Kirkonkellojen soittoa, virren jyrinää sekä urkujen pauhua
Tarinaa Nousiaisten lukkareista ja hieman kanttoreistakin
”Kirkonkellojen soittoa”
Monissa maamme rannikkoalueen pitäjissä tunnettiin 1800-luvulla sanonta: ”Lukkari-isä kaiken hoitaa".
Hän ei ollut vain lasten tiukka koulumestari kuten Kiven Seitsemässä veljeksessä, vaan pitäjän kunnioitusta nauttiva luottamusmies. Hän voitti ihmiset puolelleen ystävällisyydellään ja avuliaisuudellaan. Lukkaria ei luettu säätyläisiin, mutta ei hän ollut rahvaskaan. Monen lukkarin elämänkaari osoittaa erityistä kykyä ja tarmoa tehtävien hoidossa.
Roomalaiskatolinen kirkko oli kehitellyt laadukkaan asiakirjakulttuurin toimintojensa helpottamiseksi.
Kirkko oli opettanut myös säilyttämään asiakirjat. Suomessa piispalla oli oma kansliansa ja arkistonsa Kuusiston linnassa ja 1200-luvun lopulta lähtien tuomiokapitulilla omansa Turussa. Kuusiston linna tuhoutui asiakirjoineen vuosina 1317 ja 1485 tällöin myös lukkareita koskeneet tiedot hävisivät. Ilmeisesti vanhin asiakirjatieto Suomessa toimineesta lukkarista on vuodelta 1418 Liedosta, jolloin lukkari nimeltään Olof oli todistajana erästä myllynpaikkaa koskevassa asiassa. Vanhin kirkonkirjoista löytynyt tieto on päivätty 28.7.1650 Teiskossa, jolloin lukkarintytär Anna kastettiin.
Lukkari-nimitys tulee ruotsinkielisestä sanasta klockare, joka suomeksi tarkoittaa kellonsoittajaa. Lukkarin keskeisin tehtävä alkuaan olikin kirkonkellojen soitto. Hänelle riitti siinä muistamista koko viikon varrelle.
Tärkeimmät olivat sunnuntaiden ja pyhäpäivien aamu-, päivä- ja ehtoojumalanpalvelusten soitot. Mutta jo pyhäiseen päiväjumalanpalvelukseen sisältyi monta eri soittoa: ensikerta- ja toiskertasoitto, papinkellot, yhteen soitto, sisään soitto jos oli toimituksia ennen jumalanpalvelusta sekä päätöskläppäys. Tärkeitä olivat joka arkiaamun ja -ehtoon kellot sekä juhla- ja merkkipäivien kellot. Kuolemantapausten yhteydessä oli soitettava kuolinkellot, kellot ennen ruumiin siunausta ja siunauksen yhteydessä.
Lukkari oli aluksi kirkkoherran rengin asemassa, josta johtuen kirkkoherralla oli pitkiä aikoja lain mukainen oikeus ja velvollisuus vaikuttaa ratkaisevasti hänen valintaansa. Edellä mainitun kirkonkellojen soiton lisäksi lukkari hoiti pappilaa, lämmitti kirkkoherralle huoneet ja saunan, pani oluen, teurasti pappilan sian, kyyditsi kirkkoherraa pitäjällä ja kuljetti seurakunnan postin. Lisäksi hän toimi kirkonvartijana, kaivoi haudat kirkon lattian alle, huolehti messuvaatteista ja johti kirkkolaulua. Saarnat kestivät usein tuntikausi a ja lukkari joutui herättelemään nukkuvaa kirkkoväkeä.
Lukkarit 1571–1678:
Vanhimmat tiedot Nousiaisissa 1500 ja 1600-luvulla toimineista lukkareista ovat hyvin vähäiset. Vanhin on vuodelta 1571, jolloin tehtävää hoiti itsellinen Jaakko Palon kylästä. Seuraava tieto löytyy vuodelta 1617, tällöin lukkariksi mainitaan Alakylän Pilpolan isäntä Antti Olavinpoika. Hän hoiti tehtävää vuoteen 1628, jolloin sai Ruotsin valtakunnan sotaväenotossa määräyksen astua palvelukseen. Hänen isänsä Olavi Martinpoika oli Nousiaisten kappalaisena ja sijaiskirkkoherrana sekä näitten kirkollisten tehtävien jälkeen Pilpolan isäntänä.
