Tutkimuksen luotettavuuden arvioinnissa sovellan laadulliseen tutkimukseen, sekä tarkemmin fenomenologiaan liitettyjä luotettavuuden määritelmiä. Yksi laadulliselle tutkimukselle yleinen tapa varmistaa luotettavuus, on kertoa tutki-muksen kaikissa vaiheissa läpinäkyvästi tutkitutki-muksen toteuttamisesta. Haastat-telututkimuksen kohdalla on syytä mainita esimerkiksi kaikki mahdolliset virhe-lähteet, paikat, mahdolliset häiriöt ja tilat sekä suorittaa itsearvio tilanteista. Tu-losten tulkinnan kohdalla luotettavuutta lisäävät suorat lainaukset tutkimusai-neistoista, sekä tutkijan suorittamien tulkintojen täsmällinen perustelu. Aineis-ton analyysin kohdalla tärkeää on, että syntyneiden mahdollisten luokittelujen perusteet ovat selkeitä. (Hirsjärvi ym. 2014, 232.)
Fenomenologia ei tarjoa tutkimukselle mahdollisuuksia empiirisiin yleis-tyksiin, eikä se varsinaisesti pyri ongelmanratkaisuun. Ihmisen subjektiiviset ko-kemusten perusteella yleistysten tekeminen on aina vähintäänkin ongelmallista (Van Manen 1990, 22–23.) Lehtomaa (2009, 186) korostaakin eroa fenomenologi-sen yleifenomenologi-sen tiedon ja tiedon yleistämifenomenologi-sen välillä. Fenomenologisessa tutkimuk-sessa yleinen tieto on kattavaa, eli se koskee kaikkia tutkimukseen osallistu-neita. Yleistäminen itsessään ei ole fenomenologiassa tutkijan tehtävä, vaan ym-päröivän yhteisön, joka yleistämisellä pyrkii laajentamaan tiedon käyttöarvoa (Lehtomaa 2009, 186).
Yleistettävä tiedon sijaan olen itse hahmottanut tutkielman annin erään-laiseksi keskustelun avaukseksi. Husserlille fenomenologia on päättymätön, lo-puton työmaa joka ei tarjoa valmiita synteesejä, vaan on aina luonteeltaan epä-varma, rajallinen sekä keskeneräinen (Pulkkinen 2010, 41). Koen tämän kuvauk-sen kuvastavan monella tapaa omaa tutkielman tekoon liittynyttä henkistä mat-kaa, johon olennaisesti liittyy kokemus siitä, että mitään selkeää saavutettavaa päätepistettä aiheeseen liittyvän ymmärryksen suhteen ei ole lopulta saavutetta-vissa.
Fenomenologisen tutkimuksen luotettavuutta pohtiessa, on syytä muistaa että tutkimuksen tuottama käsitys ihmisen elämismaailmasta ja kokemuksesta
on varsin rajallinen verrattuna siihen aktuaaliseen arkipäiväiseen maailmaan jossa tutkimuskohde elää. Luotettavuutta tulee arvioida mm. tutkittavan ilmiön perusrakenteen (ontologisen määrittelyn) ja valitun tutkimusmenetelmän vas-taavuudella. Fenomenologiselle tutkimukselle on olennaista se, onko tutkija ta-voittanut ilmiön sellaisena kuin se on. On myös tärkeää pohtia, onko tutkija ky-ennyt hahmottamaan omat ennakkokäsityksensä tutkimusaiheesta, sekä säilyt-tämään ennakkokäsityksensä sulkeistettuina. Perimmäisenä luotettavuuden kri-teerinä on kaikella tutkimukselle yhteinen kriteeri, eli perusteltavissa olevan tie-don tuottaminen. (Perttula 1995a, 97, 105–106.)
