Ristonlammen pohjaeläimistö oli sekä lajistoltaan että lukumäärältään pienempi kuin muiden tutkittujen järvien. Tämä olikin odotettavissa, sillä Ristonlampi on pienin kooltaan ja siinä oli vain vähän erilaisia mikrohabitaatteja. Näytepisteet erosivat sangen vähän pohjanlaadultaan. Vain pisteessä 1 pohja oli hiekkaa, muutoin pohja oli mudan peittämä. Keskimääräinen yksilötiheys Ristonlammessa oli alkukesällä 833 yks. / m2 ja loppukesällä 1906 yks. / m2. Vaikka eläinten määrä yli kaksinkertaistui, taksonien määrä väheni kymmenestä yhdeksään. Ristonlammessa ei voida huomata syvyyden vaikutusta pohjaeläinten lukumäärään. Tähän on voinut vaikuttaa se, että loppujen lopuksi Ristonlammen syvin kohta ei ole kovinkaan syva ja elaimet voivat elää lähes yhtä hyvin koko lammen alueella, Kuitenkin syvyyden vaikutus on nahtavissa lajistossa Syvimmassa kohdassa leimaa antoivat alkukesalla muutamat sulkasaaskien (Chaoborzdae) toukat (26 yks / m2) Kaislakorentoja (Szahs sp) ja päivänkorentoja (Ephemeroptera, Leptophlebia sp.) tavattiin yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain alle 2 m:n syvyydeltä.
Kaikenkaikkiaan Ristonlammen pohjaeläimistö oli köyhää. Lammesta löydettiin alkukesällä 10 taksonia ja loppukesällä 9 taksonia, joista vain 6 oli hyönteistak—
soneja. Mikään taksoneista ei vaadi puhdasta vettä. Yleensä tarkimpia vedenlaa—
dusta ovat päivänkorennot (Ephemeroptera), mutta Ristonlammesta löydetty
1 1.5 2 2.5 3 3.5 4 4.5 5 5.5 6 6.5 7 7.5 8
33
kevätsurviainen (Leptophtebia vespertina) elää yleisenä kaikenlaisissa vesissä (Rinne ym. 1988). Pohjaeläinten perusteella vesi voitaisiin luokitella huonoksi, jossa on merkittävää lilcaantumista (Lehmkuhl 1979). Kuitenkin lammen happitilanteen täytyy olla kohtuullinen, sillä syvimmissäkin kohdissa oli hemesimpukoita (Pisidium sp.) keskimäärin 342 yks. / m2 (Salonen ym. 1992).
Kainuun vesi— ja ympäristöpiirin tekemien vesikemiallisten analyysien perusteella voidaan sanoa, että tutkimusta edeltänyt talvi (1992—1993) oli olosuhteiltaan tavallista huonompi Ristonlammessa. Happitilanne oli huono talvella 1993. Myös pH oli maaliskuussa 1993 alhainen. pH oli tuolloin 5,7, mikä ei sinänsä ole kovin huono, mutta muutos lokakuisesta arvosta 7,0 on suuri. Yleensä eläimet sietävät huonojakin olosuhteita kunhan muutokset eivät ole nopeita ja suuria. Talven 1993 huonot olot ovat saattaneet vähentää pohjaeläinten määrää ja lajistoa.
7.2 Elimysjärven pohjaeläimistö
Elimysjärvestä löydettiin yhteensä 15 taksonia ja eläimiä oli keskimäärin 5030 yks.
/ m2. Eläimiä oli siis enemmän kuin muissa tutkituissa järvissä. Kaikissa näytepis—
teissä oli runsaasti hemesimpukoita (Pisidium sp.), joten järvessä täytyy olla kohtalainen happitilanne, vaikka talvella happi saattaakin loppua (Salonen ym. 1992). Kaikissa näytepisteissä oli myös runsaasti surviaissääsken (Chironomidae) toukkia (keskimäärin 316$ yks. / m2) kuten muissakin tutkituissa järvissä. Syvimmässä pisteessä surviaissääskien määrä oli noussut alkukesästä loppukesään yli kymmenkertaiseksi. Tämä nousu näkyi myös pohjaeläinten koko—
naismäärässä huomattavana nousuna syvimmässä pisteessä. Surviaissääskien prosentuaalinen osuus nousi 52:sta 90:een. Tämä kasvu vähensi nilviäis—
ten (Mollusca) ja nivelmatojen (Annetida) osuutta vesiperhosten (Trichoptera) hävitessä alle prosentin osuuteen ja päivänkorentojen (Ephemeroptera) hävitessä kokonaan. Harvasukamatoja (Oligochaeta) tavattiin jokaisessa näytepaikassa toisin kuin muissa tutkituissa järvissä.
Alkukesällä eläinten määrä väheni syvemmälle mentäessä, mutta loppukesällä tilanne oli päinvastoin. Elimysjärvessä ei siten voitu havaita syvyyden vaikutusta eläinten määrään. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Elimysjärvi on vain 1,4 m syvä ja pohjaltaan varsin homogeeninen. Löydetyistä 15 taksonista 11 oli hyönteistak—
soneita. Lajisto oli siten monipuolisempaa kuin Ristonlammessa. Jo pelkästään tämä viittaa siihen, että Elimysjärven vesi on parempaa kuin Ristonlammen. Lisätukea ajatukselle antaa se, että Elimysjärvestä löytyi vähän kilpisirvikkään (Motanna angustata) toukkia (keskimäärin 6 yks. / m’) (Lehmkuhl 1979). Lisäksi järvestä löytyi yksi juotikaslaji (Hetobdella stagnatis), joka on selvästi herkempi happamuudelle kuin muut juotikkaat (Meriläinen & Hynynen 1989). Siten voidaan olettaa, että pH ei ole liian huono pohjaeläimille. Kuitenkaan mitkään muut taksonit eivät viittaa siihen että vesi olisi hyvää, sillä alkukesällä esiintyneet päivänkorennot reunussur—
viainen (Leptophtebia marginata) ja kevätsurviainen (Leptophtebia vespertina) ovat sopeutuneet monenlaisiin vesiin ja ne sietävät myös happamoitunutta vettä (Meriläi nen & Hynynen 1989 ja Rinne ym. 198$). Sukeltajat (Dytiscidae) ja esiintyneet vesiperhoset (lukuunottamatta em. kilpisirvikästä) eivät ole kovin vaativia veden laadun suhteen. Näin ollen voidaan olettaa, että vesi on jossain määrin huonolaa—
tuista tai sitten pohjaeläimet ovat kärsineet edellisen talven (1992—1993) huonoista oloista.
