Variables and factors of map design

Teknillinen korkeakoulu

Maanmittausosasto

Kartografia ja geoinformatiikka Espoo 1999

:

/-7

5

KARTAN SUUNNITTELUN MUUTTUJAT JA TEKIJÄT

Juha Nurmi

TEKNILLINEN KORKEAKOULU TEKNISKA HÖGSKOLAN

HELSINKI UNIVERSITY OF TECHNOLOGY TECHNISCHE UNIVERSITÄT HELSINKI UNIVERSITE DE TECHNOLOGIE D'HELSINKI

Jakelu:

Teknillinen korkeakoulu

Kartografia ja geolnformatilkka PL 1200

02015 TKK

Puh. +358 9 451 3911 Fax. +358 9 465 077 E-mail: ritva.laitlkas@hut.fi

ISBN 951-22-4615-5 ISSN 1456-9205

Libella Oy Espoo 1999

¿>ч y

5Ж Э

Teknillinen korkeakoulu

M aan m ittausosasto

Kartografia ja geoinformatiikka

Espoo 1999

KARTAN SUUNNITTELUN MUUTTUJAT JA TEKIJÄT

Juha Nurmi

LÛ6598

nr-: kce'Eakculus кптпто

Teknillinen korkeakoulu

Maanmittausosasto

Kartografia ja geoinformatiikka

SISÄLLYSLUETTELO

Esipuhe

Sanastoa

1 Johdanto

1.1 Tutkimuksen tausta 9 1.2 Tutkimuksen tavoitteet 10 1.3 Diplomityön rakenne 10

2 Historiaa

2.2 Kartat ennen renessanssia Ц 2.3 Renessanssi Ц

2.4 Kartanvalmistus 1700-ja 1800-luvuilla 16 2.5 Pohjoismaat ja Suomi 18

2.5.1 Olaus Magnus ja Carta Marina 18 2.5.2 Kuninkaan Kartasto 1776-1805 19 2.5.3 Venäjän vallan aika 21

2.5.4 Itsenäisyyden aika 22

2.5.5 Suomalaiset kartat nykyään 23

2.5.6 Suomalaisten karttojen tulevaisuus 26

3 Taiteen peruskäsitteitä

3.2 Elämyksellisyys 30 3.3 Maku 31

3.4 Esteettinen kokemus ja arvo 32 3.5 Taiteen tunnusmerkit 33 3.6 Taiteilija 54

3.7 Tyyli 35 3.8 Muoti 36

4. Graafinen suunnittelu

4.1

4.3 Rytmi, suunta ja silmän liike № 4.4 Korostaminen 44

4.5 Tasapaino 45

4.6 Yhtenäisyys, jatkuvuus ja harmonia 45 4.7 Kontrasti 4 6

4.8 Ilmaisu ja viestintä 45

5 Karttojen ulkoasun suunnittelu

5.2 Karttojen ulkoasun ja ilmaisun merkitys 50 5.3 Kartan suunnittelun vaiheet 51

5.4 Karttatyypit ja kartan osat 53 5.5 Painotekniikka 54

3

5.6 Painopaperi 55

5.6.1 Paperin laatu 55 5.6.2 Paperin koko 56 5.6.3 Koevedos 56

6 Suunnittelun muuttujat

6.1.1 Viivapiirustus 57 6.1.2 Valo ja varjo 58

6.1.3 Tekstuuri eli pintakuviointi 58 6.1.4 Värit ja typografia 59

6.1.5 Pistesymbolit 59

6.1.6 Korkeustiedon esittäminen kartalla 60 6.2 Typografia ja tekstit kartoilla 61

6.2.1 Yleistä typografiasta 61 6.2.2 Typografian historia 63 6.2.3 Rytmi 69

6.2.4 Kirjasinten viivat 70 6.2.5 Tekstit kartoilla 70

6.2.6 Tekstin korostaminen ja luokittelu 72 6.2.7 Tekstin väri ja luettavuus 73

6.3 Värit 7b

6.3.1 Värien vaikutus 76 6.3.2 Värikontrastit 78

6.3.3 Värien harmonia ja soinnutus 80 6.3.4 Väri ja muoto 8b

6.3.5 Värien aiheuttama tilavaikutelma 8b

6.3.6 Värien aiheuttama aistien sekoittuminen 85 6.3.7 Imhofin värisäännöt 87

6.3.8 Värimaailmojen siirtäminen 88

6.3.8.1 Taideteoksesta värit kartalle 88 6.3.8.2 Valokuvasta värit kartalle 89 6.3.8.3 Mainoksesta värit kartalle 89 6.3.9 Värien transponointi 91

7 Pohdinta ja johtopäätökset

8 Yhteenveto

Lähdeluettelo

Haastattelut

Kirjallisuutta

Kuvaluettelo

ESIPUHE

Kartta on teknisen osaamisen ja luovan suunnittelun yhteistuotos. Maastokart- tojen kehitys historian aikana heijastaa selvästi mittaustekniikan ja painoteknii­

kan kehityksen vaiheita. Toisaalta kartta on kulttuurin kuva ja tuo selvästi esiin aikansa yhteiskunnalliset, poliittiset, uskonnolliset ja taloudelliset vallankäyttä­

jät.

Historian varhaiset kartantekijät hallitsivat sekä mittaustekniikan että piirustus- taidon. Tekniikan kehittyessä mittaaminen ja piirtäminen eriytyivät. Kun tieto­

tekniikan menetelmiä alettiin soveltaa kartanvalmistukseen, näytti hetken jo sil­

tä, että kartan visuaalinen arvo olisi unohdettu tyystin ja digitaalinen tuotantolin­

ja olisi ollut arvo sinänsä.

Tällä hetkellä kukaan ei kuitenkaan ostaisi rumaa karttaa - ja jos sellaisen jou­

tuukin ostamaan, kritisoi sitä varmasti. Visualisointi, iskevä ilmaisu ja viehättävät värit ovat tämän päivän ihmiselle itsestäänselvyys. Digitaalinen painotekniikka tuo painotuotteet hetkessä jakeluun, Internet lähettää viestin kaikkialle maail­

maan välittömästi. Multimediatuotannon kehittyminen on nostanut visualisoinnin laatuvaatimukset korkealle - Internet -käyttäjistä on kehittynyt varsin visuaali­

sesti vaativa yleisö.

Kartan suunnittelu perustuu osaltaan yleisen graafisen suunnittelun oppeihin, mutta sijainniltaan tunnetun, koordinaatein esitetyn tarkan tiedon visualisoinnis­

sa on myös erityisongelmansa. Kartan suunnittelu ei ole ainoastaan viehättävän kuvan luomista, vaan kartta määritelmänsä mukaan kuvaa ”sijaintia, laatua, mää­

rää”. Ei-ammattilaisen suunnitteleman kartan tunnistaa mm. paikannimien köm­

pelöstä sijoittelusta, värien epäloogisesta käytöstä, viivatyyppien ja pistemäisten symbolien suunnitteluvirheistä. Kartografia oppiaineena ja teoriana ei ole ylei­

sesti tunnettu - ja sen valitettavasti huomaa julkaistuista tuotoksista.

Tämä julkaisu on syntynyt tekijänsä, Juha Nurmen henkilökohtaisesta kiinnos­

tuksesta kartografiaan, erityisesti graafisen suunnittelun lähdeaineiston analyy­

sistä kartan kannalta ja sen soveltamisesta kartan suunnitteluun. Juha Nurmi on tehnyt tämän tutkimuksen diplomityönään saaden työhönsä oppia Taideteollisen Korkeakoulun opintojaksoilta ja korvaamatonta tukea työnsä ohjaajalta profes­

sori Tapio Vapaasalolta. Haluan tässä esipuheessa osoittaa suuret kiitokset pro­

fessori Vapaasalolle uhratusta ajasta sekä kiinnostuksesta poikkitieteelliseen työskentelyyn. Haluan myös kiittää diplomi-insinööri Erkki-Sakari Harjua, graa­

fikko Tiina Heikkosta ja TkL Rita Sainiota, jotka kartta-alan ja graafisen suun­

nittelun asiantuntijoina sekä opettajina myöskin antoivat aikaansa ja kokemus­

taan työn tekijälle.

Tämä diplomityö tehtiin ilman työnantajan rahallista tukea tai ylipäänsä mitään ulkopuolista rahoitusta. Aihe oli luonteeltaan sellainen, että se ei näyttänyt tuo­

van suoraa rahallista hyötyä. Ulkopuolisen rahoituksen vähäisyys on mielestäni ilmaus siitä, että tässä tapauksessa tekijä on ollut “edellä aikaansa”, eli kartan ulkoasun suunnittelun tärkeyttä, myös tutkimuksen ja teorianmuodostuksen kannalta ei ole vielä alallamme täysin oivallettu.

5

Kun nyt Teknillisessä korkeakoulussa tietotekniikan osastolla uuden Informaa- tioverkostot -koulutusohjelman puitteissa on lähdetty kehittämään multimediaa ei vain tekniikan, vaan kokonaisvaltaisen viestinnän näkökulmasta, tuntuu varsin ajankohtaiselta korostaa erään merkityksellisen visuaalisen osa-alueen sisällön erityisongelmia. Karttahan on jo tänä päivänä osa hyvin monessa Internet- ja multimediatuotteessa. Kartan ulkoasun suunnittelu on oma erityisalueensa, jota on syytä opiskella, mikäli karttamuotoista viestintää aikoo tuotoksissaan levittää.

Julkaisu on tuotettu suomenkielellä, jotta siitä saataisiin mahdollisimman hyvä hyöty suomalaisten kartan tuottajien ja -suunnittelijoiden keskuudessa.

Vielä kiitos sekä asiaansa omistautuneelle tekijälle, että kaikille niille, joiden apu on ollut tarpeen tutkimusta tehtäessä.

Espoossa 8. elokuuta Kirsi Artimo

kartografian professori

SANASTOA

Anfang! Koristeellinen alkukirjain.

Antiikva Yleisin, pysty kirjasinlaji (Kotimaisten kielten tut­

kimuskeskus 1990). Antiikvan tunnistaa kirjasin­

ten ohenevista päätteistä.

CMYK Peruspainovärit eli syaani, magenta, keltainen ja musta.

Cromalin Tarkka vedosmenetelmä ennen offset-painatusta.

Design (Taide)teollisuuden tuotteiden muotoilu, suunnit­

telu (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990).

Egyptienne Yksi pääkirjasintyyleistä. Egyptiennen tunnistaa kirjasinten tasapaksuista päätteistä.