Lähtökohtaisesti tutkielmani on pystynyt vastaamaan fenomenologisen metodin mukaiseen toimintamalliin. Aineistonkeruuvaiheen sulkeistaminen on ollut mielestäni onnistunutta, ja olen myös julkituonut oman esiymmärrykseni tutkimuksen aiheesta. Koska haastatteluja varten tekemäni kysymysrunko on puolistrukturoitu, se ei itsessään täytä metodissa peräänkuulutettua avointen ky-symysten vaatimusta, sillä struktuuri on rajannut esitiedoilla haastattelutilan-netta. Toisaalta jo tutkielman aihevalinta on rajannut tilannetta, joten en näe tä-män aiheuttavan ristiriitoja luotettavuutta arvioidessa.
Vaikka omat ennakkotietoni opinto-ohjaajan toimintatavoista näkyivät ky-symysten asettelussa, eivät kysymäni kysymykset itsessään ohjanneet vastaajia mihinkään tiettyyn suuntaan. Haastateltavilla oli mahdollisuus vapaasti ilmaista itseään, sekä keskustella myös aiheista joita oma kysymysrunkoni ei sisältänyt.
Kysymysrunkoni eli dynaamisesti haastattelujen aikana, eikä se koskaan tullut käytetyksi siinä muodossa, miten sen olin aluksi kirjoittanut.
Näen, että kokemattomuuteni haastattelijana näkyi haastattelutilanteissa, ja tämän vuoksi esimerkiksi en välttämättä osannut tarttua kuulemaani tarpeeksi hyvin ensimmäisten haastattelujen aikana, saatikka pyrkiä saamaan haastatelta-vilta syventäviä ja täsmentäviä vastauksia kysymyksiin. Vaikka olinkin saanut suostumuksen täsmentävien kysymysten esittämiseen myöhemmin, en enää teh-nyt näin, mikä olisi varmasti ollut monen haastattelun kohdalla perusteltua, koska monen mainitun asian henkilökohtainen merkitys opiskelijalle jäi haastat-teluissa epäselväksi.
Vaikka selvensin haastattelun perusperiaatteet jokaiselle haastateltavalle ennen haastatteluja, olisi minun ollut huomattavasti järkevämpää antaa haastateltaville tietoa aiheesta esimerkiksi viikkoa ennakkoon, sekä kenties jopa kertoa muutama aihepiiri mistä tilanteessa keskustellaan, jotta he olisivat itse voineet paremmin varautua tilanteeseen ja miettiä etukäteen asioita joita haluaisivat haastatteluti-lanteessa jakaa kanssani.
Myös haastattelujen ajankäyttö osoittautui yllätykselliseksi, koska aluksi ai-kaa ei ymmärretty varata tarpeeksi, ja monesti haastateltavalla oli tarve palata opiskelemaan. Tähän olisi ollut jälkikäteen järkevintä toimia niin, että olisin so-pinut uuden haastattelun kiireisten henkilöiden kanssa, mutta en tuolloin ym-märtänyt tätä mahdollisuutta. Haastatteluihin liittyen, koen aiheelliseksi reflek-toida luotettavuutta aiheen rajauksen näkökulmasta.
Aiheena opinto-ohjaus, tai ohjaus itsessään, on hyvin monitulkintainen ja vaikeasti määriteltävä aihe, josta ei todennäköisesti käydä arkikielessä hirveästi keskustelua. Tämä ilmeni jo haastattelutilanteissa, siinä miten eri tavalla sana oh-jaus tulkittiin haastateltavien toimesta. Kysymysten myötä esiin tulleet merkityk-set koskettivat lopulta varsin laajaa aihe-aluetta, joka herättää kysymyksiä aiheen rajaamisen tarpeesta. Tutkielmaa suunnitellessa, olisi ollut kannattavaa pyrkiä rajaamaan hyvin tiukasti jokin ohjaukseen liittyvä osa-alue, johon haastatteluissa keskittyi. Toinen vaihtoehto olisi ollut keskittyä tutkimaan opiskelijoiden yleistä suhdetta esimerkiksi koulunkäyntiin, tai kokemuksia ongelmatilanteista ja nii-den hoidosta opiskelun aikana.
