Jääkauden ulkomuseo näkymä

56 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 7 / 2 0 1 0

kirjojA

Jääkauden ulkomuseo

Jääkauden jälkinäytös.

Merenkurkun saariston maailman perintö. Etelä- Pohjanmaan ELY-keskus 2010.

Kun mannerjäätikkö vetäytyi maas- tamme Ruotsin puolelle noin 10 000 vuotta sitten, olivat Etelä- ja Länsi- Suomi suurelta osalta meren pei- tossa. Mannerjään vetäy tymistä seurannut maan nousu korjasi kui- tenkin tilannetta kuivan maan eduk- si koko ajan. Poh janmaalla rantavii- va etääntyi ja etääntyy vieläkin me- relle päin niin nopeasti, että sitä voi seurata jopa pal jaalla sil mällä. Uut- ta maata nousee Pohjanlahden ran- nikolla me restä 700 hehtaaria vuo- dessa eli siis kaksi hehtaaria päiväs- sä! Niin nopea maannousu kiinnosti 1800-luvun jälkipuoliskolla suures- ti myös kirjailija Sakari­ Topelius- ta, joka kuvasi sitä monissa kirjoi- tuksissaan. Hän piti Suo mea Itäme- ren tyttärenä, jolle jokai nen vuosi- sata lahjoittaa ruhtinas kunnan. ”Ei ruhti natart’ ainoaa / niin rikasta, niin mahtavaa / emonsa antimis- ta. / Mait’ yhä lahjaks’ saa hän näät;

/ miss’ eilen meri, huomissäät, / jo tuottaa touot kultapäät”, hän kirjoit- ti Maamme­kirjassa.

Nopea maannousu kiinnos- ti aikansa oppineistoa Merenkur- kun kummallakin puo lella jo var- hain. Useimmat pitivät sen syy- nä veden vähenemistä Itämeren altaassa, ja sen kuviteltiin johtu- van milloin mistäkin, kuten veden

purkautumisesta Tanskan sal mien kautta Atlantin valtamereen (Ur- ban­Hjärne), reiästä Itämeren poh- jassa (Anders­ Celsius) tai Raama- tun vedenpaisu muksesta, jota vielä oli jonkin verran jäljellä (Ema­nuel­

Sweden­borg). Monet kaiver sivat ranta ki viin ja kal lioihin merenpin- nan kor keutta osoittavia merkkejä.

Niistä tun netuimpia ovat Anders Celsiuksen tekemät mer kit erääs- sä kivessä Gävlen edus talla. Myös Meren kurkun kallioihin on sellai- sia merkkejä hakattu. Niistä van- hin on talon poika Si­mon­ Mattso- nin­”Watten mark” vuodelta 1697.

Vaikka valistu neimmat ajat telivat jo 1700-luvulla maankohoamista, todistettiin se nousun aiheuttajak- si vasta 1800-luvulla, jol loin keksit- tiin myös jää kausiteoria.

Merenkurkussa maannousua on nykyisin noin 90 cm vuosisadas- sa. Sitä nopeam paa se on tiettäväs- ti ainoastaan Kanadassa Hudson Bayn ympäristössä. Kym me nen- tuhatta vuotta sitten Pohjanmaal- la velloivat Ancylusjärven hyi- set vedet. Ainoastaan Lauha vuo- ren huippu ulottui vedenpinnan yläpuo lelle, sekin ainoastaan nipin napin. Nykyi sin paikalla komeilee 231 metriä korkea vuori. Niin pal- jon on maa nousut Poh jan maan la- keuksilla jääkauden jälkeen.

Meren kurkun saaristo edus- taa maapallon nuorinta geolo- gista maisemaa. Se on sen vuok- si merkitty Unescon maailman- perintöluetteloon. Merkinnän mu- kaan se on jääkauden muovaamaa luonnonmaisemaa, joka on maail- manlaajuisesti arvokas ja jota tulee hoitaa osana ihmiskunnan yhteistä

luonnonperintöä. Siitä me suoma- laiset voim me olla aidosti ylpeitä!

