Tulosten tarkastelu

Tämän tutkimuksen ongelmana on, miten perheterapeuttisessa keskus­

telussa merkitysten muodostuminen ja muuttuminen tulee mahdolliseksi.

Ongelman tutkimiseksi rakennettiin ensin teoreettisen erittel_yn pohjalta käsitemalli (luku 7), joka sitten tässä luvussa sovellettiin kuuden perhete­

rapiatapauksen anal_yysiin. Tässä jaksossa on tarkoitus yhteenvedonomai­

sesti tarkastella, mitä aineistoanal_yysi toi tulokseksi.

Luvussa 7 merkitysten muodostumista ja muuttumista kuvaavan mallin keskeisten käsitteiden väliset suhteet esitettiin seuraavan kaavion avulla:

konteksti diskurssi

1 rkki, teksti 1

=

^merkitys

Kaavio antaa ymmärtää, että merkitys muodostuu, kun keskustelussa merkki tai teksti asetetaan kontekstiin. Merkki ja teksti ymmärretään laajasti. Tässä se on yleensä jokin käyttäytymistapa tai -seuranto, usein oireena tai ongelmana koettu. Merkitysten muodostumisprosessia säätelee diskurssiksi kutsuttu yhteisöllisesti muotoutunut puhe- ja keskustelu­

käytäntö. Diskurssi suuntaa puhujaa tiettyjen merkitysten muodostami­

seen ja toisten mahdollisten merkityksenantojen ohittamiseen.

Diskurssin valinta²⁵ ja tekstien asettaminen konteksteihin muo­

dostaa puhujan henkilökohtaisen retoriikan, sen tavan, jolla hän käyttää kieltä sosiaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Merkitysten muodostumi­

nen punoutuu näin ollen erottamattomasti sosiaalisten suhteiden luomi­

seen, muotoamiseen ja ylläpitämiseen. Merkin tai tekstin asettaminen

25Diskurssin valinta on harvoin tietoista ja tarkoituksellista vaan ilmentää sitä keskustelu­

käytännön keinojen valikomaa eli repertuaaria, mikä puhujalla kehityshistoriansa ja sosiaali­

sen asemansa puolesta on käytössään.

173 kontekstiin on kerrontaa ja kerronnalla puolestaan pyritään itsensä sijoitta­

miseen keskustelutapahtumaa ympäröivään sosiaaliseen matriisiin.

Kerronta ohjaa toisen osapuolen käsitystä siitä, mitä tästä sosiaalisesta tilanteesta voi seurata (knowing-from).

Tämä havainnollistuu tapausesimerkeissä. Tapauksessa 1 esille tulevana ongelmana oleva tytön lyhytjännitteisyys ja kastelu asetettiin koulun tuomien vaatimusten kontekstiin, jolloin kertojat (vanhemmat) jäivät sen suhteen etäisemmiksi. Tapauksen 4 äiti muotoili omaa kertomis­

tapaansa samansuuntaisesti. Tapauksessa 1 ongelma sijoitettiin kuitenkin toisaalta myös isän ja tyttären välisen suhteen kontekstiin, jolloin taas kertojan (isän) asema sosiaalisessa tilanteessa täysin muuttui. Hänestä tuli ikäänkuin hoidon "kohde". Tapauksessa 3 asiakas tarjosi tyttärensä käyttäytymistä koskevia merkityksenantoja, jotka asettivat hänet huolestu­

neen tarkkailijan eikä suhdetta muotoilevan osapuolen asemaan.

Merkin tai tekstin asettamista kontekstiin tapahtuu myös kerron­

nan "lukijan" toimesta. Vastaanottava osapuoli säätelee sosiaalista suhdetta omalla lukutavallaan. Lähes kaikissa tapauksissa työryhmä oman keskus­

telunsa alkuvaiheessa muodosti merkityksiä diagnosoivasta diskurssista käsin. Tässä diskurssissa konteksti etsitään aikaisemmasta kliinisestä kokemuksesta tai kirjallisuudesta eikä istunnossa esille tulleista asiayh­

teyksistä. Tällainen merkityksenanto voidaan työryhmän puolelta nähdä pyrkimyksenä oman ammatillisen ja asiantuntijaposition korostamiseen.

Merkitysten muodostaminen ei siis ole ensisijaisesti kognitiivinen ja tulkitseva prosessi vaan retoorinen tapahtuma, joka liittyy sosiaalisten suhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen. Kun tietystä merkityksenan­

nosta pidetään kiinni pysyy myös suhteen määrittely muuttumattomana.

Suhteiden määrittelyn vaikeus yhdistyy puolestaan merkitysten muodo­

stamisen vaikeuteen. Tämä havainnollistui erityisen selvästi tapauksessa 6, jossa psykoottisesti oirehtivan nuorukaisen käyttäytymiseen liittyvät merkitykset aluksi esiintyivät fragmentaarisina ja niitä oli vaikeaa liittää toisiinsa tai muiden perheenjäsenten käyttäytymistä koskeviin merkitykse­

nantoihin.

