Tutkimuksen keskeiset käsitteet

2.1.1 Perhe

Perhekäsitys on kulttuurisidonnaista, joten perheen määrittely on erilaista eri yhteiskunnissa (Forsberg 2003, Papadopoulos 2006). Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty sitä, ketkä dostavat perheen. Tilastokeskuksen (2022) voimassa olevan määritelmän mukaan perheen muo-dostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuh-teensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Monimuotoisten ja -arvoisten perheiden, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöperheet, osuus kasvaa ja ydinperheiden osuus vähenee nyky-yhteiskunnassa. (Roberto & Blieszner 2015, Klittmark ym. 2019.) Perheen määrittelyssä pitäisi kui-tenkin ottaa huomioon ihmisten antamat merkitykset lähi-ihmissuhteissa, sillä eletty käytäntö ja ideologia eroavat nykyään toisistaan (Forsberg 2003). Läheinen on käsitteenä laajempi kuin perhe, sillä potilas voi määritellä omaiseksi läheisiä perheen ulkopuolisia ihmisiä kuten ystävänsä tai muun läheisen ihmisen, jonka rooli voidaan lisäksi määritellä perhe- ja ystävyyssuhteisiin kuulu-vaksi läheisavuksi (Åstedt-Kurki ym. 2008, Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2014).

Perhe rakentuu sisäisistä ja ulkoisista suhteista. Sisäisiä suhteita ovat niiden henkilöiden väliset suhteet, jotka muodostavat perheen kuten lapsivanhempi tai parisuhde. Ulkoiset suhteet ovat muodostuneet niihin henkilöihin, joiden kanssa ollaan tekemisissä, kuten työkaverit tai harrastuk-sen kautta tulleet tutut. Perhe muodostuu emotionaalisesta siteestä sekä biologisesta että juridi-sesta asemasta. (Åstedt-Kurki 2008.) Tässä tutkielmassa perhe käsitetään potilaan määrittele-mänä, johon kuuluvat häntä lähellä olevat ihmiset, jotka pitävät hänen hyvinvoinnistaan huolta, asuvat hänen kanssaan tai ovat lähisukulaisia, kuten vanhempi, lapsi tai puoliso.

Perhe muodostuu yksittäisistä jäsenistä, joilla kullakin on oma tapansa ajatella, oma kokemus-maailmansa ja historiansa sekä oma äänensä. Huolimatta perheenjäsenten autonomiasta, perhe pyrkii vuorovaikutuksessa säilymään myös yhteisenä kokonaisuutena. Tämä tekee jokaisesta per-heestä erilaisen, joten onnistuneessa perhehoitotyössä on otettava huomioon perhe ainutkertai-sena systeeminä. (Hartrick 1995.) Perhe ainutkertaiainutkertai-sena systeeminä on kuvattu kuviossa 1.

Kuvio 1. Perhe ainutkertaisena systeeminä

2.1.2 Perhehoitotyö

Perhehoitotyössä potilasta tulisi kohdella osana perhettään ja yhteisöään, jossa perheen vointi vaikuttaa paljon myös potilaan hyvinvointiin. Perhe potilaan voimavarana tuottaa taloudellista

ystävät

sukulaiset

ydinperhe

Potilas

Potilaan mää-rittelemä

perhe

hyötyä, kun perheenjäsenet auttavat sairastunutta potilasta tämän jouduttua sairaalaan. Perhettä voidaan myös pitää laadunvarmistajana, joka tuottaa potilaalle ja perheelle tyytyväisyyttä hoitoon.

(Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, Eriksson ym. 2012.).

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (2020) määrittelee perhehoitotyön voimavaralähtöiseksi työs-kentelyksi, jossa toimitaan asiakkaan ja perheen ehdoilla ja sitä kautta saadaan perhe ja potilas hahmottamaan esimerkiksi elintapoihinsa liittyvät muutostarpeet. Perhehoitotyö voidaan myös määritellä perhekeskeiseksi toiminnaksi, joka on olennainen osa kaikkea inhimillistä toimintaa.

Perhekeskeisyydellä tarkoitetaan sitä, että hoitotyössä huomioidaan potilaan kuuluminen osana hänen perhettään, sukuaan, työyhteisöään ja muuta lähipiiriään. Perheen voimakas vaikutus yk-silön terveydentilaan ja esimerkiksi sairaudesta toipumiseen tekee perheestä ihmisen tärkeim-män sosiaalisen kontekstin. Perhekeskeistä toimintaa voidaankin pitää yläkäsitteenä perhehoito-työlle tai perhekeskeiselle hoitoperhehoito-työlle. Perhekeskeisessä̈ hoitotyössä̈ perhe on ihmiselle merkityk-sellinen voimavarana, jolla on voimakas vaikutus yksilön terveyteen, sairastumiseen ja toipumi-seen. (Larivaara ym. 2009.) Perhekeskeisen hoitotyön keskiön muodostavat inhimillisyys, ihmis-arvo ja kunnioitus, jolloin korostuu potilaan ja hänen perheensä näkemys hyvän hoidon laadusta ja potilaan itsemääräämisoikeus terveydenhoidossa (Felipin ym. 2018).

