Teledemokratia ja tasa-arvo

5.3 Teledemokratia ja tasa-arvo

Teledemokratia on keino lisätä hallinnon avoimuutta ja kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista. Erityisesti sen avulla voidaan tavoittaa nuoria, jotka ovat tottu­

neita tietokoneen ja internetin käyttäjiä ja jotka toisaalta suhtautuvat perinteiseen politiikkaan ja äänestämiseen passiivisesti.

Kuitenkin kaikilla ei ole tietokonetta, internetyhteyksiä, riittävää käyttötaitoa eikä välttämättä edes halua tunkeutua tietoverkkoihin. Yhteiskuntaan on syntynyt digi­

taalinen kahtiajako. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa keväällä 2002 noin kahdella kolmasosalla 10-74-vuotiaista oli mahdollisuus päästä tietoverkkoihin kotoa, töistä tai oppilaitoksesta. Vastaava luku 60-74-vuotiailla oli vain noin 20 prosentilla, kun taas 15-29-vuotiailla 90 %. Tutkimus ei kerro mitään siitä, millaista ja kuinka usein tapahtuvaa käyttö oli. Lisäksi sähköpostia käytettiin vähemmän kuin verkkoyhteyt­

tä. ([109])

Vesa Mäensivu on tutkinut 18-67-vuotiaitten suomalaisten internetin ja matkapuhe­

limen käytön valmiuksia, joiksi tutkimuksessa määriteltiin välineet, taidot ja moti­

vaatio. Tärkeimmiksi viestintävalmiuksiin vaikuttaviksi tekijöiksi osoittautuivat ikä ja koulutus. Koulutustason noustessa ikäryhmien väliset erot vähenivät. Tietoyhteis­

kuntakehityksestä syrjäytyneitä ovat erityisesti ikääntyneet ja ammatillista koulutus­

ta vailla olevat tai ammattikoulun tai -kurssin käyneet sekä eläkeläiset, työttömät ja lomautetut. ([65], s. 145-146)

Työttömät ja heikosti koulutetut eivät liiku tiedon valtaväylillä ja he käyvät myös erittäin laiskasti vaaliuurnilla. Näiden ryhmien osalta teledemokratia ei lisää yhteis­

kunnallista osallistumista. Mitkään ilmaiset internetpisteet kirjastoissa eivät ole hei­

dän kohdallaan ratkaisu, koska käyttötaito ja motivaatio puuttuvat. Koulutus aut­

taisi asiaa ja on välttämätöntä pelkästään jo senkin takia, että sähköinen asiointi on syrjäyttämässä perinteisen asiakaspalvelun.

Ikääntyneet ja eläkeläiset ovat nykyisen edustuksellisen demokratian tukijalka; hei­

dän äänestysaktiivisuutensa on pysynyt korkeana. Kuitenkin heidän heikot tieto- ja viestintätekniset valmiudet estävät uusien osallistumiskeinojen hyödyntämisen. Jos yhteiskunnassa siirrytään liian yksipuolisesti verkkoasiointiin ja -osallistumiseen, niin seurauksena on ikääntyneiden syrjäytyminen.

Teledemokratia voi saavuttaa nuoret. Heillä on tarvittava tieto ja taito sekä käytet­

tävissään välineet kotona, töissä, koulussa tai kirjastoissa. Nuorten matala äänes- tysaktiivisuus johtuu epäluottamuksesta nykyiseen poliittiseen järjestelmää ja edus­

tukselliseen demokratiaan eikä siitä, etteivätkö nuoret olisi kiinnostuneita yhteiskun­

nallisista asioista ja haluaisi vaikuttaa. Tieto- ja viestintätekniikka tarjoaa mahdol­

lisuuksia suoraan vaikuttamiseen, verkostoitumiseen, elämäntapapolitikointiin, joilla on kunta- ja kansallisvaltiotason sijasta kansainvälistäkin vaikutusta.

Uusien kansalaisryhmien mukaantulo ei kuitenkaan välttämättä tapahdu ylhäältä­

päin organisoitujen osallistumiskanavien kautta, vaikka käytössä olisivat nykyaikai­

sen tieto- ja viestintätekniikan suomat mahdollisuudet. Saksassa Osnabrueckin

kau-pungissa on tutkittu, ketkä osallistuvat internetissä toteutettuun vuorovaikutteiseen suunnitteluun. Loppupäätelmänä oli, että ne osat väestöstä, jotka eivät ole aikaisem­

min osallistuneet suunnitteluprosessiin, eivät tee sitä myöskään internetin kautta.