Tutkielman alussa esittelin tutkielman taustalla vaikuttavan ihmiskäsityk-sen, joka on Lauri Rauhalan holistinen ihmiskäsitys. Tämän ihmiskäsityksen nä-kökulmasta ihminen todellistui tajunnallisena, kehollisena ja situationaalisena olentona. Koen, että tutkimuskohteen ontologinen määrittely, sen tuloksena esiin tuotu ihmiskäsitys, ja valittu metodi vastasivat hyvin toisiaan. Pyrkiessäni sy-vempään ymmärrykseen tutkimusaiheesta, korostin voimakkaasti ihmisen luon-taista tarvetta vuorovaikutukseen aivotutkimusten (tajunnallisuus) näkökul-masta, joka taas liittyi suoranaisesti ihmisen elämäntilanteelliseen ulottuvuuteen vuorovaikutuksen ja ihmissuhteiden kautta. Kehollisuus tuli tietysti todelliseksi
ihmisten fyysisen olemassa olon myötä haastattelutilanteissa, sekä kuvailluissa ohjaustilanteissa. Näkisin, että tutkimukseni hyödynsi hyvin holistista ihmiskä-sitystä pyrkiessäni ymmärtämään opiskelijoiden kokemuksia. Toisaalta, haasta-teltavien situationaaliset tiedot, esimerkiksi se mitä he opiskelevat, tai mikä hei-dän tämän hetkinen elämäntilanteensa yleisesti on, eivät tulleet esille minun ai-neistossani, enkä osannut näihin asioihin kiinnittää asianmukaista huomiota haastatteluja suorittaessani. Ajattelen, että vaikka tutkielman tarkoitus olikin hahmottaa aiheena opinto-ohjausta, niin kenties opiskelijoiden yleinen elämän-tilanne ei aina liittynyt aiheeseen suoranaisesti. Mutta, näkisin kuitenkin jatko-tutkimusajatuksien kannalta olennaiseksi myös ottaa mahdollisissa vastaavissa tutkielmissa huomioon haastateltavien elämäntilanteet, ja kerätä myös haastatel-tavista tietoa heidän sen hetkisestä elämäntilanteestaan, jossa kokemukset tutki-musaiheesta syntyvät.
On myös syytä pohtia miten oma julkituotu ihmiskäsitys ilmenee ymmär-ryksen evoluutiobiologiaan nojanneissa osioissa. Onko tietty biologiseen määrit-televyyteen ja luonnontieteisiin nojaava maailmankuva kuitenkin osa omaa ih-miskäsitystäni, jota en tutkimuksen alussa osannut hahmottaa? Onko kyse peräti esiymmärrykseni muutoksesta? Esiymmärrykseni tutkimusaiheesta ei kokemus-perustaisen tiedon osalta muuttunut tutkimusprosessin aikana, mutta negatiivi-sesti värittyneet kokemukseni opinto-ohjauksesta muotoutuivat erilaiseksi tut-kielman kautta saavutetun ymmärryksen avulla.
Esiymmärrykseni kielen luonteesta, sekä sen törmäyttäminen aineiston fe-nomenologisen deskriptiivisyyden ja hermeneuttisen tulkinnallisuuden käsittei-siin aiheutti minulle paljon ongelmia, kuten liiallisen tulkinnallisuuden pelkoa sisältöalueita nimetessä. Tältä osin jouduin miettimään omia etukäteisoletuk-siani hyvin laajasti tutkielman aikana.
Tutkielman analyysi säilyi muodostetulle metodille uskollisena, sekä tuotti kuvailevaa tietoa opiskelijoiden kokemuksista opinto-ohjauksesta. Metodin osalta tutkielmani säilytti läpi tutkimuksen kokemusten yhteyden taaksepäin lo-pullisesta yleisestä merkitysverkostosta aina yksittäisiin haastatteluihin, tehden
analyysin vaiheista läpinäkyvää. Tutkimuksen tuottama tieto opinto-ohjauk-sesta, sekä sen kuvailemat kokemukset opinto-ohjauksesta ovat olleet luotetta-via, sekä niihin liittyvät esitellyt tulkinnat, tutkijalle perspektiivikohtaisia, mutta perusteltuja.
