• Ei tuloksia

3 Peruskorjauksen arviointi

3.5. Talotekniikka ja energiatalous

Madridin asiakirjassa energiatalouden kysymykset liittyvät kestävään kehitykseen artiklan 8 yhteydessä. Töölön kirjastossa energiatehokkuuden tavoitteita voidaan käsitellä talotekniikan ja ikkunoiden muutosten kautta. Madridin asiakirjassa kestävä kehitys liitetään myös tulevien sukupolvien vaikutusmahdollisuuksiin muutosten jälkeen.

Peruskorjauksessa on kiinnitetty paljon huomiota energiatehokkuuden paranta-miseen. Eteläjulkisivun suuret ikkunat kunnostettiin ja ne varustettiin lämpöla-sipaketeilla lämmöneristyksen parantamiseksi (HKR-Rakennuttaja, 2014, s. 8).

Uudessa valaistusjärjestelmässä hyödynnettiin runsaan luonnonvalon lisäksi muun muassa läsnäolo-ohjausta ja säädettävää valaistusta energian säästämiseksi. Myös lämmitysjärjestelmän ja ilmanvaihdon ohjattavuutta ja automaatiota parannettiin kunkin tilan energiankäytön optimoimiseksi. (HKR-Rakennuttaja, 2014, s. 16.) Nämä muutokset yhtäältä vastaavat Madridin asiakirjan energiatehokkuusohjeisiin, toisaalta parantavat kirjaston käyttäjien kokemusta.

Eteläisen julkisivun ikkunoihin lisättiin keltaiset markiisit ehkäisemään sisätilojen lämpenemistä voimakkaan auringonpaisteen takia (kuva 28; HKR-Rakennutta-ja, 2014, s. 8). Ne vastaavat ulkonäöltään pitkälti alkuperäisiä markiiseja. Uudet markiisit kuitenkin kiinnittyvät seinäpintaan nivelrakenteella, kun taas alkuperäiset markiisit oli ripustettu julkisivun otsapalkista (kuva 27). Markiisit ovat käytössä todennäköisesti lähinnä kesäaikaan: esimerkiksi marraskuussa 2021 markiisit olivat ylhäällä. Rekonstruktio perustuu siis energiatalouden ja sitä kautta käyttökoke-muksen parantamiseen, joten sitä voidaan pitää perusteltuna kulttuurisen merkityk-sen kannalta. Markiisien palauttaminen on myös tuonut julkisivuun alkuperäistä värimaailmaa varsin pienellä muutostoimenpiteellä.

Madridin asiakirjan artiklassa 8 mainittu tulevien sukupolvien huomioiminen suunnittelussa voidaan ymmärtää ohjeeksi, joka koskee kokonaisvaltaisesti kaikkia muutoksia. Töölön kirjaston tapauksessa valtaosa muutoksista ei ole palautet-tavissa peruskorjausta edeltäneeseen tilaan ilman merkittäviä uusia muutostoi-menpiteitä. Suunnitteluratkaisujen tulevaa ajallista kestävyyttä on myös vaikea arvioida saatavilla olevan aineiston perusteella. Kestävän kehityksen näkökul-masta myönteiseksi asiaksi voidaan kuitenkin lukea peruskorjauksessa saavutettu muunneltavuus, joka laajentaa kirjaston tulevaisuuden käyttömahdollisuuksia.

Energiatehokkuuden parantaminen voi joissain tapauksissa vaarantaa kohteen ominaispiirteiden säilymisen. Tapani Mustosen mukaan vuonna 2013 voimaan astuneet korjausrakentamisen energiamääräykset voivat olla uhka arvokkaan rakennuksen ominaispiirteille, jos määräyksistä voidaan poiketa ainoastaan

suojelupäätöksen nojalla (Mustonen, 2013). Töölön kirjaston peruskorjauksen tapauksessa nämä määräykset eivät olleet vielä voimassa, mutta tulevaisuudessa kohteen ominaisarvot saattavat tästä näkökulmasta olla uhattuna, mikäli suojelu-päätöstä ei saada voimaan.

Kuva 27. Otsapalkista ripustetut alkuperäiset markiisit. Kuva: Nina Hackman, 1971.

HKM. Kuvaa rajattu.

4 Johtopäätökset

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, missä määrin Töölön kirjastossa vuonna 2016 valmistuneen peruskorjauksen suunnitteluratkaisut noudattavat Madridin asiakirjassa esitettyjä ohjeistuksia 1900-luvun rakennusperinnön restauroinnista ja suojelusta. Tarkastelin myös nykyaikaisen kirjastotilan vaatimusten sovittamis-ta Töölön kirjaston arvokkaisiin piirteisiin, joisovittamis-ta tulisi peruskorjauksessa vaalia.

