260 Taulukko 4 Säkyläläisten solmimat avioliitot vv. 1700-1849 li

Molemmat Säkylästä Toinen aviopuolisoista muualta Yht.

paria

Köyliö Yläne Eura muu pitäjä muualta kaikkiaan

vuodet m

yht.

m

yht.

m

yht.

m

yht.

paria

1700—09

67,6 5-5 13,5

2 1 3 8,1 1 1

2,7 213

8,1 12

32,4

100,0

1710—19

81,8

1 1

4,5

1 1

4,5

1 1

4,5

1 1

4,5

18,2

100,0

1720—19 44 75,9

8 2 10

17,3

-

3,4

1 l

1,7 1-1

1,7 14

24,1

100,0 1730—39

74,5

5 1 6

11,8

2 2

3,9

1 2 3

5,9

-

3,9

25,5

100,0

68,7

3 3

6,3 0,0

7 7

14,6

5 5

10,4

31,3

100,0

1750—59 46 83,6

2 1 3

5,5

2 1 3

5,5

1 1 1,8 1 1 2

3,6

16,4

100,0

1760—69

80,6 8-8 12,9

-

1 1,6 1 1 1,6

2-2 3,2

19,4

100,0

1770—79 46 64,8

8 3 11

15,6

3 1 4

5,6

2 1 3

4,2

-

9,9

35,2

100,0

1780—89

85,0

2 2

3,3

2 2

3,3

1 1 1,7

13 6,7

15,0

100,0

1790—99

77,8

8 3 11

13,6

3 3

3,7

1 1 1,2 3

-

3,7

22,2

100,0

1800—09

85,2

4 4

6,6

1 1 1,6

0,0 4-4 6,6

14,8

100,0

1810—19

88,6

-

2,3

-

2,3

-

4,5

-

2,3

11,4

100,0

1820—29

85,1

3 3

3,0

3 3

3,0

3 3

3,0

-

5,9

14,9 101 100,0

1830—39

87,4

1 1 1,1 2 2

2,2

8 8

8,4 1-1

1,1 12

12,6

100,0

1840—49

75,6

8 8

6,5

-

5,7

-

10 8,1

5-5

4,1 30

24,4 123 100,0

m

miehiä

n =

naisia

261 5. Väestön sosiaalinen rakenne

Yhteiskuntaryhmät

Säkylä oli maatalousvaltainen pitäjä, jonkatalot olivat melkeinkaikki pie-nenpuoleisia. Säätyläisiä oli pääasiassavain pappisperheet. Talollisten ^lisäksi pitäjässä oli niinkuin muissakin maalaispitäjissä palkollisia, sotilaita,

torp-pareita, käsityöläisiä ja itsellisiä, sekä itse toimeentulevia että muidenvarassa eläviä.

Asetelma 31

Säätyluokat 1749, 1769ja ¹⁷⁹⁰¹⁵

1749 1769 1790

henkeä ^% henkeä ^% henkeä ^%

I Säätyläiset 13 2 21 3 21 3

II Talolliset 74 (12) 80 (11) 128* (16)

-palkolliset jaedellisten

yli 15-v. lapset 190 (32) 245 (34) 126 (16)

-edellisten alle 15-v.lapset 197 (33) 268 (37) 113 (14)

-vanhukset 28 (4)

Talonpoikaisluokka yhteensä 464 ⁷⁷ ⁵⁹³ ⁸² ³⁹⁵ ⁵⁰

111 Käsityöläiset, sotilaat ym. 53 9 38 5 129 16

IV Erilaiset itselliset 71 12 78 10 252 31

Väkiluku 598 731 797

* Tässä talollisten lukuun sisältyvät myös heidän yli 15-vuotiaat lapsensa, palkolliset on merkitty erikseen.

Tabellienmuuttuvat luokitusperusteet janiiden täytössä ilmenevähorjuvuus vaikeuttaa vuoden 1790lukujen vertailua aikaisempiin talollistenja

itsellis-ten kohdalla.