Internet on kommunikointitaitoisen eliitin väline. ([114], s. 242)

Digitaalinen kahtiajako on ongelma, johon on aika vähän kiinnitetty käytännön ta­

solla huomiota, retoriikka on asia erikseen. Anttiroiko on tutkinut EU:n tietoyh­

teiskuntakehitystä ja toteaa sen tapahtuneen taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn lähtökohdista. Suurin prioriteetti on ollut markkinoiden vaatimilla toimenpiteillä;

sosiaalinen yhteenkuuluvaisuus ja tasa-arvo on otettu mukaan, jotta taattaisiin säh­

köiselle taloudelle ja hallinnolle riittävästi asiakkaita. Demokratia on jäämässä EU- tasolla taka-alalle. Tämä koskee myös teledemokratiaa. Anttiroiko toteaakin hieman kärjistäen, että EU:ssa tietoverkkoihin pääsy viittaa kriittiseen massaan, osallistu­

minen kuluttamiseen, dialogi mahdollisuuteen tehdä internetin kautta kyselyitä ja läpinäkyvyys siihen, että viralliset dokumentit ovat saatavilla internetissä. ([5], s.

33-34)

Kuitenkin digitaalisen kahtiajaon ongelmaa ei tule korostaa liikaa, vaan sitä voi myös verrata nykyiseen tilanteeseen, jossa vain vaikutusvaltaisilla intressiryhmillä on mah­

dollisuus saada mielipiteensä esille lehdistön ja television kautta. Tämä analoginen kahtiajako on ollut demokratian kannalta hyvin haitallinen, varsinkin kun tiedotus­

välineet ovat voimakkaasti keskittyneet ja kaupallistuneet. Internet antaa kuitenkin suurelle joukolle ihmisiä mahdollisuuden saada mielipiteensä esille. ([29], s. 248-249) Maailmanlaajuisesti teledemokratia ei ole vastaus demokratiavajeeseen. Ensinnäkin suurimmalla osalla ihmisistä ei ole kännykkää eikä tietokonetta käytössään. On ar­

vioitu, että vuonna 2005 vain viidesosalla maapallon väestöstä on mahdollisuus käyt­

tää nykyaikaista tieto- ja viestintätekniikkaa ([67], s. 471). Toiseksi teledemokratia edellyttää, että yhteiskunta on sisäistänyt ja noudattaa demokraattisia periaattei­

ta, joista keskeisimmän ovat vapaus ja tasa-arvo. Juuri näistä on useimmissa maissa puute eikä sitä voida korjata internetillä, vaan päinvastoin tietotekniikka saattaa lisätä epätasa-arvoa ja ihmisten valvontaa. Mutta kehittyneissä maissa, joissa on pitkä demokraattinen perinne ja joissa yhteiskunta on avoin, saattavat tietoverkot lisätä todellista osallistumista, elleivät sitten työ, liiallinen kaupallistuminen, viihde ja mukavuudenhalu vie kaikkea ihmisten huomiota.

Luku 6

Kansanäänestys internetissä

Eduskunnan, kunnanvaltuuston, europarlamentin tai presidentin vaalien toteutta­

minen internetissä ei juurikaan lisäisi demokratiaa. Ehkä joitakin uusia äänestäjiä saataisiin mukaan. Tosin jo nykyisinkin äänioikeuden käyttö on helppoa ja vaivaton­

ta johtuen hyvistä ennakkoäänestysmahdollisuuksista. Järjestelmä pysyisi samana ja niin myös ne edustuksellisen demokratian ongelmat, joita on käsitelty luvussa 4.1.

Suomen lainsäädäntö mahdollistaa neuvoa-antavat valtiolliset (luku 3.2) ja kunnal­

liset (luku 3.3.1) kansanäänestykset. Kuitenkin niiden käyttö on ollut vähäistä ja niihin on liittynyt myös monia ongelmia (luvut 4.3.1 ja 4.3.3), jotka seuraavat sii­

tä, että kansanäänestyksen järjestäminen, kysymysten muotoilu ja äänestystuloksen huomioiminen ovat aina viime kädessä edustuksellisen elimen päätösvallassa.

