Naisen asemaan ja arvoon liittyvät teemat esityksen vastaanotos-sa kytkeytyvät myös siihen, miten koko näytelmä tuli ymmärre-tyksi. Millä ehdoilla miehinen kriitikkokunta hyväksyi tai hylkäsi esityksen tarjoaman naiskuvan, joka ainakin yhdessä nuorten naisten muodostamassa osayleisössä sai aikaan identifioitumisre-aktion? Vastaanoton dokumenteissa on yliedustettuna miehinen, patriarkaatin näkökulma Salomeen: naisten ja homoseksuaalista sensibiliteettiä edustaneen yleisönosan mielipiteet eivät ole löy-dettävissä jäljellä olevista dokumenteista kuin fragmentteina. Val-tavirran kriitikoiden reaktiot “toiseuksiin” – kumoukselliseen nais-hahmoon ja homoseksuaalisuuteen – olivat moninaiset.
Uuden Suomettaren Felix Hornborgilta ei juurikaan herunut sympatiaa Salomelle näytelmän tarjoamasta näkökulmasta huoli-matta. Hänen kantansa tuli esiin tavassa, jolla hän kommentoi näy-telmän loppukohtausta, jossa Salome muserrettiin legioonalais-ten kilpien alle:
Hra [Axel] Ahlberg antoi – ehkä hiukan liiallisilla keinoilla – oi-vallisen kuvan Herodeksesta. Loppusanat juuri tuo käsky sota-miehille, jota antaessaan heikko ja tuntonsa vaivaama Herodes on suuri ja kuninkaallinen, olisivat mahtavammin lausuttuina kohot-taneet loppuvaikutuksen voimaa.85
Hornborg halusi nähdä Herodeksen suurena ja mahtavana sil-loin, kun hän määräsi Salomen teloitettavaksi. Kirjoittaja identifi-oi pahuuden näytelmässä Salomeen ja kohottava vaikutus näytel-män loppuun olisi tullut sillä, että “paha nainen” oltaisiin oikein mahtipontisesti tuomittu. Esityksessä ei Herodesta esitetty tervee-nä ja oikean tuomion antavana ruhtinaana, mikä ilmeni Horn-borginkin toiveesta. Muut kriitikot tunnistivat näytelmän ruhti-naan perverssiyden. Viljo Tarkiainen kuvaili melko laajasti Axel Ahlbergin roolityötä Herodeksena ja samankaltaisesta tulkinnas-ta mainitsi myös Eino Leino:
Hänen esityksensä oli naturalistista ja antoi luonnontotuudessaan voimakkaan kuvan tuosta intohimojen ja nautintojen riuduttamas-ta ruhtinaasriuduttamas-ta. Hän liikkui hermostuneen kulmikkaasti, nauraa ha-hatti, puhui särkyneellä äänellä ja joutui omituisten puuskapäi-den valtaan: milloin kädet riippuen velttoina pitkin tuolin sivuja ja silmät kamalasti tuijottaen yhteen kohtaan, milloin taas kiihty-en hillittömäksi, niin että sormkiihty-enpäätkin vapisivat.86
Muista osista on Herodes tärkein. Hra Axel Ahlberg tulkitsi sen sielullisesti aivan oikein, alleviivaten erittäinkin Herodeen saira-loista aistijännitystä, mutta teki sen niin radikaalilla tavalla, että luulisi siinä olevan hiukan tinkimisenvaraa. Herodiasta esitti nti [Hilda] Martin erittäin voimakkaasti ja oikeassa äänilajissa.87 Selvästi Axel Ahlbergin roolisuoritus toi esiin ruhtinaan sairaal-loisuuden aina groteskiuteen asti. Hornborgin näkemystä esityk-sestä voi pitää jonkinlaisena väärinymmärryksenä: hän tulkitsi
näy-telmää perinteisellä hyvä vastaan paha -käsitteistöllä, mikä ei tee oikeutta Wilden turmeltuneisuuden kuvaukselle. Lienee oikeu-tettua kutsua Hornborgin edustamaa kantaa ”Salomen tappajak-si” – siinä määrin hänen tulkintansa esityksestä oli kallistunut näy-telmän mädännäisen patriarkaatin puolelle naisia vastaan. Euter-pen Olaf Homén nimesi Herodeksen kiihokkeeksi sukurutsaisuu-den ja lisäksi spekuloi sillä julmalla mielihyvällä, minkä Herodes mahdollisesti koki nähdessään Salomen murskautuvan kilpien vä-liin. Herodeksen antamassa tuomiossa nähtiin siis myös henkilö-kohtaisen koston ulottuvuus.88
Työmiehen kriitikon näkemystä näytelmästä on kirjoituksen ly-hyyden vuoksi melko vaikea selvittää, mutta sympatia Salomea kohtaan siitä välittyi:
Neiti Tompurin Salome oli juuri sellainen suurpiirteinen ihmi-nen, miksi käsittääkseni Wilde on hänet tarkoittanut. Hillitty näyt-teleminen pelasti täydellisesti kappaleen vaarallisen loppukohta-uksen; alkupuolella sen sijaan olisi ehkä nousukohdissa saanut olla enemmän rohkeutta ja voimaa. Tanssissa oli notkeutta, tulta ja luonnetta.89
Lisäksi kriitikko esitti toivomuksen, että Herodeksen roolia kap-paleen lopulla olisi voinut lyhentää, koska kuninkaan tuska sai näytelmässä liian suuren sijan. Selvästikin kirjoittajan näkökulma oli Salomen puolella näytelmän turmeltunutta patriarkaattia vas-taan. Mahdollisesti Työmiehen kriitikon myönteiseen asenteeseen vaikutti näytelmän vallankumouksellinen henki.
