Taustaa

2.2.1. Keskeiset puheeseen ja kirjoitukseen liittyvät käsitteet

Puhuttu kieli voidaan määritellä yksinkertaisesti kielen muodoksi, joka tuotetaan äänelli-sesti ja vastaanotetaan auditiiviäänelli-sesti. Puheessa voidaan sanojen lisäksi käyttää muitakin il-maisukeinoja kuten äänen voimakkuutta ja sävyjä sekä ilmeitä ja eleitä. Kirjoitettu kieli puolestaan muodostuu graafisista signaaleista, jotka vastaanotetaan visuaalisesti. Puhe on dynaamista ja ajassa etenevää, jolloin kuulijan on ymmärrettävä sanoma yhdellä kertaa.

Kirjoitus sen sijaan on staattista. Sen voi lukea useita kertoja ja siinä voi palata taaksepäin.

Tämän vuoksi kirjoitettu kieli voi olla tiiviimpää kuin puhuttu. (Lehikoinen 1995: 95; Tiit-tula 1992: 11.) Puhuttua ja kirjoitettua kieltä jaetaan eri kielimuotoihin toisaalta sen mu-kaan, miten normitettua kieli on, ja toisaalta sen mumu-kaan, ketkä kieltä käyttävät ja millaisis-sa tilanteismillaisis-sa.

Kirjakieli on koko kieliyhteisölle yhteinen kirjoitetun kielen muoto, jossa esiintyy myös jonkin verran ajasta, tilanteesta ja yksilöstä johtuvaa vaihtelua. Tyypillistä on, että

sitä säätelevät kieliyhteisön yhteiset normit – niin oikeinkirjoituksen, äänne- ja muoto-opin, lauseopin kuin sanastonkin tasolla. (Lehikoinen 1995: 90.)

Yleiskieli on kieliyhteisön jäsenille yhteinen kielimuoto, joka noudattaa yleisesti hyväksyttyjä normeja. Yleiskieli on muotoasultaan kirjakielen mukaista, mutta se eroaa kir-jakielestä ensinnäkin siinä, että se käyttää yleisesti tunnettua sanastoa ja toiseksi siinä, että se sisältää myös puhekielen muodon. Usein yleiskielen lajeiksi onkin määritelty kirjoitettu yleiskieli ja yleispuhekieli (puhuttu yleiskieli). (Koivusalo 1979: 219–220; Lehikoinen 1995: 90–91; Sajavaara 1989: 187, 198; Hiidenmaa 2004: 233.)

Termiä puhekieli voidaan pitää yläkäsitteenä yleispuhekielestä poikkeaville ilmai-suille. Puhekieli on vapaata, normittamatonta kieltä. Toisinaan käytetään myös termiä arki-nen puhekieli tai arkipuhe viittaamaan juuri tähän vapaaseen kielimuotoon. Siinä on paljon vaihtelua esimerkiksi puhujan iän, kotipaikan, sosiaaliryhmän tai koulutuksen mukaan. Jos halutaan määritellä tarkemmin, millaisesta puhekielen variantista on kyse, voidaan puhua esimerkiksi helsinkiläisnuorten puhekielestä jne. Nykyisestä käytössä olevasta puhekielen muodosta käytetään usein myös termiä nykypuhekieli. (Lehikoinen 1995: 91, 150.)

Murteilla tarkoitetaan tietyllä maantieteellisellä paikalla (alueellinen murre) tai tie-tyn sosiaalisen ryhmän (sosiaalinen murre) käytössä olevaa puhekielen kielimuotoa. Nykyi-sin murteiden tilalle on monin paikoin syntynyt aluepuhekieliä, joissa on sekä alueellisia että yleiskielestä ja muista murteista tulleita piirteitä.Slangi puolestaan on tietylle ryhmälle ominainen kielimuoto, jonka rinnalla puhuja käyttää muitakin puhekielen muotoja. (Lehi-koinen 1995: 91, 150; Paunonen 1989: 214–215, 230–231.)

2.2.2. Tuottamiseen, vastaanottamiseen ja viestintätilanteeseen liittyvät erot

Puhe on huomattavan nopeaa kirjoitukseen verrattuna. Varsinkin spontaanissa puheessa suunnittelun ja tuottamisen välinen aika on hyvin lyhyt, minkä vuoksi korjaukset kuuluvat puheessa esimerkiksi taukoina, katkoksina ja uusina aloituksina. Kirjoittaja puolestaan saat-taa käyttää huomattavasti aikaa suunnitteluun, ja korjaaminen on mahdollista ilman, että siitä jää jälkiä lopulliseen tekstiin. Usein puhetta ja kirjoitusta myös tuotetaan eri

tarkoituk-siin: kirjallinen, laajalle yleisölle ja säilyväksi tarkoitettu teksti laaditaan yleensä huolelli-semmin kuin suullinen henkilökohtainen viesti. (Tiittula 1992: 11, 19–20.)

Tiittulan (1992: 21–25) mukaan puheessa nonverbaaleilla piirteillä on suuri merki-tys. Ne ilmaisevat hyvin monia asioita ja vaikuttavat myös kielen ymmärtämiseen ja viestin tulkintaan. Lisäksi ääni sinänsä kertoo monia asioita puhujasta. Näitä asioita voidaan kirjoi-tuksessa ilmaista vain osittain välimerkeillä ja erilaisin typografisin keinoin. Litteroitua pu-hetta tarkasteltaessa on helppo huomata, kuinka vähän prosodiasta ja paralingvistisistä kei-noista välittyy kirjoitukseen.

