Riskit

Kaivostoiminnassa suurimmat vaikutukset ovat niin merkittäviä, että ne voidaan luokitella riskeiksi. Sekä avolouhinta että maanalainen louhinta niihin liittyvine toimin-toineen muuttavat alueen maisemaa ja vaikuttavat siten myös alueen kasvillisuuteen, eliöstöön ja maankäyttöön sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyisyyteen. Kaivostoiminnan riskeinä voidaan pitää talousasioita, patoturvallisuutta, maiseman muuttumista, jälki-hoitoa sekä erilaisia ympäristölle aiheutuvia vahinkoja. Lisäksi riskejä on myös itse kaivostoiminnassa, koska työskentely tapahtuu työturvallisuuden näkökulmasta haasteellisessa ympäristössä. Louhinnassa sekä kiviaineksen siirrossa ja jalostuksessa

käytetään massiivisia ja tehokkaita koneita erilaisissa toimintaympäristöissä. Myös räjähdysaineiden käyttö lisää omalta osaltaan työympäristön riskejä.

Toiminnan yllättävä keskeytyminen tai jopa kaivosyhtiön konkurssi voi aiheuttaa nopeasti huomattavia ympäristöongelmia. Tällöin ongelmatilanteet luovat paineita turvautua mahdolliseen yhteisvastuulliseen riskinhallintaan (rahastot) tai jopa yhteiskunnan apuun, jolloin kaivostoiminnasta saadut hyödyt ja haitat eivät kohtaisi aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Erityistä huomiota onkin kiinnitettävä siihen, että vakuudet karttuvat kaivostoiminnan laajentuessa riittävässä suhteessa laajentumisesta aiheutuviin lisäriskeihin nähden. Asianmukaisten vakuuksien avulla voidaan ympäris-tölle ja yhteisölle aiheutuvia riskejä poistaa tai ainakin vähentää niitä merkittävästi.

(K. Kokko et al. 2013).

Taloudellisena riskinä voidaan pitää myös sitä, että päätös kaivostoiminnan aloittami-sesta ei perustu riittäviin lähtötietoihin. Vuonna 1989 tehdyssä teknillis-taloudellisessa selvityksessä oli päädytty siihen että Osikonmäen kultamalmiesiintymän hyödyntä-miseen ei ollut edellytyksiä. Kaivos ei ollut kannattava lasketuilla kultapitoisuuksilla ja kullan senhetkisellä tai edes mahdollisesti 50% korkeammalla kullan hinnalla.

Selvityksen perusteella kaivoshanke ei olisi kattanut edes vuotuisia käyttökustannuksia eikä myöskään tarvittavia investointikustannuksia. (Perä 1989).

Taloudellinen riski on erittäin hankalasti arvioitava riski, koska kaivostoiminnan elinkaari on pitkä, alkaen malminetsinnästä ja päättyen jälkihoidon jälkeiseen aikaan.

Merkittävimmän talousriskin aiheuttaa päätuotteen, esimerkiksi kullan, maailman-markkinahinta suhteessa tuotantokustannuksiin. Tuotantokustannuksiin vaikuttavat suuresti energiakustannukset ja lainsäädännön muutokset. Lainsäädännöllä ohjataan mm. verotusta, määrätään päästörajoja, määritellään työskentelytapoja, määrätään jälkihoitotöistä sekä vaikutetaan palkkakustannuksiin.

Suuret vesi- ja lietemäärät sekä niitä ympäröivät patorakenteet muodostavat kaivoksen toimintaympäristöön ja terveyteen kohdistuvan riskin. (P. Kauppila et al. 2011).

Patoturvallisuusriskinä on mahdollinen rikastushiekka- tai kipsisakka-altaan tai muun vastaavan padon sortuminen tai hallitsematon suotovirtaus padon läpi. Padon sortu-minen tai hallitsematon suotovirtaus voi aiheuttaa pysyviä vaikutuksia ympäristöönsä sekä ääritapauksessa aiheuttaa vaaraa henkilöturvallisuudelle. Patoturvallisuutta valvo-taan patoturvallisuuslain perusteella. Kaivospadolle tulee laatia turvallisuussuunnitelma ja yleensä myös vahingonvaaraselvitys (Patoturvallisuuslaki 494/2009). Patoturvallisuu-teen vaikuttavat häiriötilanteet muodostuvat yleensä syksyllä pitkäaikaisten sateiden jälkeen tai keväällä roudan sulamisen yhteydessä. (Sivonen ja Frilander 2001).