LÄHTEET
Bevan, M. T. 2014. A Method of Phenomenological Interviewing. Qualitative Health Research 24 (1), 136-144.
Berne, E. 1967. Kanssakäymisen kuviot. Suom. E. Puranen.
Jyväskylä: Gummerus. Alkuperäisjulkaisu 1964.
Breggin, P.R. 2015. Guilt Shame and Anxiety: Understanding and Overcoming Negative Emotions. New York: Prometheus.
Buber, M. 1995. Minä ja sinä. 2. painos. Suom. J. Pietilä. Juva: Wsoy.
Alkuperäisjulkaisu 1923.
Egan, G. 2010. The Skilled Helper - A Problem-Management and Opportunity-Development Approach to Helping. 9. painos. Pacific Grove, CA:
Brooks/Cole.
Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen.
Tampere: Vastapaino.
Finlay, L. 2011. Phenomenology for Therapists: Researching the Lived World.
Malden, MA: Wiley.
Finlex 2017. Laki ammatillisesta koulutuksesta. 531/2017.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170531. Viitattu 10.3.2018.
Friedman, M. S. 2002. Martin Buber: The Life of Dialogue.
4. painos. New York: Routledge.
Gadamer, H-G. 2004. Hermeneutiikka - Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa.
Suom. I. Nikander. Tampere: Vastapaino.
Giorgi, A. 1994. Sketch of a Psychological Phenomenological Method.
Teoksessa A. Giorgi (toim.) Phenomenology and Psychological Research. 6 painos. Pitssburgh, PA: Duquesne UP, 8-22.
Giorgi, A.2012. The Descriptive Phenomenological Psychological Method.
Journal of Phenomenological Psychology 43, 3-12.
Giorgi, A. 2014. The Descriptive Phenomenological Method in Psychology: A Modified Husserlian Approach. 5 painos. Pittsburgh, PA: Duquesne UP.
Goleman, D. 2006. Sosiaalinen äly. Suom. L. Jänisniemi & A. Paajanen.
Helsinki: Otava.
Harris, A. & Harris, T-A. 1995. Staying Ok. Lontoo: Pan Books.
Hirsjärvi, S. 1982. Ihmiskäsitys kasvatusajattelussa.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Hirsjärvi, S & Hurme, H. 2008. Tutkimushaastattelu: Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Gaudeamus.
Hirsjärvi, S. Remes, P. & Sajavaara, P. 2014. Tutki ja kirjoita. 19. painos.
Tammi: Helsinki.
Husserl, E. 1995. Fenomenologian idea. Viisi luentoa. Suom. J. Himanka, J. Hä-mäläinen & J. Sivenius.Helsinki: Loki. Alkuperäisjulkaisu 1907.
Husserl, E. 2016. Filosofia ankarana tieteenä. Suom. A. Salminen & J.L.Pii.
Tampere: Niin & näin. Alkuperäisjulkaisu. 1911.
Jacquette, D. 2004. Brentano’s Concept of Intentionality. Teoksessa D. Jacquette (toim.) The Campbridge Companion to Brentano. Cambridge: Cambridge University Press, 98-130.
Junttila, N. 2018. Kaiken keskellä yksin: aikuisten yksinäisyydestä.
Helsinki: Tammi.
Kakkori, L. 2009. Hermeneutiikka ja fenomenologia: Hermeneuttis-fenomenolo-gisen tutkimusotteen sisäisestä problematiikasta. Aikuiskasvatus 4/2009, 273-280.
