Tutkimuksen tarkoitus ja kohdejoukko

Oma kiinnostuksen kohteeni tässä tutkimuksessa on opiskelijoiden näkökulmasta saatu informaatio Innovatiivisesti verkossa -kurssin toteutumisesta.

Tutkimuskohteenani ovat tutkimuksessani seuraavat:

1. Millaisena opiskelijat kokevat Innovativisesti verkossa- kurssin opetuksen verkostomaisen tiedonrakentamisen ja yhteisöllisen oppimisen näkökulmasta?

2. Miten opiskelijat kokevat verkostomaisen tiedon jakamisen verkko-opetuksessa oman asiantuntijuuden ja ammatillisen kehittymisen näkökulmasta?

3. Millaisia haasteita, hyötyjä ja kehitysehdotuksia tutkittavat tuottavat verkkopedagogiikan toteutumisen kannalta?

Mielenkiinnon kohteenani on ollut, millaisena verkkovälitteinen opetus koetaan, kun yhdistetään erilaisia ihmisiä ja osaamista, sekä toisaalta, millaisia oppimisprosesseja syntyy erityisesti yhteisöllisen oppimisen tai verkostomaisen toiminnan näkökulmasta. Lisäksi yhtenä kiinnostuksen kohteena on ollut, antaako opetus ja verkostomainen toiminta tällä kurssilla opiskelijoille eväitä ammatilliseen kehittymiseen, ja jos niin millaisia. Verkko-opetus on ollut tutkimuksessani kontekstina. Itse tutkimuskohteena on kurssin verkkopedagoginen toteutus, kuten verkostomainen toiminta verkko-opetuskurssilla. Tarkoituksena on siis ollut pääasiassa selvittää, millaisia oppimisprosesseja sekä verkostomaisia ja yhteisöllisiä toimintatapoja voi rakentua oppimisympäristössä. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut löytää verkko-opetuksen kehittämiskohteita.

Tutkittavat opiskelijat olivat Hyvinvointi ja toimintakyky- yksikön eri koulutusohjelmista: Fysioterapian, Optometrian, Vanhustyön, Toimintaterapian, Hammastekniikan, Apuvälinetekniikan ja Sosiaalialan koulutusohjelmista.

Tutkimuksen kohdejoukko oli iältään heterogeeninen, sillä mukana oli sekä nuorisokoulutuksen opiskelijoita että aikuisopiskelijoita. Tutkimukseen osallistui 28 naista ja 4 miestä. Aineisto koostui kaiken kaikkiaan omista havainnoista projektin ja kurssin aikana, opiskelijoille tekemistä ryhmähaastatteluista (2), yksilöhaastattelusta sekä opiskelijoiden lopputehtävistä eli reflektoivista esseistä (15).

4.1.1 Ryhmähaastattelu aineiston keruumenetelmänä yhdessä yksilöhaastattelun kanssa

Käytin tutkimuksessani ryhmähaastattelua yhtenä aineistonkeruumenetelmänä.

Puhutaan myös fokusryhmähaastattelusta, jota käytetään usein ihmis- ja yhteiskuntatieteissä sekä käytettävyystutkimuksessa. Fokusryhmä on

puolistrukturoitu ryhmähaastattelu- tai ryhmäkeskustelutilanne. Keskeistä fokusryhmissä on se, että haastatteluiden avulla saadaan käyttäjien tai kokijoiden tietoa tutkittavasta asiasta tai ilmiöstä, jotta sen avulla tuotetta, palvelua tai toimintaa voidaan kehittää. (Parviainen 2005, Krueger & Casey 2000.) Ryhmähaastattelua voidaan käyttää yksilöhaastattelujen sijasta tai niiden rinnalla.

Päädyin käyttämään sekä yksilöhaastattelua (1kpl) että ryhmähaastattelua (2kpl) aineistonkeruumenetelminä. Ryhmähaastattelun etuna on se, että sen avulla voidaan saada usealta henkilöltä samaan aikaan tietoa. Yksilöhaastattelun pidin, koska haastateltavalle ei käynyt ryhmähaastattelujen aikataulu. Lisäksi halusin myös kokeilla eri aineistonkeruutapoja.

Haastateltavia oli kaikkiaan yhdeksän ja heistä kaikki olivat naisia.

