1.3.1 Vaaran tunnistaminen
Salmonella on tärkeimpiä elintarvikevälitteisten sairastumisten ja laajojen taudinpurkausten aiheuttajia Euroopassa. Suomessakin rekisteröidään vuosittain pari tuhatta salmonellatartuntaa. Tosin näistä arviolta vain noin 300–400 on kotimaisista lähteistä saatuja. Todellinen tartuntojen määrä voi olla jopa kymmenkertainen rekisteröityyn määrään verrattuna, sillä suuri osa tartunnan saaneista ei hakeudu hoitoon eikä sairauden aiheuttajaa välttämättä tutkita. Salmonellat jaetaan ominaisuuksiensa mukaan kahteen lajiin (S.enterica ja S.bongori), joista S. enterica on jaettu edelleen alatyyppeihin ja serotyyppeihin. Kaikki ihmisten ja eläinten terveyden kannalta merkittävimmät salmonellat kuuluvat ryhmään S. enterica subsp. enterica, joka koostuu noin 1 500 serotyypistä. Euroopassa, myös Suomessa, yleisimmin raportoidut serotyypit ovat S. Enteritidis ja S. Typhimurium.
Salmonellat ovat pieniä, sauvanmuotoisia ja pääosin liikkuvia gram-negatiiviseen ryhmään kuuluvia bakteereita, jotka eivät muodosta itiöitä. Ne kasvavat hapellisissa ja
hapettomissa oloissa 7–47° C lämpötilassa, kun pH on 4.5–9.5. Osa salmonellakannoista on sopeutunut poikkeaviin olosuhteisiin, kuten erityisen happamaan elinympäristöön.
Salmonellan selviäminen rehuissa riippuu pääosin lämpötilasta, happamuudesta ja käytettävissä olevan veden määrästä. Bakteeri ei yleensä pysty lisääntymään kuivassa rehussa mutta se selviää siinä ja lisääntyy, kun olosuhteet muuttuvat suotuisammiksi.
Liemimäisessä rehussa happamuus on oleellinen salmonellan kasvua rajoittava tekijä.
Salmonelloilla on hyvin laaja isäntäkirjo. Suurin osa salmonellakannoista on zoonoottisia, eli ne voivat tartuttaa sekä ihmisiä että eläimiä ja siirtyä näiden välillä.
EU-alueella salmonellan esiintyvyys porsastuotantosikaloissa oli vuonna 2008 korkea, 31,8 % sikaloista. Suomessa esiintyvyys on ollut sen sijaan vuosikymmenet hyvin matalalla tasolla. Esimerkiksi vuonna 2013 salmonella osoitettiin vain viideltä sikatilalta. Viime vuosina salmonellan esiintyvyys teurastamonäytteissä, joita otetaan noin 6 000 vuosittain, on ollut myös matala, 0,02–0,05 %:n luokkaa.
Luonnon eläimet, mukaan lukien linnut ja jyrsijät, voivat kantaa salmonellaa ja mahdollisesti levittää sitä eteenpäin esimerkiksi tuotantoeläimiin. Suomessa ja Ruotsissa, joissa salmonellan esiintyvyys tuotantoeläimissä on erittäin vähäistä, salmonellaa on satunnaisesti eristetty maatilojen ympäristöissä liikkuvista villi- ja lemmikkieläimistä. Maissa, joissa salmonellaa tavataan melko yleisesti tuotantoeläimissä, salmonellalöydökset ovat olleet yleisiä myös tilojen ympäristöistä kiinni otetuissa haittaeläimissä. Rehut ovat hyvä kasvualusta salmonellabakteereille.
Etenkin valkuaispitoisissa rehuaineissa todetaan ajoittain salmonellaa myös Suomessa, mutta löydökset rehuseoksissa ovat erittäin harvinaisia. Muissa EU-maissa esiintyvyys rehussa vaihtelee riippuen kunkin maan rehunvalmistus- ja valvontakäytännöistä.
1.3.2 Vaaran kuvaaminen
Zoonoottisten salmonellakantojen aiheuttamaa tautia ihmisissä kutsutaan salmonelloosiksi. Taudin oireita ovat kuume, vatsakipu, ripuli, huonovointisuus ja joskus oksentelu. Tauti paranee yleensä ilman hoitoa mutta voi olla jopa hengenvaarallinen henkilöillä joiden vastustuskyky on syystä tai toisesta heikko.
Osa salmonellakannoista voi lisäksi kehittyä lääkehoidolle vastustuskykyiseksi.