Esteettinen Taiteellinen, kaunis (Kotimaisten kielten tutki­

muskeskus 1990).

Etsaus Grafiikan laji, jossa kuva syövytetään hapoilla me­

tallilevyille. (Taiteen Pikkujättiläinen 1995) Graafinen suunnittelu Kuvallinen suunnittelu. Käsittää tuotteen valmis­

tusprosessin ideasta valmiiksi painotuotteeksi.

(Bohman, 1988)

Groteski Yksi pääkirjasintyyleistä. Jäykkäpiirteinen, tasa­

paksu antiikvakirjasinlaji (Kotimaisten kielten tut­

kimuskeskus 1990).

Imago Henkilön, liikeyrityksen tm. usein tietoisesti itses­

tään antama kuva (Kotimaisten kielten tutkimus­

keskus 1990).

Intentio Tarkoitus, pyrkimys (Kotimaisten kielten tutki­

muskeskus 1990).

Kartussi Koristeellinen kehysornamentti kartan vaakunan tai otsikon ympärillä.

Kirjasintyyli Kirjasintyyppi, kirjainlaji, tekstityyppi.

Kontrasti Vastakohtaisuus, sävykkyys (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990).

Kuvalliset muuttujat Kuvallisia muuttujia on mm. pisteet, viivat, teks­

tuurit ja värit.

Kuvaustapa Karttojen kuvaustekniikka eli esitystapa: käytetyt värit, typografia, pistesymbolit jne.

Kuvaustekniikka Vanhentunut ilmaisu termille kuvaustapa.

Legenda Kartan merkintöjen selitysosa.

Offset Nykyään yleisin painomenetelmä, jossa kuva pai­

netaan ensin kumisylinteriin ja siitä paperiin (Ko­

timaisten kielten tutkimuskeskus 1990).

7

Opasiteetti

Ortogonaaliprojektio Paikkatieto

Swash-kirjasin Tasokuvaus Tekstuuri Typografia

Tyyli

Tyylikausi

Variaatio Väriharmonia Värisoinnutus

Paperin läpinäkymättömyyden arvoluku.

Kolmiulotteisen pinnan esitys samassa tasossa.

Paikkatieto on maantieteelliseen paikkaan sidotun sijaintitiedon sekä siihen liittyvälle ominaisuustie- dolle käytettävä yhteisnimitys.

Tyylitelty iso alkukirjain.

Ks. ortogonaaliprojektio.

Pintarakenne (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990).

Painoasu (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990). Typografialla tarkoitetaan ensisijaisesti eri kirjasintyylejä ja niiden valintaa.

Taiteilijan, tietyn ajan, koulukunnan tms. oma­

leimainen ilmaisu- tai esitystapa (Kotimaisten kiel­

ten tutkimuskeskus 1990).

Kausi, jolle tunnusomaista tietty taiteen ja kult­

tuurin aloilla vallitseva yhtenäinen tyyli. Tässä työssä mainittavia tyylikausia ovat mm. gotiikka, renessanssi, barokki, rokokoo, realismi,

uusklassismi, jugend, art deco ja funktionalismi Muuntelu (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990).

Värien yhteensopivuus, sopusuhtaisuus (Kotimais­

ten kielten tutkimuskeskus 1990).

Värien ja sävyjen saattaminen yhteen sointuviksi (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990).

1 JOHDANTO

1.1 TUTKIMUKSEN TAUSTA

Kartografia on poikkitieteellinen ala: kartanvalmistusta ohjaavat toisaalta tuo­

tantotekniset seikat, toisaalta ilmaisulliset. Kartoilla on yhteiskunnassamme it­

sestään selvä asema tuotantoteknisten prosessien luomina käyttöesineinä. Kart­

tojen ilmaisuun ja esteettisyyteen ei sen sijaan kiinnitetä riittävästi huomiota.

Ajanmukaisen graafisen suunnittelun arvostus ei juurikaan näy suomalaisilla kartoilla. Kartografien on tunnettava graafisen ilmaisun keinot. Onnistunut kar­

tan graafinen suunnittelu parantaa kartan viestintäarvoa ja tekee elottoman oloi­

sesta paikkatiedosta elävää ja parhaimmillaan elämyksellistä.

Kartan suunnittelu on graafista suunnittelua. Kartan on välitettävä haluttu tieto ja sanoma mahdollisimman tehokkaasti. Esteettinen ulkoasu syntyy graafisen suunnittelun luomana lisäarvona. Esteettisyyden tärkeitä osia ovat yksilöllisyys ja ajanmukaisuus. Useisiin muihin länsimaihin verrattuna suomalaisten karttojen ulkoasu on säilynyt lähes muuttumattomana viimeisten 40 vuoden aikana (Heik­

konen 1998).

Graafisen suunnittelun monilla muilla aloilla, kuten kirja- ja mainosaloilla, graa­

finen suunnittelu on olennainen osa tuotantoprosessia. Näiden alojen tuotteet vaikuttavatkin ajanmukaisemmilta kuin useimmat tämänhetkiset suomalaiset kartat. Vuosikymmeniä vanha kuvaustapa voi johtaa epäesteettisyyden lisäksi huonoon ymmärrettävyyteen. Karttojen graafisen suunnittelun laiminlyömisen mahdollisia syitä ovat esimerkiksi

• taloudelliset syyt: katsotaan, ettei ole kaimattavaa panostaa sellaiseen, mikä ei tuo selvästi taloudellista lisäarvoa

• suomalaisten kartanvalmistajien välinen vähäinen kilpailu, mikä on voinut johtaa sellaisten tekijöiden aliarvostamiseen, joita ei voi mitata rahassa

• karttojen suunnittelijoiden koulutus: kartografeilla (maanmittarit ja maantie­

teilijät) mm. värien käytön ja graafisen suunnittelun opetusta on vähän, graa­

fikoilla puolestaan kokemus ja tietämys karttojen sisällöllisestä ja teknisestä suunnittelusta on usein vähäistä

• maanmittareiden, maantieteilijöiden ja graafikoiden osaamista ja tietämystä ei ole osattu yhdistää Suomessa riittävän tehokkaasti

• siirtyminen 60-luvulta lähtien atk-pohjaiseen kartantuotantoon on monine teknisine ongelmineen aiheuttanut ei-toivottuja muutoksia karttojen kuvaus- tekniikoihin ja rajoittanut karttojen graafista suunnittelua

e tieteellisen tarkkuuden painottaminen esteettisten tekijöiden sijaan

9

• suomalaista kartografiaa ovat vaivanneet vakiintuneet standardit ja kuvaus- tekniset ohjeet, joita ei ole uudistettu riittävän usein, kartografisen kuvausta­

van ”perinne” on ollut vahva, eikä muita ratkaisuja ole mietitty riittävästi.

Karttojen nykytilanteeseen vaikuttavat suurimmaksi osaksi taloudelliset syyt.

Uuden kartan tuottaminen on aina suuri, aikaa vievä ja kallis prosessi (Lindberg 1997). Kartat toimivat kuitenkin maantieteellisten alueidensa ”käyntikortteina”.

Positiivisia mielleyhtymiä herättävä kartta voi saada matkailijan kiinnostumaan kartan kaupungista, kun taas tylsän harmaa kartta voi antaa kaupungista epä­

miellyttävän kuvan. Kartalla voi olla tärkeä merkitys mielikuvan luojana.

Karttoja tilaavat asiakkaat, yleensä kunnat ja kaupungit, eivät ole valmiita mak­

samaan yksilöllisestä suunnittelusta. Kustannusten säästämiseksi on usein käy­

tettävä jo valmiiksi mietittyä kuvaustekniikkaa (Sainio 1998). Taloudellisista sei­

koista johtuen karttojen ulkoasun yksilöllinen suunnittelu on usein jätettävä vä­

liin, jolloin kartasta on varmasti mahdollista saada informatiivinen ja selkeä, mut­

ta persoonallista, harkittua tunnelmaa tai vaikutelmaa ei alueesta saada. Poikke­

uksen rahallisessa panostamisessa tekevät yritykset, jotka tilaavat karttoja omilla tuotemerkeillä ja toimipaikkojensa sijainneilla varustettuina. Nämä yri­

tykset haluavat panostaa mainos karttojensa ulkoasuun, tarkoituksenaan luoda yrityksen visuaalista identiteettiä tukeva tuote.

1.2 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET

Diplomityön tavoitteet ovat

• osoittaa karttojen ulkoasun suunnittelun merkitys

• selvittää karttojen ulkoasun suunnittelun historiaa ja nykyisyyttä sekä antaa näiden perusteella arvio karttojen ulkoasun suunnittelun tulevaisuudesta

• osoittaa graafisen suunnittelun ja muun käyttötaiteen teorioiden tarjoavan ratkaisukeinoja karttojen ulkoasun suunnittelun ongelmiin

• selvittää graafisen suunnittelun teorioiden hyödyntämistä karttojen ulkoasun suunnittelussa

• selvittää taiteen peruskäsitteitä kartan graafisen suunnittelun pohjaksi

• selvittää karttojen ulkoasun suunnittelussa huomioon otettavat tekijät

• selvittää kartan ulkoasun suunnittelua rajaavat tekijät

• selvittää ulkoasun suunnittelun kuvalliset muuttujat ja niiden hallintaa.

1.3 DIPLOMITYÖN RAKENNE

Diplomityön toisessa luvussa tarkastellaan karttojen ulkoasun kehittymistä re­

nessanssista nykypäivään. Historiallisista kartoista tarkastellaan erityisesti re­

nessanssin italialaisia karttoja, joiden esteettinen ulkoasu oli informaation tark­

kaa välittymistä tärkeämpi seikka. Renessanssin jälkeen kartat ovat muuttuneet pelkistetyimmiksi. Luvussa käsitellään Olaus Magnuksen karttoja Suomesta, Kuninkaan kartastoa, Venäjän vallan aikaa sekä itsenäisyyden ajan karttoja. Lu­

vun lopussa tarkastellaan lyhyesti karttojen nykytilaa ja ennakoidaan kartografi­

an tulevaisuutta.

Luvussa 3 tarkastellaan taiteen peruskäsitteitä, joita ovat mm. esteettisyys, ma­

ku, esteettinen arvo, elämyksellisyys, taideteos, taiteilija, tyyli ja muoti. Luvussa pohditaan erityisesti esteettisen elämyksen käsitettä ja sen muuttumista ihmisen iän myötä.

