Varallisuusverolakia ehdotetaan muutetta- vaksi siten, että varojen verovapautta laajen- nettaisiin

Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden verolakien muuttamiseksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi tulo-

verolakia, varallisuusverolakia, ennakkope- rintälakia, verotusmenettelystä annettua la- kia, veronkantolakia, eräiden yleishyödyllis- ten yhteisöjen veronhuojennuksesta annettua lakia, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja va- rallisuuden verottamisesta annettua lakia, yh- tiöveron hyvityksestä annettua lakia, perintö- ja lahjaverolakia, työnantajan sosiaaliturva- maksusta annettua lakia, arvonlisäverolakia, varainsiirtoverolakia, valmisteverotuslakia, tullilakia ja arpajaisverolakia.

Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi si- ten, että työntekijälle työkäyttöä varten jär- jestetystä tietoliikenneyhteydestä ei syntyisi työntekijän yksityiskäytöstä veronalaista etua. Luovutusvoiton määrää laskettaessa si- joitusrahasto -osuuksien hankintamenon vä- hentämisjärjestys ehdotetaan määräytyväksi samalla tavalla kuin arvo -osuusjärjestelmän piirissä olevien arvopapereiden hankintame- non vähentämisjärjestys nykyisin määräytyy.

Esityksessä ehdotetaan myös, että arvopape- reiden, arvo -osuuksien ja muun niihin verrat- tavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuvat menot olisivat vähennyskelpoisia vain 50 euroa ylittävältä osin.

Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että eräiden sosiaalietuuksien ta- kaisinperintä otettaisiin huomioon sen vuo- den verotuksessa, jolloin takaisinperintä on tapahtunut. Eläketulon jaksotus voitaisiin tehdä vain, jos takautuvan eläkkeen määrä olisi vähintään 500 euroa.

Lisäksi ehdotetaan, että tuloverolaissa sää- detty merityötulon määritelmä muutettaisiin vastaamaan Merenkulkulaitoksen organisaa- tiouudistuksen jälkeistä tilannetta siten, että merityötulovähennykseen oikeuttavalla aluk- sella tarkoitettaisiin Merenkulkulaitoksen, Varustamoliikelaitoksen tai muun laivanisän- nän alusta, jota käytetään viranomaisen ti- laamissa tehtävissä merialueella.

Varallisuusverolakia ehdotetaan muutetta- vaksi siten, että varojen verovapautta laajen- nettaisiin. Verovapaiksi varoiksi ehdotetaan säädettäviksi muun muassa omassa tai per- heen käytössä olevat tavanomaiset kulkuneu- vot sekä eräät tavanomaiset kulutusosuus- kuntien ja osuuspankkien osuudet.

Ennakkoperintälakia ehdotetaan muutetta- vaksi siten, että määrältään vähäiset enna- konkannon alaiset tulot voitaisiin sisällyttää ennakonpidätyksen laskentaperusteisiin ja näin luopua erillisestä ennakonmääräämis- menettelystä näiden tulojen osalta.

Verotusmenettelystä annettua lakia ehdote- taan muutettavaksi siten, että sivullisen tie- donantovelvollisuutta koskevat säännökset koottaisiin nykyistä kattavammin verotusme- nettelystä annettuun lakiin. Lakiin sisällytet- täisiin samalla myös säännökset tiedonanto- velvollisuuteen liittyvästä sähköisestä asioin- nista. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyö n- tien seuraamukseksi ehdotetaan säädettäväksi hallinnollinen laiminlyöntimaksu. Lisäksi ehdotetaan, että arvopaperinvälittäjien ja ra- hastoyhtiöiden tiedonantovelvo llisuutta laa- jennettaisiin. Luovutusvoiton verotusta var- ten tarpeellista tiedonantovelvollisuutta laa- jennettaisiin koskemaan myös vakuutusyhti- öitä ja muita tahoja, jotka välittävät sijoituk- sia. Sivullisen tiedonantovelvollisuutta kos- kevaa sääntelyä tarkistettaisiin myös jul- kisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen edellyttämällä tavalla siten, että veroviran- omaiset oikeutettaisiin saamaan tietoja vero- tusta varten eri tiedonantovelvollisia koske- vien salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä.

Veronkantolakiin ehdotetaan lisättäväksi veronpalautukselle maksettavaa korkoa kos- keva yleissäännös. Palautuskoron taso ehdo- tetaan alennettavaksi kiinteästä yhdeksän prosentin vuotuisesta korosta markkinakor- kotasoon sidotuksi koroksi. Vastaava muutos

ehdotetaan tehtäväksi myös tullilakiin.

Valmisteverotuslakia ehdotetaan muutetta- vaksi siten, että siihen lisättäisiin veronpalau- tukselle ja takaisin perittävälle valmisteverol- le maksettavan koron määrää koskevat sään- nökset. Koron taso ehdotetaan vastaavasti kuin veronkantolaissa muutettavaksi markki- nakorkotasoon sidotuksi koroksi.

Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen ve- ronhuojennuksesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että huojennuksen myöntämiseen liittyvä ratkaisutoimivalta siir-

rettäisiin Verohallituksen määräämälle vero- virastolle. Eri verolakeja ehdotetaan muutet- tavaksi myös siten, että verosta vapauttamista koskevien asioiden ratkaisutoimivalta siirret- täisiin, siltä osin kuin toimivalta vielä on Ve- rohallituksessa, verovirastoille.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Osa säännöksistä tulisi sovellettaviksi ensimmäisen kerran vuoden 2004 ja osa vuoden 2005 verotukses- sa.

—————

SISÄLLYSLUETTELO

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ ... 1

SISÄLLYSLUETTELO ... 3

YLEISPERUSTELUT... 6

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset ... 6

1.1. Tuloverolain muutosehdotukset ... 6

Sijoitusrahaston rahasto -osuuden luovutusvoiton laskenta... 6

Työnantajan järjestämä tietoliikenneyhteys ... 6

Omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä aiheutuneiden menojen vähentäminen . 7 Eräiden takaisinperittyjen etuustulojen oikaisu... 7

Eläketulon jaksottaminen ... 8

Merityötulon määritelmä ... 9

1.2. Varallisuusverolain muutosehdotus ... 10

1.3. Ennakkoperintälain muutosehdotukset... 11

1.4. Verotusmenettelystä annetun lain muutosehdotukset ...12

Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten säädöstekninen selkiyt- täminen... 12

Niin sanottua vakuutuspalkkaa koskeva tiedonantovelvollisuus... 12

Yrittäjien sairausvakuutusmaksua koskeva tiedonantovelvollisuus ... 13

Osakaslainan takaisinmaksua koskeva tiedonantovelvollisuus... 13

Arvopapereita koskevan tiedonantovelvollisuuden laajentaminen... 13

Rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuuden laajentaminen ... 14

Omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perittyihin maksuihin liittyvä tiedonan- tovelvollisuus ... 15

Sähköiset tiedonsiirtomenettelyt ... 15

Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset ... 16

1.5. Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista annetun lain muutosehdotukset... 17

1.6. Veronkantolain muutosehdotus ...18

1.7. Valmisteverotuslain muutosehdotus ...19

1.8. Tullilain muutosehdotus ... 19

1.9. Verosta vapautt amista koskevan ratkaisutoimivallan siirtäminen ... 20

2. Vaikutukset ... 21

2.1. Taloudelliset vaikutukset ...21

2.2. Hallinnolliset vaikutukset... 22

3. Asian valmistelu...22

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT... 23

1. Lakiehdotusten perustelut... 23

1.1. Tuloverolaki... 23

1.2. Varallisuusverolaki...25

1.3. Rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annettu laki ... 26

1.4. Ennakkoperintälaki ...26

1.5. Verotusmenettelystä annettu laki ... 28

1.6. Yhtiöveron hyvityksestä annettu laki... 32

1.7. Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksesta annettu laki 32 1.8. Veronkantolaki ... 32

1.9. Valmisteverotuslaki ...33

1.10. Tullilaki ...33

1.11. Perintö - ja lahjaverolaki ... 34

1.12. Työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki ...34

1.13 . Arvonlisäverolaki ... 34

1.14. Varainsiirtoverolaki ... 34

1.15. Arpajaisverolaki... 34

2. Voimaantulo... 35

LAKIEHDOTUKSET... 36

tuloverolain muuttamisesta ...36

varallisuusverolain 10 §:n muuttamisesta... 38

rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain 8 §:n 2 momentin kumoamisesta... 39

ennakkoperintälain muuttamisesta... 40

verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ... 42

yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 11 §:n kumoamisesta... 47

eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksesta annetun lain muutta- misesta ... 48

veronkantolain muuttamisesta ... 49

valmisteverotuslain 39 §:n muuttamisesta... 50

tullilain 39 §:n muuttamisesta... 51

perintö- ja lahjaverolain 53 ja 54 §:n muuttamisesta... 52

työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 14 §:n muuttamisesta... 53

arvonlisäverolain 210 §:n muuttamisesta... 54

varainsiirtoverolain 52 §:n muuttamisesta ...55

arpajaisverolain 18 §:n muuttamisesta... 56

LIITE 1 ... 57

RINNAKKAISTEKSTIT ... 57

tuloverolain muuttamisesta ...57

varallisuusverolain 10 §:n muuttamisesta... 60

ennakkoperintälain muuttamisesta... 61

verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ... 64

eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksesta annetun lain muutta- misesta ... 73

veronkantolain muuttamisesta ... 74

valmisteverotuslain 39 §:n muuttamisesta... 75

tullilain 39 §:n muuttamisesta... 76

perintö- ja lahjaverolain 53 ja 54 §:n muuttamisesta... 77

työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 14 §:n muuttamisesta... 78

arvonlisäverolain 210 §:n muuttamisesta... 79

varainsiirtoverolain 52 §:n muuttamisesta ...80

arpajaisverolain 18 §:n muuttamisesta... 81

LIITE 2 ... 82

VEROHALLITUKSEN PÄÄTÖS ... 82

yleisestä tiedonantovelvollisuudesta annetun päätöksen muuttamisesta ...82

YLEISPERUSTELUT 1 . Nykytila ja ehdotetut muutokset

1.1. Tuloverolain muutosehdotukset Sijoitusrahaston rahasto-osuuden luovutus- voiton laskenta

Tuloverolain (1535/1992) 47 §:n 4 momen- tin mukaan arvo -osuusjärjestelmään kuuluvat osuudet tiettyyn omaisuuteen katsotaan luo- vutetuiksi, jollei verovelvollinen muuta näy- tä, siinä järjestyksessä kuin ne on saatu.