Perhehoitotyön keskeisiä lähtökohtia ovat perheen voimavarojen tunnistaminen, esiin tuominen ja vahvistaminen. Tämä edellyttää hyvää vuorovaikutussuhdetta hoitajan ja perheen välillä, jota voidaan vahvistaa perheen tasa-arvoisella kohtaamisella ja yhteistyösuhteen jatkuvuudella. Luot-tamus, kohdatuksi tuleminen ja läsnäolo korostuvat perheen hoitamisessa. Perhehoitotyötä voisi kuvailla kumppanuudeksi hoitajan ja perheen välillä, jossa koko perhe tulee osaksi potilaan hoitoa.

(Hutchfield 1999, Åstedt-Kurki 2008.)

Keskeistä perhehoitotyössä on myös vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen onnistumiseen vaikutta-vat sekä potilas ja omaiset että hoitaja. Dialogisuus on vuorovaikutuksen keskeinen käsite, sillä dialogin avulla voidaan ymmärtää potilaan tilanne ja hoidon ja tuen tarve. (Mönkkönen 2007.) Osaamisen merkitys dialogissa ei ole keskeisintä, vaan tärkeintä on perusasenne ja ajattelutapa (Seikkula & Arnkil 2009).

Perhehoitotyön tarkoituksena on tavoittaa se perheenjäsenten yhteinen usein piilossa oleva käsi-tysjärjestelmä, jonka konteksti korostaa terveysongelmien, perheenjäsenten uskomusten, per-heen dynamiikan ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa muodostettuja suhteita. Tässä hoi-totyön prosessissa on keskeistä perheen sitouttaminen keskusteluihin, joissa voidaan selvittää niitä kokemuksia, mitä sairaus on aiheuttanut perheelle ja tältä pohjalta tunnistamaan ongelmat, joihin löydetään yhdessä ratkaisuja perheen voinnin parhaaksi. (Duhamel ym. 2015.)

Tässä tutkielmassa käytän käsitettä perhehoitotyö, vaikka yleistyneempi käsite tällä hetkellä on perhekeskeinen tai -lähtöinen hoitotyö. Käsittelen perhehoitotyötä tavoitteellisena työskentelynä potilaan hyvinvoinnin hyväksi, jossa perhe ja potilaan määrittämiä omaisia pidetään tärkeänä toi-mijana, potilaan voimavarana ja terveydenhuollon yhteistyökumppanina. Perhehoitotyön osa-alue on kuvattu kuviossa 2.

Kuvio 2. Perhehoitotyön alue

Perhe-hoito- työ POTILAS

HOITAJA PERHE

2.1.3 Sisätautien ja kirurgian vuodeosasto

Sairaanhoitajilta erikoissairaanhoidossa vaaditaan sellaista erityisosaamista tai laitteiden hallintaa ja valmiuksia, jotka on keskitetty suuriin yksiköihin. Potilastyytyväisyyttä vuodeosastoilla lisää mo-nipuolinen ja korkeatasoinen sairaanhoitajien osaaminen (Pitkäaho ym. 2011, Aiken ym. 2017).

Hoitoprosessien suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon potilaan ja hänen läheistensä yksi-lölliset tarpeet yhteistyössä potilaan, läheisten sekä muiden ammattilaisten kanssa ja kohtaamaan potilas kokonaisvaltaisesti, jotta potilas saa hyvän hoitokokemuksen. (Mitchell, 2010).

Kirurgian vuodeosastoilla on potilaita, joiden kudosvaurioita on kirurgisilla toimenpiteillä korjattu tai estetty (Leppäniemi 2017). Kirurgian vuodeosastolla tapahtuvaan toimintaan kuuluu potilaan kliinisen tilan tarkkailu ja voinnin seuranta, ja leikkauksen jälkeinen hoito kuten kivun hoito ja haa-vahoito, kuntoutus ja kotiutuksen kriteerien arviointi. (Ahonen ym. 2016). Sisätauteja ovat sisäelin-ten ja aineenvaihdunnan sairauksia tutkiva ei-operatiivinen lääketieteen alue. Sisätautien vuode-osaston hoitotyön menetelmiä ovat hoidon tarpeen arviointi, hoito ja terveyden edistäminen ja ylläpitäminen. (Terveyskirjasto 2016, Holmia ym. 2010.) Kummallakin erikoisalalla sähköisten asia-kirjajärjestelmien hallinta on tärkeä osaamisen alue (Holmia 2010, Tengvall 2010).