SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2001 vp
Hallituksen esitys laeiksi raskauden keskeyttä- misestä annetun lain ja steriloimislain muutta- misesta
JOHDANTO
Vireilletulo
Eduskunta on 6 päivänä helmikuuta 2001 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esi- tyksen laeiksi raskauden keskeyttämisestä anne- tun lain ja steriloimislain muuttamisesta (HE 207/2000 vp).
Asiantuntijat
Valiokunnassa ovat olleet kuultavina
- hallitussihteeri Arja Myllynpää, sosiaali- ja terveysministeriö
- lainsäädäntöneuvos Tuula Majuri, oikeusmi- nisteriö
- ylijohtaja Eila Uotila, Terveydenhuollon oi- keusturvakeskus.
Lisäksi valiokunta on saanut kirjallisen lausun- non professori Martin Scheininiltä.
HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräitä ras-
kauden keskeyttämisestä annetun lain ja steri- loimislain säännöksiä siten, että ne vastaisivat kansainvälisissä sopimuksissa sekä perustuslais- sa ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa ilmaistuja periaatteita ja vaatimuksia.
Raskauden keskeyttämisestä annetusta laista kumottaisiin säännös, joka periaatteessa mah- dollistaa steriloimisen raskauden keskeyttämi- sen yhteydessä eräissä tilanteissa naisen tai hä- nen laillisen edustajansa suostumusta edellyttä- mättä.
Raskauden keskeyttämisestä annetun lain ja steriloimislain kuulemissäännöksiä muutettai- siin siten, että säännökset vastaisivat potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain säännöksiä.
Raskauden keskeyttämisestä annetussa laissa ja steriloimislaissa tarkempien säännösten anta- miseen valtuuttavat säännökset saatettaisiin esi- tyksessä vastaamaan perustuslaissa säädettyjä vaatimuksia. Lakeihin tehtäisiin lisäksi eräitä teknisluonteisia muutoksia.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voi- maan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.
dassa ihmisoikeussopimusten ja perustuslain kanssa ja säännöksen kumoaminen on ihmisar- von loukkaamattomuuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden kannalta tarpeellista.
Esityksessä ehdotetaan tarkistettavaksi ras- kauden keskeyttämisestä annetun lain 2 §:ää ja streiloimislain 2 §:ää, jotka koskevat raskauden keskeyttämistä ja sterilointia tilanteissa, jolloin henkilö ei itse esimerkiksi sairauden vuoksi ky- kene esittämään pätevää pyyntöä taikka ymmär- tämään toimenpiteen merkitystä. Näihin sään- nöksiin ehdotetut muutokset ovat lähinnä sanon- nallisia, joissa käsitteet holhooja ja uskottu mies korvataan ilmaisulla laillinen edustaja. Esityk- sessä ei ehdoteta muutettavaksi edellytyksiä, joi- den täyttyessä mainituissa tapauksissa raskau- den keskeytystä tai sterilointia voidaan hakea tai se myöntää. Valiokunta toteaa, että näiden edel- lytysten tarkastelu perustuslaissa säädettyjen pe- rusoikeuksien kannalta lainsäädännön muutos- tarpeiden selvittämiseksi olisi tärkeää. Vastaava
peen puheena olevan lainsäädännön niiden sään- nösten osalta, jotka jäävät nyt käsiteltävän halli- tuksen esityksen ulkopuolelle. Muun muassa ny- kyisen lainsäädännön valituskiellot olisi perus- teltua arvioida perustuslain kannalta. Lisäksi la- eissa — kuten nyt muutettavaksi ehdotetussa raskauden keskeyttämisestä annetun lain 2 §:ssä
— on myös vanhentuneita termejä, joita ei kui- tenkaan nyt ehdoteta muutettavaksi. Valiokunta pitääkin tarpeellisena, että lainsäädäntöä ajan- mukaistetaan. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksy- mistä muuttamattomina.