Luvussa 4 pohditaan yleisesti graafisen suunnittelun tavoitteita ja muuttujia sekä sitä, miten niitä käytetään hyväksi karttojen ulkoasun suunnittelussa. Luvussa esitellään graafisessa suunnittelussa huomioon otettavia tavoitteita ja keinoja, joita ovat mm. sommittelu, rytmi, liike, korostaminen, tasapaino, yhtenäisyys, jatkuvuus, ilmaisu ja viestintä.

Luvussa 5 tarkastellaan kartan suunnittelussa huomioon otettavia tekijöitä ja kartan suunnitteluprosessia. Luvussa selvitetään kartografian ja graafisen tai­

teen välistä suhdetta, ulkoasun ja ilmaisun merkitystä sekä esitellään karttatyy- pit ja kartan osat. Luvun lopussa tarkastellaan painotekniikan ja -paperin merki­

tystä kartanvalmistuksessa.

Luvussa 6 esitellään visuaalisen suunnittelun muuttujat eli viivat, valo, varjo, tekstuurit, värit, symbolit, typografia ja korkeussuhteiden esittäminen kartalla.

Tarkemmin perehdytään typografiaan ja väreihin. Typografian historiaa ja eri­

laisia tyylejä tarkastellaan esimerkein. Luvussa pohditaan myös erilaisten kir­

jasintyylien ilmaisullisia ominaisuuksia. Luvussa tarkastellaan tekstin luetta­

vuutta, sijoittelua, luokittelua sekä tekstin ja taustan värien vaikutusta luettavuu­

teen. Luvussa pohditaan karttojen värisuunnittelua: värien merkitystä kartalla, värien vaikutuksia ja psykologisia ominaisuuksia, värikontrastien merkitystä, vä­

riharmonioita ja -soinnutusta, värin ja muodon yhteisvaikutusta, värien aiheut­

tamia tilavaikutelmia, temaattisia värejä sekä aistien sekoittumista. Luvun lopus­

sa esitellään teoriat värimaailman siirtämisestä taideteoksesta, valokuvasta ja mainoksesta kartalle sekä värien transponoinnista.

Luvussa 7 esitetään pohdinta ja johtopäätökset diplomityön pohjalta. Luvussa 8 on yhteenveto diplomityöstä.

11

2 HISTORIAA

Kartografin on hyvä tuntea karttojen suunnittelun historiaa, jotta hän osaisi teh­

dä ajanmukaisia karttoja ja ennakoida karttojen tulevaa kehitystä. Länsimainen kartografia on muodostunut nykyisekseen vuosisatojen kuluessa. Karttojen sisäl­

töön ja ulkoasuun ovat vaikuttaneet kartanvalmistuksen perinne, ympäröivä kult­

tuuri ja käytetyt työskentelytavat, mitkä ovat yhdessä tehneet kartoista aikakau- siensa näköisiä.

Vanhoissa kartoissa näkyy kartografien käsien työn jälki: monet vanhat kartat ovat hyvin persoonallisia. Esimerkiksi ennen kirjapainon keksimistä ei ollut ole­

massa standardoituja kirjasimia, vaan karttojen tekstit olivat karttojen tekijöi­

den omaa käsialaa. Kartat olivat tyyliltään nykypäivää moninaisempia: riippui paljolti kartantekijän kokemuksesta ja taidoista, millaiseksi kartan ulkoasu muo­

toutui. Karttojen tekeminen ei nykyisestä poiketen ollut tiukan tulosvastuullista, jolloin kartografi saattoi tehdä huolellista työtä ja antaa enemmän tilaa persoo­

nalliselle ilmaisulle. Vanhoilla kartoilla onkin nykyajan karttoja enemmän tietoa ja tunnelmaa aikansa kulttuurista. Kaikki tärkeäksi koetut yhteiskunnalliset il­

miöt ja tapahtumat oli mahdollista esittää kartoilla.

2.1 KARTTOJEN TARVE

Karttojen tekemisen päämotiiveja ovat olleet Harjun mukaan:

• Ihmisen uteliaisuus ympäristöänsä kohtaan. Haluttiin kertoa uusista pai­

koista, joissa oltiin käyty, mitä oli nähty ja koettu. Karttoja tarvitsivat tutki­

musmatkailijat, verojen kerääjät, sotilaat, kauppiaat sekä kaupan ja teolli­

suuden raaka-aineiden hankkijat.

• Maanomistuksen määrittelyn tarve. Haluttiin kertoa muille mahdollisimman tarkasti, missä omat läänitykset, valloitukset tai omistukset sijaitsivat. Maalle tuli arvo, joka voitiin mitata. Arvon määrittely vaati arvonsa mukaiset omis­

tuksen ilmaisutavat. Tärkeitä kartoituskohteita olivat valtakuntien ja lääni- tysten ulottuvuudet, kaupunkien rajat sekä yksittäisten henkilöiden omista­

mien maiden rajat. (Harju 1999)

Karttoja tekivät taiteilijat, kirjailijat ja maankiertäjät. Karttojen sisältöön ja ul­

koasuun vaikuttivat merkittävästi karttojen laatijoiden lähdeaineistot. Maail­

mankuva muuttui löytöretkien tuomien tietojen ja kirkon sisäisten käsitysten mukaan. Mantereita ja maapalloa kuvaavia kartastoja varten kartantekijät haas- tattelivat merenkulkijoita, kauppiaita ja muita maankiertäjiä. Suulliset tai kirjal­

liset kuvaukset yhdistettiin astronomisiin paikanmäärityksiin ja näin avarrettiin kartografista maailmankuvaa. Puutteellinen tieto korvattiin koristetaiteella, usein kartaston tekemistä rahoittaneen henkilön suuruutta korostaen. Mittaus­

menetelmien parantuessa mantereet alkoivat saada oikeat muotonsa ja kartta- kohteet sijoittua oikeille paikoilleen. (Harju 1999)

Kehityksen myötä huomio siirtyi karttojen ulkoasun taiteellisuudesta itse kartta- kuvauksen kauneuteen ja tasapuolisuuteen. Karttakuvaukseen vaikuttivat myös mittaus- ja painotekniikan kehitys, siirtyminen käsin piirtämisestä puupainoon sekä kupari- ja teräslevypainatukseen ja myöhemmin kalkkikivilaattapainatuk- seen. Kehitys mahdollisti eri viivanleveyksien, tekstityyppien ja kirjasinkokojen yhä tarkemman hallitsemisen. Eri kohderyhmien välinen luokittelu mahdollistui ja mittakaavan vaatima mittatarkkuus ei ollut enää kovin suuri ongelma. (Harju

1999)

Vallilojen karttojen kartusseilla eli kartan otsikon koristeellisilla kehyksillä ja nimistöillä pyrittiin kiinnittämään karttojen käyttäjien huomio tärkeinä pidettyi­

hin kohteisiin (Harju 1999).

F IN M AP. VI

^W'h i.N

jf Oofierpt äiti van cüOßn^ä f 2/Г Scjtetn ttpis'RujJandi ' T L¿fp&uá.Ofiji hnùmé.h *xú ifn étfh y ' r *

yty”./?* ■У!лгш 17

Pu/tTÎ turi dr mjUnduhnjt-.

• ¿jännin Cljprn m Smttß

&ЮТ, Å

Kuvat 2.1-3: Koristetaidetta vanhoilla kartoilla, jonka käyttämisellä pyrittiin kiinnittämään huomio seliteteksteihm. Ylhäällä ote hollantilaisen Lucas Janzin kartasta v. 1586 jota säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa Alhaalla vasemmalla amsterdamilaisen Johannes Шаегт kartta v. 1662ja oikealla alhaalla saksalaisen Matthias Seutterin kartta n.v. 1735.

13

2.2 KARTAT ENNEN RENESSANSSIA

Yksinkertaisimmat ja alkukantaisimmat kartat on löydetty alkuperäiskansoilta mm. Tyynen valtameren Marshall-saarilta. Saarelaisten puutikkuihin sidotut simpukankuoret esittävät ympäristön saaria. Nämä ja monien muiden alkupe­

räiskansojen, kuten eskimoiden, yksinkertaiset kartat ovat ns. symbolisia kartto­

ja. Symbolisilla kartoilla tieto on esitetty symbolisena, saarelaisten tapauksessa simpukankuoret ovat saarten symboleita. Varhaiset korkeakulttuurit, kuten Me­

sopotamia, Egypti, Kreikka ja Rooma, kehittivät omat karttansa, joissa maasto esitettiin pääosin perspektiivikuvina. Vasta mittaustekniikan kehityttyä kartat muotoutuivat mittakaavatarkoiksi ortogonaaliprojektiossa kuvatuiksi esityksiksi.

(Harvey 1980)

Yksi vanhimmista tähän päivään säilyneistä kartoista on pohjoisesta Mesopota­

miasta ajalta n.v. 2400-2200 e Kr. Kartta on kaiverrettu saveen ja siinä on käytet­

ty kolmiomaisia symboleita kuvaamaan aluetta ympäröiviä vuoria. Kartografian kukoistus omana tieteen ja taiteen lajinaan alkoi vasta renessanssin aikaan. Kar­

tat ennen renessanssia olivat yleispiirteisiä, mutta renessanssin aikaan tapahtu­

nut henkinen herääminen vaati mittakaavaltaan suurempia ja yksityiskohdiltaan tarkempia karttoja. 1500-luvulla kartoitusmenetelmiksi tulivat kompassi, mitta­

nauha ja mittapyörä. Ennen 1500-lukua karttojen tekeminen perustui lähinnä matkaajien kertomuksiin. (Imhof 1982)

2.3 RENESSANSSI

Renessanssi syntyi Italiassa 1300-luvun alussa humanistisena liikkeenä, joka joh­

ti tieteen ja taiteen uudistumiseen ja koki huipennuksensa 1500-luvun alkupuo­

lella. Taide oli kuitenkin pitkälti riippuvainen tilaajista, kirkonmiehistä, ruhtinais­

ta ja kaupunkivaltioiden johtajista. (Taiteen Pikkujättiläinen 1995)

Italia oli renessanssin aikaan Välimeren kaupallinen keskus, mikä johtui Italian maantieteellisestä sijainnista Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän risteyk­

sessä (Stefoff 1995).

Löytöretkien johdosta tietoisuus ympäröivästä maailmasta lisääntyi. Maailman­

kuvan välittämiseksi tarvittiin karttoja. Löytöretkeilijät tekivät karttoja niin löy­

detyistä mantereista kuten myös Etelä-Euroopalle tuntemattomammista alueis­

ta, kuten Skandinaviasta ja Suomesta.

