Tässä luvussa jatkan muistelijoiden kokemusten analysointia ruumiil-lisuuden ja seksuaaruumiil-lisuuden sekä tyttöenergisen asenteen ja ilmiön vaikuttavuuden näkökulmista. Näitä kahta teemaa toin muisteli-joille pohdittavaksi ohjaavien kysymysten kautta. Molemmat luvun teemat, feminiinisyys eli tyttöenergiaan liitettävä ruumiillisuus ja seksuaalisuus, sekä tyttöenergian tasa-arvoasenne, ovat ilmiön kes-keisiä tunnuspiirteitä, joihin liittyvistä kokemuksista, esimerkiksi samaistumisesta, halusin kuulla enemmän. Ensimmäisessä alaluvussa keskityn ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden teemaan, toisessa alalu-vussa käsittelen roolimalleja ja tyttöenergian vaikutusta.
Luku jatkaa muistelijoiden kokemuspohjaista kommentointia ja tulkintaa ilmiöstä. Vaikka myös tässä luvussa keskiössä ovat muisteli-joiden kokemukset, näkökulma muisteluun painottuu hiukan toisin kuin edellä. Alaluvussa analysoidut teemat ovat molemmat sellaisia, joita muistelijoiden oli helpompaa katsoa ja ymmärtää nyt aikuisen silmin kuin aiemmin lapsen kokemuksesta käsin. Yksilöiden omien kokemusten tulkintaan liittyykin koko kasvuprosessi ja identiteetin kehittyminen. Tämän luvun muistelukertomuksissa on selkeämmin kuin edeltävissä tulkinnoissa tunnistettavissa nykyhetkestä käsin tehtävä mennyttä reflektoiva aikataso ja aikuisen näkökulmasta tehty omakohtainen tulkinta.
Masa asettui sen eteen ja katseli kuvaansa. Hän näki pit-kän, liki sataseitsemänkymmentä jo, hoikan tytön, jolla oli lyhyt vaalea poikamaisesti leikattu tukka. Suoraan edestä ei vaikuttanut kovin pahalta, mutta kun kääntyi sivuttain näki koko karmeuden. Masa irvisti sivukuvalleen. Miksi, miksi pahuksessa hänelle oli kasvanut liki greipinpuo-likkaiden kokoiset rinnat ainoana koko sisarusparvesta?
Masan eläinhotelli. Tuija Lehtinen (1992, s. 15.)
6.1 Tyttöenergian heteroseksuaalinen ruumiillisuus
Kun kertomusaiheella on tärkeä emotionaalinen merkitys kertojalle, aihetta muistellaan toistuvasti (Peltonen 1996, 280). Aineistoni naisten puheessa toistuu tyttöruumiin kehittymiseen liittyvä tematiikka – niin ongelmat kuin ilot. Muistelussa on mukana muistelijoiden oma tyttö-ruumis ja sen esillä olo esimerkiksi koulun käytävillä vertaisryhmien pai-neessa. Pukeutuminen, aikakauden muotivillitykset ja idolien innoittamat ulkonäköimitaatiot ovat myös keskeinen osa tyttöenergiakokemuksia.
Minna kommentoi naiseutta tavalla, joka tiivistää hyvin paitsi ko-kemuksen kasvavasta tyttöruumiista, myös kokijaruumiin merkityksen naisten muistelussa: ”Ylipäänsä naiseus on tosi vahvasti semmosta ruu-miillisuutta, että oikeestaan ainut asia mikä minua erottaa miehestä, on se jotenkin, että naisena on pakko olla enemmän läsnä kehossaan, kun siinä tapahtuu kaikkee jännää” (JpaN 14.2014). Kehittyvä, kasvava ja muuttuva tyttöruumis on ladattu seksuaalisuuteen liittyvillä merkityk-sillä, ja nuorten tiedetään pohtivan ruumiillisuuttaan enemmän kuin muiden ryhmien (Oinas 2001a & b, 2011). Tyttöjen käsityksiin omasta naiseudestaan vaikuttavat heihin kohdistuvat ihanteet ja odotukset, jotka liittyvät usein sosiaaliseen asemaan ja kytkeytyvät ulkonäköön ja ruumiillisuuteen (Aaltonen 2011; Saarikoski 2001; Männistö 2003).
