5. SOSIAALITYÖN KOULUTUKSEN HAASTEITA
5.3. Profiloituminen sosiaalityön koulutuksessa
kielel-lä). Lisäksi ammatilliseen lisensiaatinkoulutukseen voisi suunnitella vieraskielisen ohjel-man. Se voisi olla esimerkiksi pohjoismaisesti suuntautunut tai laajemmin Euroopan ta-solla. Opetuskielenä voisi olla tilanteesta riippuen ruotsi tai englanti. Tämä voisi olla väy-lä kohottaa suomalaisen sosiaalityön koulutuksen statusta ja laatua kansainvälisesti. Li-säksi ulkomaalaisten rekrytoiminen tohtoriopintoihin Lapin yliopiston mallin mukaisesti voisi olla tarkoituksenmukaista.
säi-lyttää profiilinsa edelleen sosiaalityön monipuolisuutta edustavana tutkimus- ja koulu-tusyksikkönä. Lapissa on profiloiduttu sosiaalityön teoreettisen orientaation kautta ns. ad-vocacy- ja empowerment -viitekehyksen soveltamiseen läpikäyvänä periaatteena kaikissa sosiaalityön opinnoissa.
Ammatillisen lisensiaatinkoulutuksen myötä laitokset ovat erikoistuneet jollekin/joillekin aloille. Eriytyneempää koulutusta perustutkintotasollakin on pohdittu (esim. Pohjola 1998). Uudistuksen tavoitteena on lisätä opetussuunnitelmien ja tutkintotavoitteiden lä-pinäkyvyyttä, jolloin profiloitumisen pitäisi tulla itsestään selvästi näkyvämmäksi. Tämä on hyvä opiskelijoiden kannalta, jotka voivat valita opiskelupaikkansa omien intressien mukaisesti.
5.4. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja uudet, ajassa olevat kehityshaasteet
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja palvelutoiminta tulevat olemaan uuden yliopistolain mukaan yliopistojen kolmas keskeinen tehtävä tutkimuksen ja opetuksen lisäksi. Prag-maattisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi tutkimustulosten sovellettavuutta ympäröivään teiskuntaan. Yliopisto-instituutiossa tehtävää tutkimus- ja kehittämistyötä halutaan yh-teiskuntaa laaja-alaisemmin hyödyttäväksi osaksi.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on sosiaalityön ydinaluetta. Elinvoimainen sosiaalityön yliopistollinen koulutus edellyttää jatkuvaa ja kiinteää vuorovaikutusta yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Sosiaalityön olemukseen kuuluu jäsentää ja nostaa esiin sellaisia ajan-kohtaisia ja tärkeitä, kansalaisten hyvinvoinnissa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä esiin nousevia kysymyksiä ja ilmiöitä, jotka muuten saattavat jäädä huomiotta. Sosiaalityönte-kijät toimivat vaikuttamisen jännitteisessä kentässä nostaen asiakasnäkökulmaa ja yhteis-kunnallisia ongelmia yleisen keskustelun tasolle. Heidän tehtävänään on myös vaikuttaa asiakkaan suuntaan ja toimia yhteiskunnallisena vaikuttajatahona yksittäisiin kansalaisiin tai ryhmiin nähden.
Sosiaalityön yksiköissä tehdään paljon yhteiskunnallista palvelutoimintaa. Sitä tapahtuu alueellisesti, seudullisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Sosiaalityössä tietoa tuotetaan vuorovaikutuksessa kansalaisten ja laajempien yhteistyörakenteiden kanssa dialogisessa suhteessa tutkimus-, kehittämis- ja suunnittelutyön avulla. Sosiaalityön yksiköt ovat mu-kana erilaisissa yhteistyöhankkeissa (kuten sosiaalialan osaamiskeskukset ja opetus- ja tutkimusklinikat) sekä tutkijaverkostoissa, joissa yhteiskunnallinen vaikuttaminen toden-tuu.
Sosiaalityön yliopistohenkilöstöllä on paljon yhteiskunnallisia asiantuntijatehtäviä, kuten jäsenyyksiä erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä työryhmissä ja komiteoissa. He ja koulutetut sosiaalityöntekijät toimivat asiantuntijatehtävissä lukuisissa päätöksentekopro-sesseissa sekä erilaisissa monitieteisissä ja moniammatillisissa elimissä ja verkostoissa.
