Sanastotyötä tehdään, jotta tietyllä toimialalla, ammattialalla tai erikoisalalla käytössä oleva käsitteistö olisi mahdollisimman yhtenäistä ja loogista. Usein on tarvetta myös vakiinnuttaa ja selkiyttää termien käyttöä. (STK 1988: 124; Kalliokuusi & Seppälä 2014.) Tämä johtuu siitä, että monella alalla tekniikan ja työmenetelmien nopea kehittyminen ja sitä myötä niitä vastaavien käsitteiden ilmaantuminen ovat osa arkipäivää
(STK 1988). Tarvitaankin järjestelmällistä ja jatkuvaa sanastotyötä, jossa termien kehittäminen ja päivittäminen ovat suunniteltua toimintaa, joka perustuu tieteellisen terminologian periaatteiden soveltamiseen. Vain tällä tavoin voidaan päästä tavoitteeseen toimivasta yhtenäisestä termistöstä. (STK 1988: saatesanat, 13; Nuopponen 1999: 5.) Yleensä sanastotyön tekemisestä vastaa kukin erikoisala itse ja monilla aloilla toimiikin jo pysyviä sanastotoimikuntia. Kuten jo edellä on mainittu, esimerkiksi Lääkäriseura Duodecim perusti jo vuonna 1982 lääketieteen sanastolautakunnan, joka vastaa lääketieteen ammattikielen huollosta. Suomessa toimii myös vuonna 1974 perustettu Sanastokeskus TSK, jonka tehtäviin kuuluu mm. suomen- ja ruotsinkielisten tekniikan ja sen lähialojen sanastojen tuottaminen, sanastotyön yleinen ohjaus- ja neuvontapalvelu sekä erilaisia sanastoja tarjoavan kirjaston ylläpito. Monissa maissa on perustettu vastaavia elimiä ja ne ovat mukana myös kansainvälisessä sanastotyössä. (TSK:
sanastokeskus, 2018; STK 1988: 16–17.)
Sanastotyö on organisoitua yhteistyötä, jota tekevät erikoisalan asiantuntijat ja sanastotyön asiantuntijat eli terminologit (STK 1988: 13). Tämän tutkimuksen yhteydessä laadittu Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanasto on toteutettu enemmän yksilötyönä, mutta alan suomenkieliset asiantuntijat ovat olleet käytettävissä konsultointiapuna ja asiasisällön tarkastamisessa. Sen sijaan venäjänkielisiä diabetekseen erikoistuneita asiantuntijoita ei ollut mahdollista käyttää tämän sanastotyön yhteydessä.
Mitä tulee sanastotyön konkreettiseen toteutukseen, erikoisaloilla käytännön sanastotyön lähtökohtana on soveltava terminologia eli kansainvälisesti standardisoidut periaatteet, jotka ohjaavat, miten sanastojen työstämisessä hyödynnetään oppia käsitteistä, termeistä sekä niiden suhteista (STK 1988: 16). Sanastotyö lähtee liikkeelle edellisessä luvussa kuvatun systemaattisen käsiteanalyysin pohjalta: erikoisalan käsitteistö ja sen muodostamat käsitesuhteet erilaisine käsitejärjestelmineen kuvataan sekä graafisesti että kielellisesti. Tämän analyysin pohjalta voidaan laatia käsitteiden määritelmät ja suositukset sopivien termien valinnalle. (Nuopponen 1999: 2; Kalliokuusi & Seppälä 2014.)
Luonteeltaan sanastotyö voi olla joko normatiivista tai deskriptiivistä. Ensiksi mainitussa pyritään jonkin alan käsitteiden ja termistöjen yhtenäistämiseen ja standardisoimiseen, kun taas jälkimmäisessä keskitytään selvittämään ja kuvaamaan
alalla käytössä olevia termejä ja käsitteitä. (Nuopponen 1999: 2.) Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanastossa ote on deskriptiivinen eli sanaston sisältämät termit ja käsitteet on kuvattu sellaisina kuin ne tutkimusaineistossa ilmenevät.
Sanastotyön toteutus jaetaan karkeasti neljään vaiheeseen, jotka ovat hankkeen valmistelu, sanastotyön suunnittelu, hankkeen toteuttaminen sekä tiedotus ja seuranta -vaihe. Valmisteluun kuuluu työn toteuttamisedellytysten organisointi, kun taas suunnitteluvaiheen tarkoituksena on määritellä ja rajata työn konkreettiset päämäärät, kuten sanaston sisältö, laajuus, käytettävä lähdeaineisto sekä työn toteutuksen aikataulu.
(STK 1988: 124.)
