• Ei tuloksia

Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot Ansio- ja pääomatuloverot

VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot Ansio- ja pääomatuloverot

Momentille arvioidaan kertyvän 8 879 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverola-kiin (1535/1992). Momentille kertyvät luon-nollisten henkilöiden ansiotuloista valtion progressiivisen tuloveroasteikon mukaan mak-settava vero ja pääomatulovero, jossa on vuo-desta 2012 lähtien ollut kaksiportainen veroas-teikko. Lisäksi momentille kertyvät rajoitetusti

verovelvollisten maksama lähdevero sekä hen-kilön yleisradiovero.

Verotuloennusteen pohjana ovat viimeksi valmistuneen verotuksen eli verovuoden 2011 ansio- ja pääomatuloverojen määrät. Ennuste vuoden 2014 veroista perustuu ennusteeseen veronalaisten tulojen kehityksestä huomioiden veroperusteisiin tehdyt muutokset sekä vuosi-en 2012 ja 2013 kertymätietoihin.

Ansiotulojen merkittävin erä on palkkatulot, joiden kehitykseen vaikuttavat työllisyyden ja ansiotason kehitys. Palkkatulojen arvioidaan kasvavan noin 2,4 % vuonna 2014. Toinen merkittävä ansiotuloerä on eläketulot, joiden arvioidaan kasvavan palkkatuloja nopeammin lähivuosina eläkkeelle siirtyvien määrän kas-vaessa vuosittain ja keskimääräisen eläketulon noustessa. Pääomatuloja ovat mm. luovutus-voitot, osinkotulot, vuokratulot, puun myynti-tulot sekä yritystulon pääomatulo-osuus. Mer-kittävin pääomatuloerä on luovutusvoitot, joita syntyy muun muassa arvopaperi- ja kiinteistö-kaupasta ja joiden kehitys riippuu varallisuus-arvojen kehityksestä.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen vuoden 2014 tulo-veroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden vero-tusta koskevien lakien muuttamisesta. Esityk-sen mukaisesti pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään korottamalla työtulohennyksen enimmäismäärää 30 eurolla ja

vä-hennyksen kertymäprosenttia 0,1 prosenttiyk-siköllä sekä korottamalla kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää 30 eurol-la. Lisäksi kotitalousvähennyksen enimmäis-määrää ehdotetaan korotettavaksi 400 eurolla 2 400 euroon.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen osinkotuloverouu-distukseksi. Esityksen mukaisesti julkisesti no-teeratuista yhtiöistä saaduista osinkotuloista 85 % luetaan yksityishenkilöiden verotuksessa veronalaiseksi pääomatuloksi, kun voimassa olevan lainsäädännön mukaan veronalainen osuus on 70 %. Muista kuin julkisesti noteera-tuista yhtiöistä saadut osingot verotetaan siten, että osakkeen matemaattiselle arvolle laskettua 8 % vuotuista tuottoa vastaavasta määrästä 25 % on veronalaista pääomatuloa, kuitenkin enintään 150 000 euroon saakka. Tämän euro-määräisen rajan ylittävästä osingosta 85 % on veronalaista pääomatuloa. Osakkeen mate-maattiselle arvolle lasketun 8 prosentin vuotui-Veronalaisten ansio- ja pääomatulojen arvioitu kehitys

Veronalaiset tulot, taso ja muutos

ennakkotieto2012

milj. € %

ennuste2013

milj. € %

ennuste2014

milj. € %

Ansiotulot, mistä 118 400 121 600 3 125 500

— palkkatulot 80 600 4 81 700 83 700

— eläketulot 26 500 7 28 100 6 29 400

Pääomatulot1), mistä 8 700 -11½ 9 000 3 9 200

— luovutusvoitot 2 800 -29 2 900 3 3 000 4

— osinkotulot 3 700 0 3 700 0 3 700 0

1) Pääomatulojen osalta myös vuoden 2012 luvut ovat ennusteita.