Sosiaalityön ammattikäytäntöjä ja ammatillisuutta kehitetään vuorovaikutteisessa suhtees-sa yhteiskuntaan yhteistyössä alan opetus- ja tutkimuskeskusten kanssuhtees-sa. Monessuhtees-sa yksi-kössä koulutetaan tiiviisti yksiköiden omaan opetus- ja tutkimusprofiiliin kiinnittyen ns.
käytännön opettajia, joilla on opiskelijan perinteisen ohjauksen lisäksi näkökulmana myös ammattikäytäntöjen kehittäminen ja käytännönopetuksen opetuskentän ja verkostojen luominen.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen liittyy osaltaan yliopistojen ja tutkimuksen niukkene-vaan rahoitukseen. Julkisilla varoilla rahoitetaan perustutkimusta, jolla katetaan vain pieni osa laajasta tutkimuskentästä. Sosiaalityössä ja laajemminkin yhteiskuntatieteissä yksityi-sen ja ulkopuoliyksityi-sen rahoitukyksityi-sen hankkiminen on hankalaa tieteenalojen luonteen ja mo-nimutkaisen toimintaympäristön vuoksi. Ulkopuolisen rahoituksen hankkimisessa vuoro-vaikutteinen yhteiskunnallinen vaikuttamistoiminta on tärkeää. Sosiaalityön tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ollaan uusien haasteiden ääressä myös sen vuoksi, että rahoittajat asettavat tutkimukselle omia sovellusintressejään.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vuorovaikutussuhteiden ylläpito vaatii sosiaalityön yksiköiltä resursseja, jotka ovat yleensä niukat. Yhteiskunnalliset palvelutehtävät integroi-tuvat muun toiminnan sisään ja rajapinnoille usein huomaamatta, jolloin ne toteuintegroi-tuvat
ikään kuin oman työn ohessa. Sitä ei myöskään palkita yliopisto-instituutiossa tulospistei-nä, mutta toivottavasti uusi yliopistolaki tuo tähän muutoksen. Ehkäpä yhtenä sosiaalityön haasteena on entistä tarkemmin kiinnittää huomiota yhteiskunnallisen vaikuttamisen lä-pinäkyväksi tekemiseen. Se pitää paikantaa entistä selvemmin, jotta tämä sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen kannalta välttämätön toiminta tulee konkretisoitua. Toisena haasteena on lisäresurssien saaminen tähän toimintaan.
Yhteiskunnallisten toimijatahojen jatkuva kasvu on keskeinen haaste. Myös koulutusyk-siköiden määrä kasvaa, jolloin on entistä tärkeämpää ylläpitää jo olemassa olevia yhteis-työverkostoja ja pyrkiä samalla luomaan uusia. Sosiaalityön yksiköt tarjoavat alansa kor-keimman tason koulutusta, tutkimusta ja osaamista. Vaikka sosiaalityössä on ollut aina vahvat sidokset ympäröivään yhteiskuntaan, kaivataan niiden vahvistumista edelleen.
Koulutuksen kehittämistarpeet jäsentyvät vuorovaikutteisessa suhteessa muihin yhteis-kunnallisiin toimijoihin. Samalla sosiaalityön koulutuksen uskottavuus suhteessa yliopis-toihin ja eri toimijoihin vahvistuu.
Vastaaminen kaikkiin edellä kuvattuihin monipuolisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen tarpeisiin on vaativa tehtävä. Lisääntynyt tarve tuottaa ajan- ja tarkoituksenmukaista tietoa ja välittää sitä, vastata osaamisen ja asiantuntijuuden lisääntyneeseen erikoistumiseen, ke-hittää ammattikäytäntöjä ja akateemista ammatillisuutta sekä kilpailla ulkopuolisesta ra-hoituksesta ovat kaikki haasteita sosiaalityölle. Osaamisen ja asiantuntijuuden tarve muo-toutuu ja kohdentuu uusin tavoin yhteiskunnallisissa tilanteissa. Sosiaalityössä on kyettä-vä ennakoimaan, seuraamaan ja vastaamaan tähän jatkuvaan kehitykseen esimerkiksi ke-hittämällä uusia hankkeita ja toimintamuotoja. Toimiminen ja vaikuttaminen lisääntyvissä kansainvälistyvissä suhteissa ovat edelleenkin haasteita sosiaalityön koulutukselle.
