Sosiaalityön peruskysymyksen pohdinta: sosiaalityöntekijän ja

Sosiaalityön vallankäytössä keskeinen teema liittyy sosiaalityöntekijän ja asiakkaan väli-seen kohtaamiväli-seen. Pohdin tätä kysymystä pitkin matkaa, mutta varsinkin tutkimukseni johtopäätösluvussa (luku 7). Vaikka tarkasteluni keskipisteessä on sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välinen toiminta, käsittelen työssäni lyhyesti myös sitä, miten makrotason

käsitys valtiosta ja yhteiskunnasta heijastuu mikrotason valtasuhteissa. Tapaani tehdä tutkimusta ohjaa metodologisesti kolme asiaa: 1) tutkimuskysymykset siitä, mitä valta on ja miten valtaa käytetään, 2) valtakäsitykset ja niiden ulottuvuudet on valittu paitsi valtaotteiden vertailtavuuden myös sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisen valtasuhteen eri puolien hahmottamisen helpottamiseksi ja 3) teorian ja empirian suhdetta havain-nollistetaan tutkimuskirjallisuuden ja omiin sosiaalityön kokemuksiin perustuvan esiymmärryksen pohjalta muokattujen esimerkkien avulla.

Lähden liikkeelle Foucault’n ajatuksesta: ei riitä, että pohditaan, mitä valta on, vaan on mietittävä myös sitä, miten valtaa käytetään (Foucault, 2000, 336–342). Toisaalta sitä, millaisia käsityksiä sosiaalityöllä on siitä, mitä valta on. Ja toisaalta sitä, miten sosiaalityössä sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa käytetään valtaa.

Pertti Tötön (2000, 74–76) mukaan MITÄ-kysymykset ovat sikäli perimmäisiä ky- symyksiä, että ne antavat käsitteellisen merkityksen sille, mistä jossakin teossa, lissa, toiminnassa, käytännössä, rakenteessa tai muutoksessa on kyse. Tämä ilmene e Foucault’n (valta hallintana) tavassa aloittaa vallan tarkasteleminen siitä, mitä se ei ole (esimerkiksi tukahduttavaa, omistettavaa ja oikeuttavaa). Hän jatkaa vallan hahmottele-mista toteamalla sen olevan luonteeltaan – vaikkakin ei-olemuksellisella tavalla – kemminkin tuottavaa ja sisäistä kuin rajoittavaa ja ulkoista. Gramsci (valta suostumukse n organisointina) jakaa Foucault’n kanssa käsityksen esimerkiksi vallan tuottavuudesta j a sisäisyydestä. Valta rajoittamisena, riippuvuutena ja kykynä eroavat vallasta hallintana j a suostumuksen organisointina siinä, että ne pitävät valtaa luonteeltaan hieman toisistaa n poiketen esimerkiksi ulkoisena, tukahduttavana, intentionaalisena ja rakenteellisena.

Valta rajoittamisena, riippuvuutena ja kykynä eroavat vallasta hallintana ja suostu-muksen organisointina myös siinä, että ne jakavat pluralistisen käsityksen siitä, mitä val-tiollinen ja yhteiskunnallinen valta on. Pluralistinen näkemys valtiosta ja yhteiskunnasta voidaan Ralph Milibandia (2009, 4–5) mukaillen tiivistää seuraavasti. Pluralistisen val-tio- ja yhteiskuntateorian mukaan valta jakautuu yhteiskunnassa keskenään kilpailevien yksilöiden ja organisoituvien ryhmien kesken. Valta ei ole kenelläkään kokonaan, vaan kaikki saavat oman, erisuuruisen osansa siitä. Länsimaisissa demokraattisissa yhteis-kunnissa kansalaisten tukena ovat universaali äänioikeus, vapaat ja säännölliset vaalit, sananvapaus ja järjestäytymisvapaus, jotka mahdollistavat mielipiteiden ilmaisemisen ja poliittisen osallistumisen lain, riippumattoman tuomioistuimen ja vapaan poliittisen kulttuurin suojeluksessa. Jokaisen valtion puolesta toimivan hallituksen on pystyttävä pidemmällä aikavälillä vastaamaan keskenään kamppailevien ryhmien intresseihin ja tarpeisiin, jos ne haluavat varmistaa enemmistön tuen ja pysyä vallan kahvassa.

