Tutkimuksen toteutuminen

Luvussa 5 luonnehdittiin tämän tutkimuksen lähestymistapaa uutta etsiväksi tutkimukseksi (discovery-oriented research). Tavoitteena on oppia uutta ja mahdollistaa uusien kysymysten asettamista tarkastelemalla tarkasti sitä, mitä terapiaprosessissa tapahtuu. Uuden oppiminen ei olisi kuitenkaan mahdollista pelkästään katselemalla ja lukemalla, vaan se edellyttää jonkin katselu- ja lukutavan soveltamista aineistoon. Tässä tutkimuksessa tarkastelua ohjaava näkökulma oli perheterapiatapahtuman ymmärtäminen keskusteluna.

Tällainen näkökulma ei ole tavallinen psykoterapiatutkimuksessa.

Yleensä tutkimuksen lähtökohtana on jokin psykologinen käyttäytymisen tai persoonallisuuden teoria, joka ohjaa tutkimuksen analyysiyksiköiden (units of analysis) valintaa. Ottaen huomioon, että suurin osa mitä terapi­

assa tapahtuu on puhumista, on yllättävää miten vähän kielelliseen ja diskursiiviseen aspektiin on kiinnitetty huomiota tutkimuksessa. Näyttää siltä, että nimenomaan perheterapiaa koskevassa kirjallisuudessa kysymys terapiassa tapahtuvasta semanttisesta muutoksesta on tullut ajankohtai­

seksi (Frosh, 1991).

Tätä tutkimusta suunniteltaessa ei kirjallisuudesta näyttänyt löytyvän esikuvaksi kelpaavaa valmista mallia terapiakeskustelussa tapahtuvan semanttisen muutoksen empiiriselle erittelylle. Vaikka viime vuosina on kirjallisuudessa paljon keskusteltu postmodernin ja poststruk­

turaalisen ajattelun merkityksestä perheterapian teorian kannalta (kts.

esim. Family Process-lehdessä käyty keskustelu; Anderson & Goolishian, 1990, Atkinson & Heath, 1990a, 1990b; Hoffman, 1990) ja kielellisen alueen

178

tärkeydestä, on, kuten de Shazer (1991) kommentissaan huomauttaa, h_yvin vähän osoitettu mitä terapeutit ja heidän asiakkaansa itse asiassa tekevät terapiaistunnoissa. Tästä s_yystä kävi välttämättömäksi muotoilla oma käsitemalli aineistoanal_yysin välineeksi.

Malli osoittautui siinä suhteessa onnistuneeksi, että se todella mahdollisti uuden tavan kuvailla ja kertoa mitä perheterapiaprosessissa tapahtuu. Malli osoittautui käyttökelpoiseksi kaikkien tarkempaan anal_yy­ siin otettujen tapausten kohdalla ja mahdollisti tapauksissa löytyvän samanlaisuuden ja erilaisuuden vertailun. Muiden tapausten ylimalkai­

sempi tarkastelu ei tutkijan mielessä asettanut rajoituksia sille, etteikö niissä tapahtunutta semanttista muutosta olisi voinut mallin avulla jäsentää. Tämä puhuu anal_yysin siirrettävyyden ja käyttövarmuuden puolesta (kts. jakso 6.3.).

Mallin toimivuus tutkimuksen aineiston suhteen ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö samasta materiaalista, joko tämän mallin tai jonkin muun avulla, voisi konstruoida muunkinlaisia kuvauksia prosessissa tapahtuneista muutoksista. Kuten aikaisemmin on todettu (Wahlström, 1990), johtuu tämä itse asian luonteesta. Koska perheterapiassa tapahtuva muutos ei ole kausaalisten prosessien tulosta (de Shazer, 1991), vaan seurausta asiakkaiden ja terapeuttien toinen toisilleen antamien asiantiloja koskevien kuvausten vaihdosta, voidaan muutoksen "aiheutumisesta"

periaatteessa neuvotella loputtomasti. Käytännössä näin ei yleensä kuiten­

kaan käy vaan saavutetaan eräänlainen kommunikatiivinen validiteetti (Kva­

le, 1989), so. jossakin keskusteluyhteisössä riittävä yksimielis_yys tulkinta­

tavan mahdollisuudesta. Tässä tutkimuksessa on tutkimukseen osallistu­

nut työryhmä toiminut tällaisena keskusteluyhteisönä. Kuten Kvale toteaa, voi kehitetyn kuvaustavan validiteetti olla myös pragmaattinen: se saattaa osoittautua hyödylliseksi muiden vastaavanlaisten prosessien kuvauksessa ja sillä voi olla seuraamuksia perheterapian toteuttamistavoissa. Näihin mahdollisiin seuraamuksiin palataan seuraavassa jaksossa.

Tälle tutkimukselle ominainen piirre on ollut tutkijan osallistumi­

nen aineiston muodostumiseen. Koko lähestymistavan muotoutumiseen on vaikuttanut koulutustyöryhmän toiminta historiallisena prosessina. Se tapa ajatella ja jäsentää terapiatapahtumaa, jota tässä raportissa on esitelty, syntyi vähitellen työryhmän kliinisen työn ja teoreettisten keskustelujen seurauksena. On vaikea kuvitella, että prosessin ymmärrystä olisi voitu saavuttaa ilman osallistumista tällaisen hermeneuttisen käytäntöteoria -spiraalin muotoutumiseen. Toisaalta tutkija koulutusryhmän toiminnan loputtua palasi materiaaliin yksin ja etäisemmästä positiosta käsin. On kuitenkin vaikeaa sanoa, missä määrin tällaista anal_yysia voidaan suorit­

taa aineistolla, johon ei ole ensikäden kosketusta. Ei ole myöskään selvää, voisiko tätä kuvaustapaa soveltaa erilaista teoreettista lähestymistapaa edustavaan perheterapeuttiseen työskentel_yyn.