Internetin välityksellä tapahtuvista äänestyksistä ei siis nykyjärjestelmässämme olisi juurikaan hyötyä. Tuskin syntyisi edes kustannussäästöjä, koska yleisiä ennakkoää- nestyspisteitä olisi kuitenkin järjestettävä ja vaalipäivänä olisi vaalihuoneistoja pi­

dettävä auki niitä varten, jotka eivät voi tai halua äänestää internetissä. Mutta jos halutaan vahvistaa suoraa demokratiaa, niin internet tarjoaa keinon äänestää vai­

vattomasti esimerkiksi kotoa. Mutta kuka päättää mistä äänestetään ja mitkä ovat vaihtoehdot? Aloiteoikeus ja kansanäänestys liittyvät saumattomasti toisiinsa. Se­

tälä ([88], s. 140) toteaakin sattuvasti: ”Osallistuva demokratia edellyttää kuitenkin enemmän kuin vain kansalaisten osallistumista päätöksentekoon — heille pitää myös antaa mahdollisuus määritellä ne asiakysymykset ja vaihtoehdot, joista päätöksiä tehdään.”

Populistisen demokratiakäsityksen mukaan poliittisten päätösten tulee noudattaa kansan enemmistön tahtoa, joka saadaan selville muun muassa kansanäänestyksillä.

Kuitenkin on tärkeätä huomata, että enemmistön tahtoa ei ole läheskään aina mah­

dollista yksikäsitteisesti määrittää. Tämä johtuu heikosta äänestysaktiivisuudesta, mutta myös erilaisista äänestysmenettelyyn liittyvistä ongelmista, kuten äänestys- vaihtoehtojen valinnasta, tiedottamisesta ja tuloksen tulkinnasta.

59

6.1 Kansanäänestysten luokittelu

Setälä ([88], s. 133-134) on tutkinut valtiollisia kansanäänestyksiä 22 eri maassa. Hä­

nen mukaansa aivan keskeistä on se, mikä poliittinen toimija päättää kansanäänes­

tyksen järjestämisestä ja onko tämä toimija sama, joka on ehdottanut äänestyksen kohteena olevaa lakia. Hän jakaa kansanäänestykset aktiivisiin ja passiivisiin sekä lakeja edistäviin ja lakeja valvoviin. Passiivisen kansanäänestyksen alullepanija on jokin edustuksellisen demokratian elin, kun taas aktiivinen kansanäänestys järjeste­

tään kansalaisryhmän aloitteesta. Lisäksi voi olla pakollisia kansanäänestyksiä, joita monissa maissa käytetään perustuslain muutosten yhteydessä. Lakeja edistävä kan­

sanäänestys järjestetään lakeja säätävän toimielimen toimesta tai kansalaisaloitteen seurauksena. Sen sijaan lakeja valvovan kansanäänestyksen aloitteen tekee aina jokin muu kuin lain säätäjä.

Suomen lainsäädännössä oleva neuvoa-antava kansanäänestys on passiivinen ja la­

keja edistävä ollen vain edustuksellisen demokratian jatke. Se ei sanottavasti muu­

ta kansanedustajien ja kansalaisten valtasuhteita. Lakeja valvova kansanäänestys rajoittaa parlamentin enemmistön valtaa. Jo tällaisen mahdollisuuden olemassaolo saattaa johtaa kansalaisten mielipiteen parempaan huomioimiseen ja paremman yh­

teisymmärryksen löytymiseen. Kansalaisaloitteeseen perustuva kansanäänestys lisää kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia. Sen avulla voidaan tuoda esille uusia vaihtoehtoja ja monipuolistaa poliittista keskustelua. ([88], s. 145)

Kansanäänestyksiä voidaan tarkastella myös niiden vaikuttavuuden perusteella. Su­

tela ([96], s. 17-20) on luokitellut kunnalliset kansanäänestykset tällä perusteella kuuteen ryhmään:

1. Fasadiosallistuminen. Päätökset on jo asiallisesti tehty ennen kansanäänestys­

tä, jolla haetaan kansan hyväksyntää. Kansalaisilla ei ole aloiteoikeutta.

2. Lievä osallistuminen. Kansanäänestys on neuvoa-antava ja päätöksentekijät voivat poiketa sen tuloksesta. Tietty prosenttiosuus kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä aloitteen kansanäänestyksestä valtuustolle, joka päättää, järjestetäänkö se. Suomessa käytössä oleva kunnallinen kansanäänestys kuulu tähän luokkaan.

3. Keskivahva osallistuminen. Kansanäänestys on neuvoa-antava, mutta päättä­

jät noudattavat sen tulosta. Kansalaisaloite, jonka takana on tietty määrä kun­

talaisia, johtaa aina kansanäänestykseen.