Seuraavien lukkarien asuinpaikaksi vakiintui Pappilan kylä, jossa asuivat itsellisinä: Antti, tehtävässä vuosina 1633–1634, Heikki, vuosina 1638–1639 ja Tuomas Paavonpoika toimi lukkarina vuosina 1655–1678.
Pappilassa asuneista lukkareista ei olekaan muuta tietoa.
Hieman lukkarin tehtävistä
1600-luvun lopulta lähtien lukkarin tehtäviin liitettiin lastenopettaminen, joka aiheutti työn määrän lisääntymisen. Sen vuoksi osa lukkarin entisistä tehtävistä siirrettiin väkkärille eli suntiolle, josta tuli kirkon vahtimestari. Suntion tehtäviksi annettiin aiemmin lukkarille kuuluneet kirkonavaimen säilyttäminen, kirkkotarhan ja kirkon siivoaminen, järjestyksen valvominen kirkossa, toimia nukahtaneiden herättäjänä
jumalanpalveluksen aikana, kolehtien keruu, jalkapuu- ja häpeätuolirangaistusten toimeenpano sekä papiston auttaminen kaikenlaisissa pikkutehtävissä.
Lasten opetustehtävät toivat uusia vaatimuksia lukkareille ja rutiininomaisten tehtävien siirto suntioille merkitsi arvonnousua lukkareille, jonka vuoksi heille alettiin puuhata omia virka-asuntoja. Pitäjissä suoritettiinkin katselmuksia lukkarintilojen muodostamiseksi. Eräin paikoin luovutettiin autioiksi jääneitä puustelleja asuinvirkataloiksi. Jos kävi niin ettei löytynyt sopivia autiotaloja, tehtiin päätös lukkarintuvan rakentamiseksi.
Nousiaisten kirkonmäen lukkarintuvan menneisyydestä ei ole tarkempaa tietoa kuin sen sijainti nykyisen hautausmaan koilliskulmauksessa olevan portin tienoilla. Vuonna 1712 laaditussa Topoisten kartassa rakennuksesta on symbolinen piirros, jonka viereen on merkitty sen käyttötarkoitusta ilmaiseva teksti. Toinen tuvan sijaintia varmentava tieto on 1800-luvun alkupuolelta, jolloin kirkkoherra kehotti siirtämään lukkarintorpan pois kellotapulin viereltä tulipalovaaran vuoksi. Näin ei kuitenkaan tehty vaan torppaa käytettiin lukkarien asuntona aina 1820-luvun puoleenväliin asti.
Ote Topoisten alueen kartasta vuodelta 1712, jossa näkyy Lukkarin Tupa (Klockare Stuga). Karttaan on merkitty myös Topoisten päärakennus, osa kirkkotiestä sekä Alakylänojan myllyt.
Paavo Tuomaanpoika 1678–1709
Edellä mainitun Tuomas Paavonpojan jälkeen lukkariksi tuli hänen poikansa Paavo Tuomaanpoika, joka oli kirkonmäen lukkarintuvan ensimmäinen asukas. Toimi lukkarin tehtävässä vuodesta 1678 lähtien vuoteen 1709 asti.
Paavo Tuomaanpoika hirttäytyi seuraavana vuonna kellotapulin kellonuoraan. Lääninmestaaja Yrjänä Keikeli kävi kuoppaamassa ruumiin metsään Turun hovioikeuden lokakuun 11 p:nä 1710 vahvistaman kihlakunnanoikeuden tuomion perusteella. Tämän aikainen Ruotsin valtakunnan laki sanoo itsensä surmaajasta:
”Joka tahdollaan itsensä on hukannut; niin pitää senkaltainen itsensä surmaaja metsään vietämään teloittajalta ja maahan kaivettaman.”
Johan Procopaeus 1711–1733
Seuraava lukkari Johan Procopaeus oli tehtävässä vuodesta 1711 vuoteen 1733. Muuta tietoa ei hänestä olekaan kuin se, että tytär Katariina syntyi 11.11.1720, ja vaimon nimi oli Maria.
