Karo Ahvonen, Santeri Nurmeksela & Lotta Siiskonen
11–15-VUOTIAIDEN JOUKKUEVOIMIS- TELIJOIDEN FYYSISTEN OMINAI-
SUUKSIEN KARTOITUS
Opinnäytetyö
Naprapaattikoulutus
2020
Tekijä/Tekijät Tutkintonimike Aika Karo Ahvonen
Santeri Nurmeksela Lotta Siiskonen
Naprapaatti (AMK) Huhtikuu 2020
Opinnäytetyön nimi
11–15-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden fyysisten ominai- suuksien kartoitus
56 sivua 0 liitesivua Toimeksiantaja
Testausasema Kotka Ohjaaja
Marja Turkki, lehtori Petteri Koski, D.N.
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää 11–15-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden fyysisiä ominaisuuksia. Joukkuevoimistelijoiden fyysisiä ominaisuuksia on tutkittu hyvin vä- hän, eikä tällaista tutkimusta ole ennen tehty.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kokeellisena tutkimuksena. Tutkimuksen tutkimus- joukkona toimi 11–15-vuotiaat joukkuevoimistelijat (N=39). Tutkimuksessa mitattiin koehen- kilöiden tasapainoa, lonkan ja rangan liikkuvuutta, sekä koehenkilöiden kiihdytyskykyä ja voimatasoja. Tasapainon ja liikkuvuuden mittaamisessa käytettiin Microgate GyKo -voima- anturia.
Tutkimuksessa nousi esille, että joukkuevoimistelijoiden liikkuvuuksissa oli vain vähän ryh- män sisäistä vaihtelua. Voimatesteissä tulosten vaihtelu oli paikoittain suurta. Hyppytes- teissä tuli ilmi, että joukkuevoimistelijoiden kevennyshypyn tulokset olivat heikompia kuin staattisen hypyn tulokset.
Tuloksia ei voida yleistää otannan ollessa pieni (N=39). Tutkimuksen luotettavuutta heiken- tää se, että koehenkilöiden harjoitustaustasta ei ollut tietoa.
Asiasanat
joukkuevoimistelu, fyysiset ominaisuudet, Microgate GyKo
Author (authors) Degree Time Karo Ahvonen
Santeri Nurmeksela Lotta Siiskonen
Bachelor of Health care, Naprapathy
April 2020
Thesis title
Charting of 11–15-year-old aesthetic group gymnasts’ physical attributes.
56 pages
Commissioned by Testausasema Kotka Supervisor
Marja Turkki Petteri Koski Abstract
The aim of this thesis was to research the physical attributes of aesthetic group gymnasts between the ages of eleven and fifteen. Very few studies have been conducted on the physical attributes of aesthetic group gymnasts, and a study such as this has never been done before.
The study was conducted as a quantitative experimental study. The research group con- sisted of eleven to fifteen-year-old aesthetic group gymnasts (N=39).
The subjects’ hip joint and spine range of motion and balance were measured using Micro- gate GyKo inertial measurement unit. In addition, the subjects’ strength levels and the abil- ity to accelerate were also measured.
The results show that there was only small variance in the range of motion within the re- search group. The strength results showed greater differences between individuals. Verti- cal jump tests revealed that the subjects’ countermovement jump test results were lower than the static jump test results.
The size of the research group was not large enough to generalize the results to aesthetic group gymnasts as a whole (N=39).
Also, the reliability of the study is attenuated by the fact that the subjects' training history was not known.
Keywords
aesthetic group gymnastics, physical attributes, Microgate Gyko
SISÄLLYS
1 TAUSTA JA TARKOITUS ... 6
2 JOUKKUEVOIMISTELU ... 7
3 HERMOLIHASJÄRJESTELMÄN ANATOMIA JA FYSIOLOGIA ... 8
Neuronin anatomia ... 8
Aktiopotentiaali ... 9
Luustolihaksen anatomia ... 10
Motorinen yksikkö ja lihaksen supistuminen ... 12
Lihastyötavat... 13
Lihaksen energia-aineenvaihdunta ... 14
4 FYYSISET OMINAISUUDET ... 15
Tasapaino ... 15
Liikkuvuus ... 16
Voima ... 17
5 TUTKIMUSONGELMAT ... 19
6 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS ... 19
Kokeellinen kvantitatiivinen tutkimus ... 19
Mittausmenetelmät ... 20
Mittausten toteutus ... 23
7 TULOKSET ... 30
Tasapaino ... 30
Liikkuvuus ... 33
Nopeus ... 42
Voima ... 43
8 POHDINTA ... 52
Johtopäätökset ... 52
Luotettavuus ... 55
LÄHTEET ... 57
1 TAUSTA JA TARKOITUS
Joukkuevoimistelu on suomalaisesta naisvoimistelusta kehittynyt joukkuelaji, jossa yhdistyy taiteellisuus ja urheilullisuus (Suomen voimisteluliitto ry 2017a).
Se on monipuolinen taitolaji, joka vaatii harrastajiltaan paljon sekä taito-omi- naisuuksia, että fyysisiä ominaisuuksia (Lappalainen 2020). Lajin kilpailuoh- jelma koostuu erilaisista liikkeistä ja hypyistä, jotka yhdistyvät yhtenäiseksi su- lavaksi kokonaisuudeksi. Lajissa painotetaan erityisesti liikkeen sulavuutta ja jatkuvuutta. Joukkuevoimistelussa on suuressa roolissa myös ohjelman teema, jota musiikki, asut ja ohjelman taiteelliset liike-elementit ilmentävät.
(Suomen voimisteluliitto ry 2017a.) Laji on kansainvälisesti tunnustettu kilpaur- heiluna jo vuodesta 1996 alkaen (International Federation Of Aesthetic Group Gymnastics IFAGG 2020).
Joukkuevoimistelijoiden fyysisiä ominaisuuksia on tutkittu hyvin vähän, ja tie- toa voimatasosta, tasapainosta, liikkuvuudesta ja nopeudesta on niukasti. Tut- kimuksen tarkoituksena oli kartoittaa 11–15-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden fyysisiä ominaisuuksia käyttäen mahdollisimman luotettavia ja toistettavia mit- tareita, sillä tällaista kartoitusta ei ole ennen tehty. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä avataan hermolihasjärjestelmän anatomiaa ja fysiologiaa ylei- sellä tasolla. Tutkimuksessa testattiin joukkuevoimistelijoiden tasapainoa, lonkkanivelten ja selkärangan liikkuvuutta, alaraajojen räjähtävää voimantuot- toa ja nopeutta sekä yläraajojen ja keskivartalon voimantuottoa.
Tutkimuksen tulokset auttavat kartoittamaan joukkuevoimistelijoiden fyysisiä ominaisuuksia ja niitä voidaan käyttää myös urheilijoiden ominaisuuksien ke- hittymisen seurantaan. Tulosten perusteella voidaan myös tarkastella puo- lieroja urheilijoiden liikkuvuudessa. Tutkimustulokset voivat toimia myös poh- jana tuleville aihealueen tutkimuksille.
Kaikki testit on suoritettu yhteistyössä Kotkan Testausaseman kanssa, jonka kautta oli mahdollista saada tutkimukseen tarvittavat koehenkilöt. Testipatte- risto suunniteltiin yhteistyössä Kotkan Testausaseman testauspäällikön ja
joukkueiden valmentajien kanssa. Testien tuloksien käyttämisestä tutkimus- työssä on sovittu sekä Kotkan Testausaseman että testeihin osallistuneiden osapuolten kanssa.
2 JOUKKUEVOIMISTELU Lajin historia
Lajin juuret ovat antiikin Kreikassa. Kehon liikkeiden luontainen jatkuvuus on antanut inspiraatiota lajin kehitykselle. Euroopassa, erityisesti Suomessa ja Vi- rossa, lajia on harrastettu ja kehitetty jo yli sadan vuoden ajan. Kilpailuja la- jissa on järjestetty jo vuodesta 1950 alkaen. Ensimmäinen kansainvälinen kil- pailu järjestettiin Helsingissä vuonna 1996. Lajin suosion kasvettua myös en- simmäiset joukkuevoimistelun maailmanmestaruuskisat järjestettiin Helsin- gissä kesäkuussa vuonna 2000. Siitä lähtien maailmanmestaruuskisoihin on osallistunut viisitoista eri maata. Lajin suosio on jatkuvassa kasvussa myös muissa maissa. (International Federation Of Aesthetic Group Gymnastics IFAGG 2020.) Suomi on yksi joukkuevoimistelun huippumaista ja Suomelle on kertynyt lajin MM-historian aikana jo yli kymmenen mitalia (Suomen voimiste- luliitto ry 2017a).
Lajivaatimukset
Joukkuevoimistelu on varhaisen erikoistumisen laji. Harjoittelu aloitetaan useimmiten todella nuorena ja ura lopetetaan yleensä viimeistään 20-vuoti- aana. (Lappalainen 2020.) Lajin aloittaminen varhaisessa iässä on tärkeää, jos aikoo tähdätä huipulle (Flygtman 2020). Usein nähdään pelkästään voimis- telijoiden notkeus ja lajin esteettisyys, vaikka sen taustalla on paljon muutakin.
Joukkuevoimistelijoilta vaaditaan erittäin hyvää keskivartalon hallintaa, räjäh- tävää voimantuottoa ja kestävyyttä. (Hyyrynen 2020.)