Kannanotto 2016. Sakki Ry, SoPo ry ja OSKU Ry - Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden lakisääteinen oikeus opinto-ohjaukseen loppuu, jos refor-min lakiesitys toteutuu. http://www.sopo.fi/lataa/Kannanotto%20Am- matillisen%20koulutuksen%20opinto-ohjauksen%20loppuminen%20refor-min%20jalkeen.docx. Viitattu 10.3.2018.
Koppa 2018. Hermeneuttinen tutkimus.
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelma-polku/tutkimusstrategiat/hermeneuttinen-tutkimus. Vierailtu 21.5.2018.
Laine, T. 2015. Miten kokemusta voi tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Te-oksessa R. Valli & J. Aaltola (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2.
Jyväskylä: PS-kustannus, 29-51.
Lairio, M. & Puukari, S. 2001. Ohjaus käsitteenä ja ammattina.
Teoksessa M. Lairio & S. Puukari (toim.) Muutoksesta mahdollisuuksiin - Ohjauksen uutta identiteettiä etsimässä. Jyväskylä: Yliopistopaino, 9-22.
Latomaa, T. 2009. Ymmärtävä psykologia: Psykologia rekonstruktiivisena tie-teenä. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (toim.) Kokemuksen tutkimus. 3 painos. Tampere: Juvenes, 17-85.
Lehtomaa, M. 2009. Fenomenologinen kokemuksen tutkimus: Haastattelu, ana-lyysi ja ymmärtäminen. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (toim.) Koke-muksen tutkimus. 3 painos. Tampere: Juvenes, 163-194.
Marshall, G.J. 2008. A Guide to Merleau-Ponty’s Phenomenology of Perception.
Milwaukee, WI: Marquette UP.
Maslow, A. H. 1954. Motivation and Personality. New York: Harper & Row.
Matikainen, J. 2004. Verkko: ohjauksen väline vai areena?. Teoksessa J. Onnis-maa, H. Pasanen & T. Spangar (toim.) Ohjaus ammattina ja tieteenalana 3:
Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Juva: PS-Kustannus, 125-139.
McLeod, J. 2007. Counselling skill. Maidenhead: Open University Press.
Merimaa, E. 1997. Oppilaanohjauksen kehitysvaiheet ja tulevaisuudennäkymät.
OPO - Opinto-ohjaajien ammatti -ja järjestölehti 1/97, 28-32.
Miettinen, T., Pulkkinen, S. & Taipale, J. Johdanto. 9-24. Teoksessa T. Miettinen, S. Pulkkinen & J. Taipale (toim.) Fenomenologian ydinkysymyksiä. Hel-sinki: Gaudeamus, 9-24.
Mäkitalo, M. 2004. Ohjaustyön jäsentäminen ja avainosaamisen käsite. Teok-sessa J. Onnismaa, H. Pasanen & T. Spangar (toim.) Ohjaus ammattina ja tieteenalana 3. Jyväskylä: PS-kustannus, 233–240.
Niskanen, S. 2009. Hermeneuttisen psykologian tieteenfilosofinen traditio.
Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (toim.) Kokemuksen tutkimus. 3 pai-nos. Tampere: Juvenes, 89-111.
Numminen, U. 2000. Opinto-ohjaus - vastaus koulujärjestelmän ja opiskelijan ongelmiin. Teoksessa J. Onnismaa, H. Pasanen & T. Spangar (toim.) Oh-jaus ammattina ja tieteenalana 1. Jyväskylä: PS-kustannus, 111-130.
Ojanen, E. 2002. Rakkauden filosofia. Jyväskylä: Gummerus.
OKM 2017. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Yhteenveto hallituksen esityksestä laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyvksi laeiksi anne-tuista lausunnoista. http://minedu.fi/documents/1410845/4296223/Lau- suntokooste+-+Hallituksen+esitys+ammattisen+koulutuksen+refor-mista/1d01f7e2-a15a-46c1-bc14-63d119169f00. Viitattu 24.4.2018.
