Refleksiivisyys täsmentyy, indefiniittisyys epämääräistyy

G.A. Fineliuksen kieliopissa Finsk Språklära för Lägre Elementar-Skolor (1845) esiintyy en-simmäisen kerran refleksiivipronominin määritelmä. Aikaisemmat kieliopit ovat tyytyneet ni-meämäänitse-pronominin tai vastaavalla tavalla käytetyt persoonapronominit refleksiivisiksi tai resiprookkisiksi ja mahdollisesti selittäneet, kuinka refleksiiviset pronomini-ilmaukset muodos-tetaan. Finelius selittää tämän lisäksi, mitä refleksiivisyydellä tarkoitetaan:

43. Refleksiva Pronomina, hvilka nyttjas, då ett föremål verkas på sig sjelf, ärö: itse' (itte') sjelf, stundom minä, sinä, hän etc. med personal-suffixer. Står itse i förening med ett no-men, så är det oböjligt, till ex. Itse' Jumala, Itse' Jumalan. Annars böjdes det och får då personal suffix. (Finelius 1845: 28.)

Tässä ensimmäisen kerran määritellään refleksiivisyyden olevan sitä, että toimija ja toiminnan kohde on samatarkoitteinen.

Fineliuksen pronominijärjestelmä muistuttaa jo hyvin paljon nykyistä, perinteisistä kou-lukieliopeista tuttua järjestelmää. Siinä on kuusi luokkaa, joihin pronominit voivat "kuulua":

persoona-, demonstratiivi-, relatiivi-, interogatiivi-, refleksiivipronominit sekä näiden lisäksi sekakoosteinen "obestämda pronomina". Jokaisella pronominilla on järjestelmässä oma paik-kansa, joka ei juuri poikkea sen nykyisestä sijoituksesta (Finelius 1845: 24–30). Nykyisiä resi-prookkipronomineja (toinen toistaan ~ toisiaan) ei vielä ole erotettu omaksi ryhmäkseen, ja relatiivipronomineista puuttuu mikä-pronomini, mutta muuten Fineliuksen järjestelmä ei juuri eroa esimerkiksi Leinosta (1997: 65–66). Itse-sana ei kuitenkaan kuulu vielä ”indefiniittipro-nomineihin”, eikä Finelius ehdota sille mitään erityistä luokkaa silloin kun se ei ole refleksiivi-nen. Fineliuksen "obestämda pronomina" on samantapainen sekakoosteinen luokka kuin Ren-vallilla, ja on huomionarvoista, että hän käyttää siitä ruotsinkielistä termiä, kun kaikki muut pronominiluokat saavat tieteellisemmältä kalskahtavan latinankielisen nimen. Aidosti indefi-niittisten sanojen lisäksi "obestämda pronomina” sisältää etupäässä kvanttoreita ja joitain pro-nominaalisia adjektiivijohdoksia (semmoinen, tämmöinen, tuommoinen ja tommoinen). Suomen indefiniittipronominien ryhmä kehittyy hyvää vauhtia kieliopilliseksi roskakoriksi, ja vaikuttaa

siltä, että yksi syy tähän voisi olla ruotsinkielinen termi obestämd, joka onkin ehkä alun perin tarkoitettu nimikkeeksi hankalasti luokiteltaville tai "muille" pronomineille pikemmin kuin var-sinaisille indefiniittisyyden ilmaisimille. Sisällöltään käsitteet indefiniittinen ja obestämd eivät ehkä alun perin olekaan vastanneet täysin toisiaan.

