• Ei tuloksia

Lähtökohtana tälle diplomityölle oli Consolis SAS:n yhtiöiden, suomessa Parma Oy:n, käyttöönsä kehittämä innovaatioprosessi (kuva 1). Prosessi perustuu teollisuudessa yleisesti sovellettavaan Stage-Gate -malliin (www.stage-gate.com). Kyseisessä proses­

sissa arvioidaan ja jalostetaan tuoteideoita vaiheittain tavoitteena perustellusti hyviä menestyviä innovaatioita. Diplomityössä testattiin prosessin alkuvaiheet eli ideoiden kartoitus, tuoteideoiden jalostus ja ensimmäinen idea-arviointi (BTRO). Testauksen perusteella oli tavoitteena esittää suosituksia prosessin hyvistä sovelluskäytännöistä sekä tarvittaessa esittää kehitysehdotuksia prosessin menetelmiin.

Toinen lähtökohta tälle työlle oli Parma Oy:n Infrarakentaminen-yksikön kasvutavoit­

teet ja tavoite laajentaa tuotevalikoimaansa, joka on tällä hetkellä suppea. Tälle taustana on Consolis SAS:n sisältä varsinkin Länsi-Euroopasta infratuotteista löytyvä osaaminen ja teknologia. Innovaatioprosessin testattavia vaiheita sovellettiinkin todelliseen tapauk­

seen eli infrarakentamisen alueelle soveltuvien betonituotteiden kartoittamiseen ja arviointiin. Tältä osalta työn tavoite oli esittää suosituksia yksikön tuotekehitystoimin­

nan jatkotoimenpiteisiin. Lisäksi tavoitteena oli määritellä Suomen olojen asettamat vaatimukset ja edellytykset infrarakentamisen esivalmistetuille betonituotteille.

Ideankartoitus työn aluksi tehtiin kirjallisuusselvityksellä, haastattelukierroksella alan asiantuntijoiden keskuudessa sekä Parma Oy:n sisäisellä ideointipalaverilla. Ideointipa­

laverissa käytettiin OPERA- ja Brainstorming-menetelmiä. Näistä kertyi infrarakenta­

misen tuoteideanimikkeitä yhteensä 134 kappaletta. Varsinaisten tuoteideoiden lisäksi koottiin myös erilaisia palveluita ja muita lisäarvoja, joita voidaan liittää infrarakenta­

misen tuotteisiin ja muodostaa siten tuotekonsepteja.

Ideankartoitusvaiheen perusteella koottiin jatkokäyttöä varten yhteen kaikki hyviksi havaitut idea- ja sitä kautta mahdollisten innovaatioiden lähteet (kuva 5). Tuoteideoita erilaisten virikkeiden kautta generoivat lähteet voidaan jakaa kahteen pääryhmään:

pääosin asiakkaalta tuleviin tuoteideoihin sekä teknologian kehityksen aikaansaamiin ideoihin. Yrityksen jokapäiväisessä toiminnassa on passiivisesti läsnä useita idealähteitä ja lisäksi voidaan aktivoida ideanluontia järjestämällä erityisiä ideointitilaisuuksia.

Haastatteluiden ja kirjallisuusselvityksen perusteella määriteltiin myös vaatimukset, edellytykset ja säädökset, jotka tulee huomioida uuden maarakentamisen sektorille sopivan tuotteen kehittämisessä. Nämä on esitetty kokonaisuudessaan kappaleessa 5.

Tuoteideanimikkeistä valittiin jalostettavaksi noin kolmasosa. Valinta tehtiin Parma Oy:n sisältä pyydettyjen asiantuntijalausuntojen ja kappaleen 5 määrittelemien seikko­

jen perusteella. Tuoteideakuvaukset tehtiin yhtenäisellä tavalla, joka on esitetty kuvassa 7. Tuoteideakuvaus on ensimmäinen jalostettu vaihe ideamyllyn jälkeen eli lähtökohta varsinaiselle idean arvioinnille. Yhtenäinen kuvaus on myös tapa siirtää tietoa selkeässä muodossa. Tuoteideakuvaukset ovat liitteessä 1.

Kuvatuille tuoteideoille tehtiin ensimmäinen idea-arviointi (BTRO) liitteen 2 mukaisen Excel-työkalun avulla. Arvioinnit tehtiin pienessä työryhmässä. Ensimmäisessä idea- arvioinnissa (BTRO) on valintakriteereinä yrityksen strategiaan, tuotteen liiketoiminta- mahdollisuuksiin, tekniseen toimivuuteen sekä resursseihin liittyviä tekijöitä. Arvioin­

nin tuloksena saadaan kuvaaja sekä sanallisesti arvioituja kohtia.