Onnismaa, J. 2007. Ohjaus -ja neuvontatyö - aikaa, huomiota ja kunnioitusta.
Helsinki: Gaudeamus.
Oord, T.J. 2004. Science of Love: Wisdom of Well Being.
Philadelphia, PA: Templeton.
Peavy, R. V. 1997. Sociodynamic counselling - A constructivist perspective.
Victoria: Trafford.
Peavy, R. V. 2006. Sosiodynaamisen ohjauksen opas. Helsinki: Psykologien kus-tannus. Suom. P. Auvinen. Alkuperäisjulkaisu 2004.
Pekkari, M. 2009. Tavoitteellinen ohjauskeskustelu. Helsinki: Tammi.
Perttula, J. 1995a. Kokemus psykologisena tutkimuskohteena – johdatus
fenomenologiseen psykologiaan. Tampere: Suomen fenomenologinen ins-tituutti.
Perttula, J. 1995b. Kokemuksen tutkimuksen luotettavuudesta. Kasvatus 26 (1995), 39-46. http://elektra.helsinki.fi/se/k/0022-927-x/26/1/koke-muks.pdf. Viitattu 20.9.2017.
Perttula, J. 2000. Kokemuksesta tiedoksi: fenomenologisen metodin uudelleen muotoilua. Kasvatus 31 (5), 428–442.
Perttula J. 2009. Kokemus ja kokemuksen tutkimus: fenomenologisen erityistie-teen tieerityistie-teenteoria. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa. (toim.) Kokemuksen tutkimus: Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. Helsinki: Dialogia, 115-162.
Perttula, J. 2012. Mikä tekee kokemuksen tutkimisesta fenomenologista?: Feno-menologisen ajatteluni kehityspolkuja. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koi-visto, T. Latomaa, M. Merilehto, P. Sandelin & T. Suorsa. (toim.) Koke-muksen tutkimus III: Teoria, käytäntö, tutkija. Rovaniemi: Lapland UP, 319-336
Pulkkinen, S. 2010. Husserlin fenomenologinen menetelmä. Teoksessa T. Mietti-nen, S. Pulkkinen & J. Taipale (toim.) Fenomenologian ydinkysymyksiä.
Helsinki: Gaudeamus, 25-44.
Purton, C. 1998. Unconditional Positive Regard and its Spiritual Implications.
Teoksessa B. Thorne & E. Lambers (toim.) Person-centred Therapy: a Eu-ropean perspective. London: Sage, 24-37.
Rauhala, L. 1991. Humanistinen psykologia. Helsinki: Yliopistopaino.
Rauhala, L. 2005. Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä. Helsinki:
Gaudeamus.
Rauhala, L. 2014. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki: Gaudeamus.
Rogers, C. R. 1965. Client-centered therapy: Its Current Practice, Implications and Theory. Boston, MA: Houghton Mifflin.
Rogers, C. R. 1980. A Way of Being. Boston, MA: Houghton Mifflin.
Russell, M. 2009. Husserl – A Guide for the Perplexed. New York: Continuum.
Saarinen, R. 2015. Oppi rakkaudesta. Helsinki: Gaudeamus.
Smith, J.A., Flowers, P. & Larkin, M. 2009. Interpretative Phenomenological Analysis: Theory, Method and Research. London: Sage.
Stenström, M-L., Pöyliö, L. & Valkonen, S. 2002. Ura -ja rekrytointipalvelut toi-sen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Helsinki: Opetushallitus.
Stewart, I. & Joines, V. 1987. TA Today - A New Introduction to Transactional Analysis. Nottingham: Lifespace.
TENKa. 2012. Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. http://www.tenk.fi/si-tes/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf. Viitattu 1.6.2018.
TENKb. 2012. Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. http://www.tenk.fi/fi/eettinen-ennakkoarviointi-ihmistie-teissa. Viitattu 1.6.2018.
Toikka, I. & Mustonen, H. 2011. Opinto-ohjaus ammatillisessa koulutuksessa.
