Rikoksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vankeusprosessi perustuu kolmeen asiakirjaan: rangaistusajan suunnitelmaan, vapauttamissuunnitelmaan ja valvontasuunnitelmaan (Vankeuslaki 4:6). 2 Kyseisten suunnitelmien taustalla on henkilön uusimisriskitekijät eli kriminogeeniset tekijät, jotka määritetään strukturoidun riski- ja tarvearvion perusteella tai suppeampaan tiedonkeruuseen pohjautuen. Uusimisriskin arvioinnissa pyritään selvittämään rikoksen uusimisen todennäköisyyttä; mitkä tekijät ja miten ne lisäävät tai vähentävät rikoksenteon uusimista. Arviointitavat voidaan jakaa kolmeen luokkaan: subjektiiviseen riskiarviointiin, toisen tason riskiarviointiin ja kolmannen tason arviointimenetelmiin. Ensin mainittu perustuu intuitioon, hiljaiseen tietoon, joka subjektiivisen luonteensa vuoksi on vailla tieteellistä relevanssia. Toisen tason riskiarvioinnissa käsitellään staattisia historiatietoja, minkä perusteella lasketaan tilastollinen todennäköisyys henkilön rikoksen uusimiselle. Kolmannen tason arviointimenetelmissä arvioidaan staattisten riskitekijöiden lisäksi dynaamisia riskitekijöitä, suojaavia tekijöitä (vahvuudet) ja
2 Käsitteellisenä valintana vapauttamissuunnitelma ei liene paras mahdollinen. Se vahvistaa virheellisesti
vankilaviranomaisten asemaa, sen sijaan huomion tulisi kohdistua semanttisesti ja sisällöllisesti vapautuvan vangin toimijuuden vahvistamiseen.
11 vahingonaiheuttamisriskiä. Arvioinnissa pyritään, arvioinnin toteuttajasta riippumattomaan, toistettavaan, samoihin johtopäätöksiin johtavaan objektiiviseen menettelyyn. (Arola-Järvi 2012, 27-29.) Neljännen sukupolven arviointimenetelmissä yhdistyvät yksilötason riski- ja tarvetekijät, suojaavat tekijät ja rangaistusajan kokonaishallinta, sekä yksilöllisen tiedon hyödyntäminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kehittämistoiminnassa (Tyni 2015, 76). Andrewsin ja Bontan mukaan kriminogeeniset tekijöiden määrittely perustuu empiiriseen uusimisrikollisuustutkimukseen, kokeneiden ammatinharjoittajien ammatilliseen arviointiin, ja rikollisen käyttäytymisen sosiaalisen oppimisen analyysiin (Andrews & Bonta 1995).
Riski- ja tarvearvioteoreettinen (Risk-Need-Responsivity-model) malli perustuu ihmisen yleisiin persoonallisuuspiirteisiin ja kognitiiviseen sosiaalisen oppimisen malliin. Teoria olettaa ihmisen käyttäytymisen pohjautuvan sosiaalistumisen kautta opittuun tapaan reagoida erilaisiin ärsykkeisiin, jonka seurauksena syntyvän toiminnan henkilö voi kokea joko palkitsevana tai kustannuksena.
Ihmisen käyttäytymiseen autonomiaa tarkasteltaessa siinä voidaan havaita henkilökohtaista hallintaa, interpersonaalista välittyneisyyttä sekä automaattista hallintaa. Sosiaalisen oppimisen teorian mukaan rikollisiksi ei synnytä, vaan rikollinen käyttäytyminen opitaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. (Andrews & Dowden 2007, 442-444; Motiuk 2007, 4.) RiTa-prosessissa tarkastelun keskiössä on kahdeksan keskeistä riski/tarvetekijää, joiden puuttuminen tai olemassaolo voi olla määritellystä riskistä riippuen samaan aikaan myös yksilöllinen vahvuustekijä.
Kriminogeeniset tekijät koostuvat staattisista ja dynaamisista tekijöistä. Staattiset tekijät ovat luonteeltaan pysyviä, kiistattomia faktoja, (esim. ikä, sukupuoli ja aiempi rikoshistoria), jotka toisaalta ennustavat rikollista käyttäytymistä, mutta joihin ei voi kuitenkaan vaikuttaa (Hypen 2004, 7). Dynaamiset tekijät eli varsinaiset kriminogeeniset tekijät sisältävät mm. seuraavia asioita: 1) rikollista käyttäytymistä tukevat arvot, asenteet, uskomukset, ajattelumallit 2) epäsosiaalinen ja rikosmyönteinen lähipiiri 3) eräät persoonallisuuden piirteet ja temperamentti (impulsiivisuus, riskihakuisuus, itsekeskeisyys, aggressiivinen energisyys) 4) monimuotoinen epäsosiaalinen käyttäytyminen 5) ongelmat perhe-elämässä, opinnoissa, työelämässä, vapaa-ajalla 6) hallitsematon päihteidenkäyttö. (Andrews & Bonta 1995; McGuire 2004.)