4. Vahva osallistuminen. Valtuusto alistaa jonkin asian lopullisesti äänioikeutet­

tujen kunnan asukkaiden vahvistettavaksi sitovassa äänestyksessä. Hyväksymi­

seen voidaan vaatia esimerkiksi vain äänestäneiden yksinkertainen enemmistö tai sitten sen lisäksi tietty prosenttiosuus kunnan äänioikeutetuista. Järjestel­

mään voi sisältyä myös kansanäänestyspakko, jolloin riittävän suurista asioista tehdyt päätökset alistetaan aina kansanäänestykseen.

6.2. KANSANÄÄNESTYSALOITE 61 5. Erittäin vahva osallistuminen. Riittävän laajan kannatuksen saanut kansanää-

nestysaloite on alistettava sitovaan kansanäänestykseen. Aloite voi koskea jo­

takin täysin uutta asiaa tai sillä voidaan vaatia valtuuston tekemän päätöksen kansanäänestykseen.

6. Erittäin vahva vaikuttava osallistuminen. Äänioikeutetut kuntalaiset päättävät suoraan tärkeimmistä asioista sitovissa kansanäänestyksissä. Yhdenkin äänioi­

keutetun kuntalaisen tietyt muotoseikat täyttävä aloite johtaa kansanäänes­

tykseen.

Luokka 1 edustaa käytännössä puhdasta edustuksellista demokratiaa ja luokassa 6 suora demokratia on syrjäyttänyt edustuksellisuuden. Vaikka luokittelu koskeekin kunnallisia kansanäänestyksiä, niin sitä voidaan myös soveltaa valtiollisiin kansan­

äänestyksiin.

Kansanäänestyksen vaikuttavuuden lisäksi oleellista on, minkä tehtäväalueen ja suu­

ruusluokan asioista äänestetään. Suomessa järjestetyt kunnalliset kansanäänestykset ovat kolmea poikkeusta lukuun ottamatta koskeneet kuntaliitoksia, siis yleishallintoa (luku 4.3.3). Kansanäänestyksiä voitaisiin soveltaa myös kunnan muilla toimialoilla, kuten koulutuksessa, terveydenhuollossa, sosiaaliturvassa, kaavoituksessa jne.

Jatkossa tarkastellaan lähemmin kansanäänestysaloitteen tekemistä, äänestysvaih- toehtojen laatimista sekä itse äänestämistä — siis koko kansanäänestysprosessia ja erityisesti tieto- ja viestintätekniikan soveltamista siihen.

6.2 Kansanäänestysaloite

Suomessa tavalliset kansalaiset eivät voi tehdä valtiollista kansanäänestysaloitetta.

Sen sijaan kunnallinen kansanäänestysaloite (luku 3.3.1) on mahdollinen, joskin sen toimivuus on ollut heikko (luku 4.3.2). On täysin selvää, että kansanäänestysten yhteydessä keskeistä on, kuka päättää äänestettävistä asioita ja tekee esityslistan äänestysvaihtoehtoineen. Kansanäänestysaloitetta voidaan säädellä monin eri tavoin:

- vaatimalla aloitteen taakse tietty osuus äänioikeutetuista;

- rajoittamalla asioita, joista voidaan äänestää;

- vaatimalla, että aloitteen on täytettävä tietyt muotoseikat;

- rajoittamalla kansanäänestyksellä päätetyn asian ottamista uudelleen esille;

- jättämällä lopullinen päätös äänestyksen järjestämisestä esimerkiksi kunnan­

valtuustolle tai eduskunnalle;

- pitämällä äänestyksen esityslistan laatiminen edustuksellisen elimen käsissä.

Toisaalta voidaan myös tietyt asiat, kuten esimerkiksi perustuslain muutos tai rahal­

lisesti suuret päätökset, alistaa automaattisesti kansanäänestykseen, jolloin mitään kansalaisaloitetta ei tarvita.

Kansanäänestysaloitteen tekeminen voitaisiin myös antaa sähköisille kuntakokouk­

sille (luku 5.2.2), joihin jokaisella kansalaisella olisi vapaa pääsy tai joihin valittaisiin edustava otos ([9], s. 190-191). Jos selkeä enemmistö osallistujista kannattaisi kan­

sanäänestystä, niin se olisi järjestettävä. Myös äänestysvaihtoehdot muotoiltaisiin sähköisessä kuntakokouksessa.