Teoksessa H. Kasurinen, E. Merimaa & J. Pirttiniemi (toim). OPO: Opinto-ohjaajan käsikirja. Tampere: Juvenes, 137-150.
Valtioneuvosto. 2016. Hallitusohjelman toteutus. Kärkihanke. Opetus -ja koulu-tus. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi.
http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/osaaminen. Viitattu 17.5.2018.
Van Manen, M. 1990. Researching lived experience – Human science for an ac-tion sensitive pedagogy. Albany, NY: State University of New York Press.
Varto, J. 2005. Laadullisen tutkimuksen metodologia. Elan Vital.
http://arted.uiah.fi/synnyt/kirjat/varto_laadullisen_tutkimuksen_meto-dologia.pdf. Viitattu 19.2.2017.
Varto, J. 1992. Laadullisen tutkimuksen metodologia. Helsinki: Kirjayhtymä.
VavM. (2016). Valtiovarainvaliokunnan mietintö. 13.12.2016.
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2017&lang=fi&main-doc=/2017/aky/aky.xml&opennode=0:1:11:259:689:733. Viitattu 17.5.2018
Vehviläinen, S. 2001. Ohjaus vuorovaikutuksena. Helsinki: Gaudeamus.
Wesselmann, E .D., Bagg, D. & Williams, K.D. 2009. I Feel Your Pain: The effects of observing ostracism on the ostracism detection system.
Journal of Experimental Social Psychology 45 (6), 1308-1311.
https://doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.1016/j.jesp.2009.08.003 Viitattu 17.5.2018
Wesselmann, E. D., Williams, K.D., & Hales, A.H. 2013. Vicarious Ostracism.
Frontiers in Human Neuroscience 7 (2013), 153.
https://doi.org/10.3389/fnhum.2013.00153 Viitattu 17.5.2018 Zahavi, D. 2003. Husserl’s Phenomenology. Stanford: Stanford UP.
LIITTEET
Liite 1.
SUOSTUMUSLOMAKE
Olen saanut riittävästi tietoa AMMATTIOPPILAITOKSEN OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPINTO-OHJAUKSESTA – tutkimuksesta ja sen tarkoituksesta ja haluan osallistua siihen Pete Makkosen haastattelemana.
Osallistuessani tiedostan, että osallistumiseni tutkimushaastatteluun on täysin vapaaehtoista ja että voin keskeyttää osallistumiseni tutkimukseen milloin ta-hansa, eikä se voi vaikuttaa kohteluuni nyt tai vastaisuudessa. Tutkimushaas-tattelut ovat täysin luottamuksellisia ja niiden tietoja kohdellaan salassapitovel-vollisuutta noudattaen.
Allekirjoituksellani annan suostumukseni haastattelussa kertomieni tietojen käyttämiseen niin, että yksittäiset ihmiset, perheet, koulut, tarinat, ym. eivät ole ulkopuolisten tunnistettavissa.
Paikka ja päiväys_________________________________________
Allekirjoitus______________________________________________
Nimen selvennys__________________________________________
Annan suostumukseni myös ottaa minuun uudelleen yhteyttä, jos haastattelijalla on lisäkysymyksiä.
Kyllä_______
Ei__________
Puhelinnumero:_____________________________
WhatsApp? Kyllä____Ei_____
Sähköpostiosoite____________________________
Liite 2. Metodin vaiheen 5.4 aineistoa jäsentäneet sisältöalueet listattuna Kokemus opinto-ohjaajalta saadusta avusta.