Samaa ohjelmaa harjoitellaan kuusi kuukautta putkeen ja se vaatii pitkäjän- teistä työskentelyä (Lappalainen 2020). Harjoitukset ovat samanlaisia viikosta toiseen ja sisältävät paljon pienten asioiden hiomista yhä uudestaan. Tämän takia joukkuevoimistelijoilla tulee olla paljon sisua, ja oman motivaation merki-
tys on suuri. (Flygtman 2020.) Itse lajisuoritus kestää vain 2,5 minuuttia. Suori- tus tapahtuu kuitenkin todella kovilla sykkeillä ja vaatii voimistelijoilta intervalli- tyylistä kestävyyttä. (Lappalainen 2020.) Fyysisistä ominaisuuksista tärkeim- mät ovat keskivartalon voima ja tasapaino. Lajisuorituksissa ei juurikaan olla käsien päällä, joten jalkojen voima on tärkeämpää. (Lappalainen 2020.) Kilpailuohjelma
Kilpailuohjelma kestää noin 2–3 minuuttia ja sen arvostelee kolme tuomariryh- mää. Sommittelun tekninen tuomaristo arvioi sommitteluun vaadittavien vai- keusosien teknisen arvon. Sommittelun taiteellinen tuomaristo arvioi ohjelman rakenteen, monipuolisuuden ja taiteellisen kokonaisuuden. Suoritustuomaristo arvioi joukkueen kilpailusuorituksen taitavuutta, fyysisiä ominaisuuksia ja il- maisua. (Seinäjoen voimistelijat ry s.a.)
Kilpailuohjelmasta saatava maksimipistemäärä on 20 pistettä. SM-sarjoissa teknisen osa-alueen maksimipistemäärä on 6 pistettä, taiteellisen osa-alueen 4 pistettä ja suorituksen 10 pistettä. SM-sarjoissa kilpaillaan ikäluokittain 12–
14-vuotiaissa, 14–16-vuotiaissa (juniorit) sekä yli 16-vuotiaissa (naisten sarja).
12–14-vuotiaiden ja 14–16-vuotiaiden sarjoissa kaksi ryhmän jäsenistä voi olla yhden vuoden maksimi-ikää vanhempi tai yhden vuoden minimi-ikää nuo- rempi. Yli 16-vuotiaiden sarjassa kaksi ryhmän jäsenistä voi olla yhden vuo- den alle minimi-ikärajan. Voimistelijan iän määrittää syntymävuosi. 12–14-vuo- tiaiden sarjassa ryhmään kuuluu 6–14 henkilöä sisältäen varavoimistelijan. Ju- niorien ja naisten sarjassa ryhmään kuuluu 6–15 henkilöä sisältäen varavoi- mistelijat. (Suomen voimisteluliitto ry 2017b.)
3 HERMOLIHASJÄRJESTELMÄN ANATOMIA JA FYSIOLOGIA Neuronin anatomia
Hermosoluja kutsutaan neuroneiksi. Kuten kuvassa 1 on havainnollistettu, neuroni voidaan jakaa anatomisesti kolmeen osaan: solun runko-osaan eli soomaan, dendriitteihin ja aksoniin. Sooma on neuronin toiminnan “keskus”, sillä solun tuma sijaitsee siellä. Soomaa ympäröi yleensä useampi dendriitti.
Dendriitit välittävät hermoimpulsseja muiden neuronien aksoneilta kohti soo-
maa. Neuroneissa on yleensä yksi aksoni, jonka pituus voi vaihdella muuta- masta millimetristä metriin. Aksonin tehtävä on välittää hermoimpulsseja eteenpäin soomasta esimerkiksi kohti toisia neuroneita tai lihaskudosta. Kool- taan suurissa neuroneissa, esimerkiksi luustolihaksia hermottavissa neuro- neissa, aksoneita ympäröi yleensä rasvainen myeliinituppi. Ääreishermoston myeliinitupen muodostavat Schwannin solut. Kahden myeliinitupen väliin jää- vää rakoa kutsutaan Ranvierin kuroumaksi. (Standring 2016, 42-43).
Kuva 1. Neuronin rakenne (McArdle 2010, 386)
Aktiopotentiaali
Neuroni välittää viestejä hermoimpulssien eli aktiopotentiaalien välityksellä.
Aktiopotentiaalin voi jakaa kolmeen vaiheeseen: lepopotentiaaliin, depolari- saatioon ja repolarisaatioon. Neuronin “levätessä” se on solun sisäpuolelta ne- gatiivisesti varautunut suhteessa solun ulkopuoleen. Negatiivinen varaus joh- tuu kaliumionien ja natriumionien epätasaisesta jakautumisesta solukalvon eri
puolilla. Tätä polarisoitunutta tilaa kutsutaan lepopotentiaaliksi. Riittävän voi- makas ärsyke saa neuronin solukalvon ionipumput aukeamaan, mikä johtaa natriumionien diffuusioon solun sisälle, tehden näin solun sisäpuolen positiivi- semmaksi. Tätä vaihetta kutsutaan depolarisaatioksi. Aktiopotentiaali muodos- tuu, kun depolarisaatio on edennyt riittävän pitkälle. Aktiopotentiaali etenee aksonissa saltatoorisesti eli se hyppii Ranvierin kuroumasta toiseen. Depolari- saatiota seuraa heti repolarisaatio, jolloin kaliumionien läpäisevyys solukal- volla lisääntyy ja natriumionien läpäisevyys vähenee ja neuroni palaa lepopo- tentiaaliin. (Powers & Howley 2015, 139–142.)
Luustolihaksen anatomia
Lihasta ympäröivä uloin kerros on nimeltään epimyysi (epimysium). Seuraa- vaksi uloin kerros on nimeltään perimyysi (perimysium), joka ympäröi yksittäi- siä lihassolukimppuja eli fasikkeleita (fasciculus). Fasikkeli koostuu lihasso- luista, joista jokaista ympäröi endomyysi (endomysium). (Standring 2016, 103–104.) Kuvassa 2 on esitetty lihaksen rakennetta.
Kuva 2. Lihaksen rakenne (McArdle 2010, 355)
Kuten kuvassa 3 on esitetty, jokaista lihassolua ympäröi sarkolemmaksi nimi- tetty solukalvo. Sarkolemman alla on sarkoplasmaa, joka sisältää solunsisäi- siä proteiineja, soluelimiä ja myofibrillejä. Myofibrillejä ympäröi sarkoplasmi- nen kalvosto (sarcoplasmic reticulum) ja T-putkia (transverse tubule), jotka kulkevat myofibrillin sisälle. (Standring 2016, 103–104.)
Kuva 3. Lihassolun rakenne (McArdle 2010, 355)
Myofibrillit koostuvat peräkkäisistä sarkomeereistä, jotka liittyvät toisiinsa z-le- vyn välityksellä. Sarkomeerien sisällä on lihaksen supistumiskykyiset proteii- nit, aktiini (thin) ja myosiini (thick). Lihas supistuu, kun aktiini- ja myosiinifila- mentit liukuvat toistensa lomaan. (Standring 2016, 103–104.) Myofibrillien toi- mintaa on havainnollistettu kuvassa 4.
Kuva 4. Myofibrillin supistuminen (McArdle 2010, 365)
Motorinen yksikkö ja lihaksen supistuminen
Jokaiseen lihassoluun kytkeytyy neuronista saapuva aksoni. Näitä selkäyti- mestä lihaksiin saapuvia neuroneita kutsutaan alfamotoneuroneiksi. Alfamoto- neuronin aksoni kytkeytyy lihakseen hermolihasliitoksen avulla. (McArdle 2010, 385–387.) Alfamotoneuroni ja kaikki sen hermottamat lihassolut muo- dostavat motorisen yksikön (kuva 1). Motoriset yksiköt voidaan jakaa fysiolo- gisten ominaisuuksiensa perusteella hitaisiin yksiköihin, nopeisiin väsymistä vastustaviin yksiköihin ja nopeisiin, nopeasti väsyviin yksiköihin. Motoriset yk- siköt aktivoituvat seuraavassa järjestyksessä: ensin aktivoidaan hitaat motori- set yksiköt, jotka supistuvat hitaasti saaden aikaan hallitun supistuksen. Jos voimaa tarvitaan enemmän, aktivoidaan seuraavaksi nopeat, väsymistä vas- tustavat yksiköt. Kaikkein vaativimpiin toimiin aktivoidaan myös nopeat, nope- asti väsyvät motoriset yksiköt. Hitaat motoriset yksiköt aktivoituvat esimerkiksi seisoessa. Kävellessä aktivoituvat nopeat, väsymistä vastustavat motoriset yksiköt ja juostessa tai hyppiessä aktivoituvat nopeat, nopeasti väsyvät moto- riset yksiköt. Aktivoituminen on osittain päällekkäistä. (Barrett 2016, 110.) Tahdonalainen lihaksen supistumiskäsky lähtee isoaivojen motoriselta aivo- kuorelta kulkien hermoratoja pitkin selkäytimeen, josta käsky siirtyy lihakseen motorisia hermoratoja pitkin (Keskinen ym. 2018, 169–170). Sarkolemma de-
polarisoituu, kun aktiopotentiaali saapuu alfamotoneuronia pitkin hermolihaslii- tokseen ja ylittää motorisen päätelevyn. Depolarisaatio leviää lihasolun sisään T-putkia pitkin ja vapauttaa sarkoplasmisesta kalvostosta kalsiumioneja. Kal- siumionit sitoutuvat sarkomeerin sisällä troponiiniin, paljastaen myosiinin si- toutumispaikat aktiinissa. Aktiini ja myosiini liukuvat toistensa lomaan, muo- dostaen poikittaissiltoja, josta seuraa lihaksen supistuminen ja liike (kuva 4).
