Tutkimuksen eettiset kysymykset

Tutkimusetiikka tai tutkimusmoraali, eli mitä tutkija saa ja mitä ei saa tehdä, on tärkeä osa tutkimusta. Osittain tutkimuseettiset kysymykset ovat tutkijakohtaisia, mutta pitkälti ne ovat myös tutkijayhteisön asettamia. Tutkijan eettinen vastuu ulottuu niin tieteelle, tiedeyhteisölle kuin myös tutkimuksen kohteille. (Grönfors 1985, 188–189.) Tuomin ja Sarajärven (2009, 127) mukaan eettisyys kietoutuu muodollisesti tutkimuksen luotet-tavuus- ja arviointikriteereihin ja eettisyys tulisi pitää mukana tutkimuksessa koko tutkimusprosessin ajan.

Lasten haastatteluun lukeutuu Ritala-Koskisen (2001, 75) mukaan omia erityisiä tutkimuseettisiä kysymyksiä. Ensinnäkin Ritala-Koskisen mukaan lasten kohdalla nämä kysymykset liittyvät pitkälti siihen, mitä tutkija voi lapselta kysyä ja millainen on tutkijan vastuu tutkittavista lapsista. Tutkijan tulisi aina aloittaa lasten tutkimusprosessi tarkastelemalla ja tutkimalla aikuisten ja lasten välistä vallan dyna-miikkaa. Läntisissä yhteiskunnissa aikuiset nähdään lapsia korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa, ja lapset kasvatetaan ja opetetaan kuuntelemaan, kunnioittamaan ja totte-lemaan aikuisia. (Ritala-Koskinen 2001.) Lapsia haastatellessaan haastattelijan tulisi olla hienotunteinen vallan epätasapainon tiedostaessaan (Eder & Fingerson 2001). Tutkija voi yrittää pienentää valtakuilua itsensä ja tutkittavan lapsen välillä esimerkiksi luomalla haastattelutilanteesta mahdollisimman luonnollisen, avoimen ja turvallisen lapselle (Eder & Fingerson 2001; Cousins & Milner 2007).

Haastateltavalle tärkeistä ja aroista asioista puhuminen voi joskus herättää voimakkaita tunteita, ja Gabbin (2010) mukaan on epärealistista ajatella kaikkien haastattelun aikana heräävien tunteiden olevan myönteisiä. Tilanteessa, jossa voimak-kaat tunteet nousevat mukaan haastattelutilanteeseen haastattelijan on tärkeää tietää, kuinka tunteisiin tulisi suhtautua. Haastattelijan tulisikin olla empaattinen kuuntelija, joka ei tarjoa vastauksia tai ratkaisuja ongelmiin ja joka pidättäytyy moraalisesta arvostelusta, vaikka vastaukset taistelisivat haastattelijan omien arvojen tai asenteiden kanssa. (Gabb 2010.) Ritala-Koskinen (2001, 75) myös huomauttaa, että etenkään lapsia tutkittaessa tutkimushaastattelu ei saisi koskaan jättää ahdistusta jälkeensä. Tämän

tutkimuksen haastatteluja toteutettaessa yksi haastateltavista, Kaisa, vastaili haastat-telijan kysymyksiin hyvin harvasanaisesti ja puhkesi lopulta itkuun kesken haastattelun:

H: Joo. Tuota, miten sää kuvvailisit, jos sun pitäis kuvailla teiän issää? Minkälainen isä sulla on?

Kaisa: No emmää tiiä. Semmonen iha tavallinen.

H: Mmm. Minkälainen se on tavallinen isä?

Kaisa: Emmää tiiä.

H: Mmm. Onko vähän hankala…?

Kaisa: Mmm.

H: Mmm. Rueta sitä määrittelemään tai kuvvailemmaan. No, entäs äiti?

Kaisa: Noo, se on semmone [miettii] emmää ossaa sanoa.

H: Mmm. Joo, ei se haittaa. Mennään vaan etteenpäin, se saattaa tulla tässä. Nää voiki jotku kysymykset tuntua vähä semmosilta, että mitä niihin sannoo.

Kaisa: Joo, sori nyt ku mää itken, ku mää itken aina. Siis kaikesta.

H: Joo, ei se haittaa. Tuliko tässä…?

Kaisa: Ei siis ku, se mulla mä vaan oon semmonen, että aina ku jotain…

H: Niinku tullee vähä tämmönen hankala tilanne. Tarkotakko sitä?

Kaisa: Mmm.

H: Joo, eikä haittaa mittään. Itke ihan rauhassa. Mmm. Joo, oliko susta joku kysymys tässä semmonen…?

Kaisa: Eei.

H: Vai tuntuko se, että ko on niinku hankala vastata ni…?

Kaisa: Nii.

H: Nii justiisa joo. Joo, mää unohhinki sulle tuossa alussa sanoa, että että nämä on sem… sillälailla semmosia kysymyksiä, mitkä voi tuntuaki semmosilta henkilökohtasilta ja voi sitte ehkä rueta miettiinki, että no mikä näihin on oikea…

Kaisa: Mmm.

H: …tai mikä väärä vastaus. Mutta semmosta ei oo, että ku tässä nimenommaan se sun oma kokemus tärkeä. Ja vaikka sää johonki sanot, että en tiiä, ni mä en aattele, että…

Kaisa: Joo.

H: …no voi että, nytkö se ei tienny. Että ihan, kerro sitä mitä sää ite haluat kertoa, ja jos et halua jostakin puhua tai tuntuu, et et on niinko hankala sanoa, niin senkin voi mulle sanoa…

Kaisa: Joo.