Italialaiset loivat visuaalisen pohjan länsimaiselle kartografialle. Heidän kartto­

jaan leimasi huikean korkea taiteellinen taso. Karttoja pidettiin enemmän taide­

teoksina kuin hyötyesineinä. Renessanssin aikaisessa Italiassa pidettiin karttojen ja muiden taideteosten esteettisyyttä itsestäänselvyytenä. Esteettisen arvon pai­

nottaminen liittyi läheisesti renessanssin aikaiseen yhteiskuntaan, vallalla ollut humanistinen käsitys toteutui jumalallisen kauneuden ja totuuden etsintänä.

Karttojen koristeet kertovat aikansa arvokäsityksistä ja kulttuurista. (Heikkonen

Italiassa syntyivät myös ensimmäiset kaupunkikartat, joista ensimmäinen tehtiin Veronasta vuonna 1440. Kartta oli 3,05 metriä leveä ja 2,25 metriä korkea etsaus lintuperspektiivistä. Kaupunkikarttojen tärkeä sotilaallinen merkitys ymmärret­

tiin pian ja niinpä Venetsian hallitsija määräsi Italian kaupungit kartoitettaviksi vuonna 1460. Erityisesti kaupunkien linnat, tornit, kanaalit ja sillat tuli kartoittaa tarkasti puolustustarkoituksiin. Venetsia hallitsi Italian kaupunkivaltiota ja pel­

käsi muiden kansojen ryöstöretkiä vauraisiin kaupunkeihinsa. Kaupunkikartto­

jen esikuvana oli maalaustaide. (Heikkonen 1998)

Alla oleva Venetsian kartta vuodelta 1693 on hyvä esimerkki renessanssin ajan italialaisista kartoista. Kartan ulkoasu on toteutettu huolellisesti ja lopputulos on hyvin taiteellinen. Karttaa reunustavat koristeet ovat vaatineet kartan tekijältä luovaa mielikuvitusta, kärsivällisyyttä sekä hyvää piirustus- ja maalaustaitoa.

Kuva 24: Vincenzo Coronettin Atlas of Venice vuodelta 1693.

Renessanssin aikana eurooppalainen tiedekulttuuri koki herätyksensä, uusia keksintöjä keksittiin kiihtyvällä tahdilla ja löytöretkeilijät loivat uutta maailman­

kuvaa. Columbus löysi Amerikan vuonna 1492 ja Magalhaes purjehti maailman ympäri (v. 1519-22). Leonardo da Vinoin tutkielmat ihmisruumiista sekä uudet keksinnöt tieteen ja taiteen aloilla kuvaavat hyvin renessanssin ilmapiiriä. Ihmi­

nen koettiin kaikkivoivaksi.

Renessanssin kartat olivat informatiivisia ja erityisen esteettisiä. Taide ja tiede toimivat toisiaan tukevina kartoilla kuten muuallakin sen aikaisessa yhteiskun­

nassa. Renessanssin taiteellisilla yksityiskohdilla koristellut kartat olivat elä­

myksellisiä. Kartat eivät kuvanneet pelkästään maantieteellisiä ja poliittisia rajo­

ja, vaan välittivät karttojen lukijoille myös kartoitettujen alueiden kulttuuria ja kartografien kokemia tunnelmia. Merialueille piirretyt hirviöt kuvaavat renes­

sanssin aikaista käsitystä valtamerien arvaamattomuudesta ja vaarallisuudesta ja siten antavat oman osansa kartan tunnelmaan.

15

Leonardo da Vinci oli renessanssin yleisnero, jolle kartografiakaan ei ollut tun­

tematon haaste. Hän teki vuosina 1502-03 lintuperspektiivikartan Toscanasta, joka oli ensimmäinen maastokartta, jossa maanpinnan muodot ja suhteet toisiin­

sa olivat oikeat ja joissa maantieteellinen jatkuvuus säilyi. Kesti 50 vuotta ennen kuin muiden kartat pystyivät samaan. (Imhof 1982)

Kuva 2.5: Da Vinoin kartta Toscanasta v. 1502-03.

Vuoden 1477 tienoilla alettiin siirtyä käsin piirretyistä kartoista painettuihin karttoihin. Kehitettiin puupainomenetelmä, jossa karttaoriginaali kaiverrettiin puulevylle, jolla kartat painettiin paperille. (Stefoff 1995) Painomenetelmät kehit­

tyivät 1500-luvulla. Kupari tuli puun rinnalle kartan originaalien valmistukseen, mikä johti karttojen kuvaustekniikan muuttumiseen. (Imhof 1982) Entistä tar­

kemmat ja ohuemmat viivat ja täten yksityiskohtaisemmat kartat tulivat mahdol­

lisiksi.

Gerardus Mercator (1512-94) nosti kartografian eksaktin tieteen tasolle (Aver- dunk 1914). Saksalainen Johann Praetorius keksi 1590-luvulla mittapöydän (Gus­

tafsson 1933). 1610-luvulla hollantilainen Willebrod Snellius kehitti kolmiomitta­

uksen (Maanmittaushallitus 1984). Nämä kartanvalmistustieteen ja -tekniikan läpimurrot vaikuttivat merkittävästi kartografian kehittymiseen.

Ensimmäisen koko maailman kattavan kartta-atlaksen teki saksalainen George Braun vuosina 1572-1617 kuutena osana Euroopan, Afrikan, Aasian, Lähi-Idän, Perun ja Meksikon kaupungeista. Taiteilijat tekivät kartat kuparietsauksina kä­

sin värittäen. (Stefoff 1995)

1600-luvun lopulle asti maastokartat oli kuvattu perspektiivikuvina. 1700-luvulla yleistyivät tasokuvakartat. Tämä murros vaikutti merkittävästi karttojen kuvaus- tekniikkaan ja loi pohjan nykyäänkin käytettävälle tasokuvaukselle.

2.4 KARTANVALMISTUS 1700 JA 1800-LUVUILLA

Italia oli kartografian keskus 1600-luvulle asti, jolloin kartografian kehityksen pääpaino siirtyi Hollantiin, Englantiin ja Ranskaan. Ranska oli 1700-luvulla joh­

tava maa tieteissä ja myös kartografiassa. Ranskalaiset kehittivät ensimmäiset mittasuhteiltaan tarkat kartat. Karttojen kehittymiseen vaikutti jälleen sodan­

käynnin vaatimukset, Ranskan kuningas Ludwig XIV halusi tarkkoja karttoja

Vähitellen karttoja varten saatiin enemmän luotettavaa tietoa. Kartat pelkistyi­

vät ja ylimääräiset koristeet vähenivät (Heikkonen 1998). Tarkkuuden tavoittelu korvasi vähitellen esteettisyyden tavoittelua, mikä teki kartoista enemmän tie­

teellisen tarkkojen dokumenttien kaltaisia.

Ranskalaisen kartografian kehitykseen vaikutti eniten itämaisen kirjoituksen opettaja Jean Baptiste Bourguignon d 'Anville. Hän kiinnostui kartoista ja tuotti niitä. Anville oli kriitikko, joka kehitti karttoja paremmin aikaa vastaaviksi. Hän keräsi poikkitieteellisiä ryhmiä ympärilleen kehittämään kartografiaa. Anville oli karttojen pääsuunnittelija. Hänen kaiverruttamansa ja painattamansa kartat oli­

vat tarkkoja, selkeitä ja huolellisesti käsin väritettyjä karttoja, joita kopioitiin 1700-luvulla ympäri maailmaa. Anville jätti kartoiltaan ensimmäisenä maailmassa kartoittamattomat alueet valkoisiksi. Siihen asti kartoittamattomat osat kartoilla oli täytetty mielikuvituksen tuotteilla. (Heikkonen 1998)

Ranskalaiset kehittivät tasokuvaustekniikkaa merkittävästi 1700-luvulla. (Heik­

konen 1998) Kun italialaiset olivat luoneet pohjan karttojen ulkoasulle, ranskalai­

set loivat puolestaan pohjan karttojen tieteellisen tarkalle valmistamiselle. Sa­

malla karttojen arvo taideteoksina väheni huomattavasti, sillä luova työskentely oli saanut väistyä tieteellisen tarkan kartanvalmistuksen tieltä.

Karttojen tuotantoon ja ulkoasuun olennaisesti vaikuttanut kirjapaino keksittiin noin v. 1450 ja vanhimmat painetut kartat ovat noin v. 1470 jälkeen (Mingroot 1987). Saksalainen Alois Senefeldin keksi kivipainomenetelmän Miinchenissä vuonna 1796, mutta menetelmää pidettiin teollisuussalaisuutena vuosikymmeniä.

Menetelmä yleistyi kartanvalmistuksessa vuodesta 1825 lähtien. (Imhof 1982) Kivipaino oli halvempi tapa painaa karttoja kuin sitä ennen käytetty kaivertami­

nen kuparilevyille: painokivet olivat kuparia huomattavasti halvemmat ja kuvien piirtäminen painokiville oli huomattavasti nopeampaa kuin kaivertaminen kupa­

rilevyille. Kivipaino mahdollisti karttojen tehokkaan ja halvan massatuotannon, eikä 1800-luvun puolivälin jälkeen ilmestynyt kupariin kaiverrettuja ja käsin väri­

tettyjä karttoja. (Stefoff 1995)

Värillisten karttojen läpimurron aiheutti skotlantilainen J.G.Bartholomew, joka kehitti kivipainomenetelmää värien toistamiseen kartoilla ja vaikutti näin kartto­

jen väripainatukseen eniten Euroopassa. Bartholomew keksi myös käyttää väre­

jä maaston korkeuksien ilmaisemiseen. Hänen pastellisävyiset karttansa herätti­

vät suurta huomiota Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1878 hyvien värien, informatiivisuuden sekä hienostuneen värien ja viivojen käytön ansiosta. (Heik­

konen 1998) Keksintö helpotti värillisten karttojen tuotantoa, siihen asti painetut kartat olivat olleet yksivärisiä. Toki karttoja oli tehty siihenkin asti monivärisinä vesivärejä käyttäen.