Analyysia edeltävässä teoreettisessa osuudessa kartoitin analyysin kannalta tärkeitä käsitteitä, ilmiön taustan ja Madridin asiakirjan pääpiirteet.

Tutkielman perusteella peruskorjauksen suunnitteluprosessi ja -ratkaisut on pääosin tehty Töölön kirjaston arvokkaita piirteitä vaalien ja Madridin asiakirjan periaat-teiden mukaisesti. Analyysin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että varsinkin sisätiloissa ratkaisuja tehtiin usein ennemmin toiminnallisuuden kuin säilyttä-vän korjaamisen ja autenttisuuden ehdoilla. Toisaalta tutkielmassa määriteltyjen kulttuurisen merkityksen osatekijöiden kannalta kirjaston käyttäjien kokemus on tärkeää huomioida.

Analyysin perusteella peruskorjauksen tausta ja tavoitteet kauttaaltaan edistivät kulttuurisen merkityksen vaalimista muutosten suunnittelussa erityisesti rakennus-historiallisen ja -taiteellisen arvon kannalta. Vaikka Töölön kirjastolla ei ole

suojelupäätöstä, rakennuksesta tehtiin kattava rakennushistoriaselvitys ja inventoin-ti, joissa arvokkaita piirteitä on pyritty tunnistamaan. Lisäksi ansioiksi on luettava Helsingin kaupunginmuseon osallistuminen suunnitteluprosessiin sekä pääsuunnit-telijan kokemus arvokkaiden 1900-luvun rakennusten restauroinnista.

Merkittävimmät sisätilojen rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset koskivat alkuperäisiä kantavia rakenteita ja tilojen muotoa ensimmäisessä kerroksessa.

Nämä muutokset eivät kunnioittaneet autenttisuutta ja olivat siten Madridin asiakir-jan periaatteiden vastaisia, mutta ne olivat toiminnallisesta näkökulmasta perustel-tuja. Muutokset avarsivat tiloja ja paransivat käytettävyyttä niin kävijöille kuin henkilökunnalle. Lisäksi ensimmäinen ja neljäs kerros olivat muuttuneet paljon jo aiemmissa vaiheissa ja tärkeimmiksi arvioidut tilat säilyttivät ominaispiirteensä.

Analyysi kuitenkin osoitti myös, että tilaajan vaatimuksesta poistettiin alkuperäi-set kirjahyllyt, vaikka ne oli tunnistettu erityisen arvokkaaksi ja hyvin säilyneeksi osaksi kiinteää kalustusta. Kirjahyllyjen purkaminen muutti aikuisten lainausosas-ton tilallista luonnetta ja heikensi kohteen autenttisuutta. On kuitenkin mainittava, että uusien kirjahyllyjen suunnittelussa saatiin osittain säilytettyä tilan eheyttä kohteelle ominaisen hyllymallin ja materiaalivalintojen kautta. Muutokselle on myös esitetty selkeä toiminnallinen peruste kirjastoaineiston vähenemisen myötä.

Julkisivun ja kaupunkikuvan huomiointi peruskorjauksessa osoittautui analyysin perusteella ansiokkaaksi. Tarvittavat aputoiminnot on sijoitettu huomaamatto-miin paikkoihin ja pintojen korjaukset toteutettu alkuperäistä ilmettä kunnioitta-en. Esteettömyyden, pyöräpaikoituksen ja jätehuollon vaatimat piharatkaisut on suunniteltu kaupunkikuvallinen arvo huomioiden. Näin on saatu säilytettyä kohteen kaupunkikuvallinen merkitys ja kohennettu myös kohteen sosiaalista arvoa paranta-malla esteettömyyttä ja terassien käytettävyyttä.

Tutkielman laajuuden takia peruskorjauksen tarkastelu tapahtui väistämättä varsin yleisellä tasolla. Lisäksi arviointi oli keskitettävä rakennuksen merkityksellisim-miksi ja arvokkaimmerkityksellisim-miksi arvioituihin osiin. Tässä tutkielmassa näkökulma kulttuu-riseen merkitykseen keskittyi pääasiassa historialliseen ja arkkitehtoniseen arvoon, mutta kohteen merkitystä pohdittiin myös sosiaalisesta, kirjaston henkilökunnan ja asiakkaiden arkisen kokemuksen näkökulmasta. Kuten ICOMOSin kulttuu-risen merkityksen määritelmässä todetaan, kulttuurinen merkitys voi kuitenkin olla erilainen eri ihmisryhmille ja rakennusperintöön liittyvät arvotukset ovat kulttuurisidonnaisia.