Merenkurkku on toki paljon muutakin kuin vain osa geologises- ti kiinnostavaa luon nonmaisemaa silokallion uurteineen, De­ Geer­

-moreenikumpareineen, harjantei- neen ja drumlii neineen. Se on myös kansantaruista rikasta aluetta, jota usko mukset merihirviöistä ovat värittäneet, eivät kuitenkaan enää meidän aikanamme, vaan 1800-lu- vulla, kuten Raippaluodon nimis- miehen eri viranomaisille lähet- tämistä kirjeistä ilmenee. Nimis- miehemme teki siellä silloin tutta- vuutta merihir viön kanssa useita kertoja. Hän antoi sille nimenkin;

se oli ”Confusa­rius­ Maris­ Baltici”

eli Itä meren hirviö. Hän ei ollut ai- noa otuksen näkijä, olivathan myös Norrskärin majakka mestari ja use- at kalastajat sen omin silmin näh- neet. Ei tiedetä, reagoi vatko viran- omaiset nimismiehen kirjeisiin!

Myös jättiläisiä on Merenkur- kussa kuulemma joskus kuljeskel- lut, kuten jättipoika Finn, joka kou- raisi kiviä Merenkurkusta ruotsin- puoleisella rannikolla ja sirotteli ne Suomen rannikolle. Tämä se- littää sen, miksi Ruotsin Korkea- rannikko on syvä ja kivetön, mut ta Me ren kurkun saaris to on Suomen puolella kiviä täynnään. Jättiläisten eli jatulien syyksi on Merenkurkus- sa pantu mitä hyvänsä kiviin liitty- vää, kuten kiviröykkiöitä, isoja siir- tolohkareita, pirunpeltoja ja kom- passiruusuja. Viittaahan kivistä kootun laby rintin eli jatulintarhan nimikin jo jättiläisiin. Nykyisin täl- laiset kivi latomukset yhdis tetään rautakauden muinaishautoihin.

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 7 / 2 0 1 0 57 Sadat kivi kasa uunit, joita paikalli-

set kutsuvat ryssän uuneiksi, puo- lestaan kertovat venäläisen soti- lasväestön oleskelusta saaristos- sa suuren Pohjan sodan aikana.

Ilmansuuntia osoittavat kompas- siruusut lie nevät kalastajien käyt- tämiä suunnan näyttäjiä.

Merenkurkku on monelle lähes tuntematon osa Suomeamme. Har- vapa tietää, mis sä esimerkiksi Va- lassaaret sijaitsevat Mikkelinsaaris- ta puhumattakaan. Mikkelin saar- ten saaristossa, joka siis sijaitsee Merenkurkussa, on kolmisensa- taa eri näköistä ja -ko koista saarta, on isoja saaria, pikkusaaria, metsä- saaria, luotoja, kareja ja kivi koita.

Juomumoreenien päällä esiintyy De Geer -moreenivalleja, kumpu- mo reeneja, muinais rantoja, ranta- valleja sekä fladoja ja kluuveja. Mi- tä viimeksi mainitut ovat, selviää Tiina Hietikko-Hautalan kirjoitta- masta kirjasta.

Entä sitten Valassaaret? Ne ovat juomumoreeniselänteiden kirjo- maa vanhaa kult tuurimaisemaa, jossa ovat liikkuneet niin maja- kanvartijat, björköbyläiset kalas- tajat kuin kesälaitumella olleet lampaatkin. Lähes tuhat venäläis- tä sotamiestä on kohdannut siel- lä matkansa pään Suomen sodan kohtalokkaan jäävaelluksen aika- na vuonna 1809. Valas saaret muis- tetaan myös punaiseksi maalatus- ta rautamajakasta, jonka Gus tave Eiffelin­insinööritoimisto suunnit- teli vuonna 1886, se sama toimis- to, joka myöhem min suun nitteli Pa riisin maamerkkinä tunnetun Eiffel-tornin. Majakan rakennus- työ sai lisä vauhtia, kun viisi laivaa haaksi rikkoutui Valassaarten edus- talla yhden ja saman yön aikana.

