Tunnustan, että olen jo pitkään ollut koukussa 1900-luvun alun työväenkirjallisuuteen. Kun valmistelin väitöskirjaani Karkkilan työläis-nuorten käsinkirjoitetuista lehdistä 1910–1920-luvulla, tutustuin vertailuaineistona painettuun työväenlehdistöön ja -kirjallisuuteen. Jo tuol-loin viehätyin salaperäisen feministi-nimimerk-ki Sanelma Oikotien feministi-nimimerk-kirjoituksista, joita jul-kaistiinNuoressa Työläisessä 1920-luvun alus-sa. Myös työläisrunoilija Kössi Ahmala (1889–
1918) tuntui jollain lailla ”vainoavan” minua.
Eräs ystäväni lahjoitti minulle antikvariaatista löytämänsä Ahmalan Hirsipuita-kertomusko-koelman (1919), joka oli hänen ainoa julkais-tu kirjansa. Työväen historian ja perinteen julkais- tut-kimuksen seuran kesäseminaarissa 1990-luvun lopulla kuulin dramaattisen tarinan hänen teloi-tuksestaan Viipurissa ja pistimen lävistämästä lompakosta, jonka tuntematon henkilö myö-hemmin pudotti perheen postiluukusta. Myös työläiskirjailija Kasperi Tanttu (1886–1918) vilahteli jo väitöskirjani loppuviitteissä.
Väitöskirjan valmistumisen jälkeen pala-sin uudestaan näihin aineistoihin. Johdattajana toimi Högforsista lähtenyt metallisorvari Len-nart Berghäll (1896–1929), jonka myöhempiä vaiheita Helsingissä ja Kanadassa lähdin sel-vittämään. Hän johdatti minut uudelleen 1910–
1920-luvun nuoren työläisälymystön keskus-teluyhteisöön sekä tutustutti sen kiehtoviin ja ristiriitaisiin henkilöihin.1 Helsingin sosialide-mokraattisen nuorisoseuran käsinkirjoitetut lehdet Nuorukainen ja Itseopiskelijat toivat uusia vivahteita kuvaan, jonka Raoul Palm-gren on kiitettävällä tarkkuudella rakentanut Joukkosydän-tutkimuksessa (1966). 1910–1920-luvulla myös nuoret työläiskirjailijat (Kössi Ahmala, Emil Lindahl, Kasperi Tanttu) kir-joittivat käsinkirjoitettuihin lehtiin, joiden
toimitustehtävistä käytiin tiukkaa kilpailua.
Käsinkirjoitetut lehdet tarjosivat vaihtoehtoi-sen julkaisumuodon, jossa voitiin kokeilla tekstien vastaanottoa pienessä piirissä. Lehdet näet julkaistiin ääneen lukemalla kokouksissa ja iltamissa, joten niistä voitiin saada välitöntä palautetta yleisöltä.
Kössi Ahmala Oulussa otetussa visiittikortti-kuvassa vuonna 1915. Kuva: W. Dufva. Kan-san Arkisto.
Sanelma Oikotien arvoitus nousi esille uu-desta näkökulmasta, kun havaitsin, että hän oli kirjoittanut sisällissodan jälkeen myös Helsin-gin sos.dem. nuorisoseuran käsinkirjoitettui-hin lehtiin. Tämä viittasi vahvasti siihen, että nimimerkin takana olisi joku tai joitakuita seu-ran piirissä toimineista nuorista naisista. Epäi-lykseni Sanelma Oikotien henkilöllisyydestä kohdistuivat Maiju Lehteen, joka toimitti Nuo-rukainen-lehteä vuosina 1916–1917.2 Johto-lanka, joka yhdisti hänet Sanelma Oikotiehen, oli Kasperi Tantun toimittaman Viikko-lehden
”naisten numerossa” toukokuussa 1916 ilmes-tynyt runo (nimimerkillä ”Maijastiina”). Sa-massa numerossa esittäytyi myös Sanelma Oikotie laajalla ja provokatiivisella
kirjoituk-sella ”Miesauktoriteetti ja naishalveksunta kir-jallisuudessa”.
