• Ei tuloksia

tarintama Niemen luona./-//Ja kahvia he saivat ja joivat sen loppuun

Sitten

juna jyrräsi eteenpäin,pyörät kolisivat,vaunut

heiluivat

ja

täii-slvät.

nyt oli jo

ilmeistä,että mikään

lepo ei

ollut enää

edessä,vaon

rintama.

etulinjat. Vihollinen kuului hyökkäävän. Se on päässyt jatkamaan

rintamaa

aje-lemalla

sotavaunuillaan

vahvasti jäätynyttä merta myöten, hiellä on

kiire ky-seessä»

tankkeja,parvittain lentokoneita,jotka painavat päälle

kuin mikäkin. Näitä sotakoneita

vastaan pitäisi sitten

terennellä.

Oloonpa

k, niin.

Se on

tuskin

sen pahempaa

kuin

monta

kertaa

enHßn.,^

Ehjät talot ja kylät ihmetyttivät

heitä. Värikkäitä

ja harmaita seini',

valehtelevia

akkunoita,kokonainen koskematon kylä

loistavien maaliskuun hanki*.

en keskellä.Kas,

siellä

nousi tumma

tunkio

lumesta, totinen,kodikas

tunkio.' Ne luottivat siis

siihen,että ensi

kesinäkin

on vilja heiluva

tuulessa Vettä

maa

meidän

on ja olla täytyy. Tumma tunkio lumen peittämän pellon

keskellä

oli kaiseva ja ilostuttava, näky. Parempi

isänmaallisintakin

puhetta ja

innostavin-takin marssia. Tämä

kansa ei aikonut

ainoastaan taistella. Se

aikoi

elää.

Sota oli

Täällä

ei tiedetty siitä,

mitään...

sota oli

näille ihmisille

vain kaunis

sankaritarina.

Sotamiehet

huiskuttelivat näille

Äzåalifez

viattomuu*

den tilassa

vaeltaville

/ ja

ihmiset huiskuttelivat

heille,pojilleen,jotka sei-soivat

e©o»a£»iäEezå£fc«

jyristen kulkevien vaunujen

ovilla. Siellä

oli kansa ja maa ja siinä olivat pojat menossa sotaan, linjalle, joka. ei murru, j osta ei pääse kukaan läpi.

Sitten

tuli taasen kaupunki ja sotaiset näyt: raunioita ja

tuhkaa

hiiltyneitä ja vääntynyttä rautaa.

Joääakin asemalla juna

seisoi

jostakin syystä

tuntikausia. Siellä

oli parvittain eloisia evakkonaisia. Sota-alueelta paenneet rouvat lupasivat au-liisti kellareihinsa jääneet hillot ja herkut. Sotamiehet vakuuttivat

olevansa kaikkeen

tuhoaraistyöhön hyvin halukkaita.

Vihollinen

on saava tästä, maasta Kai vain tulta ja tuhkaa.

Juna kulki eteenpäin. Suomen maa oli

vieläkin

suuri, i.annattomia

metsiä,

joissa

havu

oli nyt ohuempi,tiheämpi»tuuheampi ja viheriämpi kuin siellä kauka

n?) pohjoisessa,missä, he olivat niin

monasti taitelleet

jäisiä, tummia, tylyn lyh

käisiä

ja kituliaita kuusen

oksia

kylkensä alle,metsiä ja avaria järven jäitä

ja tuhat mökkiä,tuhat kylää maaliskuisten hankien keskellä ja peltoja

hankien

alla. Tuolta he

olivat kaikki

lähteneet,jostakin pesästään metsien ja peltojen

97

kätköstä.kun

myrsky nousi,kun

maailman

mahtajat alkoivat uuden jakonsa ja

taistelunsa maiden

ja merien

herruudesta.

Nyt vieri sotilasjuna kuin tumma viiru isänmaan

kasvoilla.

Rajaseuduilla

taistellaan.

Jotakin

väkivaltaista

tapahtuu maalle ja kansa]le,jotakin uutta ja

tuntematonta

on puristuva

kauhe-assa paineessa,jotakin on ajautuva sodan ahjosta...