Lihaksen rentoutuessa kalsiumionit pumppautuvat takaisin sarkoplasmiseen kalvostoon ja kalsiumionit vapautuvat troponiinista. Aktiini vapautuu myosii- nista, kun kalsiumionien pitoisuus laskee lihassolun sisällä. (Barrett 2016, 105–105.)
Keskushermoston merkitys lihasten tahdonalaisessa voimantuotossa on suuri.
Se voi säädellä lihasten voimantuottoa yksittäisten motoristen yksiköiden syt- tymisfrekvenssin avulla ja säätelemällä aktiivisten motoristen yksiköiden luku- määrää. Lihaksen tuottama voima on lähes suoraan verrannollinen keskus- hermoston rekrytoimien motoristen yksiköiden määrään ja niiden syttymisfrek- venssiin. Lisäksi voimantuoton suuruuteen vaikuttavat myös lihaksen poikki- pinta-ala, lihastyötapa ja lihaspituus. (Keskinen ym. 2018, 169–170.) Lihasso- lujen motoristen yksiköiden määrän yksilöllisillä eroilla ajatellaan olevan mer- kittävä vaikutus lajikohtaiseen suorituskykyyn (McArdle 2010, 385). Motoristen yksiköiden aktivoitumista voidaan tutkia lihassähkökäyrällä (EMG), jolla voi- daan tarkastella lihaksen sähköistä aktiviteettiä (Barrett 2016, 111).
Lihastyötavat
Lihassupistus jaetaan isotoniseen ja isometriseen lihastyöhön. Isometrisessä lihastyössä lihas supistuu, mutta sen pituus ei muutu. Tällaista lihastyötä esiintyy asentoa ylläpitävissä lihaksissa, jotka pyrkivät ylläpitämään staattista kehon asentoa esimerkiksi seistessä tai istuessa. Isotoninen lihastyö voi olla joko eksentristä tai konsentrista. Lihaksen lyhentymistä lihastyön aikana kut- sutaan konsentriseksi lihastyöksi ja lihaksen pidentymistä lihassupistuksen ai- kana kutsutaan eksentriseksi lihastyöksi. (Powers & Howley 2015, 177.) Lihasten sidekudosrakenteet ja aktiini- ja myosiinifilamenttien väliset poikkisil- lat kykenevät varastoimaan elastista energiaa (Keskinen ym. 2018, 173). Va- rastoitu elastinen energia voidaan vapauttaa lisävoimana, kun aktiivista lihasta
venytetään nopeasti eksentrisesti ja välittömästi sen jälkeen konsentrisesti.
Mekanismia kutsutaan venymis-lyhenemissyklukseksi. (McArdle 2010, 514–
515.) Venymis-lyhenemissyklus perustuu lihaksen elastisiin rakenteisiin ja her- moston venytysrefleksiin (Keskinen ym. 2018, 173). Mekanismi mahdollistaa suuremman potentiaalienergian ennen konsentrista lihastyövaihetta ja näin useissa urheilutilanteissa nopea lihaksen venytysvaihe mahdollistaa suurem- man voimantuoton liikkeen aikaansaamiseksi. (McArdle. 2010, 515.) Lihas pystyy hyödyntämään elastista energiaa sitä paremmin, mitä korkeampi sen aktiivisuus on venytyshetkellä. Esivenytystä hyödyntämällä pystytään esimer- kiksi hyppäämään korkeammalle kuin puhtaasti konsentrisesti tehdyssä hy- pyssä. Nopeaa vastaliikettä ennen suoritusta hyödynnetään käytännössä kai- kessa liikkumisessa. (Keskinen ym. 2018, 173.)
Kovan intensiteetin voimatestauksissa testattavan hermo-lihasjärjestelmän tuottama maksimivoima alkaa laskea 5–10 maksimaalisen suorituksen jäl- keen. Tämä näkyy maksimivoiman heikkenemisen lisäksi myös maksimaali- sen EMG:n vähenemisenä. Suorituksen aikana lihakseen kertyvät aineenvaih- duntatuotteet heikentävät lihaksen supistumiskykyä. Kun suunnitellaan tes- tejä, tulee ottaa huomioon lihaksen välittömät väsymysvaikutukset. Nämä vai- kuttavat mm. testien kokonaismäärään, järjestykseen, ajoitukseen ja testien välisiin palautumisaikoihin. (Keskinen ym. 2018, 174.)
Lihaksen energia-aineenvaihdunta
Lihasten energianlähteenä toimii adenosiinitrifosfaatti, eli ATP (Powers &
Howley 2015, 48). Lyhyen, korkean intensiteetin suorituksessa vaadittava energia tuotetaan pääsääntöisesti anaerobisesti. Se, saadaanko energia ATP- ja KP-varastoista (kreatiinifosfaatti) vai tuotetaanko se glykolyysillä, on riippu- vainen harjoituksen kestosta. (Powers & Howley 2015, 73.) ATP- ja KP-varas- tot riittävät 5–8 sekunnin sprinttijuoksuun, 20–30 sekunnin juoksuun marato- nijuoksuvauhdilla tai 60 sekunnin pikakävelyyn. Maksimaalisessa suorituk- sessa varastot tyhjenevät todennäköisimmin 20–30 sekunnin kuluttua.
(McArdle 2010,163.) 2–20 sekunnin kestävissä suoritteissa energia saadaan siis pääasiassa ATP- ja KP-varastoista ja yli 20 sekunnin suorituksissa ATP:tä aletaan muodostaa enemmän anaerobisen glykolyysin avulla. Yli 45 sekuntia kestävät suoritukset hyödyntävät kaikkia kolmea energianmuodostustapaa, eli
ATP- ja KP-varastoja, glykolyysiä ja aerobisia energiantuottojärjestelmiä. Ylei- sesti noin 60 sekuntia kestävissä intensiivisissä harjoitteissa aerobisen ja an- aerobisen energiantuoton suhde on 30/70 % (aerobinen/anaerobinen). 2–3 minuuttia kestävissä kilpasuorituksissa energiantuoton suhde on 50/50 %. Ae- robisen energiantuoton määrä kasvaa harjoituksen keston pidentyessä. Pi- demmissä, yli 10 minuutin harjoitteluissa energiantuotanto on pääsääntöisesti aerobista. (Powers & Howley 2015, 73.)
4 FYYSISET OMINAISUUDET Tasapaino
Tasapaino on kykyä ylläpitää kehon asento paikallaan ja liikkeessä. Se voi- daan jakaa staattiseen ja dynaamiseen tasapainoon. Dynaamisella tasapai- nolla tarkoitetaan tasapainon säilyttämistä liikkeen aikana. Staattisella tasapai- nolla tarkoitetaan kykyä säilyttää tasapaino paikallaan ollessa. Staattista tasa- painoa voidaan testata mm. yhdellä jalalla seisomisella. (Keskinen ym. 2004, 188.) Tasapainoa voidaan harjoittelemalla kehittää samalla tavalla kuin mitä tahansa taitoa. Sen harjoittamisessa voidaan käyttää apuna ympäristöä, erilai- sia alustoja ja liikkeiden nopeuksia. (Väyrynen & Saarikoski 2016.)
Proprioseptiikan eli asentotunnon avulla ihminen tunnistaa raajojensa asennot ja liikkeet, vaikka näköaisti olisi poissuljettu (Väyrynen & Saarikoski 2016). Ta- sapaino on pystyssä pysymisen perusta. Sen ylläpitämisessä jalat ovat tärke- ässä roolissa. Niiden avulla muodostuu tasapainoalue ja sen rajat. Tasapaino- alue muodostuu kahdella jalalla seistessä jalkojen ääriviivojen sisälle kanta- päiden ja päkiän rajaamalle alueelle. Yhdellä jalalla seistessä tasapainoalue pienenee. Ihmisen tasapaino pysyy niin kauan kuin painopisteen luotisuora kulkee tasapainoalueen sisäpuolella. (Sandström & Ahonen 2011, 166–168.) Painovoima luo luotisuoralle standardin, joka suhteutettuna luo perustan myös kaikille liiketasoille ja liikeakseleille (Sandström & Ahonen 2011, 157).
Proprioseptiikan ja näköaistin lisäksi hermosto saa tasapainoon vaikuttavaa tietoa myös sisäkorvan aistinelimistä. Nämä aistinelimet reagoivat pään kierto- liikkeisiin ja painovoimaan. (Sand ym. 2012, 164.) Sisäkorvan tasapainoeli- men ja näköhavaintojen avulla pyritään hallitsemaan vartalon jatkuvaa huojun- taliikettä (Kiviranta & Järvinen 2012, 433). Sisäkorvan eteisessä painovoimaa
rekisteröivät kaksi rakkulaa, jotka sisältävät tasapainokiviä. Rakkulat ovat pys- tyasennon säilyttämisen kannalta tärkeitä. Pään kiertoliikkeisiin sen sijaan rea- goivat aistinsolut, jotka sijaitsevat sisäkorvasta lähtevissä kolmessa kaarikäy- tävässä. (Sand ym. 2012, 164.)