Sanelma Oikotien arvoitus sai uusia kään-teitä, kun vertailin muistiinpanoja kirjallisuu-dentutkija Elsi Hyttisen kanssa. Hän oli lähte-nyt selvittämään Raoul Palmgrenin tulkintaa siitä, että Sanelma Oikotien nimimerkin taka-na olisikin aitaka-nakin alkuvaiheessa ollut Elvira Willman-Eloranta. Päädyimme siihen tulok-seen, että nämä molemmat tulkinnat pitivät osittain paikkansa, ja nimimerkki vaihtoi si-sällissodan jälkeen omistajaa.3
Sanelma Oikotien ”henkinen isä” oli kir-jailija Kasperi Tanttu, joka antoi hänelle pals-tatilaaViikko-lehdessä. Varsin todennäköises-ti Tanttu myös osallistui Sanelma Oikotodennäköises-tien henkilöhahmon luomiseen. Tantun omaan henkilöön ja kirjailijakuvaan liittyy myös mo-nia arvoituksia. Kun olen saanut rakennetuksi ristiriitaisista ja hajanaisista tiedonsirpaleista kokonaiskuvan, on löytynyt jokin uusi lähde, joka kääntää kaiken uuteen valoon. Välillä olen ihmetellyt, onko todella kysymyksessä yksi ja sama henkilö. Kasperi Tanttu oli täys-verinen boheemi, joka vaihtoi poliittisia mieli-piteitä ja liikkui erilaisissa piireissä. Aikalaiset ja myöhemmät elämäkertakirjoittajat ovat ar-vostelleet hänen häilyvää luonnettaan ja vih-janneet, että hän elätti itseään myös laittomilla keinoilla.
Olen tutkinut Kasperi Tantun elämään liit-tyvää lähdeaineistoa Mikkelin maakunta-ar-kistossa ja hänen kotiseudullaan Hirvensal-mella, jossa hänen etäinen sukulaisensa Raija Tanttu on antanut käyttööni arvokasta lähde-aineistoa. Tanttua käsittelevää uutta aineistoa löytyi yllättäen toisen työläiskirjailijan, Pekka (P.J.) Huuskosen (1880–1975) yksityisarkis-tosta, jota hänen pojantyttärensä, folkloristi Marjut Huuskonen on tutkinut. Tanttu ja P.J.
Huuskonen opiskelivat Otavan opistossa vuo-sina 1906–1907. Huuskosen jäämistöstä löy-tyi mm. muistokirja, jossa on Kasperi Tantun varhaisin säilynyt runo.
Myös Olli Korjus sivuaa Kasperi Tantun viimeisiä vaiheita Hamina 1918 -tutkimukses-saan (2008). Häneltä sain tiedon arkistoaineis-tosta, joka minun olisi toki pitänyt löytää itse-kin: ”Vapaussodan arkistossa” on kolme ma-Kasperi Tanttu kuvattiin sisällissodan
loppu-vaiheessa ”punapäällikkönä”. Tämän kuvan perusteella hän sai liikanimen ”Suomen Napo-leon”, ja se sinetöi hänen kohtalonsa. Kuva:
V.A.Sihvonen. Kansan Arkisto.
pillista Kasperi Tantun kirjeitä ja muistiinpa-noja, jotka luultavasti on takavarikoitu hänen asunnoltaan. Samoissa kansioissa on myös Anna Forsström -nimisen nuoren naisen ai-neistoja, joka todennäköisesti on sama henki-lö kuin Anna Wiik. Nämä Tanttu-kansiot ovat asiantuntemattomalle vain kaoottinen paperi-läjä, mutta minulle todellinen aarre. Olen ehti-nyt käydä niitä läpi vain osittain, mutta niistä tulee todennäköisesti löytymään paljon uutta tietoa sekä Kasperi Tantun että monen muun työläiskirjailijan elämästä – ja ehkä myös ai-van uusi vastaus Sanelma Oikotien arvoituk-seen. Ehkä yllättävin löytö oli Tantun vuoden 1912 tienoille ajoittuva romaanikäsikirjoitus
”Pahoja voimia”, jonka olemassaolosta ei mi-nulla eikä Raoul Palmgrenilla ollut mitään aa-vistusta.