Gramscin käsitys valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta vallasta poikkeaa vallasta hallintana siinä, että hän uskoo vain ratkaisevassa asemassa tuotantosuhteissa olevi-en luokkiolevi-en – pääoman omistajiolevi-en ja työväolevi-enluokan – pystyvän tekemään valtiota ohjatessaan yhteiskuntaa radikaalisti muuttavia poliittisia reformeja. Vaikka käsitys on olemuksellinen tässä mielessä, porvariston ja työväenluokan asema taloudellisissa

1 Gramsci oli miten-kysymyksen lisäksi kiinnostunut myös miksi-kysymyksestä, joka edellyttää histo-riallisesti ja kulttuurisesti erityisen tilanteen ja voimasuhdeasetelman tunnistamista, joka mahdollistaa vallankumouksen toteuttamisen oikealla hetkellä (vrt. Gramsci, 1982, 59–70).

tuotantosuhteissa ei takaa niille automaattisesti valtaa valtion ohjaksissa. Vallan horjut-taminen, hankkiminen ja ylläpitäminen riippuvat viime kädessä siitä, kykenevätkö ne hankkimaan riittävän laajan kannatuksen ja suostumuksen yhteiskunnan eri luokissa ja ryhmissä ja yhdistämään ne poliittisten tavoitteidensa taakse. Foucault’lla ei ole hegemonian tapaista käsitettä, jolla kuvata valtion ja kansalaisyhteiskunnan välistä eroa, yhteyttä ja dynamiikkaa.

Vaikka Foucault ottaa kantaa siihen, mitä valta on, hänen pääpainonsa on kysymyk-sessä, miten valtaa käytetään (Foucault, 2000, 336–342). Mitchell Dean (2010, 33–40) esimerkiksi ymmärtää sen näin: miten ihmiset hallitsevat toisia ja itseään erilaisten tekniikoiden, rationaaliteettien, tiedon muotojen, identiteettien ja instituutioasemien välityksellä. Myös Gramsci on kiinnostunut MITEN-kysymyksestä¹: miten ja missä määrin porvaristo ja työväenluokka onnistuvat horjuttamaan, hankkimaan ja ylläpitä-mään valtaa, rekrytoimaan liittolaisia ja organisoimaan ja yhdistäylläpitä-mään yhteiskunnan eri luokkia ja ryhmiä oman politiikkansa ja omien poliittisten tavoitteidensa taakse.

Juha Koiviston ja Timo Uusituvan (1989, 73–76) mukaan Gramsci yrittää hegemo-nia-käsitteen avulla analysoida, miten porvariston puolitiehen jääneet vallankumoukset (Risorgimento ja fordismi) erosivat onnistuneesta vallankumouksesta (jakobiinien Ranskan vallankumous). Hän koettaa hegemonian avulla arvioida myös sitä, miten työväenluokan pitäisi toimia, jotta se saisi kansanjoukot liikkeelle yhteiskunnan muut-tamiseksi. Gramsci ottaa analyysin kohteeksi integraalisen valtion, jota tarkastellaan toiminnan tasolla valtion ja kansalaisyhteiskunnan koosteena, integraatioperustan tasolla herruutena ja johtamisena, organisatorisen perustan tasolla intellektuelleina ja instituution tasolla pakko- ja hegemoniakoneistona.

Myös valta rajoittamisena ja riippuvuutena pyrkivät vastaamaan kysymykseen, miten valtaa käytetään, vaikka ne eivät teekään sitä Foucault’n tarkoittamalla tavalla.

