Arvoisat veteraanit
j a vete raanien puotisot
Mietin kovasti, mrtä haluaisin sanoa teil- le.
Olisi niin monta
asiaa, näkökulmaa ja kaunista sana^, lotka haluaisin sanoa ääneen Jollain tapaa teema kiteytyy mo- neen I-kirjaimella alkavaas^n
an; "isän- maa, itsenäiSllS, isoisä, ihminen,itku."
Ilo. I(eskeisiä sanoja osana maamme his- torr^ , teidän taistelu j^ ju sotiaki
n
alatel- len.Meidän nuorten on lähes mahdotonta ajatella, mttä se sota oikein on ollut? Tä- män
päivdn
nykynuortenvap^
elämä, vapz; ssam^
ssa, aikuistumisen kynnyk- sellä on kuitenkinkodin
antaman perus-turvallisuuden
kylläst ärnääja
saamme eIåå kultaistanuoruuden
arkaa,kukin
tavallamme. Toistaoli
teidän nuoruus,se aika minkä me vietämme kavereiden kanssa,
koton^ l^ koulun
penkillä, ku-lui
teiltå jaikätovereiltanne
rintam alfa taistelles sa isänmaan puolesta. I{aukana olivat nykypäivän ylellisyydet ja sotaoli totista totta
eikävain
pyssynpauketta televi sio s s a tat eIämyksinä valkok ankaal- I^.Jokaiselle veteraanille v^rmasti nou-
see mieleen omanlaiset kuvat sota-ajasta sekä sotaa seuranneesta jälleenrakenta- misest^;
^iasta,
jolloin
m^a rakennettiin lähes ryhf ästä. Mielestäni pitäisipeåän-
kuulut taa tämänhetkistä enemmän
ar- vostusta sodanj älkeisen aian tapahtumil- le; sota kun ei päätrynyt kotiin palatessa, silloin alkoi uusi, henkinen sota. Vuosia kuluu, mutta muistot eivät katoa milloin- kaan.Oli
v^rmasti kova tuska kootait-
sensä ehjäksi sodan rikkomista palasista, se vaati atkaaiaiäta1älkensä.
Oli
hankala sanoa ääneen sitä kaikkea mrtä sisälle jdi. Meidän kansanluonteemme on juroj" ffijainen, turhista
eimarista,
meTllä selvitään sisulla.Haluan sanoa
arvostavartt sodassa taistelleiden lisäksi kovasti myös naisia, vaimo 1a, ärtejä, jotka kestivdt miehiensärinnalla, tukivat
ja myotäelivätkipeitä
muistoja miestensä rinnalla, nljnä sodanp äivinä, j
olloin
omaa rakastaan kaivattiin kotiin ja toisaaha sitä tehryä rukemistyötä sodan jälkeisissä ajoissa, jossa henkistä kantna vaadittiin to de lla p alio 11.Jokainen sotilas,
lotta,
koton atöttä tehnyt vaimo tai tytär
netäämitä
sota ja sen kauhut ovat. Sodass^on
monia ulotruvuuksia, se ei ole pelkkää teknistä taistelua henkensä edestä, se on kansa- kuntaan leim^nsz- lyövä kauhujen sum- ma.On
suunnatononni,
että meidän ei ole tarvinnut sellaista kokea, mutta mtkå rikkaus ne teidän kokemukset toisaalta ovatkaan meitä tulevia sukupolvia alatel- len,onko suurempa
onnea ja viisauttaeIämää varten kun kuulla kansakuntansa menneisyydestä,
oppia
siitäia
aisaa se valtava elämänkokemus,minkä
elämä on teille jokaiselle ruonut tulless^
rt.Nuorilla on kiire, kiire
elääja
saadakaikki
Meillä nuorilla olisi paljon opittavaa tei- dän nöyräs tå ja kiitollisesta eIämänasen- teesta, nykym aatTman elämänviisaus kun
kiteytyy
^rvarn
liiaksi siihen,
että mah- dollisimman palj on ja mahdollisimman nopeasn jutehokkaasti. Nuorillz- on kiire,kiire
elaäja
saada kaikki.On
huolestut- tavaa kuinka våhån meille jaå arkaa miet- ttä elämää, arvostaa sitä ja sen tuomia onnen sirpaleita. Meidän paåhamme on liiaksi iskostunut ajatus menestymisen tavoittelusta, mikään ei enää runnumil-
tään. Me yntämme keinotekoisesti luoda ympärillemme muovi maatfman, j os sa ih- miset koskettavat toisiaan vain pinnalli- sesti, missä me jokainen elämme omassa lo kero s s amme, välit tämättä vähäåkåän siitä, mrtä
n^ purille
tapahtuu.Ja tästä saattaa hyvrnkin löytyå sytta huumeiden-kåyttåiii.,
yhteiskunnasta syrj äyryviin nuoriin,niihin
surusilmäisiin tyhlyyteen tuij ottaviin kadulla j uopottelij oihin, tie- tokoneistariippuvaisiin
murrosikäisiinpoikiin
ja lapsiin, joista kukaan ei huo- lehdi.Heille
meidänon
keksittävär^t-
kaisu.
Me unohdamme ihmiset lähellämme, unohdamme tunteet ja ral<kauden. Toi- sin kuin te, te ette unohtaneet aseveljeä.