Yhden yksilöhaastattelun otin mukaan siksi, että halusin myös kokeilla menetelmällisesti yksilöhaastattelua ja aikataulullisesti tämä ratkaisu oli haastateltavalle ainut mahdollinen. Alasuutari (2011, 151) toteaa, että ”erilaisten vuorovaikutustilanteiden avulla saadaan myös erilaista tutkimusaineistoa”.

Ryhmähaastattelu tuottaa hieman erilaista aineistoa kuin yksilöhaastattelu.

Ryhmähaastattelu on myös tehokas aineistonkeruun tapa, sillä saman haastattelun aikana saadaan tietoja usealta eri henkilöltä (Hirsjärvi ym. 2008).

Alasuutarin (2011, 155) mukaan ryhmäkeskustelun hyvyys aineistonkeruun muotona johtuu erityisesti siitä, että asioita käsitellään useasta eri näkökulmasta. Kritiikki siitä, että ryhmähaastattelussa ei uskallettaisi tuoda omia näkökulmia esiin, voi olla myös turhaa, sillä ryhmä voi toimia myös eräänlaisen rohkaisevana tekijänä. Ryhmäkeskustelussa ja -haastattelussa voidaan käyttää joko toisilleen ennalta tuttuja henkilöitä tai toisilleen tuntemattomia henkilöitä.

Tämä myös vaikuttaa suuresti siihen, millainen keskustelu syntyy. Esimerkiksi tutussa ryhmässä saatetaan puhua ”sisäpiirin” termeillä (Alasuutari 2011, 152).

Omassa tutkimuksessani ryhmäläiset olivat toisilleen osaksi ennalta tuntemattomia ja osaksi tunsivat toisiaan opintojensa puolesta. Koin kuitenkin, että ryhmäläisille ei syntynyt sellaista keskustelua, johon ryhmäläisten väliset suhteet olisivat kovin suuresti vaikuttaneet. Alasuutarin (2011, 153) mukaan haastattelija voi myös esittää ryhmälle kysymyksiä alustavista tulkinnoista tai jo kerätyn aineiston pohjalta. Itse tein myös näin, sillä haastatteluvaiheessa minulla oli taustallani havainnot sekä aiempi aiheeseen liittyvä teoriatausta.

Haastattelukysymykseni olivat teemoittain rakennettu. Tavoitteena on, että

ryhmähaastattelu on mahdollisimman luonnollinen keskustelutilanne. Usein ryhmähaastattelutilanteessa keskustellaan kaikesta siitä, mikä on yksilöille yhteistä ryhmän jäseninä.

Valtonen (2005) erottelee ryhmäkeskustelun ja ryhmähaastattelun toisistaan ja toteaa ryhmäkeskustelun olevan vapaamuotoinen keskustelutilanne, jonne ryhmäläiset on kutsuttu keskustelemaan tietyksi ajaksi. Ryhmän koko voi vaihdella, mutta on usein 6-8 keskustelijaa. Keskeistä ryhmäkeskustelussa on ryhmän vetäjän eli moderaattorin tai fasilitaattorin rooli. Ryhmäkeskustelussa keskustelulla haetaan erityisesti ryhmäläisten välistä vuorovaikutusta.

Ryhmähaastattelussa vuorovaikutus keskittyy enemmän vetäjän ja haastateltavien kesken yksilöllisemmin. Vetäjä esittää kysymyksen jokaiselle haastateltavalle erikseen. (Valtonen 2005, 223-224.)

Tässä tutkimuksessa olen tehnyt erikseen tarkemmat kysymykset, mutta ohjeistuksessa painotin sitä, että toivoisin vapaamuotoista keskustelua kysymyksiin liittyen. Haastattelutilanteessa vastaaminen oli myös keskustelunomaista ja eteni vapaamuotoisesti. Ensimmäisessä ryhmähaastattelussa oli osallistujia kolme henkilöä ja toisessa viisi. Ensimmäisen ryhmähaastattelun kohdalla vähempi osallistujamäärä osoittautui hyväksi, sillä yksi haastateltavista osallistui haastatteluun Skypen kautta. Haastattelu oli teknisesti helpompaa suorittaa, kun osallistujia oli vähemmän. Pienempi määrä ryhmässä haastateltavia voi olla myös hyvä äänittämisen kannalta, jotta äänet eivät sekoitu toisiinsa (Hirsjärvi ym. 2009). Ryhmähaastattelut olivat kestoltaan 1h sekä 1h 40 min. Litteroitua tekstiä haastatteluista tuli yhteensä 53 sivua.