Ensimmäisen idea-arvioinnin analyysin tuloksena valittiin 5 potentiaalisinta tuoteideaa.

Valitut tuoteideat ovat kaapelikanaalijärjestelmä, esijännitetyt paalut, meluseinäjärjes- telmä, kaidejärjestelmä sekä sillat kokonaisuutena. Yhteistä valituille tuoteideoille on mahdollisuudet Suomessa merkittäviin volyymeihin, mahdollisuus kehittää tuote jotenkin paremmaksi kuin markkinoilta jo löytyvät vaihtoehdot sekä mahdollisuus teolliseen tuotantoon. Innovaatioprosessin perusteella valituista tuotteista koottiin ideoinnilla tavoitteita ja ehdotuksia jatkokehitystä ajatellen.

Diplomityön tuloksena päädyttiin suosittelemaan ensisijaisesti kaidejärjestelmän sekä kaapelikanavajärjestelmän tuotekehityksen aloittamista välittömästi. Kaidejärjestelmäs- sä suositellaan keskityttävän ensin uusien standardien mukaisen hyväksyttävän liitos- tekniikan kehittämiseen. Toisena vaiheena kehityksessä tulisi olla pintalaadun ja kus­

tannustehokkuuden parantaminen mahdollisesti kuorirakennetta käyttäen. Uuden kaapelikanaalij ärj estelmän tavoitellut edut ovat mutkien toteuttaminen järjestelmään kuuluvilla osilla sekä mahdollisimman pitkät suorat osat. Infrarakentaminen-yksikön kehittämistä ajatellen suositellaan myös ajankohtaisten suurten infrahankkeiden aktiivis­

ta kartoittamista ja yhteyksien luomista infra-alan betonituotteiden tilaajiin.

Suomen betonisten infratuotteiden markkina on rajallisen kokoinen, joten liikkeelle lähtö on mielekästä vain mahdollisimman varmalla volyymituotteella. Lisäksi infra- tuotemarkkinoilla kilpaillessa hinta on ensisijainen tekijä. Tässäkin työssä tuloksena määritellyissä sarjatuotteissa työn hinnan tulee joka tapauksessa kaikilla valmistajilla olla alhainen, joten materiaalitekniikan hallitseminen kustannustehokkuuden näkökul­

masta tuo merkittävän edun.

Innovaatioprosessin alkuvaiheiden todettiin toimivan hyvin ja sen käyttöön ottoa suosi­

tellaan. Prosessin onnistuneella käyttöön otolla ja soveltamisella voidaan saavuttaa hyötyä yrityksen tuotekehitystoiminnan tehostumisen kautta. Käytännön soveltamiseen on esitetty suosituksia kappaleessa 8.3.3. Olennaisimmat edellytykset innovaatioproses­

sin implementoinnin onnistumiseen ovat ns. ideapankin eli yhteisen innovaatioprosessi- tietokannan konkretisoiminen sekä prosessin sulauttaminen osaksi henkilöstön jokapäi­

väistä toimintaa.

LÄHTEET

KIRJALLISET LÄHTEET

Alkhrdaji, T. & Nänni, A. 2002. Design, Construction and Field-Testing of an RC

Box Culvert Bridge Reinforced with GFRP Bars. Center for Infrastructure Engineering Studies, University of Missouri-Rolla. CIES 02-25. 15 s.

Apilo, L. 2000. Infrarakentamisen ja -palveluiden kehitysnäkymät: INFRA- teknologiaohjelman tarveselvitys. Helsinki. Tekes Teknologiakatsaus 101/2000. 39 s.

ISBN 952-457-015-7.

Arseenikyllästeiden käyttö loppuu 1.9.2006. Suomen ympäristökeskus SYKE. Tiedote 9.2.2006.

Betonirakenneohjeet 2006. Tiehallinto. 33 s. ISBN 951-803-580-6.

BY50 Betoninormit 2004. Suomen Betoniyhdistys r.y. 263 s. ISBN 952-5075-60-5.

BY51 Betonirakenteiden käyttöikäsuunnitteluohje. Versio 18.07.2006. 87 s.

Consolis Innovation Handbook, version 1.0. 2006. Sisäinen julkaisu. 65 s.

Consolis Technical guide & product manual. 2006. 68 s.

Egerö, T. & Noborn, B. & Rydström, H. 1997. Prövning av byggande under mark, särskilt väg och järnvägstunnlar. Boverket, SveBeFo rapport S 9. 136 s. ISBN 91-7147- 351-3.