Esittelyn ansaitsee myös Vaa- san luoteispuolella sijaitseva Raip-

paluoto, jonne joh tava Suomen pi- sin silta valmistui vuonna 1998.

Siellä on vanhaa ja uutta, van- hantyylistä saaristokylää ja uu- dempaa rakennuskantaa rinta rin- nan ja sulassa sovussa. Myös siel- lä sijaitseva Kustaa Aadolfin kirk- ko on nähtävyys, erityisesti alttari ja saar nastuoli, jotka siirrettiin sin- ne Vanhasta Vaasasta kymmenisen vuotta ennen Vaa san paloa. Maail- manperintösaaristomme korkein kohta, seitsemäntoista ja puo len metrin korkuinen Ströms backen, sijaitsee sekin Raippaluodossa.

Merenkurkun saaristo tarjoaa kävijälleen monenlaista nähtävää, kuten keltaista tyrnimarjaa ja ran- taniittyjen pir teää väriloistoa vaa- leanpunaisine, sinisine, violetteine ja keltaisine kukintoineen. Eläin- kunnan edustajista mainittakoon harmaahylje, norppa ja tietenkin myös kettu. Meressä on runsaasti kalaa, siian lisäksi lohta, silakkaa, ahventa ja kuoretta. Vapaa-ajan ka- lastajille on tarjolla haukea ja tai- menta. Merestä nousevat fla dat ovat ahven ten, särkien, haukien ja säynävien kutupaikkoja. Linnuista merikotka on uljain; se on epäilyk- settä saariston kuningas ja Suomen suurin petolintu, jolla siipien kärki- väli voi olla yli kaksi metriä. Myös muita lintuja on paljon; on pikku- tikkaa, rantaniityillä viihtyvää töyhtöhyyppää, kosteikkojen kuo- via ja kurkea. Ranta pensaikossa konsertoivat ruoko kerttuset, pa- jusirkut ja harvinaisempina luh- ta- ja viitakerttuset sekä satakie- li. Matala vetinen maisema karei- neen ja kallio luolineen on pullol- laan pesintä- ja ruokailualueita, on lapintiiraa, kalatiiraa, merikihua ja lokkia avoimilla luodoilla ja ruok- kia ja riskilää kivikkoisilla ulkosaa- rilla. Yli 130 lintulajia on löytänyt

sieltä pesimäpaikan. Lisäksi ulko- saariston kautta kulkee arktisten la- jien muuttoväyliä.

Tiina Hietikko-Hautalan Jää- kauden­jälkinäytös on viehättäväs- ti kirjoi tettu ja kuvitettu teos, joka esittelee lukijalleen monipuolisesti Merenkurkun historiaa, geo logiaa, luontoa ja asutusta, saariston pit- kää tietä maailman luonnon pe- rintökohteeksi. Se on helposti lu- ettava ja tyyliasultaan selkeä teos, oikea tiedon aarreaitta, joka so- pii niin koulu ikäiselle kuin vart- tuneelle lukijalle. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, luettelo geologi- sista termeistä ja Itämeren vaiheis- ta sekä hakemisto, jotka lisäävät teoksen käyttökel poisuutta. Toi- vottavasti tämä kirja herättää luki- jassaan myös kaukokai puuta Me- ren kurkun saaristoon.

Kirjoittaja on täysinpalvellut Geodeet- tisen laitoksen ylijohtaja ja professori.

Wallinin uusi tuleminen

Georg August Wallin. Skrifter 1. Studieåren och resan till Alexandria. Utg. Kaj Öhrnberg &

Patricia Berg, under medverkan av Kira Pihlflyckt. Svenska litteratursällskapet i Finland 2010.

SLS 730:1. Bokförlaget Atlantis.

Tämä formaatiltaan ja ulkoasul- taan vakuuttava teos on ensimmäi- nen osa Svenska litteratursällska- petin kuusiosaiseksi suunnitellus- sa projektissa, jonka tarkoituksena on julkaista kaikki Arabian-tutki- ja G.A. Wallinin (1811–52) kirjoi- tukset sekä niihin liittyvä aineisto tekstikriittisinä editioina. Urakka