Aloitteita — myös kansanäänestysaloitteita — voitaisiin tehdä ja jalostaa internetis­

sä. Espoon nuorisovaltuuston ideahautomo ([25]) on esimerkki tällaisesta. Siinä ker­

rotaan ensin idea, jota muut voivat kommentoida. Niistä ideahautomon toimittajat muokkaavat aloitteen, mielipiteen medialle tai kirjeen päättäjille, josta sitten äänes­

tetään. Mikäli enemmistö äänestykseen osallistujista kannattaa, niin muokattu idea jätetään halukkaiden allekirjoitettavaksi ja lähetetään lopuksi eteenpäin viranomai­

sille, lehdistölle tai poliitikoille. Käytännössä prosessi on osoittautunut aivan liian raskaaksi ja kankeaksi eikä se ole toiminut. Ilmeisesti se on koettu byrokraattisek­

si ja liiaksi nykyisen poliittisen järjestelmän ehdoilla rakennetuksi. Vastaavanlainen järjestelmä (TOM = tänä otsustan mina eli tänään päätän minä) on käytössä Viros­

sa valtiollisella tasolla. Erona Espoon ideahautomoon on, että keskustelun jälkeen aloitetta voi muokata vain sen esittäjä.

Vastaavalla tavalla kansanäänestysaloitetta voitaisiin muokata ja kerätä sille interne­

tissä kannatusta. Halukkaat voisivat allekirjoittaa aloitteen omalla henkilökohtaisella sähköisellä tunnisteellaan (HST). Tällainen allekirjoitus on juridisesti pätevä. Näin kannatuksen saaminen aloitteen taakse tulisi helpommaksi.

6.3 Äänestysvaihtoehtoehdot

Edustuksellisessa päätöksenteossa samasta asiakokonaisuudesta voidaan äänestää useita kertoja ja päättäjät osallistuvat ainakin osittain äänestyksen esityslistan laa­

timiseen. Näin ei ole kansanäänestyksissä, joissa joku muu kuin kansa itse pelkistää vaikeat asiat muutamaksi vaihtoehdoksi. Myös äänestystuloksen tulkinta saattaa olla hankalaa ja moniselitteistä. Kansan tahtoa ei ole helppo saada selville.

6.3.1 Äänestys kahdesta vaihtoehdosta

Poliittiset ongelmat ovat monimutkaisia eivätkä yleensä pelkistettävissä kahdeksi vaihtoehdoksi. Kuitenkin useimmat kansanäänestykset on toteutettu kahden vaih­

toehdon välillä. Voittaja on valittu enemmistösäännöllä, jota pidetään järkevänä ja reiluna, koska se kahden vaihtoehdon tapauksessa kohtelee kaikkia äänestäjiä ja vaih­

toehtoja tasapuolisesti ja tuottaa yksikäsitteisen lopputuloksen (tasatuloksen toden­

näköisyys on lähes olematon).

6.3. ÄÄNESTYSVAIHTOEHTOEHDOT 63 Kansanäänestyksen esityslistan muuttaminen dikotomiseksi kyllä/ei kysymyksena­

setteluksi saattaa ratkaista lopputuloksen. Lagerspetz ([52], s. 92) esittää tästä esi­

merkkinä Australian vuoden 1999 kansanäänestyksen tasavallasta. Ennen vaaleja tehtyjen mielipidemittausten mukaan selvä enemmistö oli valmis hylkäämään mo­

narkian. Kuitenkin varsinaisessa äänestyksessä perustuslain muutosta ei hyväksytty.

Syynä tähän oli ensisijaisesti se, että suuri osa tasavallan kannattajista halusi presi­

dentin valittavaksi suorilla vaaleilla, kun taas kansanäänestykseen alistettu perustus­

lain muutos edellytti, että parlamentti valitsi presidentin. Näin kysymyksenasettelu määräsi lopputuloksen.

Suomen EU-kansanäänestyksen yhteydessä kahden vaihtoehdon äänestysasetelma tuntuu luontevalta: hyväksytään tai hylätään neuvoteltu sopimus. Kuitenkin Setä­

lä ([88], s. 133) toteaa, että tässäkin on tulkinnanvaraa; ehkä jäsenyyssopimus olisi joltakin osin voitu neuvotella uudelleen. Lisäksi EU-kansanäänestykseen liittyy mui­

takin ongelmia, joita on sivuttu luvussa 4.3.1.

6.3.2 Äänestys monesta vaihtoehdosta

Parlamenteissa äänestykset tapahtuvat yleensä pareittain enemmistöperiaatteella.