Säännöksessä on ilmaistu first in first out -periaate eli niin sanottu fifo-periaate. Sään- nös tulee sovellettavaksi esimerkiksi pörs- siosakkeiden luovutusvoittoja laskettaessa.

Hankintamenoa määrättäessä verovelvollisen katsotaan luovuttaneen osakkeet siinä järjes- tyksessä, kuin hän on ne hankkinut. Sään- nöksen mukaan fifo -periaatteesta on mahdol- lista poiketa, jos verovelvollinen kykenee osoittamaan muun luovutusjärjestyksen.

Käytännössä muun luovutusjärjestyksen osoittaminen on vaikeaa. Jos verovelvollisel- la kuitenkin on useita arvo -osuustilejä, joille hän on osakkeita hankkinut, hän voi osoittaa myyneensä juuri tietyllä arvo -osuustilillä olevat osakkeet. Monet verovelvolliset me- nettelevätkin näin silloin, kun harjoittavat se- kä lyhyt- että pitkäaikaista sijoitustoimintaa.

Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet eivät yleensä kuulu arvo -osuusjärjestelmän piiriin.

Jos niillä käydään kauppaa pörssissä, ne kuu- luvat arvo -osuusjärjestelmään. Tämän vuoksi edellä mainittua säännöstä ja periaatetta ei lähtökohtaisesti sovelleta sijoitusrahasto- osuuksien luovutuksiin. Käytännössä näin on kuitenkin vakiintuneesti menetelty, jos muuta näyttöä luovutusjärjestyksestä ei ole esitetty.

Sijoitusrahasto -osuuksien luovutusjärjestyk- sellä ei myöskään ole samaa merkitystä kuin osakesijoittamisessa, sillä useimmissa tilan- teissa verovelvollinen antaa rahastoyhtiön lunastaa kerralla kaikki kysymyksessä olevan sijoitusrahaston rahasto-osuudet. Osakesijoit- tamisessa on sen sijaan hyvin tavallista, että verovelvollinen myy vain osan omistamis- taan tietyn yhtiön osakkeista.

Menettelyn selkeyttämiseksi esityksessä ehdotetaan, että myös sijoitusrahasto -osuuk-

sien luovutuksiin sovellettaisiin fifo-periaa- tetta. Ehdotus vastaa vakiintunutta käytäntöä ja vahvistaisi siten oikeustilan. Verovelvolli- nen voisi kuitenkin osoittaa, että sijoitusra- hasto -osuudet on luovutettu jossain muussa- kin järjestyksessä.

Työnantajan järjestämä tietoliikenneyhteys Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tarkoitus on lisätä kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa koko yhteiskunnassa.

Tietoyhteiskunnan politiikkaohjelma kohdis- tuu tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien hyö- dyntämiseen. Ohjelmalla pyritään säilyttä- mään Suomen asema tieto - ja viestintätekno- logian johtavana tuottajana ja hyödyntäjänä.

Näin varmistetaan tieto - ja viestintäteknolo- giasta saatavien hyötyjen ke rrannaisvaiku- tukset koko kansantaloudessa. Ohjelmalla edistetään kilpailua viestintämarkkinoilla ja tehostetaan tietoyhteiskuntapalveluiden käyt- töä elinkeinoelämässä, koulutuksessa, ter- veydenhuollossa sekä hallinnossa ja kansa- laisten arjessa.

Käytännön sovelluksena tietoyhteiskunta- ohjelmaan kuuluu tietoliikenneyhteyksien edistäminen. Monet työnantajat hankkivat tietoliikenneyhteyden palkansaajan käyttöön tilanteessa, jossa palkansaaja hoitaa työtehtä- viään osittain myös kotona tai tekee niin sa- nottua etätyötä. Siltä osin kuin palkansaaja tekee kotonaan työnantajan hänelle hankki- man ja kustantaman tietoliikenneyhteyden avulla työtehtäviään, tietoliikenneyhteydestä ei synny hänelle veronalaista etuutta. Sitä vastoin siltä osin kuin palkansaaja käyttää yhteyttä yksityiskäytössä, hänelle voidaan periaatteessa katsoa syntyvän veronalainen etuus. Jos internet-verkkoliittymä on nykyi- sin useimmiten käytetty kiinteähintainen eli niin sanottu laajakaistayhteys, työnantajalle ei synny yksityiskäytöstä lisäkustannuksia.

Kuitenkin työnantajan on kyettävä arvioi- maan edun arvo ennakonpidätystä varten.

Vastaavasti palkansaaja ilmoittaa edun ve- roilmoituksessa, ja veroviranomaiset arvioi- vat edun arvon verotusta toimitettaessa. Käy-

tännössä tietoliikenneyhteydestä syntynyt etu on jäänyt usein verotuksen ulkopuolelle. Oi- keuskäytännössä Keskusverolautakunta on päätöksessään KVL 83/2003 katsonut, että työntekijälle työkäyttöä va rten järjestetyn laajakaistayhteyden yksityiskäytöstä ei ai- heutunut työntekijöille veronalaista etuutta.

Kiinteähintaisen internet-verkkoyhteyden kuukausimaksu on ollut halvimmillaan noin 40 euroa. Työnantajan työtehtäviä varten kustantama tietoliikenneyhteys toteuttaa hy- vin hallitusohjelmaan sisältyvää tietoyhteis- kuntaohjelmaa. Kun lisäksi otetaan huomi- oon tietoliikenneyhteyden arvostamisesta johtuvat vaikeudet ja se, ettei etu kaikki - neenkaan verrattuna muihin tavanomaisiin henkilökuntaetuihin ole kovin suuri, ehdote- taan palkansaajan työkäyttöä varten järjeste- tyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäyttö sää- dettäväksi tuloverolaissa verovapaaksi henki- lökuntaeduksi.

Omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä ai- heutuneiden menojen vähentäminen

Verovelvollisella on tuloverolain 54 §:n nojalla oikeus vähentää pääomatuloista nii- den hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheu- tuneet menot. Pääomatulon hankkimisesta aiheutuneina menoina voidaan pitää muun muassa arvo -osuustilin tilinhoitopalkkiota ja tallelokeron vuokraa siltä osin kuin ne ko h- distuvat veronalaisen pääomatulon hankin- taan. Käytännössä esimerkiksi tallelokerosta aiheutunutta kustannusta ei ole yleensä jaettu veronalaiseen ja verovapaaseen omaisuuteen kohdistuvaksi, vaan vähennys on myönnetty kokonaan. Nyt puheena olevien menojen määrä on yleensä vähäinen eli no in 20—150 euroa vuodessa. Jäljempänä tässä ehdotuk- sessa esitetään, että muun muassa sijoitus- palveluyritykset ja pankit velvoitettaisiin an- tamaan verohallinnolle tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perimistään mak- suista. Jotta tiedon luovuttajien ei tarvitsisi jakaa perimäänsä maksua sen perusteella, kohdistuuko maksu tuloverotuksessa ve- ronalaisen vai verovapaan tulon hankkimi- seen, eikä erottelemaan maksuista mahdolli- sesti muulla perusteella vähennyskelvottomia osuuksia, ehdotetaan, että arvopapereiden,

arvo-osuuksien ja muun näihin verrattavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä ai- heutuneet menot olisivat vähennyskelpoisia vain 50 euron ylittävältä osin. Mainitun omavastuuosuuden katsottaisiin kattavan muun muassa vähennyskelvottomat menot, kuten verovapaan tulon hankkimiseen, kor- kotulon lähdeveronalaisten joukkovelkakirjo- jen säilyttämiseen tai vähennyskelvottomaan neuvontatoimintaan kohdistuvat menot.

Omavastuuosuus kattaisi myös tallelokeron vuokrasta aiheutuneet menot siltä osin kuin säilyt ys kohdistuu muuhun kuin veronalaisen tulon hankintaan. Omavastuuosuuden säätä- minen olisi myös hallinnollisesti perusteltua, koska omavastuuosuuden katsotaan kattavan pienet vähennyskelvottomat erät.

Eräiden takaisinperittyjen etuustulojen oikai- su

Eläkettä, päivärahoja sekä muita veronalai- sia etuuksia voidaan eräissä tilanteissa periä takaisin etuuden saajalta. Syitä etuuksien ta- kaisinperintään on useita. Henkilö on voinut saada virheellisesti liian suuren suorituksen, etuuden maksu on voinut tapahtua väärin pe- rustein tai henkilö on saanut takautuvasti muuta etuutta samalta ajalta, jolta hän aikai- semmin on jo saanut jotain toista etuutta. Syy voi olla myös se, että esimerkiksi opiskelijan tulot osoittautuvat jälkikäteen suuremmiksi kuin mitä opintorahaa maksettaessa on arvi- oitu.

Etuuden takaisinmaksu voi tapahtua siten, että etuuden saaja maksaa liikaa tai aiheetto- masti saamansa rahamäärän takaisin sen maksajalle. Joissakin tilanteissa henkilölle myöhemmin maksettava sama etuus kuita- taan osittain tai kokonaan takaisin perittävän suorituksen hyväksi.

Etuus voidaan periä myös jonkun toisen etuuden maksajan myöhemmin maksamasta etuudesta. Eri etuuksia koskevissa laeissa on säännöksiä, joiden mukaan etuuksia yhteen- sovitettaessa samalta ajalta myöhemmin myönnett ävä etuus maksetaan suoraan aikai- semman etuuden maksajalle. Yleensä kysy- mys on siitä, että myöhemmän etuuden myöntäminen ja maksaminen on syystä tai toisesta viivästynyt jopa useita vuosia, jolloin

kerralla tulee maksettavaksi useilta vuosilta kertyvä etuus. Henkilö on esimerkiksi saanut tietyn ajan työttömyyspäivärahaa, ja myö- hemmin samalle ajalle myönnetään takautuva eläke. Tällöin eläkkeen maksaja maksaa päi- väraha-aikaan kohdistuvan eläkkeen suoraan päivärahan maksajalle.

