Taloudellinen omaehtoisuus

Ja sitten kun Poesiassa ensi sijaisesti kysymys on siitä, että runoilijat on ottanut tuotantovälineet haltuun (H6)

Vaikka Poesian toiminnan ensisijaisena tarkoituksena ei ole taloudellinen voitontavoittelu, on talous kuitenkin erottamaton osa sen toimintaa. Liiketaloudellinen toiminta, Poesian tapauksessa kirjamyynti, mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden ja tuo taloudellisia nan resursseja ilman ylhäältä päin asetettuja tavoitteita tai paineita. Taloudellisen toimin-nan katsottiin myös mahdollistavan uudenlaisten toimintaympäristöjen luomiseksi. Haasta-teltavat pitivät Poesian harjoittamaa liiketoimintaa pikemminkin yhtenä toiminnan ulottu-vuutena kuin erillisenä ja itsenäisenä sfäärinä (vrt. Lehtonen 2014). Erään haastateltavan mukaan runous ei voi ”olla olemassa ilman, että sillä on joku suhde ja vastuu omasta ta-loudellisesta ajattelustaan”.

(…) musta tuntuu että se on kokonaan irtautunut, siis talouden käsite on sairas.

Että sillä ei oo mitään sellasta konkreettista todellisuuspohjaa, joka pitäis olla olemassa. (H1)

Ja siinä on usein just se, että miten talous ymmärretään ennen kaikkea voittoa tuottavana tai voiton maksimoimiseen tähtäävänä toimintana. (H2)

Mun mielestä itse asiassa ongelma ei oo se kaupallistuminen tai tuotteistuminen itsessään. (…) Se ajatus siitä pitkästä hännästä, ja taloudellisen toiminnan muodoista, jotka mahdollistaa tietynlaisen anarkistisen itsenäisyyden, (…) siis se että ei tarvita suurta menestystä, vaan tarvitaan paljon pieniä hanoja... (H5)

(…) meidän ei tarvii ajatella Poesiaa ensisijaisesti palkkatulon lähteenä, vaan meidän pitäis ajatella sitä ikään kuin luonnollisena henkilönä, jolla on oma taloutensa ja oma lompakkonsa (H6)

Poesian toiminnan järjestäminen sen taloudelliselta kannalta on mahdollista vain liiketa-loudellisen toiminnan kautta. Osuuskuntana Poesia ei ole oikeutettu toimintaa edistäviin –

57

ja samalla niin sanotusti kilpailua vääristäviin – julkisiin, taloudellisiin tuen muotoihin.

Poikkeuksen tähän sääntöön muodostavat erilaiset starttirahan tyyliset tuen muodot, joista lisää tuonnempana.

Talous on siis osa osuuskunnan ekologiaa; se mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden ja esi-merkiksi kirjojen materiaalisen tuotannon. Tosin huolimatta siitä, että monet haastateltavat pyrkivät selvästi haastamaan käsitystä siitä, mitä taloudella valtavirtaisessa keskustelussa pääsääntöisesti tarkoitetaan, oli tästä merkitysten painolastista selvästi joidenkin myös hankala pyristellä ulos:

Mä huomasin et mä oisin oikeestaan aika hyvä myymään asioita, jos tuote on hyvä niin kyllä mä saisin sitä myytyä, mut sit mä en tiiä haluanko mä huomata sellasia asioita itsestäni. (H8)

Joo siitähän me keskusteltiin, se oli yks sellanen kiistakysymys kyllä myös muistaakseni, että osa porukasta vierastaa sitä yrittäjäretoriikkaa, tai siis sitä retoriikkaa, jossa tuotteistetaan ja kaupallistetaan toiminta, mikä yrittäjyyteen, mikä sen mukana tulee. (H3)

Hallitsevien talousdiskurssin muotojen koettiin siis kuvaavan huonosti Poesian toimintaa siitä huolimatta, että sen toiminnan keskeinen ulottuvuus on kirjojen jakelu nettijulkaisujen ohella myös kirjamyynnin kautta.