Talonpoikaisluokkaan laskettiin kaikki palkolliset, jotka vuosisadan kes-kivaiheilla ^olivatkinyleensä talon leivissä. 1790-luvulla ^oli ^syntynyt runsaan-lainen mäkitupa-asutus, josta johtuu, että palkollisten ryhmä pieneni ja

262

itsellisten kasvoi. Käsityöläisiä tuli jatkuvasti lisää. Tilattomia ja sotilaita oli jo ennen 1800-luvun vaihdetta satakunta taloutta¹⁶ jatämä kehitys jatkui seuraavalla vuosisadalla erittäin selvänä. Ruokakuntia oli vuoden 1805 tie-tojen mukaan yhteensä 174, eikä näistä yksikään sopinut tilastolomakkeen

»hyvinvoipia»-kohtaan. Kirkkoherra oli katsonut »toimeentuleviksi» 52 taloutta, »köyhiksi» 117 ja »rutiköyhiksi» 5.¹⁷

Tabellien luokitteluperusteet muuttuvat vuoden 1805 jälkeen niin perin-pohjaisesti, että eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvan väen kokonaismäärää ei voi tarkasti ^laskea. Miespuolisen väestön säätyjakautuma on

seuraavanlai-nen:

Asetelma 32

Miespuolisen väestön jakautuminen yhteiskuntaluokkiin vv. 1805-65¹⁸

1805 1825 1845 1865

I Säätyläiset 3 2 2 2

II Talolliset

a. oma maa 50 54 50 50

b. toisen maa 4 2 4 4

c. torpparit 5 17 103 140

111

a. Sotilaat (v.

1810-1854entiset sotilaat) 47 10 1 9

b. Käsityöläiset 15 16 25 31

IVPalkolliset (sulk. piiat) (142) 137 (142) 179 (163) 172 (161) 206

V Työttömät itsellismiehet 34 36 ³⁴ ²¹

Alemman yhteiskuntaluokan osuus oli koko ajan selvästi ^kasvanut jo edellisellä vuosisadalla, ^ja 1860-luvulla sen osuus koko väestöstä oli 90 ^%.

Selvimmin näkyy torppareiden ja palkollisten määrän ^nousu. Toisaalta kä-sityöläiset eivät suinkaan aina olleet yhteiskunnan alimpaan luokkaan kuu-luvia, sillä osa heistä tuli hyvin toimeen janautti melkoista arvonantoa. Sa-moin muutamat torpparit vastasivat hyvinkin pienen talon isäntää varalli-suudeltaan. Toisaalta taas luokka Y, työtä (ts. vakituista ammattia) vailla

263 olevat itsellismiehet, ei anna oikeata kuvaa tämän luokan todellisesta suu-ruudesta, vaan siihen kuului ^melko paljon naisia, leskiä ja työkyvyttömiä näiden itsellismiesten ja heidän perheittensä lisäksi. Se väki, jonka Säkylä syntyvyyden kasvun avulla sai lisää, joutui todella koviin elämänoloihin.

Maalaisyhteiskunta ^oli niin kehittymätön, ettei ^se voinut määräänsä enem-pää käyttää hyväkseen tarjolla ^olevaa työvoimaa.

Säätyläiset

Säkylässä säätyläisiä oli vain papistoja sittemmin ^Saunalan puustellissa asu-nut varuskirjuri. Ennen isoa vihaa oli vaikuttanut jonkin aikaa kapteeni Tyroli perheineen, mutta hänen lähdettyään ^vain papisto edusti seudullaan yhteiskunnan ylempiä sosiaalisia ryhmiä. 1700-luvun lopulla Isosäky-lässä asui myös majuri Söderborg Kirrin rusthollissa, ^mutta suku muutti sit-temmin paikkakunnalta.

Säkylän vähäinen säätyläistö oli läheisessä yhteydessä sekä keskenään että talonpoikaisluokkaan, varsinkin tämän ylimpään ryhmään, rustholla-reihin. Keskinäiset avioliitot vahvistivat siteitä. Kirkkoherra Elgfooth oli

naimisissa edeltäjänsä Elenrik Laihianderin tyttären kanssa, vuonna 1746 kappalaiseksi tullut Thomas Lindquist solmi avioliiton edeltäjänsä Simon Fonseliuksen lesken ^Agneta Rimanin kanssa ja sai samalla neljä

lapsipuol-ta.¹⁹ Tämänkaltainen institutio oli yleinen Suomen papiston piirissä, sillä

varattoman pappismiehen oli vaikeata huolehtia edeltäjiensä perheistä pie-nellä palkallaan ellei ^hän avioliiton ^avulla ^yhdistänyt perhettä omaan ruokakuntaansa. Monesti tämänkaltainen avioliitto ^oli epävirallisena vaati-muksena viran saamiselle. ^Papit ^huolsivat edeltäjiensä omaisia ja jättivät

nämä perinnöksi seuraajilleenkin. Niinpä kirkkoherra Elgfoothin iäkäs ty-tär, »Demoiselle» ^{C. G.} Elgfooth, jo 97-vuotias, sekä edellisen kirkkoherran

leski, Adriana Gustava Arell asustelivat kirkkoherra Mellbergin pappilassa

vuonna 1840.²⁰

Kappalaisen Lindquistin toinen ^puoliso oli ^AnnaLilljewall, ja Lilljewallin puolisona taas oli Elisabeth Elgfooth, joten nämä 1700-luvun lopun kolme säätyläisperhettä olivat liittyneet toisiinsa kiintein sitein.²¹ Samantapainen läheinen yhteys jatkui seuraavallakin vuosisadalla.

