oikeutus juontaa juurensa varsin monitasoisesta sään- telystä. Tällaisissa tilanteissa etusijajärjestys antaa vastauksen tilanteisiin, joissa kaksi työ- suhteen normia ovat keskenään ristiriidassa. Etusijaan perustuen normi, joka sijoittuu ylemmäs etusijajärjestyksessä, tulee sovellettavaksi. Siten työsopimuksella ei voida päte- västi sopia esimerkiksi työntekijän lakisääteisestä palkkausta tai työaikaa koskevasta edus- ta sitä heikentävästi.51 Kuten myöskään työnantaja ei voi yksipuolisesti työnjohto- oikeuttaan käyttäen jättää työntekijälle työehtosopimuksen perusteella kuuluvaa etuutta myöntämättä.52
49Äimälä – Kärkkäinen 2017, s. 53 – 54.
50Bruun – Von Koskull 2012, s. 10.
51Hietala – Kahri – Kairinen – Kaivanto 2016, s. 636.
52Äimälä – Kärkkäinen 2017, s. 54.
Huomionarvoinen seikka etusijajärjestykseen liittyen on se, että etusijajärjestys ei tule so- vellettavaksi, mikäli normihierarkiassa alemmalla tasolla olevalla normilla määrätään työ- suhteen ehto työntekijälle edullisemmaksi. Tätä kutsutaan edullisemmuuden periaatteek- si.53 Tämä periaate kulkee mukana myös paikallisessa sopimuksessa ja toimii myös siten, että mikäli ylemmän asteinen normi muuttuu ja työntekijän asema sen johdosta heikkenee, ei tätä heikennystä voida automaattisesti ottaa käyttöön, vaan aikaisempi, jo kenties entuu- destaan edullisempi sopimusmääräys jää voimaan.54 Täten esimerkiksi valmisteilla olevan työaikalain uudet määräykset eivät voimaan tullessaankaan automaattisesti muuta sellais- ten alojen työsuhteiden ehtoja, joiden työehtosopimuksissa työajasta on nimenomaisesti sovittu, eikä vain viitattu kulloinkin voimassaolevaan lainsäädäntöön. Samalla tavalla on oikeuskäytännössä suhtauduttu myös työehtosopimuksessa sovittua parempiin ehtoihin, joiden on katsottu jäävän voimaan, vaikka itse työehtosopimus on irtisanottu.55 Edulli- semmuussääntö on merkittävässä roolissa myös tulkinnassa, jonka osalta siihen palataan tarkemmin luvussa 4.
Viime aikoina esille on noussut myös uusia ehdokkaita käsitteiksi tähän edellä kuvattuun normipyramidiin. Ei niinkään mitään radikaalia muutosta tai uudistusta, vaan pikemminkin uusi tapa lähestyä asiaa. Eräs mielenkiintoisimmista vastaani tulleista käsitteistä on ryhmä- normi. Tällä tarkoitetaan työnantajan ja koko henkilöstön tai työnantajan ja erilaisten työn- tekijäryhmien välisiin suhteisiin kohdistuvia normeja, jotka muodostuvat erilaisista sopi- muksista ja suunnitelmista. 56
Normipyramidissa ryhmänormi voi sijoittua mielestäni eri kohtiin, riippuen sen kohteesta ja toisaalta lähteestä. Ryhmänormi voi perustua niin lakiin, työehtosopimukseen, paikalli- seen sopimiseen kuin vapaaehtoisuuteenkin.57 Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus tavan- omaisen ryhmänormin hierarkkisesta asemasta lienee jossain työsopimuksen yläpuolella.
Näin siksi, että koska termissä on sana ryhmä, ja se potentiaalisesti määrittelee useamman työsopimuksen sisältöä, on sen oltava niiden yläpuolella. Tämä yksinkertaistaminen kui-
53Äimälä – Åström – Nyyssölä 2012, s. 42.
54Äimälä – Kärkkäinen 2017, s. 55.
55TT 2014-61 ja TT 1982-157
56Murto 2015, s. 119 - 120. vrt. myös Kairinen – Hietala – Ojanen 2015, s. 44.