Kun henkilöltä peritään takaisin suoritus, josta häntä on jo verotettu, hänen verotustaan oikaistaan. Jos takaisinperintävuosi on eri vuosi kuin alkuperäisen etuuden maksuvuosi, oikaisu kohdistetaan käytännössä yleensä al- kuperäisen etuuden maksuvuoteen. Takai- sinperintä voi koskea myös niin vanhaa vuot- ta, ettei verotuksen muuttaminen veronoikai- suin tai muutoksenhaulla ole enää mahdollis- ta. Käytännössä on tällöin yleensä menetelty siten, että oikaisu kohdistetaan siihen van- himpaan vuoteen, jota voidaan vielä oikaista.

Kun takaisinperintä toteutetaan siten, että myöhempi etuuden myöntäjä maksaa etuu- den tai osan siitä suoraan aikaisemman etuu- den maksajalle, menetellään nykyisin kahdel- la eri tavalla. Tiettyjen etuuksien takaisinpe- rinnässä maksajien välinen rahaliikenne ei vaikuta mitenkään henkilön verotukseen. Ta- kautuvan etuuden sitä osaa, joka maksetaan suoraan aikaisemman etuuden maksajalle, ei pidetä verovelvollisen veronalaisena tulona takautuvan suorituksen myöntämisvuonna.

Koska myöhempää suoritusta ei tältä osin pi- detä myöntämisvuode n veronalaisena tulona, ei aikaisemman etuuden verotusta tältä osin muuteta.

Eri maksajien välisissä tilanteissa ei kui- tenkaan aina menetellä edellä kerrotulla ta- valla. Käytössä on myös menettely, jossa ko- ko takautuva suoritus katsotaan etuuden saa- jan vero nalaiseksi tuloksi myöntämisvuonna.

Myös se osa katsotaan veronalaiseksi tuloksi, jota ei makseta henkilölle itselleen, vaan ai- kaisemman etuuden maksajalle. Alkuperäi- sen suorituksen maksuvuoden verotusta oi- kaistaan poistamalla veronalaisista tuloista määrä, joka vastaa myöhemmän maksajan alkuperäiselle etuuden maksajalle suoritta- maa määrää. Näin ollen suoritusta ei veroteta kahteen kertaan.

Toimitetun verotuksen oikaiseminen on hallinnollisesti monimutkaista erityisesti, jos oikaisuun liittyy vielä tulontasauksen toimit- taminen tai eläketulon jaksotus. Oikaisu edel-

lyttää yleensä, että suorituksen maksaja antaa todistuksen etuuden saajalle, joka vaatii oi- kaisua veroviranomaiselta. Veroviranomai- nen tutkii asian ja tekee asiasta päätöksen.

Päätöksen johdosta verovelvolliselle palaute- taan liikaa suoritettua veroa. Erityisesti sil- loin, kun on kysymys eri maksajien välisistä perintätilanteista, verovelvollisten on ollut vaikea ymmärtää, miten rahat ovat siirtyneet eri toimijoiden välillä ja miten oikaisu on ve- rotuksessa toimitettu.

Koska verotuksen jälkikäteinen oikaisu on menettelynä raskas sekä verovelvolliselle, etuuksia myöntäville tahoille että verohallin- nolle, ehdotetaan, että takaisinperintät apauk- sissa luovuttaisiin aikaisempaan verovuoteen kohdistuvasta verotuksen oikaisemisesta. Tu- lon kohdistaminen tietylle verovuodelle ei ole yleensä verovelvollisille kovin merkittävä asia. Takaisinperintä vaikuttaa verovelvolli- sen veronmaksukykyyn sinä vuonna, jona hän maksaa suorituksen takaisin. Mainitun vuoden verotuksen oikaiseminen vastaa siten jopa paremmin tuloverotuksessa sovelletta- vaa kassaperiaatetta ja veronmaksukykyi- syysperiaatetta. Tämän mukaisesti tulo ko h- distettaisiin siihen vuoteen, jolloin verovel- vollinen on sen saanut. Jos tuloa peritään myöhempänä vuonna takaisin, tämän vuoden veronalaiseksi tuloksi luettaisiin tulo, josta on vähennetty takaisinperitty määrä.

Voidaan arvioida, että eri sosiaalietuuksien takaisinperintää koskevia oikaisupäätöksiä tehdään verohallinnossa vuosittain noin 50 000, joista noin 90 prosenttia koskee opin- torahan takaisinperintää.

Tuloverolakiin lisättäväksi ehdotettu me- nettely rajattaisiin koskemaan vain veronalai- sia eläkkeitä ja muita veronalaisia lakisäätei- siä etuuksia. Jos verovelvolliselta peritään takaisin verovapaita etuuksia kuten opintotu- en asumislisää, verotuksessa ei tehdä vähen- nystä.

Eläketulon jaksottaminen

Jos verovuonna saatu lakisääteiseen eläke- turvaan perustuva eläketulo kohdistuu vähin- tään kolmen kuukauden ajalta verovuotta edeltäneeseen aikaan, eläketulo jaksotetaan tuloverolain 112 §:n nojalla verovelvollisen vaatimuksesta sen vuoden ansiotuloksi, jo-

hon eläke kohdistuu. Jos tällainen eläketulo kohdistuu useampaan vuoteen kuin verovuo- teen ja kahteen verovuotta edeltäneeseen vuoteen, se jaksotetaan kolmeksi yhtä suu- reksi eräksi verovuodelle ja kahdelle sitä edeltäneelle vuodelle.

Eläketulon jaksottamista koskevaa sään- nöstä sovelletaan, jos verovelvollinen sitä vaatii. Säännöksen soveltaminen verovelvo l- lisen vaatimuksesta johtuu siitä, että eläketu- lon jaksottaminen ei aina ole verovelvollisel- le edullista. Esimerkiksi, jos verovelvollisella on sinä vuonna, jolta eläketulo on kertynyt, huomattavat muut ansiotulot, eläketulon jak- sottaminen tälle vuodelle ei yleensä ole edul- lista. Suurin hyöty jaksottamisesta synt yy ti- lanteessa, jossa verovelvollisella ei ole aikai- sempina vuosina ollut lainkaan veronalaisia tuloja tai tulot ovat hyvin alhaiset. Eläketulon jaksottaminen edellyttää siten käytännössä aina edullisuusvertailua, jossa lasketaan eri vaihtoehtojen vaikutus kuhunkin verovuo- teen. Menettely on hyvin työläs. Silloin, kun takautuvan eläketulon määrä on vähäinen, eläketulon jaksottamisella ei käytännössä ole merkitystä tai sen merkitys on asiallisesti ar- vioiden hyvin pieni.

Edellä esitetyn perusteella ehdotetaan elä- ketulon jaksottamisen edellytyksiä täsmen- nettäväksi siten, että vähäisten takautuvien eläkkeiden osalta eläketulon jaksottamista ei tehtäisi lainkaan. Valtionverotuksessa sovel- lettavan tuloverolain 128 §:ssä tarkoitetun tu- lontasauksen edellytyksissä on vastaavalla tavalla säädetty etu- tai jälkikäteen maksetun ansiotulon tulorajaksi 2 500 euroa. Eläketu- lon jaksottamista koskevissa tilanteissa raja voisi olla mainittua rajaa alhaisempi, koska eläketulon jaksottaminen vaikuttaa myös kunnallisverotuksessa. Edellä olevan perus- teella rajaksi ehdotetaan 500 euroa. Verohal- linnon käytettävissä olevien tietojen perus- teella voidaan arvioida, että kaikista makse- tuista takautuvista eläkkeistä noin 40 pro- senttia on tätä rajaa pienempiä.

Merityötulon määritelmä

Tuloverolain 97 §:n tarkoittama valtion- ja kunnallisverotuksessa tehtävä merityötulovä- hennys koskee yleisesti verovelvollisia meri- työtulon saajia. Merityötuloa on tuloverolain

74 §:n mukaan aluksella työskentelystä mää- räedellytyksin saatu palkkatulo. Aluksen tu- lee olla bruttovetoisuudeltaan vähintään 100 rekisteritonnia, ja työn tulee liittyä aluksen liikennöintiin. Kun nämä ehdot täyttyvät, edellytetään lisäksi, että:

1) alusta käytetään ulkomaan liikenteeseen tai verovuoden aikana pääasiassa rannikko- liikenteeseen (rannikkoliikenteellä tarkoite- taan kotimaan liikennettä saaristoalueen ul- kopuolella Suomenlahdella, Pohjanlahdella ja Itämerellä 57. pohjoisen leveysasteen po h- joispuolella, ei kuitenkaan liikennettä Viipu- rinlahdelta Virolahden kunnan Santioon sisä- väylää pitkin eikä Sipoon kunnan Kaunissaa- ren ohitusta eikä myöskään Porkkalanniemen tai Hankoniemen ohitusta, jos alusta muutoin käytetään rannikon saaristoal ueen sisäpuolel- la), tai

2) alus on merenkulkuhallituksen alainen alus, jota käytetään merialueella.

Tuloverolain 74 §:ssä oleva vanhentunut merenkulkuhallitus -nimike muutettaisiin Me- renkulkulaitokseksi.

Merenkulkulaitoksesta annetulla lailla (939/2003), Luotsausliikelaitoksesta annetul- la lailla (938/2003) ja Varustamoliikelaitok- sesta annetulla lailla (937/2003) Merenkulku- laitoksen toiminnot eriytetään tilaaja- ja tuot- tajatoimintoihin. Varustamoliikelaitokselle siirtyvät Merenkulkulaitoksen alukset, kuten jäänmurtajat, monitoimimurtajat, väyläaluk- set ja yhteysalukset henkilöstöineen. Siirty- viä aluksia ja siirtyvää henkilöstöä käytetään samoihin tehtäviin kuin niitä on käytetty Me- renkulkulaitoksen alaisuudessa. Merenkulku- laitoksen omistukseen jäävät muun muassa merenmittausalukset.

Osa aluksista ei liikelaitosuudistuksen jäl- keen täytä tuloverolain tarkoittam aa merityö- tulon määritelmää. Varustamoliikelaitokselle siirtyviä aluksia, kuten yhteysaluksia ja väy- läaluksia, ja niiden liikennöintiin osallistuvaa henkilöstöä käytetään työtehtävistä riippuen myös merialueella ilman, että niitä käytetään verovuoden aikana pääosin rannikkoliiken- teeseen samalla tavalla kuin niitä on käytetty Merenkulkulaitoksen alaisuudessa.