264

Säkylän lukkari arvostettiin sosiaalisesti melko korkealle päätellen hei-dän solmimistaan edullisista avioliitoista. 1700-luvun alussa tehtävää hoita-nut lukkari ^Matti Mikonpojan tytär nai Sorkkilan talon pojan, joka siirtyi hänen tilalleen,²² ja lukkari Johan Sandström vanhemman^puoliso ^oli Nikka-rin talon tytär Liisa. Näiden poika Johan Sandström nuorempi taas nai

itsensä kirkkoherra Coleruksen tyttären Regnata Helenan.

Talonpojat

Talonpoikaisluokka oli papiston jälkeen heti Säkylän ylin sosiaalinen ryh-mä. Vaikka Säkylässä ei rikkaita talonpoikia ^ollutkaan, muodostui tässäkin ryhmässä selvä luokkajako niinkuin muuallakin ^Suomessa.

Talonpoikais-luokka kohosi toisaalta myös kokonaisuutena arvossa sitä mukaa kuin ylei-nen varallisuus nousija itsellisluokkaja torppariryhmä kasvoivat.

Sosiaalisesti arvokkainryhmä oliratsutilalliset eli rusthollarit. Ratsumie-hen pitoon annettiin ^lupa ^vanhastaan sellaisille tiloille, joiden kantokyvyn vouti tiesi hyväksi. Ratsutilan piti mielellään ollaperintötalo, muttakruunun tilakin sai oikeuden varustaa ratsumiehen, jos se katsottiin tarpeeksi vau-raaksi. Säkylän ratsutilat olivat vakiintuneet jo 1600-luvun kuluessa, eikä niissä enää 1700-luvullatapahtunut muutoksia.

Säkylän ratsutilat

1700-N:o 96 Klemola, Iso-Säkylä N:o 97 Perttula, Iso-Säkylä N:o 98 Lamppala, Iso-Säkylä N:o 99 Pruuni, Iso-Säkylä N:o 100 Koppala, Vähä-Säkylä N:o 101 Sonta, Vähä-Säkylä N:o 102 Ketola, Pyhäjoki N:o 103 Toola, Pyhäjoki²³ N:o 104 Mäkelä, Pyhäjoki

Säkylän ratsutiloista vain Pruuni ja Lamppala olivat vielä 1700-luvun ^alussa kruununtiloja.

265 Kun Suomen sotaväki ^vuonna ¹⁸¹⁰ hajoitettiin ja ratsumiehen varusta-misen sijaan maksettiin kruunulle vakanssivero, määräjakoislaitoksen teh-täväluokituksella ei enää ollut tosiasiallista merkitystä. Vanhat arvonimet kuitenkin säilyivät, ja myöhemmin kahtia jaetutvanhat ratsutilat jatkoivat elämäänsä kummankin talon mukana. Ratsutilalle ^oli määrätty aputilaksi jokin pienempi ^tila, jolta se sai kantaa verot ratsumiehen varustamiseen, ja rusthollien sekä augmenttienvälinen hienoinenvastakohtaisuus eli sekin voi-makkaana, vaikka itse järjestelmä ei sitä enäätukenutkaan.

1800-luvun pitäjäyhteisössä talonpoikaisluokka muodosti sen ylimmän kerroksen, joka piti päätäntävaltaa käsissään. ^Vain ^maata omistavilla oli äänioikeus pitäjänkokouksissa. He omistivat myös ^maan, jota torppari ja mäkitupalainen viljeli, heillä oli holhoojan valta palkollisiinsa ja käytän-nössä he pitivät torppareitakin isällisessä suojeluksessaan. Talonpoikais-luokka oli kirkon hallinnon kantava voima. Omavaraistalouden aikana talonpojan tekemä työ oli ainoita, joita fysiokraatit, ajantaloustieteen suunnan edustajat, saattoivat ^pitää ^tuottavana ^työnä. ^Tästä näennäisestä mahtavuudestaan huolimatta talonpoika oli ^edelleen hyvin riippuvainen luonnosta, ja toisaalta itsenäisyyttä rajoitti valtakunnan hallitus, hallinto-virkamiesten selitykset maanluonnostaja joissakin tapauksissa myös yksi-tyiset säätyläiset yleisen ^edun varjolla. Varsin vaarallinen ja pitkään seu-dun talonpoikaisluokan voimiajäytänyt vastustajaoli Kauttaanruukki, jolle säkyläläisetkin joutuivat puolitoistasataa vuotta kuljettamaan hiiliä mitä-töntä maksuavastaan.