Lukkari Johan Procopaeus kuoli Nousiaisissa 3 päivä syyskuuta vuonna 1737 57 vuoden ikäisenä. Tästä voimme laskea hänen syntymävuodekseen 1680.
Johan Hahn 1733–1765
Lukkari Johan Hahn oli syntynyt Kiskon pitäjän Hongiston kylän Mattilassa 3.4.1700. Vanhemmat:
kruununvouti (ombudsman) Johan Hahn (syntynyt 1661) ja Elisabeth Christersdottir (syntynyt 1654). Johan Hahn aloitti lukkarin tehtävät Nousiaisissa vuonna 1733, vihittiin avioliittoon Nousiaisissa 15 päivä lokakuuta 1734 Liisa Henrikintyttären kanssa.
Johan Hahn kuoli 65 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä 27 marraskuuta 1765, kuolinsyyksi mainitaan pistokset.
Rippikirjoihin on merkitty Liisa Henrikintyttären syntymävuodeksi 1710. Hänestä ei ole muuta varmaa tietoa kuin haudattujen luettelossa oleva kuolinpäivä 10.5.1771 Kastettujen luettelon eräitten epävarmojen tietojen perusteella voi olettaa, että hän oli kotoisin naapurissa olleesta Topoisten talosta.
Lukkarintorpassa asui mainittuun aikaan myös vanhempi Liisa Henrikintytär, jonka syntymäajaksi on rippikirjoihin merkitty vuosi 1676, mainittu äidinäidiksi, anopiksi ja vuoden 1765 haudattujen luettelossa vanhan lukkarin leskeksi. Kuolinpäiväksi merkitty 2.9.1765 oli kuollessaan siis 89-vuoden ikäinen.
Lapset:
Annikka, syntyi 27.11.1735, kuoli pienenä.
Katarina, syntyi 7.10.1736 Vihitty avioliittoon 27.2.1763 Paistanojan korpraalin Berndt Johan Coleruksen kanssa. Heidän lapsistaan mainittakoon Fredrik Joosef, joka oli syntynyt 1765. Kävi Turun katedraalikoulua 1775–1784, tuli ylioppilaaksi 1786 ja vihittiin papiksi 1789. Toimi sotilaspappina 1789–1797, Nousiaisten pitäjänapulaisena 1797–1806. Kuoli Säkylän kirkkoherrana 1825.
Elisabetha oli syntynyt 18.3.1738. Puoliso korpraali Niklas Forseen Nousiaisten Kulolasta. Heidän lapsistaan kaksi Fredrik ja Nils opiskelivat Turun katedraalikoulussa 1780-luvulla. Fredrik Forseen oli myöhemmin Kytöisten kylästä sotilaan ammatissa. Nilsin myöhemmät elämänvaiheet ovat jääneet tuntemattomaksi.
Beata oli syntynyt 1.2.1740, vihittiin avioliittoon 19.5.1765 Alakylän Pietilän talollisenpoika Heikki Heikinpojan kanssa. Beata jäi leskeksi 23.4.1787 ja avioitui seuraavana vuonna naapurinsa Viirilän talon vanhapoikaisännän kanssa.
Alakylän Pietilän talossa 27.11.1837 syntynyt Beata Hahnin pojanpojanpoika Johan Mattsson, alias Juho Rindell toimi Karjalassa Heinijoen seurakunnan kanttorina vuoteen 1916 asti.
Johannes syntyi 13.11.1741, kuoli viikon vanhana.
Fredrik, syntynyt 7.11.1742 Nousiaisten seuraava lukkari.
Margareta, syntynyt 25.6.1746, kuollut lapsena.
Johan, syntynyt 1.4.1747, kuollut kuukauden vanhana.
Johannes ja Michael kaksoset, syntyivät 27.5.1748, kuolivat pieninä.
Justina, syntynyt 13.5.1749. Puoliso: klarinetinsoittaja Berndt Gabriel Gadd. Asuivat jonkin aikaa Vahdolla missä heille syntyi 12.6.1774 kolmoset Bernhardus, Hermanus ja Ulrica Justina
Fredrik Hahn 1765–1809
Vielä saman vuoden puolella eli 1765 valittiin Nousiaisten uudeksi lukkariksi Johan Hahnin poika Fredrik.