sen tuoton ylimenevältä osalta osinko on puo-lestaan 75 prosenttisesti veronalaista ansiotu-loa. Uudistuksessa säilytetään ansiotulona verotettavat osingot ja lisäksi huojennusaluetta kavennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä ja huo-jennusrajan ylittävän osingon veronalaista osuutta korotetaan 5 prosenttiyksiköllä. Lisäk-si pääomaverotusta ehdotetaan kiristettäväkLisäk-si siten, että ylemmän verokannan (32 %) tulora-ja alennetaan 10 000 eurolla 40 000 euroon.

Yhteisöverokannan alentaminen lisää voiton-jakokelpoisia varoja, minkä arvioidaan osal-taan lisäävän luonnollisille henkilöille makset-tavia osinkoja. Myös osinkoveroperusteiden muutos vaikuttaa yrittäjien palkan- ja osingon-maksupäätöksiin.

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen laiksi yleisradioveron sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että henkilön yleisradioveron euromääräisiä veroperusteita korotetaan 2,1 %. Pienin mak-suun pantava määrä korotettaisiin siten 50 eu-rosta 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta 143 euroon. Ansiotuloverotuksen yhte-ydessä on tarkoitus kerätä 490 milj. euroa yleisradioveroa. Valtiolle suoritettavalla

vuo-tuisella verolla on kerätty Yleisradio Oy:n toi-minnan rahoittamiseksi tarvittavat varat vuo-desta 2013 alkaen. Arviot yhteisöiltä kerättä-västä yleisradioverosta esitetään yhteisöverotulomomentilla 11.01.02.

Osana valtiotalouden sopeutustoimia ansio-tuloverotuksen perusteisiin ei tehdä inflaatio-tai ansiotasotarkistusta vuonna 2014.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti asuntolainan korkovähennysoikeutta rajoite-taan viidellä prosenttiyksiköllä sekä verova-paiden kilometrikorvauksien enimmäismäärää alennetaan edelleen. Vuonna 2014 asuntolai-nan koroista on vähennyskelpoista 75 %. Vuo-desta 2014 alkaen Verohallinto vahvistaa erik-seen verosta vapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän 15 000 ajokilometrin ylittä-välle osalle. Rajan ylittävältä osin verosta va-paa määrä on 55 prosenttia Valtion työmarkki-nalaitoksen laskemasta kilometrikorvauksen enimmäismäärästä.

Muutosten vaikutus valtion tuloverojen tuot-toon on esitetty alla olevassa taulukossa. Pe-rusvähennys tehdään kunnallisverotuksessa eikä sillä ole vaikutusta valtion verotuottoon.

Ansio- ja pääomatuloverotukseen esitettävien veroperustemuutosten vaikutus valtion vero-tuottoon vuonna 2014 ja vuositasolla (milj. euroa)

Vaikutus

vuonna 2014 Vaikutus vuositasolla

Listaamattomista yhtiöstä saatujen osinkojen pääomatulovero 27 54

Listatuista yhtiöstä saatujen osinkojen pääomatulovero 25 50

Listaamattomista yhtiöistä saatujen osinkojen ansiotulovero 87 95

Työtulovähennyksen kasvattaminen -37 -40

Verovapaiden kilometrikorvausten enimmäismäärän alentaminen 6 7

Asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen 11 13

Kotitalousvähennyksen korottaminen -7 -8

Pääomatuloverotuksen progressiorajan alentaminen 3 5

Yleisradioveron indeksikorotus 9 10

Yhteensä 124 186

— josta verotuottoa lisäävät 168 234

— josta verotuottoa vähentävät -44 -48

Kunkin verovuoden ansio- ja pääomatulove-ro kertyy useamman kalenterivuoden aikana.