Jor
jotarn olenihaillut
sodan kertomuk- sia kuunnellessani, niin sitä uskom atonta kristilliseen sanom^an perustuvaa lähim- mäisenrakkau tta ja vdlittämistä. Haavoit-
Annika
Saarikkotuneita et jätetqr hankeen makaama n
ja
yhteisryöoli voirn^
.Me
yntämme nykym aatlmassa aivan liiaksi selvita yk- sin. Suuri onni on itsenäinenma
,jossasaa asua. Tuntuu
liian
pelottavalta edes ajatell4millainen m^
rrrme olisi ilman teidän arvokasta työtänne, olisiko meillä tätä kaikkea hyvinvointia, olisiko meillä edes oma;a maata,olisiko
edes meitä?Nuoret aryostavat veteraanien työtä
Tama suomalainen kansanluonne kun on sellainen, ettei tåållå paljon turhia pu- huta ja kehuta, saatJ kiitellä, saattaa tun- fria, että tekemäänne työta ei arvosteta.
Uskon, ja tiedän, että totuus on kuiten-
kin
toinen. Monet nuoret herkistyvåt ja todellaliikuttuvat
sotatarinoita kuulles- sa rt, meistä on kasvamassa vetefaartren työtå arvo st^v^ sukupolvi. Televisio sar-
jat,
elokuvat ja l<triat eivät ehkä kerro sodasta tdysin realistisesti, mutta kuiten-kin valottavat
meille sen ajan elämää.Nykyään
on
muodissahankkia
elä- myksiä ja suuria tunteita kiireisena\en
keskell e la miten helppo sellaisia elämys- hetkiä olisi hakea viihdeteollisuuden so- tatannoista. Niissä on
paliot
hyvää, elo- kuvateatterit täyttyivät Ruk aiärven tien katsoji sta ia televisiosta seurattiin Sini- valkoista tarvasta.Molemm^t
hyniä oh-f elmia v^rm^stikin, jotka saivat isoisät ja lapsenlapset yhdessä sodan ääreen Mut- ta sotaa ei kuitenka n pidä alkaaihannoi-
m^
rt tai luoma;an myyttisiä sankantan- noita, vaikka niitäkin v^rma;sti löytyy. Seoli
aikansa^ffLo^vaihtoehto, taistelu
oli
kaytåvå,jotta
påaståisiin tähån hetkeenHuittisten Joulu
9missä
nyt
eletään.Koska Suomen sota -ajas- ta
on nyt kulunut io monta
vuosikymmentä, osaa kansa- kuntamme katsoaobjektiivi-
sin silmin taaksepdin niitä so- dan hetkiä, tilanteit^ l^ tunto- ja. Sodasta
ja
sen kauhuista vordaan nyt puhua ääneen ja tuolle äänelLe on kuuntelijoi- ta.Toivon, että me
todella arvostuksemme osaisimme osoittaa,niin jokainen
hen- kilökohtaisestikin kuin myö s rakkautena ja kunnioituksena isänmaatamme koht^an.Veteraanien ja koulujen välinen yhteistyö
Suomi
on
menossa suuntaan, jossa me alamme vihdoin ym- märtää, mikä merkirys itsenäi- sellä maalJa on,EU
ja maarl-man melskeet, iotka kantau- tuvat tänne Pohjolaankin asti osoittavat, että sodan taisteli-
f oilla ja maan uudelleenraken- tajrlla on todella
ollut
isojut-
tu.On
tårkeåa, että sukupol- vien väliset kuilut eivät kasva, vaan ettäeri
ikäisetihmiset
muodostavat sukupolvien j at- kuvan ketjun . Täta suuntaus- ta voitaisiin mielestäni kehit- tää esimerkiksi veteraanien ja kouluj en vdlisellä yhteistyol- lä, siinäilo
olisi varm^sti mo-lemminpuolinen
ja uskoisin esimerkiksi lukion olevan hy-vin
mielissään, f os tällainenmahdollisuus
jollain
tavaLla tarjoutuisi. Sukupolvien ket- ju on korvaamaton voimava- ra ajatellen Suome a, tsänmaa- tamme, joka tälläkin hetkel- lä on muutosten tuulissa. Pi- kaista kyselyä ikäluokassanitehdessäni olen huomannut, että myös nuoret ovat huolis- saan tulevaisuudes ta, ainakin omalta osaltani
voin
sanoa, että kiireinen aikuistenm
ilma, jossa
nhanmahti
jylf'ää^-ja luokkaerot kasvavat, funtuu pelottavalta.
Kun
fulevaisuus nayttaå s uurelta kysymys mer- kiltä, on meidän nuorten tär- keåå muistaa, miten maamme historia on kehittynyt ja miten on tultu tähän. Kuinka hienoa onkaan, että meillä on Teidät meille siitä histori asta kerto- massa.Koulukirfojen
esittä- mä historiaon
ihmisten elä- mää,me teemme
historiaanytkin
koko^l^n.
Sitä ei sovi unoht aa mtJloinkaan,miten
korvaamattomianuo
taiste-lut
olivat, ne eivät ole vuosi- lukuj a, tais telupaikkakuntiennimiä, pelkkiä
Mannerhei-min päätöksiä sotastrategiois- ta.
Niiden taistelui.r tulok-
set näkryät jokaisen elämäs sä,
joka parva.