5.2 Sosiaalinen ympäristö
Sosialisaatiolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ja johdonmukaista prosessia, jossa yksilö kas-vaa yhteiskunnan tai sen osa-alueen jäseneksi. Lapsuudesta lähtien yksilö omaksuu
vanhem-24
piensa tai toisten merkityksellisten ihmisten asenteita ja rooleja, joihin hän samaistuu ja käyt-tää oman identiteettinsä rakentamisessa. (Berger & Luckmann 1994, 149–150.) Monet nuo-ruudessa asetetut tavoitteet ja valinnat pohjautuvat vanhemmilta saatuihin malleihin ja vihjei-siin (Nurmi 2008). Esimerkiksi vanhempien käsitykset koulumatkaliikunnan terveyshyödyistä vaikuttavat lasten liikkumisaktiivisuuteen koulumatkoilla (Merom ym. 2006). Muutenkin ih-misryhmät suhtautuvat liikuntaan eri tavalla ja antavat, sille erilaisia merkityksiä. Varsinkin nuoremmilla lapsilla vanhempien suhtautumisella liikuntaan on merkitystä, mutta myöhem-min ikätoverien suhtautumyöhem-minen liikuntaan muodostuu entistä tärkeämmäksi. (Koski 2004.) Liikuntaan sosiaalistuminen ja liikuntasuhteen muotoutuminen voidaankin nähdä elämän mit-taisena prosessina, joka alkaa jo lapsuudesta (Koski 2008).
Muutokset sosiaalisessa ympäristössä tai sosiaalisissa suhteissa johtavat usein myös liikun-tasuhteen muuttumiseen. Muutokset liikuntasuhteessa sijoittuvat usein elämän ja arjen erilai-siin muutos- ja murroskohtiin. (Saaranen-Kauppinen ym. 2011.) Yhtenä murroskohtana voi-daan pitää nuoren siirtymistä peruskoulusta toisen asteen oppilaitokseen. Koulutusvalintoja tehdessään nuori alkaa muodostaa itsestään kuvaa oman ammattinsa ja ryhmänsä edustajana (Nurmi 2008; Kauravaara 2013, 183). Tällöin esimerkiksi vanhemmat voivat hyväksyä hel-pommin nuoren käytöksessä ja asenteessa tapahtuneita muutoksia (Berger & Luckmann 1994, 182–183). Nykyään vanhemmat, kaverit ja muu lähiyhteisö eivät kuitenkaan ole ainoita vai-kuttajia, sillä tiedotusvälineet sekä liike-elämän markkinointi yrittävät jatkuvasti ohjata ihmi-siä tietynlaiseen sosiaaliseen maailmaan (Koski 2008; Nurmi 2008).
Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa (n=1385) sekä aktiivisilla tavoilla että moottori-ajoneuvolla kouluun kulkevissa opiskelijoissa oli paljon niitä, jotka kulkivat matkojaan usein kavereidensa kanssa. Sen sijaan yksin kulkevia oli selvästi enemmän aktiivisia kulkutapoja käyttävissä. Osittain tämä selittyy sillä, että koulumatkoilla vanhempien kanssa kulkeminen aktiivisilla kulkutavoilla oli vähäistä, mutta moottoriajoneuvoilla nuoret kulkivat varsin usein vanhempiensa kanssa. (Gorely ym. 2009)
5.2.1 Vanhemmat ja perhe
Nykyään monilla nuorilla ei ole enää yhtä tiiviitä suhteita sukuun, perheeseen ja ympäröivään lähiyhteisöön kuin aikaisempina vuosikymmeninä (Aapola & Kaarninen 2003, 17). Sekä tytöt että pojat kokevat vanhempien tuen vähenevän siirryttäessä lapsuudesta nuoruuteen, mutta
25
tästä huolimatta kokemukset saadusta tuesta ovat edelleen myönteisiä (Salmela 2006). Sekä perheeltä että ystäviltä saadulla tuella näyttää olevan positiivinen yhteys aktiivisten kulkuta-pojen käyttämiseen, vaikka kaikissa tutkimuksissa yhteyttä ei ole havaittu. Myös muu yleinen myönteinen suhtautuminen aktiivisiin kulkutapoihin näyttää lisäävän niiden käyttöä. (Panter
& Jones 2010.)