Luvun 1 lähdeaineisto koostuu pääasiassa rakennusperintöalan asiantuntijoiden kirjoittamista artikkeleista ja kirjoista, joissa on lähdeluettelot ja asianmukaiset lähdeviitteet. Osassa artikkelilähteistä on paikoin havaittavissa henkilökohtai-sia näkemyksiä, jotka eivät välttämättä suoraan perustu tutkittuun tietoon, mutta pohjautuvat laajaan käytännön kokemukseen alasta. Yksittäisten tutkijoiden kirjoi-tusten lisäksi olen käyttänyt ICOMOSin, Unescon ja Ympäristöministeriön julkai-semia aineistoja, joita voidaan pitää luotettavina lähteinä organisaatioiden aseman ansiosta.

Luvussa 2 käytin Töölön kirjaston rakennushistorian ja arvojen määrittelyn lähteinä kirjastohistorian tutkimusartikkeleita sekä Arkkitehdit Mustonen Oy:n toteutta-maa Töölön kirjaston rakennushistoriaselvitystä, rakennusosainventointia sekä peruskorjauksen hankesuunnitelmaa. Töölön kirjaston rakennushistoriasta on yleispiirteitä lukuun ottamatta vain vähän tietoa saatavilla, joten rakennushistoria-selvityksen merkitys oli suuri tämän tutkielman kannalta. Rakennushistoriaselvitys perustuu pitkälti kokeneen toimiston omaan arkistotutkimukseen, haastatteluihin ja käytännön tutkimuksiin kohteessa, joten selvitystä voidaan pitää luotettavana lähteenä. Hankesuunnitelman aineistoon on sen sijaan suhtauduttava kriittisemmin ja aina toteutuneeseen nykytilanteeseen verraten, sillä suunnitteluratkaisut ovat

ja teknisten vaatimusten aiheuttamia mahdollisia haittavaikutuksia Töölön kirjaston ominais arvoille, kuten alkuperäisten kirjahyllyjen poiston tapauksessa. Toisaalta Madridin asiakirjan edustama teoreettinen, monipuoliseen arvojen tunnistami-seen pohjaava näkökulma voi muodostaa pohjan ominaisarvoja kunnioittaville, hyvin perustelluille suunnitteluratkaisuille. Valppaus ominaisarvojen suhteen olisi erityisen tärkeää juuri Töölön kirjaston kaltaisissa kohteissa, joilla ei ole virallista lakiin perustuvaa suojelupäätöstä.

Julkisten arvorakennusten, kuten Töölön kirjaston, ohella 1900-luvun arkkitehtuu-rin suojelua ja korjaustyötä tulisi tutkia ja kehittää myös laajemmasta näkökulmas-ta. Esimerkiksi asuinrakennuksiin ja kokonaisiin alueisiin liittyvät suojelukysy-mykset ovat aikakauden rakennusperinnön säilymisen kannalta merkittäviä. Suurta osaa Suomen ja maailman rakennuskannasta koskeva rakennussuojelu ja laadukas korjaussuunnittelu onkin paitsi kansantaloudellisesti merkityksellistä, myös rakennetun ympäristön kestävän kehityksen kannalta tärkeää.

Lähteet

Aaltonen, H. (2009). Kirjavarastosta olohuoneeksi: yleisten kirjastojen tilojen historiaa. Teoksessa I. Mäkinen (toim.), Suomen yleisten kirjastojen historia (s.

467–612). BTJ Kustannus.

Adlercreutz, E., Kairamo, M. & Mustonen, T. (toim.). (2015). Alvar Aalto library in Vyborg: saving a modern masterpiece. Part 2. Rakennustieto.

Ahonen, G., Alenius, H., Holopainen, R., Lappalainen, S., Palomäki, E., Reijula, K. & Reiman, M. (2012). Rakennusten kosteus- ja homeongelmat. Eduskunnan tarkastusvaliokunta. https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/

Documents/trvj_1+2012.pdf

Arkkitehdit Mustonen Oy (2016). Töölön kirjasto. https://www.arkkitehditmusto-nen.fi/wp-content/themes/mustonen/old/2017-PDF/156_164_189_toolo.pdf Böök, N., Mustonen, T. & Nielsen, M. (2009). Töölön kirjasto.