Erke, J. 1998. Infraprojektin osittelu. Diplomityö. Espoo. Teknillinen korkeakoulu, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan osasto, Rakentamistalouden laboratorio. 114 s. + liitteet.

Grosse, U. & Valtonen, J. 2004. Suitable concrete barriers for Finland. Espoo. Hel­

sinki University of Technology, Laboratory of Highway Engineering. T144. 19 s.

INFRA 2006, Rakennusosa-ja hankenimikkeistö. Versio 2.0. 10.08.2006. Rakennustie­

to. 22 s.

Infra - rakentaminen ja palvelut 2001 - 2005. Helsinki 2006. Teknologiaohjelmaraportti 4/2006, loppuraportti. Tekes. 83 s. ISBN 952-457-226-5.

InfraRYL 2006 Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset, osa 1: Väylät ja alueet.

Hämeenlinna 2006. Rakennustieto Oy. 592 s. + liitteet. ISBN-10: 951-682-801-9.

Jancarik A. Prefabricated tanks and their utilization. PowerPoint-esitelmä 13.04.2005.

Dywidag Prefa, Consolis.

Joutsensaari, J. & MÄNTYNEN, J. & Varjola, M. 1999. Tie- ja rautatieliikenteen infrastruktuuri käyttäjänäkökulmasta. Helsinki. Liikenneministeriön julkaisuja 1/99. 136 s. ISBN 951-723-227-6.

Jätevesiopas, jätevesien käsittely haja-asutusalueella. 2004. Pohjois-Pohjanmaan ympä­

ristökeskus. 23 s.

Kairi M. 2005. Interaction of R&D and business development in the wood products industry, case Kerto®-laminated veneer lumber (LVL). Väitöskirja. Espoo. Teknillinen korkeakoulu, puunjalostustekniikan osasto. 225 s + liitteet 15 s. ISBN 951-22-7706-9.

Kalliokoski, A. & Ristikartano, J. & Vitikka, H. & Tervonen, J. 2004. Tietyömai­

den ja muiden tieliikenteen häiriötilanteiden vaikutukset. Tiehallinto, tekniset palvelut.

Helsinki. Tiehallinnon selvityksiä 34/2004. 81 s. + liitteet 2 s. ISBN 951-803-299-8.

Kanavaelementit ja kansielementit. 1999. Tekniset toimitusehdot 1041/731/99. Ratahal­

lintokeskus. 7 s. + liitteet.

Kankainen, J. & Raunio, J. 1996. Haastattelututkimus suomalaisen infrarakentamisen nykytilasta ja kehittämistarpeista. Rakentamistalouden selvityksiä 7.

TKK/rakentamistalous. 16 s. ISBN 951-22-3183-2.

Kauniskangas, K. 1998. Betonirakenteiden tuoteperheen tuotteistaminen. Diplomityö.

Espoo. Teknillinen korkeakoulu, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan osasto, Rakenta­

mistalouden laboratorio. 112 s.

Kemppainen, H. 2006. Paalutustyöt vaikeasti läpäistävien täyttöjen kohdalla. Diplomi­

työ. Espoo. Teknillinen korkeakoulu, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan osasto, Pohja­

rakennus ja maamekaniikka. 53 s. +liitteet.

Kiiras, J. & Huovinen, P. 1995. Keihäänkärkistrategia tuotevientiin Saksan talonra- kennusmarkkinoille. Espoo. Teknillinen Korkeakoulu, Rakennetekniikan laitos, Raken­

tamistalous, raportti 124. 128 s. + liitteet. ISBN 951-22-3224-3.

Lahti, P. Helsinki 1996. Yhdyskuntarakenne ja infrastruktuuri. Sisäasiainministeriö, Aluekehitysosaston julkaisu 3/1996. 35 s. ISBN 951-734-028-1.

Liikenneministeriön päätös erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista. FINLEX 1715/1992.

Lopez-Anido, R. A. & Naik, T. R. 2000. Emerging materials for civil infrastructure, State of the Art. American Society of Civil Engineers. 224 s. ISBN 0-7844-0538-7.

Lyöntipaalutusohje LPO-2005: teräsbetoni- ja puupaalut. Helsinki 2005. Suomen rakennusinsinöörien liitto RIL 223-2005. 134 s. ISBN 951-758-453-9.

Luhanka, J. (toim.). 1996. Betoniviemärit, suunnittelijan käsikirja. Jyväskylä. Raken­

nustuoteteollisuus RTT ry. 117 s. ISBN 952-90-7324-0.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132. FINLEX.