Kasperi Tantun ansiot työväenkirjailijana painuivat unohduksiin vuosikymmeniksi, mut-ta hänen jälkimaineensa kuvitteellisena ”pu-napäällikkönä” on elänyt sitkeästi vuosikym-menestä toiseen. Hänen kohtalonsa sinetöi va-lokuva, jota levitettiin valkoisten puolella ja sen mukana valheellisia huhuja Tantusta ”val-koisten kiduttajana”. Valokuva on myöhem-min elänyt omaa elämäänsä Vapaussota-jul-kaisuissa. Olen monien muiden elämäkerta-kirjoittajien tavoin vakuuttunut siitä, että tämä valokuva on puhdasta poseerausta, eikä Tant-tu todellisuudessa ampunut sisällissodassa lau-kaustakaan. Olen kuitenkin saanut puolustaa hänen mainettaan niin Wikipedian toimittajil-le kuin Kansallisarkiston tutkijoiltoimittajil-lekin. Tan-tun valokuva on vaikuttava esimerkki visuaa-lisen kulttuurin voimasta.
Sisällissota tuhosi Suomessa suoraan tai välillisesti kokonaisen työläiskirjailijoiden su-kupolven. Sisällissodassa teloitettujen (Ali Aaltonen, Kössi Ahmala, Kasperi Tanttu) li-säksi monen kirjailijan elämä päättyi ennenai-kaisesti sairauksiin (Kössi Kaatra, Kaarlo Us-kela) tai väkivaltaisesti (Elvira Willman-Elo-ranta). Kaatra ja Willman joutuivat pakene-maan maasta Ruotsiin ja Venäjälle. Monet 1910-luvun työläiskirjailijoiden unelmat tu-houtuivat ja kiinnostavat keskustelut katkesi-vat raa’asti ja väkivaltaisesti, käsikirjoituksia ja jopa painettuja julkaisuja katosi. Näiden
tu-hottujen tekstien ja kesken jääneiden keskus-telujen jäljittäminen on tämän päivän työväen-kirjallisuuden tutkimuksen keskeisiä tehtäviä.
Viitteet
1 Kirsti Salmi-Niklander. ”Villien voimain kaihoisa mieli”. Lennart Berghällin lyhyt ja pitkä elämä.
Teoksessa M. Jalkanen (toim.): Elämää arkistossa.
Kansan Arkisto 60 vuotta. Yhteiskunnallinen arkis-tosäätiö, Helsinki 2005, 97–112.
2 Kirsti Salmi-Niklander. Suurlakon lapset. 1910-lu-vun työläisnuorison avainkokemuksia ja moraali-keskustelua. Teoksessa I. Ahvenisto & K. Mäki (toim.):Kansalaisvaikuttaminen ajassa. Näkökul-mia suomalaiseen kansalaisvaikuttamiseen suurla-kosta 2000-luvulle. Väki voimakas 19. Työväen his-torian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2006, 74–99.
3 Elsi Hyttinen & Kirsti Salmi-Niklander. Nainen näkinkengässä.Naistutkimus 1/2008, 56–61.
Kaisa Kauranen (toim.) TYÖTÄ JA RAKKAUTTA Kansanmiesten
päiväkirjoja 1834–1937
Päiväkirja-antologian tekstit tarjoavat syväsukel-luksen suomalaista maalaismiestä liikuttaneisiin tapahtumiin ja kokemuksiin. Joka luulee suoma-laisen miehen kirjoittaneen vain saavutuksistaan ja kalansaaliistaan, yllättyy tätä kirjaa lukiessaan.
26,–
Verkkokauppa www.finlit.fi /kirjat
KIRJATALO Mariankatu 3 00170 Helsinki
TILAUKSET
• kirjamyynti@finlit.fi
• p. 0201 131 216