Selkärangan biomekaaniset tehtävät ovat kehon osien välisten liikkeiden salli- minen, taakkojen kantaminen ja selkäytimen ja hermojuurien suojaaminen.
Rangan mekaaninen stabiliteetti on näiden toimintojen suorittamisen edellytys ja merkittävän tärkeää ihmisen kehossa. Selkärangan stabiliteettiin vaikuttaa kolme subsysteemiä. Passiivisen subsysteemin muodostaa nikamat, välilevyt ja nivelsiteet. Aktiivisen subsysteemin muodostaa kaikki selkärangan ympärillä olevat ja toimivat lihakset ja jänteet. Neuraalisen subsysteemin muodostaa hermot ja keskushermosto. Nämä kaikki kolme subsysteemiä ovat käsitteinä erillisiä, mutta toiminnallisesti kuitenkin toisistaan riippuvaisia. Kun tämä stabi- loiva systeemi toimii normaalisti, se tarjoaa riittävän stabiliteetin rangalle so- peutua äkillisesti muuttuviin rangan asentoihin ja staattisiin sekä dynaamisiin taakkoihin. (Panjabi 1992, 383–384.)
Liikkuvuus
Liikkuvuudella tarkoitetaan kykyä liikuttaa niveltä sen koko liikelaajuuden alu- eella. Liikkuvuuteen vaikuttaa mm. lihasten viskositeetti, harjoitusta edeltävä lämmittely, nivelen rakenteet ja niiden joustavuus. Passiivisesti nivelen liikettä rajoittaa nivelen luiset rakenteet, ligamentit, nivelkapseli ja erilaiset nivelen ra- kenteet, kuten nivelkierukat. Aktiivisesti nivelen liikettä rajoittaa lihas- ja jänne- komponentit. Joissain urheilulajeissa vaaditaan yli normaalin liikelaajuuden ylittäviä nivelliikkuvuuksia suoritusten teknisen onnistumisen kannalta ja tällöin onkin huomioitava myös perinnöllisten tekijöiden vaikutus yksilön liikkuvuu- teen ja harjoitettavuuteen. (Keskinen ym. 2018, 227–228.)
Nivelen liikelaajuus voi olla pienempi tai suurempi kuin tavanomaisesti. Pie- nempää liikelaajuutta kutsutaan hypomobiliteetiksi ja suurempaa hypermobili- teetiksi. Normaali nivelen liikelaajuus on nivelen aktiivisesti suoritettu maksi- maalinen liikerata. Nivelen liikettä voi testata myös passiivisesti, mutta passii- visten liikelaajuuksien mittaustulosten toistettavuus on huonompi kuin aktiivis- ten. (Kiviranta & Järvinen 2012, 65.)
Joillakin ihmisillä esiintyy nivelten suurta yliliikkuvuutta ilman minkäänlaista sii- hen liittyvää sairautta. Tällaiset ihmiset ovat alttiimpia nivelten nyrjähdyksille, luksaatioille ja muille vaurioitumisille. Tämä johtuu siitä, ettei nivelten rakenne ja passiivinen tukijärjestelmä kykene antamaan nivelelle riittävää tukea. Tällai- nen hypermobiliteetti voi aiheuttaa kipujaksoja ja kipujen kroonistumista.
(Sandström & Ahonen 2011, 189.)
Voima
Urheilussa lihaksien tuottama voima mahdollistaa kehonpainon, urheiluvälinei- den tai vastustajan siirtämisen erilaisissa asennoissa ja erilaisilla liikenopeuk- silla. Voimaa vaaditaan myös tilannekohtaisesti lyhyistä nopeusvoimasuorituk- sista pitkiin kestovoimasuorituksiin. Voimaominaisuudet jaetaan maksimi-, no- peus- ja kestovoimaominaisuuksiin. Jako perustuu hermolihasjärjestelmän motoristen yksiköiden rekrytoinnin määrään ja tapaan sekä lihaksen energian- tuottovaatimuksiin. (Keskinen ym. 2018, 168–169.)
Maksimivoima tarkoittaa lihaksen tai lihasryhmän kertasupistuksessa tuotta- maa suurinta mahdollista voimaa, jonka tuottamiseen käytetty aika ei ole ra- joittava tekijä. Maksimivoiman tuottamiseen kuluva aika on tilanteesta riippu- vaa. Staattisella tai isotonisella lihastyöllä maksimivoiman tuottamiseen voi ku- lua 0,5–2,5 sekuntia. Maksimivoiman saavuttamiseen kuluva aika riippuu li- hasryhmän ja lihastyötavan lisäksi testattavan sukupuolesta, iästä ja harjoitus- taustasta. Maksimivoima voidaan ilmaista Newtoneina (N), vääntömomenttina (Nm) tai kilogrammoina (kg). (Keskinen ym. 2018, 182.)
Nopeusvoimalla tarkoitetaan hermolihasjärjestelmän kykyä tuottaa mahdolli- simman suuri voima mahdollisimman lyhyessä ajassa tai mahdollisimman no- peasti. Hermoston kyky aktivoida motorisia yksiköitä vaikuttaa suoraan no- peusvoiman suuruuteen. Myös välittömien energialähteiden käyttönopeus vai- kuttaa nopeusvoiman suuruuteen, vaikkakin energian saatavuus nopeusvoi- maa rajoittavana tekijänä lienee syynä vain poikkeustapauksissa. (Keskinen ym. 2018, 196.)
Testausopillisesti nopeusvoima voidaan jakaa lähtövoimaan, räjähtävään voi- maan ja isoinertiaaliseen voimaan. Lähtövoimalla tarkoitetaan kykyä tuottaa mahdollisimman suuri voima erittäin nopeasti liikkeen tai lihastyön alussa (esim. ensimmäiset 30 ms). Räjähtävällä voimalla tarkoitetaan lähtövoiman aloittaman lihastyön jatkamista mahdollisimman nopeasti. Kun ulkoinen kuorma on pieni, tarvitaan suurta lähtövoimaa. Kun kuormaa lisätään, kasvaa räjähtävän voiman merkitys ja kuorman edelleen kasvaessa maksimivoiman rooli voimantuotossa alkaa korostua enemmän. Isoinertiaalisella voimalla tar- koitetaan voimantuottoa, joka tapahtuu luonnollisen liikkeen (lihaksen veny- mis-lyhenemissyklus) aikana. Esimerkkinä tällaisesta on juoksu, jossa jalan ojentajalihakset aktivoituvat ennen kosketusta juoksualustaan. Tällä tavalla li- hakset valmistautuvat ottamaan vastaan törmäyksen, joka puolestaan tehos- taa venytysrefleksin toimintaa eksentrisen vaiheen aikana. Lihasjäykkyys on suurempaa, mitä tehokkaammin venytysrefleksi toimii ja tällöin elastisen ener- gian varastointi lihasten ja jänteiden elastisiin rakenteisiin on tehokkaampaa.
Nopeusvoimaa tarvitaan arjessa myös esimerkiksi tasapainon ylläpitämisessä tai sen korjauksessa horjahduksen yhteydessä. (Keskinen ym. 2018, 196–
198.)
Kestovoima tarkoittaa lihaksen tai lihasryhmän kykyä pitää yllä tiettyä voimata- soa mahdollisimman pitkään tai tietyn aikaa. Se tarkoittaa myös lihaksen ky- kyä tehdä työtä ja tuottaa toistuvia lihassupistuksia tietyllä kuormituksella tie- tyssä ajassa tai tiettyjen voimatasojen toistamista useita kertoja palautusaiko- jen ollessa lyhyitä. Kestovoiman suorituskykyä rajoittaa lähinnä lihasten kestä- vyysominaisuudet. Arjessa kestovoiman merkitys voi näkyä esimerkiksi asen- non ja ryhdin ylläpitämisessä. Kestovoimaan vaikuttaa myös maksimivoima.
Suuremman maksimivoiman omaava henkilö voi suorittaa samalla painolla useamman toiston kuin heikompi henkilö. Kestovoimalla ei kuitenkaan ole vai- kutusta maksimivoiman tuottamiseen. (Keskinen ym. 2018, 217.)
Voimantuottoa ja maksimaalista aktivaatiokapasiteettiä voidaan kasvattaa voi- maharjoittelulla. Harjoittelun alussa ja/tai harjoitusohjelmaa muutettaessa voi- mantuottoa selittää pääsääntöisesti hermostolliset tekijät. (Keskinen ym. 2018, 174). Lapsilla hermolihasjärjestelmän voimantuotto kasvaa itsestään ilman eri- tyistä voimaharjoittelua kasvun myötä. Sukupuolten väliset erot ovat vielä 12–
13-vuotiailla pieniä. Tämän ikävuoden jälkeen tyttöjen voimatasot kasvavat
hyvin vähän enää itsestään. Murrosikäisillä pojilla voimatasot lähtevät hormo- nien takia nopeaan nousuun. (Keskinen 2004, 135–136.) Tarkoituksenmukai- sesti suunniteltu voimaharjoittelu saattaa ehkäistä urheiluvammojen syntyä ja se tulisi nähdä tärkeänä osana nuorten urheilijoiden harjoitusohjelmia. Lasten ja nuorten voimaharjoittelun suunnittelussa tulisi ottaa huomioon lapsen ikä, motoriset taidot, tekniset taidot ja olemassa olevat voimatasot. Ammattilaisten tulisi kiinnittää huomiota myös lasten biologiseen ikään ja psykososiaaliseen kypsyyteen. (Lloyd ym. 2014, 8.)