Päätösehdotus
Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysva- liokunta kunnioittavasti ehdottaa,
että lakiehdotukset hyväksytään muut- tamattomina.
Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2001
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Marjatta Vehkaoja /sd
vpj. Timo Ihamäki /kok (osittain) jäs. Merikukka Forsius /vihr
Tuula Haatainen /sd Saara Karhu /sd Niilo Keränen /kesk Valto Koski /sd Pehr Löv /r
Juha Rehula /kesk Päivi Räsänen /skl Sari Sarkomaa /kok
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas (osittain)
Raija Vahasalo /kok Jaana Ylä-Mononen /kesk.
Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Eila Mäkipää.
VASTALAUSE
Perustelut
Hallituksen esityksessä laeiksi raskauden kes- keyttämisestä annetun lain ja steriloimislain muuttamisesta HE 207/2000 vp ehdotetaan teh- täväksi muutoksia siten, että säännökset vastai- sivat perustuslaissa ilmaistuja periaatteita ja vaatimuksia.
Perusoikeusuudistuksessa tuli perustuslakiin nimenomainen maininta henkilökohtaisesta kos- kemattomuudesta. Se suojaa esimerkiksi pakol- la suoritettavia lääketieteellisiä toimenpiteitä vastaan. Perusoikeutemme turvaavat erityisesti henkilökohtaisen koskemattomuuden kautta ih- misarvon loukkaamattomuuden. Myös yksityis- elämän suojaan sisältyy oikeus määrätä itses- tään ja ruumiistaan, fyysisen koskemattomuu- den suoja. Perusoikeudet kuuluvat lähtökohtai- sesti kaikille riippumatta iästä, kansallisuudes- ta, sukupuolesta, terveydestä yms.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutetta- vaksi raskauden keskeyttämistä koskevan lain 2 §:ää ja steriloimislain 2 §:ää siten, että raskau- den keskeytystä tai sterilointia pyytämään kyke- nemättömän naisen laillinen edustaja voi hakea toimenpidettä. Oikeusministeriön hallituksen esityksestä antamassa lausunnossa todetaan, että nämä toimenpiteet merkitsevät pitkälle meneviä rajoituksia perusoikeutena turvattuun henkilö- kohtaiseen koskemattomuuteen. Vaikka esityk- sen tavoitteena todetaan olevan nimenomaan pe- rustuslain asettamien vaatimuksien täyttäminen, ehdotus jää monessa suhteessa puutteelliseksi perusoikeuksien valossa.
Koska hallituksen esityksessä annetaan lailli- selle edustajalle tarpeettoman laaja mahdolli- suus puuttua naisen itsemääräämisoikeuteen,
keusministeriön lausunnossa esitetään tehtäväk- si.
Hallituksen esityksessä käytetään vanhentu- neita ja osittain epäselviä termejä, esimerkiksi
"häiriintynyt sieluntoiminta". Kun esitys koskee puuttumista vakavalla tavalla naisen henkilö- kohtaiseen koskemattomuuteen, käsitteiden tu- lee olla laissa selkeitä ja lääketieteellisesti yksi- selitteisiä. Mielenterveyden häiriön ja kehitys- vammaisuuden määritelmien ulkopuolelle jäävä
"häiriintynyt sieluntoiminta" on tarpeeton ja jopa vaarallinen käsite.
HE 229/1998 vp hallituksen esityksessä laeik- si lääketieteellisestä tutkimuksesta sekä poti- laan asemasta ja oikeuksista annetun lain 6 ja 9
§:n muuttamisesta perusteltiin vajaakykyisen tutkittavan asemaa seuraavasti:
"Myös vajaakykyiselle tutkittavalle itselleen olisi pyrittävä antamaan hänen ymmärryskykyn- sä edellyttämä selvitys tutkimuksesta. Jos vajaa- kykyinen vastustaa tutkimustoimenpidettä, sitä ei saisi hänelle suorittaa siitä huolimatta, että lä- hiomainen, muu läheinen tai laillinen edustaja olisi antanut siihen suostumuksen. Asianomai- sen vastustus on otettava huomioon kaikissa tut- kimuksen vaiheissa."