Tuen lisäksi perheen tavoilla, tottumuksilla ja aikatauluilla on vaikutusta lapsen liikkumiseen koulumatkoilla. Esimerkiksi kiireinen aamu voi olla syynä lapsen kouluun viemiseen autolla (Salmon ym. 2007). Vanhemman kulkiessa töihin autolla todennäköisyys siihen, että myös lapsi viedään kouluun autolla, kasvaa (Merom ym. 2006). Babey ym. (2009) havaitsivat, että nuoret, joilla oli vanhempi kotona koulupäivän jälkeen, käyttivät vähemmän aktiivisia kulku-tapoja kuin nuoret, joilla vanhemmat olivat harvemmin koulupäivän jälkeen kotona. Myös ne nuoret, joiden vanhemmat tiesivät vähemmän oman nuorensa tekemisistä, liikkuivat enemmän aktiivisilla tavoilla. (Babey ym. 2009.)
Vanhempien kokemus koulumatkan turvallisuudesta on tärkeää (Merom ym. 2006), ja aktii-visten kulkutapojen suosio näyttää vähenevän rikollisuuden ja pelon yleistyessä (Silva ym.
2011). Riski joutua hyökkäyksen tai ahdistelun kohteeksi koulumatkoilla vähentää koulumat-kojen aktiivista kulkemista (Salmon ym. 2007). Yleensä liikunta-aktiivisuus on suurempaa niillä alueilla, joilla on paljon hyvää sosiaalista pääomaa eli sosiaalisia verkostoja ja niissä syntyvää luottamusta ja vastavuoroisuutta (Hyyppä 2008). Kansainvälisesti asuinalueilla val-litsevilla suurilla tuloeroilla näyttäisi olevan negatiivinen vaikutus ihmisten fyysiseen aktiivi-suuteen. Osaltaan tämä johtuu naapureiden välisen luottamuksen heikkenemisestä ja julkisten alueiden, kuten jalkakäytävien ja puistojen, kunnossapidon vähenemisestä. (McNeill ym.
2006.)
5.2.2 Kaveripiiri ja muut vertaisryhmät
Oman lapsuuden perheen lisäksi nuorten elämässä tärkeimpiä ihmisiä ovat kaverit ja seuruste-lukumppani (Salmela 2006). Monesti nuorella ja hänen kavereillaan on hyvin samanlaisia vapaa-ajan viettotapoja. Tämä näkyy liikunta-aktiivisuudessa, sillä vähän liikkuvan nuoren kaverit ovat tyypillisesti myös vähän liikkuvia. (Liimakka ym. 2013.) Yksilön käsitykset omasta identiteetistään vahvistuvat erityisesti merkityksellisten toisten antaman vahvistuksen seurauksena, vaikka myös muut kohtaamamme henkilöt voivat joko heikentää tai vahvistaa
26
tätä identiteettiä (Berger & Luckmann 1994, 170). Monesti ihmissuhteisiin liittyvillä valin-noilla on tärkeämpi merkitys tyttöjen kuin poikien identiteetin rakennuksessa (Nurmi 2008, 263).
Nuoren lähiyhteisön, kuten kavereiden, asettamista normeista poikkeaminen on vaikeaa, min-kä takia niistä halutaan pitää kiinni. Sen sijaan kaukaisempien tahojen asettamien sääntöjen uhmaaminen on helpompaa, mikä voi näkyä esimerkiksi koulun järjestyssääntöjen rikkomise-na ja testaamiserikkomise-na. Joillekin nuorille sopiva vertaisryhmä voi löytyä mopojen ja autojen paris-ta. (Kauravaara 2013, 110, 208.) Toisaalta kavereiden ja vertaisten hyväksyntä voi lisätä nuor-ten liikunta-aktiivisuutta (Fitzgerald ym. 2012). Esimerkiksi rullalautailua harrastavat nuoret muodostavat yhdessä omia tiiviitä ja toimivia porukoitaan (Harinen ym. 2006, 55). Kaverien tuki antaa pätevyyden kokemuksia, nautintoa ja motivaatiota, minkä lisäksi kaverit voivat auttaa liikkumiseen liittyvien esteiden, kuten väsymyksen ja huonon sään, ylipääsemiseen.
Kuitenkin vertaisten kritiikin kohteeksi joutuminen vähentää nuorten liikunta-aktiivisuutta.
(Fitzgerald ym. 2012.)
Nuoret ovat monessa suhteessa edelläkävijöitä, jotka omaksuvat uudenlaisia kulutukseen liit-tyviä tapoja ja tyylejä (Mäenpää 2005, 355). Esimerkiksi Saksassa pyöräily on yleistynyt eri-tyisesti nuorten keskuudessa (EPOMM 2013, 71). Muista kulkumuodoista esimerkiksi skeit-tauksesta eli rullalautailusta on tullut suosittua erityisesti 15–17-vuotiaiden poikien keskuu-dessa. Skeittaukseen liittyy muutakin kuin pelkkä fyysinen rullalaudan kanssa taiturointi.
