Tutkielmassani käytettävä metodi on peräisin deskriptiivistä fenomenologiaa psykologisessa tieteessä harjoittaneelta Giorgilta. Toinen merkittävä metodi tut-kielmani kannalta on Giorgin metodia muokannut, myöskin psykologian parista tuleva Perttulan metodi, joka tuo tutkimukseen jo aiemmin esiteltyjä hermeneut-tisia ja eksistentiaalisia elementtejä, kuten hermeneuttista tulkintaa ja ontologi-sen määrittelyn. Laine (2015, 35) korostaakin, että on vaikea määritellä yhtä yleis-pätevää fenomenologista tai hermeneuttista metodia, vaan metodi muotoillaan
aina tutkimuksen ainutlaatuisuuden mukaisesti. Myös Perttula (2000, 429) koros-taa, että fenomenologinen metodi saa aina muotonsa tutkittavan ilmiön luonteen, sekä tutkijan edustaman teoreettisen koulukunnan mukaan.
Aiemmin esitellyllä Husserlin ensimmäisellä fenomenologisella redukti-olla, eli sulkeistamisella on keskeinen asema Giorgin ja Perttulan metodeissa.
Perttula (2009, 145) toteaa sulkeistamisen merkitsevän fenomenologisessa tutki-muksessa tutkijalle sitä, “...että tutkija tunnistaa tutkittavaan ilmiöön etukäteen liittämiään merkityssuhteita ja pyrkii siirtämään ne mielessään syrjään tutkimuk-sen ajaksi”. Laineen (2015, 37) mukaan tutkimuskohdetta koskevat esitiedot, ja sitä värittävät käsitykset tulee “siirtää hyllylle” tutkimuksen ajaksi, koska aiem-mat tutkimukset ja kokemuksemme määrittävät ennalta eniten ajatteluamme tut-kimuskohteeseen liittyen. Esitietämyksen “hyllytys” ei tarkoita myöskään hyl-käämistä, vaan nämä tiedot siirretään tutkimuksen alkuvaiheessa sivuun, jotta ne voidaan tuoda mukaan tieteelliseen keskusteluun tarpeellisina kriittisinä nä-kökulmina. (Laine 2015, 37.) Sulkeistaminen kestää läpi fenomenologisen tutki-musprosessin ja se on nähtävä laajempana tutkimusasenteena, eikä vain esimer-kiksi kertaluontoisena esiymmärryksensä julkituomisena (Lehtomaa 2009, 165).
Giorgin (1994, 2014) kehittämän deskriptiivisen fenomenologian metodin viisi vaihetta ovat:
1. Fenomenologisen tutkimusasenteen omaksuminen, sekä tutkimukseen liitty-vän tiedon sulkeistaminen.
2. Aineiston läpiluenta kokonaiskuvan muodostamiseksi
3. Aineiston toinen läpiluenta, jonka tavoitteena on tutkittavaan ilmiöön liitty-vien merkitysyksiköiden tunnistaminen ja aineiston jakaminen merkitysyksiköi-hin.
4. Merkitysyksiköiden keskeisen psykologisen sisällön ilmaiseminen suorem-paan oman tieteenalan kielellä.
5. Lopuksi luodaan muunnelluista merkitysyksiköistä synteesi, jonka pohjalta syntyy yleinen merkitysverkosto.
Ensimmäisessä vaiheessa tutkijan tulisi omaksua fenomenologinen asenne, ja sulkeistaa ennakkokäsityksensä tutkimusaiheesta. Giorgi (2014, 92) korostaa, että sulkeistaminen ei tarkoita sitä että tutkijan tulisi unohtaa kaikki aiempi tieto tut-kittavaan ilmiöön liittyen. Tarkoitus on nimenomaan siirtää tämä aiempi tieto syrjään ettei se värittäisi liikaa tutkittavaa kokemusta. Tästä asenteesta käsin toi-mien tutkijan tulisi lukea tutkittava teksti läpi niin monta kertaa kuin on koko-naiskuvan muodostamisen kannalta tarpeellista. Tämän vaiheen kesto riippuu pitkälti henkilön lukemistottumuksista, sekä aineiston pituudesta. (Giorgi 1994, 11.)