Hän ei tarkoita miten-kysymyksellä sitä, miten valta ilmaisee (manifest) itsensä, vaan miten valtaa harjoitetaan ja mitä tapahtuu, kun ihmiset käyttävät valtaa toistensa yli (Foucault, 2000, 337). Kysymys ohjaa huomiota vallan ilmenemismuotojen sijasta siihen, millaisten hallinnan käytäntöjen ja problematisointien avulla ihmiset hallitsevat itseään ja toisiaan ja millaisia seurauksia niillä on (Dean, 2010, 39). Valta rajoittamise-na, riippuvuutena ja kykynä ymmärtävät eri tavoin sen, miten ja missä tilanteissa valta ilmaisee itsensä: 1) valta rajoittamisena tilanteina, jossa toinen osapuoli saa toimijoiden pyrkimysten ollessa ristiriidassa toisen osapuolen toimimaan oman tahtonsa mukaan, 2) valta riippuvuutena tilanteina, joissa vaihdon toinen osapuoli saa pienemmän riip-puvuutensa vuoksi hankittua itselleen palveluksia vaihtokumppaneitaan pienemmillä kustannuksilla ja 3) valta kykynä tilanteina, joissa vallankäyttäjä saa vallan kohtee n toimimaan tarkoitetulla ja ennalta nähtävissä olevalla tavalla.

Vallassa rajoittamisena, riippuvuutena ja kykynä ei ole pelkästään kyse siitä, miten valta ilmaisee itsensä, vaan millaisen prosessin kautta valta muodostuu. Pertti Tötön (2000, 76) mukaan miten-kysymykset keskittyvät prosesseihin: miten jokin asia on syntynyt tai kehittynyt. Valta rajoittamisena käsittää vallan sosialisaatioprosessina, jossa vallan kohteita (esimerkiksi sosiaalityön asiakkaita) opetetaan edistämään omia tavoitteitaan hyväksyttyjen keinojen avulla. Se ymmärtää vallan myös tiedollisena ja taktisena prosessina. Valta riippuvuutena käsittää vallan kvasineuvotellun vaihdon ja valta-asetelman tasapainottamisen prosessina. Valta vuorovaikutuksellisena kykynä ymmärtää sen vallan muotojen oikeutettavaan käyttöön perustuvana prosessina, jossa huomioidaan vallan kattavuus, intensiteetti ja vallan neutralisoitumis- ja muuttumis-tendenssit.

Valtakäsitykset ja niiden ulottuvuudet on valittu paitsi valtaotteiden vertailemisen myös sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisen valtasuhteen eri puolien monipuolisem-man ja johdonmukaisemmonipuolisem-man kuvailemisen helpottamiseksi. Tarkastelen sosiaalityönte-kijän ja asiakkaan välistä suhdetta eri valtanäkemyksistä käsin seitsemästä eri näkökul-masta: vallan perustan, luonteen, intressien, tiedon, toimijan, prosessin ja sosiaalityön tehtävän näkökulmasta. Olen etsinyt valtaotteita, jotka mahdollistavat esimerkiksi vallan perustallisuuden ja perustattomuuden, vallan ulkoisuuden ja sisäisyyden ja vallan rajoittavuuden ja tuottavuuden tarkastelemisen ja vertailemisen.

Perustelen sosiaalityön tehtävien tarkastelemista vallan näkökulmasta sillä, että valta on muodossa tai toisessa läsnä sosiaalityöntekijän tehtävissä. Roger Smithin (2008, 7–8, 17, 191) mukaan vallassa ei ole kyse pelkästään sosiaalityöntekijän interventiosta asiakkaan elämään, koska erilaisia ryhmiä syrjivät rakenteet edesauttavat asiakkaan ongelmien syntymistä ja lisäävät interventioiden tarvetta. Sosiaalityöntekijä saattaa tuntea itsensä voimattomaksi organisaation ja rakenteiden edessä, mutta käyttää siitä huolimatta merkittävää valtaa asiakkaaseen. Sosiaalityössä on jo pitkään tiedostettu jännite asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden ja rakenteellisen muutostyön välillä.

