Tutkimukseeni osallistui viisi naista ja kolme miestä. Nuorin haastateltavani oli iältään 56 vuotta, vanhin 71 vuotta. Osallistujien iän keskiarvoksi muodostui 62 vuotta. Kaksi heistä oli naimatonta, neljä naimisissa ja kaksi eronnut. Viidellä oli lapsia ja yhdellä lapsenlapsi.
Osallistujien koulutustausta oli vaihteleva ja keskimäärin varsin korkea: yksi oli suorittanut keskikoulun, kaksi opistotason tai toisen asteen tutkinnon, kaksi alemman korkeakoulututkinnon ja kaksi ylemmän korkeakoulututkinnon. Yhdeltä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen oli loppuvaiheessa jäänyt kesken. Yksi haastateltavani oli työelämässä ja toinen haastatteluhetkellä työkokeilussa. Kuusi haastateltavaa oli eläkkeellä ja heistä puolet alun perin työkyvyttömyyseläkkeellä. Yksi teki eläkkeellä osa-aikatöitä. Kaksi haastateltavaani oli irtisanottu työsuhteestaan alkoholinkäytön takia.
Alkoholi tuli haastateltavieni elämään pääosin teini-iässä, 14–16 ikävuoden paikkeilla, muutamalla tätä myöhemmin. Alkoholia kokeiltiin kaverien kanssa, ja juominen yhdistyi vahvasti sosiaalisuuteen ja hauskanpitoon. Yksi haastateltavani kuvailee elävästi hilpeää muistoa linoleumilattialla liukumisesta nousuhumalassa ystäviensä kanssa.
Haastateltavistani kolme mainitsee, ettei heidän kotonaan käytetty alkoholia ollenkaan.
Käytännössä tämä ilmenee lähinnä perheen isän suhtautumisessa alkoholiin. Kukaan haastateltavista ei mainitse äidin käyttäneen alkoholia; naisten juominen olikin 1960-luvulle saakka sosiaalisia normeja rikkovaa, paheksuttavaa toimintaa (Kuusi 2004, 300). Yhden isä oli ”intomielinen raittiusseuralainen ja nuorisoseuralainen”, toisen isä taas vältti alkoholinkäyttöä kotona, koska erityisesti lasten edessä päihtyminen aiheutti häpeää:
[...] meillä ei kotona käytetty alkoholia. Isä joi joskus juhlissa jonkun verran varmasti. Mä oon nähny kaks kertaa meiän isän niinkun humalassa jossa tota sitten seuraavan päivänä isä oli niin häpeissään että itki, ku mä olin nähny.
Kaksi haastateltavaa taas kertoo alkoholin olleen negatiivisella tavalla läsnä perheen arjessa isän alkoholismin vuoksi. Alkoholismin myötä lapsuuteen on liittynyt pelkoa, epävarmuutta ja pettymyksiä. Haastateltavani kuvailee, kuinka aina sai
[...] pelätä mitä se isä tekee ja. Isä oli ihan hullu ja sil oli välillä hirveesti rahaa ja välillä ei ollu rahaa [...].
Toisen haastateltavan kohdalla isän alkoholismi johti vanhempien eroon ja muuttamiseen toiselle paikkakunnalle. Silloinkin, kun omat vanhemmat eivät ole käyttäneet alkoholia ongelmallisesti, löytyy lähisuvusta usein varoittavia esimerkkejä. Lapsen näkökulmasta juopuneen käytös on pelottavaa ja vastenmielistä: ”Kaikki se haju ja, käytös ja... mitä siihen liittyy.” Aikuinen taas pystyy jo näkemään yhtymäkohtia suvun historian ja omien kokemustensa välillä. Yksi haastateltavani kertoo suvussaan olleen myös naispuolisia alkoholisteja, toinen tunnistaa suvussa esiintyvän taipumusta suurkulutukseen.
[...] meil on suvussa pikkusen tämmöst taipumusta, meil ei oo niinku alkoholisteja varsinaisesti suvussa mutta, semmosta niinku helppoo loiskahtamista siihen ja, sen [alkoholin, LK] semmosta pikku ylikäyttöö.
Nuoruusvuosina vaakakupissa painavat kuitenkin enemmän kaverit, juhliminen ja hauskanpito. Kaikki haastateltavani korostavat, ettei juominen nuoruudessa poikennut mitenkään ikätoverien alkoholinkäytöstä. Lähes kaikki kuvailevat sitä harmittomaksi.