Skeittareita yhdistää vahvan yhteisöllisyyden lisäksi myös samat kulttuurimieltymykset, kuten pukeutuminen ja samanlaisen musiikin kuunteleminen. Se on osa elämäntapaa, jolla pyritään erottumaan muista katujen käyttäjistä. (Harinen ym. 2003, 49–51, 55–62.)
5.2.3 Oppilaitos
Oppilaitoksen ominaispiirteistä esimerkiksi sijainti, hallinto ja toimintakulttuuri voivat vaikut-taa koulumatkaliikkumisen määrään (Turpeinen ym. 2013, 20). Joissain oppilaitoksissa opis-kelijat saattavat joutua siirtymään päivän aikana koulurakennusten välillä, jotka voivat sijaita hyvinkin kaukana toisistaan (Kauravaara 2013, 50). Oppilaitoksen sijainnen lisäksi muiden palvelujen ja tilojen läheisyys helpottaa aktiivisten kulkutapojen käyttöä (Panter & Jones 2010). Turussa tehdyssä tutkimuksessa hyvät kulkuyhteydet osoittautuivat lukion maineen kanssa tärkeimmiksi tekijöiksi lukion valinnassa (Olkinuora ym. 2007). Toisaalta samassa
27
tutkimuksessa selvisi, että kovemman vaatimustason lukioihin ollaan valmiita matkustamaan pidempiä matkoja (Rinne 2007). Kansainvälisissä tutkimuksissa yksityiskouluja käyvien op-pilaiden on havaittu kulkevan julkisten koulujen oppilaita harvemmin kouluun aktiivisilla kulkutavoilla (Babey ym. 2009; Silva ym. 2011).
Kävelyn ja pyöräilyn käytön edellytyksiin kuuluu, että päämäärän on sovittava matkojen kul-kemiseen aktiivisilla tavoilla (Pikora ym. 2003). Tämä edellyttää esimerkiksi turvallisia säily-tyspaikkoja pyörille ja muille kulkuvälineille kouluympäristössä (Turpeinen ym. 2013, 20), sillä polkupyörävarkauksien pelko vähentää pyöräilyn suosiota (Airaksinen & Somerpalo 2012, 60). Toisinaan esimerkiksi raskaat kantamukset ja toisten ihmisten kuljettaminen vaati-vat matkojen kulkemista autolla (Shephard 2008; Airaksinen & Somerpalo 2012, 60). Sen vuoksi sopivat säilytystilat ja muiden palveluiden ja tilojen läheisyys tekevät kävelystä ja pyö-räilystä käytännöllisempiä vaihtoehtoja.
Shephardin (2008) mukaan aikuisilla työpaikkojen pukeutumiskoodi voi suosia aktiivisista kulkutavoista kävelyä pyöräilyn sijaan, sillä aina työpaikalla ei ole tarjolla vaatteiden vaih-toon sopivia pukeutumistiloja tai suihkuja. Työmatkoillaan yksilö liikkuu myös osittain työ-roolissaan, johon kulkutavan tulee sopia. Työrooli voi kuitenkin olla liikunnan kannalta aktii-vinen, eikä pelkästään passiivinen. (Tiihonen 2014, 31–32.) Sopivan pukeutumisen voidaan ajatella koskevan myös nuorten liikkumista koulumatkoilla, sillä esimerkiksi Myllyniemen ja Bergin (2013, 95) mukaan ulkonäkö muuttuu teini-iässä erittäin tärkeäksi.
Oppilaitos tarjoaa fyysisten puitteiden lisäksi sosiaalisen ja henkisen ympäristön (Kauravaara 2013, 57). Koulun toimintakulttuurilla tarkoitetaan koulun tapaa ajatella ja toimia toteuttaes-saan opetus- ja kasvatustehtäväänsä. Koulun toimintakulttuuri vaikuttaa myös siihen millaisen suhteen kasvava nuori rakentaa liikuntaa kohtaan. (Asanti 2013.) Monet opettajat ja opiskeli-jat voivat kulkea esimerkiksi muutaman sadan metrin matkan ruokalaan autolla (Kauravaara 2013, 55–56). Tällaisessa toimintakulttuurissa auton käytöstä tulee opiskelijalle rutiinin omainen valinta myös lyhyillä siirtymämatkoilla.