H: …että. Joo, ei mittään. Tämä on ihan rento tilanne. […]

Haastattelija pyrki tilanteessa helpottamaan lapsen mahdollista hämmennystä ja epävarmuutta korostamalla sitä, että tunteiden näyttäminen on sallittua ja hyväksyttävää.

Lisäksi haastattelija painotti, ettei kysyttyihin kysymyksiin ikinä ole yhtä oikeaa vastausta haluten kenties näin korostaa myös haastattelutilanteen rentoutta. Myöhem-mässä vaiheessa haastattelija varmisti vielä kahteen otteeseen, ettei haastattelun jatkaminen tuntunut Kaisasta liian pahalta antaen tytölle samalla mahdollisuuden keskeyttää haastattelu:

H: Mmm. Joo, ja näitä voit sitte, jos sulle tullee matkan varrella ni voit niinkö…

Kaisa: Joo.

H: …lissäillä. Ja siellä sä oot laittanuki, on niinkö ikävien puolella on ero ja sitte mukavia on se takas yhteen. Tuota, haluakko jotaki kertoa, vähä selittää? Vai, tuntuuko susta pahalta?

Kaisa: No ee.. ei tunnu niinku pahalta…

H: Joo.

[…]

H: Onko sulla muuten… mää huomaan, […] että sulla on vähän surullinen olo, ni […] tulleeko sulla niinko… mää nyt kysäsen, […], että jos sulla tullee, sää voit ihan heti lopettaa…

Kaisa: Joo.

H: …jos on semmonen olo, että nyt mä en ennää halua vastata…

Kaisa: Joo.

H: …mihinkä. Sää saat sanoa sen, ja minä en siitä yhtään loukkaannu. Ja sitte, jos sulla on jostaki paha mieli, ni sää voit senki mulle sanoa.

Kaisa: Joo.

H: Tai, että en missään nimessä halua, että tämä haastattelu tuo sulle semmosia tunteita, tai tullee tosi ikävä olo.

Kaisa: Joo, ei tuo… Siisku mulla vaan on joku mää… aina itken. Siis, vaikka mää en ois surullinen niin mää itken.

H: Nii justiisa. No se on varmaan semmonen, että se tuo siinä tilanteessa semmosen helpotuksen tunteen sitte.

Kaisa: Nii.

H: Joo. Mää siitä vaan huolehin, että jos susta yhtään tuntuu, nii sano vaan, että nyt loppu.

[Kaisa naurahtaa.]

Kaisa: Joo.

Vaikka Kaisan tunteet heräsivät kesken haastattelun, pystyttiin haastattelu silti toteut-tamaan kokonaisuudessaan. Haastateltavalla on kuitenkin aina mahdollisuus keskeyttää haastattelu niin halutessaan, ja tässä haastattelussa haastattelija varmisti sen kahteen otteeseen. Kaisalle vanhempien ero voi olla arka aihe, ja tämän takia tunteet voivat nousta herkästi pintaan haastattelijan esittäessä kysymyksiä Kaisan perheestä ja perhesuhteista. Toisaalta tilanne voi myös olla jännittävä ja uusi, ja joskus aran ihmisen kohdalla pelkkä jännitys voi johtaa tunteiden kumpuamiseen.

Yksi tärkeä eettinen sääntö tutkimuksen tekemiseen ihmisten ollessa tutkimus-kohteina on tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuus sekä tutkittavien identiteetin salassapito (Corsaro 2005, 27). Jokainen tutkimukseen osallistuvalle yksilölle tulee aina antaa anonymiteettisuoja ja tuloksia raportoitaessa kuhunkin koehenkilöön tulee viitata pseudonyymein eli salanimin (Cousins & Milner 2007). Tässäkin tutkimuksessa lapsiin ja nuoriin viitataan sitaattien ja tulosten yhteydessä pseudonyymein anonymiteetin säilyttämiseksi. Kun tutkimusta tehdään lasten kanssa, on tämä seikka otettava tarkasti huomioon, ja tutkijan on aina esimerkiksi ennen lapsen haastattelua saatava kirjallinen

lupa haastatteluun lapsen vanhemmilta tai huoltajalta (Corsaro 2005, 57). Lapsen tulee myös vakuuttua siitä, että hänen antamansa vastaukset ovat luottamuksellisia (Cousins &

Milner 2007).

Tähän tutkimukseen kuuluvien tutkimusaineistojen käsittelyn ja säilytyksen kanssa noudatettiin ehdotonta varovaisuutta ja luottamuksellisuutta. Tämä näkyi esi-merkiksi siten, ettei haastatteluja tai niiden osia lähetetty sähköpostin välityksellä, vaan tiedot toimitettiin muille tutkimusryhmän jäsenille aina henkilökohtaisesti. Lisäksi aineistoja säilytettiin lukituissa tiloissa ulkopuolisten ulottumattomista. Tällaisella toiminnalla minimoitiin se mahdollisuus, että aineisto olisi joutunut tutkimusryhmään kuulumattomien käsiin. Lisäksi EMSE-hanke on saanut Jyväskylän yliopiston eettisen lautakunnan hyväksynnän. Tätä tutkimusta tehdessä ja aineistoa käsitellessä on siis noudatettu tutkimuksen tekemisen eettisten sääntöjen ohjeita ammattimaisesti ja niihin vakavasti suhtautuen. Tuomin ja Sarajärven (2009, 127) ohjeesta oppia ottaneena, omaa tutkimustanikin on ohjannut eettinen sitoutuneisuus.