Elli Tompuri löysi omissa muistelmissaan selityksen kappaleen menestykselle ajan kiihtyneistä tunnelmista ja yhteiskunnallisesta myllerryksestä suurlakon jälkeen, jolloin Wilden siirtymäkauden kuvaus löysi vastakaikua.90 Menestyksekäs suurlakko oli voitto työväen joukkovoimalle, ja aikakautena monet sivistyneistön edus-tajat innostuivat sosialismista.
Myönteisimmän ja asiantuntevimman vastaanoton Salome sai Hel-singissä Eino Leinolta sekä ruotsinkielisiltä kriitikoilta. Samoilla linjoilla heidän kanssaan oli seuraavan vuoden puolella Valvojaan kirjoittanut Viljo Tarkiainen. Leinon analyysissä painopiste oli näy-telmän symbolisessa tasossa ja näynäy-telmän voimakkaat intohimot näyttäytyvät yleisinhimillisinä ääripäinä: “Elämä ja kuolema kaik-kein voimakkaimmassa aksentissaan, henki ja ruumis, kumpikin kaikkein kiihkeimmässä pingotustilassaan, maa ja taivas, verenhi-mo, nautinnon himo – kaikki yhtyy siinä suureksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi.”91
Eino Leinon kirjoituksesta ei ole luettavissa reaktiota näytelmän kumoukselliseen naishahmoon. Sen sijaan ruotsinkieliset kriiti-kot Hj. Lenning ja Olaf Homén tulivat luoneeksi pääosan esittä-jästä Elli Tompurista vaarallisen houkuttelevan ja demonisen nais-hahmon antaessaan esityksen eroottisuuden kuulua omissa kir-joituksissaan. Roolin ja sen esittäjän sekoittuminen tuli selvimmin esiin Hj. Lenningin tekstistä:
Fröken Tompuri eger för Salomes parti förutsättningar, hvilka där de icke på förhand finnas aldrig kunna inläras - ett temperament och en individualität, som med sällsynt smidighet låter sig afpas-sas och bringas i samklang med rollens fordingar. /—/ Glanspunk-ter i framställingen blevfo dansen inför Herodes, där fröken Tom-puri förstod att inlägg så mycket af kvinnans segervisshet och stolthetskänsla övfer sin skönhet och det af vällustig grymhet räg-lade uppträdet införmdet afhuggna och med raseri kyssta döpar-hufvudet.92
Kirjoituksessaan Hj. Lenning loi yhteyden Elli Tompurin tem-peramentin ja Salomen luonteen välille. Voitonvarmuus, ylpeyden-tunne ja julma mielihyvä olivat yleensä naisten ja erityisesti Elli Tompurin ja Salomen yhteisiä piirteitä. Ulkoisesti Elli Tompurin todettiin sopivan Salomeksi ja näytelmän tapahtumat huomioon
ottaen tärkeintä oli eroottinen houkuttelevuus. Olaf Homén ko-rosti kirjoituksessaan Tompurin ammattitaitoa ja tarkkaa rooli-analyysiä, joten hän kirjoituksessaan loi Elli Tompurista myös ak-tiivisen toimijan seksiobjektiuden ohella. Kriitikko mainitsi Tom-purin dominoineen esitystä, joten hän toi puheessaan esiin myös sen vallan, jota seksiobjekti voi sosiaalisena toimijana käyttää.93 Euterpe-lehden piirissä syntyneestä innostuksesta päätellen Tom-puri vastasi hyvin pitkälle heidän käsityksiään uudesta naisihanteesta.
Suomenkielisissä aikalaiskirjoituksissa eivät rooli ja sen esittäjä samalla lailla sulautuneet toisiinsa. Etenkin kiertuekritiikeissä Sa-lomen ominaisuudet ja ne etevät näyttelijäominaisuudet, joilla Elli Tompuri Salomen loi näyttämölle, pidettiin selkeästi toisistaan erillään. Esiintyjä sai loistavan vastaanoton, mutta osassa kritii-keistä epäiltiin näytelmän moraalia. Negatiivisesti näytelmään suh-tautuneet pikkukaupunkien kriitikot ilmeisesti kokivat Salomen kaltaisen naishahmon todelliseksi uhaksi: he etäännyttivät teks-tissään Salomen intohimoisuuden koskemaan vieraita kulttuureita käyttäen sellaisia ilmauksia kuin ”etelänmaalainen tulinen intohi-mo ärtyy sairaalloisuudeksi”94 tai ”itämaisen prinsessaan raivok-kaan sairaalloinen intohimo”95.