Toisessa vaiheessa tarkoituksena on pilkkoa teksti helpommin hallittaviin merkitysyksiköihin, jotka ovat tutkimuksen asettamien kriteerien (tutkimuson-gelman) mukaisia. Lukiessaan tekstiä tutkijan on merkittävä ylös kohdat, joissa hän havaitse merkityksen muuttuneen, jolloin teksti pilkkoutuu helpommin hal-littaviksi merkitysyksiköiksi. Tässä vaiheessa tutkimuksen kohteena olevan sub-jektin kieltä ei vielä muunnella. On tärkeää, että jako merkitysyksiköihin suorite-taan ennen yhtäkään muunnosta. (Giorgi 1994, 11; 2014, 130.)
Kolmannessa vaiheessa suoritetaan muunnos tutkittavan arkikielisistä il-maisuista tutkijankielisiin ilmauksiin, joissa pyritään ilmaisemaan ilmaisujen si-sältämä psykologinen sisältö. Muunnos suoritetaan reflektion ja mielikuva-muuntelun avulla. Tutkijan on tässä vaiheessa pohdittava jokaisen merkitysyk-sikön kohdalla, mikä on todella tärkeää ja keskeistä juuri tässä merkitysyksi-kössä. Jos esimerkiksi muunneltavan yksikön sisältämä ilmiö muuttuu merkittä-västi tai katoaa kokonaan olemasta kun siitä poistaa tai vaihtaa osan, se todennä-köisesti on laadultaan keskeinen. Tässä vaiheessa tutkija voi mielikuvamuunte-lun avulla kokeilla erilaisia muunnoksia merkitysyksikköön määrittääkseen muunnoksen osuvuutta hyödyntäen tutkimusongelman antamaa kontekstia.
Tässä vaiheessa tapahtuu myös merkittävä muunnos kielellisessä asussa, koska tutkija raportoi omasta perspektiivistään mitä tutkittava on ilmaissut, ovat tutki-jankielistetyt ilmaisut yksikön kolmannessa persoonassa. (Giorgi 1994, 17–19;
2014, 70.)
Neljännessä vaiheessa tutkijan tulee luoda synteesi, jossa yhdistetään muunnetut merkitysyksiköt kuvaamaan tutkittavan ilmiön kokonaisrakennetta. Tämä ra-kenne sisältää tutkielman kaikki merkitysyksiköt, tai vähintään asiayhteydestä päätellen ottaa huomioon kaikkien tutkittavien kaikki muunnellut merkitysyksi-köt. Tutkijoilla on suuri vapaus sen suhteen, miten he esittävät tutkimuslöydök-sensä ja tämä riippuu pitkälti tutkimuksen tarpeista ja kohdeyleisöstä. (Giorgi 1994, 19–20.)
Perttulan (1995, 91, 95–96) Giorgin metodia mukaileva, ja sen pohjalta laa-jennettu fenomenologisen psykologian analysointimenetelmä sisältää kaksi (2) päävaihetta, joissa molemmissa seitsemän (7) osavaihetta. Merkittävä ero Perttu-lan ja Giorgin metodien välillä on jäsentävien sisältöalueiden käyttö merkitysyk-siköiden hallintaan, joiden käyttöä Perttula (1995, 90) perustelee laajan tutkimus-materiaalin paremmalle hallittavuudella. Paremman hallittavuuden lisäksi tie-don jäsentämisen koetaan myös lisäävän analyysin luotettavuutta. Perttula suo-sittelee käyttämään väljiä sisältöalueita tai sisältöalue-ehdotelmia, jotta ne eivät itsessään liikaa rajoita jatkoanalyysin mahdollisuuksia (Perttula 1995, 92).
Olen ottanut tutkielmani metodin vaiheisiin vaikutteita Perttulan metodin vaiheista, koska käytän sisältöalueita jäsentämään haastatteluja tarinallisem-miksi. Myös Perttulan (1995, 94) vaihe 2.1, jossa kokemusten yksilöllisyys ns. häi-vytetään muuntelemalla teksti yleisiksi ilmauksiksi, osoittautui tutkimukseni ja oman toimintatapani kannalta hyödylliseksi tavaksi jäsentää tietoa. Tähän olen yhdistänyt Giorgin metodista mielikuvamuuntelua.