Normistoa ylläpitäviin valtarakenteisiin törmätään toistuvasti erilaisissa instituutioissa kuten koulussa (Gordon & Lahelma 1992; Kosonen 1997, 1998; Kulmalainen 2015; Käyhkö 2006).
Käsittelen tässä luvussa ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen kytkey-tyviä tyttöenergiakokemuksia, joita paitsi tuotiin esille omien muistelu-kertomuksien sisältönä, myös minun tutkijana esittämieni kysymysten kautta. Nostin teeman keskusteluun, sillä ruumiillisuus on paitsi keskeinen
teema tyttötutkimuksessa ja tyttöyden kokemuksessa, myös feministisessä muistelutyössä yleisemmin (Aapola 1999, 313; Haug ym. 1987; Kosonen 1998). Ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden teemat kietoutuvat yhteen niin tyttöenergiaan liittyvässä keskustelussa kuin sukupuolentutkimuk-sessa ylipäätään.
Tyttöenergiaan yhdistettävä seksuaalisuus on tutkimuksessa pääosin heteroseksuaalisuutta. Rajaus seksuaalisuuden ymmärtämisestä lähes aina itsestäänselvästi heteroseksuaalisuudeksi johtuu ensisijaisesti siitä, että vielä tyttöenergian aikakaudella tyttöjen odotettiin heteronormatii-visen oletuksen mukaisesti olevan automaattisesti kiinnostuneita pojista (Karkulehto 2011, 51; Salonen 2005, 28, 50–51). Tämä näkyy selkeästi myös tyttöenergiakulttuurin sisällöissä.
Tarkastelen seuraavassa, mitä muistelijat tyttöenergian esittämäs-tä ruumiillisuudesta25 ja seksuaalisuudesta muistavat. Millaisia omaan ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä kertomuksia he jakavat ja miten he niitä tämän päivän näkökulmasta kommentoivat? Muistelijoiden kokemuksista tunnistin sekä halun samaistua idoliin että samaistumi-seen ja ideaaliruumiisamaistumi-seen liittyvät ristiriitaiset tunteet. Lisäksi analysoin kaikkien muistelijoiden jollain tapaa jakamia kokemuksia Spice Girls -leikistä, jota ulkonäkö ja roolitus ohjasivat, sekä heidän näkemyksiään populaarikulttuurin tehtävästä nuorten seksuaalikasvatuksen osana.
Lopuksi tulkitsen aikuiseksi kasvamisen myötä muuttunutta näkökulmaa aiheeseen erityisesti pornoistuneen kulttuurin käsitteen avulla.
Muistoja ulkonäköruumiista ja seksuaalisuudesta
Jos tyttöenergiaa jollain tavalla yritetään ruumiillistaa et minkä näköstä se on, niin se voi olla ihan mitä vaan. Et se voi olla se bimbo blondi niissä höyhenissä ja pitseissä tai sitten se voi olla semmonen poikamaisesti pukeutuva tai joku urheilijatyyppinen tai ihan mitä vaan. (Siiri, JpaN 14.2014).
Tyttöenergian määritelmän sisään mahtuvat niin poikatytöt ku-ten ”Sporty Spice” Mel C kuin ”Xena-henkiset” pieniin vaatteisiin
25. Muistelutapaamisessa haastattelijana tein virheen, joka liittyi sukupuolentutkimuksen myötä itselleni normaaliksi arkipuheessakin käyttämääni ruumiillisuuden käsitteeseen, mikä kuitenkin muistelijoiden keskuudessa koettiin vaikeaksi. Vasta viimeisessä ryhmässä tuli esille, että keho, kehollisuus tai vartalo olisivat olleet muistelukeskusteluun sopivampia sanoja. ”Miusta ruumiillisuus on tosi ikävä sana, mulle tulee siitä tosi väkivaltasia ja kaikkee sellasia jotenkin ruumiiseen liittyviä asioita” (Alina JpaN 22.2014).
pukeutuneet seksikkäät taistelijasankarittaret. Näin tyttöenergia mah-dollistaa monenlaisia, monen kokoisia ja näköisiä ruumiillisuuksia. Siitä huolimatta muistelijoiden mielestä ”yllättävän paljon siinä ruumiillisuu-dessa korostuu se, että pitää täyttää tietyt kriteerit” (Asta, JpaN 17.2014).