Koska talonpoikaisluokan vaikutusvaltaoman pitäjän asioissaoli voima-kas jakasvoi tehtävien moninaistuessa, heidän vastuunsakin oli suuri. Tämä vaati talonpoikia ottamaan selvää monenlaisista asioistatäysin ominvoimin.

Se oli ^samallakehittämässä ^heitä yhä suurempaan asiantuntemukseen, jota kunnallishallinnonuudistus vaati.

Torpparit jatorpat maata maattomien käyttöön

Säkylän itsellisväestön kasvu johti auttamatta tilanteeseen, jolloinkaikkien ruokkiminen kävi mahdottomaksi ^entisin menetelmin. ^Tilanne oli sama muuallakin Suomessa, eikä ⁿⁱⁱⁿ ^ollen käynyt päinsä lähettää liikaväkeä

266

Juvankosken Mansikan torpan isäntä Erik Ma-tiaxenpoika oli kuollut ja hänen »valtoin omaisuu-tensa» ilmoitettiin myy-täväksi huutokaupalla:

rauta- ja puuesineitä, mie-hen vaatteita, kaksi leh-mää, mulli, kuusi lammas-ta. ^- Valok. T. Siltanen.

palvelukseen pitäjän ulkopuolellekaan. 1800-luvun alussa asutuskeskukset eivät vielä tarvinneetniinpaljon työvoimaakuin vuosisadan ^lopulle^tultaessa.

Toisaalta myösmaataloustuotteiden ^tuotantoa ^piti ^voimistaa.

Torpparilaitos sai alkunsakartanoista. Talonpojan ei ennen vuonna 1757 annettua kuninkaallista kirjettä ollut sallittu vapaasti antaa maitaan

tor-piksi. Tämämyönnytysjohtui siitä, ettäpeltoalan lisäys oli tarpeenviljan saa-miseksi maan tarpeisiin, javäestön lisääntyminenkin oli mitätoivottavinta.²⁴ Säkylässä torppien perustaminen alkoi kuitenkin voimakkaammin vasta 1800-luvun^alussa, kun väestö oli lisääntynyt tarpeelliseen määrään. Isojako suoritettiin loppuun vuonna 1794. Sen jälkeen talonpojat tiesivät omien maittensa ja metsiensärajat, jatorppasopimuksia oli helpompi tehdä.

Torppien mallista kävivät joka kylään perustetut sotilaiden ja

ratsumies-ten torpat. Toinen esimerkki oli naapuripitäjässä Köyliössä, missä torppia oli ollut aikaisemmin, ^koska rälssimaalle ^{sai niitä} perustaa. Isonvihan jäl-keinen väestönkasvu johti Säkylässä hiljalleen siihen, että itsellisväestön

267 osuus kasvoi talollisten osuuteen verrattuna. Säkylän suurimmatkin talot olivat pienenlaisia,

Ja

niiden raivattu viljelysmaa oli vielä 1700-luvun alku-puolella suhteellisen ^pieni. Raivaus kasvatti sitä kuitenkin ^kaiken ^{aikaa, ja} uusia talouksia voitiin perustaa jakamalla kantatiloja. Ongelmanratkaisuksi tämä kelpasi vielä tällöin, mutta Suomen sodan jälkeen jouduttiin

raivaa-maan lisää maatakasvaneen väestön tarpeisiin. Tämä aika on torppien pe-rustamisen varsinainen alku.

Väestönkasvu onkin torppien syntymisen varsinainen syy Torpparitaloudet jaitsellistaloudet ^1749-1870²⁰^'

Säkylän torpat ja itsellistaloudetvv. 1750—1870. Torppien määrän tavatonkasvu 1820-luvun lopulta alkaen kääntää torppakäyrän pystyyn. Sen sijaan itsellistalouksien vähene-minen alkaa vasta 1850-luvulta alkaen lähes ^yhtä voimakkaana.