Varustamoliikelaitokselle siirrettävät aluk- set ovat edelleen valtion omistuksessa ja huo- lehtivat valtiolle kuuluvista tehtävistä. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi jäänmurto, yhteys-

liikenne saaristossa, väylänhoito ja Suomen ympäristökeskuksen toimintapiiriin kuuluva öljyntorjunta. Alusten siirto Merenkulkulai- tokselta Varustamoliikelaitokselle ei aiheuta sellaista muutosta, mikä edellyttäisi alukses- sa palvelevien merimiesten osalta verotus- kohtelun muutosta. Jotta verotuskohtelun muutos vältettäisiin, tuloverolain 74 §:n 1 momentin 2 kohdan tulisi sisältää myös Va- rustamoliikelaitoksen alukset. Varustamolii- kelaitos voi tulevaisuudessa operoida meri- alueella myös yksityisen tilaamissa tehtävis- sä. Tällöin niiden tulisi olla tasavertaisessa asemassa muiden markkinoilla olevien toimi- joiden kanssa.

Luotsausliikelaitokseen siirtyviin luotseihin ja muuhun henkilöstöön, kuten luotsikutte- rinhoitajiin, ei sovelleta merityötulosäännö k- siä, joten Luotsausliikelaitoksen lisääminen Varustamoliikelaitoksen ohella tuloverolain 74 §:n 1 momentin 2 kohtaan ei ole tarpeen.

Kilpailunäkökohdat huomioon ottaen tulisi myös muiden laivanisäntien tai Verohallituk- sen määräämän muun tähän rinnastettavan aluksen liikennöintiä hoitavan työnantajan palveluksessa olevien kuulua merityötulovä- hennyksen piiriin silloin, kun alus on brutto- vetoisuudeltaan vähintään 100 rekisteritonnia ja työ liittyy aluksen liikennöintiin ja alusta käytetään merialueella viranomaisen tilaa- missa tehtävissä. Tällaisia tehtäviä ovat väy- länpito, merikartoitus, talvimerenkulun avus- taminen, saariston yhteysalusliikenne sekä Suomen ympäristökeskuksen toimintapiiriin kuuluvat tehtävät kuten öljyntorjunta. Tällä menettelyllä taataan tasapuolinen kohtelu muille palveluntuottajille, jotka siirtymäkau- den jälkeen kilpailuttamisen kautta tulevat mahdollisesti hoitamaan nykyisin Merenkul- kulaitoksen ja viimekädessä valtion vastuulla olevia tehtäviä.

Ehdotus ei aiheuta muutoksia merit yötulon piiriin kuuluvien henkilöiden määrään, koska kilpailuttamisen kautta mahdollisesti tuleva palveluntuottajan muutos vähentää vastaa- vasti aikaisemman palveluntuottajan henki- löstöä merityötulovähennyksen piiristä.

1.2. Varallisuusverolain muutosehdotus Varallisuusverolain (1537/1992) 10 §:n 1 kohdan mukaan veronalaisia varoja eivät

ole yksinomaan verovelvollisen ja hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoi- tettu koti- ja muu irtaimisto mukaan lukien puhelinyhteisön osake, osuus- tai jäsenkirja.

Veronalaisia varoja ovat kuitenkin autot, moottoripyörät ja moottoriveneet, purjeve- neet sekä muut niihin verrattavat esineet sa- moin kuin tavanomaista arvokkaammat korut sekä taide- ja arvoesineet.

Säännöksen tarkoituksena on vapauttaa va- rallisuusverosta tavanomainen koti-irtaimis- to. Sitä vastoin tavanomaista arvokkaammat tai tavanomaista harvinaisemmat esineet on säädetty veronalaisiksi varoiksi. Se, mitä ai- kaisemmin ei katsottu tavanomaiseksi varal- lisuudeksi, on yhteiskunnallisen kehityksen myötä muuttunut hyvinkin yleiseksi varalli- suudeksi. Esimerkiksi henkilöautoja oli Suo- messa käytössä vuonna 1970 noin 712 000, kun niitä oli vuonna 2002 noin 2,2 miljoo- naa. Henkilöautoa voi siten nykyisin pitää tavanomaisena hyödykkeenä.

Vuotuisessa tulo- ja varallisuusverotukses- sa verovelvollinen joutuu ilmoittamaan ve- ronalaisena varallisuutena muun muassa omistamansa henkilöautot ja muut kulkuväli- neet. Nämä tiedot joudutaan verohallinnossa käsittelemään veroilmoituksilta ja veroehdo- tuksilta käytännössä vain varallisuusverotus- ta varten. Verohallitus on antanut yhtenäis- tämisohjeen henkilöautojen arvon määrittä- misestä varallisuusverotusta varten.

Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden rajoittamiseksi ja verotusmenettelyn kehittä- miseksi esityksessä ehdotetaan, että varalli- suusverosta vapaaksi säädettäisiin tavan- omaisen koti-irtaimiston lisäksi muu siihen rinnastettava omaisuus mukaan lukien tavan- omaiset omassa tai perheen käytössä olevat kulkuvälineet, kuten henkilöautot, asuntoau- tot ja -vaunut, moottoripyörät, moottorive- neet, purjeveneet ja niin edelleen. Vastaavis- ta syistä ehdotetaan, että myös tavanomaisten kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien osuu- det säädettäisiin verovapaiksi. Tällaisia osuuksia ovat muun muassa osuuskunta- muotoisten osuuskauppojen osuudet, joiden arvo on yleensä vähäinen, enimmillään noin 100 —200 euroa. Lakia ehdotetaan muutetta- vaksi myös siten, että puhelinyhteisön osak- keita ja osuuksia koskeva verovapaus poiste- taan. Kilpailusäännösten mukaan puhelinyri-

tyksen omistus ja palvelujen käyttö on eriytettävä toisistaan. Käytännössä useim- missa puhelinyrityksissä näin on myös mene- telty. Siten ehdotuksella ei ole asiakkaiden kannalta erityistä merkitystä.

1.3. Ennakkoperintälain muutosehdotuk- set

Ennakkoperinnän ensisijainen muoto on ennakonpidätys. Vain jos erikseen säädetään tai määrätään, ennakkoperintä tapahtuu en- nakonkantona.

Ennakkoperintälain (1118/1996) 23 §:n 1 momentin mukaan ennakonkanto toimite- taan, kun kysymys on elinkeinotoiminnan, maatalouden tai muun tulonhankkimistoi- minnan, kuten vuokraustoiminnan tai omai- suuden luovutusvoiton tuottamasta tulosta.

Ennakonkanto toimitetaan myös varallisuus- veron suorittamiseksi. Ennakonkanto tapah- tuu siten, että verovelvollisen edellisten vuo- sien verotustietojen perusteella arvioidaan ennakon perusteena olevien tulojen ja varo- jen määrä ja maksuunpannaan ennakko. En- nakon muuttaminen on käytännössä hyvin joustavaa. Ennakkovero kannetaan Verohalli- tuksen määrääminä kantokuukausina, ja erien lukumäärä riippuu siitä, kuinka suuri mak- suunpantu e nnakko on. Ennakon alarajasta ja kantoeristä annetun Verohallituksen päätök- sen (922/2002) mukaan kanto tapahtuu kah- dessa erässä maaliskuussa ja syyskuussa, jos ennakon määrä on 170 —500 euroa. Jos en- nakon määrä on yli 500, mutta enintään 1 700 euroa, kanto tapahtuu kolmessa erässä helmikuussa, heinäkuussa ja marraskuussa.

Jos ennakko on määrältään yli 1 700 euroa, mutta alle 10 000 euroa, eriä on kuusi ja jos ennakon määrä on yli 10 000 euroa, eriä on 12.

Vähäisiä ennakoita maksuunpannaan kap- palemääräisesti huomattavia määriä. Noin 240 000 palkka- ja etuustuloa saavalle on maksuunpantu ennakkovero verovuonna 2003. Näistä noin 170 000 eli 70 prosenttia on sellaisia ennakoita, joissa maksuunpannun ennakkoveron kokonaismäärä jää alle 1 700 euroa.

Ennakkoperint ämenettelyn rationalisoimi- seksi, verojen kertymisen varmistamiseksi ja veronmaksaja-asiakkaiden palvelun paranta- miseksi ehdotetaan, että erillisestä ennakon määräämisestä voitaisiin luopua sellaisissa ti- lanteissa, joissa ennakonkannon perusteena olevan tul on ja siten myös maksuunpantavan ennakon määrä on vähäinen ja joissa enna- konkannon perusteena oleva tulo voitaisiin luontevasti ottaa huomioon ennakonpidätystä toimitettaessa. Vähäisenä tulon määränä pi- dettäisiin 7 000 euroa, mikä vastaisi esimer- kiksi yhden keskikokoisen asunto -osakkeen nettovuokratuloa, ja 29 prosentin verokannan mukaan laskien tällaisesta vuokratulosta määrättäisiin noin 2 000 euron suuruinen en- nakkovero.

Menettelyä voitaisiin soveltaa esimerkiksi palkan- tai eläkkeensaajien saamien tavan- omaisten vuokratulojen tai määrältään vä- häisten luovutusvoittojen ennakkoperintään.

Voimassa olevien säännösten mukaan esi- merkiksi vuokratulosta on määrättävä ennak- ko silloinkin, kun henkilöllä on päätoimen palkkaa tai etuustuloa ja siitä toimitetaan en- nakonpidätys. Verovelvolliseen kohdistuu tällöin ennakkoperintä sekä ennakonkantona että ennakonpidätyksenä. Menettely on sekä verohallinnon että veronmaksaja-asiakkaan näkökulmasta tarpeettoman monimutkainen ja aiheuttaa hallinnollisia kustannuksia muun muassa ennakonkantoa koskevien asiakirjo- jen postittamisena ja muuna hallinnointina.

Myös asiakkaalle aiheutuu kustannuksia, kun hän joutuu maksamaan ennakkoveroja tili- siirtokorteilla. Myös ennakkoperinnän muu- tokset muodostuvat monimutkaisiksi, jos henkilöllä on sekä ennakonpidätyksen että ennakonkannon alaista tuloa.

Käytännössä menetellään jo nykyisin niin, että ennakonkanto voidaan poistaa ja tulot voidaan ottaa huomioon pidätysperusteissa, jos verovelvollinen itse sitä pyytää. Tavallis- ta tämä on tilanteissa, joissa säännöllistä palkkatuloa saavalla henkilöllä on vuokratu- loja.