Rakennushistoria-selvitys. https://docplayer.fi/206703543-T-o-o-l-o-n-k-i-r-j-a-s-t-o-r-a-k-e-n-n-u-s-h-i-s-t-o-r-i-a-s-e-l-v-i-t-y-s-arkkitehdit-mustonen-oy.html

Dushkina, N. (2010). Aspects of Integrity and Authenticity in World Heritage Sites of the Modern Movement. Teoksessa R. Salastie (toim.), Integrity and Authenticity in Modern Movement Architecture – Case Paimio Hospital. Interna-tional expert seminar 1-2 October in 2009 in the Paimio Hospital. (s. 35–52).

ICOMOS Suomen osasto.

HKR-Rakennuttaja (2014). Töölön kirjasto, hankesuunnitelma 15.02.2010. Täyden-netty 4.2.2014. https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/cd/cd2787f767ddc974dd-6935b6849a7cce51c7de2f.pdf

Koponen, O. (2017). Kitsch ja korjausrakentaminen. Teoksessa S. Horto, O.

Koponen, T. Mustonen & S. Woolston (2017). Miten korjata modernismia? How to renovate Modernism? Arkkitehti, 114(1), s. 18–19.

Härmä, T. (2021). Mitä opimme Tapiolan uimahallista? – Modernismin suojelun ja arvottamisen haasteita [diplomityö, Aalto-yliopisto]. Aalto-yliopiston Aaltodoc-julkaisuarkisto.

ICOMOS (2011). 1900-luvun rakennusperinnön suojelun periaatteita, Madridin

ICOMOS (2017). Approaches to the Conservation of Twentieth-Century Cultural Heritage. Madrid-New Delhi Document. http://www.icomos-isc20c.org/pdf/

madrid-new-delhi-document-2017.pdf

Ilonen, P. (2004). Kaleidoskooppi. Lasipalatsin restauroinnin suunnittelu- ja toteutusprosessin koko kuva [lisensiaatintyö]. Teknillinen korkeakoulu.

Ilonen, P. & Lukander, M. (2001). Perspectives for the Conservation of Finlandia Hall. Teoksessa A. Kervanto Nevanlinna (toim.), Dangerous Liaisons. Preser-ving Post-War Modernism in City Centers (s. 68–70). ICOMOS Suomen osasto.

Jetsonen, S. (2013). Miksi moderni, mikä moderni. Teoksessa M. Perkkiö (toim.), Kulttuuriympäristön monet kasvot. Puhetta suojelusta ja restauroinnista (s.

72–75). Suomenlinnan hoitokunta.

Jetsonen, S. (2017). Töölön kirjasto. Arkkitehti, 114(1), s. 32–39.

Jokilehto, J. (1999). A history of architectural conservation.

Butterworth-Heinemann.

Kairamo, M. (2006). Restaurointietappeja aikaraiteella: puoli vuosisataa rakennussuojelua ja restaurointia Suomessa [lisensiaatintyö]. Teknillinen korkeakoulu.

Kairamo, M. (2010). Approaches to the Philosophy of Conservation. Teoksessa Teoksessa R. Salastie (toim.) Integrity and Authenticity in Modern Movement Architecture – Case Paimio Hospital. International expert seminar 1-2 October in 2009 in the Paimio Hospital. (s. 95–107). ICOMOS Suomen osasto.

Kallio, M. A. (2016). Töölön kirjaston uusi päivä. Projektiuutiset,

07.07.2016. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://www.projektiuutiset.fi/

toolon-kirjaston-uusi-paiva/

Kummala, P. & Malmberg, J. (2017). Hyvinvointivaltio ja rakennemuu-tos. Teoksessa S. Jetsonen, P. Kummala, L. Makkonen & J. Malmberg (toim.), Docomomo Suomi: kohdevalikoima. Docomomo Finland: register selection (s. 157–159). Docomomo Suomi Finland ry.

Lahti, J. (2010). Arkkitehti Aarne Ervi – luonnollisesti moderni. Teoksessa E.

Johansson, J. Lahti & K. Paatero (toim.), Aarne Ervi: tilaa ihmiselle = Architect Aarne Ervi 1910–1977. Arkkitehtuurimuseo.

Lindh, T. (2011). Modernin arkkitehtuurin korjaamisesta. Teoksessa Putkonen, L. (toim), Asiasta toiseen. Kirjoituksia restauroinnista ja rakennussuojelusta (s.139–141). Rakennustieto.