Nykyisellään taloudellinen omaehtoisuus saa merkityksensä Poesiassa suhteessa osuuskun-taan, ei niinkään osuuskunnan yksittäisiin jäseniin. Ainoastaan toimistosihteeri saa työs-tään pientä rahallista korvausta, minkä lisäksi Poesialla voi olla jäsenilleen välillistä talou-dellista merkitystä Poesian julkaisemien teosten kautta: matalampi julkaisukynnys helpot-taa myös pääsyä apurahojen piiriin. Erityisesti osuuskunnan perustamisvaiheilla osa haas-tateltavista kuitenkin toivoi, että osuuskunnan kautta voitaisiin laskuttaa myös omia, ei suoranaisesti Poesian toimintaan liittyviä projekteja, eli se toimisi enemmän myös työ-osuuskunnan tapaan.

Yks syistä miks osuuskunta sillon perustettiin niin oli se, et ihmiset vois myös omia henkilökohtasia projektejaan laskuttaa osuuskunnan kautta, mitkä ei liity ollenkaan kustannustoimintaan (H4)

Se idea, ainakin osalla, oli nimenomaan se elannon hankkiminen, et miten

58

tavallaan freelancer-tyyppiset, outoon koloon pudonneet kulttuuriammattilaiset vois hankkia elantoo jotenkin uudella tavalla ja järjestäytyä uudelleen. (H5) Jotkut halus vaan kokeilla osuuskuntatoimintaa, ja jotkut kokeilla et onko mahollista tehä tästä elinkeinoo itselleen jotenkin tommosen toiminnan kautta.

(H8)

Tää yleinen konteksti Poesian ympärillä on tietysti se, että kirjallisuudessa työskentelevät ihmiset, ja varsinkin jos työskentelee lähinnä runouden parissa, niin kysymys on yleensä kulttuurin sekatyöläisistä, joiden rahavirrat on aina pieniä, mut ne tulee monia puroja, kanavia pitkin. Ja siinä mielessä Poesia voi olla yks sellanen keskittymä, tai solmukohta, tässä runouden kentällä, jonka kautta tiettyjä asioita ja erilaisia virtoja kanavoituu. (H6)

Siitä puhuttiin (…) että olis hankkeita myös, että se olis myös tällanen työosuuskunta ja toimintaosuuskunta, et järjestettäis juttuja. Ja minä, mä olin ite sitä samaa mieltä (…) siitä syystä, että mä näin että siitä tulee osuuskunnan kannalta tarpeellista rahaa, me saadaan siitä varoja lisää, mikä mahdollistaa sen kustannustoiminnan. (H3)

Toiminnan selkeyttämisen ja resurssien vähäisyyden vuoksi osuuskunta kuitenkin pian perustamisen jälkeen linjasi, että sen toimiala rajataan kirjakustantamiseen ja sitä selkeästi tukeviin hankkeisiin. Kustannustoimintaan suoranaisesti liittymättömät hankkeet toisivat kyllä osuuskunnalle tai sen hanketta toteuttavilla jäsenille taloudellista hyötyä. Taloudellis-ta hyötyä ei kuitenkaan välttämättä koeTaloudellis-ta kaiken vaivan arvoisiksi, etenkin jos asiaa Taloudellis- tarkas-tellaan koko osuuskunnan ja sen toiminnan tarkoituksen näkökulmasta.