Syötyjen salmonellasolujen määrä on suorassa suhteessa oireiden vakavuuteen ja käänteisesti verrannollinen itämisaikaan, joka on 6–72 tuntia. Oireet kestävät yleensä 4–10 päivää, mutta tauti voi olla myös oireeton. salmonelloosin oireellisen vaiheen jälkeen potilas voi toimia bakteerin kantajana vielä noin 2–4 viikkoa. salmonelloosin jälkitauteina esiintyy nivel- ja suolistotulehduksia sekä Reiterin oireyhtymää, joka vaikuttaa virtsateihin ja ihoon.
Salmonellan kykyä tartuttaa ihmisiä on tutkittu syöttämällä erisuuruisia annoksia bakteereita vapaaehtoisille ja tarkkailemalla sairastuvuutta (annos-vastesuhde).
Koska vapaaehtoiskokeiden osallistujat ovat olleet useimmiten nuoria terveitä miehiä, annos-vaste suhdetta on tutkittu myös tilastollisesti vertailemalla taudinpurkauksista saatuja tietoja. Näiden perusteella oireellisen salmonelloosin puhkeamiseen tarvittava annos on yleensä vähintään 105 solun luokkaa, mutta voi olla hyvinkin pieni, kun tartunta saadaan rasvaisista ruoista kuten kastikkeista tai suklaasta. Oireeton tartunta voidaan saada jo muutaman bakteerisolun annoksesta.
1.3.3 Altistuksen arviointi
Tilastollisten mallien sarja, jossa aineistona käytettiin kansallisia keskiarvoja rehuseosten koostumuksesta, rehun käytöstä sikojen ruokinnassa ja sikojen kasvatuksesta, sekä salmonellan esiintyvyystietoja näissä lähteissä, kehitettiin kuvaamaan salmonellasta aiheutuvaa altistusta. Malli luotiin OpenBUGS ohjelmistolla (www.openbugs.net) ja tulokset esitettiin todennäköisyysjakaumina. Mallin rehukategorioita havainnollistava kuva on esitetty liitteessä 5 (kuva 1, osio 10.5).
Tilastollisen mallin avulla arvioitiin salmonellan todellista esiintyvyyttä rehuaineissa ja rehuseoksissa vuoden 2013 rehunvalmistuskäytäntöjen perusteella. Todellisen esiintyvyyden arvio ottaa huomioon havaitun esiintyvyyden lisäksi näytteenottoon liittyvän epävarmuuden sekä menetelmien herkkyyden havaita salmonella näytteessä. Arvio on mallinnettu 25 tonnin rehuerille. Mallin avulla arvioitiin myös salmonellan pitoisuutta silloin kun rehuaineet tai (sian)rehut ovat saastuneita sekä pitoisuuden vähentymistä esimerkiksi rehua kuumennettaessa. Arvio rehun aiheuttamasta tartuntariskistä lihasioille ja emakoille laskettiin yhdistämällä arvio salmonellan esiintyvyydestä arvioon salmonellan pitoisuudesta silloin, kun rehu on saastunutta.
Sikoihin kohdistuvaa salmonellan tartuntariskiä arvioitiin laskemalla todennäköisyys, jolla suomalainen sika saa salmonellatartunnan rehun välityksellä. Tätä todennäköisyyttä verrattiin muista lähteistä, esimerkiksi ympäristöstä, tapahtuvaan tartuntaan, jotta voitiin arvioida todellista salmonellaesiintyvyyttä suomalaisissa sioissa. Rehujen ja ympäristön suhteellista vaikutusta tartuntoihin tarkasteltiin tilastollisen mallisarjan lisäksi vertaamalla rehusta ja ympäristöä kuvaavista haittaeläimistä osoitettuja salmonellakantoja sioista eristettyihin salmonellakantoihin.
Kuluttajan riskiä saada salmonellatartunta suomalaisesta siasta tai sianlihatuotteesta arvioitiin vertaamalla sioista ja muista lähteistä eristettyjä salmonellakantoja ihmisistä eristettyihin kantoihin ja laskemalla eri lähteiden suhteelliset osuudet.
Yhdistämällä arvio mallisarjan avulla laskettuun arvioon sian tartuntojen lähteistä pystyttiin arvioimaan suomalaisten sikojen syömien rehujen osuutta ihmisten saamissa salmonellatartunnoissa.
Riskinarviointia varten kerättiin tilastoja salmonellan esiintyvyydestä rehuaineissa, rehuseoksissa ja sioissa vuosilta 2013–2014. Samojen vuosien perusteella kerättiin tietoa rehuaineiden käyttösuhteista erityyppisissä (mm. täysrehu, täydennysrehu, nestemäinen rehu, kuiva rehu) rehuseoksissa sekä käyttöasteesta sikatiloilla.