Tyttöenergian ihannetytön onkin nähty olevan normatiivinen, valkoinen, ruumiillisesti kykenevä, heteroseksuaalinen ja aktiivinen toimija, jota tyttöenergiakeskusteluissa on paljon kritisoitu yksipuolisuudesta (esim.
Aapola ym. 2005, 134; Hains 2012, 179–180, 227–229). Muistelijoiden näkemyksissä median esittämän tyttöenergian koetaan liittyvän juuri tietynlaiseen vartaloon tai ”kroppaan”, ideaaliruumiiseen. Oonalle tulee ensimmäisenä mieleen ”Spice Girls -vartalo”, ”mut sit se seuraava ajatus on se, et ei sen ehkä tarvii olla, et voishan se, voihan se olla muutakin”.
Katri jatkaa: ”Kun on voimakas nainen, ihan sama minkälainen vartalo sillä sitten on” (JpaN 11.2014).
Ulkonäkönsä puolesta poikatyttöjen ja rajujen voimanaisten vasta-kohtana nähdään ”kiltit tytöt”, joilla ”valkoset hampaat välkkyy ja [on]
siniset silmät ja kuulas iho ja sitten pitkä tukka ja pitkät jalat”. Tällaisia ovat esimerkiksi Sweet Valley High -kirjasarjan amerikkalaistytöt, jotka jokaisen teoksen alussa kuvataan tarkasti ja laveasti uudelleen samoin sanoin. Oonan mukaan myös hevoslehtien sarjakuvissa oli ”geneerisiä valkoihosia tumma- tai vaaleehiuksisia tyttöjä” (JpaN 10.2014). Sanni huomaa etnisen moninaisuuden sekä lihavuuden puuttumisen sum-matessaan ryhmänsä keskustelua televisiosarjoista: ”Aina ne oli jotakin hoikkia tyttöjä, että harvoin oli jotakin muuta. Tuntuu että oikeastaan hirveen monet näistä sarjoista, mitä me on muisteltu, niisson oikeesti valkoihosiakin vielä ne.” (JpaN 4.2014.)
Saana ymmärtää tyttöenergian ruumiillisuuden liittyvän vartaloon ja fyysiseen olemukseen, ulkonäköön, pukeutumiseen, hiuksiin ja meikkiin (JpaN 11.2014). Sen miltä tyttöenergia näytti, tiivistää vuoden 1996 huip-pumuoti: paksupohjaiset ”tolppalenkkarit”, jotka tunnettiin myös nimillä
”spaissarikengät”, ”läskipohjakengät” tai ”tolppakengät”, sekä napapaita, joka usein yhdistettiin isoihin, löysiin reisitaskuhousuihin. Tällaisen maskuliinisuuden ja feminiinisen yhdistelemisen lisäksi tyttöenergiassa oli keskeistä Suvin osuvin sanoin ”flirttaileminen seksuaalisuuden tabun kanssa”. Hänen mukaansa tyttöenergiatuotannossa pelataan sillä, että tytöt eivät saisi haluta tai olla näkyvästi seksuaalisia, mutta kuitenkin ovat. Totuttu ajattelu siitä, miten tytöt saavat seksuaalisuuttaan ilmentää,
käännetään Suvin mukaan tyttöenergiassa voimavaraksi ja myyntikikaksi.
(JpaN 11.2014.)