Toiminnan ollessa pienimuotoista ylimääräisen, ei suoranaisesti ydintoimintaa tukevan toiminnan katsottiin vievän arvokkaita resursseja. Kyse on perustavanlaatuisesta erosta kahden eri osuuskuntatyypin välillä, jota voidaan kuvata parhaiten toiminnan tavoitteen kautta. Siinä missä työosuuskunnan tarkoituksena on ratkaista toimeentulon ongelmia, on nykyisen Poesian tarkoituksena tehdä sitä, mitä ”osataan parhaiten”, eli kustantaa kirjoja:

(…) mä en tavallaan haluis et Poesia unohtais sen, mitä me osataan parhaiten tehä, ja sen fokuksen, mikä on just se kirjojen julkaseminen. (H6)

Fokuksen hämärtymisen lisäksi työosuuskunnan ajatuksen hylkäämisessä on kyse myös resursseista. Mikäli osuuskunnan tarkoituksena oltaisiin nähty toimeentulon parantaminen, olisi edellyttänyt huomattavaa liikevaihdon kasvattamista. Sillä puolestaan olisi väistämät-tömiä vaikutuksia suoraan toimintaan ja toiminnan resursseihin.

59

Keskustelu työosuuskunnan mahdollisuudesta kytkeytyi haastatteluissa myös hanke- ja projektirahoituksen ongelmiin. Osa haastateltavat nosti esille, että alkuvaiheen suunnitel-mat suhteessa työosuuskunnan mahdollisesti toteuttamiin projekteihin olivat useimmiten kytköksissä johonkin hankerahoitukseen. Tällainen toimintatapa miellettiin kuitenkin myös osittain ongelmalliseksi:

Se ajautu jossain määrin ongelmiin se toiminta ja se ajattelu, se puoli siitä osuuskunnasta sen takia, että kun sitten kuitenkin on hirveen vaikee lähtee tekeen jotain sen perusteella, et on joku ennalta, jossain virastossa määritelty hanke, johka sitten pitää sovittaa se oma toiminta ja oma kiinnostus. Ja sit kun loppujen lopuks tosiaan se kuitenkin on se, että ei meitä osuuskunnassa kiinnosta mikään muu kuin kirjallisuus. (H5)

Mulla on sellanen tietty romantiikka sitä kohtaan, että joku tekee kirjoja ja myy niitä ite ja tavallaan suostuu myös myymään, saa siitä rahaa ja sillä on myös jotain merkitystä, ehkä erona sille, että jostain korkeesta hallintoelimestä myönnetään jotain apurahoja (…) (H1)

Hankerahoituksen voisi siis katsoa kaventavan osuuskunnan omaehtoisuutta, sillä yksittäi-seen projektiin myönnetyn ulkopuolisen rahoituksen katsottiin tuovan omanlaisiaan rajoi-tuksia osuuskunnan toimintaan. Vastausten perusteella ei ole viitteitä niinkään siitä, että hankerahojen katsottaisiin kaventavan taiteellista autonomiaa. Kyse vaikuttaa olevan pi-kemminkin toiminnan rajoituksista kuin luomisen vapaudesta.

Hankerahoituksen ongelmat konkretisoivat erityisesti suhteessa Poesian toimintansa alussa saamaan, opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään luovan talouden apurahaan. Apura-han käytölle oli asetettu ylhäältä päin määrätyt, melko tiukat raamit: sitä ei voitu hyödyntää osuuskunnan perustyöhön eli kirjakustantamiseen. Luovan talouden apurahan turvin Poesia hankki itselleen muun muassa fontin ja sarjailmeen, jota on hyödynnetty joidenkin teosten taitossa. Rahoilla järjestettiin myös taittokoulutusta. Sen lisäksi, ettei rahoja voitu käyttää varsinaiseen kustannustoimintaan, monia haastateltavia häiritsi hankkeeseen liittyvä luovan talouden retoriikka ja tavoitteet. Hankerahoitushakemuksia kuvattiin myös itsessään työ-läiksi tavoiksi toiminnan rahoittamiseksi.