Näin ollen momentin kertymä koostuu eri ve-rovuosilta maksuunpantujen verojen tilityksis-tä. Suurin osa verovuoden veroista kertyy kui-tenkin saman kalenterivuoden aikana enna-konpidätyksinä ja ennakoina. Verovuotta seuraavan vuoden aikana kertyvät ennakon täydennysmaksut ja osa jäännösveroista. Ker-tymää puolestaan pienentävät verotuksen val-mistumisen jälkeen palautettavat ennakkove-rot. Momentin kertymään vaikuttavat myös ka-lenterivuoden sekä sitä edeltävän verovuoden verojen tilityksissä sovellettavien veronsaajien jako-osuuksien oikaisut. Verovuoden aikana tilityksissä sovelletaan verotuloennusteisiin perustuvia arvioituja jako-osuuksia. Jako-osuuksia oikaistaan tarvittaessa ennusteiden muuttuessa verovuoden kuluessa.

Valtion jako-osuus on valtiolle kuuluvien verojen osuus ansio- ja pääomatuloverojen tili-tyskokonaisuuden veroista (valtion progressii-vinen ansiotulovero, pääomatulovero, henki-lön yleisradiovero, kunnallisvero, kirkollisve-ro ja sairausvakuutusmaksu). Lopulliset verojen määrät verovuodelta selviävät vasta verotuksen valmistuttua verovuotta seuraavan vuoden lokakuussa. Lopullinen oikaisu veron-saajille tilitettyjen verojen määriin (ns. mak-suunpanotilitys) tehdään verotuksen valmistut-tua.

Verotuloennusteen epävarmuus liittyy suu-relta osin pääomatulojen ennusteeseen sekä mahdollisiin jako-osuuksien oikaisuihin. Pää-omatulojen kehitys on epätasaisempaa kuin ansiotulojen ja ne reagoivat talouden suhdan-teisiin ansiotuloja voimakkaammin. Lisäksi pääomatulojen ennustamista vaikeuttaa se, että niistä saadaan suhteellisen vähän toteutumatie-toa ennen verotuksen valmistumista. Vuoden 2014 talousarvioesitystä laadittaessa tuoreim-mat tiedot pääotuoreim-matuloista ovat vuodelta 2012.

Talousarviovuoteen ja sitä edeltävään vero-vuoteen liittyvät jako-osuuksien oikaisut saat-tavat muuttaa momentin kertymää useilla kymmenillä tai jopa sadoilla miljoonilla eu-roilla. Etenkin suhdannekäänteiden yhteydessä näitä muutoksia on vaikea ennakoida.

Ansio- ja pääomatuloveroihin kohdistuu 49 verotukea, joista 37:lle pystytään esittämään arvio tuen verotuottoa vähentävästä vaikutuk-sesta. Alla olevassa taulukossa on esitetty an-sio- ja pääomaverotuksen verotukien valtion tuloverojen tuottoa alentava vaikutus. Monet taulukossa esitetyistä tuista vähentävät lisäksi kunnallisveron, kirkollisveron sekä sairausva-kuutuksen sairaanhoitomaksun tuottoa. Vuon-na 2014 verotukien perusteisiin tehdään muu-toksia, joiden arvioidaan kasvattavan ansio- ja pääomatuloverotuksen verotukien määrää yh-Verovuosina 2010—2014 maksuunpantujen verojen määrät (milj. euroa)

toteutuma2010 2011

toteutuma 2012

ennuste 2013

ennuste 2014

ennuste

Progressiivinen tulovero 5 104 5 271 5 300 5 761 6 049

Pääomatulovero 1 771 2 000 1 900 2 065 2 422

Yleisradiovero 478 490

Arvio valtion ansio- ja pääomatuloveron kertymästä vuonna 2014 (milj. euroa) Ansio- ja pääomatuloverojen kertymät

— samalta verovuodelta 7 723

— aikaisemmilta verovuosilta 528 Rajoitetusti verovelvollisten maksama

lähdevero 179

Yleisradiovero 449

Yhteensä 8 879

teensä noin 83 milj. eurolla, josta valtion tulo-verojen tuottoon kohdistuu noin 48 milj. euron vähennys. Valtion verokertymään vaikuttavien verotukien muutokset ovat työtulovähennyk-sen korotus, kotitalousvähennyktyötulovähennyk-sen korotus, korkovähennysoikeuden ja kilometrikorvaus-ten lisärajoitukset.

