Työkyvyttömyyseläkeläisyys helpotuksena ja häpeänä

Eläkkeen saaminen näyttäytyi hyvin ristiriitaiselta: viisi kuudesta haastateltavasta koki eläkkeen saamisen helpotuksena, koska se antoi mahdollisuuden olla sairas. Toisaalta yhtä monella se herätti myös hyvin negatiivisia tunteita, kuten häpeää ja pelkoa. Kiinnostavaa oli, että häpeän tunne siis liittyi sekä mielenterveyden häiriön sairastamiseen että työkyvyttömyyseläkkeellä olemiseen nuorena aikuisena. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleminen aiheutti myös haasteita identiteetille.

Vaikka työkyvyttömyyseläkkeen saaminen aiheuttikin helpotuksen tunteita, kukaan haastateltavista ei varsinaisesti olisi halunnut olla eläkkeellä. Tällä tarkoitan sitä, että kaikki haastateltavat olisivat olleet mieluummin opiskelemassa tai työelämässä, kuin eläkkeellä. Eläkkeelle pääsemisen helpotuksen aiheuttikin haastateltavilla ymmärrys siitä, että on vakavasti sairastunut ja ettei ole

57 työkykyinen tai kyvykäs opiskelemaan täyispainoisesti. Kaikki haastateltavat mainitsivat helpotuksen tunteen joko suoraan tai epäsuorasti. Siihen liittyivät kaikilla haastateltavilla sama asiat: toimeentulon varmistuminen ja ajatus siitä, että työkyvyttömyyseläkkeen aikana on oikeus kuntoutua rauhassa. Kaikki haastatateltavat olivat myös tällä hetkellä tyytyväisiä eläkepäätöksen kestoon, joka vaihteli kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Joillekin haastateltaville oli aiemmin tehty liian lyhyt eläkepäätös, joka oli aiheuttanut ahdistusta eläkkeen uudelleensaamisesta ja näin ollen myös toimeentulosta. Lisäksi muutamat olivat joutuneet elämään sairauspäivärahan loppumisen ja työkyvyttämyyseläkepäätöksen saamisen välillä toimeentulotuella, jota tulee hakea kuukausittain erikseen. Tämän tukea hakeneet olivat kokeneet vaikeaksi ja erityisen raskaaksi sairauden pahimmassa vaiheessa. Työkyvyttömyyseläke vaikutti siis aineiston perusteella olevan erittäin tärkeä sosiaalietuuden muoto vakavaa ja pitkäkestoista mielenterveyden häiriötä sairastavalle.

”On niinku se aika ja rauha niinku työskennellä sen sairauden kanssa ja toipumisen kanssa. Ja sit niinku se, et sullon se rahallinen takuu sillain tavallansa, et sun ei tarvi niinku sitä peljätä.”(Kirsi)

Kolme kuudesta haastateltavasta opiskeli tällä hetkellä ja he mainitsivat kuntoutumisensa liittyvän juuri opiskeluun. Näillä haastateltavilla ei olisi mahdollisuutta opiskella opintotuella, koska he eivät kykenisi saamaan vaadittuja opintopistemääriä.

”No se toimeentulo ja sit ehdottomasti se, et se antaa mulle mahdollisuuden opiskella koulus, niinku omaan tahtiin, siihen mihin mun rahkeet riittää.” (Samuli)

Samalla viidellä kuudella haastateltavasta eläkkeen saamiseen liittyikin hyvin ristiriitaisia tunteita, josta Annan sitaatti on hyvä esimerkki.

”Että rahallisesti, rahamielessä, tosiaan taloudellisesti helpotus, mut sitte taas just se pelko, pelko heräs siitä, että jos mää en kykene muuhun, ni tässäkö tää sitten on, et tällästäkö tää nyt on sitte.” (Anna)

Pelko liittyi siis ajatukseen eläkkeen lopullisuudesta ja sitaatissa näkyy se, miten eläkkeellä oleminen pitkään tai loppuelämän oli haastateltaville erittäin vastenmielinen ajatus. Monet, erityisesti ne jotka eivät opiskelleet, kokivat ahdistavaksi työkyvyttömyyseläkkeellä olemisen tälläkin hetkellä.