Me saatiin yks Opetusministeriön, mikähän se oli, joku luovan talouden 10 000 euroa, mikä oli tarkotus sijoittaa meidän tuotteiden kehittämiseen, nimenomaan

60

tuotekehittelyyn. Sillon me väännettiin (...) siitä et millä kielellä me puhutaan tästä, et ollaanks me nyt näitä luovan talouden tämmösiä... Joo et se ois varmasti mahdollista että, se oli hirveen sellanen ideologinen vääntö, mut sit siihen jotenkin kyllästyttiin, koska luovan talouden, tai ne rahat mistä ne on kiinnostunut niin on enemmän sellasia työllistämiseen suunnattuja (…) (H7) (…) esimerkiks se hanke mihin me saatiin, se tais olla 10 000 euroa, niin käytännössä se oli lähinnä vaan sellasta, että tyyppi sai rahaa siitä, että se kehitti Poesian organisaatiota. Eli lähinnä synnyttää erilaisia byrokraattisia malleja sille mikä toimii paremmin horisontaalisesti (…) Tavallaan piti käyttää rahaa, ostaa ulkopuolisilta sellasia palveluita, mitä me oltas tehty itse asiassa paremmin ite. (H2)

Edellä siteeratut vastaukset edustavat hankerahoituksen ongelmien kahta puolta: toisaalta niiden ei katsota palvelevan tarkoitusta, sillä osuuskunnan tehtävänä ei ole jäsentensä työl-lisyyden tukeminen. Toisaalta tiettyä tarkoitusta varten saadun projektirahan käyttö saattoi tuntua myös pakotetulta, sillä se taipuu vain ylhäältä käsin määrättyjen tehtävien täyttämi-seen. Hankerahoitukseen suhtautuminen ei siis ole Poesian tapauksessa ”kategorisen ein”

sanomista, vaan kyse on pikemminkin käytännön ongelmista ja intressien kohtaamatto-muudesta. Hankerahoituksen kautta mahdollistuvat projekteja voidaan edelleen Poesiassa toteuttaa, jos kyseessä sattuu olemaan aivan erityislaatuinen ja jollekin jäsenelle poikkeuk-sellisen hyvin sopiva hanke, jonka toteuttamiselle riittää aikaa ja motivaatiota. Esimerkki tällaisesta toimintaa kiinteästi tukevasta hankkeesta on DigiDemo-hanke, jonka tarkoituk-sena on kehitellä e-kirjasovelluksia mobiililaitteille. Hankkeen mielekkyyteen liittyy eli-mellisesti myös se, että osuuskunnasta löytyi tekijöitä, joita kyseinen projekti aidosti kiin-nosti, eli sitä lähdettiin tekemään sisällöllisesti mielekkäistä syistä käsin.

Osittain hankerahoituksen kritiikki voidaan nähdä myös yhteneväisenä suhteessa haastatel-tavien kuvaamiin suomalaisen apurahajärjestelmän koettuihin ongelmakohtiin. Vaikka apurahajärjestelmää pidettiin haastatteluissa yleisesti hyvänä ja tärkeänä, nousi niilssä esil-le myös näkemys siitä, että apuraha koettaisiin jollain tavalla vastikkeelliseksi, mikä syn-nyttää apurahan saajalla velassa olemisen tunteen.

(…) meidän täytyy siis, jotta me ollaan sivistynyt kulttuuri, meidän täytyy rahottaa sitä [taidetta] ja pitää sitä, tehdä se taiteen tekeminen mahdolliseksi ja mahdollistaa taiteilijan riippumattomuus, mut samaan aikaan tulee se väistämätön kysymys et jos me annetaan sulle rahaa, niin mitä sä teet sillä semmosta, mikä on yhteistä hyvää (…) Ja tää on ehkä sellanen, niin kuin mä

61

sanoin et yks syy minkä takia mä oon tässä osuuskunnassa niin on se aika kova halu koittaa ratkaista tää velassa olemisen kysymys jotenkin. (H5)

(…) vaikka apurahat on mulle hirveen tärkeitä, niin samalla (…) ajatus itsestä sellasena kirjallisena broilerina, joka vuodesta toiseen ehdollistuu tekemään kirjoja, jotta saa apurahaa, niin se tuntuu pahalta ajatukselta. (H1)