Lisäksi ennakkoperintälakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä lähinnä teknisluonteisia muutoksia.

1.4. Verotusmenettelystä annetun lain muutosehdotukset

Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten säädöstekninen selkiyttäminen

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 3 luvussa säädetään sivullisen yleisestä ja erityisestä tiedonantovelvollisuu- desta. Luvun säännösten nojalla Verohallitus on antanut päätöksen sivullisen yleisestä tie- donantovelvollisuudesta (52/2003). Henkilö- verotus perustuu merkittävältä osaltaan sivul- lisilta, kuten suorituksen saajilta ja maksajilta saataviin tietoihin. Verovelvollisen ilmoitta- misvelvollisuutta on vähennetty sitä mukaa kuin tarvittavat tiedot on voitu luotettavasti saada muulta kuin verovelvolliselta itseltään.

Henkilöverotuksen yhä laajempi automati- sointi edellyttää, että sivullisen tiedonanto- velvollisuutta kehitetään edelleen.

Tulo- ja varallisuusverotuksessa tarvittavat sivullisen yleistä tiedo nantovelvollisuutta koskevat säännökset ovat jo nyt varsin katta- vasti koottuina verotusmenettelystä annetun lain 15—18 §:iin. Esityksessä ehdotetaan, et- tä lain piiriin sisällytettäisiin kaikkien tulo- ja varallisuusverotuksessa tarvittavien vuosi- ilmoitusten antamista koskevat säännökset.

Ennakkoperintälaista, rajoitetusti verovelvo l- lisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetusta laista (627/1978) ja yhtiöveron hy- vityksestä annetusta laista (1232/1988) ku- mottaisiin vuosi-ilmoituksen antamiseen liit- tyvät erilliset säännökset. Tarkoituksena on vastaavasti muuttaa myöhemmin yleisestä tiedonantovelvollisuudesta annettua Verohal- lituksen päätöstä niin, että päätökseen koot- taisiin kaikki vuosi-ilmoitusmenettelyä kos- kevat määräykset. Esitys on tältä osin teknis- luonteinen.

Tulotietojen tiedonantovelvollisuutta kos- kevaan lain 15 §:n 1 momenttiin sisältyvään esimerkkiluetteloon ehdotetaan lisättäväksi tulotyyppeinä osingot ja osakaslainat. Lisäys olisi luonteeltaan tekninen. Samaan lainko h- taan ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, et- tä tiedonantovelvollisen olisi annettava tiedot siinäkin tilanteessa, että suoritus olisi mak- settu tai välitetty rajoitetusti verovelvollisel- le. Tällä lisäyksellä varmistettaisiin muun muassa se, että vuoden 2005 alussa voimaan

tuleva Euroopan unionin neuvo ston säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3 päi- vänä kesäkuuta 2003 antama direktiivi (2003/48/EY), niin sanottu säästödirektiivi, voidaan panna täytäntöön direktiivissä tar- koitettujen kaikkien maksuasiamiesten osal- ta.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudes- ta (621/1999), jäljempänä julkisuuslaki, sisäl- tää yleiset säännökset viranomaisen oikeu- desta antaa tietoja salassa pidettävistä asia- kirjoista. Edellytyksenä julkisuuslain mukaan on se, että tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimen- omaisesti säädetty. Julkisuuslain perusteluis- sa (HE 30/1998 vp.) todetaan, että säännö k- sessä edellytetään nimenomaista säännöstä oikeudesta tai velvollisuudesta antaa salassa pidettävä tieto tai säännöstä oikeudesta saada tällainen tieto. Verotusmenettelystä annet- tuun lakiin ehdotetaan tämän vuoksi lisättä- väksi säännös, jonka nojalla varmistetaan lain 3 luvussa tarkoitettujen tietojen antami- nen jatkossakin verotusta varten mahdollisten salassapitosäännösten tai muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä. Sa- massa yhteydessä myös tarkistettaisiin ja ajanmukaistettaisiin tiedonantovelvollisuu- teen liittyvää verovelvollisen yksilöintiä kos- kevaa sääntelyä.

Niin sanottua vakuutuspalkkaa koskeva tie- donantovelvollisuus

Sairausvakuutusmaksun ja työnantajan so- siaaliturvamaksun maksuvelvollisuus laajen- netaan vuoden 2004 alusta sairausvakuutus- lain muuttamisesta annetulla lailla (703/2003). Uudistus merkitsee sitä, että Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuuluvat henkilöt ja näiden työnantajat osal- listuvat nykyistä kattavammin sosiaaliturvan rahoitukseen. Työnantajan sosiaaliturvamak- sun ja vakuutetun sairausvakuutusmaksun perusteena käytetään näissä tilanteissa yleen- sä niin sanottua vakuutuspalkkaa.

Suomalaisen työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa vakuutuspalkka verohallinnolle säädetään sairausvakuutuslain (364/1963) 37 §:n 3 momentissa. Suomalaisen työnanta- jan on sairausvakuutusmaksun määräämistä varten annettava verohallinnolle vuosi-

ilmoitus sairausvakuutuslain 33 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta palkasta ja palkan- saajista siinä tapauksessa, että se lähettää työntekijän ulkomaille ja maksaa työntekijän palkan tai se lähettää työntekijän ulkomaille samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuu- luvan ulkomaisen emo-, tytär- tai sisaryrityk- sen palvelukseen taikka sellaisen ulkomaisen yrityksen palvelukseen, jossa suomalaisella työnantajalla on määräämisvalta.

On tarkoituksenmukaista, että tiedonanto- velvollisuutta koskevat säännökset sisältyisi- vät mahdollisimman kattavasti verotusmenet- telystä annettuun lakiin. Sen vuoksi lain 17 §:n 6 momentissa ehdotetaan säädettäväk- si suomalaisen työnantajan tiedonantovelvo l- lisuudesta.

Yrittäjien sairausvakuutusmaksua koskeva tiedonantovelvollisuus

Yrittäjien eläkelain (YEL) (468/1969) ja maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL) (467/1969) mukaan vakuutettujen yrittäjien sairausvakuutusmaksun perusteiden muutok- sesta säädetään sairausvakuutuslain 16 ja 33 §:n muuttamisesta annetussa laissa (511/2001). Muutosta sovelletaan ensim- mäistä kertaa verovuodelta 2003 toimitetta- vassa verotuksessa ja vuoden 2004 ennakko- perinnässä.

Yleisesti sairausvakuutusmaksu määrätään kunnallisverotuksessa verotettavan tulon pe- rusteella. Yrittäjien sairausvakuutusmaksua määrättäessä perusteena mainittujen lain- muutosten johdosta ei enää ole verotettava yritystulo, vaan se korvataan eläkevakuutuk- sen perusteena käytettävällä työtulolla.

Verohallinto saa vuosittain eläkevakuutus- laitoksilta tiedot yrittäjien YEL- ja MYEL- työtulon määristä. Tämän tiedon perusteella verohallinto laskee sairausvakuutusmaksun niin, että työtulo korvaa laskennassa yritys- toiminnan ansiotulot. Tietojen antaminen pe- rustuu yrittäjien eläkelakiin ja maatalousyrit- täjien eläkelakiin sisältyviin säännö ksiin.

Tiedonantovelvollisuutta koskevat sään- nökset on tarkoituksenmukaista sisällyttää mahdollisimman kattavasti verotusmenette- lystä annettuun lakiin. Lain 17 §:n 6 momen- tissa ehdotetaan säädettäväksi myös eläkelai- toksen velvollisuudesta antaa sairausvakuu-

tusmaksun määräämistä varten tarvittavat tiedot verohallinnolle.

Osakaslainan takaisinmaksua koskeva tie- donantovelvollisuus

Tuloverolain 54 c §:n mukaan verovelvo l- lisella on eräin edellytyksin oikeus vähentää tulonhankkimismenona pääomatuloistaan lain 53 a §:n nojalla tuloksi luetusta osakas- lainasta takaisin maksamansa määrä.

Verotusmenettelystä annetun lain tiedonan- tovelvollisuutta koskevissa säännöksissä ei ole säädetty osakaslainan takaisinmaksua koskevasta sivullisen tiedonantovelvollisuu- desta. Esityksessä ehdotetaan, että verotus- menettelystä annetun lain 16 §:ään lisätään uusi osakaslainan takaisinmaksun tiedonan- tovelvollisuutta koskeva 8 momentti.

Arvopapereita koskevan tiedonantovelvoll i- suuden laajentaminen

Verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 4 momentin mukaan arvopaperimarkkina- laissa (495/1989) tarkoitetun arvopaperinvä- littäjän on toimitettava verohallinnolle vero- tusta varten tarpeelliset tiedot tekemistään ja välittämistään arvopaperikaupoista, kauppo- jen osapuolista ja maksetuista kauppahin- noista. Sijoitusrahaston tiedonantovelvolli- suudesta säädetään lain 17 §:n 1 momentissa.

Tiedonantovelvollisten tasapuolisen kohte- lun vuoksi tiedonantovelvollisten piirin tulisi olla mahdollisimman laaja. Arvopaperinvälit- täjän lisäksi tiedonantovelvollisia tulisi siten olla myös vakuutusyhtiölaissa (1062/1979) tarkoitettu vakuutusyhtiö, ulkomaisista va- kuutusyhtiöistä annetussa laissa (398/1995) tarkoitettu edustusto ja pääasiamies sekä va- kuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitettu vakuutusyhdistys. Nämä ovat vuodesta 2001 alkaen voineet välittää arvopaperikauppoja ja yhteissijoitusyrityksen osuuksia. Lisäksi ar- vopaperikauppoja ja yhteissijoitusyritysten osuuksia voivat välittää myös eräät muut sel- laiset tahot, jotka eivät täytä arvopaperi- markkinalaissa tarkoitetun arvopaperinvälit- täjän määritelmää. Tällaisia ovat sellaiset si- joitusneuvontaa tai omaisuuden hoitoa har- joittavat, joita ei pidetä arvopaperinvälittäjinä sen vuoksi, että rahaliikenne ei kulje näiden

kautta.