Hän kävi Turun katedraalikoulua 1751–1753 ja 1759–1760. Vihittiin avioliittoon Nousiaisten kappalaisen Johan Hoeckert´in ja Kristina Azell´in tyttären Rebecka Julianan kanssa 15.11.1770
Lapsia oli kuusi
Ulrika Juliana, syntynyt 1.12.1771, Puoliso oli Santamalan Nikun tilallinen Anders Jaakonpoika.
Stina Sofia, syntyi 16.5.1774, muutti 1804 Taivassaloon.
Josef, syntyi 15.1.1778, Lovisa, syntyi 31.10.1779
Josias, syntynyt 24.1.1782 Nousiaisten seuraava lukkari.
Josef. 1784. kuollut 1838. Toimi kauppiaana ja raatimiehenä Raumalla.
Lukkari Fredrik Hahn kuoli 66 vuoden ikäisenä. 6.5.1809.
Lukkarien paheita
Lukkarien arkisena paheena pidettiin 1800-luvun alkupuolella ja usein paikoittain myöhemminkin juopottelua ja holtitonta viranhoitoa. Tämäntapainen elämä oli kosketuksessa lukkarien varsin kehnon palkkauksen ja sen mukanaan tuoman elämän ankeuden kanssa.
Varsinais-Suomi edusti koko maassa lukkarikunnan heikointa palkkauksen ja viranhoitajien aineksen tasoa.
Lukkarit oli sijoitettu alimpaan eli viidenteen palkkaluokkaan ja lisäksi sen alempaan toiseen osaan. Tämä pani heidät usein kulkemaan pitäjässään kuin mierolainen ja anelemaan seurakunnalta ja seurakuntalaisilta apua.
Tähän viheliäisyyteen vastattiin joskus voimaperäisin sanoin. Ylivoimainen köyhyys usein suuressa perheessä, työn piinaava määrä ja puutteen mukana kulkevat sairaudet saivat miehen helposti etsimään lohtua pullosta. Työ jäi silloin vähälle. Joka neljäs lukkari Varsinais-Suomessa oli saanut rangaistuksen juopottelusta.
Josias Hahnson 1809–1820
Fredrik Hahnin jälkeen, vuonna 1809 lukkariksi valittiin hänen poikansa Josias Hahnsonin, päätökseen vaikutti hyvä laulutaito ja se, että hän oli ylioppilas ja siten sopiva monien kirjurin taitoja vaativien tehtävien suorittajaksi.
Hänen laulutaitoonsa oltiin erittäin tyytyväisiä, mutta valitettiin, ettei hän ollut yksityiselämässään esikuvaksi kelpaava. Hänen valitettiin kiintyneen liiaksi väkeviin juomiin ja etsivän turhan innokkaasti hilpeiden ystäviensä seuraa. Tarkastusta suorittamassa ollut lääninrovasti piti erittäin surkuteltavana sitä, ettei Hahnson ollut sovelias ohjaamaan lapsia, ja katsoi, että lukkarin tulisi tässä kohden harjoittaa itsetutkiskelua ja suorittaa tehtävänsä myös lastenopetuksen alalla.
Josias Hahnsson oli syntynyt 24.1.1782 Nousiaisissa, Vihittiin avioliittoon 19.10.1809 Santamalan Markulan talon Elisabet Anterontyttären kanssa. Lapsia heille syntyi kuusi.
Lovisa Elisabet, syntynyt 27.6.1811.
Johan August, syntyi 28.9.1812. kuollut 1853. Toimi muonakauppiaana Turussa. Hänen tyttärensä mies leipurimestari Enqvist perusti leipomon Turkuun.
Josef Olof syntynyt 28.7.1814. Työskenteli merimiehenä, kuoli 5.6.1834.
Sofia Henrika, syntynyt 13.5.1816.
Karl Fredrik, syntynyt 1818, kuollut 1870. Toimi lukkarina Pöytyällä.
Lukkari Fredrik Hahnin jälkipolvia:
Josef Hahnsson, lukkari Fredrikin Hahnin poika, syntynyt Nousiaisissa 28.8.1784. Toimi Raumalla kauppiaana ja raatimiehenä. Ensimmäisen puolisonsa, Ulrika Amalia Bromanin kuoltua Hahnsson avioitui aatelisneito Katarina Sofia Rosenlewin kanssa. Liitoista syntyi yhteensä kymmenen lasta.