Varsinkin nyt kun on apurahojen piirissä, mitkä pääosin otetaan jostain veronmaksajien selkänahasta, ehkä, en mä tiiä, toisaalta se riippuu mistä ne on, kansalliset apurahat joo mut monet on tietysti säätiöiltä. Mut oishan se nyt hauska kirjottaa asioita, jotka koskettais mahdollisimman laajaa määrää ihmisiä, jotenkin oikeutetumpaa. (H8)

Kuten ensimmäisessä sitaatissa haastateltava esittää, osuuskunta voitaisiin nähdä ratkaisu-na velassa olemisen tunteen ratkaisemiseen juuri sen vuoksi, että osuuskunratkaisu-nan kautta voi-daan organisoida oma taloudellinen toiminta itse ja näin tulla riippumattomaksi ylhäältä päin myönnetyistä rahoituslähteistä. Tilanne on kuitenkin siinä mielessä paradoksaalinen, että toisaalta monissa haastatteluissa nousi esille osuuskunnan jäsenten halu olla sitoutu-matta esimerkiksi palkkatyön mukanaan tuomiin velvoitteisiin. Ylipäätään huomioitiin, että elannon saaminen osuustoiminnasta tarkoittaisi väistämättä nykyisen toimintamallin jonkinasteista muutosta ja edellyttäisi liikevaihdon kasvamista.

Apurahoja ei silti haastatteluissa esitetyistä kritiikistä huolimatta nähty pelkkänä kivireke-nä. Päinvastoin järjestelmän kehittäminen nähtiin yhtenä mahdollisena konkreettisena kei-nona parantaa ihmisten mahdollisuuksia ottaa osaa esimerkiksi osuustoimintaan. Kuten yksi haastateltavista omalta osaltaan asiaa kuvaa, mahdollistaa riittävä apurahoitus aktiivi-semman toiminnan kuin tilanne, jossa toimeentulo on kiven alla:

Ja ihan konkreettisesti esimerkiksi, sillon kun mulla on esimerkiksi hyvä apuraha alla, ei huolta toimeentulosta, niin kyllä mä tiedän, mä teen sillon enemmän Poesian asioita, mä myös mietin, miten sitä toimintaa vois kehittää paljon enemmän, ja sitten taas sillon kun on taloudellisesti tiukkaa tai liian kauan (…) siitä kun on julkaissut edellisen oman runokirjan, niin sitä kuitenkin sitten päällimmäisenä mielessä on se oma tekeminen. (H6)

Samalta kannalta monet haastateltavat perustelivat myös perustulon hyötyjä suhteessa toi-minnan mahdollistamiseen. Vaikka haastateltavien tulonmuodostus oli lähes poikkeuksetta taiteilijoille tyypillisesti monikanavaista ja pätkittäistä, totesivat monet haastateltavat myös, että Poesian jäsenet ovat suhteellisen hyvin apurahoitettuja. Apurahajärjestelmään

62

suunnatusta kritiikistä huolimatta näyttää siis siltä, että järjestelmän ongelmista huolimatta se on nykyisellään hyvä tapa turvata taiteilijoiden toiminnan edellytykset myös muulle kuin varsinaisen taiteellisen työn tekemiselle.

Kysyttäessä, mitkä yhteiskunnalliset seikat haastateltavien mielestä voisivat helpottaa osuustoiminnallista tekemistä, oli kehitysideoiden kirjo runsas. Monet ajatukset liittyivät kuitenkin toimeentuloon. Monet haastateltavat halusivat ”purkaa byrokratiaa” erityisesti toimeentuloon liittyvien käytäntöjen osalta. Yhtenä konkreettisena ratkaisuna tähän nähtiin perustulo.

No apurahat on aika selvä. Aika suora muoto, jolla sitä pystytään mahdollistamaan. Et ihmisillä olis aikaa. (H3)

Perustulo, se auttais (H7).