Vuotta myöhemmin ilmestyneessä G. E. Eurénin kieliopissa Grunddragen till Finsk Formlära(1846) ”epämääräisten pronominien” luokka on kasvanut entisestään, ja Eurén mainit-see, että näitä pronomineja yhdistää sananmuodostustapa:

44. Obestämda pronominen, bildade till största delen af Interrog. och Relat. a) med par-tikelnka, kä, b)kin, hvarafkukin ochmikin - - c)kaan, kään, hvarafkukaan, mikään, kenkään - - d)jo och ku sammansatte, joku - - e) jo och ku med komparativ ändelser, jompa (mpi), kumpa (mpi) - - (Eurén 1846: 34–35)

”Epämääräisten pronominien” luokan jäsenet on siis suurimmaksi osaksi muodostettu interroga-tiivi- ja relatiivipronomineista joko yhdistelemällä, liitepartikkeleiden avulla tai muita päätteitä lisäämällä. Lisäksi mukaan luetaan joitakin yksittäisiä pronomineja ("några enstaka pronom."), joista osa on liittomuodosteita ja osa johtamattomia sanoja: "molempa (mpi) hvardera, begge, muutama någon,Sama samme,muu annan.moniahta, någon" (Eurén 1846: 34–35). Tällä tavoin kuvattunaobestämda pronomina alkaa muistuttaa kovasti vanhimpien kielioppiemme (Petraeus 1649; Martinius 1689; Vhael 1733) figura compositaa eli pronominien mahdollisuutta olla liit-tomuodosteinen. Vielä von Becker käytti tällaisista pronomineista nimitystä sammansatte Pro-nomina (von Becker 1824: 78) ja totesi niistä:

45. Dessutom finnass äfven pronomina, hvilka äro sammansatta dels af tvenne andra, dels af ett pronomen och någon vidfogad oböjlig partickel (particula enclitica).

(von Becker 1824: 71).

Ensimmäisessä kieliopissaan Eurén ei vielä käytä epämääräisten pronominien luokastaan nimi-tystä indefiniittinen vaan obestämd, vaikka muista pronominiluokista käytetään latinankielisiä termejä (Eurén 1846: 34–35). Myöhemmin ilmestyneissä teoksissaanFinsk Språklära (1849) ja Finsk Språkslära i sammandrag (1851) Eurén kuitenkin ottaa käyttöön terminindefiniittinen, ja sanaryhmä saa myös uusia jäseniä, kuten pronominitmonias, muu, muuan,eräs, jakaikki (Eurén 1849: 64–65; 1851: 40–42; 1852: 62–63). Suomenkielisessä kieliopissaan Suomalainen kie-lioppi suomalaisille (1852) Eurén käyttää termiä epämääräiset epänimiköt (Euren 1852: 62).

Jonkinlaisina pronomineina Eurén pitää myös pronomineista johdettuja adjektiiveja (Eurén 1851: 41–42), kuten teki aikaisemmin myös Renvall (1840: 74–75). Niitä ei kuitenkaan lueta epämääräisten pronominien joukkoon, vaan ne katsotaan omiksi ryhmikseen. Suomenkielisessä kieliopissaan Euren käyttää niistä nimityksiäkansalaiset ja tarkoittavaiset.

46. 7. Kansalaiset, niin kuin: meikäläinen,teikäläinen, heikäläinen, täkäläinen

-8. Tarkoittavaiset, joita ovat: kummoinen, mimmoinen, jommoinen, tämmöinen - - (Eurén 1852: 63).

Myöhemmin kuitenkin Genez (1881: 39) ja Setälä (1898: 78) liittävät myös tällaiset adjektiivi-johdokset tai pronominaalit ”indefiniittipronominien” joukkoon, ja näin syntyy lopulta se kie-liopillinen kaatopaikka, jonka jäseniä on vaikea määritellä enää minkään yhteisen positiivisen ominaisuuden perusteella (ks. Suojanen: 1977: 18–19; Tuomikoski 1969: 84). Vaikka jo Eu-renilla indefiniittipronominien ryhmä on paisunut suureksi ja rajoiltaan epämääräiseksi, ei itse-sanaa vielä missään vaiheessa lueta siihen kuuluvaksi. Eurén kuvaa sen yksinomaan refleksiivi-senä taiitsekohtaisena. (Eurén 1846: 35; 1849: 64; 1851: 40; 1852: 62.)

