Työväestön käyttäytyminen

Edellä on tuotu esiin, kuinka moraalisäätelyä on harjoitettu työväestön sisällä esimerkiksi päihteidenkäytön ehkäisemisessä. Työväenliikkeen tavoitteena on ollut kunnollisen työläisen ideaali (Ambjörnsson 1988, 72), joka on Ruonavaaran (1998) mukaan edustanut

”äärimmäisessä muodossa tiettyjä työväenliikkeen pyrkimyksiä ja sen aktiivisten jäsenten elämäntapaihannetta”. Tavoitteena oli valistuneen, sivistyneen ja luokkatietoisen työläisen kasvattaminen, jossa on ollut olennaista myös itsereflektiivisen mielenlaadun rakentaminen (Anttila 2005, 48; Ruonavaara 1998; Alasuutari 1991).

Työväestön moraalisäätelyprojektia sivuaa myös Teräs (2001), joka on tarkastellut suomalaisen työväestön järjestäytymistä ja siihen liitettyjä päämääriä ja tavoitteita. Järjestäytymättömät eli ammattiyhdistyksiin kuulumattomat työntekijät nähtiin ”itsetiedottomina” ihmisinä, jotka tuli nostaa alemmalta kehityksen portaalta ylemmäs. Järjestäytyminen nähtiin pelastusrenkaana, joka tarjosi mahdollisuuden koko elämän saamiseen oikeille raiteille. Työläisen tuli järjestäytyä ja täten omata kurinalainen ja organisoitu elämä. (Teräs 2001, 215.)

32

Työläisten järjestäytyminen nähtiin siis osana kunnollisen työläisen kasvatusprojektia.

Järjestäytymistä ei nähty vain ohjenuorien noudattamisena, vaan se tarkoitti ihmisen persoonallisuuden ja minäkäsityksen uudistamista. Yhtenä lyömäaseena tässä moraalisäätelyprojektissa käytettiin järjestäytymättömän ja järjestäytyneen työläisen erojen korostamista. Järjestäytymätön työläinen nähtiin vaistonvaraisena, epäluotettavana, ammattitaidottomana, oman edun tavoittelijana, omapäisenä sekä alhaisella kehitysasteella olevana. Sen sijaan järjestäytynyt työläinen oli kaikkea muuta. Hän oli itsetietoinen, valistunut, vastuuntuntoinen, ammattitaitoinen, kunnollinen, kurinalainen ja ajatteli yhteisön etua.

Järjestäytyneen työläisen eetosta tuotiin esille muun muassa ammattiliittojen ja työväen kirjoissa sekä lehdissä ilmestyneissä agitaatioteksteissä. (Teräs 2001, 215-216.)

Työläisen moraalisäätely on ulottunut myös työn ulkopuoliseen todellisuuteen eli vapaa-aikaan, mistä hyvänä esimerkkinä on Anttilan (2005) tutkimus suomalaisen teollisuustyöväestön loma- ja vapaa-ajan 1930-1960-lukujen moraalisäätelystä. Työväestön oikeus työn ulkopuoliseen lomaan ja vapaa-aikaan on johtanut siihen, että moraalisäätelyä harjoittaneet tahot ovat päässeet määrittelemään ja hyödyntämään myös vapaa-ajan tulkintoja omista lähtökohdistaan. Vapaa-aikaa ja lomaa on tulkittu kahdella tavalla: se on nähty toisaalta lakisääteisenä velvollisuutena, joka on velvoittanut tietynlaiseen toimeliaisuuteen ja toisaalta vapautena, jolloin velvollisuuksien sijasta yksilön tarpeet ovat olleet tärkeitä. (Anttila 2005, 220.)

Suomalaisen teollisuustyöväestön loma- ja vapaa-ajanviettoon on moraalisäätelyn avulla kiinnittynyt kaksi rinnakkaista diskurssia: virkistäytymisen ja vapautumisen diskurssit.

Molemmilla puhetavoilla on määritelty ja ohjailtu vapaa-aikaan liittyvää toimintaa. Tässä kontekstissa moraalisäätelyn tarve on lähtenyt liikkeelle siitä, että työväestön tietynlaisen toimeliaisuuden on nähty tuottavan sosiaalisia ongelmia, jotka ovat ilmenneet sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Yksilön terveydelle haitalliset valinnat on nähty mikrotason ongelmien lisäksi myös makrotason eli yhteiskunnan ongelmina. Tällaisella puhunnalla on pyritty määrittelemään tarkastelun kohteena oleva toiminta joko hyväksi ja oikeaksi tai vääräksi ja pahaksi. Oikeaksi koettuun toimintaan on kannustettu ja väärää toimintaa on pyritty ennaltaehkäisemään erilaisin diskursiivisin tavoin. Moraalisäätelyä ovat harjoittaneet esimerkiksi loma- ja vapaa-ajan politiikasta päättäneet tahot ja moraalisäätelyn kohteena on ollut työväestö. (Anttila 2005, 220.)