Suomessa on 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, joista Etelä-Savon alueella on niistä 16 kappaletta. Rantasalmen Osikonmäen alue on yksi vuonna 1992 valtakunnallisesti merkittäväksi maisema-alueeksi inventoitu alue. Ympäristöministe-riön vahvistamassa Etelä-Savon maakuntakaavassa Osikonmäen alue on

kaavamerkinnältään kulttuuriympäristön ja/tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti merkittävä alue, jonka kohdemerkintä on maV 550, ks. kuva 16.

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat maaseutumme edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. (Etelä-Savon maakuntakaava 2010).

Kuva 16. Valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen rajaus Osikonmäessä, karttaote Etelä-Savon maakuntakaavasta. Lähde: http://www.esavo.fi/etela-savon_maakuntakaava. Käytetty 30.4.2014.

Osikonmäki edustaa Etelä-Savolle tyypillistä viljelymaisemaa. Kylä sijaitsee moreeni-harjanteiden muovaamassa vaihtelevassa maastossa. Maisema-alue on melko avointa, lukuun ottamatta peltojen lomassa olevia pieniä metsäsaarekkeita ja mäkien välisiä notkelmia, jotka ovat usein myös soistuneet. Osikonmäen kulttuurimaisemaan liittyy oleellisena osana myös Rantasalmen vanha maantie, joka on samalla vanha Kuopio−

Viipuri -maantie. Maantie kiipeilee mäkien rinteitä viistosti, jatkaa mäen harjalla ja kiemurtelee välillä alas laaksoon. (Maisema-aluetyöryhmän mietintö, II: Arvokkaat maisema-alueet).

Osikonmäki on monipuolinen kokonaisuus, jonka helmiä ovat itse Osikonmäki sekä Hyppinginmäki taloineen ja viljelyksineen, ks. kuva 17. Avautuvia näkymiä luovat seudulle poikkeuksellisen laajat viljelykset ja kaukana siintävät kerrokselliset kauko-maisemat sekä selkeät viljelyksiä korostavat kehysmetsät. (Lahdenvesi-Korhonen 2013).

Kuva 17. Osikonmäen valtakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta kuvattuna Hyppinginmäen näkötornista 19.4.2014. Kuva: Harri Korhonen.

Maisema-aluetyöryhmän tekemien ehdotusten mukaan maanviljelyä ja muiden perin-teisten maankäyttömuotojen jatkuvuus on turvattava arvokkailla maisema-alueilla.

Suunniteltaessa alueiden maankäyttöä on huolehdittava siitä, että sillä ei vaurioiteta vakiintunutta maisemakuvaa. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat edusta-vimpia maaseudun kulttuurimaisemia. (Maisema-aluetyöryhmän mietintö, I: Maiseman-hoito).

Maankäyttö- ja rakennuslaissa olevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet edellyttävät, että arvokkaat maisema-alueet tulee ottaa huomioon alueiden käytössä.

(MRL 132/1999) Valtioneuvoston periaatepäätöksen 5.1.1995 mukaan viranomaisten on huolehdittava, että maankäyttö- tms. hankkeet eivät saa vaarantaa arvokkaiden maisema-alueiden arvoa. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on osoittava määräyk-set maiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön osatekijöiden, kokonaisuuden ja ominaislaadun säilyttämiseksi. (Etelä-Savon maakuntakaava 2010).

Vuonna 1992 Osikonmäen alue oli inventoitu merkittäväksi maisema-alueeksi eikä vuosina 2011−2013 tehty Etelä-Savon maisemien päivitysinventointi ole muuttamassa maisema-arvon statusta (Lahdenvesi-Korhonen 2013).