Urheilussa hermolihasjärjestelmän testaamista voidaan hyödyntää esimerkiksi lajianalyysiä tehdessä, vertaillessa eroja kansainvälisellä tasolla, lahjakkuuk- sien etsinnässä sekä seuratessa pitkän aikavälin kehityssuuntia suoritusky- vyssä. Testauksia voidaan hyödyntää tieteellisen tutkimuksen välineenä, sekä harjoittelun tai kuntoutuksen tulosten arvioinnissa. (Keskinen ym. 2018, 168.)
5 TUTKIMUSONGELMAT
Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa 11–15-vuotiaiden joukkuevoimisteli- joiden fyysisiä ominaisuuksia.
Tutkimusongelmat:
1. Millainen on joukkuevoimistelijoiden tasapaino?
2. Millainen on joukkuevoimistelijoiden a) lonkkien liikkuvuus?
b) vartalon liikkuvuus?
3. Millainen kiihdytyskyky joukkuevoimistelijoilla on?
4. Millaiset voimatasot joukkuevoimistelijoilla on?
6 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS
Kokeellinen kvantitatiivinen tutkimus
Tämä opinnäytetyö tehtiin kokeellista kvantitatiivista tutkimusmenetelmää käyttäen. Tutkimus voidaan jakaa tiedonhankinnan näkökulmasta kokeellisiin tutkimuksiin ja havainnoiviin tutkimuksiin. Kokeellinen tutkimus on tutkimus- strategia, jossa mitataan yhden käsiteltävän muuttujan vaikutusta toiseen
muuttujaan (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 130). Tutkija on kokeelli- sessa tutkimuksessa aktiivisessa roolissa jakaessaan havaintoyksiköitä koe- ja kontrolliryhmiin. Tutkijalla on aktiivinen rooli myös koejärjestelyjä ja olosuh- teita koskevien seikkojen suhteen. (Metsämuuronen 2005, 7.)
Kvantitatiivisen eli määrällisen tutkimuksen avulla pyritään selvittämään luku- määriin ja prosenttiosuuksiin liittyviä kysymyksiä. Kvantitatiivisen tutkimuksen tekemiseen tarvitaan riittävän suuri ja edustava otos. Liian pieni otanta laskee tutkimuksen luotettavuutta. Aineiston keräämiseen yleensä käytetään vakioi- tuja kokeita tai standardoituja vastauslomakkeita, joissa on valmiit kysymyk- set. Asioiden kuvaamiseen käytetään numeroita ja usein selvitetään eri asioi- den välisiä riippuvuuksia. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla saadaan yleensä kartoitettua olemassa oleva tilanne, mutta asioiden syitä ei pystytä selvittä- mään. (Heikkilä 2014.)
Kvantitatiivinen tutkimus etenee siten, että ensin määritellään tutkimuson- gelma. Tutkimusongelmaa määritettäessä pyritään valitsemaan aihealue, ase- tetaan tavoitteet tutkimukselle ja hankitaan taustatietoja aihealueesta. Tutki- musongelman määrittämisen jälkeen laaditaan tutkimussuunnitelma. Tutki- mussuunnitelmassa täsmennetään asetettuja tavoitteita, valitaan tutkimusme- netelmä, määritellään perusjoukko ja otos, valitaan otantamenetelmä, pääte- tään aineiston käsittelytapa ja laaditaan aikataulu tutkimukselle. Tutkimus- suunnitelman jälkeen rakennetaan tiedonkeruuväline. Kun sopiva tiedonkeruu- väline on rakennettu ja sitä on käytetty tiedon hankintaan, tieto käsitellään ja analysoidaan. Analysoidun tiedon perusteella tehdään johtopäätökset tutki- muksesta. (Heikkilä 2014.)
Mittausmenetelmät
Tässä opinnäytetyössä käytettiin erilaisia mittareita mittaamaan joukkuevoi- mistelijoiden ominaisuuksia. Tasapainon mittaamiseen käytettiin voima-anturia (Microgate GyKo) 30 sekunnin tasapainotestin aikana. Voima-anturia käytet- tiin myös liikkuvuuden mittaamisessa. Alaraajojen voimantuottoa mitattiin suo- rittamalla kevennyshyppy sekä kyykkyhyppy staattisesta alkuasennosta. No- peutta mitattiin 10 metrin juoksutestillä, jossa testattavat juoksivat valokenno- jen läpi. Yläraajojen puristusvoimaa mitattiin voimadynamometrillä (Saehan),
punnerruksilla ja käsipainopystypunnerruksilla. Kyseiset mittarit antavat objek- tiivista ja numeerista dataa ilmiöstä, jota tutkimuksessa havainnoidaan. Jouk- kuevoimistelijoiden harjoitustaustan vuoksi isotonisen voiman testauksissa osalta päädyttiin toistomaksimimenetelmän käyttöön. Yhden toiston maksimi- testaukset, eli 1RM:t, jätettiin pois johtuen testattavien henkilöiden nuoresta iästä ja kokemattomuudesta testien suhteen.
Tasapaino
Tasapainoa mitattiin 30 sekunnin yhden jalan tasapainotestillä, joka suoritettiin sekä silmät auki, että silmät suljettuina. Testissä mitattiin koehenkilön huo- junta-aluetta neliömillimetreinä ja huojuntamatkaa millimetreinä. Huojunnan testauksessa käytettiin voima-anturia (Microgate GyKo), joka kiinnitettiin tar- koituksenmukaisella liivillä testattavan selkään noin kolmannen rintarangan ni- kaman kohdalle.
Liikkuvuus
Alaraajojen aktiivista liikkuvuutta testattiin lonkkanivelen fleksiolla, ekstensiolla ja abduktiolla. Aktiivista selkärangan liikkuvuutta testattiin selkärangan rotaati- olla, lateraalifleksiolla ja Sit & Reach -testillä. Nämä testit valittiin, koska jouk- kuevoimistelussa näiden liikesuuntien riittävä liikkuvuus on tärkeää. Liikkuvuu- den mittaamiseen valittiin voima-anturia (Microgate GyKo), koska Testausase- malla oli mahdollisuus sen käyttöön ja kyseisen laitteen luotettavuus ja validi- teetti liikkuvuuden mittaamisessa ovat hyvät (Hamersma ym. 2020).
Nopeus
Nopeutta testattiin 10 metrin juoksutestillä. Kiihdytysnopeustestin tarkoitus on testata urheilijan lähtönopeutta suorituksen alussa. Suomessa yleisesti käy- tössä olevaan maksimaalisen kiihdytysnopeuden testiin tarvitaan sähköinen ajanottolaitteisto, johon kuuluu kaksi valokennoporttia ja kello. Testissä juok- suun lähtö tapahtuu 70 cm:n päästä lähtökennosta. Testattavalla on kolme yri- tystä juosta kennojen läpi mahdollisimman nopeasti. Toistettavuutta on tes- tattu pikajuoksijoilla ja toistettavuus on todettu erinomaiseksi (Keskinen ym.
2018, 214).
Voima
Alaraajojen voimaa mitattiin voimalevyllä (HUR Force Platform FP8 2003 kan- nettava voimalevy). Testeinä käytettiin staattista hyppytestiä ja kevennyshyp- pytestiä, koska ne ovat lähes kaikille soveltuvia voimanopeusalueen testejä.
Vertikaalisilla hyppytesteillä mitattiin alaraajojen räjähtävää ylöspäin suuntau- tuvaa voimaa. Staattisen hypyn tulos kuvastaa konsentrista voimantuottoky- kyä. Kevennyshyppytestissä hyödynnetään konsentrisen voimantuoton lisäksi myös esivenytystä. Staattisen hypyn ja kevennyshypyn välistä suhdetta voi- daan käyttää ilmaisemaan testattavan elastisuutta (Keskinen ym. 2018, 198).
Puristusvoiman mittaus valikoitui testipatteristoon, koska nuorilla on todettu olevan puristusvoiman ja koko lihaksiston voimantuoton välillä yhteys (Wind ym. 2010). Keskisen ym. (2018, 182) mukaan isometrisissä maksimivoimates- teissä on hyvä toistettavuus, eivätkä ne yleensä vaadi testattavalta erityistä taitoa.
Vartalon ojentajalihasten staattisella testillä haluttiin mitata vartalon ojentajali- hasten staattista kestävyyttä. Etunojapunnerrustestiä käytettiin puolestaan mittaamaan hartian alueen lihasten ja käsivarren ojentajalihasten isotonista voimaa ja kestävyyttä sekä liikettä tukevien vartalon lihasten staattista kestä- vyyttä. Koska joukkuevoimistelijoilla oli jo kokemusta punnerruksista, sovellet- tiin heihin Keskisen ym. (2018, 219) etunojapunnerrustestin suositusta mie- hille, eli etunojapunnerruksia ei tehty polvet maassa.
Yläraajojen dynaamisella nostotestillä haluttiin mitata käsivarsien ja hartiali- hasten isotonista voimaa ja kestävyyttä sekä vartalon lihasten staattista kestä- vyyttä. Painoksi valittiin sukupuolen ja ensimmäisen testauskerran vuoksi 5 kg:n käsipainot Keskisen ym. (2018, 218) suosituksen mukaisesti. Vartaloa fleksoivien lihasten isotonista kestävyyttä mitattiin istumaannousulla. Testissä tehtiin maksimimäärä suorituksia 60 sekunnissa.