Jos esimerkiksi asiaan liittyen on tehty viisi ehdotusta, niin äänestyksiä tarvitaan neljä. Teknisistä syistä tällainen menettely ei ole kansanäänestyksissä mahdollinen

— ainakaan vielä. Tosin vaalien toteuttaminen internetissä mahdollistaisi tämän­

kin menettelyn, jolloin ongelmaksi kuitenkin jää, miten huomioidaan ne kansalaiset, jotka eivät halua tai osaa internetiä käyttää. Entä riittäisikö kansalaisten innostus?

Myös monen vaihtoehdon kansanäänestyksessä esityslistan laatiminen on vaikeaa ja esityslista kyseenalaistetaan usein . Lagerspetz ([52], s. 94) mainitsee esimerkkinä muun muassa Ruotsin vuoden 1980 ydinvoimakansanäänestyksen, jossa vaihtoehtoja oli kolme: ydinvoimamyönteinen, varauksellinen (ydinvoimasta luovuttaisiin pitkällä aikavälillä) sekä ydinvoimavastainen. Ydinvoiman vastustajat kritisoivat voimakkaas­

ti kysymyksenasettelua katsoen, että varauksellinen vaihtoehto tuotiin äänestykseen vain, jotta saataisiin vastustajien rivit hajalle.

Usean vaihtoehdon tilanteissa voittaja voidaan saada selville monilla eri menetelmil­

lä, joista yleisimpiä tarkastellaan seuraavaksi.

Pluraliteetti

Äänestäjä valitsee vaihtoehdoista parhaan. Se vaihtoehto, joka saa suurimman suh­

teellisen kannatuksen on voittaja. Tähän menetelmään liittyy Lagerspetzin ([52], s.

92-93) mukaan monia ongelmia. Jo vuonna 1770 Charles Borda havaitsi seuraavan ongelman, jota kutsutaan Borda-paradoksiksi Oletetaan, että vaihtoehtoja on kolme А, В ja C sekä äänestäjiä sata. He asettavat vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen, jolloin saattaa syntyä taulukon 6.1 tilanne, jossa esimerkiksi 40 äänestäjän mielestä vaihtoehtojen paremmuusjärjestys on A-B-C. Nyt A voittaa saaden 40 %:n

kanna-40 äänestäjää 35 äänestäjää 25 äänestäjää

A В C

В C В

C A A

Taulukko 6.1: Borda-paradoksi

tuksen. Kuitenkin pareittain verrattaessa A häviäisi sekä B:lle että C:lle eli A on Condorcet-häviäjä1. ([70], s. 335-336)

Kansanäänestyksessä Borda-paradoksi voidaan välttää vaatimalla, että vaihtoehdon on saatava yli 50 %:n kannatus tullakseen hyväksytyksi, muussa tapauksessa päätös jää parlamentille. Triviaali ratkaisu olisi sallia äänestäjän valita vai yksi vaihtoeh­

doista, jolloin äänestäjän preferenssit eivät paljastu. Tämä on kuitenkin ongelman lakaisemista maton alle. ([70], s. 341-342)

Toinen pluraliteetin ongelma on, että se houkuttelee strategiseen äänestämiseen, jolloin äänestetään vastoin omia preferenssejä. Hylätään oma paras vaihtoehto ja äänestetään siedettävän vaihtoehdon puolesta, jolloin torjutaan huonoimman valinta.

Taulukon 6.1 esimerkissä C:n kannattajat voisivat strategisesti äänestää B:tä estäen näin A:n valinnan.

Kolmantena ongelmana on, että esityslistan laadinnalla voidaan vaikuttaa lopputu­

lokseen. Olkoon vaihtoehtoja aluksi kaksi A ja B. Mielipidetiedustelujen mukaan A:n kannatus on 40 % ja B:n 60 %. Kansanäänestyksen vaihtoehtojen laatija kannattaa A:ta. Hän voi lisätä sopivan vaihtoehdon C, joka jakaa B:n kannattajat kahtia, niin että pluraliteettisäännöllä A voittaa kuten taulukon 6.1 esimerkissä.

Parittaiset enemmistövertailut

Vaihtoehtoja verrataan pareittain. Valitaan ns. Condorcet-voittaja eli se, joka voittaa kaikki parivertailut. Tämäkin menetelmä sisältää ongelman, Condorcet-paradoksin.