Tähän saakka mikään kielioppi ei ole tietoisesti maininnut mitään itse-sanan käytöstä ad-verbina. Siellä täällä sitä kuitenkin esiintyy lause-esimerkeissä ja suomenkielisessä metatekstis-sä, ja tästä löytyy kiinnostavia esimerkkejä myös Eurénilta. Seuraavat esimerkit ovat peräisin tehtävien ohjeistuksista, jotka liittyvätsiakoihineli postpositiolausekkeisiin (47),verrakoihin eli astemääritteisiin ja muihin vahvistaviin tavan adverbeihin (48) sekä sanakoiden kasvuun eli lauseiden ja lausekeiden laajentamiseen määritteillä (49). Esimerkki 50 on peräisin harjoitukses-ta, jossa on yhdistettävä lauseitataannehtivan epänimikön eli relatiivipronominin avulla.

47. Eroita nyt ensin kaikki tästä löytyvät siakot muista sanoista ja kirjoita itsekin pieni kertomus, jossa nämä siakot saavat paikkansa! (Eurén 1852: 1839)

48. Teeppäs nyt itsekin pieni kirjoitus, jossa verrakot tulevat tarpeen; Mutta eroittele täs-sä ensin verrakot muista sanoista. (Eurén 1852: 140)

49. Erottele nyt näistä sanakoista paljas sanakko ja sen erinäiset kasvut! Kirjoittele sitten itsekinsamanlaisia sanakkoja jostakin asiasta. (Eurén 1852: 145–146)

50. Väinämöinen soitti kanteletta kaikkein eläväin ihmeeksi. Kanteleen oli hän itse ensin laatinut. (Eurén 1852: 148, lihavointi lisätty)

Eurénin Suomalainen kielioppi Suomalaisille on saatavissa Kotuksen Kaino-palvelusta, ja ha-kuohjelman avulla oli helppo tarkistaa, kuinka itse-sanaa teoksessa käytettiin. Harjoitusten oh-jeistuksessa Eurén käytti perusmuotoista itse-adverbia 16 kertaa, esimerkkilauseessa kerran ja

muussa tekstissä neljä kertaa. Jäsentävänä fokuspartikkelina tai jälkimääritteenä sitä käytettiin kuusi kertaa kieliopillisia ilmiöitä selittävissä ja kuvailevissa tekstijaksoissa. Seuraavat esimerkit ovat peräisin välimerkkeihin (51), pronomineihin eli epänimiköihin (52) sekä verbien kielto-muotoihin (53) liittyvistä selityksistä (lihavointi lisätty).

51. Tämä näiden toimitus on monenlainen, jonka vuoksiitse merkitkin ovat monenlaiset.

(Euren 1852: 25)

52. Nämät nimiköt, kappaletta nimittäissänsä, jättävät itse kappaleen epäilyksen alaiseksi ja ovat sentähden epänimiköitä. (Euren 1852: 40)

53. Erinomainen on kielletyn tehdikön taipuminen suomen kielessä. Kieltosana on teh-dikkö ja saa tavalliset tekiäpäätteet: en, et, ei, emme, ette, eivät. Nämät pannaan nyt kiel-letyn tehdikön rinnalle lausunnossa, kerronnossa, luulennossa ja ehdonnossa, mutta teh-dikkö itse ei saakkaan mitään tekiäpäätettä - - (Euren 1852: 102)

Koranterin tavoin Euren siis käyttää omissa teksteissäänitse-sanaa tavalla, jota varten hänellä ei ole nimettynä kategoriaa eikä kuvausta.

Esimerkeissään ja metatekstissään Eurén käyttää itse-sanaa tietenkin myös refleksiivipro-nominina ja sen taivutusmuodoista leksikaalistuneina adverbeina (itsekseen, itsestään). Lisäksi hän onitse-sanan pohjalta luonut kaksi suomenkielistä kielioppitermiä: itsekohtainen eli reflek-siivinen sekäitseiset l. itseiset nimiköt elisubstantiivit.