Toteuttamisvaiheen alussa suoritetaan termi-inventaario eli lähdeaineistosta kerätään ns. esitermejä, joiden määrää ei tässä vaiheessa pyritä rajoittamaan. Tämän jälkeen poimitut esitermit ryhmitellään aihealueittain yleiskuvan saamiseksi aineistosta. (STK 1988: 124.) Näin toimittiin myös Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanaston kohdalla. Esitermejä kertyi tässä vaiheessa vajaa 200 kymmeneltä eri aihealueelta.
Esitermien ryhmittelyn jälkeen niiden joukosta poimitaan varsinaiseen sanastoon tulevat käsitteet. Tämä tapahtuu luokittelemalla esitermit neljään luokkaan: kyseisen alan ominaiskäsitteet, monella alalla käytössä olevat yhteiskäsitteet, toiselta alalta otetut lainakäsiteet sekä yleiskieleen kuuluvat käsitteet. Yleensä periaatteena on, että pääosan tulevan sanaston käsitteistä muodostavat kyseiselle alalle tyypilliset käsitteet ja siihen sisällytetään harkinnan mukaan myös yhteis- ja lainakäsitteitä. Yleiskielen käsitteitä sanastot sisältävät vain harvoin. (STK 1988: 124, 145–153.)
Mitä tulee Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanastoon, siihen valittiin lopulta 87 termiä. Mukaan otettiin diabetekseen suoraan liittyvät termit, jotka järjestettiin viiteen eri aihealueeseen: diabetes ja sen eri tyypit, insuliinihoito, insuliini, verensokeri ja verensokerin seuranta. Liikunta ja ravinto aihealueina rajattiin sanaston ulkopuolelle, vaikka niiden merkitys diabeteksen päivittäisessä omahoidossa onkin suuri. Niihin liittyvä termistö kuuluu kuitenkin valtaosin niiden omille erikoisaloille.
Kun lopulliset sanastoon tulevat käsitteet on valittu, niistä luodaan käsitejärjestelmät ja laaditaan sanaston alustava käsikirjoitus. Jos ja kun kyseessä on monikielinen sanasto, seuraava työvaihe on käsitteiden harmonisointi ja vastineiden haku. (STK 1988: 124.)
Tässäkin työvaiheessa lähtökohtana on käsite: ensin laaditaan valituista käsitteistä käsitejärjestelmät kaikilla sanastossa mukana olevilla kielillä, jonka jälkeen käsitejärjestelmiä voidaan verrata toisiinsa (STK 1988: 100–101). Vertailun tuloksena käsitteiden väliltä voidaan löytää seuraavanlaisia suhteita:
• Täydellinen käsitevastaavuus
Käsitteet ovat identtiset ja niihin liittyvät termit viittaavat yhteiseen käsitteeseen.
• Osittainen vastaavuus
Jos erot ovat merkityksellisiä, sanastossa selvitetään käsitteiden väliset erot.
• Laajemman tai suppeamman käsitteen vastaavuus
Yhden kielen käsitettä vastaa toisessa kielessä useampi käsite tai yhden kielen käsite puuttuu toisesta kielestä. Sanastossa selvitetään käsitteiden väliset erot.
(STK 1988: 102–103.)
Analysoinnin jälkeen muodostetaan yleensä yksi, eri kielille yhteinen käsitejärjestelmä, jossa näkyvät myös eri kielten väliset erot (STK 1988: 104). Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanastossa suomen- ja venäjänkieliset käsitejärjestelmät on kuitenkin esitetty erikseen ja erot käsitejärjestelmissä tai käsitteiden vastaavuudessa on tuotu esille termitietueiden lisätieto-osiossa.
Mitä tulee yleensä monikielisen sanaston työstämiseen, osa sen työvaiheista muistuttaa kääntäjän työhön liittyviä prosesseja. Kääntäjällä on kuitenkin harvemmin aikaa varsinaisten käsitejärjestelmien luomiseen ja niiden graafiseen kuvaamiseen. Kääntäjä myös tekee työtään itsenäisesti, joskin mahdolliset erikoisalojen asiantuntijakontaktit ovat kullanarvoisia. (Vehmas-Lehto 2010: 370.)
Monikielisen sanastotyön yksi työvaihe on vastineiden haku (STK 1988: 124). Vehmas-Lehdon mukaan kääntäjän tekemä vastinetyö voidaan puolestaan jakaa kahteen osaan eli vastineenhakuun ja vastineenmuodostukseen. Ensiksi mainitussa vaiheessa kääntäjä etsii vastineita niin sanakirjoista kuin alan rinnakkaisteksteistäkin, sillä kaikkia vastineita ei suinkaan aina löydy suoraan sanakirjoista. Vaikka vastine sanakirjasta löytyisikin, niissä ei yleensä ilmaista lähtö- ja kohdekielisten käsitteiden vastaavuuden astetta, jolloin mahdolliset käsitteiden väliset erot eivät tule esiin. (Vehmas-Lehto 2010: 366–367.)