Suuri osa tyttöenergian representaatioista käsittelee jollain tapaa sek-suaalisuutta. Ensiksikin niissä korostetaan feminiinisyyttä. Toiseksi niissä esitetään naisten seksuaalinen toimijuus hyväksyttynä. Tämän seksuaalisen toimijuuden kääntöpuoli on kuitenkin negatiivinen maine, joka saattaa seurata aktiivisesta seksuaalisuudesta. Kun ryhmissä muistellaan seksuaa-lisuutta television nuortensarjoissa ja elokuvissa, muistelijat huomaavat, että halukas ja seksuaalisesti kiinnostunut teinityttö esitetään monesti jotenkin halpana, huonona tai vähintäänkin ongelmiin joutuvana. ”Niille käy aina huonosti. Niille tulee jotakin teiniraskauksia ja muita, niille ha-lukkaille tytöille”, toteaa Katri (JpaN 11.2014). Tyttöhahmot jakautuvat Minnan mielestä kahteen ryhmään: ”bimboihin koulun kuumimpiin tyttöihin”, jotka ovat passiivisia naishahmoja ja joille käy huonosti, ja älykkäisiin, toimeliaisiin ”hyvistyttöihin”, joilla ”sitä seksuaalisuutta ei vaan ole” (JpaN 13.2014). Näistä huomioista huolimatta muistelijat näkevät tyttöenergiailmiön poistaneen monia seksuaalisuuteen liittyviä tabuja: ”Tyttöenergia on tuonut sen, että myös naiset saavat haluta ja olla seksuaalisia hahmoja siinä missä miehetkin” (Katri, JpaN 11.2014).
Naisten esittäminen aktiivisina seksuaalisina toimijoina ja lisääntyneet naisille suunnatut televisiosarjat, joissa naisten seksuaalisuus on esillä, ovat muistelijoiden näkemyksen mukaan selkeä myönteinen muutos.
Esimerkiksi nousi usein Sinkkuelämää-sarja, joka onnistui osoittamaan, että naisten seksuaalinen halu on sallittua eikä suinkaan ”likaista”. Myös useissa tutkimuksissa on todettu, että kyseisen viihdesarjan tapa esittää naiskeskeistä ja naisnäkökulmasta seksuaalisuutta on vallankumouksel-linen eikä sellaista ollut aiemmin nähty televisiossa (esim. Arthurs 2003;
Karkulehto 2011, 15).
Sanni summasi ryhmänsä keskustelussa, että tyttöjen ja naisten seksu-aalisuutta käsittelevä kulttuuri on tuonut naisen seksuaalisen halun hy-väksytymmäksi: ”Että se on osa sitä tyttöyttä ja naiseutta”. (JpaN 4.2014.) Jo vuonna 1997 alle 30-vuotiaat, Henna Mikkolan (2002, 198) tutkima nuorten sukupolvi, näkivät keskeisenä erottavana tekijänä aiempiin su-kupolviin sen, että suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sukupuoliroolien uudelleenmäärittelyyn oli hyväksytympää. Muistelijoiden tulkinnoissa tyttöenergia ja muutos liittyvät varsin keskeisesti juuri sukupuoliroo-lien, seksuaalisuuden sekä ruumiillisuuden aiempaa avoimempaan ja myönteisempään käsittämiseen ja esittämiseen.
Tyttöenergia yhdistyy siis ennen kaikkea heteroseksuaalisuuteen.
Eräs muistelijoiden usein kuvailema kokemus on etäinen ihastus popu-laarikulttuurissa esiintyneisiin poikiin tai miehiin. Aiheitta ei kuiten-kaan varsinaisesti käsitellä sivumennen lausuttuja toteamuksia enempää.
Esimerkiksi muistelijat myöntävät kuin yhdestä suusta, että joitain elokuvia tai televisiosarjoja katsottiin ”sen pojan vuoksi”. Lähes kaikki muistelijat tunnistavat heteroseksuaalisen kaukoihastuksen normaalina murrosikään kuuluvana toimintana. Ihailun kohde on vastakkaisen suku-puolen edustaja, jota ”kuolataan” tai johon ollaan ”lääpällään”. Nuorille suunnatussa populaarikulttuurissa heteroromanssijuoni sekä ”eka kerran”
teema, eli ensimmäiset seksikokemukset, ovat keskeisessä osassa, usein epävarmuuden näkökulmasta esitettynä. Tyttöpäähenkilöllä muistetaan lähes aina olleen jokin ihastus tai flirttailu meneillään, minkä vuoksi henkilöhahmoon pystyi samaistumaan helpommin, jos aihe koettiin itsellekin ajankohtaiseksi. Osa muistelijoista näkee romanssijuonen ol-leen yksi keskeinen kulttuurituotteiden valinnan peruste, mutta kaikkia se ei kiinnostanut. Esimerkiksi Oonaan vetosivat populaarikulttuurissa älykkäät naiset, jollainen hän itsekin olisi halunnut olla: ”Tosi pitkään aikaan mie en oo kokenu kiinnostavaks tätä tyttö-poika-jännitettä tai niinku mitään seksuaalista jännitettä, että se kiinnostus se oli jotain ihan muuta. Varmaan jossain vaiheessa kanssa ne seurustelujutut alko olla jänniä tai jotku sydänsurut.” (JpaN 11.2014.)