Ansio- ja pääomaverotuksen verotukien ar-vioidaan vähentävän kaikkien veronsaajien ve-rotuottoja yhteensä noin 14,5 mrd. euroa (sisäl-täen laskennallisen asuntotulon verovapaudes-ta muodostuvan verotuen, noin 2,3 mrd. euroa) v. 2014, josta valtion veroihin kohdistuva vai-kutus on noin 7,6 mrd. euroa.

2014 talousarvio 8 879 000 000 2013 III lisätalousarvio -434 000 000 2013 talousarvio 8 597 000 000 2012 tilinpäätös 7 868 649 745

02. Yhteisövero

Momentille arvioidaan kertyvän 2 477 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverola-kiin (1535/1992). Momentille kertyy valtion osuus vuoden aikana kertyvästä yhteisöjen tu-loverosta ja yhteisön yleisradioverosta. Yhtei-söveron muita veronsaajia ovat kunnat ja seu-rakunnat.

Yhteisöveroennusteen perusteena ovat tuo-reimmat toteutumatiedot ja arviot kunkin vero-vuoden lopullisesta verosta. Verovero-vuoden 2014 yhteisöveron määrä ennustetaan arvioidun yri-tysten tuloskehityksen perusteella vuodesta 2012 vuoteen 2014. Arvio verovuoden 2012

lopullisen yhteisöveron määrästä perustuu ve-rotuksen valmistumisesta saatuihin ennakko-tietoihin ja toteutuneisiin kertymiin. Yritysten tuloskehitystä arvioidaan lähinnä kansantalou-den tilinpidon toimintaylijäämän muutoksen avulla. Yritysten tuloskehitys ei täysin seuraa toimintaylijäämän muutoksia. Varsinkin poik-keuksellisen voimakkaiden suhdannevaihte-luiden oloissa toimintaylijäämän antama kuva yritysten tuloksista saattaa poiketa huomatta-vasti todellisuudesta. Ennusteen laadinnassa toimintaylijäämä tarjoaa kuitenkin luontevan lähtökohdan tarkasteltaessa yhteisöverokerty-män kehitystä suhteessa koko talouden aktivi-teettia kuvaavaan kasvuennusteeseen. Yhtei-söveroennustetta täydennetään tarvittaessa yri-tysten tulostietojen ja kertymätietojen pohjalta.

Yhteisövero on suhdanneherkimpiä veromuo-toja, jonka tuotto on vaihdellut muita vero-muotoja enemmän. Muutokset talouskasvussa ja yritysten tulosnäkymissä voivat nopeasti ai-Valtion ansio- ja pääomatuloveron tuottoon kohdistuvat verotuet (milj. euroa)

2012 2013 2014

Sosiaaliturva, josta 1 415 1 515 1 595

— eläketulovähennys 175 235 250

— lakisääteisten eläke-, työttömyys- ja sairausvakuutusmaksujen

vähentäminen 940 970 1 010

— vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähentäminen 100 100 105

— lapsilisien verovapaus 125 130 145

Asuminen ja ympäristö, josta 4 105 4 155 4 205

— laskennallisen asuntotulon verovapaus 2 800 2 850 2 900

— oman asunnon myyntivoiton verovapaus 1 300 1 300 1 300

— asumistuet 5 5 5

Teollisuus ja elinkeinot (mukana myös valtion pääomatuloveron

tuottoa lisääviä yritystulon jakoon liittyviä verotukia) 175 200 5 Yleinen hallinto, liikenne, opetus, tiede ja kulttuuri,