Pienessä

kaupungissa,joka näytti pahasti

kärsineen

pommituksista,jossa

silmä

tuskin ehjää taloa,jossa oli vain

raunioita

ja kylmää,h< ta tuhkaa ja

lämmintä

tuhkaa,josta vielä

savu

suitsusi,sellaisessa aution

nakci*

sessä

kaupungissa juna pysähtyi ja he sf ivat

käskyn laskeutua &a alas

ja

nous-ta sitten

suoraapäätä

odottaviin

kuormavaunuihin. Moottorit

alkoivat surista, ilta pimeni ja murheellisen ja. menneen n»kriHß.n häipyi

hämärään»

Siitä tuli

hirmukyyti,kauhujen yö. Vaunut huristivat huristamistaan ja kyim viima puri ja leikkasi. Eli ollut olemassa

mitään kuormapeittei-tä. Turhaan

sotamiehet

ahtautuivat

yhteen "!'^jHnn lämpöä hakien. Kylmyys oli tavaton,se

kävi

kimppuun kuin tappaakseen. Ja.

sitä

riitti kokonaisen

yön,pue-lilvuorokautta

yhtämittaista kyytiä j? kylmyyttä. Mutta

suomalainen

on

noita-maisen sitkeä. Kun vaunu

vihdoinkin

pysähtyi,niin jossakin sinisten nahkojen

ja

kitkavain

luiden

sisässä

lepatteli

vielä

hengen kipinä,lepatteli piinattu sielu,kirahti ilmoille vaisun

kärsimättömästi suomalainen

sana.

Kankeat

haa-mut kcmpelöivät alas autojen lavoilta,aseet kalisivat,sukset kolisivat.

Idän taivaalla punotti outo rusko,sodan rusko: kylät ja kaupungit paloi-vat. Aamu vaikeni,

eteläisellä

taivaanrannalla

ero/tti vielä

vaisuja leimah---duksia,ja korva, kuuli kaukaisia, raskaan tuntuisia jymähdyksiä. Rannikkotyki

stö toimi.

Se oli vielä, kaukaista,mutta se oli kuitenkin

nähtävissä,kuultavissa, tunnettavissa. Siinä

se oli taasen,sota,rintama, odotti

heitä

kuin kaksi kovaa,heltymä

töntä

myllynkiven , j otks. jauho

ivat

ihmisiä, ja omaisuuksia.

Seurasi muutamia päiviä ja öitä,jolloin he majoittuivat ja

lähtivät

liikkeelle,eivätkä

kuitenkaan lähteneet.

Toisinaan palattiin

takai-

-SB-sin talon pihamaalta

»toisinaan tieltä. Talista

he

hiihtivät

kappaleen matkaa ja

seisoskelivat öisessä

pakkasessa

iankaikkisen pitkiä

aikoja

viluisina

ja

kärsimättöminä. Idän taivas punoitti

kuin helvetti,

etäällä

yössä, välähteli

jymähteli.

Sitten

voi tulla käsky

mennä

kylmiin taloihin,joissa he mahtuivat

vain pahaisesti istuma-asentoon kytröttämään

ja

värisemään

vilusta.

Ehkäpä"

juu*

ri

nukahdetuinkin

ennen

hälytystä,sillä

he olivat jo

saavuttaneet

vanhan

so-turin erinomaiset

unenlahjat.

Sitten lähdettiin

ja

hiihdettiin kiireesti

pit-kät taipaleet,majoituttiin,tehtiin lähtöä

ja palattiin

takaisin. Sotamiehet;

väsyivät

tähän soutamiseen

ja huopaamiseen,jolla ei tuntunut olevan

äärtä

eikä

päätä,jossa

ei

näyttänyt

piilevin

älyn kipunaakaan.

voisi .. . .

Ltenps

kiusautunut sotamies o*&aå

ajatella*1 niin

pitkälle,että

Olisi nähnyt itsensä, niin sanottuna

varaväkenä,hätävarana,etäällä

istuvan johtajan

kädessä. Jossakin

meren

jäällä,missä milloinkin, jyrräsivät vihollisen

hyokt

vaunut ja pitkäliepeiset

hahmot hiipivät

ja nyökkäilivät rannikolle.

Missä*ne aikoivat

oikein tulemalla tulla?

Missä

tarvitaan

lisävoimia?

Jossakin

istuva.

johtaja

kuunteli

viestejä ja antoi määräyksiä ja

liikutteli

levottomana

rinto-mantakaista varaväkeään niinkuin

uhattu

ihminerfyfioks alinomaarf haparoipi

4UUrk"-taskujaan,varmistuakseen siitä,että ase on

saapusalla.

Ja

sotamies marssi

ja majoittui, lähtenytkään,nousi ja laski, väsyi ja

epäili

käskijäinsä.

mielentilaa

ja epäili

omaansakin. Auttamatonta

tylsä.mielisyyttä tuntui

sekoittuneen

sodankäyntiin.

Vähitellen

he lähestyivät

rintamaa. Vastaan

tuli hevoskuormia,joissa kuljetettiin viljaa ja

kaikenkaltaista

tavaraa pois sodan jaloista. He saapui-vat isolle maantielle,jossa

kulki pitkiä

autojonoja. Tien

vieressä

näkyi jo