Makkonen, L. (2017). Esipuhe. Teoksessa S. Jetsonen, P. Kummala, L. Makkonen,

& J. Malmberg (toim.), Docomomo Suomi: kohdevalikoima. Docomomo Finland: register selection (s. 5–7). Docomomo Suomi Finland ry.

Malmberg, J. (2011). Voimatalon peruskorjaus. Arkkitehti, 108(2), s. 41–45.

Mukala, J. (2014). Aalto – taas kerran. [pääkirjoitus]. Arkkitehti, 111(2), s. 15.

Museovirasto (2014). Finlandia-talo. Rakennusperintörekisteri. Haettu 29.11.2021 osoitteesta https://www.kyppi.fi/to.aspx?id=130.201571

Museovirasto (2021). Rakennusperintölailla suojelu. Haettu 24.11.2021 osoitteesta https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/

rakennusperintolailla-suojelu

Mustonen, T. (2013). Modernin korjaaminen ja normit. Teoksessa M. Perkkiö (toim.), Kulttuuriympäristön monet kasvot. Puhetta suojelusta ja restauroinnista (s. 84–86). Suomenlinnan hoitokunta.

Nissi, A. (2017). Oppimiskeskus. Arkkitehti, 114(1), s. 24–31.

Nurmela, M. & Remes, T. (2006). Porthanian restaurointi. Arkkitehti, 103(1), s.

22–29.

Saarti, J. & Tuomi, P. (2016). Kulttuurilaitoksesta valintataloksi - yleisen kirjasto-laitoksen institutionaaliset tehtävämäärittelyt ja niiden kehitys Suomen itsenäi-syyden aikana. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja 2016, s. 110–123.

https://doi.org/10.17409/kpt.60093

Unesco (2019). Operational Guidelines for the Implementation of the World Heritage Convention. https://whc.unesco.org/en/guidelines/

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2011). Yleisten kirjastojen laatusuositus. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010: 20. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/

handle/10024/75513

Ympäristöministeriö (2015). Korjausrakentamisen käsitteitä. Haettu 26.9.2021 osoitteesta https://www.kulttuuriymparistomme.fi/fi-FI/Tutki_ja_tutustu/

Kasitteita/Rakennetun_kulttuuriympariston_kasitteita

Kuvalähteet

Kuva 1. SKY-foto Möller (1969). Töölö, Taka-Töölö. Etualalla Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6 – Humalistonkatu 10. [valokuva]. Helsingin kaupun-ginmuseo. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/hkm.

HKMS000005:km002lco

Kuva 2. Kanerva, T. (1970–1979). Töölön kirjasto. [valokuva]. Museovi-rasto. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/

museovirasto.4D808CEC8FC2D8C9C75C46E6990CD40F

Kuva 3. Kanerva, T. (1970–1979). Töölön kirjasto. [valokuva]. Museovi-rasto. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/

museovirasto.53E8BB9C4020458748FA421A51442329

Kuva 4. Kanerva, T. (1970). Sisääntulohalli vuonna 1970. [valokuva]. Arkkiteh-tuurimuseo. Teoksessa Teoksessa Böök, N., Mustonen, T. & Nielsen, M. (2009).

Töölön kirjasto. Rakennushistoriaselvitys. s. 53. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://docplayer.fi/206703543-T-o-o-l-o-n-k-i-r-j-a-s-t-o-r-a-k-e-n-n-u-s-h-i-s-t-o-r-i-a-s-e-l-v-i-t-y-s-arkkitehdit-mustonen-oy.html

Kuva 5. Kanerva, T. (1970–1979). Töölön kirjaston musiikkiosaston kuuntelusy-vennys. [valokuva]. Arkkitehtuurimuseo. Teoksessa Böök, N., Mustonen, T.

& Nielsen, M. (2009). Töölön kirjasto. Rakennushistoriaselvitys. s. 65. Haettu 26.9.2021 osoitteesta https://docplayer.fi/206703543-T-o-o-l-o-n-k-i-r-j-a-s-t-o-r-a-k-e-n-n-u-s-h-i-s-t-o-r-i-a-s-e-l-v-i-t-y-s-arkkitehdit-mustonen-oy.html

Kuvat 6.–10. Böök, N., Mustonen, T. & Nielsen, M. (2009). Muutoskaaviot.

Teoksessa Böök, N., Mustonen, T. & Nielsen, M. (2009). Töölön kirjasto.

