Sotaelokuvan realismi?

Elokuva on hakenut pitkään asemaansa osana historiankirjoitusta. Osa histo-riantutkijoista suhtautui vielä muutama vuosikymmen sitten epäluuloisesti historialliseen elokuvaan historiantutkimuksen kohteena ja lähteenä, mutta asenteet ovat vähitellen muuttuneet.⁵²⁸

Koska elokuva avaa audiovisuaalisen näkökulman kuvaamaansa maail-maan, se tarjoaa monessa suhteessa perinteistä historiankirjoitusta elävämmän keinon luoda tulkinta menneestä. Elokuvan keinoin on mahdollista luoda ku-vaa jokapäiväisestä elämästä ja tunnekokemuksista lukuisten yksityiskohtien kuten maiseman, äänten tai ilmeiden ja elekielen avulla. Sotaelokuvien odo-tetaan olevan kerronnaltaan koherentteja ja samalla säilyttävän suhteellisen historiallisen uskottavuuden. Kriittisyyden ja toisaalta kovan vaatimustason voi ymmärtää, koska elokuvalla on nykyään perinteiseen kansanperinteeseen verrattava merkitys. Useille ihmisille historia avautuu juuri elokuvien kautta, joten niiden merkitystä voidaan pitää varsin suurena menneisyysmielikuvien ja todellisuuskäsitysten luojana.⁵²⁹

Mikä sitten on fiktiivisen elokuvan totuusarvo? Rukajärven tie -elokuva kertoo tiedusteluretken tapahtumat pitkälti kesän 1941 ”todellisten” tumien pohjalta. Tässä mielessä elokuva vastaa sitä kuvaa, joka syntyy tapah-tumista eri lähteiden kautta. Historiaelokuvan dilemma on sen suhde todelli-suuteen. Elokuva on fiktiota, mutta kuvatessaan historiallista tapahtumaa, on kyse aina tulkinnasta. Tapahtuneen aineksista luotu kuva on yksi mahdollinen versio siitä, mitä noissa oloissa olisi todella voinut tapahtua.⁵³⁰

528 Rosenstone 1988; White 1988; Toplin 1988. The American Historical Review -lehden vuoden 1988 joulukuun numerossa historiantutkijat kävivät Robert A. Rosenstonen aloitteesta vuoropuhelua historiaelokuvan asemasta historiantutkimuksessa. Vrt.

myös Mulari–Piispa 2009, 10.

529 Rijsdijk 2011, 33.

530 Vrt. Leskelä-Kärki 2001, 104, 112, 117, 120; Guynn 2006, 40–41.

Vai syntyykö elokuvan tarinan historiallinen uskottavuus siitä, kuinka se myötäilee ja heijastaa oletettua historiallista todellisuutta – toisin sanoen vastaako se sitä kuvaa, jonka olemme luoneet eri lähteiden avulla menneestä tai miten yksittäiset aikalaiset ovat sen kokeneet tai muistavat kokeneensa?

Elokuvaa koskeva lehdistöaineisto osoittaa, miten veteraanit kokivat Rukajärven tien uskottavuuden. Artikkeleista välittyy se, miten elokuvan kat-sominen nosti tunteet pintaan.⁵³¹ Elokuva pääsi kuvauksessa lähelle todelli-suutta erityisesti hyökkäystilanteen kaaoksessa. Huolimatta siitä, että elokuva on aina elokuvaa ja sodan varsinaiset tapahtumat sotaa. Niin lehdistöaineiston kuin haastatteluaineiston perusteella on nähtävissä, että veteraanit hyväksyi-vät Rukajärven tie -elokuvan tulkinnan menneisyyden tapahtumista.⁵³²

Elokuva poikkeaa ilmaisukieleltään ja kerrontavaltaan kirjallisesta il-maisusta. Tästä syystä historiallista elokuvaa ei voi arvioida samoin kriteerein kuin kirjallista historiankirjoitusta, jossa lähtökohtaisesti pyritään lähteisiin pohjautuvaan analyysiin ja synteesiin. Toisaalta molempiin liittyy narratiivi-nen luonne, eikä kumpikaan ole suora menneisyyden kuvaus, vaan molemmat ovat ehdotuksia siitä, miten menneisyyden voisi nähdä.