Itsellistalouksissa tapahtui pientä vähenemistä, kun taas torppien _määrä kasvoi suuresti. Moni itsellinen ryhtyi torppariksi. Heidän lisäkseen

torppa-268

reiksi halukkaita ^oli ilmeisesti myös palkollisten ja muiden tilattomien

Jou-kossa. Myös käsityöläiset, joiden toimeentulo pelkän ammatin turvin oli epävarmaa, ryhtyivät torppareiksi varmistaakseen leipänsä. Vuoden 1775 itsellisten suuri määrä ^on osittain seuraus muuttuneesta luokittelutavasta, joskinsiinä näkyy myös 1700-luvun alkupuolen tavallista ^suurempi väestön-lisäys. Luokitteluperusteen muutos taas viittaa siihen, että tällaisen yhteis-kuntaluokan olemassaolo tiedostettiin. Näitä talouksia oli ollutjo aikaisem-min, mutta ne liitettiin maanomistajan palkollisten yhteyteen. Torppien pe-rustaminen helpottikin tilannetta, ainakinitsellistalouksien määrässä tapah-tui suhteellista vähenemistä koko aikajakson loppuun asti.

Henkikirjojen mukaan Säkylän ensimmäinen ^torppari ^oli ^pappilan ^mailla raivaillut Juho Hakala,²⁶ joka mainitaan vuonna 1790. Henkikirjain tiedot torppareista ovat niukemmat kuin väestötilastojen ja varsinkin rippikirjo-jen, joissa torppareiksi luettiin väljästi mäkitupalaisetkin. Käsitteissä oli aluksi sekaannusta. Torpalla tarkoitetaan yleensä ^sellaistavuokratilaa, joka on suurin piirtein itsekannattava, ja jonka haltija maksaa vuokran päivä-työnä taloon. Torppa on päätilan osa. Mäkitupa taas on vain asuntotontti, jonka pieni peltotilkku eiriitä pääelinkeinona harjoitettavaan maanviljelyk-seen.²⁷ Henkikirjain laatija katsoi mäkituviksi sellaisetkinasumukset, joita rippikirjan merkinnät tehnyt kirkkoherra merkitsi torpiksi, ja jopaniiden

haltijain ammatiksitorpparin. Selvää lienee, ettäsuurin osa näistä tulkinnal-lisistatorpista oli varattomia.

Säkylän suurimmat^torppien raivauskaudet olivat 1820-luvun loppupuoli, jolloinperustettiin 49uutta torppaa, sekä vuodet 1865-69. Tähäneivät ^entiset viljelysmaat luonnollisestikaanriittäneet, eivät myöskään Säkyläntilattomat taloudet. Torppien kasvu merkitsi uusienkylien syntyä ja pitäjään muutta-neiden määrän kasvua.

Uusien torppareiden tulostaSäkylään on vielä tallella perimätietoa. Ilmiö oli sen aikaisista ihmisistä siksi ^tavaton, ^että sen muisto ^on säilynyt toista sataa vuotta. Perimätiedon mukaan torpparit tulivat pääasiassa Euran puo-lelta, eikä se aivan väärässä lienekään. Torppareiden alkuperästä on hanka-laa päästä käsitykseen. Hiemanvalaistusta ^antavat muuttotilastot, jotka tu-kevat perimätietoa, vaikka tämä onkin unohtanut syntyperäiset säkyläläiset raivaajat jaetenkinköyliöläiset.

269 Asetelma 33

Säkylän torppien perheiden päämiesten syntymäpaikka 1827-39²⁸

asuma-alue Harju Kirkonpää Isopää Pyhäjoki Vähä-Säkylä yht.

synt.paikka

Säkylä 0 25 ¹⁶ ⁰ ¹ 42

Köyliö 0 2 7 0 1 10

Eura 2 0 5 10 8

Kokemäki 1 1 2 10 5

Muut 6 2 8 1 1 18

Ei mainita 4 1 7 5 6 23

Yhteensä 13 31 40 8 9 101

Kirkonpää jaIsopää muodostivat yhdessä Isosäkylän.

Tänäaikajaksona euralaisia olivähän, noin 10 % kaikista. Rippikirjan anta-mien tietojen mukaan suuri osa oli syntyperäisiä säkyläläisiä, niin ilmeisesti myös monet niistä, joiden syntymäpaikkaa ei mainita. Euralaisten ^muutto Säkylään oli suurintajuuritämän aikajakson lopussa ja se jatkuivielä 1840-luvulle, jolloin myös Vampulan-Loimaan tienoot tulivat mukaan.²⁹ Honki-lahtelaisia asui varsinkin Isosäkylässä. Pitäjänkokouksessa vuonna 1864 vaadittiin näitä pikimmiten ottamaan pitäjään muuttokirja.³⁰ Kokonaisuu-dessaan honkilahtelaisten osuus oli melko pieni. Säkyläläiset, köyliöläiset ja euralaiset olivat enemmistönä torppareissa.