Heteroseksuaalisuuden dominointi tyttöenergiaan liittyvässä popu-laarikulttuurissa pantiin eksplisiittisesti merkille useammassakin muis-teluryhmässä. Lähes kaikki muistelijat olivat kuitenkin nähneet tyttöjen välistä ihastumista käsittelevän ruotsalaisen nuortenelokuva Fucking Åmålin (1998). ”Se oli kanssa näitä mullistavia elokuvakokemuksia, jotka muuttaa samalla maailmaa ja elokuvakäsitystä ja jotenkin käsitystä seksuaalisuudesta ja ystävyydestä ja ihan kaikesta”, Alina kuvaili (JpaN 21.2014). Muistelijoihin vetosi muun muassa hyvin tehty nuorisokuva-us, uskottavuus ja realistisuus amerikkalaisiin teinielokuviin verrattuna.
Hannele muisti, kuinka elokuva jakoi porukkaa, sillä se valmistui juuri sellaisen ikävaiheen aikana, jolloin seksuaalisuudesta alettiin tyttöjen kes-ken puhua ja myös seksuaalivähemmistöt laajempana teemana nousivat julkisiin keskusteluihin. Elokuva oli kuitenkin yhäkin ”vaihtoehto” – ei sellainen, että kaikki olisivat siitä pitäneet. Elli jatkaa: ”Kaikki meijän tyttöporukassa hyväksy sen, mutta ehkä luokan pojille se oli että ’hyi että lesboja’”. (JpaN 21.2014.)
Muutamista kansainvälisistä avauksista huolimatta lesbo- tai bi-tyttöhahmot olivat 1990-luvulla enimmäkseen ja etenkin suomalaisessa mediatuotannossa vielä varsin piilossa. Rosalind Gillin (2007a, 189) tar-kastelemissa 2000-luvun alun amerikkalaisissa tyttöjenlehdissä oletus tyt-töjen heteroseksuaalisuudesta oli yhä itsestäänselvä. Heteronormatiivisuus dominoi myös lehden kysymys-vastaus-palstojen vastauksia, kun tytöt esit-tivät kysymyksiä tuntemuksista samaa sukupuolta kohtaan. Suomalainen Demi-lehti käsitteli kuitenkin seksuaalivähemmistöjä toimituksellisessa sisällössään jo vuodesta 2001 alkaen. Lehti myös pyrki muuttamaan toimituksellista kieltä sellaiseksi, ettei tytön ihastuksena aina tarvitse olla poika. (Tormulainen 2012.)
Populaarikulttuurissa queer-tulkintojen mahdollisuus ja sukupuo-li- ja seksuaalivähemmistöjen lisääntynyt näkyvyys saikin vauhtia juuri 2000-luvun taitteessa, jolloin oltiin jo valmiita hyväksymään ajatus, ettei heterous ole enää ainoa ja itsestäänselvä seksuaalisuuden muoto (Gauntlett 2002/2008, 88–94; Karkulehto 2011, 123–124; Koivunen 2006; Nikunen 2005, 341). Lasse Kekki (2001, 272) kuvaa vuoden 1999–2000 olleen käänteentekevä suomalaisen homohistorian osalta, sillä tuolloin ensimmäisessä suomalaisessa saippuaoopperassa Salatuissa elämissä esitettiin myönteinen, samaistuttava ja stereotypioita välttävä nuori homohahmo, Kalle Laitela. Vasta muutamaa vuotta myöhemmin (2004) samainen suosikkisarja esitteli teini-ikäisen lesbohahmo Heli Sievisen. Myös kirjallisuudentutkija Myry Voipion (2013) tarkastele-ma suotarkastele-malainen uuden aallon tyttökirjallisuus on 2000-luvun alusta lähtien uudistanut seksuaalikuvauksia ja laajentanut niitä heterotytöistä lesbo- ja bi-tyttöihin. Varsinainen sukupuolen moninaisuus oli kuiten-kin tyttöenergian aikakaudella vielä vaiettua, toisin kuin tänä päivänä, kun esimerkiksi Siri Kolun nuortenromaanissa Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016) tyttöpäähenkilö hakeutuu sukupuolenkorjausleikkaukseen.