17

2.5 POHJOISMAAT JA SUOMI

2.5.1 OLAUS MAGNUS JA CARTA MARINA

Ruotsalainen katolinen piispa Olaus Magnus oli pohjoismaiden kartoituksen pio­

neeri. Hän aloitti pohjoismaiden kartan teon vuonna 1527 ja viimein vuonna 1539 julkaistiin hänen karttansa pohjoismaista, Carta Marina. Vuosi 1527 oli muuten­

kin tärkeä Suomi-Ruotsin historiassa, sillä sinä vuonna Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa päätti toteuttaa reformaation Ruotsin kirkossa. Ruotsi-Suomesta tuli luterilainen, mikä merkitsi kirkon omaisuuden menettämistä valtiolle. Olaus Magnus ei hyväksynyt reformaatiota ja joutui maanpakoon. Hänen kotiseuturak- kautensa kuitenkin säilyi ja hän päätti lisätä Etelä-Euroopan sivistyneistön tie­

tämystä kotiseudustaan ryhtymällä tekemään karttoja Skandinaviasta. (Miekka- vaara 1994)

Olaus Magnus kuvaili kartoillaan Skandinavian maiden ihmisten elämää 1500- luvulla mielenkiintoisella tavalla. Paikannimien ja muiden maantieteellisten tieto­

jen lisäksi hän välitti kartoillaan monenlaista paikalliseen kulttuuriin liittyvää informaatiota: historiaa, kansantiedettä, kauppaa, teollisuutta, politiikkaa sekä luonnollisia ilmiöitä. Karttojen kuvitukset - eläimet, kalat, linnut, metsästysmai- semat, veneet, mineraalit, ihmisten tavat jne. - olivat useimmiten yhteisiä piirtei­

tä koko kuvatulle pohjoiselle alueelle, eivätkä kuvanneet ainoastaan niitä alueita, joille ne oli piirretty kartoilla. Nämä pienet taideteokset puulle kaivertanut tai­

teilija on jäänyt tuntemattomaksi. (Miekkavaara 1994)

Olaus Magnuksen kartat ovat kauniita esimerkkejä renessanssin ajan kartoista.

Karttojen huolellisesti piirretyt koristeet kertovat Olaus Magnuksen aikalaisten käsityksistä ja kulttuurista.

Kuvat 2.6-7: Koristeellisia yksityiskohtia Olaus Magnuksen Carta Marina-kartasta v. 1572.

Kuva 2.8: Ote Olaus Magnuksen Carta Marina-kartasta v. 1539, typografia ajalle tyypillistä me- dievaali- eli renessanssiantiikvaa, suurimmat mäet on kuvattu sivuperspektiivin mukaisina kumpuina. Carta Marinan kahta alkuperäiskappaletta säilytetään Bayerische Staatsbibliothekis- sa Münchenissä sekä Uppsalan yliopiston kirjastossa

2.5.2

KUNINKAAN KARTASTO 1776-1805

Ruotsin maanmittauslaitos perustettiin vuonna 1628. Kustaa II Adolf määräsi ylimmän maanmittausviranomaisen, Anders Buren, suorittamaan Ruotsin valta­

kunnan tarkan kartoituksen. Näin alkunsa saanut maanmittauslaitos sai kontto­

rinsa joka lääniin toteuttamaan kartoitustehtävää. (Mingroot 1987)

Buren Pohjois-Euroopan kartta valmistui vuonna 1626. Siinä Suomi sai lähes oi­

kean hahmonsa, koska työ perustui tarkkoihin mittauksiin. (Maanmittaushallitus 1984) Muutenkin kartasta saa aikaisempia karttoja huomattavasti tarkemman kuvan, kartan tieteelliseen eksaktiuteen on kiinnitetty selvästi aiempaa enemmän huomiota.

Kuva 2.9: Ote Anders Buren kartasta v. 1635. Kartan kuvaustapa on renessanssin ajalle tyypillistä.

19

Suomen ylipäällikkö Bernt Otto Stackelberg teki aloitteen kuningas Kustaa 111 :lle kartoitustöiden aloittamisesta Suomessa. Kartat Suomesta olivat hänen mielestään epämääräisiä, eivätkä kattaneet maatamme riittävästi. Stackelberg oli huolestunut Venäjän mahdollisista hyökkäysaikeista. Karttojen tarve oli maan­

puolustuksellinen. Malliksi maanmittareille annetussa laajamittaisessa kartoitus- työssä otettiin vuosina 1761-62 valmistunut Pommerin kartta. (Alanen 1989) Kuninkaan Kartaston kartat on tehty huolella käsin piirtäen ja akvarelleilla vä­

rittäen. Jotkut yksittäiset karttalehdet on tehty todella taidokkaasti, antaen mel­

ko tarkan kuvan maaston suhteista ja luonnonoloista. 1700-luvun mittausvälineet ja -menetelmät eivät olleet erityisen kehittyneet, maaston mittaukset tehtiin pääosin askelmittaamalla ja kompassilla suunnistaen. Kuninkaan Kartasto on kuitenkin yllättävän mittatarkka, jos sen yksittäisiä lehtiä vertaa nykyisiin pe­

ruskarttoihimme.

Kuvat 2.10-13: Otteita Kuninkaan Kartastosta Typografia on selkeää käsinkirjoitusta värimaa­

ilma on pastellista akvarelliväritystä ja maaston pinnan muodot on kuvattu tasokuvauksena varjostuksia apuna käyttäen. Alkuperäiskappaleita säilytetään Ruotsin sota-arkistossa

Kuvat 2.Ц-15: Otteita Kuninkaan Kartastosta.

2.5.3 VENÄJÄN VALLAN AIKA

Venäjän valloitettua Suomen alueen Ruotsilta Suomen sodassa vuosina 1808-09 Suomi sai ensimmäisen oman maanmittauskonttorinsa. Helsinkiin perustettua pääkonttoria kutsuttiin Maanmittausylihallitukseksi, jonka tehtävänä oli kartoi­

tustehtävien johtaminen Suomessa. Venäjän vallan aikana Suomeen omaksuttiin venäläinen kartantekotyyli, jossa tarkkuus oli ensiarvoisen tärkeää. Maanmitta­

rit tekivät karttoja edelleen pääosin käsin piirtäen ja maalaten.

Venäjän vallan aikana kartografian kehitys hidastui pahoin Suomessa. Tärkeitä karttoja olivat pitäjänkartta 1:20000 sekä kihlakunnankartta 1:10000. Maanmit­

taushallituksen ylihallituksen ylitirehtööri C.W. Gyldén julkaisi vuonna 1853 Suomenmaan korkokartan 1:120000, mikä oli maailman ensimmäinen korkeus- vyöhykekartta. (Niemelä 1998)

Kuva 2.16: Ote Gyldénin Suomenmaan korkokartasta v. 1853. Huomattavia seikkoja ovat miedo ti­

kat värit ja typografinen yhtenäisyys, Bodonia muistuttava uusantiikva isojen kaupunkien ni­

missä sekä kursiivi pienempien kylien nimissä

21

2.5.4 ITSENÄISYYDEN AIKA

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 suomalaista kartografiaa kuvasi venäläisten karttojen tarkkuus. Itsenäisyyden aikaan suomalainen kartografia on käynyt läpi monia suuria teknisiä muutoksia, jotka eivät ole voineet olla vaikuttamatta suo­

malaisen kartografian tyyliin. Painotekniikka on kehittynyt ja karttojen valmis­

taminen on siirtynyt atk-pohjaiseksi.

Professori Mauno Rajamaa esitti vuonna 1943 väitöskirjassaan ajatuksen koko valtakunnan kattavasta peruskartasta. Oppinsa Rajamaa oli hakenut pääosin Saksasta. Peruskartan kartoitusohjeet vahvistettiin vuonna 1948. Tästä alkoi vuosikymmenten kartoitusprojekti Maanmittauslaitokselle. Rartan ulkoasu pysyi lähes muuttumattomana 90-luvulle saakka, jolloin kartan värejä ja symboleita muutettiin paremmin atk-pohjaiseen kartantuotantoon soveltuviksi. (Niemelä 1998) Samalla peruskartan väritystä pehmennettiin.

Kuvat 2.17-18: Maanmittauslaitoksen peruskartta ennen ja jälkeen muutoksen. Värityksestä tuli uudistuksessa pastellisempi. Typografia on kuminassakin viileän ja tieteellisen tarkan oloista groteskia.

Rarttojen valmistamisesta vastasivat menneinä vuosikymmeninä lähes täysin viranomaisorganisaatiot, jotka tuottivat karttoja viranomaistoimintaan ja armei­

jan tarpeisiin. Rarttojen oli säilyttävä samankaltaisina, koska radikaalit muutok­

set kuvaustavassa olisivat saattaneet merkitä vääriä tulkintoja viranomaistyössä.

Viranomais karttojen, esimerkiksi peruskartan, kuvaustekniikka standardisoitiin karttakohteiden yksikäsitteisen tulkinnan takaamiseksi. (Harju 1999)

Ulkoasultaan peruskarttaa ilmeikkäämpiä ja vaihtelevampia ovat olleet yksityis­

ten kustantamat kaupunkikartat mm. Helsingistä.

Painotekniikassa siirryttiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kivipainatuksesta offset-painatukseen, mikä on nykyisin yleisin karttojen painomenetelmä. 1930- luvulle saakka offset-painoon tarkoitetut karttatekstit Helsingin opaskarttoihin valmistettiin käsin kirjoittamalla. Tekstit kirjoitettiin tussilla vapaalla kädellä tai mallinetta käyttäen. (Iltanen 1996)

Rarttojen ulkoasuun ovat vaikuttaneet myös 1900-luvulla nopeasti kehittyneet tiedonkeruumenetelmät kuten fotogrammetria, kaukokartoitus, geodesia ja GPS-

Kuvat 2.19-20: Vasemmalla Helsingin opaskartta n. v. 1929ja oikealla v. 1930. Värimaailmat ovat melko tunkkaisia kellastuneen paperin takia, joten alkuperäistä väritystä on vaikea arvioida Typografiassa on tapahtunut erikoinen siirtyminen standardoidusta kirjasimista tikkukirjai­

miin.

Vuodesta 1938 lähtien Helsingin kaupunkiinittausosasto valmisti opaskartat. Vas­

ta vuonna 1955 julkaistiin ensimmäinen Helsingin opaskartta, jossa tekstitys on tehty kirjapainoladelmana, jolloin tekstien ulkoasu siistiytyi huomattavasti. (Ilta­

nen 1996)

Suomalaisten karttojen historiaa ja karttoihin vaikuttaneita henkilöitä on kuvattu yksityiskohtaisesti Osmo Niemelän kirjassa ”Suomen karttojen tarina 1633-1997”

(Niemelä 1998).