maa- ja metsätalous 35 40 40

Ei eriteltävissä 1 615 1 685 1 715

Yhteensä 7 345 7 595 7 560

heuttaa suuriakin muutoksia yhteisöveron tuottoon.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen vuoden 2014 tulo-veroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden vero-tusta koskevien lakien muuttamisesta. Yhtei-söveroprosenttia ehdotetaan alennettavaksi 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Muutoksen ar-vioidaan alentavan koko yhteisöverotuottoa laskennallisesti vuositasolla noin 870 milj. eu-rolla. Koko verotuottomenetys kohdistuu val-tion osuuteen, koska verokannan alentamisesta aiheutuva verotuottojen menetys kompensoi-daan kunnille ja seurakunnille niiden yhteisö-veron jako-osuutta korottamalla ja alentamalla valtion osuutta vastaavasti. Yhteisöverokan-nan alentamisella arvioidaan olevan talouskas-vua vauhdittavia vaikutuksia ja sitä kautta myös yhteisöveropohjaa laajentava vaikutus.

Yhteisöveropohjan arvioidaan kasvavan myös verokilpailullisista syistä, kun yritysten kan-nustimet tuotannon säilyttämiseen Suomessa kasvavat ja voittoja siirretään verotettavaksi Suomeen aikaisempaa enemmän. Veropohjien arvioidaan kasvavan myös tuotannollisista syistä, kun yritykset investoivat ja työllistävät enemmän. Talouden suhdannekuva on kuiten-kin heikko, ja viennin ja kotimaisen kysynnän kasvuennustetta on edelleen heikennetty. Yh-teisöverokannan alentamisen kasvua vauhdit-tavat vaikutukset tulevat näkyviin vasta talou-den elpyessä. Lisäksi monilla yrityksillä on tappiollisia tuloksia taantuman myötä. Tappiot pienentävät yritysten tulevien vuosien verotet-tavaa tuloa. Näistä syistä yhteisöveron tuot-toon myönteiset vaikutukset heijastuvat

vii-veellä talouden kasvun kautta sekä yritysten veronmaksun lisääntyessä Suomeen.

Kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta koro-tettiin väliaikaisesti 10 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien 0,8 prosenttiyksiköllä verovuo-sille 2009—2011. Valtion jako-osuutta alen-nettiin vastaavasti. Verovuosille 2012—2015 kunnille sovelletaan väliaikaisesti 5 prosentti-yksiköllä korotettua osuutta ja seurakunnille 0,4 prosenttiyksiköllä korotettua osuutta. Val-tion osuutta alennetaan vastaavasti. ValVal-tion osuus yhteisöveron tuotosta vuonna 2014 ale-nee tämän johdosta verovuositasolla noin 210 milj. euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvät esitykset laeiksi elinkeinotu-lon verottamisesta annetun lain muuttamisesta, joissa ehdotetaan edustuskulujen säätämistä vähennyskelvottomiksi menoiksi, pitkäaikais-ten investointien poistojen muuttamista hyö-dykekohtaiseksi sekä koulutuskulujen verovä-hennystä. Lisäksi esityksessä laiksi elinkeino-tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta ehdotetaan korkomenojen vä-hennysoikeuden lisärajoittamista. Edustusme-nojen vähennyskelpoisuuden poistamisen arvi-oidaan korottavan yhteisöveron kertymää 8 milj. euroa vuonna 2014, korkomenojen vä-hennysoikeuden rajoittamisen 16 milj. euroa ja pitkäaikaisten investointien poistoja koskevan muutoksen 4 milj. euroa. Koulutuskulujen ve-rovähennyksen arvioidaan alentavan yhteisö-veron tuottoa 11 milj. euroa vuonna 2014. Toi-menpiteistä aiheutuvat verotuottomuutokset kompensoidaan muille veronsaajille yhteisö-Toimintaylijäämän, yritysten tuloskehityksen ja yhteisöveron lopullisen veron arvioitu kehitys