Rehutehtaille (9 kpl), rahtisekoittajille (13 kpl) ja rehua valmistaville sikatiloille (432 kpl) lähetettiin kysely, joka koski mm. rehun valmistuksessa käytettäviä rehuaineita, rehunvalmistuksen toimintatapoja ja niiden kustannuksia liittyen salmonellan hallintaan vuonna 2013. Kyselytutkimuksen ja hankittujen lisätietojen avulla saatiin aineistoa rehun käsittelytavoista. Salmonellan pitoisuus saastuneessa rehussa, sikojen syömät annoskoot ja sikojen teurasiät saatiin kotimaisesta ja ulkomaisesta kirjallisuudesta. Salmonellan annos-vastesuhde sioille, sekä herkkyys saastunnan tunnistamiseen rehu- ja teurasnäytteissä saatiin niin ikään kirjallisuudesta.
Ennusteiden laskemista varten tietoa salmonellan esiintyvyydestä Euroopan eri maissa valmistetuissa rehuissa ja niiden rehuaineissa saatiin vuosittain Euroopan
elintarviketurvallisuusviranomaiselle (EFSA) toimitetuista, julkisesti saatavilla olevista vuosiraporteista. Vuosiraporteista saatiin tietoa kansallisessa viranomaisvalvonnassa ja omavalvonnassa saaduista tuloksista vuonna 2013 ja viranomaisvalvonnan tuloksista vuonna 2014.
1.3.4 Riskin kuvaaminen
Rehujen salmonellasaastumisen riskinarvioinnissa sian riski saada salmonellatartunta laskettiin toisaalta rehujen salmonellaesiintyvyyden ja saastuneiden rehujen salmonellapitoisuuksien, toisaalta teurastamolöydösten perusteella. Ihmisten sianrehusta johtuvaa salmonella-altistusta sianlihan välityksellä arvioitiin yhdistämällä tilastolliseen mallisarjaan pistemäinen arvio kotimaisen sianlihan osuudesta ihmisten kotimaassa saaduista salmonellatartunnoista.
Salmonellan esiintyvyyden arvioitiin olevan vähäistä kaikissa rehuaineissa: 0,01–1,35 % luokkaa (mediaanit). Salmonellan esiintyvyys kotimaassa rehunvalmistukseen käytetyssä viljassa arvioitiin keskimäärin varsin vähäiseksi. Suurimmaksi salmonellan esiintyvyys arvioitiin ei-kotimaisille proteiinipitoisille rehuaineille, mukaan lukien soijasta, rypsistä ja rapsista saadut rehuaineet. Tiheän näytteenoton vuoksi arvioon näiden rehuaineiden salmonellaesiintyvyydestä sisältyi tutkituista rehuaineista vähiten epävarmuutta.
Kotimaisissa rehuaineista ja täydennysrehuista tai täysrehuista koostuvissa sioille tarjottavissa kotimaisissa (täys)rehuissa salmonellan esiintyvyyden arvioitiin vaihtelevan keskimäärin 0,02 % ja 0,10 % välillä. Tuontirehujen salmonellaesiintyvyyden arvioon liittyy suuri epävarmuus, sillä valmiiden täysrehujen ja täydennysrehujen tuonti on vähäistä ja siten näytemäärät näistä pieniä.
Tilastollisten mallien sarjassa oletettiin, että rehuaineiden ja rehuseosten salmonellaesiintyvyys ei muutu käsittelyiden, kuten kemiallisen käsittelyn ja kuumennuskäsittelyn vaikutuksesta. Sen sijaan rehussa esiintyvän salmonellan pitoisuuden oletettiin laskevan saastuneeksi havaitun rehuaineen kemiallisen käsittelyn sekä teollisten rehujen tapauksessa kuumentamisvaiheen seurauksena, jolloin pitoisuus mahdollisesti laskee niin matalalle tasolle, ettei sitä pystytä enää havaitsemaan. Riippuen käsittelyistä, täysrehujen konsentraation arvioitiin vaihtelevan keskimäärin noin -4 ja -1 log10 salmonella/g välillä.
Salmonellan keskimääräinen esiintyvyys lihasioissa ja emakoissa arvioitiin ottaen huomioon todennäköisyys, jolla sioille syötettävä rehu sisältää salmonellaa, rehun annoskoko, sekä lihasian ja emakon todennäköisyys saada salmonellatartunta riippuen saastuneessa rehuannoksessa olevasta salmonellan pitoisuudesta. Esiintyvyydeksi arvioitiin lihasioilla 0,25 % (keskiarvo, 95 % CI: 0,09–0,50 %) ja emakoilla 0,48 % (95 % CI: 0,18–0,99 %). Rehun suhteelliseksi osuudeksi salmonellatartunnoista sioissa muihin lähteisiin kuten ympäristöön verrattuna arvioitiin lihasioilla 34 % (95 % CI:
10–66 %) ja emakoilla 57 % (21–92 %).