Näin ollen, oman aineistoni kohdalla käyttämäni metodin vaiheet ovat:
1.) Aineiston (yksilöhaastattelujen litteroinnit) läpiluenta avoimin mielin luon-nollisesta asenteesta ja vapautuneena.
2.) Tutkimuksen kannalta keskeisten merkitysyksikköjen erottaminen haastatte-luista.
3.) Erotettujen merkitysyksikköjen muuntaminen tutkijan kielelle, sekä merkitys-yksiköiden merkitseminen ja numeroiminen tunnisteilla (H1-1, H2-2 jne.) haas-tateltavien mukaan.
4.) Yksilökohtaisten tutkijankielelle muunnettujen merkitysten jäsentäminen ni-meämällä kokemukset intentionaalisuuden ajatusta (kokemus on aina kokemus jostakin) mukaillen kysymällä merkitysten kohdalla “tämä on kokemus jostakin, mistä?”, jonka perusteella syntyneet vastaukset jäsentävät aineistoa sisältöaluei-siin ohjaten samankaltaisia merkitysyksiköitä toistensa yhteyteen.
Vaiheet 1-4 toistan jokaisen haastateltavan kohdalla, jonka jälkeen vasta etenen vaiheeseen 5. Haastateltavien merkitysyksiköt pysyvät tässä vaiheessa vielä haastateltavien yhteydessä, sekä sisältävät niille annetut tunnisteet joiden avulla pystyn paremmin hallitsemaan isoa kokonaisuutta.
5.) Tutkijankielelle muunnettujen ja teemojen mukaisiin sisältöalueisiin jäsennet-tyjen merkitysyksiköiden muunnos yleiselle kielelle, säilyttäen yhteys antamil-lani tunnisteilla yksittäisiin haastateltaviin. Muuntaessa merkitysyksiköitä ylei-selle kielelle, harjoitan Giorgia mukaillen mielikuvamuuntelua pohtiakseni mikä oli keskeistä tässä merkitysyksikössä.
6.) Jokaisen yksittäisen haastateltavan yleiselle kielelle muunnettujen merkitys-yksiköiden sijoittaminen suurempiin kaikille haastateltaville yhteisiin sisältöalu-eisiin, joista osa on jo muodostunut vaiheessa 4, sekä tarpeen mukaan uusien si-sältöalueiden määrittäminen.
7.) Yhteisten sisältöalueiden järjestäminen suhteessa toisiinsa; kokemuksen ko-konaisrakenteen kuvaamisen kannalta mieluisaan järjestykseen, sekä merkitys-yksiköiden sisältöalueisiin sijoittumisen arviointi. Tässä vaiheessa vaihtelen si-sältöalueiden järjestystä vapaasti ja katselen miten se vaikuttaa yleisen merkitys-verkoston tarinallisen kokonaisuuden ilmaisemiseen. Kun kaikille yhteisen mer-kityksen ilmaisemisen kannalta suotuisa järjestys on löytynyt, siirryn seuraavaan vaiheeseen.
8.) Aineistoa jäsentävien sisältöalueiden nimien, sekä yksilöllisiin haastateltaviin merkitysyksiköt yhdistävien tunnisteiden poistaminen. Säilytän luonnollisesti tunnisteet sisältävän version jos tarve siirtyä vaiheissa taaksepäin ilmenee.
9.) Kaikille yhteisen yleisen merkitysverkoston luominen muodostamalla kerto-muksellinen kokonaisuus kaikista yleiselle kielelle muunnetuista sisältöalueit-tain jaetuista ja järjestellyistä merkitysyksiköistä. Kertomuksellisen yhtenäisen kokonaisuuden luominen vaatii samankaltaisten merkitysyksiköiden luovaa tar-peen mukaista muuntelua ja yhdistelemistä, häivyttämättä yksilöllisiä merkityk-siä kokonaisuudesta, sekä yhteyden säilyttämistä tutkijankielisten merkitysyksi-köiden ja alkuperäisen haastatteluaineiston välillä.