Haastattelut litteroitiin lähes sanasta sanaan; jätin pois ainoastaan merkityksettömät täytesanat.

4.1.2 Havainnointi

Havainnoinnin etuna voidaan pitää sitä, että sen avulla saadaan suoraa ja välitöntä tietoa ryhmien, organisaatioiden tai yksilöiden toiminnasta. (Hirsjärvi ym. 2008).

Havainnointia käytetään usein aineiston keruumenetelmänä yhdistelemällä sitä

muunlaisiin aineiston keruumenetelmiin, kuten haastatteluun. Tuomi & Sarajärvi (2009, 81) toteavat, että havainnoinnin ja haastattelun yhdistäminen vievät usein aikaa ja ovat suuritöisiä menetelmiä. Etuna havainnoinnin yhdistämisessä muihin aineiston keruumenetelmiin on se, että silloin asiat voidaan nähdä paremmin niiden oikeissa yhteyksissään. Havainnointi voidaan jakaa piilohavainnointiin, havainnointiin ilman osallistumista, osallistuvaan havainnointiin sekä osallistavaan havainnointiin.

Tutkija on osallistumaton tarkkailija havainnoidessa ilman osallistumista ja näin ollen ulkopuolinen. Osallistuvassa havainnoinnissa tutkija puolestaan toimii aktiivisesti tutkittavien kanssa ja näin ollen sosiaaliset vuorovaikutustilanteet ovat tärkeä osa tiedonhankintaa. Osallistavan havainnoinnin ja osallistuvan havainnoinnin kohdalla ei aina tehdä eroa, koska näillä on paljon yhteistä. Keskeinen ero on siinä, että osallistavassa havainnoinnissa painotetaan sitä, että tietoa tuotetaan yhdessä ja arvostetaan eri ihmisten kokemuksien kautta tuotettua tietoa. Osallistavassa havainnoinnissa korostuu toimijoiden eri näkökulmat sekä muutokseen tähtäävä ajattelu.

Käytännössä tämä näkyy siten, että vuorovaikutuksen avulla ihmiset voivat laajentaa omia ajattelutapojaan. Tutkija on tällöin oppija roolissa ja kokoaa sekä koordinoi tutkittavilta saatua tietoa, mutta ei itse toteuta niitä. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 81-83.)

Tutkimusprojektissa roolini vaihteli sekä havainnoinnin ilman osallistumista että osallistavan havainnoinnin välillä. Varsinkin projektin alkuvaiheessa havainnoin osallistavasti, sillä olin aktiivisesti vuorovaikutuksessa muun projektitiimin kanssa ja osallistuin suunnitteluprosessiin ja itse verkkokurssin toteuttamista koskeviin palavereihin. Tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan kuitenkin vain kurssin toteutusvaihetta. Varsinaisessa interventio- tai toteutusvaiheessa olin lähinnä ulkopuolisen tarkkailijan roolissa, sillä en osallistunut esimerkiksi itse verkko-opetukseen. En myöskään kommentoinut käytyjä keskusteluja. Olin siis ulkopuolisena tarkkailijana ja tein muistiinpanoja kurssin aikana. Kuten Tuomi ja Sarajärvikin (2009, 83) toteavat:

”tutkimusprosessissa tärkeintä on tutkimukseen osallistuvien oppiminen”.

Tutkijan tehtävänä on ensisijaisesti mahdollistaa osallistujien oppiminen, jonka uskotaan johtavan toiminnan ylläpitämiseen.” Koen, että oma toimintani on mahdollistanut tämän, sillä olen toiminut sekä aktiivisessa että passiivisemmassa

havainnoijan roolissa. Innovatiivisesti verkossa – kurssin suunnittelussa olen ollut alusta asti mukana ja osallistunut esimerkiksi tehtävänannon suunnitteluun ja toteuttamiseen. Toisaalta olen halunnut nähdä myös itse kurssin toteuttamisen enemmänkin ulkopuolisen tarkkailijan silmin, sillä uskon saaneeni siten objektiivisemman kokonaiskuvan kurssin opetuksesta. Olen raportoinut tähän tutkimukseen lähinnä Innovatiivisesti verkossa- kurssin havainnointia, sillä havainnointimateriaalina ovat oppimisympäristön keskustelut.