Josefina Amalia, syntynyt 1812. Puoliso, Vehmaan kirkkoherra, lääninrovasti Johan Henrik Mollin, Lovisa Vilhelmina, syntynyt 1815. Puoliso, kauppias Josef Mauritz Holmberg.
Amanda Sofia, syntynyt 3.4 1817.
Edla Charlotta, syntynyt 30.7.1819. Puoliso kauppalaivuri Johannes Ruuth.
Selma Amanda, syntynyt 9.7.1822, kuollut naimattomana 17.6.1846.
Josef Fredrik, syntynyt 20.1.1828.
Josef Vilhelm, syntynyt 15.12.1829.
Katarina Ulrika, syntynyt 16.3.1832. Puoliso: Raumalla 6.1.1860 Porin ylialkeiskoulun kollega, sittemmin kunnallisneuvos Edvin Avellan, syntynyt Kellahden säterissä Ahlaisissa 1.5.1830.
Johan Adrian, syntynyt 1834.
Ludvig Alfred, syntynyt 16.3.1837. Toimi kauppiaana Raumalla.
Johan Adrian Hahnsson
Johan Adrian Hahnsson oli syntynyt 4.3.1834. Valmistui. maisteriksi vuonna.1860. Toimi opettajana ja ensimmäisenä suomenkielentutkijana. Julkaisi väitöksen ”Muoto-opillinen selitys Eurajoen ja Uudenkirkon pitäjien kielestä” sekä Ruotsalais-suomalaisten sanakirjojen kaksi ensimmäistä vihkoa. Puoliso Sofia Teodolinda Limón oli ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija ja kotimaisen novellin tien raivaaja. Johan Adrian Hahnssonin kuoltua kirjailija Sofia Hahnsson avioitui Yrjö Sakari Yrjö - Koskisen kanssa. Sofia Teodolinda Limón saavutti lukijoitten suosion ihanteellisilla ja kasvattavilla kansankuvauksilla sekä kertomuksilla nuorten, siveitten neitojen kohtaloista. Hän kirjoitti myös seuranäytelmiä. Hahnssonien tytär Hilja Haahti jatkoi kirjailijana äitinsä aloittamaa linjaa.
Hilja Haahti
Hilja Teodolinda Hahnsson oli syntynyt 11.9.1874. Valmistui ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1898. Julkaisi nuorena runoja, mutta lukijoiden suosioon ja kaupalliseen menestykseen hän pääsi viihteellisillä, kristillisillä ja romanttisilla romaaneilla. Muutti vuonna 1901 suomalaisuusaatteen innoittamana sukunimensä Haahdeksi. Hänen aviopuolisonsa, professori Ilmari Krohn, jota myös on sanottu Suomen musiikkitieteen isäksi, oli kiinnostunut lukkarina toimineista vaimonsa esi-isistä.
Hilja Haahti on kirjoittanut kirjassaan ”Kaukaisten aikojen takaa” seuraavasti: ”Kun näitä sukujuuria olen koettanut penkoa, on mieheni, hengellisten kansansävelmien etsijä ja tutkija, erityisesti kiinnostunut siitä, mitä sai kuulla Fredrik Hahnista. Hän kertoi minulle, että kansan suusta on merkitty muistiin eräitä arvokkaita sävelmiä, joilla on veisattu Antti Achreniuksen sepitteitä, mutta jotka eivät, kuten toiset, ole muukalaisten muunnoksia, vaan tuntuvat suorastaan käsillä olevien runojen innoittamilta, vaikka tekijää ei tunneta. Hänelle on välähtänyt mieleen: eikö olisi luonnollinen ajatus, että juuri Fredrik Hahn, Antti Achreniuksen uskollinen ja musikaalisesti lahjakas työtoveri ja hengenheimolainen, olisi nämä virret sävelittänyt?”
Fredrik Hahnin toimikaudella Nousiaisten seurakunta hankki pienen positiivin eli urkuharmoonin.
Hankkimisvuosi oli 1772.
Hilja Haahti: ”Fredrik Hahnin poika Josias tunsi vetäymystä isänsä ammattiin, ja isä kaiketi mielellänsä häntä siihen ohjasi ja opasti. Hänestä tulikin isän kuoltua hänen seuraajansa.