Perustelen vallan luonteen tarkastelua sosiaalityön moniulotteisuudella, komp-leksisuudella ja ristiriitaisuudella. Sosiaalityöntekijän odotetaan toisaalta toimivan muodollisena ja tiedollisena auktoriteettina asiakkaalle ja toisaalta vahvistavan asiak-kaan autonomiaa ja toiminnan ja valtaistumisen mahdollisuuksia (Smith, 2008, 8).

Sosiaalityöntekijän kaksoistehtävä toisaalta kontrolloijana ja rajoittajana ja toisaalta avun tuojana ja mahdollistajana korostaa esimerkiksi sen merkitystä, miten negatiivisena tai positiivisena tai oikeutettuna tai ei-oikeutettuna asiakas pitää sosiaalityöntekijän vallankäyttöä. Kyse ei ole pelkästään asiakkaasta. Myös sosiaalityöntekijän työskente-lyyn vaikuttaa se, miten positiivisessa tai negatiivisessa mielessä hän oman toimintansa näkee ja miten oikeutettuna hän vallankäyttöään pitää.

Perustelen vallan perustan tarkastelemista sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välillä yleensä vallitsevalla resurssiepätasapainolla ja asiakkaan heikolla ja haavoittuvalla asemalla. Sosiaalityöntekijän käsitys vallan perustasta voi vaikuttaa siihen, miten hän

yrittää asiakkaan tilannetta parantaa. Jos sosiaalityöntekijä katsoo asiakkaan ongel-mien johtuvan taitamattomasta tai epätarkoituksenmukaisesta resurssien käytöstä, hän patistaa asiakasta resurssien taitavampaan käyttöön. Jos sosiaalityöntekijä arvioi asiakkaan ongelmien juontuvan rakenteellisista epäkohdista, hän suuntaa työskentelyä rakenteellisempaan, vallitsevaa järjestystä muuttavampaan suuntaan.

Pidän intressien käsittelemistä tärkeänä, koska vallankäyttö liittyy sekä sosiaalityön-tekijän ja asiakkaan välisiin intressiristiriitoihin, että konsensuksen luomiseen niiden välille. Oikeutan identiteetin tarkastelemisen sillä, että vallan käytöllä voi olla vaiku-tuksia paitsi asiakkaan, myös sosiaalityöntekijän identiteettiin. Roger Smithin (2008, 42–56) mukaan työntekijä voi eri ryhmien piirteitä arvostamalla tai väheksymällä vaikuttaa siihen, miten asiakas suhtautuu itseensä ja toisiin ja siihen, miten hän sovittaa omia intressejään hallitsevien ja kulttuurisesti arvostetumpien ryhmien intresseihin.

Intressien yhteensovittamiseen saattaa vaikuttaa myös se, miten sosiaalityöntekijän ja asiakkaan intressejä koskevat neuvottelut onnistuvat ja miten palkitsevaksi omalle iden-titeetilleen asiakas kokee heidän vuorovaikutuksensa. Intressien väliseen konsensukseen voi vaikuttaa sekin, miten oikeutettuna asiakas pitää sosiaalityöntekijän muodolliseen – esimerkiksi lain ja menettelytapojen takaamaan – ja epämuodolliseen – esimerkiksi sukupuoleen ja etniseen taustaan – asemaan perustuvaa vallankäyttöä.

Perustelen prosessin tarkastelemista sillä, että sosiaalityöntekijän tapa käsittää valta prosessina saattaa vaikuttaa merkittävästi siihen, miten hän työskentelee asiakkaan kanssa. Jos sosiaalityöntekijä esimerkiksi ymmärtää vallan ylläpitämisen ja muutta-misen jatkuvana, tilanteittain vaihtuvana prosessina, hänen työnsä on pitkälti sovun ja konsensuksen hakemista asiakkaan ja sosiaalityöntekijän käsitysten välille. Jos sosiaalityöntekijä taas käsittää vallan hyväksyttävien menettelytapojen (esimerkiksi työn ja opiskelun) juurruttamisen prosessina, hän keskittyy asiakkaan käyttäytymisen rajoittamiseen oikeaan suuntaan.