Vastaavasti kun kysymyksessä on mielisai- raan tai vajaamielisen naisen raskauden keskey- tys, eli ruumiilliseen koskemattomuuteen huo- mattavasti lääketieteellistä tutkimusta syvem- min puuttuva toimenpide, tulee naisen tahtoa kuulla. Raskauden keskeytystä koskevan lain 2 §:ään on lisättävä vaatimus naisen ymmärrys- kyvyn edellyttämän selvityksen antamisesta.
Aborttia ei missään tilanteessa tule tehdä naisel- le, jolla on edellytyksiä ymmärtää toimenpiteen
muksista.
Sekä raskauden keskeytykseen että steri- loimiseen tulisi perusoikeuksien täysimääräisen toteutumisen takaamiseksi aina edellyttää Ter- veydenhuollon oikeusturvakeskuksen lupaa, koska kysymyksessä on päätöksenteko sellaisen henkilön puolesta, jonka kykyä ilmaista oma tahtonsa ja ymmärtää toimenpiteen merkitys on pätevästi arvioitava. Terveydenhuollon oikeus- turvakeskuksen päätökseen tulisi olla perustus- lain mukaisesti myös oikeus hakea muutosta, ku- ten oikeusministeriönkin lausunnossa esitetään.
Hallituksen esityksessä ei annettu näitä koske- via ehdotuksia ja koska ne sijaitsevat lain 6 §:ssä, niihin ei tässä yhteydessä voinut tehdä muutosesitystä.
Kun nyt ollaan tekemässä sterilointilakiin ja raskauden keskeytyksiä koskevaan lakiin ensim- mäisiä muutoksia perusoikeusuudistuksen jäl- keen, tulisi lakia muuttaa perusoikeusmyöntei- seksi eikä kiirehtiä tekemään vain kansainvälis- ten sopimusten edellyttämiä minimitason paran- nuksia.
on myös muiden pykäliensä osalta vanhentunut ja ongelmallinen perusoikeusnäkökulmasta.
Professori Martin Scheinin kiinnitti asiantuntija- lausunnossaan huomiota selektiiviaborttien eet- tisiin ongelmiin ottaen esimerkiksi sen, että lää- ketieteellisin perustein voidaan nykyisin suorit- taa abortti sosiaalisiin syihin perustuvaa abort- tia myöhemmin. Raskaudenkeskeytystä koske- va lainsäädäntö tuleekin kokonaisuudessaan uu- distaa vastaamaan uusien perusoikeuksien vaati- muksia (Vastalauseen lausumaehdotus).
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että 1. lakiehdotuksen 2 § hyväksytään muutettuna (Vastalauseen muutoseh- dotus) ja
että hyväksytään seuraava lausuma (Vastalauseen lausumaehdotus).
Vastalauseen muutosehdotus
2 §
Jos nainen mielenterveyden häiriön, kehitys- vammaisuuden tai muun syyn vuoksi ei kykene esittämään pätevää pyyntöä raskauden keskeyt- tämiseen tilanteessa, jossa raskauden jatkumi- nen tai lapsen synnyttäminen hänen sairauten- sa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaa-
rantaisi hänen henkensä tai terveytensä, kes- keyttäminen voidaan suorittaa hänen laillisen edustajansa hakemuksesta (poist.).
Naiselle on pyrittävä antamaan hänen ym- märryskykynsä edellyttämä selvitys toimenpi- teen merkityksestä. (Uusi)
Vastalauseen lausumaehdotus
Valiokunta edellyttää, että hallitus val- mistelee pikaisesti esityksen raskauden
keskeyttämisestä annetun lain uudista- miseksi niin, että siinä huomioitaisiin perusoikeusuudistuksen vaatimukset.
Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2001 Päivi Räsänen /skl
Niilo Keränen /kesk Juha Rehula /kesk