2011 2012

ennuste 2013

ennuste 2014

ennuste

Toimintaylijäämän muutos, % 11,2 -4,0 -2,0 5,0

Yritysten tuloskehitys, % 1,7 2,0 0,0 5,0

Verovuoden lopullinen vero, milj. euroa 4 791 4 600 4 421 3 861

— valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 65,46 69,36 68,16 62,03

veron jako-osuuksia muuttamalla. Hallitus an-taa eduskunnalle talousarvioesitykseen liitty-vän esityksen verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, jossa ehdotetaan tehtäväksi edellä mainituista veroperustemuutoksista johtuvat yhteisöveron jako-osuusmuutokset.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen yleisradioverolain sekä eräiden siihen liittyvi-en lakiliittyvi-en muuttamisesta. Valtiolle suoritetta-valla vuotuisella verolla on kerätty Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi tarvittavat va-rat vuodesta 2013 alkaen. Yhteisön yleisradio-verolla on tarkoitus kerätä 22 milj. euroa vuo-sitasolla yhteisöverotuksen yhteydessä.

Verovuoden vero kertyy useamman kalente-rivuoden aikana ja näin ollen momentin kerty-mä koostuu eri verovuosilta tilitetystä yhteisö-verosta. Verovuoden lopullisesta yhteisöve-rosta yleensä runsas 80 % kertyy saman vuoden aikana ennakoina. Vuoden 2014 alusta voimaan tulevien veroperustemuutosten arvi-oidaan heijastuvan verotuottoihin siten, että verovuoden 2014 osalta 20 % kertyy vuoden 2014 ennakoina ja noin 80 % kohdistuu

vuo-den 2015 verokertymään. Verovuovuo-den päätty-misen jälkeen ennen verotuksen valmistumista oma-aloitteisesti maksettavien ennakon täy-dennysmaksujen määrä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Yrityksille myös palautetaan hakemuksesta ennakoita ennen verotuksen valmistumista. Verotuksen valmistumisen jäl-keen kertyy jäännösveroja, ja kertymää pie-nentävät maksettavat ennakonpalautukset.

Vuonna 2014 kertyy vielä veroja verovuosilta 2013 ja 2012.

Elinkeinoverotukseen sisältyy useita verotu-kia. Näistä merkittävimpiä ovat irtaimen käyt-töomaisuuden poistojärjestelmään sisältyvä verotuki, noin 560 milj. euroa ja käyttöomai-suusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaus, noin 250 milj. euroa. Edellä esitetyt verotukien määrät ovat suuruusluokka-arvioita. Lisäksi käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaudesta aiheutuvan verotuen määrä voi vaihdella suurestikin vuosittain riippuen osakekauppojen määrästä.

2014 talousarvio 2 477 000 000 2013 I lisätalousarvio -209 000 000 2013 talousarvio 3 198 000 000 2012 tilinpäätös 2 906 278 040

03. Korkotulojen lähdevero

Momentille arvioidaan kertyvän 159 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Vero perustuu korkotulo-jen lähdeverosta annettuun lakiin (1550/1992).

Veron määrä on 30 % talletukselle tai joukko-Yhteisöveroon kohdistuvien

veroperuste-muutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna 2014 (milj. euroa)

Vaikutus vuonna 2014

Kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuden väliaikainen korotus vuosina

2012—2015 -210

Kilometrikorvausten verotuksen

kiristäminen 2

Pitkäaikaisten investointien poistojen

muuttaminen hyödykekohtaiseksi 4 Yhteisöverokannan alentaminen 20

prosenttiin (ml. kompensaatio muille

veronsaajille) -783

Koulutuskulujen verovähennys -11 Korkomenojen vähennysoikeuden

rajoittaminen 16

Edustuskulujen vähennyskelpoisuuden

poistaminen 8

Yhteensä -974

Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna 2014

Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta, milj. euroa

— verovuodelta 2015 323

— verovuodelta 2014 3 301

— verovuodelta 2013 302

— aikaisemmilta verovuosilta 35

Yhteensä 3 961

— josta valtion osuus 2 477

velkakirjalainalle Suomeen maksetusta koros-ta. Verovelvollisia ovat luonnolliset henkilöt.