Edes teknisesti taitavinkaan nykyaikainen sotaelokuva ei saa kritiikitön-tä hyväksynkritiikitön-tää katsojilta. Yksi kritiikitön-tällainen on sodan realistisesta kuvaustyyliskritiikitön-tä palkittu Pelastakaa sotamies Ryan. Kritiikissä voi olla kyse tottumuksesta, siitä, minkä nähdään olevan niin sanottua ”normaalia” ja vastaavan ”parhaiten” niin sanottua aitoa sotilaiden havaintoa ja kokemusta hyökkäystilanteesta. Ryanin kuvaustyylissä realismia luodaan tuomalla kamera aivan taistelijoiden lähie-täisyydelle. Ammunnan ja räjähdysten keskellä paineaalto liikuttaa kameraa, kun Omaha Beachin hiekka ja veri pirstoutuvat kameran linssille. Tämä tuo autenttisuuden tuntua. Katsoja voi aistia näkymän samalla tavoin kuin sotaku-vaaja olisi ollut tapahtumien keskellä, joten veriroiskeet kamerassa ikään kuin kuuluvat asiaan. Lisäksi väkivaltaisen kuoleman kuvauksessa realistisuutta korostaa hidastus, ja kuvauksen tehoa lisää useiden samanaikaisten kameroi-den käyttö sekä eri objektiivien hyödyntäminen.

531 Schulgin 1999; Ks. myös Tynkkynen 1999.

532 Tanhuanpää 1999: Pentti Perttuli ilmaisi lehdistöhaastattelussa varauksettoman kiitoksen elokuvan tekijöille: ”Elokuva on mahdottoman hieno. Se on kimppu onnistuneita ja hyvin lahjakkaan ajattelun tuloksena syntyneitä asioita. [S]uurimmalta osalta totta.” Vrt. Lappalainen 1999: Veteraanien Heikki Lämsän, Aarre Heinosen, Matti Remeksen ja Erkki Tikkasen mukaan elokuva onnistui kuvaamaan sodassa äärimmilleen virittyneet tunteet: ”Koti, ystävät, itselle rakkaat asiat ilmestyivät silmien eteen kuin olisivat siinä, vaikkeivat olekaan. [––] Kuten siitäkin, missä mies heitti pyöränsä jokeen. Siinä hän oli, ihan vieressä – kuin rivissä ainakin.”

Vertailtaessa 1940-luvun ja nykyajan sotaelokuvia toisiinsa katsoja kokee helposti uudempien saavuttavan edeltäjiään paremmin todentuntui-suuden. Tämä johtuu osin liikettä jäljittelevästä kuvaustyylistä. Myös elokuvan äänimaailmalla kuten sotilaiden ja aseiden äänillä, haavoittuneiden huudoilla on suuri merkitys todellisuuden jäljittelyssä. Todentuntuisuutta lisää myös tekniikka kuten piilomikrofonit ja jälkiäänitys, jotka mahdollistavat näytteli-jöiden luonnollisen liikkumisen kuvausten aikana.

Uskottavuus syntyy näin aikaisempien sotaelokuvien kuvaustyylistä, jonka perusteella katsojat ovat muodostaneet käsityksensä todellisuudesta.

Autenttinen kuvamateriaali liittoutuneiden Normandian maihinnoususta 1944 poikkeaa siitä fiktiivisestä kuvasta, jonka sotaelokuvat ovat luoneet his-toriasta; se ei vastaa maihinnousun sotakuvaajien ottamaa kuvamateriaalia.⁵³³ Toisen maailmansodan taistelukuvaajat kuvasivat uutisfilmit suojautumalla suoralta tulitukselta seinämän tai tankin taakse. Heille oli tärkeää saada sel-keää ja tasaista kuvamateriaalia – ja ennen kaikkea pysyä hengissä.⁵³⁴

Elokuvissa otospituuksien keskiarvon muutos näkyy David Bordwel-lin mukaan seuraavasti: kun vielä 1920-luvulla otospituuksien keskiarvo oli varsin nopea, 5–6 sekuntia, äänielokuvien myötä otosten pituus hidastui 8–11 sekuntiin. Vähitellen otosten kesto on jälleen nopeutunut 1960–1970-luvulla 5–8 sekunnista 1980-luvun 5–7 sekuntiin, ja 1990-luvun alkuun tultaessa otosten nopeus oli ajoittain jopa vain 2,3 sekuntia.⁵³⁵

Stuart Benderin kumoaa yleisen olettaman, että kaikki nykyiset so-taelokuvat olisi leikattu aikaisempaa nopeammalla rytmillä. Bender on vertaillut sotaelokuvien taistelukohtausten keskiarvoista otospituutta 1940-luvulta 2000-luvulle. Hän osoittaa, että 1940-luvulla tehty sotaelokuva Gung Ho! (1943) on yllättäen yhtä nopea kuin useat nykyiset sotaelokuvat (2,4 sekuntia). Tästä poiketen Pelastakaa sotamies Ryanin (1998) taistelu-kohtausten otospituuksien keskiarvo on jopa varsin hidas 5,8–6,3 sekuntia.