57Murto 2015, s. 108, 110, 120 ja 166.
tenkin mielestäni juuri kuvastaa Murron esille tuomaa käsitteistön köyhyyttä verrattuna asian monimuotoisuuteen.58
Toinen seikka mikä liittyy selkeästi käsitteistön muuttumiseen, on jo tässäkin tutkielmassa aiemmin mainittu työelämän kulttuurimuutos. Nykyisin normeja laaditaan, ja niistä sovi- taan yhä enemmän yrityksissä ja työpaikoilla paikallisesti. Tämän tavoitteena on nähdäk- seni parempi vastaavuus. Optimaalinen tilanne on luonnollisesti se, että käytännön työeh- dot vastaavat sekä yrityksen että työntekijöiden tarpeita.
Seuraavassa, alun perin Murron väitöskirjassa esitetyssä taulukossa ilmenee hänen näke- myksensä mukainen ryhmänormien asema työoikeuden normituksessa. Kuten taulukosta voimme huomata, ryhmänormien käsitteen alle kuulu ainakin perinteisen ajattelun mukai- sia työsopimukselle alisteisia elementtejä, kuten esimerkiksi henkilöstö- ja koulutussuunni- telmat. Toisaalta sieltä löytyy myös työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jonka aikaisemmin asemoin selkeästi työsopimuksen yläpuolelle.59
Tämä taulukko on mielestäni äärettömän mielenkiintoinen ja havainnollinen. Sen perus- teista varmasti voidaan ja kuuluukin käydä keskustelua, mutta henkilökohtaisesti olen tai- puvainen ajattelemaan, että ryhmänormien mahdollisuudet ja käyttöala tulevat sopimus- kulttuurin kehittymisen myötä tulevilla sopimuskierroksilla entisestään kasvamaan.
58Murto 2015, s. 1 - 5.
59Murto käsittelee väitöskirjassaan myös tähän tutkimukseen liittyvää työaikalain mahdollistamaa paikallista sopimista. Tässä tutkielmassa tarkastellussa kokeilumääräyksessä on kyse osittain Murron kuvaamasta kaksi- vaiheisesta sopimusmenettelystä, jossa ensin solmitaan yleissitovaan työehtosopimukseen perustuva kehys- sopimus, eli tässä tapauksessa kokeilumääräys, ja sitten paikallinen varsinainen sopimus. Murto 2015 s. 143 – 146.
Normi Normitusväline Kohde
Yleisnormi Laki Kaikki työnantajat ja työnte-
kijät
Kollektiivinormi Työehtosopimus Työehtosopimukseen sidotut
Ryhmänormi
Esimerkkejä:
- Työehtosopimuksen mukai- nen paikallinen sopimus - Henkilöstö ja koulutussuun-
nitelma
- Yhteistoimintamenettelyn neuvottelutulos
- Työsäännöt, matkustussääntö - Tulospalkkiojärjestelmä
- Koko henkilöstö - Henkilöstöryhmät - Työntekijäryhmät - Henkilöstön ja työn-
tekijäryhmien edusta- jat
- jne
Yksilöllinen normi
Työsopimus Sopimusosapuolet:
Yksittäinen työntekijä ja työnantaja
Kuvio 6. Ryhmänormit osana työoikeuden normitusta (Murto 2015 s. 2.)
3.2 Paikallisen työehtosopimuksen tunnusmerkit ja synty
Paikallinen työehtosopimus on siis työehtosopimus - paikallinen sellainen. Termit paikal- linen sopiminen ja paikallinen sopimus vaativat jatkuvaa tarkkuutta niiden käytössä. Se- koittamisen vaara on ilmeinen. Tätä termistöä selittämään käytän oheista kuviota, jonka avulla pyrin selittämään paikallisen sopimisen asteet ja myöhemmässä vaiheessa pyrin vertaamaan niitä edellä esiteltyjen oppaiden sisältöön.
Lähtökohta on siis se jo aiemmin todettu, että paikallisella sopimisella tarkoitetaan joiden- kin työehtojen asettamista. Ollakseen paikallista sopimista, asettamisen tulee tapahtua 1.
käyttämällä jotakin sopimismenettelyä ja 2. yritys- työpaikka- tai toimipaikkatasolla.60 Tässä tutkimuksessa sopimiseen kelpuuttava lauseke tulee aiemmin esitetyllä tavalla suo- raan lainsäädännöstä ja työehtosopimuksista sekä niiden liitteistä.
60 Kairinen – Hietala - Ojanen 2015, s. 13.
Kuvio 7. Paikallisen sopimisen asteet. Kairinen – Hietala - Ojanen 2015, s. 21.