Juominen ei myöskään ole vaikuttanut koulu- ja opiskelumenestykseen tai muuhun elämään negatiivisesti. Harmittomuudesta huolimatta osa haastateltavista kuvailee tunnistaneensa alkoholin erityisen vetovoiman jo tuolloin. Alkoholi muuttaa olon dramaattisesti paremmaksi:
[...] mä muistan ku mä oon ensimmäisen kerran juonu viinaa ni mulle tuli semmonen juttu, mä olin että, tää on hieeenoo, tämmösen olon mä oon aina halunnu itselleni. Siis, se oli ihan järkyttävä, mä olin et voiko ihmisellä olla näin ihana olo [nauraa] iha oikeesti, pahalta se maistu mut sitte se olo oli niinku se mulle et heei, wautsi [nauraa] tää on hieno homma.
Tällä haastateltavallani on ollut monessa mielessä rankka lapsuus, johon kuului paljon epävarmuutta, stressiä ja vastuunkantoa liian nuorella iällä. Alkoholin avulla haastateltavani huomasi pääsevänsä ikävistä asioista hetkellisesti eroon; olo muuttui taianomaisesti paremmaksi ja murheet unohtuivat. Päihtymys voikin olla houkutteleva vaihtoehto tilanteessa, jossa ihminen kokee painetta ja stressiä toisten ihmisten taholta (Maunu 2014, 198). Toinen haastateltavani kuvaa alkoholin vaikutuksen tuntuneen ”niin huumaavalta”, että hän kohtuullisista käyttömääristä huolimatta epäili jo nuorena ”että täst tulee mulle ongelma”. Epäilyyn vaikutti myös perheen isän tuhoisa alkoholinkäyttö. Kolmas tunnistaa juoneensa helpottaakseen sosiaalista jännittämistä ja analysoikin alkoholisuhdettaan jo nuoresta asti vääristyneeksi. Vaikka juominen ei poikennut muiden nuorten alkoholinkäytöstä, tuntui siinä silti olevan erikoisen suurta vetovoimaa. Toisenlaisiakin kokemuksia on. Yksi haastateltavani kertoo, ettei alkoholi tehnyt häneen alussa minkäänlaista säväytystä, vaan juomaan piti päinvastoin opetella:
[...] se alkoholinjuonti niin mun piti opetella. Kun toiset on kertonu et se eka huikka oli se et jipii, et täst lähti. Mulla ei ollu näin. Mä jouduin opetteleen viinan juonnin.
Ihan samalla lailla ku polkupyörän, pyöräl ajamisen tai luistelun tai ihan minkä tahansa muun. Et ihmiset ollaan erilaisii mut lopputulos voi olla sama, [naurahdus]
valitettavasti.
1960-luvun kulttuurinen murros ja keskioluen vapautuminen nousevat haastateltavieni puheesta selvästi esiin. Lasin äärellä seurustelu on osa sukupolvikokemusta, joka punoutui uudenlaiseen vapauden ihanteeseen. Märän sukupolven käsitteeseen viittaava haastateltavani maalaa tästä elävän kuvan:
[...] mutta siinä kuuskytluvun kaiken vapauden..huumassa sitte vähän semmonen märkä sukupolvi kasvo ja [70-luvulla, LK] menin yliopistoon opiskelemaan ja siellä..
kanssa sitte opiskelijakuppiloissa istuttiin, että semmonen niinkun alkoholin kuuluminen...elämänpiiriin oli aika tavallista ja tyypillistä. Ei sen käyttö minun opiskelujani haitannu eikä siinä ollu mitään putkia eikä tällästä että, mut se oli semmosta kaljakuppiloissa istumista ja halvan punaviinin kanssa maailman parantamista sillon seitkytluvulla et se, sen tyylinen. Sen tyylinen maailma liitty sitten.
Katkelmasta kuultaa, kuinka luonteva osa opiskelijakulttuuria alkoholi on. Sen äärellä vietetään aikaa, käydään syvällisiä keskusteluja ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita. Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan aloittaneet alkoholinkäyttöä muiden mukana vielä teini-iässä tai liittäneet sitä itsestäänselväksi osaksi alkoholin sävyttämää sukupolvikokemusta. Yksi kertoo juoneensa armeijassa ensimmäistä kertaa ”ku se oli niin semmosta ahdistavaa”, toinen vasta avioiduttuaan runsaasti alkoholia käyttäneen miehen kanssa.