Maatalouden betonielementtirakenteet -suunnitteluohje. Helsinki 2004. Betonikeskus ry. 42 s. + liitteet. ISBN 952-5075-67-2.

Mantere, V. 2004. GroupExpo. Hämeenlinna. Innotiimi International Ltd Oy. 160 s.

ISBN 952-99208-3-0.

Meluesteen runkomateriaalin vaikutus kustannuksiin. 2002. Tietoa tiensuunnitteluun 60.

Tiehallinto, tie-ja geotekniikka. 6 s.

Meluesteet, Teiden suunnittelu V. Tiehen kuuluvat laitteet 3. Tielaitos, Tietekniikka.

Helsinki 1997. 39 s. ISBN 951-726-382-1.

Moore, G. A. & McKenna, R. 1991. Crossing the Chasm. HarperBusiness Essentials.

256 s. ISBN 0-88730-717-5.

Nurmi, T. & Rekiaro, I. & Rekiaro, P. & Sorjanen, T. 2004. Gummeruksen suuri sivistyssanakirja. Jyväskylä. Gummerus Kirjapaino Oy. 629 s. ISBN 951-20-5863-4.

Ollila, M. (toim.). 2002. Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille

rakennettaessa. Helsinki. Suomen ympäristökeskus, Ympäristöopas 52, Rakentaminen.

53 s. ISBN 952-11-1263-9

OPERA-quickhelp, a guide for Opera facilitators. Innotiimi Oy. 9 s.

Rakennustuotteiden yleiset hankinta- ja toimitusehdot RYHT 2000. Rakennustuoteteol­

lisuuden keskusliitto ry, Rakennustuoteteollisuus RTT ry. 4 s.

Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998. Rakennustieto. RT 16-10660. 19 s.

Ralls, M. L. & Medlock, R. D. & Slagle, S. 2002. Prefabricated bridge national implementation iniative. Concrete Bridge Conference. The American Association of State Highway Transportation Officials (AASHTO), Technology Implementation Group (TIG). 13 s.

Ranasinghe, R. & Turner, I. L. 2006. Shoreline response to submerged structures: A review. Coastal Engineering vol. 53. s. 65-79.

Rouvinen P. 1999. Issues in R&D-Productivity Dynamics: Causality, Lags and “Dry

Holes”. Helsinki. ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. Keskusteluaiheita - Discussi­

on Papers No. 694. 29 s. ISSN 0781-6847.

Sillanrakentamisen yleiset laatuvaatimukset, Betonirakenteet - SYL 3. Helsinki 2005.

Tiehallinto. 80 s. + liitteet. ISBN 951-803-434-6.

Sillat 1.1.2006, Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto. Helsinki 2006.

Tiehallinto. Sisäisiä julkaisuja 23/2006. 71 s. ISSN 1457-991X.

Siltapilareiden kuoret. Suunnittelu- ja toteuttamisvaiheen ohjaus. Helsinki 2003. 24 s.

ISBN 951-803-056-1.

Siltojen reunapalkkien kuoret. Suunnittelu-ja toteuttamisvaiheen ohjaus. Helsinki 2005.

34 s. ISBN 951-803-425-7.

Stenman, M. 2005. Grundläggningsmetoder för kontaktledningsfundament. Examens­

arbete. 2005:148 CIV. Luleå tekniska universitetet, Civilingenjörsprogrammet, Väg- och vattenbyggnadsteknik. 80 s. + liitteet. ISSN 1402-1617.

Suomen rakentamismääräyskokoelma, osa B4, Betonirakenteet, ohjeet 2005. Ympäris­

töministeriö, Asunto-ja rakennusosasto. 83 s.

Suomen kielen perussanakirja, ensimmäinen osa A-K. 1990. Kotimaisten kielten tutki­

muskeskuksen julkaisuja 55. Helsinki. 646 s. ISBN 951-861-547-0.

Tiekaiteiden laatuvaatimukset ja kaidetyypin valinta. 2006. Tietoa tiensuunnitteluun nro 6IB. Tiehallinto, tekniset palvelut. 14 s.

Tornivaara-Ruikka, R. 2006. Hulevesien käsittely maankäytön suunnittelussa.

Helsinki. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 / 2006. 38 s. ISBN 952-11-2365-6.

Tucker, R. В. 2005. Driving growth through innovation - how leading firms are trans­

forming their futures. San Francisco. Berrett-Koehler Publishers, Inc. 242 s. ISBN 1- 57675-187-2.

Törnqvist, J. 2003. Teräsbetonipaaluilla pitkäikäisiä perustuksia. Betoni. Vol 4 / 2003.

s. 27 - 29.