Torppa-asutuksen myötä Säkylään syntyi uusia kyliä, ensimmäiset keski-ajan jälkeen. Uusiksi asutuskeskuksiksi syntyi 1800-luvun kuluessa Karhun-suo Isosäkylän liepeille, Vähäsäkylän ja Isosäkylän maille ^Kolvaa Pyhäjär-ven taakse sekä edelleen Harju, Nummenoja, Sydänmaa ja Takasuo.

Torpat suorittivat vuokransa yleensä päivätöinä päätaloon. Säkylän var-sinaiset talot eivät olleet kovinkaan varakkaita, torpparit vielä köyhempiä jo siksikin, että heillä oli raivaus käynnissä. Niiden muutamien torpankont-rahtien ilmoittama vuokra, joita^vielä ^on tallella, ei alkuun ollutkaan erityi-sen korkea. Jostorpan vuokra olisi ollutaivan kohtuuton, asujaimet olisivat vaihtuneet tiheään ja saatu hyöty olisi ollut vähäisempi. Torpat eivät olleet Säkylän maanomistajillekultakaivoksia, vaan niiden ^syntyynolivatpääsyinä

270

Raskintorpan asuinrakennus. ^- Valok. F. Cederdahl.

intoraivauttaa maata jaasuttaa köyhät, joidenelatus olisi muutoin jouduttu järjestämään kirkonkassan varoilla. Torppari oli hyvin usein talon entinen renki, joka oli nainut piian ja tarvitsi perheelleentoimeentulon. Palkolliset eivät vielä 1700-luvullauseinkaan olleet naimisissa, koska perheen elatuksen turvaaminen katsottiin avioliiton solmimisen edellytykseksi. Perheen

nuo-remmat pojat, jotka aikaisemmin jäivät taloihinsa setämiehiksi, saattoivat

nyt ottaa torpan hyvillä ehdoilla. Näistä syistä ensimmäiset ^torpat syntyivät myönteiseltä pohjalta ilman liiketaloudellista ajattelua, isällisestä ^tai veljel-lisestä suhteesta. Tämä ei kuitenkaan ^estänyt sälyttämästä nuoremmalle po-jalle melkoisia velvoituksia, ^jopa päivätöitä, sillä olihan torpan saaminen hänelle joka tapauksessa etu sinänsä.

Pyhäjoen Toolan rusthollin jaKarpin torpparin välinen ^sopimus ^vuodelta 1855 oli aluksi hyvin kohtuullinen; torppari teki taloon viisi työpäivää tal-vella javiisi kesällä niinkauan kuin ^äiti^eli, mutta sitten määrä lisääntyi kym-meneen kesällä ja samaan määrään talvella. Sen lisäksi tuli vielä tehdä töitä

271 taloon jokaviikko yksi työpäivä, siis yhteensä 72 päivää jotämän sopimuk-sen kohdan mukaan. Kun rustholliin tehtiin jokinrakennus, torpparin piti tehdä jokaiseen yksi nurkka, ei kuitenkaan heinälatoihin.Kaikkina työpäi-vinä hän oli rusthollin ruoissa.³¹ Karpin torpan maksama taksvärkki oli melko kohtuullinen. Vuoden ¹⁸⁰⁵ henkikirja ilmoittaa Säkylän torppien

ta-vallisimmaksi taksvärkkipäiväluvuksi kaksi viikossa eli 104vuodessa. Ta-vallisimmin kartanotorppien työvelvollisuus oli 2-3 työpäivää kartanoon, sisämaan köyhimmillä alueilla vain yksi, mutta esimerkkiksi itäisellä Uudel-lamaalla 4-5, kesäisin jopa 12viikkotyöpäivää.³² Säkyläntorppareiden taks-värkit olivat siis yleisestikin ottaen hyvin kohtuulliset. Karpin torpanisäntä olikinrusthollin poikia. Sopimuksen mukaan vanhan äidin elättäminen jäi hänen harteilleen. Myönnytys japoikkeus tavallisestakäytännöstä oli Kar-pin kohdalla vielä ^sekin ^seikka, ^ettei haltijaväen tarvinnut ^pelätä ^häätöä ra-kentamastaan ja raivaamastaan talosta.

Säkylän torpat syntyivät pääasiassa läheisen suhteenperusteella. Torppari oli jokotalon oma poika tai vävy, usein myös arvostettu renki, joka avioi-duttuaan tai eläkkeellesiirryttyään sai asuttavakseen talosta torpan. Torpat siis täyttivät niilleasetetut yhteiskunnalliset vaatimukset: ne antoivat tilatto-mille leipää januoremmillepojille sekä rengeille mahdollisuuden avioituna-miseen, jotaheillä ei muuten olisi ollut. Vasta seuraaviensukupolvien aikana siteenkatkeaminen kävi mahdolliseksi jalopuksivuosisadan vaihteen

torppa-ri eli torpassaan uurastaen perheensä hyväksi, mutta peläten koko ajan hää-töä. Säkylän torppareiden ja heidän isäntiensä välille ei tiedetä syntyneen samanlaista katkeruuttakuin moninpaikoin muualla, missä nämä kaksi osa-puolta olivat ihmisinä toisilleen vieraammat.³³ Torpparin asemaan tullut epävarmuus ^oli outo piirre vanhanpatriarkaalisen maalaisyhteiskunnan jäse-nille aina 1800-luvun puoliväliin ^saakka, eikä ^se Säkylässä koskaan päässyt niin suureksi kuin esimerkiksiKöyliössä kartanontorppareiden keskuudessa.

Torppareiden jatalollisten välillä oli aina kuitenkin olemassa

varallisuus-ero, vaikka pienimmät talot ja vauraimmat torpat olivat monesti

samanta-soisia toimeentuloltaan. Keskimäärin torpissa elettiin melko vaatimatto-masti.

Kuntorppari rupesi raivaamaan toisen maata sopimus taskussaan, hänellä harvoin muuta omaisuutta olikaan. Kun hän astui avioon ja ruokki

lap-sensa, varallisuus ei paljon päässyt kasvamaan. Kun Löytäneen Tuomolan

273 talon torpparin Heikki eli Henrikki Hurtin vaimo Anna Antreaksentytär v. 1852 ^kuoli, häneltä jäi neljä alaikäistä lasta ja hieman omaisuutta, josta Annan perukirja antaa käsityksen. Rakennuksia talossa oli seuraavasti:

»1 pirtti ynä kamarin ^Kansa 1 kammi (aitta)

1 sauna 1 pihatto 1 lato 1 talli 1 paja»

Heikki Hurtti oli harjoittanut sepän ammattia, ja sen vuoksi torppa ei ollut aivan varaton. Torpassa oli hyvä hevonen ja kaksi lehmää sekä neljä lam-masta, työkaluja oli paljon, etenkin sepänkaluja. Pariskunnalla oli pieni määrä uskonnollistakirjallisuutta, mikä oh melko tavallista varsinkin

Säky-län näillä ^kulmilla ja elintason ^merkkinä ^- oikeastaan vertauskuvana tavoit-tamatta jääneestä päämäärästä ^- seinäkellokin. Rahaksi arvioituna ^tavaraa oh hieman alle 70 hopearuplan edestä. Vaimon kuolema merkitsi Heikille hyvän ajan loppua, kun työtoveri oh poissa. Vainajan omaisuus myytiin huutokaupalla kuolinpesän hyväksi.

Käsityöläiset

Jokainenpitäjäyhteisö kaipasi joomavaraistalouden valtapäivinäkin muuta-mia käsityöläisiä, joista seppä oli vanhastaan tärkein. Kun elintaso nousi, seppienkin määrä kasvoi. ja heidän lisäkseen tulivaträätälit, suutarit, muu-rarit ja erilaiset hieman harvinaisemmatammatinharjoittajat. Kotona tehdyt

vaatteet eivät enää kelvanneet parempaankäyttöön siinä määrin kuin ennen, ja kenkienkin käyttö kasvoi. Ratsumiehen varustaminen lienee osaltaan edesauttanut talonpoikia kääntymään ammattimiehen ^puoleen

vaatetus-Raskin ^torpan kontrahti, jonka on laatinut Johan Lundgren sievistelemättömällä mur-teellaan. ^- Valok. T. Siltanen.

18Säkylä

274

huolissaan. Muurareita tarvittiin taas sitä enemmän, mitä laajemmin siir-ryttiin sisäänlämpiävistä tuvista uuneillalämmitettäviin, sillä ^muuraustyöoli

siksi mutkallista, että harvalla oli siihen taito.

Asetelma 34

Säkylän käsityöläisten määrän kasvu 1700-luvulta 1800-luvun puoleenväliin³⁵

Vuosi Sepät Räätälit Suutarit Muurarit Muita

1710 2

1730 1 1 1

1750 1 1 1

1770 2 2 1 pellavankutoja, nikkari

1790 1 2 pellavankutoja, säämiskäntekijä, sorvari

1810 3 2 3 1 pellavankutoja

1830 ⁵ ⁶ ⁶ ¹ pellavankutoja, nikkari

1850 5 9 4 1 nikkari, sorvari

1870 8 10 6 1 nikkari, sorvari, lasimestari, maalari, karvari

Edellä mainitut käsityöläiset olivat päätyönään ^ammattia harjoittavia.