Pidän tiedon tarkastelemista perusteltuna, koska sosiaalityöntekijän käsitys tiedosta saattaa vaikuttaa siihen, miten hän käyttää valtaa työskennellessään. Mikäli hän pitää itseään tiedollisesti asiakkaan yläpuolella olevana asiantuntijana, hän tarjoaa valtaa käyttäessään passiiviselle asiakkaalleen ”lahjan”, jolla tämä saa ratkaistua ongelmansa (vrt. Smith, 2008, 55–56). Jos työntekijä käsittää tiedon tasavertaisemmin, hän ohjaa asiakkaan huomiota siihen, miten hallittujen ryhmien tavat puhua vähättelevästi erilaisista ryhmistä heijastavat heidän intressejään. Hän rohkaisee tällöin asiakasta kyseenalaistamaan ja haastamaan muiden ryhmien kulttuuria vähättelevät diskurssit ja uudelleenmuotoilemaan heidän diskursseihinsa sisältyvät tietonsa. (vrt. Smith, 2008, 161–165.)

Roger Smith (2008) on kirjassaan Social work and power käsitellyt kaikkia edellä mainittuja valtanäkökulmia, mutta hän ei ole tehnyt sitä johdonmukaisesti eri val-tanäkemyksistä käsin. Yleisenä ajatuksena on se, että sosiaalityöntekijän käsitys vallan perustasta, luonteesta, intresseistä, tiedosta, toimijasta, prosessista ja sosiaalityön

teh-tävistä muuttuu valtaotteen vaihtumisen myötä ja vaikuttaa hänen työskentelyynsä.

Jos työntekijä esimerkiksi pitää intressejä vuorovaikutuksessa rakentuvina tekijöinä, hän lähtee muokkaamaan hänen ja asiakkaan intressien välille konsensusta. Jos hän taas pitää intressejä pyrkimyksinä, hän lähtee vallankäytöllään rajoittamaan asiakkaan ei-toivottuja pyrkimyksiä.

Teoreettiseen analyysiin perustuvan sosiaalitutkimuksen eroa empiiriseen analyysiin on mahdollista selventää Pertti Tötön (2004) ”rautalankamallilla”. Teoreettinen analyysi ei perustu empiiriseen aineistoon, vaan aikaisempaan tutkimukseen ja tutkijan omaan aivo- ja ajattelutoimintaan. Empiirinen analyysi nojaa aikaisemman tutkimuksen ja tutkijan oman aivotoiminnan lisäksi empiiriseen aineistoon, joka pohjautuu mittaustuloksiin tai tekstiaineistoihin tai molempiin. (Töttö, 2004, 10–12.) Teo-reettinen analyysini vallasta ei perustu kvantitatiivisin tai kvalitatiivisin menetelmin järjestelmällisesti eriteltyyn empiiriseen aineistoon, vaan aikaisempaan tutkimukseen ja omaan ajattelutoimintaani. Valta rajoittamisena (Dahl, 1957; Dahl, 1986), valta riippuvuutena (Emerson, 1962) ja valta kykynä (Wrong, 2002) lähtivät liikkeelle teoreettisena tutkimuksena. Tutkijat (esim. Molm, 1997; Dahl, 2005) lisäsivät kui-tenkin pian tutkimuskirjallisuuden ja tutkijan ajattelutoiminnan rinnalle empiirisen aineiston määrällisen analyysin. Vaikka Dennis H. Wrongin (2002) analyysi vallasta (valta kykynä) on puhtaasti teoreettista, hän korostaa vallan (käytön) empiirisen to-dennettavuuden merkitystä.