Kotitalouksien talletukset muodostavat vero-pohjasta suurimman osan. Vuoden 2012 lopus-sa suomalaisten kotitalouksien talletusten

kan-ta Suomen rahalaitoksissa oli noin 79 mrd. eu-roa ja niiden keskikorko oli noin 0,7 %.

Kotitalouksien lähdeverollisten talletusten kannan ja keskikoron arvioidaan kehittyvän seuraavasti:

2014 talousarvio 159 000 000

2013 I lisätalousarvio 50 000 000

2013 talousarvio 150 000 000

2012 tilinpäätös 236 519 350

04. Perintö- ja lahjavero

Momentille arvioidaan kertyvän 630 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Vero perustuu perintö- ja lahjaverolakiin (378/1940) ja siinä oleviin pe-rintö- ja lahjaveroasteikkoihin. Lahjaveron osuudeksi momentin kertymästä arvioidaan 55—65 milj. euroa.

Perintö- ja lahjaverotukseen kohdistuu 15 erilaista verotukea, joista yritysten sukupol-venvaihdoshuojennuksen verotuen määräksi arvioidaan noin 80 milj. euroa. Muille perintö-ja lahperintö-javerotuksen verotuille ei pystytä laske-maan euromääräistä arvoa.

2014 talousarvio 630 000 000

2013 III lisätalousarvio 115 000 000

2013 talousarvio 495 000 000

2012 tilinpäätös 509 241 806

05. Pankkivero

Momentille arvioidaan kertyvän 133 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Väliaikaisessa pankkive-rolaissa (986/2012) säädetään valtiolle vero-vuosina 2013—2015 suoritettavasta pankkive-rosta. Pankkiveroa on velvollinen suoritta-maan luottotoiminnasta annetussa laissa tarkoitettu suomalainen talletuspankki, joka harjoittaa talletuspankkitoimintaa verovuoden

alkaessa. Pankkiveron verovuosi on kalenteri-vuosi. Pankkiveron suuruus perustuu talletus-pankin vakavaraisuuslaskennan mukaisten ris-kipainotettujen erien yhteismäärään edeltävän kalenterivuoden lopussa. Vero on 0,125 pro-senttia riskipainotettujen erien yhteismäärästä.

Pankkiverolain mukaisesti talletuspankit mak-savat verovuoden pankkiveron kokonaisuu-dessaan huhtikuun loppuun mennessä.

2014 talousarvio 133 000 000

2013 I lisätalousarvio -37 000 000

2013 talousarvio 170 000 000

06. Voimalaitosvero

Momentille arvioidaan kertyvän 50 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Hallitus antaa eduskun-nalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen voimalaitosverolaista. Voimalaitosvero ote-taan käyttöön vuoden 2014 alusta, ja sen tuo-toksi arvioidaan 50 milj. euroa.

Voimalaitosvero kohdistuu niihin vesi-, tuu-li- ja ydinvoimalaitoksiin, jotka ovat valmistu-neet ennen vuotta 2004 ja jotka laitoksina hyö-tyvät päästökauppajärjestelmän pohjoismaisil-la sähkömarkkinoilpohjoismaisil-la aiheuttamasta sähkön hinnannoususta. Pienet voimalaitokset ovat kuitenkin veron ulkopuolella. Voimalaitosve-ron perusteena on voimalaitosrakennuksen ja sitä palvelevien rakennusten kiinteistöverotuk-sessa määritelty jälleenhankinta-arvo.

2014 talousarvio 50 000 000

toteutuma2012 2013

ennuste 2014

ennuste

Lähdeverollisten talletusten kannan muutos, % 3,3 2,5 3,2

Kotitalouksien talletusten keskikorko, % 0,92 0,56 0,52

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut