Tietomalliosaamisen kehityksen pullonkaulat

Tutkimuksessa toistuvana havaintona oli iän vaikutus digivalmiuksien heikkenemiseen. Aholan ja Hirvosen verkkopalveluiden käyttöä ja digisyrjäytymistä Helsingissä ja Suomessa käsittelevässä tutkimuksessa (2021) todettiin digitaitojen erilaistumisen vahvimmaksi selittäjäksi ikää. Digiosaaminen säilyy väestötasolla melko vahvana 45-vuotiaaksi asti, mutta

alkaa tämän jälkeen nopeasti heiketä. Tämän tutkimuksen ikäluokat olivat jaettu pääasiassa tasavuosikymmenittäin, eli muutosta juuri 45 ikävuoden jälkeen ei voitu havaita. Kuitenkin 50–59- ja 60–69-vuotiailla lukuisat digivalmiutta koskevat kysymykset osoittivat valmiuden nopeaa laskua verrattuna nuorempiin ikäryhmiin vastaavalla koulutustaustalla. Osaamisen vanavedessä myönteinen asenne uutta teknologiaa ja sen suomia mahdollisuuksia kohtaan hiipuu iän myötä.

Osaamisen heikkeneminen itsessään asettaa rajoitteita tietomalliosaamisen kehittämiselle ja edelleen tuottavuuden parantamiselle tietomalliin ja digitalisaatioon perustuvilla ratkaisuilla.

Tämän lisäksi digikuilun kannalta iän puolesta riskiryhmiin kuuluvien osuus on noin kolmannes rakennusalan työvoimasta (Rakennusteollisuus 2020). Samalla, kun väestö ikääntyy ja eläkeiät nousevat, on todennäköistä, että digikuilun heikommalle puolelle joutuvien osuus kasvaa nykyisestä kolmanneksesta. Asiaan ei voida paneutua pelkästään alan tuottavuusnäkökulmasta, vaan varteenotettavana riskinä on digivalmiuksien vajeesta aiheutuva kohtaanto-ongelma ja suurten ikäluokkien lisääntyvä työttömyys digitaitojen vaatimustason kasvun myötä. Vuoden 2013 tilastojen mukaan rakennusalan yli 45-vuotiaiden osuus koko maan työllisistä oli noin 6 %. Tämä vastaa karkeasti koko maan tämänhetkistä työttömyysprosenttia (Rakennusteollisuus 2020).

Suurten ikäluokkien osallistaminen työpaikkojen digitaaliseen kehittämiseen on haaste, koska osaamisen kehittäminen nykyisellään perustuu tämänkin tutkimuksen valossa suurelta osin vapaaehtoisuuteen ja itseoppimiseen. Digikuilu-ilmiö yhdistettynä omaehtoiseen oppimiseen todennäköisesti kasvattaa osaamiseroja. Tämän tutkimuksen perusteella keskeisimmät tietomalliosaamisen oppimisympäristöt, kuten webinaarit, internetin keskustelupalstat ja vertaisoppiminen ovat vaikeita instrumentteja digitaalisesti heikommin pärjäävien osallistamisen kannalta. Suuremmat ikäpolvet toivoivatkin tämän tutkimuksen uusia ammatteja koskevassa kyselyosiossa, että tietomallin kehitys tuottaisi mukanaan uusia tehtävänimikkeitä, joille kasattaisiin uuden teknologian edellyttämä osaaminen sen sijaan, että uusi osaaminen sisällytettäisiin olemassa oleviin tehtävänimikkeisiin. On kuitenkin muistettava, että nuori ikä itsessään ei ole tae tietomalliosaamiselle ja muille digitaalisille

valmiuksille. Iäkkäiden vastaajien ohella nuorimmat viiteryhmät eivät olleet vielä omasta mielestään pelkkien opintojen myötä valmiita tietomallin riittävän monipuoliseen käsittelyyn.

Vaikka nuoremmille digitaalisten järjestelmien omaksuminen on helpompaa, koettiin silti kaikissa vastaajaryhmissä ainakin jonkinasteista aukkoa oman osaamisen ja yleisen vaatimustason välillä.