34
7.3 Saari—Kiekin pohjaeläimistö
Saari—Kieldn pohjaeläimistö oli monipuolisin. Taksoneita löytyi kaikkiaan 25. Näistä 12 löytyi Ekman—noutimella nostetuista näytteistä. Koska Saari—Kiekin rannat ovat kivilckoiset, ei Ekman—noutimella päästy ottamaan näytettä alle 1,2 m:n syvyydeltä.
Tämän vuoksi Saari—Kiekistä poimittiin eläimiä rannalta kiviltä kahdesta paikasta.
Etelästä otettiin 3 + 3 näytettä ja luoteesta 2 näytettä. Poiminnoissa saatiin 18 taksonia, joista vain viittä tavattiin syvemmällä Saari—Kiekissä. Näin saatiin kattavampaa tietoa järven lajistosta, mutta tieto oli vain kvalitatiivista.
Saari—Kiekistä voidaan erottaa kolmesta tutkitusta järvestä parhaiten syvyyden merkitys eläinten lukumäärään ja lajistoon. Tähän vaikutti varmasti se, että Saari—
Kiekissä on suuret syvyydenvaihtelut.
Keskimäärin Saari—Kiekissä eläinten tiheys oli 1856 yks. / m2. Eläinten määrä väheni mentäessä syvemmälle. Poikkeuksena tästä oli syvin piste, jossa oli paljon eläimiä (1793 yks. / m. Tämä johtui lähinnä siitä, että syvimmässä kohdassa oli paljon sulkasääsken (Chaoboridae) toukkia. Kuvasta 1$ voidaan havaita, että pohjaeläinten taksonien määrä vähenee jyrkästi mentäessä syvemmälle aina 2,5 m syvyyteen asti.
Sen jälkeen muutos on vähäistä. Saari—Kiekin eteläosissa sijaitsevassa syvännealu—
eessa ei ole ollut hyvä happitilanne ja se näkyy myös pohjaeläimistössä. 2,5 metriä syvemmältä ei ole tavattu muita hyönteisiä kuin kaksisiipisiä (D;tera) ja syvällä niistäkin muodostaa suurimman osan sulkasääsken (Chaoboridae) toukat.
Sullcahyttysen toukat hengittävät suoraan ihonsa läpi. Ne kestävät hyvin hapettomia oloja ja pystyvät siten elämään rehevissä lammissa ja syvissä järvissä (Paasivfrta 1976). Syvemmälle mentäessä hemesimpukoiden (Pisidium sp.) määrä vähenee. He—
mesimpukat vaativat happipitoista vettä ja siksi niitä oli syvimmissä osissa järveä noin 270 yks. / m2, kun taas alle 2 m:n syvyydellä tiheys oli noin 455 yks. / m2 (Salonen ym 1992). Simpukat sietävät kotiloita paremmin happamuutta ja aihaista Ca—pitoisuutta, koska ne kaivautuvat sedimenttiin ja ovat näin paremmin suojassa happamuuden välitönta vaikutusta vastaan. Lisäksi jälkeläiset ovat aikuisen kuoren suojassa kehityksensä alkuvaiheet, joiden aikana vesieliöt ovat herkimpiä epäedulli—
sille ympäristömuutoksille. Kotilot sietävät huonosti alhaista pH:ta ja siksi niitä pidetäänkin yhtenä parhaista happamoitumisen indikaattoreista (Meriläinen &
Hynynen 1989). Saari—Kiekistä tavattiin kahta kotilotaksonia, joten pH:n täytyy olla pysyvästi hyvä.
Saari—Kiekistä löydetyt lajit indikoivat sekä hyviä että huonoja oloja. Huonoista oloista kertovat sulkasääsken (Chaoboridae) toukat, kun taas hyvistä oloista kertovat päivänkorennot (Ephemeroptera) ja sudenkorennot (Odonata) sekä yksi juotikaslaji (Helabdella stagnalis). Huonoja oloja indikoivia lajeja löytyi Saari—Kiekin syvimmistä kohdista. Näin voidaan olettaa, että syvännealueet ovat vähä—
happisia. Tavatuista päivänkorennoista osa sietää huonoakin vettä, mutta Leptophtebiidae—heimoon kuuluva Paraleptophlebia—suku vaatii erinomaista vettä.
Samoin erjnomaista vettä vaativia ovat ukonkorennot (Aeshnidae). Näin ollen voidaan sanoa, että Saari—Kiekin vesi on erinomaista, vaikkakin syvimmissä kohdissa happea on liian vähän (Lehmkuhl 1979). Yleensä rantavyöhykkeen ulkopuolella vesihyön—
teisistä esiintyy ainoastaan surviaissääskiä (Chironomidae) ja sulkahyttysiä (Chaoboridae), joten tämä on normaali ilmiö (Meriläinen & Hynynen 1989, Paasivirta 1976).
35