Arvopaperinvälittäjän tiedonantovel volli- suuden on katsottu käsittävän myös sijoitus- rahastojen rahasto-osuuksien kaupat, mutta ei osuuksien lunastuksia, joita koskevien tieto- jen antaminen on säädetty sijoitusrahaston tehtäväksi. Käytännössä arvopaperinvälittäjät antavat tietoja arvopaperipörssissä kaupan- käynnin kohteena olevien sijoitusr ahaston rahasto-osuuksien, indeksiosuuksien, kau- poista. Verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 4 momenttia on tulkittu niin, että ar- vopaperinvälittäjällä on velvollisuus ilmoit- taa ulkomaisten yhteissijoitusyritysten sijoi- tusrahasto -osuuksien kaupat samassa laajuu- dessa kuin kotimaisten rahasto-osuuksien kaupat. Arvopaperinvälittäjän tiedo nantovel- vollisuuden ei siten ole katsottu koskevan ul- komaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien lunastuksia.

Jos sijoitusrahasto on kotimainen, rahasto- yhtiö on velvollinen antamaan verohallinnol- le tarvittavat tiedot rahasto-osuuksien lunas- tuksista ja nyt ehdotetun 17 §:n 1 momentin perusteella lunastuksen yhteydessä myös merkinnästä. Koska ulkomaisten yhteissijoi- tusyritysten osuuksien lunastuksista ei saada kaikilta osin tietoja 17 §:n 1 momentin nojal- la, ehdotetaan, että edellä mainituilla tiedo n- antovelvollisilla olisi velvollisuus antaa tie- dot tekemistään ja välittämistään ulkomaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien lunastuksis- ta ja merkinnöistä.

Tiedonantovelvollisuuden laajennus ehdo- tetaan tehtäväksi 15 §:n 4 momenttiin, jossa säädetään arvopaperinvälittäjien velvollisuu- desta toimittaa tietoja tekemistään ja välittä- mistään arvopaperikaupoista. Tiedonantovel- vollisuus koskisi siten tasapuolisesti tahoja, jotka voivat toimia arvopaperikauppojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksien välittäjinä, esimerkiksi edellä mainitut vakuutusyhtiöt, ulkomaisten vakuutusyhtiöiden edustustot sekä muut sijoitusneuvontaa ja omaisuuden hoitoa harjoittavat, joihin ei sovellu arvopa- perinvälittäjän määritelmä.

Rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuuden laa- jentaminen

Verotusmenettelystä annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan sijoitusrahaston on toi-

mitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot verovelvollisen omist amas- ta sijoitusrahasto -osuuden määrästä sekä lu- nastamistaan sijoitusrahasto-osuuksista. Käy- tännössä tiedot antaa rahastoyhtiö. Näiden tietojen perusteella rahasto-osuuden arvo las- ketaan automaattisessa menettelyssä varalli- suusverotusta varten. Lunastusta koskevaa tietoa käytetään tarkkailutietona luovutusvo i- ton verotuksessa. Luovutusvo iton määrää ei kuitenkaan voida nykyisin saatavien tietojen perusteella laskea, koska tiedot sijoitusrahas- to-osuuden hankintamenosta sekä hankintaan ja lunastukseen liittyvistä kuluista puuttuvat.

Sijoitusrahastosijoittaminen tapahtuu lähes poikkeuksetta niin, että verovelvollinen si- joittaa joko kertasummana tai esimerkiksi kuukausittain määräsumman sijoitusrahas- toon. Rahastoyhtiö perii sijoituksen yhtey- dessä merkintäkulun, joka on keskimäärin noin 0,5—1,5 prosenttia sijoitettavan pää- oman määrästä. Rahastoyhtiön lunastaessa rahasto-osuudet se perii vastaavalla tavalla lunastuspalkkion. Rahastoyhtiöllä on yleensä automaattisessa muodossa hallussaan kai kki edellä mainittuihin merkintä- ja lunastusta- pahtumiin liittyvät tiedot, ja rahastoyhtiö toimittaa nämä tiedot myös rahasto-osuuden omistajille.

Esityksessä ehdotetaan rahastoyhtiön tie- donantovelvollisuutta laajennettavaksi siten, että rahastoyhtiö velvoitettaisiin antamaan lunastamiensa rahasto -osuuksien osalta tiedot sijoitusrahastoon tehdyistä pääomansijoituk- sista eli osuuden hankintamenosta ja hankin- ta-ajankohdasta. Tiedot tulisi antaa myös merkintä- ja lunastuskuluista. Rahastoyhtiöl- lä ei kuitenkaan aina ole hallussaan kaikkia edellä mainittuja tietoja, esimerkiksi tilan- teessa, jossa rahasto-osuus on siirtynyt perin- tönä tai lahjana. Vanhoja rahastosijoituksia koskevat tiedot voivat olla rahastoyhtiössä hankalasti saatavissa myös esimerkiksi rahas- toyhtiöiden fuusioitumisen tai rahastoyhtiön järjestelmien uusimisen vuoksi. Tiedot olisi kuitenkin annettava aina, kun ne ovat rahas- toyhtiön käytettävissä.

Tiedonantovelvollisuus koskisi suomalais- ten rahastoyhtiöiden ohella tasapuolisuuden vuoksi myös ulkomai sten rahastoyhtiöiden Suomessa olevia sivuliikkeitä ja edustustoja.

Tiedonantovelvollisuuden ehdotetun kal-

tainen laajentaminen vähentäisi verovelvo l- listen ilmoittamisvelvollisuuden laajuutta, te- hostaisi verovalvontaa ja yksinkertaistaisi ve- rotuksen toimittamista.

Omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä pe- rittyihin maksuihin liittyvä tiedonantovelvo l- lisuus

Verotusmenettelyn tekninen kehittäminen edellyttää, että verotusta varten tarvittavat tiedot saataisiin mahdollisimman laajasti muulta kuin verovelvolliselta itseltään. Ny- kyisin verovelvollinen saa arvopapereiden ja muun sellaisen omaisuuden hoidosta tai säi- lyttämisestä peritystä korvauksesta tilinhoita- jayhteisöltä tai pankilta selvityksen, jonka verovelvollinen vähennyksen saadakseen liit- tää veroilmoitukseensa. Verohallinto saa ar- vopaperikeskukselta tiedot verovelvollisen omistamista arvo -osuuksista, ja ne vo itaisiin täyttää valmiiksi verovelvolliselle lähetettä- vään esitäytettyyn veroilmoitukseen. Vero- velvollinen, joka ei ole käynyt verovuonna osakkeilla kauppaa, saattaisi joutua palaut- tamaan veroilmoituksen pelkästään saadak- seen vähentää omaisuudenhoitopalkkion.

Tämän vuoksi ehdotetaan, että sijoituspalve- luyritykset, luottolaitokset ja rahastoyhtiöt, jotka voivat harjoittaa omaisuudenhoitoa, an- taisivat verohallinnolle tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perimistään mak- suista.

Sähköiset tiedonsiirtomenettelyt

Verotusmenettelyä on yleisesti tarkoitus kehittää niin, että vero- ja tiedonantovelvolli- silla olisi yhä laajemmat mahdollisuudet asi- oida verohallinnon kanssa sähköisesti. Ny- kyisin on käytössä niin sanottu TYVI- palve- lu, jonka avulla yritysasiakkaat voivat toimit- taa viranomaisille, myös verohallinnolle, tie- toja sähköisessä muodossa. Eräät suuria tie- tomääriä luovuttavat toimijat, kuten eläkel ai- tokset, käyttävät tietojen luovuttamisessa suoria sähköisiä tiedonsiirtomenettelyjä.

Vuoden 2004 aikana on tarkoitus ottaa käyt- töön internet-verkossa toimiva pientyönanta- jien maksupalvelujärjestelmä ja vuonna 2005 verokorttimuutospalvelu. Tavoitteena on

myös, että vuonna 2006 luonnollisilla henki- löillä olisi mahdollisuus palauttaa tulove- roilmoituksensa sähköisesti internet- verkon kautta.

Jotta verotusprosesseja voidaan nopeuttaa ja automatisoida sekä tiedonsiirtoa kehittää sähköiseen asiointiin perustuvaksi, on vält- tämätöntä, että tiedonsiirrossa otetaan määrä- tietoisesti käyttöön moderneja sähköisiä tie- donsiirtomenettelyjä. Paperilomakkeista tai vanhentuneista tekniikoista, muun muassa magneettinauhoista, luovuttaisiin vaiheittain ottaen kuitenkin huomioon, ettei muutoksista aiheudu tiedonluovuttajille kohtuuttomia kustannuksia. Erityisen keskeistä tämä on laajoja tietosisältöjä käsittävien aineistojen siirtämisessä. Jo tällä hetkellä esimerkiksi noin kahta miljoonaa luonnollista henkilöä koskevat eläke - ja palkkatulojen vuosi-ilmoi- tustiedot annetaan jollain muulla tavalla kuin paperilomakkeilla.

Tiedonantovelvollisten valmiudet siirtyä sähköiseen tiedonsiirtoon ovat jo tällä hetkel- lä varsin hyvät. Tilastokeskuksen vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan 94 pro- sentilla niistä työnantajista, jotka työllistävät yli viisi työntekijää, on käytössään internet- yhteys. Tästä huolimatta sähköinen tiedo n- siirto ei ole edennyt riittävän nopeasti. Esi- merkkinä voi todeta, että kaikkiaan noin 120 000 säännöllisestä työnantajasta noin 30 000 antoi vuoden 2003 työnantajan vuosi- ilmoituksen joko TYVI-järjestelmän kautta tai muulla tietovälineellä. Verohallinnossa on käynnistetty sähköisten palveluiden markki- nointikampanja, jonka tavoitteena on lisätä sähköisten palveluiden käyttömääriä.

Sähköisten tiedonsiirtomenettelyjen käyt- töönottaminen tapahtuu yhteiskunnassa vai- heittain. Uusien menettelyiden käyttöönotta- misesta aiheutuu yleensä ensivaiheessa kus- tannuksia, mutta toisaalta käyttöönoton jäl- keen tiedonsiirtokustannukset koko naisuute- na yleensä alenevat ja prosessien toimivuus paranee. Siirtymisen sähköisten tiedonsiirto- menetelmien käyttöön tulee perustua ensisi- jassa eri osapuolten vapaaehtoiseen yhteis- työhön ja siihen periaatteeseen, että kaikki osapuolet hyötyvät uusien menettelyiden käyttöönotosta.

Verohallinnon yhteistyössä viiden operaat- torin kanssa tarjoamissa TYVI-palveluissa on

otettu huomion yritysten erilaiset tarpeet.