Tulevaisuustietoon orientoituminen on yksi keskeinen osaamisalue ja absorptiivinen kapasiteetti sitä vastaava kyvykkyys, joita tarvitaan tietomalliosaamisen kehittämisessä ja uusien tietomallin käyttötapojen synnyttämisessä (soveltaen Levianthal 1990).

Tarkasteltaessa yleisesti pk-sektorin ja erityisesti rakennusalan yritysten strategioita, kirjallisuuden (mm. Malmelin et al. 2020; Åhman, 2016) pohjalta oli havaittavissa, että tulevaisuustieto on ylellisyystuote, jota ei juuri hyödynnetä osana yritysten strategian muodostamista. Oli kyse sitten alan heikkojen signaalien tunnistamisesta ja teknologisen edelläkävijyyden saavuttamisesta tai tavanomaisemmasta megatrendien mukaisesta talouden ja toimialan kehityksestä, yritysten strategia perustui tehdyn tarkastelun perusteella pääosin nykyhetkeen ja menneeseen.

Yksilötasolla oli havaittavissa tämän kyselytutkimuksen vastausprosenteissa, että vastausaktiivisuus nykytilaa koskeviin kysymyksiin oli vastaajien määrässä ja vastausten pituudessa mitattuna suurempi. Kun keskustelu kääntyi tulevaisuuden skenaarioihin, vastaajien määrä kävi pienemmäksi samalla, kuin tulevaisuuden skenaarioiden pohdintaan osallistui aktiivisesti enää hyvin pieni joukko vastaajista. Tämän havainnon perusteella yritysten tulisi ensin tiedostaa tulevaisuustiedon merkitys osana strategiansa tekemistä merkitykselliseksi ja tämän jälkeen lisätä henkilöstön mahdollisuutta päästä osaksi tulevaisuustietoa. Kyselyn perusteella monessa eri organisaatiossa oli kuitenkin visionääristä ajattelua ja halua kehittää alaa. Tunnistettaessa tällaisia visionäärejä, joilla on kyky hahmottaa mahdollisia maailmoja ja tämän jälkeen toteuttaa niitä, yritysten tulisi rohkaista näitä ottamaan vaivihkaa brokerin roolia uusien teknologioiden implementoinnissa osaksi yrityksen toimintaa. Uudet teknologiat eivät kävele itse työmaan porteista sisään, vaan jonkun täytyy ne tunnistaa ja sen jälkeen osata keksiä niille käytännön sovellus ja vielä lopuksi saada

työyhteisö vakuuttumaan kokeilun hyödyllisyydestä (soveltaen Parjanen et al. 2011; Kimble et al. 2010)

Vertailtaessa vapaa-ajan ja työelämän digitaalisten välineiden tunnettuutta ja käyttöä havaittiin yhtäläisyys AR-teknologian muita digitaalisia teknologioita heikommalle tunnettuudelle. Vapaa-ajan käytössä Google Lens -palvelu oli vastaajien keskuudessa selkeästi heikommin tunnettu, kuin mitä Googlen ilmoittamat sovellusten latausmäärät kertovat palvelun yleisyydestä maailmanlaajuisesti. Muiden palveluiden osalta vastaajien profiili sovellusten tunnettuuden osalta vastasi melko hyvin globaalia käyttäjäprofiilia huomioiden erilaiset painotukset Suomen tai Pohjoismaiden markkinoilta lähtöisin oleville sovelluksille.

Google Lens toimii pääasiassa konenäkötekniikkaan perustuen, mutta tuottaa käyttäjälleen informaatiota myös lisätyn todellisuuden (AR, augmented reality) avulla. Tämän havainnon pohjalta on perusteltua olettaa, että vapaa-ajan sovellusten ja teknologioiden utelias kokeilu johtaa parempiin valmiuksiin työelämän teknologisten vastineidensa käytössä.

Kysyttäessä esimerkiksi AR-teknologian osalta sopivan kokoista panostusta melko suuri joukko vastaajista päätyi samaan euromääräiseen suuruusluokkaan 7500–15 000 €. Vaikka yritysten ylempien tai ylimpien toimihenkilöiden mielestä kohtuullinen summa oli noin puolet tästä, oli silti olemassa jonkinasteinen halukkuus ja kyvykkyys panostaa uusien teknologioiden testaamiseen. Kun työntekijätasolla löytyy halukkuutta kokeilla uutta ja yritystasolla on valmius rahalliseen panostamiseen, tarvitaan enää hankkeeseen ryhtyvän päätös sisällyttää uuden teknologian soveltaminen osaksi alkavaa hanketta. Tällöin hankkeeseen tarjous- tai muun menettelyn kautta osallistuvat yritykset pystyvät ajoissa valitsemaan hankkeeseen sellaisia henkilöitä, joilla osaaminen ja motivaatio riittää uuden teknologian optimaaliseen pilotointiin.

Lähdettäessä kohottamaan rakennushankkeen digitaalisuuden astetta erilaisin menetelmin, kyselyn vastauksissa korostui suunnittelun laadun merkitys monen eri kysymyksen kohdalla.

Puhuttiin sitten tietomallin hyödyntämisestä digitaaliseen kaksoseen, rakennuslupaprosessiin, AR-teknologiaan tai määrä- ja kustannuslaskentaan, kaikessa

korostui se, että tietomallisuunnittelun tasoa tulisi tarkentaa nykyisestä, joka usein toimii 2D-suunnittelun täydentävänä ja havainnollistavana erillisenä ulottuvuutena. Suunnittelun laadun lisäämisen suurimmaksi pullonkaulaksi ei osoittautunut raha tai aika, vaan erityisesti korjausrakentamisessa keskeinen vanhojen rakenteiden inventointi. Tämän tutkimuksen vastauksissa nousi usein esiin, että korjausrakentamisen ominaispiirteenä on hankkeen ja prosessin digitalisoinnin vaikeus tai suoranainen mahdottomuus. Vanhojen piilossa olevien rakenteiden täsmällistä sijaintia ei välttämättä saada selville tietomallin laatimisvaiheessa, vaan tarkkojen sijaintien toteaminen saattaa olla mahdollista vasta rakentamisen aikana, kun erilaiset pintarakenteet ja talotekniikka on purettu rakennuksen rungon ja tekniikkakuilujen edestä. On kuitenkin eri kysymys, että onko vanhan talon mallintamisen ainoa järkevä tavoite kattava oliopohjainen yhtenäismalli, vai voisiko tuottavuutta parantaa mallintamalla rakennusta osittain sieltä, mistä luotettavien lähtötietojen kerääminen ja mittaaminen on kohtuu vaivalla mahdollista. Oliopohjaisten mallien ohella myös erilaiset pintamallit mahdollistaisivat AR-teknologian tai sisäpaikannuksen hyödyntämisen virtuaalisen ja todellisen maailman yhteensovittamisessa. Konservointiurakassa pintojen ennallistaminen voitaisiin tehdä AR-teknologiaa hyödyntäen pintamallilla ilman täsmällistä oliopohjaista suunnitelmaa. Työmaan logistiikan tehostaminen materiaalien ja työntekijöiden sisäpaikannusta hyödyntämällä ei välttämättä edellytä tietomallia, vaan tähän riittäisi pelkkä pintamalli.

Tietomallin tulevaisuuden skenaarioissa on tullut esiin digitaalisena kaksosena tunnettu ominaisuus, jossa yksisuuntaisen suunnittelijoilta toteuttajille kulkevan tiedon sijaan tieto alkaa kulkea tietomallin välityksellä molempiin suuntiin. Tutkimuksessa haasteeksi tunnistettiin tiedon hallinta ja omistajuus uudessa tilanteessa. Tähän asti on totuttu siihen, että suunnittelija on vastuussa tietomallin sisällöstä. Kaksisuuntaisessa tiedonvälityksessä tulee vastaan ongelma siitä, että kuka vastaa digitaaliseen kaksoseen lisättävän tiedon oikeellisuudesta, kun tietoa lisääviä tahoja voi olla lukematon määrä ja kaiken lisätyn tiedon laatua voi olla vaikea varmistaa. Malleja voi olla tarpeen eriyttää eri tasoihin tai versioihin, joissa eri suuntiin kulkevaa tietoa voidaan pitää toisistaan erillään ja varmistaa eri tietueiden käyttö vain siihen tarkoitukseen, johon se on malliympäristöön luotu.