Terminologisissa sanastoissa nämä erot usein esitetään tietyillä symboleilla (vrt. edellä esitetyt sanastotyön käsitevastaavuudesta kuvaavat suhteet). Terminologisten sanastojen puutteena on kuitenkin se, että kohdekielestä puuttuvaa termiä ei korvata keinotekoisella termillä, vaan sen paikka jätetään tyhjäksi. Kääntäjän on kuitenkin aina välitettävä lähtökielisen tekstin sanoma kohdekielelle, joten kohdekielisen termin puuttuessa kääntäjän on muodostettava vastine itse. (Vehmas-Lehto 2010: 368–369.) Näin on toimittu myös Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanaston laadinnassa:
suomenkielisille termeille on muodostettu venäjänkielinen vastine sellaisen puuttuessa venäjänkielisestä tutkimusaineistosta.
Terminologisessa sanastotyössä vastineiden hakua seuraa määritelmien kirjoittaminen.
Periaatteena on, että määritelmät laaditaan sillä kielellä, jonka käsitejärjestelmiin ne perustuvat. (STK 1988: 124.) Määritelmät pyritään muotoilemaan myös siten, että ne olisivat yleispäteviä ja käyttökelpoisia monenlaisissa viestintätilanteissa. (Kalliokuusi &
Seppälä 2014.)
Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanaston suomen- ja venäjänkieliset määritelmät on pääosin muotoiltu itse tutkimusaineiston käsitetiedon pohjalta. Periaatteena niiden työstämisessä on ollut soveltavan terminologian yleiset ohjeet määritelmien laadinnasta sekä yleistajuisuus eli se, että asiaan perehtymätön maallikkokin voisi ymmärtää niiden sisällön. Joissakin tapauksissa määritelmä on lainattu suoraan tutkimusaineistosta.
Normaalissa sanastotyöprosessissa asiantuntijaryhmä antaa vielä viimeiset kommenttinsa ja kehittämisehdotuksensa ennen kuin sanasto julkaistaan (STK 1988: 124, 198).
Painettujen sanastojen lisäksi erikoisalojen käsiteanalyysiprosessin tulokset voidaan julkaista myös termipankeissa. Näin työn tulokset saadaan sekä alan ammattilaisten että muiden erikoisalasta kiinnostuneiden ulottuville. (Kalliokuusi & Seppälä 2014.)
Edellä kuvailtu soveltavan terminologian sanastotyö on päämääriltään kunnianhimoista ja sitä tarvitaan monilla aloilla, kuten lääketieteessä. Mutta mitä tulee monikielisiin sanastoihin, niiden toteutus saa usein kritiikkiä kääntäjiltä eli sanastoja työssään tarvitsevilta ammattilaisilta. Igor Kudashev mainitsee artikkelissaan Bilingual and Multilingual LSP Dictionaries: The Translator´s Point of View (2010: 159–161), että sanastotyön periaatteiden mukaan laaditut sanastot ovat kääntäjän näkökulmasta usein joko liian suppeita tai sisältävät liian yleisiä termejä. Lisäksi niistä löytyy vain harvoin
kääntäjien tarvitsemaa tietoa siitä, miten annetut vastineet eroavat toisistaan tai millaisissa yhteyksissä kutakin termiä käytetään. Kääntäjän kannalta hyödyllisiä olisivat myös termien yleistajuiset määritelmät tarvittavine lisätietoineen. (Kudashev 2010: 161–
164.)
Tämän tutkimuksen yhteydessä laadittu Diabeteksen omahoidon suomi-venäjä-sanasto pyrkii omalta osaltaan vastaamaan myös kääntäjien ja tulkkien tarpeisiin. Sanaston sisältämät käsitteet on määritelty mahdollisimman yleistajuisesti ja käsitteitä nimeävät eri termivaihtoehdot on tuotu esiin sellaisina, kuin ne tutkimusaineistossa esiintyvät. Lisäksi termitietueissa on annettu käsitteisiin liittyvää tarkentavaa tietoa.
Seuraavassa pääluvussa ja sen alaluvuissa käsitellään diabetesta sairautena sekä käydään läpi sen hoidon pääperiaatteita. Tämä vastaa käsiteanalyysin ensimmäistä vaihetta eli yleiskatsauksen luomista aihepiiriin. Näin tutustutaan tutkimusaineiston käsitetietoon, jonka pohjalta voidaan tarkemmin analysoida aihepiiriin liittyvien käsitteiden käsitepiirteitä ja selvittää niiden välisiä käsitesuhteita. (Nuopponen & Pilke 2010: 24.)