Analyysin tällainen riippuvuus tutkijan teoreettisesta ja käsitteelli­

sestä lähestymistavasta on yleisestikin kvalitatiivsen anal_yysin pulma.

179 Koska anal_yysi aina on teoriasta käsin tapahtuvaa ei sille voi esittää sellaisia sääntöjä, joita algoritmisesti seuraten voisi päätyä tiettyyn tulok­

seen. Niinpä tällainen tutkimus ei voi täyttää kokeellisen tutkimuksen tiukkoja toistettavuuden vaatimuksia. Tämä on se hinta, joka nähtävästi on maksettava siitä, että ilmiöitä halutaan tutkia niiden luonnollisessa kontekstissa.

Tässä tutkimuksessa olisi ollut mahdollista lisätä anal_yysin luotet­

tavuutta ja vähentää sen riippuvuutta tutkijan (joka tässä tapauksessa oli vahvasti osallistuva tutkija) näkökulmasta haastattelemalla työryhmän lisäksi myös asiakkaita terapian jälkeen, kuten esim. Gulledge (1988) on tehnyt. Tämä vaihtoehto, joka tutkimuksen suunnitteluvaiheessa oli vah­

vasti esillä, olisi mahdollistanut terapiassa tapahtuneen muutoksen kuvaamista asiakkaiden kokemana. Tämä menettely olisi kuitenkin edellyttänyt tera piaprosessiin osallistumattoman haastattelijan käyttöä. Jos tutkija olisi tällaisia s_yvähaastatteluja tehnyt, olisi vaarana ollut ensinnä­

kin, että haastattelu muuttuisi terapian jatkeeksi, ja toiseksi, että uutta näkökulmaa ei kuitenkaan tavoitettaisi. Näistä syistä tästä vaihtoehdosta luovuttiin.

Toinen kohta, jossa tutkimukseen voi kohdistaa kritiikkiä, on kysymys siitä, onko terapeuttisen muutoksen kuvaaminen pelkästään puhekäytäntöihin liittyvänä semanttisena muutoksena riittävä. Perhetera­

piassa viime vuosina tapahtunut kielellisten prosessien ja semanttisen muutoksen painottaminen on lähinnä lähtenyt liikkeelle epistemologisten pohdintojen tuloksena. Tätä suuntausta on kritisoitu (esim. Hansson ja Wallin, 1992) "todellisuudesta" irrottautumisena. Voidaan kysyä onko semanttinen muutos riittävä tuottamaan muutosta myös toiminnan tasolla. Vasta-argumenttina tälle on se, että terapeutti kuitenkin viime kädessä on rajoitettu toimimaan kielellisellä alueella ja merkitysten tasolla.

Tämä on keskusteluterapian ominta aluetta ja se mikä itse asiassa erottaa sen sosiaalisesta kontrollista.

Tässä tutkimuksessa tehtiin h_yvin tietoinen rajaus muutoksen kuvaamisen suhteen. Pidättäydyttiin kuvaamaan vain sitä muutosta, jota tapahtui istuntojen aikana asiakkaiden (ja korostettakoon: myös terapeut­

tien) puhekäytännöissä. Olisi tietysti ollut mahdollista esim. lyhyen puhelinhaastattelun avulla selvittää mitä perheiden elämässä on tapahtu­

nut terapian tai perhekonsultaation jälkeen. Tällainen menettely olisi kuitenkin vienyt tutkimuksen yli tutkimusongelman määrittelemän rajauksen ja liiaksi kohdistanut mielenkiinnon terapian tuloksellisuuden problematiikkaan. Arvioitiin, että tämä ei olisi ollut asianmukaista, kun tutkimus ei kuitenkaan olisi voinut täyttää tuloksellisuustutkimuksen kriteerejä. Semanttisen muutoksen ja toiminnallisen muutoksen suhde olisi kuitenkin tärkeä tutkimusaihe, mutta ilmeisesti rajallisin resurssein toimivan opinnäytetyötutkimuksen puitteissa vaikeasti toteutettavissa.

Aineiston käsittelyssä päädyttiin kuuden tapauksen (tapauksen määrittelynä oli työryhmän ja yhden asiakasperheen väliset keskustelut ja

180

niihin liittyvät työryhmän keskustelut) tarkempaan erittelyyn. Perinteisiä diagnostisia kategorioita käyttäen voidaan todeta, että tapauksissa oli mukana identifioituina potilaina seuraavia: yksi lapsuusajan lievä käytös­

häiriö, kaksi lapsuusajan neuroottista häiriötä, yksi nuoruusiän käytöshäi­

riö, yksi nuoruusiän psykoottinen häiriö ja yksi aikuisiän psykoottinen häiriö. Näin ollen tapaukset edustivat melko monipuolisesti perhetera­

peuttista ongelmakenttää. Koska tapausten keskinäisestä erilaisuudesta huolimatta anal_yysimallin kuvauskategoriat näyttivät olevan niihin yhdensuuntaisesti sovellettavissa katsoi tutkija kuuden tapauksen tuotta­

van riittävästi todistusaineistoa mallin toimivuudesta.