Oletetaan, että vaihtoehtoja on kolme A, B, C ja äänestäjät asettavat ne paremmuus­

järjestykseen. silloin saattaa syntyä taulukon 6.2 tilanne, jossa mitkä tahansa kaksi ryhmää muodostavat enemmistön. Ajaudutaan sykliseen pattitilanteeseen: enemmis­

tö pitää A:ta parempana kuin B, B:tä parempana kuin C ja C:tä parempana kuin A. Siis mikä vaihtoehto valitaan? ([70], s. 335-336)

Jos kansanäänestyksessä olisi mahdollisuus asettaa vaihtoehdot paremmuusjärjes­

tykseen, niin Condorcet-paradoksi voitaisiin ratkaista vaatimalla, että voittaakseen vaihtoehdon on oltava Condorcet-voittaja. Jos näin ei olisi, niin parlamentti tekisi lopullisen päätöksen. ([70], s. 341-342)

1 Condorcet-häviäjä häviää pareittain verrattaessa kaikille muille.

6.3. AANESTYSVAIHTOEHTOEHDOT 65 Ryhmä 1(40 %) Ryhmä 2(35 %) Ryhmä 3(25 %)

A В C

В C A

C A В

Taulukko 6.2: Condorcet-paradoksi Karsivat kaksi- tai monivaiheiset menettelyt

Vaihtoehtoja karsitaan eri äänestyskierroksilla, jolloin viimeisellä kierroksella on vas­

takkain yleensä kaksi, joista voittaja valitaan enemmistöperiaatteella. Uusintakier­

roksia ei tarvita, jos jokin vaihtoehto saa yli 50 %:n kannatuksen. Menettelyllä välte­

tään Condorcet-häviäjän valinta, mutta ei taata Condorcet-voittajan valintaa. Tau­

lukon 6.3 ([73], s. 48) tapauksessa toiselle kierrokselle pääsevät A ja B. Lopullinen voittaja on B. Kuitenkin Condorcet-voittaja on C. Syynä on, että Condorcet-voittaja putoaa jo ensimmäisellä kierroksella, jolla itse asiassa käytetään pluraliteetti-mene- telmää.

7 äänestäjää 7 äänestäjää 6 äänestäjää 1 äänestäjä

A В C A

C C В В

В A A C

Taulukko 6.3: Kaksivaiheinen karsiva menettely

Hyväksymismenettely

Äänestäjältä kysytään, mitkä esitetyistä vaihtoehdoista hän hyväksyy. Hän voi an­

taa vaihtoehdolle yhden äänen (hyväksyy) tai nolla ääntä (hylkää). Vaihtoehto, joka on saanut eniten hyväksymisiä, voittaa. Menetelmä on yksinkertainen, koska äänes­

täjän ei tarvitse miettiä preferenssijärjestystä, joka varsinkin monien vaihtoehtojen tapauksessa on hankalaa. Menetelmällä on kuitenkin heikkouksia. Tarkastellaan Nur­

men ([73], s. 57) esittämää taulukon 6.4 esimerkkiä, jossa äänestäjiä on 9 ja vaihtoeh­

toja kolme, А, В ja C. Jos kaikki äänestäjät hyväksyvät vain ensimmäisen preferens- sinsä, voittaja on A ja menetelmä toimii kuin pluraliteetti. Condorcet-häviäjä tulee valituksi, vaikka mukana on myös Condorcet-voittaja B. Jos toisaalta äänestäjät hy­

väksyvät kaksi korkeinta preferenssiään, niin Condorcet-voittaja В tulee valituksi.

Menetelmä ei siis takaa, että Condorcet-voittaja, jos sellainen on, valitaan, mutta toisaalta on olemassa vilpittömien äänestysstrategioiden2 joukko, josta seurauksena on Condorcet-voittajan valinta ([73], s. 57).

2Äänestysstrategia tarkoittaa tässä äänestäjän hyväksymiä vaihtoehtoja. Vilpittömyys taas mer­

kitsee, että jos äänestäjä hyväksyy jonkin vaihtoehdon x, niin hän hyväksyy myös kaikki x:ää kor­

keamman preferenssin omaavat.

4 äänestäjää 3 äänestäjää 2 äänestäjää

A В C

В C В

C A A

Taulukko 6.4: Hyväksymismenettely Borda-menettely

Borda-menettely on tunnetuin pistelaskuun perustuva valintamenetelmä. Äänestäjät asettavat vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen: heikoin vaihtoehto saa nolla pistet­

tä, seuraava yhden jne. Voittaja on se, jonka pistemäärä on suurin. Nyt Condorcet- häviäjä ei voi voittaa, mutta menetelmä ei takaa, että voittaja lyö parivertailussa kaikki muut vaihtoehdot (vrt. Condorcet-paradoksi). Valituksi tulee se, jota äänes­

täjät pitävät keskimäärin parhaana. Borda-menettely ei siis perustu enemmistön päätökseen, joka pahimmillaan saattaa olla ristiriitoja syventävä, vaan sillä on omi­

naisuus ehkäistä enemmistön tyranniaa. ([52], s. 90-91 ja [21], s. 291)