Mittausten toteutus
Testipatteriston suoritusjärjestys oli seuraava: tasapainotesti, liikkuvuustestit, hyppytestit, 10 metrin juoksutesti ja viimeisenä voimatestit. Testit pyrittiin lait- tamaan järjestykseen kevyimmästä raskaimpaan.
Tasapaino
Testipaikalla lattiassa oli merkki, jonka päälle testattavan tukijalka sijoitettiin.
Merkki oli neljän metrin päässä seinästä, johon oli merkattu kiintopiste silmät auki tehtävää testiä varten. Testin aikana jalat eivät saaneet koskettaa toisi- aan, käsien tuli olla ristissä rinnan päällä ja ilmassa oleva jalka tuli olla kou- kussa. Silmät suljettuina suoritettavassa testissä tasapainon pettäessä niin, että ilmassa oleva jalka osui maahan, sai testattava avata hetkeksi silmänsä ja korjata asentoa, jonka jälkeen silmät tuli sulkea uudelleen.
Ensin molemmat jalat testattiin silmien ollessa auki ja sen jälkeen sama testi tehtiin uudelleen silmät suljettuina. Suoritukset tehtiin jalkoja vuorotellen. Jal- kaa kohden tuli kaksi suoritusta sekä silmät kiinni, että silmät auki. Palautus- aika suoritusten välillä oli 60 sekuntia.
Liikkuvuus
Lonkan fleksio testattiin kiinnittämällä voima-anturi testattavan nilkkaan ulko- kehräksen (malleolus lateralis) proksimaalipuolelle tarkoituksenmukaisella remmillä. Testattava makasi hoitopöydällä selinmakuulla. Testattavan lantio tuettiin hoitopöytää vasten kiristysvyöllä, joka asetettiin suoliluun etu-yläkärjen (spina iliaca anterior superior) päälle. Testattava suoritti aktiivisen lonkan flek- sion polvi ekstensiossa ja jalka täytyi pystyä pysäyttämään loppuasentoon.
Tällä pyrittiin eliminoimaan nykivä liike. Testattavalla oli kolme peräkkäistä yri- tystä per jalka, joiden tuloksista laskettiin keskiarvo. Lonkan fleksio on esitetty kuvassa 5.
Kuva 5. Lonkan fleksio
Lonkan ekstensio testattiin kiinnittämällä voima-anturi testattavan nilkkaan ul- kokehräksen (malleolus lateralis) proksimaalipuolelle tarkoituksenmukaisella remmillä. Testattava makasi hoitopöydällä päinmakuulla. Testattavan lantio tu- ettiin hoitopöytää vasten kiristysvyöllä, joka asetettiin suoliluun takayläkärjen (spina iliaca posterior superior) päälle. Testattava suoritti aktiivisen lonkan ekstension polvi suorana ja jalka täytyi pystyä pysäyttämään loppuasentoon.
Tällä pyrittiin eliminoimaan nykivä liike. Testattavalla oli kolme peräkkäistä yri- tystä per jalka, joiden tuloksista laskettiin keskiarvo. Lonkan ekstensio on esi- tetty kuvassa 6.
Kuva 6. Lonkan ekstensio
Lonkan abduktio testattiin kiinnittämällä voima-anturi testattavan nilkkaan ul- kokehräksen (malleolus lateralis) proksimaalipuolelle tarkoituksenmukaisella remmillä. Testattava makasi lattialla selinmakuulla. Testattavan puolen vas- takkainen jalka tuettiin testaajan toimesta lattiaa vasten. Näin estettiin vastak- kaisen jalan liike testin aikana. Testattava suoritti aktiivisen lonkan abduktion.
Kantapään tuli pysyä maassa koko liikkeen ajan. Suorituksen aikana lonkka sai rotatoitua ulospäin. Jalka täytyi pystyä pysäyttämään loppuasentoon. Tällä pyrittiin eliminoimaan nykivä liike. Testattavalla oli kolme peräkkäistä yritystä per jalka, joiden tuloksista laskettiin keskiarvo. Lonkan abduktio on esitetty ku- vassa 7.
Kuva 7. Lonkan abduktio
Selkärangan rotaatio testattiin kiinnittämällä voima-anturi testattavan selkään tarkoituksenmukaisella liivillä kolmannen rintarangan nikaman kohdalle. Tes- tattava istui hoitopöydällä. Hänet tuettiin hoitopöytää vasten kiristysvyöllä, joka asetettiin reisiluun puoliväliin. Testattava suoritti aktiivisen selkärangan rotaa- tion kädet ristissä hartioiden päällä ja liike tuli pystyä pysäyttämään loppu- asentoon. Tällä pyrittiin eliminoimaan nykivä liike. Testattavalla oli kolme pe- räkkäistä yritystä per puoli, joiden tuloksista laskettiin keskiarvo. Selkärangan rotaatio on esitetty kuvassa 8.
Kuva 8. Selkärangan rotaatio
Selkärangan lateraalifleksio testattiin kiinnittämällä voima-anturi testattavan selkään tarkoituksen mukaisella liivillä kolmannen rintarangan nikaman koh- dalle. Testattava seisoi selkä seinää vasten ja kantapäät seinässä kiinni. Jalat olivat kantapäistä mitattuna 13 cm:n päässä toisistaan. Testattava suoritti ak- tiivisen selkärangan lateraalifleksion kädet suorana vartalon sivuilla. Liike täy- tyi pystyä pysäyttämään loppuasentoon. Tällä pyrittiin eliminoimaan nykivä liike. Selän täytyi pysyä seinässä kiinni suorituksen ajan. Testattavalla oli kolme peräkkäistä yritystä per puoli, joiden tuloksista laskettiin keskiarvo.
Kuva 9. Selkärangan lateraalifleksio
Sit & Reach -testissä testattiin selkärangan ja lonkan fleksiota vartalon eteen- taivutuksella. Testattavat istuivat lattialle jalat suorana eteenpäin. Lattiaan kiin- nitettiin teipillä mittanauha. Mittanauhaan asetettiin 38 cm:n päähän teippi, jonka tasolle testattavat asettivat kantapäänsä. Kantapäiden etäisyys toisis- taan tuli olla 30 cm. Testissä testattavat työnsivät muovista palikkaa sor- miensa kärjillä niin pitkälle kuin pystyivät. Nilkan plantaarifleksio sallittiin la- jinomaisuuden vuoksi. Loppuasento täytyi pystyä pitämään yhden sekunnin ajan. Yrityksiä oli kaksi, joista paras tulos kirjattiin ylös.
Nopeus
10 metrin juoksutestissä selvitettiin testattavien kykyä kiihdyttää. Testissä tes- tattavat juoksivat merkkitolppien välin niin lujaa kuin pystyivät. Yrityksiä oli kolme kappaletta. Lähtöpaikka merkittiin teipillä, jonka päälle etummainen jalka tuli asettaa. Teippi mitattiin 70 cm:n päähän valotolpasta. Alkulämmitte- lyksi suoritettiin viiden minuutin hölkkä salissa ja sen lisäksi kaksi 10 metrin spurttia noin 80 %:n teholla. Testisuoritusten välillä palautusaika oli kaksi mi- nuuttia. Suorituksista kirjattiin ylös paras tulos.
Voima
Ennen voimaa mittaavia hyppytestejä testattavien tuli polkea viiden minuutin lämmittely kuntopyörällä 50 W vastuksella. Staattinen hyppytesti suoritettiin hyppytestilevyllä 90 asteen polvikulmasta kädet lantiolle tuettuina. Ensimmäi- sestä komennosta testattavat laskeutuivat määritettyyn polvikulmaan ja toi- sesta komennosta suorittivat hypyn niin korkealle kuin pystyivät. Ennen testat- tavien omaa suoritusta hyppytesti esiteltiin testaajien toimesta ja yksi harjoi- tushyppy sallittiin. Testattavia ohjeistettiin välttämään tekemästä kevennystä hypyssä. Suorituskertoja oli kolme, joista katsottiin paras tulos. Palautusaika oli yksi minuutti.
Kevennyshypyssä testattavien tuli laskeutua haluamaansa syvyyteen ja hy- pätä sieltä välittömästi ylös niin korkealle kuin pystyivät. Käsien tuli olla tuet- tuina lantiolla. Testin sai suorittaa komennon jälkeen. Testattavia kehotettiin käymään ainakin 90 asteen polvikulmassa. Suorituskertoja oli kolme, joista katsottiin paras tulos. Palautusaika oli yksi minuutti.
Käden puristusvoima mitattiin voimadynamometrillä (Saehan). Testattavat is- tuivat penkillä kyynärnivel 90 asteen kulmassa, kyynärpää irti vartalosta ja ranne neutraaliasennossa. Tästä asennosta tuli suorittaa maksimaalinen pu- ristus. Yhden suorituksen kesto oli noin 3–5 sekuntia. Molempien käsien puris- tusvoima testattiin vuorotellen kaksi kertaa. Ylös kirjattiin paras tulos.
Yläraajojen vertikaalista työntövoimaa mitattiin suorittamalla pystypunnerruk- sen toistomaksimi viiden kilogramman käsipainoilla vuorotahtiin. Hyväksytty suoritus alkoi käsipainon kosketuksesta hartioihin ja päättyi kyynärnivelen maksimaaliseen ekstensioon pään yläpuolelle. Jos toinen käsi ei jaksanut enää suorittaa liikettä hyväksytysti, tuli testi suorittaa toisella kädellä loppuun asti. Molempien käsien tulokset kirjattiin erikseen.