2.5.5 SUOMALAISET KARTAT NYKYÄÄN

Suomessa karttojen julkaisemiseen on erikoistunut Karttakeskus Oy. Myös Karttakeskuksessa karttansa perinteisesti painaneella Maanmittauslaitoksella on omat vahvat tuotteensa, kuten edellä mainittu koko Suomen kattava perus­

kartta. Karttakeskuksen ja Maanmittauslaitoksen julkaisemat kartat ovat pää­

osin hillittyjä värien käytöltään. Kartat ovat selkeän informatiivisia ja antavat tieteellisen tarkan vaikutelman.

Maanmittauslaitos on suurin valtakunnallisten karttatietokantojen ylläpitäjä.

Maanmittauslaitoksen lisäksi Karttakeskus ylläpitää omaa valtakunnallista kart- tatietokantaansa.

Karttoja tuottavat myös Geodeettinen laitos, Geologian tutkimuskeskus, Ilmai­

lulaitos, Merenkulkulaitos, Puolustusvoimien topografikunta, Suomen ympäris­

tökeskus, Tilastokeskus, metsäala, kunnat, yksityiset yritykset, järjestöt ja muut yhteisöt sekä yksityiset henkilöt (Niemelä 1998).

Suomessa on Karttakeskuksen lisäksi myös muita kartankustantajia, kuten WSOY Geodata. WSOY Geodata painattaa mm. Merenkulkuhallituksen merikar­

tat. Karttakeskuksen ja WSOY Geodatan lisäksi useat muut ulkomaiset ja koti­

maiset kustantajat ovat julkaisseet karttojaan Suomesta.

23

Suomalaisten karttojen ilmaisuun ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Kartto­

jen muuttumattomuutta voi pitää ihmeenä, sillä kuluneen 40 vuoden aikana kar- tanvalmistustekniikassa on siirrytty käsin tehdyistä kartoista tietokonepohjai­

seen kartanvalmistukseen. Toisaalta koko Suomen kattavien karttojen valmistus on ollut harvojen käsissä, johtuen varmaankin osiltaan suomalaisen kartta- aineiston pääkerääjästä, Maanmittauslaitoksesta. Suomen kartoitus peruskartan mittakaavaan 1:20000 on ollut vuosikymmenten prosessi, joten kuvaustapaa ei ole kesken kaiken haluttu vaihtaa. Maanmittauslaitos on kehittänyt omat kuvausta­

pansa ja standardinsa. Hyvä puoli esimerkiksi Maanmittauslaitoksen peruskar­

tan muuttumattomuudessa on ollut se, että karttojen merkinnät ja symboliikka ovat pysyneet samoina.

Suurimmat kaupungit ovat tehneet opaskarttansa itse, mutta monet, varsinkin pienemmät kaupungit ja kunnat ovat teettäneet karttansa tilaustyönä. Seuraa- vassa on esimerkkejä Suomessa viime vuosina tehdyistä kartoista.

Kuva 2.21: Ote Espoon opaskartasta v. 1996, joka on väreiltään raikas esimerkki Huomatta vaa on varjostetekniikan onnistunut käyttäminen maastonmuotojen haminnollistamiseen.

Kartan typografiassa on käytetty totisen teknisen oloista groteskia, vaikka muotoilultaan sopivampiakin vaihtoehtoja varmasti olisi löytynyt. Tästä huolimatta onnistunut kokonai­

suus, jonka osat tukevat toisiaan. Kartta voitti ICA:n kaupunkikarttojen kilpailun Tukhol­

massa v. 1997.

Kuvat 2.22-23: Vasemmalla ote Tampereen matkailukartasta v. 1992. Lintuperspektiivissä kuva­

tun kartan värimaailmoja typografia viestivät menneestä vaan onko se ollut tarkoitus? Oikealla ote Helsingin seudun pyöräilykartasta. Kirkkaanpunaiset pyörätiet, valjut pohjakartan värit ja pieni mittakaava tekevät kartasta sekavan.

Kuvat 2.21-25: Otteet Karttakeskuksen Autoilijan tiekartasto ja Yleistiekartasta v. 1998. Kartat ovat selkeitä kuten tiekarttojen kuuluukin: groteski typografia viestii tieteellistä tarkkuutta ja selkeyttä mutta samalla lievää persoonattomuvtta

★ Arboretum ФУФ Vanhakatiunki

)ttby 12 2 Gammel aden

, Toukola

Kumpula Majstad Gumtäkt Ijä-Pasila Ostra Bòi

Hermanni Herma\sta<

Alpipihàrjij Ashöjden

Kaitalahti Hållvik Kruununhaka

Kronohagen

+ _ ,6

Katajanokka

Skatudden Tahvonlahti

Stansvik Ptinavuofi^Kaartinkaupunki

Rusutjån/i' 46

.Nummen harju

ikytixV Mattila,

Mävrakorpi

Korpi kylä

riwtwWB'

i

ihikallio

Kuvat 2.26-27: Otteet Kart takeskuksen Helsingin seudun yleiskartasta ja kaupunkioppaasta v.

1998. Yleiskartan haalea pohjakartta tuskin erottuu hämärässä luettuna, mutta muuten kartta on selkeä Kaupunkioppaan värimaailma on vähäkontrastimn ja se aiheuttaa hieman tunkkaisen mielleyhtymän.

25

Kuvat 2.28-29: Otteita WSOY Geodatan kartoista v. 1998. Vasemmalla tiekartta 1:250000, joka sisältää paikoin liian tarkkaa informaatiota verrattuna mittakaavaan. Oikealla ote Helsingin knupunkikartasta, jonka erikoisuutena on teiden pasteUinpunainen väri.

2.5.6 SUOMALAISTEN KARTTOJEN TULEVAISUUS

Tietotekniikka ja julkaisuohjelmistot ovat kehittyneet viime vuosina voimakkaas­

ti. Tietotekniikka ei ole enää niin suuri luovan työskentelyn rajoite kuin ennen.

Kehittyneet graafiset julkaisuohjelmistot ja kuvankäsittelyohjelmat ovat luoneet uusia mahdollisuuksia graafiselle ilmaisulle. Julkaisuohjelmistoilla on yhä hel­

pompaa tuottaa visuaalisesti laadukkaita ja yleistä hyvää makua noudattavia tuotteita. Kun yleisesti huomataan, että kehittynyttä tietotekniikkaa hyväksi käyttämällä karttojen ulkoasun suunnittelussa on mahdollista toteuttaa luovaa graafista ilmaisua - jolle rajana on mielikuvitus - on edessä karttojen ulkoasun merkittävä muuttuminen ja kehittyminen.

Yhteydenpito maailman graafisen alan suunnittelijoiden kesken on yhä helpom­

paa Internetin availla. Esimerkiksi typografiassa viime vuosina tapahtunut voi­

makas kehittyminen johtuu osittain siitä, että uusin typografia on jokaisen ulot­

tuvilla muutaman sekunnin haun päässä Internetissä. Typografian lisäksi Inter­

netissä on mm. mainoksia, karttoja ja graafista nykytaidetta. Internetin kautta maailman graafiset suunnittelijat ovat reaaliaikaisessa yhteydessä toisiinsa, mikä ei voi olla vaikuttamatta graafisen tyylin kehittymiseen. Mikko Salonen on diplo­

mityössään käsitellyt paikkatiedon julkaisua ja jakelua Internetissä (Salonen 1997).

Kartantuotantoprosessissa tärvätään eri alojen asiantuntijoita. Yhden henkilön on mahdotonta tietää kaikkea valmistusprosessista. Tarvitaan karttatiedon ke­

rääjiä ja muokkaajia, teknisiä asiantuntijoita, sisältötuottajia sekä graafisen alan ammattilaisia. Lisääntyvä poikkitieteellinen opiskelu teknisen ja taiteellisen alan korkeakouluissa tulee lisäämään tulevaisuuden kartografien ammattitaitoa ja ky­

kyä toimia poikkitieteellisissä suunnittelijaryhmissä.

Tulevaisuudessa Suomessa ei luultavasti ole yhtä hallitsevaa karttoja valmistavaa yritystä. Uusien kartanvalmistajien, sekä ulkomaisten että kotimaisten, tulemi­

nen markkinoille lisää kilpailua. Kun karttojen käyttäjillä on enemmän valinnan­

varaa, tulee kartan graafisen suunnittelun onnistumisesta tärkeä kilpailuvaltti.

Kilpailu lisännee panostamista karttojen visuaaliseen suunnitteluun. Tällöin karttojen ulkoasun suunnittelun merkitys ymmärretään paremmin myös talou­

dellisena näkökohtana.

Kun valmistajat eivät enää pysty teknisin keinoin tekemään eroa toisiinsa, kil­

pailu siirtyy muotoilun alueelle. Nyt voittaa se, joka on muotoilultaan paras.

Kaikkeen suunnitteluun liittyy myös kokemuksena tunne-elementti: miltä kartta käyttäjästä tuntuu. Hyvässä designissa on oston viettelevä lupaus, minkä kanssa myöhemmän käyttökokemuksen tulee olla yhtä. (Heikkonen 1998)

Suomalaisissa kartoissa on näkynyt viime vuosina selvä panostaminen näyttäviin kansilehtiin, mikä ei ole kuitenkaan ulottunut itse kartan graafiseen suunnitte­

luun. Tulevaisuudessa ei enää riitä, että kartalla on näyttävä ja graafisen muodin mukainen kansilehti. Kartan on annettava kaikkien osiensa kanssa yhtenäinen esteettinen elämys kartan käyttäjälle.

Karttojen graafista ulkoasua koskeva kilpailu on jo nähtävissä suomalaisten TV- yhtiöiden sääkarttojen ulkoasun suunnitteluun panostamisena. On vain ajan ky­

symys milloin tämä design-kilpailu siirtyy painettuihin karttoihin. Sääkartat ovat osa näiden yritysten visuaalista identiteettiä, jota hallitaan graafisella design managementillä. Graafista design managementiä on kuvattu tarkemmin luvussa 4.1.

Kuvat 2.30-33: Otteita MT\r3:n sääkartoista v. 1998.

• • • Tiivistelmä • • •

• Maanomistuksen määrittely ja ihmisten kasvava uteliaisuus renessanssin ai­

kaan synnyttivät karttojen tarpeen.

• Kulttuurin, tekniikan ja tieteen kehitys on muokannut karttojen ulkoasua ja kuvaustekniikkaa voimakkaasti.

• Italialaiset loivat pohjan karttojen ulkoasulle renessanssin aikaan.