Borda-menettelyn ongelma on, että se voi hylätä absoluuttisen voittajan. Taulu­

kon 6.5 esimerkissä äänestäjiä on 100 ja heidän preferenssinsä muodostavat kolme ryhmää, joista ensimmäiseen kuuluu 60 äänestäjää, toiseen 10 ja kolmanteen 30. Nyt Borda-pisteet ovat: A = 120, В = 50 ja C — 130. Borda-kriteerin perusteella C on voittaja ja kuitenkin A saa yli puolet äänistä. Tämä ongelma voitaisiin kansanää­

nestyksessä ratkaista siten, että ensin tutkittaisiin, onko enemmistövoittajaa. Jos ei ole, katsottaisiin muut preferenssit ja määrättäisiin Borda-kriteerillä voittaja ([52], s. 100).

Ryhmä 1(60) Ryhmä 2(10) Ryhmä 3(30)

A В C

C C В

В A A

Taulukko 6.5: Borda-kriteeri ei valitse absoluuttista voittajaa.

Borda-menettely on myös altis esityslistan manipuloinneille. Tietyn vaihtoehdon В kannattajat voivat parantaa voittomahdollisuuksiaan lisäämällä uuden vaihtoehdon C, joka eroaa vain vähän B:stä. Manipulointi toimii parhaiten, jos C sijoittuu jokaisen äänestäjän preferensseissä heti B:n jälkeen, jolloin se nostaa B:n Borda-pistemäärää mahdollisimman paljon eli äänestäjien lukumäärän verran. Muiden vaihtoehtojen, esimerkiksi A:n, pistemäärä nousee vähemmän, koska C ei aina sijoitu A:n alapuo­

lelle. Taulukon 6.6 esimerkissä ([21], s. 294) on kahdeksan äänestäjää ja neljä vaih­

toehtoa A, B, D, E. Borda-pistemäärät ovat: A=15, B=13, D=12 ja E=8, jolloin A on voittaja. Jos nyt lisätään uusi vaihtoehto C, joka sijoittuu jokaisella äänestäjällä välittömästi B:n jälkeen, niin Borda-pistemäärät ovat: A=19, B=21, C=13, D=16 ja E=ll ja näin В tulee valituksi.

6.3. ÄÄNESTYSVAIHTOEHTOEHDOT 67

1 2 3 4 5 6 7 8

A В A A D В D E

В A D E В D A D

E E В В A A E В

D D E D E E В A

Taulukko 6.6: Esityslistan manipulointi

6.3.3 Äänestysparadokseja

Kansanäänestykseen liittyy edellä esitettyjen Borda- ja Condorcet-paradoksien lisäk­

si muitakin paradokseja, jotka on huomioitava kansanäänestyksiä suunniteltaessa tai keskusteltaessa suoran ja edustuksellisen demokratian keskinäisistä painotuksista.

Kansanäänestysparadoksi

Oletetaan, että kansanäänestys on neuvoa-antava ja valintavaihtoehtoja on kaksi (kyllä/ei). Äänestäneiden enemmistö ja päätöksen tekevien edustajien enemmistö saattavat olla asiasta vastakkaista mieltä, jolloin keskeistä on, kuinka sitovaksi päät­

täjät mieltävät kansanäänestyksen. Taulukossa 6.7 on esitetty kuvitteellinen esimerk­

ki, jossa äänestäjiä on 99 ja parlamentissa on 9 edustajaa, joista 6 edustaa puoluetta A ja 3 puoluetta B. Lisäksi oletetaan, että jokainen edustaja on saanut saman ää­

nimäärän eli 11 ääntä. Kansanäänestyksessä kyllä-äänet voittavat selkeästi 63-36.

Puolueen В kannattajat äänestävät kaikki kyllä, mutta sen sijaan puolueen A jokai­

sen edustajan kannattajista 5 äänestää kyllä ja 6 ei. Samasta asiasta äänestetään parlamentissa. Oletetaan, että kunkin puolueen edustajat ovat tietoisia omien kan­

nattajiensa mielipiteistä ja he äänestävät kannattajakuntansa enemmistön mukaan.

nattajiensa mielipiteistä ja he äänestävät kannattajakuntansa enemmistön mukaan.

In document Teledemocracy - Voting and Participating by Means of Computer Networks (sivua 66-0)