Istumaannousutestissä testattavat suorittivat 60 sekunnin aikana niin monta istumaannousua kuin pystyivät. Testin aikana käsien tuli pysyä ristissä niskan
takana ja polvien tuli olla koukussa. Testattavan jalat tuettiin maahan jalkapöy- tien päältä. Hyväksytty suoritus alkoi lapaluiden kosketuksesta maahan ja päättyi kyynärpäiden osuessa polviin.
Yläraajojen horisontaalista työntövoimaa mitattiin suorittamalla punnerruksia uupumukseen asti. Testattavat saivat omien mieltymystensä mukaan asettaa kätensä sille leveydelle kuin tahtoivat. Vartalon tuli pysyä suorituksen ajan suorana ja leuan tuli koskettaa lattiaa jokaisessa toistossa. Toistojen aikana ei saanut jäädä lepäämään liikkeen ylä- tai ala-asentoon.
Vartalon ojentajalihasten isometristä voimaa testattiin selän staattisella pidolla.
Testattava asetettiin hoitopöydälle päinmakuulle. Testattavan alavartalo tuet- tiin pöytää vasten kiristysvyöllä pohjelihasten keskiosasta. Testattavan lantion yläetukärki (spina iliaca anterior superior) oli hoitopöydän reunalla ja ylävartalo pöydän ulkopuolella. Testattavien tuli pitää itsensä vaakasuorassa niin pitkään kuin pystyivät. Jos testattavat eivät pysyneet testiasennossa, he saivat keho- tuksen korjata asentoaan. Testi päättyi, jos testattavat eivät toistamiseen pys- tyneet ylläpitämään testiasentoa.
7 TULOKSET
Tulokset jaettiin koehenkilöiden iän perusteella kahteen ryhmään. Toisen ryh- män muodostaa 11–12-vuotiaat, jossa n=19. Yhteensä testattavia joukkuevoi- mistelijoita oli n=39.Toinen ryhmä puolestaan muodostuu 13–15-vuotiaista, jossa n=20. 15-vuotiaita oli vanhemmassa ryhmässä kaksi kappaletta.
Taulukoissa kokonaan tyhjäksi jätetty tulos merkitsee sitä, että koehenkilö ei ole suorittanut kyseistä testiä lainkaan. Taulukoissa numero 0 tarkoittaa, että koehenkilö ei ole onnistunut suorittamaan yhtäkään hyväksyttävää suoritusta kyseisessä testissä.
Tasapaino
Alla olevissa taulukoissa 1 ja 2 on esitetty 11–12-vuotiaiden ja 13–15-vuotiai- den tasapainotulokset (n=39). Tuloksissa on havainnollistettu huojunnan mää- rää millimetreinä (mm). Tuloksiin on kirjattu koehenkilön paras tulos jokaisesta
osuudesta. Kuvissa 10 ja 11 on esitetty, että kuinka 11–12-vuotiaiden ja 13–
15-vuotiaiden tasapainotulokset jakautuivat ryhmien sisällä.
Taulukko 1. 11–12-vuotiaiden tasapainotulokset.
Taulukko 2. 13–15-vuotiaiden tasapainotulokset.
11–12-vuotiaiden (n=19) silmät auki tehdyssä osiossa oikean jalan tulosten vaihteluväli oli 11,09–54,66 mm ja keskiarvo oli 26,75 mm. Puolestaan vasem- man jalan vaihteluväli oli 11,96–61,75 mm ja keskiarvo oli 26,30 mm. Silmät kiinni tehdyssä osiossa oikean jalan tulosten vaihteluväli oli 18,50–69,51 mm
Koehenkilö
Oikea Vasen Oikea Vasen
1 25,04 26,60 28,67 33,57
2 20,15 25,02 34,46 55,53
3 13,87 21,05 50,67 21,23
4 23,20 26,31 50,96 49,22
5 19,36 22,24 56,02 61,54
6 18,85 17,94 59,95 57,67
7 21,75 15,06 25,50 25,45
8 25,04 27,74 43,36 27,98
9 15,14 12,97 56,47 34,81
10 46,23 38,80 82,92 68,07
11 18,87 11,96 35,49 24,95
12 53,63 61,75 88,64 107,25
13 13,47 17,97 30,11 43,14
14 11,09 16,32 18,50 21,34
15 23,11 35,99 37,65 50,47
16 43,80 42,05 75,35 77,69
17 37,20 29,61 63,00 55,20
18 23,81 28,37 49,88 59,89
19 54,66 21,89 28,14 44,00
Keskiarvo 26,75 26,30 48,20 48,37
Tasapaino silmät auki (mm) Tasapaino silmät kiinni (mm)
Koehenkilö
Oikea Vasen Oikea Vasen
1 21,62 20,66 63,49 45,39
2 15,50 21,34 27,39 36,10
3 19,72 18,90 37,77 36,41
4 24,98 22,25 38,65 34,85
5 30,23 19,13 41,30 34,87
6 23,88 21,57 41,62 32,86
7 20,80 20,42 37,54 37,12
8 41,22 56,69 61,94 54,79
9 23,86 14,62 29,88 18,43
10 19,58 20,05 26,12 30,95
11 21,75 22,86 41,86 68,34
12 20,88 18,83 59,19 41,78
13 29,68 14,31 46,11 33,52
14 14,61 22,45 21,57 18,35
15 14,15 15,09 50,25 33,69
16 36,04 27,46 53,68 56,14
17 23,54 24,25 43,28 34,07
18 26,96 21,18 38,28 29,58
19 20,26 37,65 69,51 88,97
20 34,79 20,42 48,11 39,10
Keskiarvo 24,20 23,01 43,88 40,27
Tasapaino silmät auki (mm) Tasapaino silmät kiinni (mm)
ja keskiarvo oli 48,20 mm. Sen sijaan vasemman jalan vaihteluväli oli 21,23–
107,25 mm ja keskiarvo oli 48,37 mm (taulukko 1). Silmät auki tehdyssä osi- ossa oikean ja vasemman jalan välinen ero oli keskimäärin 0,45 mm. Silmät kiinni tehdyssä osiossa oikean ja vasemman jalan välinen ero oli keskimäärin 0,17 mm.
13–15-vuotiaiden (n=20) tuloksia, joista huomataan, että vaihteluväli oli oikean jalan tuloksissa 14,15–41,22 mm ja vasemmassa 14,31–56,69 mm. Oikean ja- lan tulosten keskiarvo oli 24,20 mm ja vasemman jalan 23,01 mm. Silmät kiinni tehdyssä osiossa oikean jalan tulosten vaihteluväli oli 21,57–69,51 mm ja keskiarvo oli 43,88 mm. Vasemman jalan tulosten vaihteluväli oli 18,35–
68,34 mm ja keskiarvo oli 40,27 mm (taulukko 2). Silmät auki tehdyssä osi- ossa oikean ja vasemman jalan välinen ero oli keskimäärin 1,19 mm. Silmät kiinni tehdyssä osiossa oikean ja vasemman jalan välinen ero oli keskimäärin 3,61 mm.
Kuva 10. 11–12-vuotiaiden tasapaino.
0.00 10.00 20.00 30.00 40.00 50.00 60.00 70.00 80.00 90.00 100.00 110.00
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19
Matka (mm)
11-12-vuotiaiden tasapaino
Tasapaino silmät auki (mm) Oikea Tasapaino silmät auki (mm) Vasen Tasapaino silmät kiinni (mm) Oikea Tasapaino silmät kiinni (mm) Vasen
Kuva 11. 13–15-vuotiaiden tasapaino.
Liikkuvuus
Liikkuvuustestien tulokset on esitetty alla olevissa taulukoissa 3 ja 4. Taulu- kossa 3 on 11–12-vuotiaiden tulokset ja taulukossa 4 on 13–15-vuotiaiden tu- lokset. Kuvissa 13 ja 14 on havainnollistettu 11–12-vuotiaiden ja 13–15-vuoti- aiden lonkan fleksion liikkuvuutta, kuvissa 15 ja 16 lonkan ekstension liikku- vuutta, kuvissa 17 ja 18 lonkan abduktion liikkuvuutta, kuvissa 19 ja 20 selkä- rangan rotaation liikkuvuutta, kuvissa 21 ja 22 selkärangan lateraalifleksion liikkuvuutta ja kuvissa 23 ja 24 Sit and Reach -testin tuloksia. Tyhjät kohdat taulukoissa ja kuvissa tarkoittavat sitä, että koehenkilö ei ole suorittanut ky- seistä testiä. Lonkan fleksion (LF), Lonkan ekstension (LE), Lonkan abduktion (LA), Selkärangan rotaation (SRR), Selkärangan lateraalifleksion (SRLF) ja Sit ja reach (S&R) keskiarvot on esitetty kuvassa 12.
0.00 10.00 20.00 30.00 40.00 50.00 60.00 70.00 80.00 90.00
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
Matka (mm)
13-15-vuotiaiden tasapaino
Tasapaino silmät auki (mm) Oikea Tasapaino silmät auki (mm) Vasen Tasapaino silmät kiinni (mm) Oikea Tasapaino silmät kiinni (mm) Vasen
Taulukko 3. 11–12-vuotiaiden liikkuvuustulokset.