Pienen yrityksen tapa hoitaa ilmoitukset ve- rohallinnolle on erilainen verrattuna suureen kansainväliseen konserniin. Siksi myös il- moitusten tekeminen on mahdollistettu useal- la eri tavalla. Ainoa kaikille yhteinen vaati- mus on sähköiseen tiedonsiirtoon sopiva ka- nava kuten internet-yhteys. Yleisemmin esiintyvissä tilanteissa lähettäminen internet- lomakkeilla tai tiedostosiirtona on mahdollis- ta tehdä maksuttomasti: esimerkiksi työnan- tajan vuosi-ilmoitus ja palkansaajakohtainen vuosi-ilmoituserittely on mahdollista antaa sähköisesti maksutta osalla operaattoreita.

Operaattorista riippuen muut lisäpalvelut ovat joko maksuttomia tai maksullisia. Kehit- tyneemmät palvelut ovat maksullisia, esi- merkiksi ilmoitusaineiston tuottaminen suo- raan taloushallinto-ohjelmas ta. Tällöin talo- ushallinto-ohjelman toimittaja on tehnyt oh- jelmointityötä ja mahdollistanut tiedonsiirto- ominaisuuden osana taloushallinto-ohjelmaa.

Sähköisten tiedonsiirtomenettelyiden käyt- töönotossa saatetaan tarvita velvoittavia kei- noja. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan Verohallitukselle valtuutta määrätä, että tie- donantovelvollisen olisi annettava tiedonan- tovelvollisuuteen perustuvia tietoja sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Tällaista velvoittavaa määräystä ei voitaisi kuitenkaan antaa kotitalouksille. Määräys voisi siis kos- kea lähinnä vain yritystoimintaa harjoittavia.

Verohallitus yhdessä yhteistyökumppanei- densa kanssa vastaisi siitä, että käytössä on moderneja ja helppokäyttöisiä sähköisiä tie- donsiirronmenettelyjä. Ennen kuin velvoitta- via määräyksiä annettaisiin, selvitettäisiin ai- na perusteellisesti tiedonanto velvollisten mahdollisuudet siirtyä sähköisten tiedonsiir- tomenetelmien käyttöön ja haettaisiin esi- merkiksi yrityselämän eri järjestöjen kanssa yhteinen näkemys siitä, millä aikataululla siirtyminen sähköiseen tiedonsiirtoon on mahdollista. Siirtymävaiheessa menettely voisi olla myös sillä tavoin vaiheistettu, että sähköisen tiedonsiirtomenetelmän käyttämi- nen koskisi vain tietyn kokoluokan tiedonan- tovelvollisia. Tarkoituksena ensivaiheessa on, että vuodelta 2004 niiden työnantajien, joilla on vähintään 40 työntekijää, olisi an- nettava työnantajan vuosi-ilmoitus sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen.

Velvollisuudesta antaa tietoja sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen on säädettä- vä laintasoisella säännöksellä. Tämä johtuu perustuslain 10 §:n vaatimuksesta, jonka mu- kaan henkilötietojen suojasta säädetään tar- kemmin lailla. Henkilötietojen suojan lailla säätämisen vaatimus ulottuu perustuslakiva- liokunnan tulkintakäytännön mukaan myös mahdollisuuteen luovuttaa tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla. Lisäksi perustuslaki- valiokunta on edellyttänyt, että ennen tekni- sen käyttöyhteyden avaamista on tietoja pyy- tävän esitettävä selvitys siitä, että tietojen suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti.

Valiokunnan mukaan tämä vaatimus on il- mettävä laista (muun muassa PeVL 14/2002 vp ja PeVL 51/2002 vp). Tämän vuoksi la- kiin ehdotetaan sisällytettäväksi edellytys tie- tojen suojaamisesta henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitetulla tavalla. Verohallitus huolehtii myös muutoin sitä, että verohallin- nolla on yleisesti valmiudet tietojen luotetta- vaan ja virheettömään vastaanottoon sähköis- tä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen sähköi- sestä asioinnista viranomaistoiminnassa an- netussa laissa (13/2003) edellytetyllä tavalla.

Ehdotetun 22 §:n nojalla mahdollisesti an- nettavat Verohallituksen määräykset sisälly- tettäisiin tiedonantovelvollisuutta koskevaan Verohallituksen päätökseen. Esityksen liit- teenä on luonnos Verohallituksen päätöksek- si.

Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seu- raamukset

Erityisesti henkilöasiakkaiden verotus pe- rustuu huomattavassa määrin sivullisten, ku- ten suorituksen maksajien ja saajien antamiin tietoihin. Tällaisia tietoja ovat muun muassa työnantajien sekä eläkkeen- ja muiden sosi- aalietuuksien maksajien antamat tulotiedot, pankkien ja muiden rahalaitosten antamat korkomeno- ja velkatiedot sekä arvopaperin- välittäjien antamat tiedot arvopapereiden luovutuksista. Sivullisten antamien tietojen kattavuuden lisääntyessä verovelvollisen it- sensä ilmoittamisvelvollisuutta on voitu jat- kuvasti kaventaa. Muun muassa veroehdo- tusmenettelyn käyttöönotto ja laajentuminen ovat merkinneet verovelvolliselle verotus-

palveluiden parantumista ennen muuta sillä tavoin, että hänen ei ole joko tarvinnut olla lainkaan yhteydessä verohallintoon tai yh- teydenottotarpeet ovat merkittävästi vähen- tyneet. Esimerkiksi verovuoden 2001 vero- tuksessa noin kahden miljoonan luonnollisen henkilön verotus toimitettiin yksinomaan si- vullisten antamien tietojen perusteella.

Kuvatun kaltaisen menettelyn edellytykse- nä on se, että sivullisten antamat tiedot ovat oikein ja että ne annetaan oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla. Menettelyiden yhä kehitty- essä tiedonantovelvollisten rooli vain koros- tuu. Tämän vuoksi on välttämätöntä myös lainsäädäntöä kehittämällä varmistaa, että si- vullisten tiedonantovelvollisuus toteutuu mahdollisimman aukottomasti.

Sivullisen tiedonantovelvollisuuden laimin- lyönnin seuraamuksista ei ole säädetty riittä- vän täsmällisesti. Ennakkoperintälain 44 §:ssä säädetään veronkorotuksesta, jonka enimmäismäärä voi lainkohdan 4 momentin mukaan olla enintään 15 000 euroa. Säännös soveltuu muun muassa työnantajan annetta- vien vuosi-ilmoitusten laiminlyöntitilantei- siin. Verotusmenettelystä annetun lain 23 §:ään sisältyy puolestaan säännös tiedo n- antovelvollisuuden tehosteeksi asetettavasta uhkasakosta. Säännöksen mukaan Verohalli- tus voi sakon uhalla velvoittaa sen, joka ei ole kehotuksestakaan antanut lain 3 luvussa tarkoitettuja tietoja, täyttämään velvollisuu- tensa. Säännöstä on sovellettu erittäin har- voin eikä lainkaan tilanteisiin, joissa on ky- symys yleisen tiedonantovelvollisuuden lai- minlyönnistä. Säännös onkin tarkoitettu so- vellettavaksi ennen muuta lain 19 §:ssä sää- detyn sivullisen erityisen tiedonantovelvolli- suuden laiminlyöntitilanteisiin. Uhkasakko- menettely ei voikaan olla pääsääntöinen te- hoste yleisen tiedonantovelvollisuuden var- mistamisessa. Verotusmenettelystä annetun lain 87 §:ssä on lisäksi rangaistussäännös tie- donantovelvollisuuden laiminlyöntitilanteita varten. Säännöstä ei tiettävästi ole sen vo i- massaoloaikana sovellettu kertaakaan.

Esityksessä ehdotetaan, että verotusmenet- telystä annettuun lakiin sisällytettäisiin sään- nös erityisen laiminlyöntimaksun määräämi- sestä, jos tiedonantovelvollinen laiminlyö yleisen tai erityisen tiedonantovelvollisuu- den. Säännös vastaisi rakenteeltaan lain

32 §:n veronkorotussäännöstä. Laiminlyö n- timaksun suuruus vaihtelisi laiminlyönnin vakavuusasteen mukaisesti niin, että laimin- lyönnin ollessa vähäinen maksun suuruus olisi enintään 2 000 euroa, laiminlyönnin ol- lessa olennainen maksun suuruus olisi enin- tään 5 000 euroa, ja jos laiminlyönti olisi luonteeltaan törkeän huolimatonta tai tahal- lista, maksu olisi enintään 15 000 euron suu- ruinen. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin täy- sin sadoin euroin, mikä merkitsisi sitä, että pienin määrät tävä maksu olisi 100 euroa.

Laiminlyöntimaksu ei olisi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen.

Laiminlyöntimaksun käyttöönoton yhtey- dessä voitaisiin myös kumota säännökset uh- kasakkomenettelystä. Sen sijaan lain 87 §:n rangaistussäännös säilyisi entisellään. Hal- linnollisen laiminlyöntimaksun määrääminen ei estäisi rangaistussäännöksen soveltamista saman laiminlyönnin seuraamuksena.

Kohtuussyistä laiminlyöntimaksua ei mää- rättäisi kotitalouksille, eli luonnollisille hen- kilöille tai kuolinpesille, sillä näiden laimin- lyönnit aiheutuvat yleensä tietämättömyydes- tä laissa asetetuista velvollisuuksista. Lai- minlyöntimaksu voitaisiinkin kohdistaa vain sellaisiin tiedonantovelvollisiin, joiden toi- minta on muutoinkin säädeltyä kirjanpitovel- vollisuudella tai jotka harjoittavat maa- tai metsätaloutta.

Laiminlyöntimaksulle, jos sitä ei suoritet- taisi määräaikana, laskettaisiin viivästysseu- raamukset kuten maksuunpannulle verolle.

Laiminlyöntimaksu kannettaisiin siten kuin verotusmenettelystä annetun lain 1 §:n 3 mo- mentissa säädetään verosta.

1.5. Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista annetun lain muutosehdotukset

Yleishyödyllisten yhteisöjen verovelvolli- suudesta säädetään tuloverolain 22 ja 23 §:ssä. Yleishyödyllinen yhteisö on vero- velvollinen saamastaan elinkeinotulosta ja tietyin edellytyksin kiinteistötuloista.

Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen ve- ronhuojennuksista annetussa laissa (680/1976) säädetään veronhuojennuksen myöntämisestä yhteiskunnallisesti merkittä-

vää toimintaa harjoittavalle yleishyödylliselle yhteisölle. Lain 1 §:n mukaan yhteiskunnalli- sesti merkittävää toimintaa harjoittavan yleishyödyllisen yhteisön tuloverolain sään- nösten mukainen veronalainen tulo voidaan joko kokonaan tai osittain katsoa verova- paaksi. Lain 4 §:n mukaan veronhuojennuk- sen myö ntää Verohallitus, jonka on kuitenkin ennen veronhuojennuksen myöntämistä han- kittava lausunto yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauslautakunnalta. Mainitussa lauta- kunnassa on puheenjohtaja ja kymmenen muuta valtiovarainministeriön määräämää erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä edus- tavaa jäsentä. Verovapauslautakunnan lau- sunto pyydetään yleensä vain niissä tilanteis- sa, kun kysymyksessä on ensikertaa huojen- nusta hakeva yhteisö tai jos yhteisön toimin- taolosuhteissa on tapahtunut muutos. Vaikka Verohallitus ei säännösten mukaan ole sidot- tu verovapauslautakunnan lausuntoon, käy- tännössä lausunnolla on vahva merkitys pää- töksenteossa. Verohallitus hankkii myös yh- teisön kotikunnan veroviraston lausunnon.

Myös tämä lausunto on merkittävä, koska yhteisön toiminnan todellinen luonne selviää parhaiten yhteisön verovirastolle antamasta veroilmoituksesta.

Esityksessä ehdotetaan, että veronhuojen- nuksen myöntämistä koskeva ratkaisutoimi- valta siirrettäisiin Verohallitukselta sen mää- räämälle verovirastolle. Tarkoitus on, ett ä menettely säilyy valtakunnallisesti keskitet- tynä. Käytännössä jo nykyisin menetellään niin, että Uudenmaan verovirasto käsittelee valmistelevasti veronhuojennushakemukset.

Valmisteleva käsittely on luonteeltaan teknis- tä asiakirjojen kokoamista ja ratkaisuun vai- kuttavien seikkojen kirjaamista. Menettely on todettu käytännössä onnistuneeksi. Sen vuoksi ehdotetaan siirryttäväksi menettelyyn, jossa asia myös ratkaistaisiin Verohallituksen määräämässä verovirastossa. Ehdotuksella ei olisi vaikutusta verovapauslautakunnan ase- maan eikä sen antaman lausunnon merkityk- seen.

Ehdotus noudattaa myös hallinnon yleisiä kehittämisperiaatteita, joiden mukaan kes- kushallinnosta pyritään siirtämään yksittäistä kansalaista tai yritystä koskeva ratkaisutoi- mivalta alue - tai pai kallishallintoon.

1.6. Veronkantolain muutosehdotus Veronkantoasetuksen (903/1978) 11 §:n tarkoittamaa korkoa maksetaan kaikille niille veronpalautuksille, joille korkoa on asian- omaisessa verolaissa säädetty maksettavaksi.

Nykyisin lähes kaikissa verolaeissa, lukuun ottamatta verotusmenettelystä annetun lain tarkoittamia ennakonpalautuksia, veronpa- lautukselle on säädetty maksettavaksi veron- kantoasetuksen mukaista korkoa. Esimerkiksi arvonlisäverolain (1501/1993) 187 §:n 2 momentin mukaan verovelvolliselle takai- sin maksettavalle verolle maksetaan veron- kantoasetuksessa säädetty korko. Vastaavasti autoverolain (1482/1994) 65 §:n mukaan muutoksenhaun johdosta takaisin maksetta- valle verolle maksetaan säädetty korko ja lain 66 §:n säännöksen johdosta palautuskorko määräytyy veronkantoasetuksen 11 §:n mu- kaisesti.

Veronkantoasetuksen 11 §:n mukaan ve- ronpalautukselle maksetaan korkoa yhdeksän prosentin vuotuisen koron mukaan. Kiinteä korkoprosentti on ollut sama vuodesta 1978.

Veronpalautukselle tämän säännöksen nojal- la maksettava korko on tuloverotuksessa saa- jalleen veronalaista tuloa. Yleiseen markki- nakorkotasoon nähden palautuksille nykyisin maksettava yhdeksän prosentin vuotuinen korko on ollut jopa niin korkea, että käytän- nössä on ilmennyt tapauksia, joissa keinote- koisin järjestelyin on pyritty hyödyntämään korkeaa palautuskorkotasoa.

Verotusmenettelystä annetun lain tarkoit- tamille ennakonpalautuksille ja perittävälle jäännösverolle on vuodesta 1996 lähtien las- kettu kalenterivuosittain tarkistettavaan markkinakorkotasoon sidottua korkoa. Sa- masta vuodesta alkaen myös veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain (1556/1995) mukaisten viivästysseuraamusten laske nnas- sa on ollut käytössä kalenterivuosittain tar- kistettava markkinakorkoihin sidottu korko.

Veronsaajien tilityksissä markkinakorkoihin sidottu korko otettiin käyttöön vuonna 1999.

Esityksessä ehdotetaan, että veronkantola- kiin lisättäisiin uusi 27 b §, jossa säädettäisiin veronpalautukselle maksettavasta korosta.

Korkokanta sidottaisiin yleiseen markkina- korkotasoon kuten muutkin verotuksessa ja tilityksessä käytettävät korot.

Palautuskoron suuruus määräytyisi vastaa- valla tavalla kuin verotusmenettelystä anne- tun lain tarkoittama ennakonpalautuksen korko määräytyy. Vuotuinen korko olisi suu- ruudeltaan kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Vuonna 2004 näin määritelty korko on suuruudeltaan 0,5 prosenttia.

Veronpalautukselle maksettava korko olisi saajalleen vero vapaata tuloa.

Lainmuutoksen vahvistamisen jälkeen ve- ronkantoasetuksen 11 §:n säännös kumottai- siin tarpeettomana.

1.7. Valmisteverotuslain muutosehdotus Valmisteverotuslain (1469/1994) 39 §:n 1 momentin mukaan veronoikaisun tai vali- tuksen johdosta palautettavalle valmisteve- rolle maksetaan asetuksella säädettävä korko.

Korko lasketaan maksupäivästä. Valmisteve- rotuslain 39 §:n 2 momentin mukaan takaisin perittävälle, hakemuksesta liikaa palautetulle valmisteverolle lasketaan asetuksella säädet- tävä korko. Korko lasketaan liikaa suoritetun valmisteveron maksamista seuraavan kalen- terikuukauden alusta takaisin perinnälle mää- rättävää eräpäivää edeltävän kuukauden lop- puun. Lisäksi valmisteverotuslain 39 §:n mu- kaan asetuksella säädetään pienimmästä pa- lautettavasta ja takaisin perittävästä määrästä, jolle ei makseta korkoa.

Valmisteverotusasetuksen (1546/1994) 6 §:n mukaan veronpalautukselle ja hake- muksesta liikaa palautetulle, takaisin perittä- välle valmisteverolle maksetaan korkoa yh- deksän prosentin vuotuisen koron mukaan.

Valmisteveroasetuksen 6 §:ssä säädetään myös, että korkoa ei makseta 17 euroa pie- nemmälle määrälle.

Esityksessä ehdotetaan, että valmistevero- tuslain 39 §:n 1 momentissa säädettäisiin pa- lautettavalle valmisteverolle maksettavan ko- ron määrästä. Korkokanta sidottaisiin ylei- seen markkinakorkotasoon, ja palautuskoron suuruus määräytyisi samoin perustein kuin veronkantolakiin lisättäväksi ehdotetussa pa- lautuskorkoa koskevassa säännöksessä.

Lain 39 §:n 2 momentissa säädettäisiin lii- kaa palautetulle, takaisin perittävälle valmis-

teverolle laskettavan koron määrästä. Koron suuruus määräytyisi vastaavasti kuin on eh- dotettu 1 momentissa palautuskoron osalta.

Korko laskettaisiin liikaa palautetun valmis- teveron maksupäivästä takaisin perinnälle määrättyyn eräpäivään saakka. Lisäksi 2 momenttia tarkennettaisiin siten, että korko laskettaisiin sekä hakemuksen perusteella lii- kaa palautetulle että tullin oma-aloitteisesti liikaa palauttamalle takaisin perittävälle val- misteverolle.

Lisäksi valmisteverotuslain 39 §:ssä sää- dettäisiin pienimmästä palautettavasta ja ta- kaisin perittävästä määrästä, jolle ei makseta korkoa. Korkoa ei maksettaisi nykyiseen ta- paan 17 euroa pienemmälle määrälle.

Lainmuutoksen vahvistamisen jälkeen valmisteverotusasetuksen 6 § kumottaisii n tarpeettomana.

1.8. Tullilain muutosehdotus

Palautettavalle tullille maksettavasta koros- ta säädetään tullilaissa (1466/1994) ja tul- liasetuksessa (1543/1994). Palautuskorosta säädetään myös yhteisön tullikoodeksista an- netussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2913/92 (koodeksi).

Koodeksin 241 artiklan mukaan tulliviran- omaisten ei lähtökohtaisesti tarvitse maksaa korkoa palauttamilleen tuonti- tai vientitul- leille eikä näitä tulleja maksettaessa mahdol- lisesti kannettavalle luottokorolle tai viiväs- tyskorolle. Korkoa on kuitenkin maksettava, jos palauttamista koskevaan hakemukseen annettua päätöstä ei ole pantu täytäntöön kolmen kuukauden kuluessa sen tekemisestä tai jos koron maksamista edellytetään kansal- lisissa säännöksissä. Tällöin koron määrä on laskettava site n, että se vastaa kansallisilla raha- tai rahoitusmarkkinoilla vastaavassa tarkoituksessa veloitettavaa määrää.

Tullilain 39 §:n 2 momentin mukaan palau- tusmäärälle suoritetaan asetuksella säädetty korko, jos tullia on koodeksin 236 artiklassa tarkoitetun tullinpalautuspyynnön tai valituk- sen johdosta palautettu. Tulliasetuksen 3 §:n mukaan tullilain 39 §:n 2 momentissa tarkoi- tetulle palautettavalle tullille maksettava vuo- tuinen korko lasketaan yhdeksän prosentin mukaan. Korkoa ei kuitenkaan makseta 17 euroa pienemmälle määrälle.