(Loivamaa 2016, 78; Miettinen 2009, 18–19.)
Samaistumisen vaikeus ruumiillisena kokemuksena
Muistelijat puhuvat paljon omasta suhteestaan kulttuurisiin esityksiin, joita edellä kuvasin. Suhtautumisessa on tunnistettavissa kahta näkemystä.
Toisten mukaan tyttöenergiakulttuuri oli kannustavaa ja auttoi hyväk-symään itsensä, toiset taas kokivat kulttuurisen ideaaliruumiin esitykset samaistumisen kannalta haastavina.
Justiinsa ne kaikki Blossomit ja ne kaikki noi tv-sarjat ja muut niin ei mun mie-lestä niistä tullu mitään semmosta painetta tai semmosta, että miltä pitäs näyttää tai että pitäs olla laiha tai että miten pukeutua. Tai totta kai siinä mielessä, että niitähän niitä näkee nättejä, ja hoikkia ja muuta tv:ssä ja muualla, mutta ne kir-jatkin niinku vaan kannusti semmoseen, että ole oma itsesi. (Mira, JpaN 2.2014.)
Mira ja Anne muistelevat Suosikin Bees & Honey -palstan kysymyksiä, kuukautisten alkua ja rintojen kehittymistä: ”Oli siis jotenkin hienoo olla, kasvaa naiseks” (Mira, JpaN 2.2014). Anu taas kuvailee ristiriitaisia tunteitaan, joissa risteävät itsen huonoksi tunteminen ja vertaaminen muihin kurvikkuuden puuttumisen vuoksi, mutta myös ylpeys ja in-nostus omasta naiseudesta. ”Mäkin olin seiskaluokalla ihan hirveen jotenkin innostunu siitä, että yhtäkkiä mulla oli lantio, niin se oli ihan semmonen, että mahtava oivallus” (JpaN 22.2014). Tällaista myönteistä ja innostunutta puhetta omasta ruumiista muisteluaineistossa on vain vä-hän. Miran muistikuva tyttöenergiakulttuurin välittämästä kannustavasta viestistä sekä muutamat kerrotut kokemukset tyttöydestä innostumisesta edustavat näkemykseni mukaan eräänlaista vastakertomusta sille, mikä oli vahvempi yhteisesti jaettu kokemus: vaikeus samaistua ja siihen liittyvät tunteet. Kertomuksissa korostui kompleksinen suhde omaan kehoon.
Muistelijat nostivat eri tavoin esille, kuinka omaan idoliin pystyi samaistumaan paremmin, mikäli muistutti edes ulkoisesti jollain tapaa ihailemaansa henkilöä. Marjo kuvailee, kuinka Xena Soturiprinsessasta ”ois sit halunnu itteensä kans sitä vahvuutta ja niitä piirteitä, auttoi asiaa että oli tumma tukka, se sentään” (JpaN 17.2014). Minna kertoo marssineensa kovimman Spice Girls -faniuden vaiheessaan kampaajalle ottamaan Mel B:n ”afropermanentin”. Sanni puolestaan nostaa esimerkiksi eräänlaisesta
”antisankarista” tv-sarja Niin sanottu elämäni Angela Chasen hahmon, joka ei ollut täydellinen ja kiiltokuvamainen monien amerikkalaisten nuorten hahmojen tavoin vaan ulkonäöllisestikin tavallinen teini finni- ja poika-ongelmineen. Sannille mieleistä sarjassa oli tavallisuus, samaistumisen mahdollisuus. Esimerkiksi hän nostaa Suomessakin tuolloin muodissa olleet flanellipaidat: ”Kun ne ajeli niillä kotteroilla ja ne käytti niitä samoja ruutupaitoja mitä meilläkin oli. Mä muistan sen flanellipaidan mikä sillä likalla oli päällä, niin se oli paljo enemmän semmonen mihin pysty samaistumaan. Ja kun se värjäs vaikka ne hiuksensa punaseks ekan kerran ja sit oli silleen et ’wouu hitsi mäkin haluan’”. (JpaN 3.2014.)