Merkitysten muodostamisen retoorisen tehtävän korostuminen antaa lisäsyvyyttä diskurssin käsitteelle. Diskurssi voidaan ymmärtää puhe- ja keskustelukäytäntönä, joka mahdollistaa samansuuntaisia retoori­

sia funktioita palvelevien merkitysten tuottamista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tietyssä diskurssissa pitäytyminen on tiettyjen sosiaalisten suhdemäärittelyjen ylläpitämistä yhteisössä. Tapauksessa 1 oli erotettavis­

sa toisistaan kolme perheensisäistä, tyttären oireisiin liittyvää diskurssia.

Ensimmäinen tuki niitä merkityksenantoja, jotka mahdollistivat oirekäyt­

täytymisen dissosiaatiota perheen sisäisestä kanssakäymisestä. Toinen puolestaan liitti oireet tyttären ja isän väliseen kanssakäymiseen. Kolmas diskurssi ylläpiti merkityksenantoja, jotka liittyivät vanhempien väliseen splittiin kasvattajina.

174

Tietyssä diskurssissa pysyminen mahdollistaa yksilölle tietyn itsemäärittelyn ylläpitämisen. Riittävän ristiriidaton itsemäärittely taas on toimijuuden perusta. Toimijuus on mahdollisuus tehdä valintoja keinojen suhteen päämäärien saavuttamiseksi. Ristiriitainen asema sosiaalisessa matriisissa ja diskursiivisessa käytännössä johtaa toimijuuden ongelmiin.

Ristiriita on usein seurausta useamman, keskenään vaikeasti yhteensovi­

tettavia merkityksiä tuottavan, diskurssin samanaikaisesta soveltamisesta samaan ilmiöön. Tästä tilanteesta syntyy merkitysanomalia. Aivan kuten merkityksenanto on myös merkitysanomalia pragmaattista ulottuvuutta omaava kategoria. Kyse on viime kädessä vaikeudesta toimia tietyssä tilanteessa. Tällaisen pragmaattisen ristiriidan ratkaiseminen edellyttää kuitenkin siihen liittyvän semanttisen ristiriidan ratkaisua.

Tapaus 4 on tässä suhteessa valaiseva. Siinä perheen äiti oli omassa diskurssissaan luonut käsityksen tyttärestään erityisen vilkkaana ja herkkänä lapsena ja liittänyt esille tulevan ongelman (mielessä laskemi­

nen) niihin ristiriitoihin, joihin tällainen lapsi joutuu ympäristönsä kanssa.

Tältä pohjalta hänellä oli myös erinäisiä ajatuksia siitä, mitä ongelman suhteen saattaisi tehdä. Kun kuitenkin koulun ja terveydenhuollon diskursseissa ongelma oli saanut neuroottisen oireen merkityksen, johti tämä hankaluuksiin äidin toimijuudessa. Hän joutui epävarmaksi omien keinojensa pätevyydestä tai riittävyydestä. Työryhmän keskustelussa käytiin h_yvin monipuolisesti läpi erilaisia esille tulevan ongelman mah­

dollisia merkityksiä. Havaittiin, että se myös voidaan ymmärtää kehitys­

saavutuksena ja keinona käsitellä eri sosiaalisilla kentillä syntyvien keskinäisten paineiden aiheuttamia "hankauksia". Tämä merkityksenanto näytti palauttavan äidin toimijuuden ja hän lähti uudelleen pohtimaan omia keinojaan ongelman ratkaisemiseksi.

Luvussa 7 todettiin, että merkitysrakenteessa

konteksti diskurssi

1 rkki, teksti 1

=

merkitys

kaikkien elementtien välillä vallitsee keskinäinen riippuvuus. Näin ollen muutos yhdessä aiheuttaa muutoksen kaikissa muissa. Tämä merkitsee myös sitä, että merkitysten muuttumiseen voidaan tulla eri "reittejä".

Tapauksessa 1 muutos tapahtui uudelleenmäärittelynä, joka seurasi kontekstimäärityksen muutoksesta. Semanttisella tasolla tapahtunut uudelleenmäärittely vahvistettiin kuitenkin myös määräämällä eräänlainen rituaali: vanhempien tulee seurata toisen pysymistä kasvatustyylissään ja hakeutua uudelleen konsultaatioon siinä tapauksessa, että näin ei kävisi.

Tapauksessa 3 merkityksen muutokseen tultiin suoraan tekstin tasolta.

Kun asiakas työryhmän antamana tehtävänä teki sitä, mitä hän muutenkin

175 teki, muuttui tämän käyttäytymisen merkitys. Tapauksessa 4 merkityksen muuttuminen tapahtui semanttisella tasolla uudelleenmäärittel_ynä.