Ihmisten sianrehusta johtuvaa salmonella-altistusta laskettaessa käytettiin pistemäisenä keskiarvona arviota 14 % kotimaisen sianlihan osuudesta ihmisten rekisteröidyissä kotimaasta saaduissa salmonellooseissa. Yhdistämällä tämä arvio
tilastolliseen mallisarjaan, jossa otettiin altistusta arvioitaessa huomioon myös sianlihan kulutusmäärät, saatiin arvio ihmisiin kohdistuvasta riskistä. Pieni osa, 4,7 % (95 % CI 1,3–9,1 %) kotimaisista ihmisten tartunnoista, joita Suomessa rekisteröidään noin 300–400, olisi arvion mukaan yhdistettävissä sikojen rehuihin.
1.3.5 Oletukset ja rajoitukset
Arvioihin liittyvistä oletuksista, rajoituksista ja erilaisista epävarmuutta aiheuttavista tekijöistä on kuvaus englanninkielisessä osiossa 5.4.5 Assumptions and limitations.
1.3.6 Ennusteet
Salmonellan esiintyvyys suomalaisessa sianrehussa ja sioissa on erittäin vähäistä verrattuna Euroopan maihin keskimäärin. Jos nykyinen salmonellan suhteen ehdoton linja rehujen valvonnassa lieventyisi vastaamaan käytäntöjä Euroopassa, ajan kuluessa myös salmonellan esiintyvyyden rehujen rehuaineissa ja rehuissa voidaan olettaa lähestyvän muissa Euroopan maissa havaittua esiintyvyyttä. Siksi entistä lievempien rehuvalvontatoimenpiteiden vaikutusta Suomessa arvioitaessa hyödynnettiin muiden Euroopan maiden raportoimia salmonellan esiintyvyyksiä rehuaineissa (”Ennuste-valkuainen”) ja rehuissa (”Ennuste-rehu”).
Ennusteen perusteella salmonellan esiintyvyys sioissa nousisi noin kaksinkertaiseksi nykytilanteeseen verrattuna, mikäli salmonellan esiintyvyys (sian)rehun tuontirehuaineissa olisi EU-maista kerätyn aineiston tasolla, ja saastuneiden kemiallinen käsittely poistuisi. Esiintyvyys lihasioissa olisi siten 0,53 % (keskiarvo, Q95 %: 0,21–0,95 %). Toisen ennusteen perusteella esiintyvyys sioissa nousisi noin puolitoistakertaiseksi nykytilanteeseen verrattuna, jos kaikki siat ruokittaisiin ilman rehuaineiden kuumennuskäsittelyä. Jos molemmat rehuaineisiin liittyvät ennusteet toteutuisivat, salmonellan esiintyvyys lisääntyisi keskimäärin tasolle 1 %, ja olisi noin nelinkertainen nykytilanteeseen nähden.
Tilanteessa, jossa suomalaisen sioille tarjottavan rehun salmonellaesiintyvyys olisi samaa luokkaa kuin EU-maista kerätyssä aineistossa, bakteerin esiintyvyys sioissa voisi nousta keskimäärin 55-kertaiseksi (keskiarvo, mediaani 50, Q95 %: 10–130) nykytilanteeseen verrattuna. Kirjallisuuden perusteella rehun kuumennuskäsittelyn lämpötila voisi lakisääteisten velvoitteiden poistuessa laskea nykyisestä 81
°C:sta useita kymmeniä asteita jopa prosessin vaatimaan minimiin, 50 °C, mikä otettiin huomioon ennustetta laskettaessa. Esiintyvyyden nousu sioissa nostaisi esiintyvyyttä ihmispotilaissa samassa suhteessa olettaen, että teurastamo- ja lihankäsittelykäytännöt eivät muuttuisi.
Mikäli taloustilanteen tai jonkin muun taustatekijän vuoksi suomalaisten sikojen ruokinnassa käytettäisi pelkästään kotimaisia rehuaineita, esiintyvyys lihasioissa laskisi vain hieman, keskimäärin noin 0,9-kertaiseksi nykytilanteeseen verrattuna.
Laskelma perustuu vuoden 2013 tietoihin, joiden perusteella valkuaispitoisia tuontirehuaineita myytiin suoraan sikatiloille vain pieniä määriä.