Kun mä uskon aika paljon perusturvaan oikeana vaihtoehtona. Pikemminkin purkaa nää monimutkaset byrokraattiset järjestelmät, jotka ei oo enää ajanmukaisia, korvata ne perustulojärjestelmällä, ja sen jälkeen tulee mahdolliseksi yhä suurempi pirstaloituminen itse asiassa. (H5)

Perustulosta on olemassa erilaisia malleja, mutta niille kaikille on yhteistä kyseisen sosiaa-liturvan muodon perusluonne: se maksetaan jokaiselle automaattisesti. Taiteilijoiden kes-kuudessa perustulo on nostettu esille muissakin yhteyksissä esimerkkinä ratkaisusta toi-meentuloa koskeviin ongelmiin. Perustulon on katsottu muun muassa edistävän ”työrauhan saamista taiteellisen työn tekemiseen” (Rensujeff 2014, 173). Samaan aikaan on tosin myös painotettu, ettei perustulon ole tarkoitus korvata taiteellisen työn rahoittamiseksi tar-koitettuja apurahoja, vaan että sen on vastattava nimenomaan taiteilijoiden sosiaaliturvaa koskeviin ongelmiin (ks. esim. Taidepoliittisen asiantuntijaryhmän hallitusohjelmatavoit-teet 2015). Perustulon lisäksi haastatteluissa nostettiin esille myös ”byrokratian purkami-nen” sekä laajemmat osuustoimintaa tukevat verkostot ja tukipalvelut ja niiden kehittämi-nen.

Nykyisellään Poesia ei voi tarjota jäsenilleen taloudellista toimeentuloa. Näin ollen Poesi-assa toimiminen käytännössä edellyttää, että toimeentulo on järjestetty jostain muualta, vaikkapa apurahoituksen kautta. Palkkioiden maksaminen tehdystä työstä edellyttäisi

lii-63

kevaihdon merkittävää kasvua, mihin puolestaan tarvittaisiin lisää tekijöitä. Jäsenten tu-lonmuodostukseen on kuitenkin löydettävissä muitakin vaihtoehtoja kuin täysi vapaaehtoi-suus tai normaali palkkatyö. Haastatteluissa nousi esille toive siitä, että jonain päivänä Poesian kautta voitaisiin taloudellisessa mielessä mahdollistaa toiminta joillekin jäsenille sosiaalisin perustein:

(…) aika monella tulee raha muualta. Ne kenellä ei oo mahdollisuutta niin ne ei sitten yleensä myöskään toimita, että se on ihan selvä, ettei me voida piinata kenenkään kenenkään omaatuntoa vaatimuksilla toimitustyöstä, jos siitä ei saa rahaa, samaan aikaan kun on vaikka lapsia ja pitää järjestää jostain toimeentulo perheelle. (H2)

Sit tietysti ehkä toivois, kun se on osuuskunta joka voi määrittää aika pitkälti omien palkkionmaksuperiaatteittensa kohtalon, tai niistä periaatteista itsessään, niin musta ois kiva et ois sellaset tulot, että vois sosiaalisin perustein tukee esimerkiks jotain Poesian jäsentä, jolla ei oo tullut apurahaa tai ei oo töitä tai semmosia lyhytaikasia taloudellisen selviämisen mahdollisuuksia. (H2)

Ajatus sosiaalisin perustein myönnetyistä palkkioista ei noussut kovin laaja-alaisesti esille, eikä sitä nähty vielä nykyisessä tilanteessa edes realistisena. Esimerkki on kuitenkin hyvä osoitus siitä, mitä osuuskuntien solidaariset käytännöt voisivat konkreettisesti tarkoittaa.

On toki selvää, että tällaisten käytäntöjen toimeenpaneminen myös edellyttää keskinäistä luottamusta ja arvostusta, sekä myös demokraattista päätöksentekoa. Haastatteluissa nousi myös esille ajatus, että mikäli osuuskunnan liikevaihto mahdollistaisi jossain vaiheessa palkan maksamisen, olisi siihen ensiksi oikeutettuja ne, jotka nykyisellään tekevät paljon rutiininomaista, ei sisällöllisesti palkitsevaa työtä.