”Se tunne, et sul ei oo yhtään mitään, ni ei se, emmä usko et se ainakaan parantaa ketään, et sä vaan istut kotona ja sul ei oo yhtään minkäännäköstä, kai sitä

58 vähemmästäkin ihmiselle tulee sellanen olo, et sä oot ihan turha ja sun elämä on ihan turha ja jos sä et oo valmiiks masentunu ni kai nyt sillon ainakin masentuu.” (Anna) Kaikki haastateltavat olivat olleet työelämässä tai opiskelleet enemmän tai vähemmän ennen sairauslomalle joutumista. Joillakin haastatateltaville työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen aiheutti ison identiteettimuutoksen työntekijästä työkyvyttömyyseläkeläiseksi.

”Kylhän se aika, aika semmonen, varsinki ku on semmonen luonne ollu just, et töissä pitää käydä ja näin ni, semmonen niin, se oli vähä, vähän semmonen outo mutta…”

(Kirsi)

Identiteettimuutoksen lisäksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen aiheutti ristiriitaisia identiteettejä. Kiinnostavaa oli muutaman haastateltavan vertailu itsestään mummoihin.

”Jotenkin mun voimavarani, ei oo, ei oo todellakaan samanlaiset kun esimerkiks oli sillon ku mä kävin töissä. Et nykyään ei voi puhuakaan niinku et mää tekisin niin pitkiä päiviä tai et mä jaksan viikossa tehä ehkä yhen semmosen ja sen jälkeen mä oon ihan, ihan loppu. Että tuntuu että mun voimavarat on samanlaiset ku jollain vanhalla mummolla.”(Niina)

”...et jos joku kysyy et mitä mä teen, no okei, mul on se paikka yliopistolla, ni mä voin sanoo, et mä oon opiskelija, enkä mää sinänsä valehtele mut sitte taas, emmä tiedä…

Välillä mä taas naureskelen sille silleen että joo, tuolla mää olin mummujen kanssa kahvilla, niinku muutki eläkeläiset.” (Anna)

Sitaateista käy ilmi, miten haastateltavat tiedostivat olevansa nuoria naisia, mutta heidän työkyvyttömyyseläkkeellä olemisensa tai voimavarojensa vähyys saivat heidän tuntemaan olonsa vanhuksiksi. Annan sitaatista käy myös ilmi, miten opiskelijan identiteetti olisi selkeästi hyväksytympi kuin työkyvyttömyyseläkeläisen. Eläkkeläisenä oleminen näyttäytyi siis joidenkin haastateltavien puheessa paradoksilta, tietyllä tavalla yhteensovittamattomalta. Tähän paradoksiin monet haastateltavat, kuten edellä Annakin, kertoi reagoineensa huumorilla. Samuli pohti, miten tämä saattaa olla jonkinlaista työkyvyttömyyseläkkeen aiheuttamaa ahdistuksen peittämistä huumorilla.

”Vaiks mä sil nyt osittain naureskelenki kavereitten kanssa, et ollaan nuoria ja eläkkeellä... Mut se on ehkä semmost ahdistuksen peittoa sit kuitenkin osittain.”

(Samuli)

Vaikka eläkkeellä oleminen herätti edelleen negatiivisia tunteita, merkittävää oli, että samalla tavalla kuin sairauden hyväksymisen prosessissa, myös häpeän tunne työkyvyttömyyseläkkeellä olosta oli monella vähentynyt ajan myötä.

59

”Ei se kivaa oo olla eläkkellä nuorena, mut kyl se häpeän tunne on vähentyny kuitenki, nyt täs yli vuoden aikana kuitenki jo.” (Samuli)