Rukajärven tien taistelukohtausten otospituuksien keskiarvo puolestaan vaihtelee 3,3 sekuntista 8,5 sekuntiin. Tämä korreloi Benderin tutkimuksen oletuksen kanssa, jonka mukaan leikkaustempon nopeutuminen ei ehkä ole niin suuri kuin aikaisemmin on oletettu.⁵³⁶ Toisin sanoen yleinen uskomus,

533 Bender 2014, 3: Esimerkiksi Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvassa kamera kuvaa suoraan tulituksen keskellä – jopa suoraan vihollisen tuliasemia kohti.

534 Bender 2013, 104. Vrt. Taistelutoverit (2001): Taistelutoverit -sarjan taistelukuvauksissa käytetään myös runsaasti käsivarakuvausta.

535 Bordwell 2006, 121–124.

536 Bender 2013, 78–79. Vrt. Rukajärven tie (1999), 16. kohtaus Partisaanien hyökkäys; Taulukko 4. Sotaelokuvien otospituuksien keskiarvo.

että mitä uudempi elokuva sen nopeampi otospituuksien keskiarvo, ei siis pidä paikkaansa.

Taulukko 4. Sotaelokuvien otospituuksien keskiarvo⁵³⁷

537 Rukajärven tie (1999); Bender 2013, 79. Vrt. Cinemetrics. Measurement. Käytän otospituuksien keskiarvoa (lyhenteellä ASL, Average Shot Length) elokuvan taistelutyyliä analysoidessani: Osassa 2000-luvun alun yhdysvaltalaisissa toisen maailmansodan sotaelokuvista otospituuksien keskiarvo kasvaa, kuten sotaelokuvissa Windtalkers (2002), Vihollinen porteilla (2001) ja Isiemme liput (2006), jotka ovat selvästi 1940-luvun Bataan-partio (1943) -elokuvaa leikkaukselta nopeampitempoisia (2,0–2,9 vs. 4,3 sekuntia). Rukajärven tiessä Partisaanien hyökkäys -kohtauksen otospituuksien keskiarvo on 4,2 sekuntia, Väijytys sillan luona -kohtauksen otospituuksien keskiarvo on 3,5 sekuntia ja Hyökkäys Virralle -kohtauksen 4,6 sekuntia. Vertailtaessa Rukajärven tien taistelukohtauksia Stuart Benderin tutkimiin sotaelokuvien otospituuksien keskiarvoihin Rukajärven tien kohtaukset Hyökkäys Virralle ja Partisaanien hyökkäys vastaavat leikkausnopeudeltaan 1940-luvun Bataan -partio (1943) ja Viimeiseen mieheen (1942) -elokuvien lopputaistelun keskiarvoja (4,3–4,6 sekuntia). Rukajärven tien Väijytys sillalla -kohtaus puolestaan vastaa Veteen piirretty Viiva (1998) -elokuvan Bunkkerin valtaus -kohtausta (3,5 vs. 3,4 sekuntia).

Elokuva Vuosi Tuotantomaa

Valittu taistelukohtaus Otospituuden keskiarvo (ASL)

Gung Ho! ͳͻͶ͵ Lopputaistelu ʹǡͶ•‡—–‹ƒ

Bataan-partio ͳͻͶ͵ Lopputaistelu Ͷǡ͵•‡—–‹ƒ

Kosto Burmassa! ͳͻͶͷ Lopputaistelu ͵ǡͺ•‡—–‹ƒ

Pelastakaa sotamies Ryan

ͳͻͻͺ Omaha Beach ͸ǡ͵•‡—–‹ƒ

Pelastakaa sotamies Ryan

ͳͻͻͺ Lopputaistelu (Alamo) ͷǡͺ•‡—–‹ƒ

Veteen piirretty viiva ͳͻͻͺ Bunkerin valtaus ͵ǡͶ•‡—–‹ƒ

Rukajärven tie ͳͻͻͻ —‘‹ Partisaanit Ͷǡʹ•‡—–‹ƒ

Rukajärven tie ͳͻͻͻ —‘‹ Karppisen ampuminen ͺǡͷ•‡—–‹ƒ

Rukajärven tie ͳͻͻͻ —‘‹ Väijytys sillan luona ͵ǡͷ•‡—–‹ƒ

Rukajärven tie ͳͻͻͻ —‘‹ Lopputaistelu (Virta) Ͷǡ͸•‡—–‹ƒ

Vihollinen porteilla ʹͲͲͳ ȀȀƒ•ƒ Avaustaistelu ʹǡͲ•‡—–‹ƒ

Windtalkers ʹͲͲʹ Keskimmäinen taistelu ʹǡʹ•‡—–‹ƒ

Isiemme liput ʹͲͲ͸ Rantautumiskohtaus ʹǤͻ•‡—–‹ƒ