Valta hallintana ja suostumuksen organisointina perustuvat aikaisemman tutki-muksen ja tutkijan ajattelutoiminnan lisäksi empiiriseen tekstiaineistoon. Gramscilla aikaisemmat tutkimukset ja tutkijan aivotoiminta viittaavat esimerkiksi marxilaisten teorioiden uudelleen jäsentämiseen (vrt. Böök, 1979, 24–29); Foucault’lla taas mar-xilaisten ja juridis-liberaalien valtateorioiden kyseenalaistamiseen ja uudelleen ajatte-lemiseen (vrt. Foucault, 1980, 88–108). Gramscin tapauksessa empiirinen aineisto tarkoittaa paitsi kansanperinteen kirjallisia muotoja myös ihmisten arkisia uskomuksia ja käytäntöjä (vrt. Böök, 1979, 23–29). Foucault’n tapauksessa se tarkoittaa tieteellisiä (lääketieteen, juridiikan, kriminologian, psykiatrian ja valtionhallinnon) diskursseja ja instituutioiden (armeijoiden, vankiloiden, sairaaloiden, koulujen ja tehtaiden) käy-täntöjä (vrt. Alhanen, 2007, 104).

Valtaa rajoittamisena ja kykynä tarkastelevia otteita yhdistää se, että teorioiden käyttämien metodien tarkoituksena on todentaa aineiston avulla, missä tapauksissa on kyse vallasta ja vallankäytöstä ja missä ei. Valta rajoittamisena pyrkii haastatteluai-neiston määrällisen analyysin perusteella todistamaan, missä asioissa toimijat käyttävät valtaa toistensa yli (vrt. Dahl, 2005, 332–336). Steven Lukesin (1974) mukaan Dahlin metodina oli menestyksen ja tappion arvioiminen esimerkiksi sen perusteella, missä määrin poliittiset toimijat saivat toiset hyväksymään poliittiset aloitteensa ja torjuttua toisten vaihtoehtoiset aloitteet. Osallistujalla, jonka menestyksien yhteenlaskettu määrä oli suurin, oli eniten vaikutusvaltaa. (Lukes, 1974, 12.)

Valta vuorovaikutuksellisena kykynä puolestaan pyrkii todentamaan, milloin toi-nen saa toisen osapuolen toimimaan tarkoittamallaan tavalla. Toimijan valta voidaan todentaa kahdella tavalla. Dennis H. Wrong (2002) katsoo empiirisen aineiston mah-dollistavan ensinnäkin sen todentamisen, saako toimija tahtonsa ilmaisemalla toisen osapuolen toimimaan tarkoittamallaan tavalla. Toiseksi sen avulla voidaan arvioida latenttia valtaa eli sitä, pyrkivätkö vallan kohteet ennakoimaan vallan haltijan tahtoa, vaikka hän ei harjoittaisi suoraa valtaa vallan kohteisiin eikä ilmaisisi tahtoaan millään tavalla. Toimijalla on kyky valtaan vain silloin, jos pystytään empiirisesti todentamaan, että vallan kohteet uskovat vallan haltijalla olevan valtaa, vallan haltija tietää sen ja us-koo siihen ja puuttuu tarvittaessa vallan kohteiden toimintaan, jos he toimivat vastoin hänen tahtoaan. (Wrong, 2002, 7–9, 13–14, 127, 252–253.)

Valta riippuvuutena eroaa vallasta rajoittamisena ja vallasta kykynä siinä, että teo-rian avulla ei pyritä vain todentamaan, onko osapuolilla valtaa toisiinsa vai ei. Linda D. Molmin (1997, 75–76) mukaan teorian käyttämän metodin (yleensä kokeellisen asetelman) tarkoituksena on luoda ja testata valtarakenteita ja -prosesseja koskevia ide-oita. Teorian tulokset ovat yleistettävissä asetelmiin, jotka täyttävät teorian olosuhteet.

Valta hallintana eroaa vallasta rajoittamisena, riippuvuutena ja vuorovaikutuksellisena kykynä siinä, että se ei ole kiinnostunut vallan todentamisesta tai valtateorian kehittä-misestä, vaan valtasuhteiden muodostaman alueen ja sen analysoinnin mahdollistavien välineiden määrittelemisestä (vrt. Foucault, 1999, 62–63). Genealogia on Foucault’n ajatusten pohjalta kehitetty metodi, joka mahdollistaa sen analysoimisen, miten ihmiset hallitsevat itseään ja toisiaan hallinnan tekniikoiden, tiedon muotojen, instituutioase-mien ja identiteettien välityksellä.

