Arvoisat veteraanit ja veteraanien puolisot · DIGI

Arvoisat veteraanit

j a ^vete raanien puotisot

Mietin kovasti, mrtä haluaisin sanoa teil- le.

Olisi niin monta

asiaa, näkökulmaa ja kaunista sana^, lotka haluaisin ^sanoa ääneen Jollain tapaa teema kiteytyy mo- neen I-kirjaimella alkavaa

s^n

an; "isän- maa, itsenäiSllS, isoisä, ihminen,

itku."

Ilo. I(eskeisiä sanoja osana maamme his- torr^ _, teidän taistelu j^ ju sotiaki

n

alatel- len.

Meidän nuorten on lähes mahdotonta ajatella, mttä se sota oikein on ollut? Tä- män

päivdn

nykynuorten

vap^

elämä, vapz; ssa

m^

^ssa, aikuistumisen kynnyk- sellä on kuitenkin

kodin

antaman perus-

turvallisuuden

kylläst ärnää

ja

saamme eIåå kultaista

nuoruuden

arkaa,

kukin

tavallamme. Toista

oli

teidän nuoruus,

se aika minkä me vietämme kavereiden kanssa,

koton^ l^ koulun

penkillä, ku-

lui

teiltå ^ja

ikätovereiltanne

rintam alfa taistelles sa isänmaan puolesta. I{aukana olivat nykypäivän ylellisyydet ^ja sota

oli totista totta

eikä

vain

pyssynpauketta televi sio s s a tat eIämyksinä valkok ankaal- I^.

Jokaiselle veteraanille v^rmasti nou-

see mieleen omanlaiset kuvat sota-ajasta sekä sotaa seuranneesta jälleenrakenta- misest^;

^iasta,

jolloin

m^a rakennettiin lähes ryhf ästä. Mielestäni pitäisi

peåän-

kuulut taa tämänhetkistä ene

mmän

ar- vostusta sodanj älkeisen aian tapahtumil- le; sota kun ei päätrynyt kotiin palatessa, silloin alkoi uusi, henkinen sota. Vuosia kuluu, mutta muistot eivät katoa milloin- kaan.

Oli

v^rmasti kova tuska koota

it-

sensä ehjäksi sodan rikkomista palasista, se vaati atkaaiaiäta1älkensä.

Oli

hankala sanoa ääneen sitä kaikkea mrtä sisälle jdi. Meidän kansanluonteemme on juro

j" ffijainen, turhista

ei

marista,

meTllä selvitään sisulla.

Haluan sanoa

arvostavartt sodassa taistelleiden lisäksi kovasti myös naisia, vaimo _1a, ärtejä, jotka kestivdt miehiensä

rinnalla, tukivat

ja myotäelivät

kipeitä

muistoja miestensä rinnalla, nljnä sodan

p äivinä, ^j

olloin

omaa rakastaan kaivattiin kotiin ja toisaaha sitä tehryä rukemistyötä sodan jälkeisissä ajoissa, jossa henkistä kantna vaadittiin to de lla p alio 11.

Jokainen ^sotilas,

lotta,

koton a

töttä tehnyt vaimo tai tytär

^netää

mitä

sota ja sen kauhut ovat. Sodass^

on

monia ulotruvuuksia, se ei ole pelkkää teknistä taistelua henkensä edestä, se on kansa- kuntaan leim^nsz- lyövä kauhujen sum- ma.

On

suunnaton

onni,

että meidän ei ole tarvinnut sellaista kokea, mutta mtkå rikkaus ne teidän kokemukset toisaalta ovatkaan meitä tulevia sukupolvia alatel- len,

onko suurempa

onnea ja viisautta

eIämää varten kun kuulla kansakuntansa menneisyydestä,

oppia

siitä

ia

^{aisaa se} valtava elämänkokemus,

minkä

elämä on teille jokaiselle ruonut tulless

^

^rt.