Moni talollinen ja itsellinen hankki lisätuloja näillä ammateilla, vaikka se ei luvallista ollutkaan. Lisäksi kotitarpeeseen ja naapureiden käyttöön val-mistettiin erinäisiäkäsityöammatin piiriin kuuluvia tavaroita. Kirvesmiehen taito oli luultavasti melko yleinen, sillä ^seurakunta otti työnjohtajaksi usein sellaisia miehiä, joillaei voida osoittaa ^olleen valtakirjaa ammatinharjoitta-miseen. Lisäksi pitäjässä oli vanhoja jo työstä luopuneita ammattimiehiä, joiden taitoja yhä käytettiin hyväksi. Sivutoimiset, vailla valtakirjaa työs-kentelevät tuottivathaittaa niille, ^joillaoli maaherranantama valtakirja am-matinharjoittamiseen. SaunalantalonpoikaAntti, ^jokaoli ollutVimmalassa renkinä, oli hankkinut melkein koko pitäjältä todistuksensaadakseen ^luvan toimia pitäjässä räätälinä. Todistuksen ^mukaan Säkylässä ei ollut ^tuolloin,

1730-luvulla, yhtään räätäliä, ^muttatällaista ammattimiestä^tarpeessa oltiin.

Antin ^tiedettiin ^osaavanvähän räätälinkintöitä. Kirkkoherra suositteli luvan antamista, sillä Anttiolikuuromykkä javoimiltaan niin heikko, etteihänestä

275 Loisen talon

saliraken-nuksen kakluuni, joka ^on tehty 1860-luvulla. ^- Va-lok. Nikander ^& Uusi-virta, Sat. Mus. kok.

pitempään olisirengiksikään. Näin oikeuspäätti suositella maaherralle luvan antamista.³⁶ Antti Saunalasta sukeutui pian ammatistaan tietoinen käsi-työläinen, ja heti kohta valtakirjan saatuaan hän haastoi oikeuteen itsellis-miehen Jaakko Niilonpojan Isosäkylästä, koska tämä oli harjoittanut lai-tonta ompelemista Säkylässä.³⁷

Kaikki anomukset käsityöammatin harjoittajan saamisesta jouduttiin perustelemaan oikeudelle. Maaherra ei hyväksynyt uutta ammatinharjoit-tajaa pitäjään, ellei hänen tarpeellisuuttaan voitu osoittaa. Todennäköisesti Antti Antinpoika Saunalan veli olimuuanTuomasAntinpoika Vähäsäkyläs-tä, jokahaki suutariksi pitäjään. Hänen lupaansa kannatti suurin osa pitäjä-läisistä ja kirkkoherra Laihiander, jotenkihlakunnanoikeus päätti taaskin suositella.³⁸ Hieman mutkallisempaa oli saada pitäjään seppä. Köyliössä toimi valtakirjan Säkylään ja Köyliöön saanut MattiMatinpoikatämän am-matin harjoittajana mutta muutamat säkyläläiset talonpojat valittivat

276

pitkää ja huonokulkuista matkaa Köyliöön. Sikäläinen seppä oli heidän mielestään turhan kalliskin. Isosäkylässä oli sepäntöitä tehnyt jo kauan itsellismies Juho Matinpoika, jolle pyydettiin valtakirjaa Säkylän pitäjän-sepäksi. Sepän tarve oli ^suuri, sillä häntä tarvittiinpaljon erilaisten työka-lujen korjaamiseen, erityisesti myllynkivien valmistukseen, »joka on ^koko valtakunnalle hyödyksi».³⁹ Hyötyyn vetoaminen tuotti nähtävästituloksen, sillä Juho Matinpoika toimi seppänä Säkylässä aina kuolemaansa asti vuonna 1756.⁴⁰

Ison vihan jälkeinen aika oli voimakastataloudellisen kasvun kautta koko maassa. Yhä useampia eri ammattien harjoittajia tarvittiin. Seuraava huo-mattava käsityöläisten määrän lisäys sattui ^autonomian ajan alkupuolelle, ja tähän ^oli ^pääasiassa syynä väestönkasvu. Pitäjäläiset, jotka pitäjänko-kouksissa päättivät muuttoluvasta vielä kuvernöörin valtakirjan antamisen jälkeenkin, ottivat mielellään ^vastaan sellaisia tulijoita, jotka harjoittivat hyödyllistä ammattia pitäjäläisten parhaaksi eivätkä olleetvaarassa joutua

In document Säkylän historia I (sivua 64-156)