Puhuttu kieli on yleensä hyvin tilannesidonnaista. Se syntyy kasvokkaisessa tilan-teessa ja on useimmiten osoitettu jollekulle. Se on myös interaktiivista ja varsin usein dia-logista, sillä puheen tavallisin käyttötilanne on keskustelu. Kirjoitetun tekstin tuottajan ja vastaanottajan välillä on ajallinen ja paikallinen ero. Toisinaan se on niin suuri, että kirjoit-taja ei tiedä, kuka hänen tekstiään lukee. Kirjoitus onkin usein monologista, mutta se voi olla myös dialogista. Interaktiivisuus ei toteudu samalla tavoin kuin puheessa, koska kirjoit-taja ja lukija toimivat yleensä yksin, eikä palautteenanto tai kysymyksien esittäminen ole välittömästi mahdollista. (Tiittula 1992: 38.) Tästä poikkeuksena ovat esimerkiksi interne-tin välityksellä käytävät Chat-keskustelut, joissa kirjoitettua kieltä (tai kirjoitettua puhetta) käytetään dialogisesti ja interaktiivisesti.

Kuten jo kielimuotojen yhteydessä luvussa 2.2.1. mainitsin, kirjoitettuun kieleen liittyvät aina myös hyvin vahvasti normit. Tiittulan (1992: 48–52) mukaan ne ovat edelly-tyksenä viestinnän onnistumiselle mahdollisimman monien ihmisten välillä. Puhutussa kie-lessä puolestaan sallitaan selvästi enemmän vaihtelua. Puhuttuakin kieltä säätelevät säännöt ja sen pohjana on kielioppi. Monet puhutun kielen säännöt ovat kuitenkin eriluonteisia kuin kirjoitetun. Niitä ovat muun muassa erilaiset kielellisen käyttäytymisen mallit (miten toimia tietyissä tilanteissa, mistä aiheista on sopiva keskustella jne.).

2.2.3. Kirjoitetun puheen käyttötilanteita

Puhetta siirretään kirjalliseen muotoon eri yhteyksissä useimmiten tarkoituksella mutta myös tahattomasti. Koskaanhan puhetta ei pystytä kirjoittamaan aivan tarkasti, ja litteraa-tiokin on aina vain eräänlainen hahmotelma puheesta, mutta puhekielen piirteitä voidaan helposti siirtää kirjoitettuun tekstiin. Tällaisia tekstejä ovat esimerkiksi kaunokirjallisuudes-sa esiintyvät vuoropuhelut, tekstiviestit, Chat-keskustelut ja toisinaan sähköpostiviestitkin (ks. esim. Hiidenmaa 2004: 231, 248; Kasesniemi & Rautiainen 2001: 177–181; Kuorilehto 2002: 95–103). Tahattomasti puhekielen ja niin sanotun Chat-kielen piirteitä siirtyy nyky-ään usein koululaisten aineisiin. Myös monia erilaisia puheita kirjoitetaan muistiin, mutta niissä käytetään usein yleispuhekieltä, jolloin varsinaisia (arki)puhekielen piirteitä ei esiin-ny.

Puhe ja kirjoitus siis risteävät monin tavoin, eikä ero käytettävien kielimuotojen vä-lillä ole aina selvä. Kirjoitetun kielen puhekielisyyksiin kiinnitetäänkin huomiota yleensä vain silloin, kun ne poikkeavat kirjakielisestä sanonnasta. Jos ne ovat samanlaiset, kysymys ei ole olennainen. (Hiidenmaa 2004: 222–223.) Puhekielen piirteet kiinnittävät huomiota kirjoituksessa silloin, kun niitä ei ole totuttu siinä näkemään.

Kaunokirjallisuudessa kielimuotojen variaatio on yleinen keino, jolla luodaan kuvaa henkilöistä. Hiidenmaan (2004: 248–250) mukaan puhekielen piirteiden käyttö esimerkiksi tiedotusvälineissä ja erilaisissa asiateksteissä on myös yleistyvä tyylikeino. Puheenkaltaisil-la rakenteilPuheenkaltaisil-la ja kepeämmällä kielenkäytöllä luodaan sekä autenttisuutta ja illuusiota todel-lisuudesta että myös rentoa ja tuttavallista imagoa. Toisinaan esimerkiksi murrepiirteet tai slangi ovat puhujan tavaramerkki, toisinaan taas niillä osoitetaan alentuvaa suhtautumista tai ne voivat leimata puhujan (ks. myös Tiittula 2001: 7).

Kirjoitustulkkaus on edellä mainittuihin verrattuna erilainen kirjoitetun puheen käyttötilanne. Ensinnäkin tulkki kirjoittaa toisen henkilön eli puhujan tuottamaa kieltä oman kuulemansa, tulkintansa ja muistamansa perusteella, ja toisekseen tilanteessa tulkilla on kova kiire, jolloin harkinta-aika kuullun ja kirjoituksen välillä on hyvin lyhyt. Tekstin tuottaja eli puhuja ei ole tarkoittanut puhettaan kirjoitettavaksi vaan ensisijaisesti kuulta-vaksi, minkä vuoksi hän ei yleensä varmastikaan ajattele, miten teksti kirjoitettaisiin.

Tul-killa puolestaan on ammattinsa puolesta velvollisuus kirjoittaa kaikki kuulemansa mahdol-lisimman tarkasti. Käytännössä kuitenkin teksti muuntuu matkalla, koska tulkki ei ehdi kir-joittaa aivan kaikkea ja kuten edellä on jo todettu, puhetta ei koskaan pystytä kirjoittamaan täydellisen tarkasti.