Nuorilla on kiire, kiire

elää

ja

saada

kaikki

Meillä nuorilla olisi paljon opittavaa tei- dän nöyräs tå ja kiitollisesta eIämänasen- teesta, nykym aatTman elämänviisaus kun

kiteytyy

^rvarn

liiaksi siihen,

että mah- dollisimman palj on ja mahdollisimman nopeasn jutehokkaasti. Nuorillz- on kiire,

kiire

elaä

ja

saada kaikki.

On

huolestut- tavaa kuinka våhån meille jaå arkaa miet- ttä elämää, arvostaa sitä ja sen tuomia onnen sirpaleita. Meidän paåhamme on liiaksi iskostunut ajatus menestymisen tavoittelusta, mikään ei enää runnu

mil-

tään. Me yntämme keinotekoisesti luoda ympärillemme muovi maatfman, ^j os sa ih- miset koskettavat toisiaan vain pinnalli- sesti, missä me jokainen elämme omassa lo kero s s amme, välit tämättä vähäåkåän siitä, mrtä

n^ purille

tapahtuu.Ja tästä saattaa hyvrnkin löytyå sytta huumeiden-

kåyttåiii.,

yhteiskunnasta syrj äyryviin nuoriin,

niihin

surusilmäisiin tyhlyyteen tuij ottaviin kadulla ^j uopottelij oihin, tie- tokoneista

riippuvaisiin

murrosikäisiin

poikiin

^ja lapsiin, joista kukaan ei huo- lehdi.

Heille

meidän

on

keksittävä

r^t-

kaisu.

Me unohdamme ihmiset lähellämme, unohdamme tunteet ja ral<kauden. Toi- sin kuin te, te ette unohtaneet aseveljeä.

Jor

jotarn olen

ihaillut

sodan kertomuk- sia kuunnellessani, niin sitä uskom atonta kristilliseen sanom

^an perustuvaa lähim- mäisenrakkau tta ja vdlittämistä. Haavoit-

Annika

Saarikko

tuneita et jätetqr hankeen makaama n

ja

yhteisryö

oli voirn^

.

Me

yntämme nykym aatlmassa aivan liiaksi selvita yk- sin. Suuri onni on itsenäinen

ma

_,jossa

saa asua. Tuntuu

liian

pelottavalta edes ajatell4

millainen m^

rrrme olisi ilman teidän arvokasta työtänne, olisiko meillä tätä kaikkea hyvinvointia, olisiko meillä edes oma;a maata,

olisiko

edes meitä?

Nuoret aryostavat veteraanien työtä

Tama suomalainen kansanluonne kun on sellainen, ettei tåållå paljon turhia pu- huta ja kehuta, saatJ kiitellä, saattaa tun- fria, että tekemäänne työta ei arvosteta.

Uskon, ja tiedän, että totuus on kuiten-

kin

toinen. Monet nuoret herkistyvåt ja todella

liikuttuvat

sotatarinoita kuulles- sa rt, meistä on kasvamassa vetefaartren työtå arvo st

^v^ sukupolvi. Televisio sar-

jat,

elokuvat ja l<triat eivät ehkä kerro sodasta tdysin realistisesti, mutta kuiten-

kin valottavat

meille sen ajan elämää.

Nykyään

on

muodissa

hankkia

elä- myksiä ja suuria tunteita kiireisen

a\en

keskell e la miten helppo sellaisia elämys- hetkiä olisi hakea viihdeteollisuuden so- tatannoista. Niissä on

paliot

hyvää, elo- kuvateatterit täyttyivät Ruk aiärven tien katsoji sta ia televisiosta seurattiin Sini- valkoista tarvasta.

Molemm^t

hyniä oh-

f elmia v^rm^stikin, jotka saivat isoisät ja lapsenlapset yhdessä sodan ääreen Mut- ta sotaa ei kuitenka n pidä alkaaihannoi-

m^

rt tai luoma;an myyttisiä sankantan- noita, vaikka niitäkin v^rma;sti löytyy. Se

oli

aikansa

^ffLo^vaihtoehto, ^taistelu

oli

kaytåvå,

jotta

påaståisiin tähån hetkeen

Huittisten Joulu

⁹

missä

nyt

eletään.