33

Virkistäytymisen ja vapautumisen diskurssit eroavat toisistaan työn ja vapaa-ajan välisen suhteen osalta. Virkistäytymisessä työ nähtiin yhä tärkeimpänä asiana, ja vapaa-aika käsitettiin työn jälkeen paikkansa ottavana toimeliaisuutena, jolloin levättiin ja palauduttiin työn aiheuttamasta väsymyksestä. Virkistäytymisen diskurssia leimasikin hyödyllisyyden ja rationaalisuuden vaateet, ja teollisuusyhteisön etu ajoi yksilön halujen ja tarpeiden edelle.

Taustalla oli pelko väsyneen työntekijän vaikutuksesta työn tuottavuuteen ja tehokkuuteen.

Tätä ehkäistäkseen työntekijän tuli vapaa-ajalla kerätä voimia tulevia työrupeamia varten.

(Anttila 2005, 221.) Tietyllä tapaa virkistäytymisen diskurssissa loma ja vapaa-aika nähtiin siis työn jatkumona.

Vapautumisen diskurssissa vapaa-ajan ei koettu olevan vain työstä palautumista varten. Loma ja vapaa-aika toimivat työhön uhratun ajan kompensaationa ja ne olivat työn velvoitteista vapaata työläisen omaa aikaa. Vapautumisen diskurssissa korostuivat yksilön itsenäisyys ja vapaus tehdä mitä huvittaa. Virkistäytymisen diskurssille tyypilliset lomanormit, jotka määrittelivät oikeita ja tarkoituksenmukaisia lomankäytön muotoja, eivät vapautumisen diskurssissa olleet olennaisia. Päinvastoin lomanormeista pyrittiin irtautumaan ja korostamaan toimeliaisuutta, jossa tärkeää olivat työläisen omat tarpeet, halut ja toiveet. (Anttila 2005, 221-224.)

Molempia diskursseja on aikojen saatossa hyödynnetty moraalisäätelyä harjoittavien tahojen kulloistenkin intressien mukaan. Perinteisesti sosiaalipoliitikot, työväenliike ja työnantajat ovat pitäneet yllä virkistäytymisen diskurssia, kun taas esimerkiksi ammattiyhdistysliike, työväenjärjestöt sekä järjestöjä lähellä olevat sosiaalipoliitikot ovat olleet vapautumisdiskurssin kannalla. Diskurssit ovat kuitenkin vaihdelleet toimijoiden intressien mukaan ja niillä on myös tietyllä tapaa ”pelattu” politiikan tantereella. Esimerkiksi ammattiyhdistysliike saattoi yhteistyömielessä tuoda työnantajille esille kannatustaan virkistäytymisdiskurssiin, vaikka liikkeen sisällä oltiin vapautumisen kannalla. Taustalla oli pyrkimys loma- ja vapaa-ajan pidennysvaatimusten toteutumiseen, ja työnantajapuolen intressien tiedettiin luonnollisesti olleen virkistäytymisdiskurssin puolella tuotannollistaloudellisten tavoitteiden takia. (Anttila 2005, 224-225.) Näin ollen moraalisäätely ja sen tuottamat diskurssit ovat toimineet myös strategisina välineinä pyrittäessä omia intressejä kohti.

34

Etenkin työväen sisäistä pyrkimystä kohti kunnollisen ja itsetietoisen työläisen kasvattamista voidaan pitää esimerkkinä siitä, että moraalisäätelyä tapahtuu myös muiden kuin yhteiskunnan hallitsevien tahojen koordinoimana (Ruonavaara 1998). Järjestäytyneen työläisen ihanteen julkituominen agitaatiotekstien kautta voidaan käsittää moraalisäätelyprojektina, joka on yhteiskunnassa alisteisessa asemassa olevan tahon tuottama. Sen sijaan työläisen loma- ja vapaa-ajan moraalisäätelyä kuvaavaa virkistäytymisen diskurssia voidaan tarkastella alisteisena toimintana, jossa yhteiskunnan hierarkiassa ylempänä olevat tahot ovat pyrkineet tuottamaan oikeaksi katsomaansa moraalista eetosta työväestön pariin.