Olennainen muutos tapahtui, kun työryhmä omassa keskustelussaan irtaantui oireen tarkastelusta "oireena" ja ryhtyi pohtimaan sitä "ratkaisu­

na". Tapauksessa 6 perustui psykoottisesti oirehtivan nuorukaisen joutu­

minen "hankaukseen" sosiaalisessa matriisissaan vanhempien häntä koskevien tarinoiden ristiriitaan. Työryhmän työskentely liittyi näiden ristiriitaisten diskurssien ylittämiseen ja yhdistämiseen, josta tuloksena oli semanttinen uudelleenmäärittely. Tapauksessa 10 muutos liittyi uudenlai­

sen diskurssin löytämiseen, mikä puolestaan mahdollistui kun terapian käytännön järjestelyt muutettiin. Uudessa järjestelyssä kävi mahdolliseksi muodostaa keskusteluyhteys, jossa tapaukseen liittyvä "merkitysten ekologia" saattoi vapaasti kehittyä ja etsiä muotoaan ilman varsinaista päämäärää tai tavoitetta. Tapauksessa 15 konsultaatiotyöskentely perustui toisistaan irrallisten kontekstimäärittelyjen toisiinsa liittämiseen.

Merkityksen muuttumiseen liittyvät tulokset voi tiivistää toteamal­

la ne eri tasot, joista käsin muutos voidaan saavuttaa:

l Merkin ja/tai tekstin taso. Tässä on kyseessä joko uuden tai "vanhan", jo asianosaisten repertuaariin kuuluvan, tekstin tuottaminen terapian yh­

teydessä. Tämä voi tapahtua tehtävänantona (esim. tapaus 3), rituaalin määräyksenä (tapaus 1) tai keskustelun ulkoisten järjestelyjen muutoksella (tapaus 10). Näille toimenpiteille on yhteistä uuden kontekstin luominen toiminnallisella tasolla, jolloin tässä tuotettu teksti lisää keskustelussa syntyvän "merkitysten ekologian" rikkautta ja monimuotoisuutta. Tällä tavalla syntyvä semanttinen väljyys avaa uusia mahdollisuuksia toimia, kun osallistujat voivat vapaammin "kokeilla" eri positioita suhteessa ongelmaan. Tämä ei sinänsä edellytä uusien merkitysantojen sanallista­

mista, vaan sanallistamisen puuttuminen saattaa jopa lisätä väljyyttä.

2 Kontekstin taso. Kontekstin tasolta lähtevä muutos saa yleensä uudelleen­

määrittelyn muodon. Ongelmalliseksi koetussa elämäntilanteessa vaihtoeh­

tojen puuttuminen on seurausta merkitysten tuottamisesta kapeasti yhdes­

tä kontekstimäärittelystä käsin. Kun esille tuleva ongelma ja sen ympärille mudostuneet käyttäytymisseurannot terapeuttisessa keskustelussa tarkas­

tellaan monipuolisesti eri yhteyksissä, avautuu uusia mahdollisia merkityk­

senantoja. Uusien kontekstimäärittelyjen etsiminen keskustelussa on usein seurausta "terapeuttisesta merkitysanomaliasta", joka liittyy terapiatilan­

teessa välittömästi havaitun ja tarinana kerrotun välisestä ristiriidasta.

Esimerkkejä uusien kontekstimäärittelyjen etsimisestä liikkeelle lähteneitä merkitysten muuttumisia sisältyy lähes kaikkiin tämän aineiston tapauk­

siin.

3 Diskurssin taso. Elämän pulmatilanteisiin liittyvät hämmennykset ja juuttu­

miset ovat usein seurausta keskusteluyhteisössä (perhe + sosiaalinen verkosto) vallitsevina olevien diskurssien yhteensovittamattomuudesta ja yhteentörmäyksistä (esim. tapaukset 1, 4 ja 6). Toisaalta vaihtoehtoisten toimintatapojen löytämisen vaikeus saattaa liittyä siihen, että keskustelussa

176

ei ole riittävästi diskurssien vaihtelua (tapaukset 3 ja 10). Terapeuttisen systeemin muodostuminen (so. keskusteluyhteisön laajentuminen) näyttäisi tämän aineiston valossa usein johtavan siihen, että aluksi lisääntyy vai­

keasti toisiinsa sovitettavien diskurssien määrä. Työryhmän jäsenet sovelta­

vat omia keskustelukäytäntöjään terapeuttiseen keskusteluun ja usein näiden yhteensovittaminen tai väljentäminen tulee keskeiseksi pulmaksi.

Tässsä tutkimuksessa on käytetty termiä kontekstuaalinen diskurssi, kun on viitattu useiden diskurssien merkityksenantojen keskinäistä vertailua ja koordintointia mahdollistavaan keskustelumuotoon. Konkreettisia ku­

vauksia niistä eri muodoista, jotka kontekstuaalinen diskurssi voi saada, sisältyy tämän tutkimuksen tapausselosteisiin. Kontekstuaalisen diskurssin merkittävin tunnusmerkki näyttäisi olevan se, että se poiketen muista diskurssimuodoista ei pyri retooristen tehtävien toteuttamiseen (vrt.

edellä), vaan on irtaantunut sosiaaliseen tilanteeseen liittyvistä toiminnalli­

sista pyrkimyksistä. Ainoana "pyrkimyksenä" on merkitysten tuottamisen mahdollisuuksien tutkiminen ja merkitysekologian rikastuttaminen.

In document Merkitysten muodostuminen ja muuttuminen perheterapeuttisessa keskustelussa : diskurssianalyyttinen tutkimus (sivua 174-179)