Koska Suomen sota -ajas- ta

on nyt kulunut io monta

vuosikymmentä, osaa kansa- kuntamme katsoa

objektiivi-

sin silmin taaksepdin niitä so- dan hetkiä, tilanteit^ _l^ tunto- ja. Sodasta

ja

sen kauhuista vordaan nyt puhua ääneen ja tuolle äänelLe on kuuntelijoi- ta.

Toivon, että me

todella arvostuksemme osaisimme osoittaa,

niin jokainen

^hen- kilökohtaisestikin kuin myö ^s rakkautena ja kunnioituksena isänmaatamme koht^an.

Veteraanien ja koulujen välinen yhteistyö

Suomi

on

menossa suuntaan, jossa me alamme vihdoin ym- märtää, mikä merkirys itsenäi- sellä maalJa on,

EU

^{ja maarl-}

man melskeet, iotka ^kantau- tuvat tänne Pohjolaankin asti osoittavat, että sodan taisteli-

f oilla ja maan uudelleenraken- tajrlla on todella

ollut

iso

jut-

tu.

On

^tårkeåa, että sukupol- vien väliset kuilut eivät kasva, vaan että

eri

ikäiset

ihmiset

muodostavat sukupolvien ^j at- kuvan ketjun . Täta suuntaus- ta voitaisiin mielestäni kehit- tää esimerkiksi veteraanien ja kouluj en vdlisellä yhteistyol- lä, siinä

ilo

olisi varm^sti mo-

lemminpuolinen

^ja uskoisin esimerkiksi lukion olevan hy-

vin

mielissään, _f os tällainen

mahdollisuus

^j

ollain

tavaLla tarjoutuisi. Sukupolvien ket- ju on korvaamaton voimava- ra ajatellen Suome a, tsänmaa- tamme, joka tälläkin hetkel- lä on muutosten tuulissa. Pi- kaista kyselyä ikäluokassani

tehdessäni olen huomannut, että myös nuoret ovat huolis- saan tulevaisuudes ta, ainakin omalta osaltani

voin

sanoa, että kiireinen aikuisten

m

ilma, jossa

nhanmahti

^jylf'ää^-

ja luokkaerot kasvavat, funtuu pelottavalta.

Kun

fulevaisuus nayttaå ^s uurelta kysymys mer- kiltä, on meidän nuorten tär- keåå muistaa, miten maamme historia on kehittynyt ^ja miten on tultu tähän. Kuinka hienoa onkaan, että meillä on Teidät meille siitä histori asta kerto- massa.

Koulukirfojen

^esittä- mä historia

on

ihmisten elä- mää,

me teemme

historiaa

nytkin

koko

^l^n.

^{Sitä ei sovi} unoht aa mtJloinkaan,

miten

korvaamattomia

nuo

taiste-

lut

olivat, ne eivät ole vuosi- lukuj a, tais telupaikkakuntien

nimiä, pelkkiä

^Mannerhei-

min päätöksiä sotastrategiois- ta.

Niiden taistelui.r tulok-

set näkryät jokaisen elämäs sä,

joka _parva.

Haluankin sanoa

kiitos, teille

ihan

jokaiselle. Tiedän

tekeväni sen kaikkien

^{s^ta-} kuntalaisten ja koko Suomen

ma n nuorten

puolesta. Sa-

nol^ olisi p^lion, mutta toi- von, että Te ette

arastelisi meitä nuoria, tulevaisuuden aikuisia, ffie kun todella olem- me nyt siinä vaiheessa,

jolloin

niitä arvokk atta elämänohj eita katvataan. Isär:rrrra , itsenäi- sIIs, isoisä, ihminen, itku. _Ja

ilo. Kiitos

teille kaikille tästä mahdollisuudesta tulla kerto-

m^ n

nykynuoren mietteistä ja

kiitos

myös

koko kouluni

Lauttakylän

lukion

puole s ta.

Annika

Saarikko