TÖRNQVIST, J. 2006. Uusien innovaatioiden käyttöikä ja tuotehyväksyntä. Seminaa­

riesitelmä. VTT Infrateknologiaohjelman päätösseminaari 02.03.2006.

Vainio, T. & Lehtinen, E. & Pajakkala, P. 1998. Menestystuotteita rakennusalalle.

Espoo. VTT Valtion teknillinen tutkimuskeskus Rakennustekniikka. VTT Tiedotteita 1931. 88 s + liitteet 4 s. ISBN: 951-38-5413-2.

Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Helsinki 2000.

Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto. 55 s. ISBN 951-731-244-X.

Vehmaskoski T. 2000. Heavy Construction in the United States. Tekes. 58 s.

Vesihuoltolaki 9.2.2001/119. FINLEX.

Voss, I. 2005. Precast Concrete Units for Rail Infrastructure. Giisen. Consolis Techno­

logy. 60 s.

WSOY:n Pikkuj@ttilainen, verkkoversio, http://www.sonera.fi/ 07.12.2006.

Vuoden 2007 uudet suuret tiehankkeet, hankintojen ajoitus ja hankintamuodot. Tiedote 4.10.2006. Tiehallinto. 2 s.

Ympäristönsuojelulaki 4.2.2000/86. FINLEX.

Öhrnberg, K. & Saikkonen, J. & Heino, M. & Mattila, P. & Petrow, S. 2006.

Betonituotteet ympäristörakentamisessa. Porvoo. Rakennusteollisuus RT ry Betoniteol- lisuustoimiala. 80 s. ISBN 952-5075-77-X

HAASTATTELUT

Aho, Olli. А-insinöörit Oy. 05.09.2006.

Apilo, Laura. Kehitysjohtaja. Ramboll Finland Oy. 26.09.2006.

Hapuli, Heikki. Johtaja, HelenEngineering. Helsingin Energia. 04.10.2006.

Heinonen, Juha. Yksikön päällikkö. / Peltomaa, Kari. Hankintapäällikkö. YIT Rakennus Oy, Infrapalvelut. 26.09.2006.

Hiili, Timo. Viher- ja ympäristörakentaminen Pohjois-Suomi, yksikönjohtaja. Viherren- gas Järvenpää Oy. Sähköpostihaastattelu 6.10.2006.

Kansonen, Juha. Investointiosasto, rakennuttamisyksikkö, yksikön päällikkö. Ratahal­

lintokeskus. 20.09.2006.

Lehtonen, Kari. Kehittämispäällikkö. Tiehallinto. 13.09.2006.

Matala, Seppo. TkT. 28.08.2006.

Oinonen, Aarno. Tuotantopäällikkö. Tieliikelaitos. 20.09.2006.

Räsänen, Ossi. Tiehallinto, siltatekniikka. 05.09.2006.

Saarinen, Raimo. Katu- ja puisto-osasto, osastopäällikkö. Helsingin kaupungin raken­

nusvirasto. 13.09.2006.

Salo, Esko. Technical manager. Consolis Oy Ab. 31.08.2006.

Tuominen, Anu. Erikoistutkija. VTT. 19.09.2006.

Åvist, Paavo. Kaupunkitekniikkaosaston osastopäällikkö. / Junttila, Ulla-Kirsti. Tait. lis.

Kaupunkisuunnittelu. SITO. 28.09.2006.

INTERNET-SIVUT

http://alk.tiehallinto.fi/sillat/ (07.12.2006)

- http://alk.tiehallinto.fi/thohje/ohjeluettelo_alku2.htm (07.12.2006) - http://www.deltabloc.com/ (07.12.2006)

http://www.fhwa.dot.gov/infrastructure/index.htm (07.12.2006) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ (07.12.2006)

http://www.rhk.fi/tietopalvelu/julkaisut/7x37715=39087 (07.12.2006) http://www.rhk.fi/tietopalvelu/maarayksiaJa_ohjeita/ (07.12.2006)

http://www.rakennusteollisuus.fi/tilastotjulkaisut/tilastot_suhdanteet/etusivu (07.12.2006)

http://www.stage-gate.com/knowledge_pipwhat.php (07.12.2006)

TEHDASVIERAILUT

28.06.2006 Angers Saint-Laud, Bonna Sabían Saint-Barthélémy -tehdas 28.06.2006 St-Pierre-des-Corps, Bonna Sabían Cinq-Mars-la-Pile -tehdas 29.06.2006 Bonna Sabían Conflans-Sainte-Honorine -tehdas