Antisosiaalisen käyttäytymisellä historialla viitataan varhain alkaneeseen, jatkuvaan ja monimuotoiseen antisosiaaliseen toimintaan erilaisissa toimintaympäristöissä. Rikoksentekijän uusimisriskiä vähentävänä tarpeena tämä tarkoittaa vaihtoehtoisten rikoksettomien toimintamallinen kehittämistä riskitilanteiden varalle. Henkilöllä, jolla tämä ulottuvuus ilmenee vahvuutena, ei ole
12 taustallaan antisosiaalista käyttäytymistä. Antisosiaalinen persoonallisuus puolestaan ilmenee seikkailunhaluna, mielihyvän etsimisenä, heikkona itsekontrollina, levottomana aggressiivisuutena, tunnekylmyytenä ja riidanhaluna. Kehittämistarve kohdistuu ongelmanratkaisutaitojen, vihan- ja suuttumuksen hallintataitojen sekä yleisten elämänhallintataitojen vahvistamiseen. Vahvuutena tämä ulottuvuus on niillä henkilöillä, jotka ovat sovinnonhaluisia ja joilla on hyvä itsehillintä.
Antisosiaalisen ajattelun luonteenomaisia piirteitä ovat: rikosmyönteiset uskomukset, arvot ja asenteet, oman rikollisen käyttäytymisen rationalisointi, vihan, kaunan ja uhmakkuuden tunne.
Rikoksenuusimiseen vaikuttavana tarpeena on vähentää rikollisen antisosiaalista ajattelua ja tunteita rikoskielteisempään suuntaan sekä rakentaa ei-rikollisen identiteettiä. Henkilö, jolle antisosiaalinen ajattelu ei ole riskitekijä, torjuu antisosiaaliset tunteet ja omaa ei-rikollisen identiteetin.
Antisosiaalinen tuttavapiiri viittaa läheiseen vuorovaikutukseen rikollisten kanssa ja rikolliseen elämäntapaan liittymättömien ihmissuhteiden puuttumiseen. Tarpeen kielellä ilmaistuna tavoitteena on vähentää vuorovaikutusta rikolliseen viiteryhmään ja lisätä sosiaalisia suhteita ei-rikollisten kanssa. Kääntäen tämä ulottuvuus ei ole riskitekijä henkilöillä, joiden vahvuutena ovat läheiset vuorovaikutussuhteet ei-rikollisiin henkilöihin. (Andrews & Dowden 2007, 446.)
Perhe-elämään kohdistuva riskitekijä viittaa puutteelliseen hoivaan ja huolenpitoon sekä lasten seurantaan ja valvontaan, mikä merkitsee ristiriitojen sijasta myönteisten ihmissuhteiden vahvistamista ja huomion kiinnittämistä lapsista välittämiseen (valvonta ja seuranta). Luonnollisesti tämä ulottuvuus ei ole riskitekijä henkilöllä, joka omaa vahvat välittämissuhteet niin hoivan kuin valvonnan merkityksessä. (Andrews & Dowden 2007, 446.)
Koulutus/työllisyys – ulottuvuudella tarkastellaan yhtäältä henkilön menestymistä työssä ja koulutuksessa sekä toisaalta tyytyväisyyttä omaan suoriutumiseensa em. ulottuvuuksilla.
Dynaaminen tarve kohdistuu siten koulutuksen ja työhön osallistumisen parantamiseen. Korkean työllisyys- ja koulutusasteen omaavalla henkilöllä tämä ulottuvuus on uusimisriskiltä suojaava tekijä. (Andrews & Dowden 2007, 446.)
Vapaa-aikaa riskitekijänä pidetään sellaisilla henkilöillä, joiden osallistumisaste antikriminaaliseen harrastustoimintaan on heikkoa ja samoin koettu tyydytys tällaisesta toiminnasta on alhaista.
Uusimisriskin vähentämiseksi em. henkilöiden tulisi lisätä antikriminaalista harrastuneisuutta.
Henkilöillä, jotka harrastavat paljon ja nauttivat osallistumisesta antikriminaaliseen toimintaan, vapaa-aika on vahvuustekijä. (Andrews & Dowden 2007, 446.)