Taulukko 4. 13–15-vuotiaiden liikkuvuustulokset.
Kuva 12. 11–12-vuotiaiden ja 13–15-vuotiaiden liikkuvuuden keskiarvot.
Lonkan fleksio
11–12-vuotiaiden koehenkilöiden (n=19) oikean jalan lonkan fleksion liikku- vuustulosten vaihteluväli oli 100–140 astetta ja keskiarvo oli 117 astetta. Va- semman jalan lonkan fleksion tulosten vaihteluväli puolestaan oli 87–133 as- tetta ja keskiarvo oli 110 astetta (taulukko 3). Oikean ja vasemman jalan puo- liero oli keskimäärin seitsemän astetta.
13–15-vuotiaiden koehenkilöiden oikean jalan lonkan fleksion liikkuvuustulos- ten (n=19) vaihteluväli oli 115–141 astetta ja keskiarvo oli 129 astetta. Vasem- man jalan lonkan fleksion liikkuvuustulosten (n=20) vaihteluväli oli 117–144 astetta ja keskiarvo oli 130 astetta (taulukko 4). Tässä ryhmässä oikean ja va- semman jalan puoliero oli keskimäärin yhden asteen.
Kuva 13. 11–12-vuotiaiden lonkan fleksion liikkuvuus.
Kuva 14. 13–15-vuotiaiden lonkan fleksion liikkuvuus.
Lonkan ekstensio
11–12-vuotiailla (n=19) oikean jalan lonkan ekstension tulosten vaihteluväli oli 44–92 astetta ja keskiarvo oli 69 astetta. Sen sijaan vasemman jalan lonkan ekstension tulosten vaihteluväli oli 40–93 astetta ja keskiarvo oli 72 astetta (taulukko 3). Oikean ja vasemman jalan välinen puoliero oli keskimäärin kolme astetta.
13–15-vuotiailla (n=20) oikean jalan lonkan ekstension liikkuvuustulosten vaih- teluväli oli 53–79 astetta ja keskiarvo oli 66 astetta. Vasemman jalan lonkan ekstension liikkuvuustulosten vaihteluväli oli 45–81 astetta ja keskiarvo oli 63 astetta (taulukko 4). Oikean ja vasemman jalan välinen puoliero oli myös kes- kimäärin kolme astetta.
Kuva 15. 11–12-vuotiaiden lonkan ekstension liikkuvuus.
Kuva 16. 13–15-vuotiaiden lonkan ekstension liikkuvuus.
Lonkan abduktio
11–12-vuotiailla (n=17) oikean jalan lonkan abduktiossa tulosten vaihteluväli oli 75–126 astetta ja keskiarvo oli 104 astetta. Vasemmalla puolella lonkan ab- duktiossa tulosten vaihteluväli oli 78–119 astetta ja keskiarvo oli 102 astetta (taulukko 3). Oikean ja vasemman jalan välinen puoliero oli lonkan abdukti- ossa keskimäärin kaksi astetta.
13–15-vuotiailla (n=20) oikean jalan lonkan abduktiossa tulosten vaihteluväli oli 70–117 astetta ja keskiarvo oli 90 astetta. Vasemman lonkan abduktiossa tulosten vaihteluväli oli 71–107 astetta ja keskiarvo oli 92 astetta (taulukko 4).
Oikean ja vasemman jalan välinen puoliero oli tässäkin ryhmässä keskimäärin kaksi astetta.
Kuva 17. 11–12-vuotiaiden lonkan abduktion liikkuvuus.
Kuva 18. 13–15-vuotiaiden lonkan abduktion liikkuvuus.
Selkärangan rotaatio
11–12-vuotiailla (n=19) selkärangan rotaatiossa oikealle liikkuvuustulosten vaihteluväli oli 53–107 astetta ja keskiarvo oli 76 astetta. Selkärangan rotaati-
ossa vasemmalle tulosten vaihteluväli puolestaan oli 54–89 astetta ja kes- kiarvo oli 74 astetta (taulukko 3). Oikean ja vasemman puolen välinen ero oli kaksi astetta
13–15-vuotiailla (n=19) selkärangan rotaatiossa oikealle tulosten vaihteluväli oli 58–85 astetta ja keskiarvo oli 71 astetta. Selkärangan rotaatiossa vasem- malle tulosten vaihteluväli oli 60–94 astetta ja keskiarvo oli 73 astetta (tau- lukko 4). Oikean ja vasemman puolen välinen ero oli tässäkin ryhmässä kaksi astetta.
Kuva 19. 11–12-vuotiaiden selkärangan rotaation liikkuvuus.
Kuva 20. 13–15-vuotiaiden selkärangan rotaation liikkuvuus.
Selkärangan lateraalifleksio
11–12-vuotiailla (n=19) selkärangan lateraalifleksiossa oikealle tulosten vaih- teluväli oli 64–93 astetta ja keskiarvo oli 76 astetta. Selkärangan lateraaliflek- siossa vasemmalle tulosten vaihteluväli oli 54–89 astetta ja keskiarvo oli 77 astetta (taulukko 3). Oikean ja vasemman puolen välinen ero oli keskimäärin yhden asteen.
13–15-vuotiailla (n=20) selkärangan lateraalifleksiossa oikealle tulosten vaih- teluväli oli 57–85 astetta ja keskiarvo oli 71 astetta. Selkärangan lateraaliflek- siossa vasemmalle tulosten vaihteluväli oli 61–88 astetta ja keskiarvo oli 72 astetta (taulukko 4). Oikean ja vasemman puolen välinen ero oli tässäkin ryh- mässä keskimäärin yhden asteen.
Kuva 21. 11–12-vuotiaiden selkärangan lateraalifleksion liikkuvuus.
Kuva 22. 13–15-vuotiaiden selkärangan lateraalifleksion liikkuvuus.
Sit and reach
11–12-vuotiailla (n=19) Sit and reach -testissä tulosten vaihteluväli oli 59,0–
70,7 cm ja keskiarvo oli 64,4 cm (taulukko 3). 13–15-vuotiailla (n=19) Sit and reach -testissä tulosten vaihteluväli oli 61,0–73,5 cm ja keskiarvo oli 68,9 cm (taulukko 4).
Kuva 23. 11–12-vuotiaiden Sit and Reach -testin tulokset.
Kuva 24. 13–15-vuotiaiden Sit and Reach -testin tulokset.
Nopeus
11–12-vuotiaiden (n=5) ja 13–15-vuotiaiden (n=18) 10 metrin juoksutestin tu- loksien keskiarvot on ilmoitettu sekunteina taulukossa 5.
11–12-vuotiailla 10 metrin juoksutestin tulosten vaihteluväli oli 1,94–2,11 ja keskiarvo 2,04 sekuntia. 13–15-vuotiailla 10 metrin juoksutestissä tulosten vaihteluväli oli 1,67–2,17 s ja keskiarvo oli 1,90 s. Nuoremmassa ryhmässä (11–12-vuotiaat) testattavien määrä oli niin pieni (n=5), että tästä testistä ei saa luotettavaa kartoitusta.
Taulukko 5. 11–12-vuotiaiden ja 13–15-vuotiaiden 10 metrin juoksutestin keskiarvot.
Voima
Voimatestien tulokset on esitetty alla olevissa taulukoissa 6 ja 7. Taulukossa 6 on 11–12-vuotiaiden tulokset ja taulukossa 7 on 13–15-vuotiaiden tulokset.
Alaraajojen voimaa mitattiin staattisella hypyllä (SJ) ja kevennyshypyllä (CMJ).
Molemmissa testeissä koehenkilöillä oli kaksi yritystä, joista tuloksiin kirjattiin paras tulos. Tulos on ilmoitettu hyppykorkeutena senttimetreinä (cm). Myös puristusvoimatestissä oli kaksi yritystä, joista tuloksiin kirjattiin paras tulos kilo- grammoina (kg). Yläraajan nosto -testi, istumaannousut ja punnerrukset suori- tettiin vain kerran ja niiden tulokset ilmoitettiin toistomääränä (kpl). Selän staattinen pito suoritettiin myös vain kerran ja sen tulos ilmoitettiin aikana (hh.mm.ss). Tyhjät kohdat taulukoissa ja kuvissa tarkoittavat sitä, että koehen- kilö ei ole suorittanut kyseistä testiä. Tulos, jonka arvo on nolla, tarkoittaa sitä, että koehenkilö ei ole saanut suoritettua yhtäkään hyväksyttyä toistoa.
Kuvissa 25 ja 26 on havainnollistettu 11–12-vuotiaiden ja 13–15-vuotiaiden hyppykorkeutta staattisessa hypyssä ja kevennyshypyssä, kuvissa 27 ja 28
Koehenkilöt 10 m juoksu Koehenkilöt 10 m juoksu
Tulos Tulos
1 1
2 2 1,83
3 3 2,08
4 4 2,17
5 5 1,79
6 6 1,85
7 2,11 7 1,99
8 2,08 8 2,10
9 9 2,11
10 10 2,01
11 11 2,00
12 12 1,73
13 13 1,83
14 14 1,78
15 1,94 15
16 16 1,74
17 17 1,84
18 2,03 18 1,87
19 2,05 19 1,67
20 1,81
Keskiarvo 2,04 Keskiarvo 1,90
11-12-vuotiaat 13-15-vuotiaat