• Puupaino 1400-luvulla, siirryttiin käsin piirretyistä kartoista painettaviin e Kuparipaino syrjäytti puupainon 1500-luvulla.

• 1600-luvun taitteessa kehitettiin kartografisen tiedon keräystä ja piirtämistä mullistaneet kolmiomittaus ja mittapöytä.

• Ranskalaiset loivat kartografialle tieteellisen pohjan 1700-luvulla.

27 Г

• 1800-luvulla siirryttiin kivipainatukseen eli litografiaan ja 1900-luvun alussa offset-painoon, jolloin oli yhä helpompaa hallita tarkasti eri viivanleveyksiä, tekstityyppejä ja kirjasinkokoja.

• 1960-luvulta lähtien kartanvalmistus on siirtynyt atk-pohjaiseksi.

• Tiedonkeruumenetelmät ovat kehittyneet, 1900-luvulla tulleita uusia mene­

telmiä ovat mm. GPS-paikannus sekä satelliitti- ja ilmakuvat.

• Suomalaisten karttojen ulkoasun verkkaiseen kehitykseen on vaikuttanut suomalaisten karttojen voimakas viranomaisluonne.

• Lisääntyvä kilpailu pakottaa suomalaiset kartanvalmistajat karttojen ulko­

asun kehittämiseen.

• Internet tuo uudet graafiset ratkaisut lähes reaaliajassa graafisten suunnit­

telijoiden tarkasteltaviksi, mikä osaltaan nopeuttaa graafisen tyylin kehitty­

mistä.

3. TAITEEN PERUSKÄSITTEITÄ

International Cartographie Associationiin hyväksymä määritelmä kartografiasta on seuraava: ”Cartography is the art, science and technology of making maps together with their study as scientific documents and works of art” (Steiner 1973). Monet nykyiset kartatkin, kuten renessanssiajan italialaiset kartat, ovat onnistuneimmillaan graafista taidetta. Karttojen visuaalinen laatu vaihtelee huomattavasti riippuen kartan ulkoasun ja ilmaisun suunnitteluun panostettavas­

ta määrästä. Kartografien on syytä tuntea taiteen peruskäsitteet, joita tarkas­

tellaan tässä luvussa.

Taiteen tehtävä ja luonne on muuttunut läntisessä yhteiskunnassamme vuosisa­

tojen myötä. 1800-luvulla realismin aikaan taidekäsitys piti taidetta todellisuuden jäljittelynä, taideteoksissa pyrittiin mahdollisimman täydelliseen yhdennäköisyy­

teen kuvattavan kohteen kanssa. Myöhemmin taidetta pidettiin taiteilijan tunto­

jen ilmaisuna, jossa taiteilijan intentio eli tarkoitusperä oli merkittävä seikka.

1900-luvulla taiteen teorisoimisessa on tullut muotiin puhuminen taideteoksesta merkkinä, symbolina tai tekstinä. Tätä nykyään vallalla olevaa taidekäsitystä kutsutaan semioottiseksi eli merkkiopilliseksi taidekäsitykseksi. (Vuorinen 1997) Kartografian semiotiikkaa käsittelee Jacques Bertin kirjassaan Graphische Se­

miologie (Berlin 1974).

Teorioita siitä, mikä on taidetta, on yhtä paljon kuin on taiteen filosofejakin. Ny­

kyfilosofit ovat kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että taide on viesti­

en siirtämistä taiteilijalta taiteen käyttäjälle. Tämä määritelmä pätee myös kar­

tografiaan. Seuraavissa kappaleissa tarkastellaan taiteen keskeisiä peruskäsittei­

tä.

3.1 ESTETIIKKA

Termi “esteettinen” tuli käyttöön vasta 1700-luvulla. Filosofi Alexander Baum- garten kehitti termin vuonna 1750 viittamaan yhteen filosofian erityisalaan. Poh­

jana hän käytti kreikan sanaa ”aisthetikos”, joka tarkoittaa aistihavaintoa.

Baumgartenin päämääränä oli luoda kauneuden tiede, joka perustuisi aistien ha­

vaintoihin. Siirryttiin asioista asioiden kokemiseen, objektista subjektiin. Tätä osoitti Baumgartenin keskittyminen aistihavaintoon. Aiemmin pohdittiin: ”Mistä tiedämme, että asiat ovat kauniita tai rumia?” Nykyään keskeiselle sijalle on noussut kysymys: ”Mitä tapahtuu, kun ihmisellä on esteettinen kokemus?” (Ea­

ton 1994).

Estetiikka pitää taideteosta tiettynä kohteena, nimenomaan laajassa mielessä ymmärretyn aistimisen kohteena. Tätä aistimista kutsutaan nykyään elämyksel­

liseksi kokemiseksi. Elämys on määräävä lähde sekä taidenautinnolle että taiteen luomiselle. (Heidegger 1995)

29

Karttojen esteettisyyden tutkiminen on karttojen ulkoasun ilmaisun tarkastelua.

Kartalla on kaksi merkitystä: informatiivinen ja esteettinen merkitys. Karttojen esteettinen merkitys kuvaa kaikkea sitä, mikä jää informatiivisen merkityksen ulkopuolelle. Estetiikan termein voimme tarkastella ja kuvailla karttojen ulko­

asua ja ilmaisua. Estetiikka on siis työkalu, jolla graafista taidetta, kuten kartto­

ja, voidaan analysoida.

Viime vuosikymmenten suuntaus taiteessa on tarkoittanut siirtymistä yhä ko­

vempiin esteettisiin arvoihin, joita ovat mm. kammottava, groteski, kolkko, hät­

kähdyttävä, aggressiivinen, brutaali, vastenmielinen ja inhottava (Dickie 1981).

Aiempi taiteen määrittely kauneuden perusteella ei enää riitä kuvaamaan nykyis­

tä kuvataidetta. Jo Leonardo da Vinci piirsi renessanssin aikaan groteskeja kuvia ihmisistä, jotka eivät aikansa taidekäsityksen mukaan olleet esteettisiä.

Kovemmat esteettiset arvot ovat näkyneet myös karttojen ulkoasussa. 1700- luvulta lähtien karttojen koristeet ovat yksinkertaistuneet ja vähentyneet. Kart­

tojen typografiassa ovat 1900-luvulla yleistyneet groteskit eli päätteettömät kir­

jasintyylit. Groteskit kirjasimet eroavat perinteisemmistä antiikva-kirjasimista yksinkertaistetun tyylinsä johdosta. Groteskeista kirjasimista on karsittu kir­

jasimien rungosta ylimääräiset koristeet ja niistä saa usein monotonisen mutta samalla ehdottoman selkeän ja kursailemattoman mielikuvan.

3.2 ELÄMYKSELLISYYS

Hatva määrittelee esteettisyyden elämyksellisyydeksi. Elämyksellisyys on siis se piirre, joka kuvassa on jotakin muuta kuin sen tiedolliset ominaisuudet. Usein estetiikan sijasta käytetty kauneuden käsite ei selitä kaikkia esteettisiä reaktioita ihmisissä. Valokuva sodasta ei varmastikaan ole mielestämme kaunis, mutta hyvä kuva voi olla silti esteettinen olematta kaunis. Tällöin kuvan funktio, merkitys, voi olla kuvan katsojien tunteiden herättäminen tai silmien avaaminen. (Hatva 1993) Esteettinen elämys perustuu tunteisiin ja maailmankuvaan. Kulttuuri puoles­

taan muovaa esteettisiä käsityksiä. Ihmisen kognitiivisen eli tiedollisen kehityk­

sen myötä myös esteettiset kriteerit muuttuvat. Maailmankuvan laajeneminen heijastuu esteettisissä arvoissa (kehittyminen lapsesta aikuiseksi). (Hatva 1993) Kehittyminen noudattaa taiteen kriteereiden asettamisessa seuraavia laadullisia askelmia Parsonsin mukaan:

1. suosiminen, lapsille ominaista;

2. kauneus ja realismi: viehättävyys ja totuudenmukainen kuvaaminen merkit­

tävimmät tekijät;

3. ilmaisullisuus: kauneus on toissijaista, kokemuksien välittyminen tärkeää;

4. tyyli ja muoto: median käyttötapa ja tyylien suhteet oivallettu; sekä

5. autonomia: taide omaksutaan kysymysten herättäjänä eikä pelkkänä traditi­

on siirtona, vastuu omista arvostelmista, tietoisuus omasta subjektiivisuudes­

ta. (Parsons 1990)

Elämyksellisyys voi liittyä kuvan tiedolliseen kokemiseen, mutta elämyksen vä­

littömyys erottaa esteettisen elämyksen tiedollisesta, joka saattaa vaatia pidem­

piaikaista pohdiskelua (Hatva 1993).

Esteettisyyttä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon ainakin seuraavia tekijöitä:

• pitäminen, miellyttävyys ja preferenssi

• halu nähdä uudelleen e mielenkiintoisuus

• monimutkaisuus e tuttuus

• uutuus: monotonisuuden välttäminen ja uteliaisuuden herättäminen e peräkkäisten ärsykkeiden laatu

• katseluaika. (Hatva 1993)

Esteettinen elämys syntyy hetkessä, esteettisyyden havainnointiin menee aikaa murto-osa tiedolliseen havainnointiin verrattuna. Lähes silmänräpäyksessä tai­

deteoksen tai kartan katsoja joko pitää tai ei pidä näkemäänsä esteettisenä. Tä­

mä seikka ei voi olla vaikuttamatta kartan ostajan valintaan, mikäli vaihtoehtoja on tarjolla.

Havainnointiin vaikuttavat olennaisesti kuvan visuaalinen hierarkia sekä valittu pelkistystaso, mitä otetaan mukaan ja mitä korostetaan. Havaitsemisen edellytys on visuaalinen toimivuus, jota on käsitelty hahmopsykologiassa. (Vapaasalo 1999) Gestalt- eli hahmopsykologia tutkii visuaalisen hahmottamisen edellytyksiä. Sen mukaan havaitseminen perustuu yksinkertaisten perusmuotojen tunnistamiseen, joita ovat mm. kolmiot, suorakaiteet sekä ympyrät. Visuaaliset osat yhdistyvät kokonaisuudeksi ja erottuvat taustastaan erilaisten ryhmityslakien perusteella.