Käytännöllisten toiminnan mahdollisuuksien parantamisen ohella taloudellinen toiminta nähtiin myös mahdollisuutena laajemman ja radikaalimman toiminnan rakentamiseen.

Esille nousi ajatus vertaistalouksista ja uusien talouden muotojen luomisesta. Vertaistalou-den kannalta keskeiseksi ajatukseksi nousi paitsi aiemmin mainittu talouVertaistalou-den roolin näke-minen muuta toimintaa palvelevana tai yhtenä toiminnan luonnollisena ulottuvuutena, myös verkottuminen muiden toimijoiden kanssa. Yhteistoimintaan muiden toimijoiden kanssa suhtaudutaan kaikkien etua palvelevana toimintana.

(…) kaikkia niitä merkityksiä, elintavan mahdollistavia toimeentulon muotoja, mutta myös ajankäyttöä ja kaikkee mahdollista, mikä liittyy talon pitoon (…) mun mielestä runouden, runoudelle ominaisesta taloudesta täytyy pyrkiä

64

tekemään mahdollista jollain keinoilla, ja mun mielestä tää osuuskunta on yks semmonen yritys siihen hiljalleen muodostaa jotain vertaistalouden, joka on sit paljon laajempi, maailmanlaajunen prosessi, joka saattais pyrkiä haastamaan muita taloudellisia järjestelmiä. (H1)

Ja sit sellanen ajatus, että kun jossain määrin kiinnostaa tällanen, tai siis mä koen et se on kiinnostavinta ja radikaaleinta taiteellista toimintaa, joka ottaa osaa siihen talouteen. (…) Et luodaan jotain uusia talouksia tai tällasia (H7) Kylhän tavallaan vaihtoehtoista taloutta, et tavallaan edustetaan mut emmä tiedä välttämättä niinkään luovaa taloutta nimenomaan taloudellisessa mielessä, koska meillä ei hirveesti raha liiku kuitenkaan, et enintään yrittäjä ehkä voisin olla työnteon näkökulmasta, se et minkälaista vastuuta joutuu ottamaan ja törmää uusiin asioihin, ne joutuu kuitenkin hoitaan vähän niin kuin yrittäjänäkin, mut en saa taloudellista hyötyä siitä, muttei myöskään talous oo riippuvainen Poesiasta et mul ei kuitenkaan oo taloudellista riskiä siinä (H4) meidän pitäis jotenkin joissain kohdissa löytää keinoja laskea osuuskunnan ja muun maailman välisiä seiniä alaspäin, ja jotenkin verkostoitua strategisesti sillä tavalla, että ikään kuin jotkut ulkopuolisetkin rahavirrat, muut kuin kirjamyynnistä tulevat niin kulkis meidän kautta (H6)

Taloudellisen toiminnan kautta siis turvataan osuuskunnan toiminnan jatkuvuus sekä etsi-tään vaihtoehtoisia taloudellisen toiminnan muotoja. Toiminnan rahoittaminen kirjamyyn-nin kautta mahdollistaa Poesian riippumattomuuden ylhäältä päin tulevista toiminnan ta-voitteista. Haastatteluissa tuli ilmi myös näkemyksiä, joiden mukaan työosuuskuntamainen toiminta voitaisiin mahdollisesti saada toimimaan esimerkiksi byrokratisia käytäntöjä ke-ventämällä. Haastatellut osuuskunnan jäsenet ovat siis yksimielisiä siitä, että osuuskunnan pitäisi olla omavarainen, jotta toiminta olisi mahdollisimman vankalla pohjalla. Sen sijaan käsitykset siitä, millä keinoin omavaraisuuteen päästään, ovat moninaisia.