Gabriel Wickström 1821–1826
Josias Hahnsonin kuoltua 31.12.1820 seuraajaksi valittiin turkulainen Gabriel Wikström. Hän oli syntynyt 30.9.1798 Turussa ylitullimies Gabriel Wikströmin ja Hedvig Juhanantyttären vanhimpana lapsena. Aloitti lukkarin tehtävät Nousiaisissa vuonna 1821. Vihittiin avioliittoon 24 päivä tammikuuta 1822, edeltäjänsä Josias Hahnssonin lesken, Elisabet Anterontyttären kanssa. Yhteisiä lapsia heillä ei ollut.
Gabriel Wickströmillä oli samoja pulmia kuin edeltäjällään eli syyteltiin virkansa laiminlyömisestä ja juopottelusta. Hoiti muutaman vuoden vaivaiskassaa, kunnes havaittiin epäluotettavaksi ja kassa siirrettiin takaisin kirkkoväärtin huomaan.
Gabriel Wickström hukkui 26 vuoden ikäisenä, onnettomuuspaikka ei ole tiedossa eikä myöskään kuolinpäivä. Turun suomalaisen seurakunnan kirkonkirjojen mukaan hänet haudattiin Turussa 17.7.1826.
Leski Elisabeth Wikström muutti noin vuonna 1833 kirkonmäen lukkarintorpasta lapsineen Santamalaan, jossa hänet mainitaan Lehtiniemen rippikirjan sivulla. Kuoli poikansa luona Pöytyällä 1852.
1800-luvulle tultaessa lukkarien toimenkuvaa muutettiin paljon aikaa ja työtä vaatineesta kirkonkellojen soitosta vähitellen seurakunnan laulunjohtajaksi. Tämän lisäksi hänen tuli auttaa papistoa kirkon palveluksessa, huolehtia kirkon, siisteydestä ja omaisuudesta, lastenopetuksesta ja virkapostin kannosta. Lääkintätaitoakin lukkarilta vaadittiin, kirjoitustaito oli välttämätön ja ruotsinkielentaito tarpeellinen.
Anders Johan Lindholm 1827–1857
Wickströmin jälkeen lukkariksi valittiin naantalilainen Anders Johan Lindholm. Hoiti tehtävää vuodesta 1827 vuoteen 1857 asti. Hän oli syntynyt 12. tammikuuta 1801 Naantalin Immaisten talossa. Vihitty avioliittoon Naantalissa Ulrica Lydmanin kanssa Hän oli syntynyt Naantalissa 1.7.1804. jossa hänen isänsä Anders Lydman toimi Naantalin lukkarina.
Lapsia lukkari Lindholmille syntyi yhdeksän.
Vanhin lapsista Johan August, syntyi 19.4.1827 Naantalissa. Anders Johan Lindholm asui vielä Immaisten talossa. Naantalin kastettujen luettelossa on hänen ammatikseen merkitty nuori rusthollari.
Carolina Ulrica, syntyi 21.1.1830 Nousiaisissa Anders Ludvig, syntyi 2.8.1832
Amanda Maria, syntyi 28.11.1834. Nousiaisten seurakunnan kastettujen luetteloon isän ammattinimikkeeksi on merkitty ensimmäistä kertaa kanttori, eikä enää lukkari.
Carl Mauritz, syntyi 11.5.1837 Nousiaisten seuraava kanttori.
Vendla Ulrica, syntyi 29.9.1839 Ludvig Anders, syntyi 21.11.1840 Berdt Johan, syntyi 7.10.1845 Petter Alfrid, syntyi 6.2.1849
Lindholm ehti kanttorin viran ohella huolehtia myös rokottajan toimista ja pystyi myös kirurgin taitojensa avulla auttamaan seurakuntalaisia monien pikkuvammojen hoidossa. Hän laati erilaisia asiakirjoja, kuten testamentteja ja perunkirjoituksia, sekä toimi kirkonisäntänä yli kymmenen vuotta.