Näitä ovat ryhmittely etäisyyden, samankaltaisuuden, symmetrian, jatkuvuuden ja sulkeutuneisuuden perusteella. (Wade 1991)

3.3 MAKU

Kokijaan keskittyvät estetiikan kysymykset ovat olleet nykyaikana monen filoso­

fisen väittelyn aiheena. Joskus katsojan kokemus selitetään jollakin erityisky- vyllä, esimerkiksi maulla. Maun käsite luotiin 1700-luvulla selittämään esteettisiä kokemuksia, ja se on yhä hyvin vaikutusvaltainen. Tällöin esteettisen kokemuk­

sen perusolemusta kuvataan erityisherkkyydeksi tai erityiseksi havaintokyvyksi.

Esteettistä kokemusta on selitetty myös erityisasenteella, jonka ihmiset omaksu­

vat syrjäyttäen jokapäiväiset käytännön huolensa tai antaen tunteiden syrjäyttää ajatukset. Toiset teoreetikot ovat taas suosineet selityksiä, joiden mukaan koki­

jan huomio kohdistuu joihinkin erityisominaisuuksiin, esimerkiksi muodollisiin ominaisuuksiin tai yhtenäisyyteen. (Eaton 1994)

31

Kartan käyttäjälle tyylikysymykset liittyvät olennaisesti maun käsitteeseen, ta­

paan jolla kartta vaikuttaa kartan käyttäjän mielenkiintoon ja arvosteluun. Es­

teettinen elämys määräytyy kokijan maun mukaan. Hyvä maku on kuitenkin sub­

jektiivinen käsite ja määräytyy kulttuurikohtaisesti.

3. 4 ESTEETTINEN KOKEMUS JA ARVO

Esteettistä kokemusta arvostetaan sen mahdollisesta käyttökelpoisuudesta riip­

pumatta. Esteettinen kokemus erotetaan kaikista tavallisista tai käytännöllistä kokemuksista (esim. karttojen informatiivisuudesta). Estetiikka kuvataan objek­

tien ja tapahtumien muodollisen yhtenäisyyden ja alueellisten piirteiden (värien, muotojen ja kuvioiden) kokemisesta johtuvaksi tyydytykseksi. Esteettinen arvo on peräisin siitä tyydytyksestä, jonka ihmiset saavat edellä mainituista ominai­

suuksista. Taideteokset ovat välikappaleita, joiden kautta mielihyvää hankitaan.

Esteettinen arvo riippuu ainoastaan havaintoon liittyvästä mielihyvästä, ei siitä, että havainnosta olisi kokijalle mitään muuta hyötyä. Monroe Beardsley määrit­

telee esteettisen arvon seuraavasti: “x:llä on esteettistä arvoa” tarkoittaa “x ky­

kenee tuottamaan verrattain suuren esteettisen kokemuksen (jossa kokemuk­

sella on arvoa)”. Esteettisen arvon teorioille on yhteistä ainakin se, että ne koros­

tavat ihmisten tunteiden merkitystä: tunteet ovat keskeisiä ja tekevät asioista esteettisesti hyviä. (Eaton 1994)

Taiteen tavoin estetiikkakin on riippuvainen traditioista, joihin sisältyy yhteinen tietomme siitä, mikä on miellyttävää. Joitakin asioita arvostetaan ilmeisesti useimmissa kulttuureissa, esimerkiksi auringonlaskua ja rytmejä. Toisten asioi­

den arvostus liittyy vain tiettyihin traditioihin, esimerkiksi idän ja lännen harmo- niakäsitykset ovat erilaiset. Harmonia on itsessään piirre, jota pidetään kulttuu­

rissamme esteettisesti merkittävänä. (Eaton 1994)

Kun nautintomme on esteettistä, huomiomme sijainti on aina objektissa ja tie­

dämme, että objekti on välttämätön osa mielihyvämme aiheuttajaa. Tämän vuoksi on niin paljon korostettu objektin tai tapahtuman osuutta esteettisissä kokemuk­

sissa. Näihin kokemuksiin saattaa kuitenkin liittyä myös sellaisten asioiden tar­

kastelua, jotka eivät varsinaisesti sijaitse objektissa itsessään. Esteettisessä ko­

kemuksessa kiinnitetään huomiota värien ja muotojen kaltaisiin ominaisuuksiin.

Ajattelemme myös muita asioita, kuten missä ja miten taiteilija eli tai miten lap­

set oppivat matkimalla vanhempiaan tai maailmaa, jossa kaikki on vihan vallassa.

Pelkästään näiden asioiden ajatteleminen voi herättää mielihyvää tai kiinnostus­

ta. Mielihyvä on esteettistä vain, jos ajattelumme liittyy suoraan huomiomme kohteena olevan objektin tai tapahtuman piirteiden havaitsemiseen tai pohdin­

taan. (Eaton 1994)

• Esteettinen kokemus on tietyssä traditiossa huomion ja pohdinnan arvoisina pidettyjen asioiden tai tapahtumien sisäisten piirteiden kokemista.

• Esteettinen arvo on asian tai tapahtuman arvo, joka johtuu sen kyvystä aihe­

uttaa sellaista mielihyvää, jonka tunnetaan olevan lähtöisin objektin perintei­

sesti huomion ja pohdinnan arvoisina pidetyistä piirteistä. (Eaton 1994)

Ihmiset arvostavat myös taiteilijan taitavuudesta kertovia seikkoja ja nauttivat kuullessaan, mitä mieltä eri ihmiset ovat rakkaudesta tai kuolemasta. Kun kiinni­

tämme huomiota tällaisiin sisäisiin ominaisuuksiin, on seurauksena esteettinen kokemus; kun huomioinnin seurauksena koemme mielihyvää, koemme esteettistä mielihyvää. (Eaton 1994)

Esteettinen arvo on objektiivista siinä määrin kuin se riippuu tietyistä kulttuurin traditioista. Näiden traditioiden tarkastelu paljastaa meille, mitä ihmiset tietyssä kulttuurissa arvostavat esteettisesti. (Eaton 1994) Esteettisen kartan suunnitte­

lussa on tunnettava kartan käyttäjien kulttuuriympäristö ja perinteet.

Esteettinen arvo voidaan selittää vetoamalla joko itsessään arvostettavien asioi­

den ominaisuuksiin tai muihin arvon lähteisiin kuten hyvyyteen tai totuuteen.

Kysymykset esteettisestä arvosta koskettavat sekä yksilöä että yhteiskuntia. Es­

teettisessä kokemuksessa ihmiset huomioivat ja pohtivat niitä objektin tai tapah­

tuman sisäisiä ominaisuuksia, jotka kulttuuritraditiossa nähdään huomion ja poh­

dinnan arvoisiksi. Asialla on esteettistä arvoa, jos sen sisäisiin ominaisuuksiin kohdistuva huomio ja pohdinta tuottaa mielihyvää tai vaikuttaa myönteisesti muihin ihmiselämän alueisiin. Esteettiseen arvoon kuuluvat sekä yksilöllinen re­

aktio asioihin että näiden reaktioiden sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti (Ea­

ton 1994).

Tämän pohjalta Eaton esittää seuraavat määritelmät:

3.5 TAITEEN TUNNUSMERKIT

Taiteen tunnusmerkkejä ovat mm. ilmaisu, jäljittely, intentio, mielikuvitus, sil- mänräpäyksellisyys, mielikuvallisuus, kommunikointi sekä ainutkertaisuus.

Taiteen tunnusmerkkejä ovat

• ilmaisu, mielikuva ja kommunikointi

Ilmaisun tarkoituksena on välittää jokin haluttu tai halutun suuntainen sanoma tai tunnereaktio kohdehenkilöille. Ilmaisun tarkoitus on haluttujen mielikuvien luonti. Taide voi myös herättää ajatuksia ja kysymyksiä, kommunikoiden kohde­

henkilönsä kanssa.

33

jäljittely

Jäljittely on yksi tapa luoda taidetta. Realismin ajan taiteilijat pyrkivät maalauk­

sissaan yhdennäköisyyteen kuvattavan kohteensa kanssa. Kokonainen tyylisuun­

ta voi perustua jäljittelyyn, esimerkiksi arkkitehtuurissa uusklassismi jäljitteli klassismin ja antiikin taidetta ja arkkitehtuuria.

• intentio

Taiteilijalla on taideteosta luodessaan aina jokin intentio eli tarkoitus. (Dickie 1981) Taiteen tekemiseksi tarvitaan taiteilijan halu, intentio, välittää kokemuk­

sensa teoksensa tarkastelijoille taideteoksen avulla.

• silmänräpäyksellisyys

Silmänräpäyksellisyys tarkoittaa tässä yhteydessä tunteen välittymistä ensi het­

kessä tarkasteltavasta taideteoksesta sen katsojalle. Mikäli ihminen kokee kart­

taa katsoessaan esteettisen reaktion eli häntä tyydyttävän elämyksen, on silmän- räpäyksellisyyden kriteeri toteutunut kartalla. (Keates 1996)

• luovuus, mielikuvitus ja ainutkertaisuus.

Taiteen tekeminen vaatii luovuutta. Piirre, jota luova työ edellyttää tai tuottaa on uutuus. Uusi ajatus ei kuitenkaan ole luova ellei se ole hyödyllinen. Mielikuvitus liittyy ihmisen kykyyn käyttää muistissa olevaa tietoa ja yhdistellä sitä aistitie- toon uudella ja hyödyllisellä tavalla. Olennaista luovuudelle on rohkeus, joka ku­

vallisessa suunnittelussa merkitsee luopumista totunnaisista ajattelutavoista.

(Hatva 1987) Taideteokselle on ominaista sen ainutkertaisuus, taiteilija luo kult­

tuuriympäristössään ainutkertaisen taideteoksen käyttämällä omaa mielikuvitus­

taan ja luovuuttaan hyväksi.

3.6 TAITEILIJA

Kandinskyn sisäisen välttämättömyyden periaatteet kertovat syvällisesti taiteili­

jan ominaisuuksista:

• Jokaisen taiteilijan on ilmaistava hänelle itselleen ominaista.

• Jokaisen taiteilijan on ilmaistava aikakaudelleen ominaista.

• Jokaisen taiteilijan on ilmaistava taiteelle yleensä ominaista. (Kandinsky 1981)

Taiteilija kuvaa omaa aihepiiriään henkilökohtaisella tyylillään. Aikakaudelle ominainen ilmaisu viittaa taiteen tekemisen kulttuurisidonnaisuuteen. Ilmaisun perustana ovat kulttuurin arvojärjestelmä ja symboliikka, jotka jokaisella aika­

kaudella ja tyylikaudella ovat erilaiset. Kartografialle on ominaista maantieteelli­

sen ja sitä täydentävän tiedon esittäminen kuvallisessa muodossa.