Yllä olevassa kuviossa on eritelty paikallisen sopimistoiminnan tuloksia.61 Kuvion ensim- mäisellä, alimmalla portaalla on suostumus. Tätä voidaan pitää sopimisen onnistumisena, mutta ei kuitenkaan vielä sopimuksena.62 Tällaisella menettelyllä voidaan hoitaa esimer- kiksi tilapäinen toimenkuvan tai työvuoroluettelon muutos. Toinen osapuoli antaa siis asi- aan suostumuksensa, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiasta olisi tehty varsinainen pitkävaikutteinen sopimus.63
Toisella portaalla on yhteisymmärrys. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa osapuolten välillä päädytään yhteisymmärrykseen tilanteessa vallitsevista tosiasioista ja niiden merkityksestä, mutta ei kuitenkaan sovita yksityiskohtaisesti käytännön toimista, eli ei tehdä nimenomais-
61On hieman harmillista, että suomen kielessä termit sopiminen ja sopimus ovat ulkoasullisesti hyvin lähellä toisiaan. Englannin kielessä vastaavat termit bargaining ja agreement ovat huomattavasti paremmin toisis- taan erottuvia. Tässä tutkielmassa olen soveltuvissa kohdin pyrkinyt käyttämään sopimisesta termejä sopi- musneuvottelu tai sopimismenettely. Tarkoitukseni on ollut kuvata nimenomaan sitä konkreettista, sopimuk- seen tähtäävää toimintaa ja valmistelua.
62Kairinen – Hietala - Ojanen 2015, s. 22.
63On myös asioita, joista ei voi tehokkaasti ennakoivasti/pitkäkestoisesti työsuhteessa olevan kanssa sopia.
Tällainen on esimerkiksi ylityö, johon tulee antaa erillinen suostumus jokaista kertaa varten.
ta sopimusta aiheesta. Tällöin voidaan kuitenkin saavuttaa tilanne, joka täyttää esimerkiksi työehtosopimuksissa olevan neuvotteluvelvollisuuden vaatimuksen.64
Vasta kolmannella portaalla on varsinainen oikeustoimilain (228/1929, myöhemmin OTL) mukainen sopimus. Tämä edellyttää neuvottelu- ja sopijaosapuolilta kompetenssia sopia sekä tahtoa, suostumusta ja yhteisymmärrystä. Kuvatut ominaisuudet saattavat löytyä myös alemmilta portailta. Silloin voidaan olla tilanteessa, jossa on syntynyt konkludenttinen eli hiljainen sopimus.
Paikallinen sopimus on siis sellainen kahdenvälinen oikeustoimi, jolla työnantaja- ja työn- tekijäosapuolet sopivat osapuolia velvoittavasti tai oikeuttavasti tietyistä asioista, kuten tämän tutkimuksen tapauksessa työaikajärjestelyistä ja niiden vaikutuksista työehtoihin.
Paikallinen sopiminen merkitsee useimmiten kaksipuolisesti velvoittavan sopimuksen syn- tyä OTL:n 1 luvussa olevien edellytysten mukaisesti. Menettelystä täytyy siis löytyä tar- jous ja siihen hyväksyvä vastaus. Tämän seurauksena syntyy paikallinen sopimus. Eräisiin sopimustilanteisiin liittyy edellytyksenä myös joidenkin muotosääntöjen noudattaminen, mikä on omiaan selkeyttämään sopimuksella tapahtuvaa sitoutumista.65
3.3 Kokonaisuus paikallisen sopimuksen taustalla
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti maahamme hallituksen 29.5.2015. Sen päämi- nisterinä aloitti Juha Sipilä.66 Kyseisen hallituksen ohjelmassa oli kirjaus paikallisen sopi- misen edistämisestä. Tuon kirjauksen tarkoituksena oli hallitusohjelman mukaan turvata yritysten edellytykset sopia paikallisesti kilpailukyvyn parantamisesta, työllisyyden vah- vistamisesta ja työsuhteen ehdoista kuten palkoista, työajoista, työsuhteen purkamisen edellytyksistä, työaikapankin käytöstä, sairauspoissaolojen vähentämisestä sekä työhyvin- vointiin vaikuttavista kysymyksistä. 67
Paikallinen sopiminen on ollut käytössä jo huomattavasti ennen Sipilän hallitusta. Työ- paikkakohtaisia sopimuksia työehtosopimusmääräyksiä parempien ehtojen käyttöön otosta
64Kairinen – Hietala - Ojanen 2015, s. 23.
65Kairinen – Hietala - Ojanen 2015, s. . 66Valtioneuvosto 2018, kohta Sipilän hallitus 67Hallitusohjelma 2015, s. 15.