”Virren jyrinää”
Karl Mauritz Lindholm 1857–1903
Anders Johan Lindholmin monitahoinen toiminta oli nähtävästi vaikuttamassa myös siihen, että hänen poikansa Karl Mauritz valittiin vuonna 1857 Nousiaisten uudeksi kanttoriksi. Hän hoiti kanttorinvirkaa huolella, toimi rokottajana, osallistui lukuisiin seurakunnan yhteisiin harrastuksiin, oli alusta lähtien mukana kunnallishallinnon käynnistämisessä, innostui palokunta-aatteesta niin, että perusti pitäjään ensimmäisen palokunnan toimien sen ensimmäisenä päällikkönä, sekä yhtenä kauppa-alan uranuurtajana.
1800-luvun puolivälin lehdissä arvosteltiin monien seurakuntien jumalanpalveluksia heikkolaatuisesta virsilaulusta. Suometar kirjoitti joulukuussa 1854 asiasta: ”Kirkkolaulu on sekä sisäisen että ulkonaisen arvon puutteeseen joutunut, ja taitamattomuus ja järjettömyys tässä kirkonmenon osassa on vallan saanut. Eikös korvasi lummeh'u, kuullessasi miten pian jokainen, oli hänellä lauluääni tai ei, pyytää korottaa äänensä toisen ääntä väkevämmäksi ja mutkaisemmaksi, josta vallattomuudesta vaan huuto ja ärjyminen nousee? Katsohan vielä näitä huutajia, miten heillä ovat kaulasuonet paisuneet, kasvot punasinisinä, silmät päästä puhkeamaisillaan Ei he tunne eikä huoli tästä Herran nuhtelemisesta: Vie pois edestäni virtesi jyrinä”
Karl Mauritz Lindholm käytti edellä mainitun tyylistä, voimakasta laulutapaa. Kansanperinteenkerääjän Frans Leivon muistiinpanojen mukaan kanttori Lindholm oli tunnettu mainiosta äänestään koko Lounais- Suomen ja niin oiva laulaja, että kirkkoväärtinä toiminut Antti Oja saattoi kilometrien päässä omalla pihamaallaan kuunnella, mitä virttä kanttori milloinkin haudalla veisasi. (Tämä matka on noi n seitsemän kilometriä.)
Nousiaislaiset kyllästyivät Suomen Maalaisten Paloapuyhtiön kantamiin vuotuisiin vakuutusmaksuihin ja ryhtyivät puuhaamaan pitäjään omaa yhdistystä. 1865 lopulla pitäjänkokous teki eropäätöksen ja antoi kanttori Lindholmin tehtäväksi uuden yhdistyksen sääntöjen laatimisen. Tämä toikin esityksensä pitäjäläisten harkittavaksi jo seuraavan vuoden alussa. Se hyväksyttiin heti yksimielisesti. Kuvernöörin vahvistus näille
"Omituisen tässä Nousiaisten pitäjässä toimeen pantavan Paloapuyhdyskunnan" säännöille haettiin kuitenkin vasta vuonna l870. Paloapuyhdyskunta otti sääntöjensä mukaan vakuuttaakseen "huoneksia yksityisiä tahi yleisiä vaan ei tehtaita eikä 300 kyynärän matkalla tehtaasta olevia huoneita".
Edellä mainittujen tehtävien lisäksi Lindholm perusti vuonna 1884 pitäjään ensimmäisen "lauluköörin", ehdotti kuntakokouksessa ensimmäisen kansakoulun perustamista Nousiaisiin sekä harrasti lintujen ja jäniksien metsästämistä.
Vuonna 1880 kuntakokous myönsi kanttori Lindholmille oluen ja portterin myyntioikeudet. Perusteluna muun muassa: "koska hän on tähänkin asti sen kanssa järjellisesti menettänyt ”Jatkuvien väänkäytösten vuoksi kuntakokous joutui paria vuotta myöhemmin kieltämään oluen myynnin kokonaan Nousiaisten alueella.