Suvi tulkitseekin, että nuortenkirjallisuudessa ja -elokuvissa esitetään useammin ”niin sanotusti ei-suosittuja”, sillä ”kaikkein suosituin tai coolein tyyppi” olisi vähän tylsä ja vaikea tai mahdoton samaistumisen kohde (JpaN 11.2014).
Lähes kaikkien ryhmien keskusteluissa tulee esille, että kulttuurin esittämän tyttöruumiin malli on ahdas. ”Populaarikulttuurissa on vaan kahden näkösiä tyttöjä. Siellä on kauniita tyttöjä ja sitten siellä on rumia tyttöjä” (JpaN 21.2014), tiivistää Alina muistelijoiden yhteisesti jakaman kokemuksen. ”Rumilla tytöillä” on ”ponnari, otsatukka ja silmälasit”, mihin Anu ohimennen kommentoi omakohtaisesti: ”Itse näytin aina siltä” (JpaN 21.2014). Populaarikulttuurisessa kuvastossa silmälasit ovat toimineet erityisesti naisilla älykkyyden ja erilaisten sosiaalisten rajoit-teiden mittarina jo kauan. Älykkäät silmälasipäiset naiset ovatkin olleet marginaalissa televisiossa tai heidät on esitetty jo varhain heidän älyään vähättelevässä valossa. (Conaway 2007.) Hyppy rumasta kauniiksi tapah-tuu siten, että avataan poninhännällä ollut tukka ja otetaan silmälasit pois.
”Mua aina lähinnä vaan hirveesti ketutti toi, että kuulkaa ei se ihan tollee mene. Mullakin on pitkä tukka, et jos mä sen avaan ja laitan jotkut toiset vaatteet päälle, niin en mä silti muutu tommoseks, en mä silti voi kävellä bikineissä ympäriinsä. Niin tavallaan tuli aina vähän semmonen, et se on niin ulkokultasta se.” (Marjo, JpaN 17.2014.) Se, että ”jossain lehen nurkassa lukee ”olet juuri hyvä sellaisena kun olet” tuntui muistelijoiden mukaan nuoren tyttöruumiin positiosta käsin ”tosi lohduttomalta” (Alina, JpaN 20.2014). Kannustavaksi ja voimauttavaksi tarkoitettu tyttöenergia ei ainakaan ruumiillisuuden esityksissään onnistunut aina tarjoamaan sopivaa samaistumispintaa tai vertaistukea.
Muistelijat myös jakoivat kokemuksen siitä, että he olivat olleet kilt-tejä ja pyrkineet pysymään esimerkiksi ulkonäkökysymyksissä sallitun rajoissa. Samalla he kertovat toistuvasti ihailleensa rajua ulkonäköä, kuten punkkarityyliä, jota ei kuitenkaan itse eri syistä voinut toteuttaa.
Esimerkiksi lähikaupungin punkkareita teini-ikäisenä tavannut Suvi olisi itsekin halunnut olla punkkari, muttei ollut itse tarpeeksi ”rohkea”:
pienellä paikkakunnalla ei uskaltanut olla liian erilainen vaan tuli elää
”massa-aikakauden muotin” mukaan (JpaN 7.2014). Tyypillistä on ihaillun samaistumiskohteen tunnistaminen muisteluhetkellä erilaiseksi kuin mitä itse oli. Katri ei missään nimessä olisi halunnut olla kuin äly-käs, silmälasipäinen toimittajatyttö Andrea Beverly Hills 90210 -sarjasta,