Rakennushistoriaselvitys. s. 41–45. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://

docplayer.fi/206703543-T-o-o-l-o-n-k-i-r-j-a-s-t-o-r-a-k-e-n-n-u-s-h-i-s-t-o-r-i-a-s-e-l-v-i-t-y-s-arkkitehdit-mustonen-oy.html

Kuva 11. von Bonin, V. (1971). Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6. Portaikko.

[valokuva]. Helsingin kaupunginmuseo. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://

www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:00000wjz

Kuva 12. Kanerva, T. (1970–1979). Töölön kirjaston lukusali. [valokuva].

Museovirasto. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/

museovirasto.45BF1442EC61A31DEDA850559AD2639B

Kuva 13. Kanerva, T. (1970–1979). Töölön kirjasto, interiööri. [valokuva].

Museovirasto. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/

museovirasto.AA64CA69CC84FE777570AACF76EC168D?imgid=1

Kuva 14. Arkkitehdit Mustonen Oy (2014). 1. kerros, 1:400, am oy [rakennuspii-rustus]. Teoksessa HKR-Rakennuttaja (2014). Töölön kirjasto, hankesuunnitelma 15.02.2010, täydennetty 4.2.2014. s. 9. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://dev.

hel.fi/paatokset/media/att/cd/cd2787f767ddc974dd6935b6849a7cce51c7de2f.pdf Kuva 15. Varkila, V. (2021). Töölön kirjaston 1. kerroksen uusi pilari palautus- ja

neuvontatilassa. [valokuva].

Kuva 16. Varkila, V. (2021). Töölön kirjaston lainausosaston kokolattiamatto.

[valokuva].

Kuva 17. Arkkitehdit Mustonen Oy (2014). 2. kerros 1:400, am oy [rakennuspiirus-tus]. Teoksessa HKR-Rakennuttaja (2014). Töölön kirjasto, hankesuunnitelma 15.02.2010, täydennetty 4.2.2014. s. 10. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://dev.

hel.fi/paatokset/media/att/cd/cd2787f767ddc974dd6935b6849a7cce51c7de2f.pdf Kuva 18. Arkkitehdit Mustonen Oy (2014). 4. kerros 1:400, am oy

[rakennuspiirus-tus]. Teoksessa HKR-Rakennuttaja (2014). Töölön kirjasto, hankesuunnitelma 15.02.2010, täydennetty 4.2.2014. s. 11. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://dev.

hel.fi/paatokset/media/att/cd/cd2787f767ddc974dd6935b6849a7cce51c7de2f.pdf Kuva 19. Hujanen, K. (1970–1979). Miljöökuva Töölön kirjastosta. [valokuva].

Keravan museo. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/

kerava_mui.mui-5934

Kuva 20. Varkila, V. (2021). Töölön kirjaston lainausosasto joulukuussa 2021.

[valokuva].

Kuva 21. Varkila, V. (2021). Töölön kirjaston musiikkiosaston kuuntelusohva joulukuussa 2021. [valokuva].

Kuva 22. Kanerva, T. (1970–1979). Töölön kirjaston lukusali. [valokuva].

Museovirasto. Haettu 28.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/

museovirasto.45BF1442EC61A31DEDA850559AD2639B. Kuvaa rajattu.

Kuva 23. Varkila, V. (2021). Töölön kirjaston opintolukusali joulukuussa 2021.

[valokuva].

Kuva 24. Varkila, V. (2021). Töölön kirjaston eteläinen julkisivu marraskuussa 2021. [valokuva].

Kuva 26. Arkkitehdit Mustonen Oy (2014). Pihapiirustus 1:600, am oy [rakennus-piirustus]. Teoksessa HKR-Rakennuttaja (2014). Töölön kirjasto, hankesuun-nitelma 15.02.2010, täydennetty 4.2.2014. s. 13. Haettu 5.12.2021 osoitteesta https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/cd/cd2787f767ddc974dd6935b6849a7cce-51c7de2f.pdf

Kuva 27. Hackman, N. (1971). Helsingin kaupunginkirjaston Töölön kirjasto.

Taka-Töölö. Topeliuksenkatu 6 - Humalistonkatu 10. Helsingin juhlaviikot.

Yleisöä kuuntelemassa musiikkia. [valokuva]. Haettu 29.11.2021 osoitteesta https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000mavc

Kuva 28. de la Chapelle, A. (2017). Töölön kirjasto. Teoksessa Jetsonen, S. (2017).

Töölön kirjasto. Arkkitehti, 114(1), s. 32.