Kaivostoiminta aiheuttaa pysyvän muutoksen ympäristössä ja heikentää maisema-arvoja. Maisema-arvojen heikkenemistä voidaan kuitenkin vähentää esimerkiksi täyttä-mällä kaivostoiminnan päätteeksi louhosalueita sivukivellä, jolloin kaivosalueen profiili palautuu samantyyppiseksi kuin ennen kaivostoiminnan aloittamista. Maisemointia voidaan myös parantaa purkamalla rakennettuja rakenteita ja rakennuksia. Läjitys-alueille on mahdollista antaa määräyksiä. Esimerkiksi läjityskorkeus ei saa ylittää puiden latvojen korkeutta, kuten Oriveden kultakaivoksella on määrätty, ks. kuva 18.

Tällöin vaikutus maisemaan on vähäisempi. Maanmittausalan käsitteellä maisemahaitta tarkoitetaan sellaista maiseman haitallista muutosta, joka pysyvästi alentaa kiinteistön, naapurin tai lähellä sijaitsevan kiinteistön arvoa ja joka ylittää korvauskynnyksen.

(Nyman 2013).

Kuva 18. Sivukivikasa ympäröivän puuston tasalla Dragon Mining Oy:n Oriveden kultakaivoksella 22.1.2014. Kuva: Harri Korhonen.

Kaivostoiminnassa syntyy runsaasti mineraalipohjaisia jätemateriaaleja ja kaivannais-jätealueista voi muodostua pitkäaikaisia päästöjä, erityisesti ns. hapanta kaivosvaluntaa.

Kaivosalueen ja kaivannaisjätealueen jälkihoidon tulee varmistaa fysikaalinen turvalli-suus, sopeuttaminen mahdollisuuksien mukaan maisemaan ja kaivosvesistä ympäristön vesille aiheutuvan kontaminaation estäminen. (P. Kauppila et al. 2011).

Jälkihoitovaiheeseen liittyy riski ympäristön pilaantumisesta, koska se on kestoajaltaan erittäin pitkävaikutteinen. Jälkihoidolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kaivosalue palautetaan toiminnan päätyttyä ihmisille ja ympäristölle haitattomaan tilaan. (Räisänen et al. 2013). Toisaalta mahdolliset kaivostoiminnan jätteet (rikastushiekka, sivukivi yms.) sekä rakenteet (kaivoskäytävät yms.) tulee saattaa siihen muotoon, että ne olisi mahdollista hyödyntää myöhemmin uudella teknologialla, jos ajankohdan teknillis-taloudelliset edellytykset täyttyvät. Jälkihoito- ja maisemointisuunnitelmissa tulee esittää sivukiven loppusijoittaminen tai sen mahdollinen hyödyntäminen.

Arvometallikaivosten ympäristöriskin kannalta merkityksellisiä ovat metallien ominaispiirteet vaaran aiheuttajina. Alkuaineina metalleilla on kaikkialla luontainen taustapitoisuus, joka voi kaivoskohteen ympäristössä olla korkeakin. Ympäristö- ja ympäristöterveysriskien arviointi on oleellinen osa kaivostoimintaan liittyvää lupapro-sessia, erityisesti se on osa ympäristövaikutusten arviointia. (T. Kauppila et al. 2013).

Vuonna 1989 tehdyssä teknillis-taloudellisessa selvityksessä oli esitetty että Osikonmäkeen sijoittuisi rikastamo, jossa kultametallimalmi rikastettaisiin aktiivihiili-uuttomenetelmällä. Rikastusprosessimenetelmästä johtuen kaivoksen jätevarastointialue (rikastushiekka-allas) olisi oltava rakenteeltaan tiivis, koska rikastushiekka sisältäisi sellaisia ainesosia, joita ei voi päästää luontoon. (Perä 1989).

Kaivannaisjätealueella ympäristöriskejä voivat aiheuttaa sivukivikasa ja rikastushiekka-allas tai osittain kuivunut rikastushiekan jätealue. Jätealueelta ympäristöön leviävät suoto- ja valumavedet ovat ympäristökuormituksen kannalta yksi tärkeimmistä teki-jöistä. Ympäristöministeriön raportin kartoituksen mukaan kaivoksen malmikiven ollessa sulfidipitoista ympäristöriskinä ovat hylättyjen ja suljettujen kaivosten kohdalla happamat ja metallipitoiset valumavedet. (Räisänen et al. 2013).