Valta suostumuksen organisointina muistuttaa valtaa riippuvuutena siinä, että Gramscin empiirisen aineiston – vaikkakin laadullisen – tarkoituksena on kehittää teo-riaa. Se poikkeaa vallasta riippuvuutena kuitenkin siinä, että teorialla yritetään selittää sitä, miten vallitsevaa järjestystä ylläpidetään, haastetaan ja muutetaan suostumuksen organisoinnin avulla. Gramscin hegemoniaa koskevien ideoiden perustalta on kehitetty sittemmin metodi, jonka avulla voidaan analysoida, miten porvaristo ja työväenluokka onnistuvat horjuttamaan, hankkimaan ja ylläpitämään valtaa, värväämään liittolaisia ja organisoimaan ja yhdistämään yhteiskunnan eri luokkia ja ryhmiä oman politiikkansa ja omien poliittisten tavoitteidensa taakse.

Tutkimuskohteeni on teoreettinen ja käytän aineistonani empiirisen aineiston sijasta tutkimuskirjallisuutta, jonka pohjalta erittelen valtaa eri näkökulmista.

Teoreettinen aineisto vaikeuttaa valtateorian liittämistä sosiaalityön empiiriseen todellisuuteen, koska en pysty poimimaan esimerkkejä empiirisistä aineistoista. Olen yrittänyt sen vuoksi havainnollistaa ja pohtia vallan eri puolia esimerkkien avulla, joiden valitsemisessa ja muotoilemisessa olen hyödyntänyt paitsi valtaa koskevaa tutkimuskirjallisuutta myös omaa, työkokemuksiini perustuvaa esiymmärrystäni sosiaalityöstä, jotta teoria ei jäisi irralliseksi sosiaalityön todellisuudesta. En ole

kerännyt esimerkkejä sosiaalityöstä järjestelmällisesti enkä oleta niiden kuvaavan sellaisenaan sosiaalityön laajaa kenttää.

Tapani hyödyntää omia kokemuksiani teoreettisten puolien havainnollistamisessa ja pohtimisessa muistuttaa jossain määrin Seppo Toiviaisen (1944–2005) ja Klaus Weckrothin itsereflektiivisiä tekstejä. Seppo Toiviainen (1997, 109–110) kehittää, pohdiskelee ja havainnollistaa teoriaansa juoppokulttuurista omilla kokemuksillaan.

Hän katsoo tehneensä metodisesti osallistuvaa havainnointia sekä työntekijän että asiakkaan roolissa päihdeyhteisöissä. Klaus Weckroth (1997) puolestaan pohdiskelee omien kokemuksiensa avulla, miten hänestä tuli hullu. Hän ei käytä omia kokemuksiaan pelkästään hulluuden mietinnän välineenä, vaan nähdäkseni myös toiminnan teorian aspektien havainnollistamisessa.

En käytä kuitenkaan Toiviaisen tapaan omia kokemuksiani empiirisenä aineistona, jonka pohjalta kehitän teoriaa. Hyödynnän työ- ja elämänkokemuksiin perustuvaa esiymmärrystäni pikemminkin kehittääkseni esimerkkejä, jotka mahdollistavat paitsi vallan eri puolien havainnollistamisen, valottamisen ja pohtimisen myös kytkemisen sosiaalityön todellisuuteen mahdollisimman uskottavalla tavalla. En siis yritä esimerk-kien avulla testata, luoda tai kehittää teoriaa. Ratkaisu mahdollistaa valtanäkemysten liittämisen empiriaan tavalla, joka on teknisesti yhden tutkijan resurssein toteutetta-vissa. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei minulla ole riittävästi voimavaroja käydä läpi sosiaalityön erilaisia aineistoja, vaan ennen kaikkea siitä, ettei valtaa ole tutkittu va-litsemistani näkökulmista. Empiiristen tutkimusten puuttuessa sopivien esimerkkien löytäminen valtakäsitysten analysoimista varten on pitkälti sattuman kauppaa.