Vuoden 1869 kirkkolaki toi lukkarin kirkkolaulutehtävät korostetusti esille sen mukana lakkasi myös virkapostin kuljetus, raskas velvoite, koska se oli tehtävä omalla kustannuksella ja merkitsi vuosittain kymmeniä yleensä peninkulman mittaisia matkoja kirkkoherran, piispan ja tuomiokapituli asioissa. Vaikka lukkari ei vahtimestarin tehtävistään täysin päässytkään, ne kuitenkin keventyivät. Hänestä tuli nyt seurakunnan laulunjohtaja, jonka tuli opettaa virsiä myös rippikoulunuorisolle, avustaa lasten lukutaidon opet uksessa ja kinkereillä. Urkurin oli säestettävä laulua jumalanpalveluksessa ja muissa kirkon tilaisuuksissa. Vuonna 1911 voimaan tulleiden vuoden 1913 kirkolliskokouksen päätösten mukaan lukkarin asemaa vielä määrätietoisesti muutettiin siten, että hänen piti, ei vain johtaa laulua, vaan myös kirkkoneuvoston hyväksymän suunnitelman mukaan kehittää seurakunnan kirkkolauluharrastusta. Tätä varten oli pidettävä opetus- ja harjoitustilaisuuksia ja johdettava mahdollisuuksien mukaan myös kuoroa.
”Urkujen pauhua”
Emil Aleksander Ylenius 1886–1942
Urkujen hankkimisen jälkeen seurakuntaan oli vuonna 1886 palkattava erityinen urkuri, koska kanttori Lindholm ei hallinnut urkujen soittoa. Virka täytettiin aluksi väliaikaisesti ja siihen nimitettiin Emil Aleksander Ylenius. Eräässä tämänaikaisessa rippikirjassa tehtävänimikkeeksi on merkitty urkunisti ja kiertokoulun opettaja Kanttori Ylenius osoittautuikin pian seurakunnan luottamuksen arvoiseksi ja sai virkansa vakituiseksi sekä samalla hoitoonsa myös laulun johtamisen vanhan kanttorin kuoltua vuonna 1903.
Muodosti ympärilleen 5-miehisen torvisoittokunnan, joka aloitti toimintansa 1890-luvun alkupuoliskolla ja antoi sittemmin vielä 1900-luvun alussa näyttöjä musikaalisista taidoistaan. Vuonna 1897 Nousiaisissa tosin valiteltiin, että soittokunnan tulevaisuuden näkymät olivat kaikkinaisen tuen puuttuessa perin kehnot. Hänen harteillaan oli myös raittiusseuran laulukuoron johtaminen, toimi lisäksi myös Muinaismuistoyhdistyksen tarmokkaana asiamiehenä ja toimitti museoille esineitä Nousiaisten, Maskun, Paattisten ja Mynämäen alueelta.
Ylenius toimi Kanttoriurkurin tehtävissä vuoteen 1942 asti.
Emil Aleksander Ylenius oli syntynyt Maskussa 24.1.1863. Vihittiin avioliittoon 7.10.1889 Vilhelmiina Joosepintyttären kanssa. Hän oli syntynyt Liedossa 20.8.1864.
Lapsia syntyi viisi:
Verna Hildegard, syntynyt 10.4.1890. Toimi Valpperin koulussa opettajana. Vietti eläkepäiviään Nummella olleessa Kaunela nimisessä huvilassa puolisonsa Sulho Lempisen kanssa.
Waltteri Valdemar, syntynyt 11.9.1891 Aili Adele, syntynyt 29.5.1893
Emil Edmund, syntynyt 29.3.1895 Aarno Eliel, syntynyt 9.3.1898
Väinö Lujala 1942–1976
Yleniuksen jälkeen, vuonna 1942 kanttoriurkurin virkaan valittu Väinö Lujala hoiti tehtävää yhtäjaksoisesti vuoteen 1976 ja sai ansioistaan vuonna 1964 directus cantus -arvon. Kanttori Lujala osallistui monipuolisesti sekä kunnan että seurakunnan hallintoon, oli useita vuosia kirkon taloudenhoitajana, kunnan sosiaalilautakunnan puheenjohtajana, kunnanvaltuuston jäsenenä, raittiuslautakunnan sihteerinä ja hoiti lisäksi lukuisia muita luottamustehtäviä. Vuonna 1944 Lujala perusti seurakuntaan oman kirkkokuoron. Kuoron toiminta oli vilkasta jatkuen keskeytymättä aina 1980-luvulle saakka. Tätä aikaisemmin kirkossa oli vain muutamina juhlapyhinä tai muissa erikoistapauksissa voitu nauttia nuorisoseuran piirissä toimivan kuoron esityksistä.
Koonnut Jukka Sainio