13 Päihteidenkäyttö on uusimisriskitekijä, joka ilmenee ongelmallisena alkoholin ja/tai huumausaineiden käyttönä. Ilmeinen dynaaminen tarve kohdistuu siten yhtäältä päihteiden käytön vähentämiseen ja sellaisten tilanteiden välttämiseen, jossa henkilöllä on alttius käyttää päihteitä, sekä toisaalta vaihtoehtojen löytämiselle huumaavien aineiden käytölle. Päihteettömyys ja kontrolloitu päihteiden käyttö ovat suojaava tekijä. (Andrews & Dowden 2007, 446.) Vähemmän merkityksellisiä, mutta tieteellistä vahvistusta saaneita, riskitekijöitä ovat mm.: stressikokemus, mielenterveysongelmat, rangaistuksen pelko, alhainen älykkyysosamäärä, sosiaaliluokka ja tehdyn rikoksen vakavuus (Andrews & Dowden 2007, 446).
Dynaamiset riskitekijät voidaan jaotella vakaisiin dynaamisiin riskitekijöihin ja akuutteihin dynaamisiin riskitekijöihin. Jälkimmäisiä riskitekijöitä voidaan kutsua rikoksenteon laukaiseviksi tilannetekijöiksi, jollaisiksi voidaan lukea päihtymys, tietynlaiset ajatukset ja tunnetilat. (Harris &
Hanson 2003, 60.) Vakaat dynaamiset riskitekijät ovat luonteeltaan akuutteja riskitekijöitä vakaampia sisältäen mm. rikoksenteon sallivia arvoja, asenteita, ajattelua, rikoksiin myötämielisesti suhtautuvia ystäviä, epäsosiaalista käyttäytymistä ja monimuotoista elämänhallinnan problematiikkaa (Lindsay et al. 2004, 269). Kriminogeenisiin riskeihin voi liittyä sukupuolisensitiivisyys. Talous, asumisolosuhteet, työllisyys ja päihteidenkäyttö ovat samanlaisia riskitekijöitä sekä miehille että naisille. Mutta eräät elämäntapahtumat, kuten fyysinen ja seksuaalinen hyväksikäyttö sekä mielenterveysongelmat sisältävät naisille kriminogeenisiä piirteitä.
(Hollin & Palmer 2006, 191; kts. myös van der Knaap et al. 2012.)
Kriminogeeniset riskitekijät ovat tilastollisia todennäköisyyksiä siinä merkityksessä, että ne ennustavat rikoksenuusimista. Todennäköisyys rikoksenuusimiseen kasvaa, mikäli henkilöllä on useita riskitekijöitä. Eri riskitekijöiden kombinaatiot varioivat kuitenkin yksilöllisesti eri tavoin, samalla kun henkilön mahdolliset suojaavat tekijät alentavat riskitasoa. Oleellista on siten arvioida oikein henkilön staattisten ja dynaamisten riskitekijöiden muodostamaa ns. kokonaisriskiä. (Arola-Järvi 2012, 31.)
Vankilan rikoksenuusimisen vähentämiseen tähtäävä kuntouttava toiminta rakentuu ns. what works periaatteiden varaan. Nämä periaatteet perustuvat tieteelliseen tutkimustietoon (evidence based) siitä, millaiset hoito-ohjelmat vähentävät uusintarikollisuutta. Periaatteita on kolme: riskiperiaate (risk), tarve-/ kohdentamisperiaate (need) ja vastaavuusperiaate (responsivity). Riskiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että mitä korkeampi uusimisriski henkilöllä arvioidaan olevan, sitä tiiviimpiä interventioita hänen tulee kohdistaa. Toisaalta vangin uusimisriskiä voidaan - vankilan
14 perustarkoituksen vastaisesti - vankilan toimesta lisätä, mikäli matalan uusimisriskin omaava henkilö on liian intensiivisten toimenpiteiden kohteena. Tarveperiaate viittaa vuorostaan henkilön dynaamisiin riskitekijöihin, kriminogeenisiin tarpeisiin. Toisin sanoen muutostyö tulisi kohdistaa tekijöihin, jotka ovat yhteydessä rikoksenuusimiseen. Vastaavuusperiaatteen mukaisesti työskentelytapa tulisi sovittaa yhteen vangin kykyjen, oppimistyylin ja toimintatapojen kanssa.
Tällöin huomioitavaksi tulevat mm. vangin sukupuoli, etnisyys, ikä, kielelliset taidot ja motivaatio.
(Andrews & Dowden 2007, 447.)
15