Kokemus ahdistuneisuudesta ohjauskäynnillä Kokemus saadun avun vaikutuksesta
Kokemus opinto-ohjaajalta saadun tiedon vaikutuksesta Kokemus alaa vaihdettaessa saadusta avusta
Kokemus pettymyksestä ohjaajan lupaamaan apuun
Kokemus opinto-ohjaajan epätäydellisyyden hyväksymisestä Kokemus opinto-ohjaajalta saadun avun merkityksestä Kokemus jatko-opintoihin ohjaamisesta
Kokemus asioiden hoitamisesta
Kokemus opinto-ohjaajan työskentelystä
Kokemus opinto-ohjaajalta saadusta motivoinnista Kokemus opinto-ohjaajan asiantuntijuudesta
Kokemus opinto-ohjaajan toimimisesta opiskelijan parhaaksi Kokemus opinto-ohjaajalta saadusta kannustuksesta
Kokemus opiskelijan oman asenteen merkityksestä ohjaukselle
Kokemus opinto-ohjaajan kiinnostuneisuudesta opiskelijan tilanteen taustoihin Kokemus opinto-ohjaajan kiinnostuneisuudesta opiskelijoiden asioihin
Kokemus opinto-ohjaajan suhtautumisesta opiskelijoiden asioihin
Kokemus opinto-ohjaajan kiinnostuneisuudesta opiskelijoiden hyvinvointiin Kokemus opinto-ohjaajan kiinnostuneisuudesta opiskelijoiden työrauhasta Kokemus opinto-ohjaajan suhtautumisesta opiskelijoihin
Kokemus opinto-ohjaajan opiskelijoihin kohdistamista odotuksista
Kokemus opinto-ohjaajan tapaamisesta
Kokemus opinto-ohjaajalla asiointitavan merkityksestä
Kokemus opinto-ohjaajan luona asioinnista sosiaalisena tapahtumana Kokemus opinto-ohjaajan tavasta kommunikoida
Kokemus opinto-ohjaajan kanssa keskustelemisesta
Kokemus tulevaisuuden suunnitelmista keskustelemisesta Kokemus työelämästä/jatko-opinnoista keskustelemisesta Kokemus henkilökohtaisista asioista keskustelemisesta Kokemus opinto-ohjaajan tuttuudesta
Kokemus opinto-ohjaajan luotettavuudesta
Kokemus opiskelijan yksilöllisyyden huomioimisesta
Kokemus opinto-ohjaajan tavasta huomioida opiskelijan mielipiteet Kokemus ohjauksen vapaaehtoisuudesta.
Kokemus tyytyväisyydestä ohjaukseen Kokemus ohjaajan persoonasta
Kokemus ohjaajan lähestyttävyydestä Kokemus ohjaajan tavoitettavuudesta Kokemus ohjaajan näkyvyydestä
Kokemus ohjauspalveluiden saatavuudesta Kokemus ohjaajan kiertelystä
Kokemus ohjaajan näkemisestä
Kokemus ohjaajasta ottamassa kontaktia opiskelijoihin
Kokemus ohjaajasta muistuttamassa ohjauksen saatavuudesta Kokemus opinto-ohjaajan infotilaisuuksista
Kokemus lisäohjauksen tarpeesta
Kokemus ohjauksen merkityksestä opiskelijalle Kokemus ohjaajan tavasta käsitellä ihmisiä
Kokemus ohjaajan myötäelämisestä opiskelijan tilanteessa Kokemus ohjaajan kyvystä muistaa ja tunnistaa opiskelijat
Liite 3. Haastattelukysymyksiä
Miltä opiskelu on tuntunut? (mikä fiilis? -kysymys)
Kuvailukysymys (“jos sinun pitäisi kuvailla opinto-ohjaajaasi jollekin tutulle…”) Millaista sinusta on mennä opon juttusille?
Minkälaisissa asioissa opolla olet käynyt? Minkälaisista asioista puhuttu?
Kuvaile tilannetta joissa kävit opinto-ohjaajalla? (miten työskentelee?) Minkälaisia ratkaisuja opolta on löytynyt mahdollisiin ongelmiin?
Valmistuminen? Jatko-opinnot?
Keneltä olet saanut apua?
Millaista on mennä ohjaajan juttusille?
Onko ohjausta ollut tarjolla?
Odotukset?Mitä kaipaisit lisää?