Sosiaalityön julkisuuskuvan selkiinnyttämistä suhteessa yhteiskuntaan tarvitaan. Yhteis-kunnallisen vaikuttamisen haasteena on sosiaalityön aseman ja imagon kohentuminen niin tutkimuksen, kirjoittamisen kuin dokumentoinnin keinoja hyödyntäen. Sosiaalityön jul-kisuuskuva on usein sangen negatiivinen, ennakkokäsitteinen ja väärään informaatioon perustuva. Tämän vinouman oikaisu on tärkeää.
6. JOHTOPÄÄTÖKSET
Sosiaalityön koulutuksessa ollaan vaativien haasteiden edessä. Tuleva tutkintorakenneuu-distus on sosiaalityön koulutuksessa sinänsä rakenteellisesti helpohkosti toteutettavissa.
Uudistus voi kuitenkin jäädä hyvin muodolliseksi. Sosiaalityön koulutusta ei voi irrottaa sen läheisistä ja välttämättömistä käytäntöyhteyksistään. Tämä tuo kokonaiskontekstiin keskenään jännitteisiä asioita. Koulutukseen vaikuttavat paitsi yleiset sosiaalipoliittiset linjaukset ja ratkaisut, myös alue-, koulutus- ja talouspolitiikan intressit. Nämä asettavat koulutukselle reunaehtoja. Sosiaalityön koulutuksen erityisaseman tarkastelu kriittisesti on välttämätöntä, jotta voidaan ennakoida lähitulevaisuudessa sosiaalialalla tapahtuvien linjausten vaikutuksia tulevaa koulutusta suunniteltaessa.
Määrittelemällä tutkintovaatimukset ja opetussuunnitelmat tavoitteiltaan, sisällöiltään ja kriteereiltään läpinäkyvimmiksi ja selkeimmiksi voidaan sosiaalityön koulutuksen status ja opiskelijoiden ammatti-identiteetin kumuloituvan kehittymisen prosessi tehdä näkyväk-si. Keskeisimmät yhteiskuntatieteen ylemmän korkeakoulututkinnon tavoitteet, tutkijan ja sosiaalityöntekijän rinnakkaisen ja integroituneiden valmiuksien saavuttaminen, on myös syytä saada näkyviksi. Tätä voisi mahdollisesti tukea tavoitteellisempi juonnemallinen opetussuunnitelma, jossa perusoppiainesten (teoria, käytäntö, tutkimus) rinnalla kulkisi jatkumona yksikön profiili, kuten teoreettinen ja/tai tutkimuksellinen suuntautuneisuus.
Tämän juonteen pitäisi alkaa jo kandidaattivaiheessa, koska oppiminen sosiaalityössä pohjaa kumulatiivisuuden periaatteelle. Toisaalta juonnetta voisi vielä enemmän vahvistaa maisterivaiheessa, jolloin opiskelijoita voitaisiin tehokkaammin integroida laitoksen omiin tutkimushankkeisiin. Opetussuunnitelmista tehdään myös opiskelijalle mielekkäitä kokonaisuuksia hajauttamalla esimerkiksi käytännön opetusta ja harjoittelua tutkinnon eri vaiheisiin.
Koulutuksen joistakin osa-alueista on tarkoituksenmukaista sopia yhteisesti, vaikkakaan tavoitteena ei ole harmonisoida sosiaalityön koulutusta kansallisesti tai kansainvälisesti.
Sosiaalityön koulutus ei saisi myöskään liikaa erilaistua kansallisesti, koska kansallista liikkuvuutta pyritään lisäämään. Opiskelijoiden tulee voida siirtyä joustavasti yliopistosta
toiseen, jolloin koulutuksen on sisällöllisesti oltava samankaltainen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täydellistä harmonisointia ja koulutuksen samanlaistamista.
Kansainvälistyminen otetaan mielekkäänä haasteena vastaan. Vieraskielistä opetusta kehi-tetään yksikkökohtaisesti, mahdollisesti myös valtakunnallisesti. Myös Suomesta ulospäin suuntautuvaa opiskelija- ja opettajavaihtoa kehitetään. Kansainvälinen kokemus on tärke-ää eri tasoilla sosiaalityössä ja sen avulla voidaan luoda kestäviä, jänteviä ja tuloksellisia yhteistyösuhteita.
Sosiaalityön ja -alan oma Tuning -projektin tyyppinen hanke, jossa voitaisiin selvittää so-siaalityön koulutuksen eurooppalaisia dimensioita, olisi erittäin tarpeellinen. Lisääntyvän kansainvälistymisen ja liikkuvuuden eetoksessa on tärkeää tehdä yhteistyötä ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tätä tehdään jo yksilö-, verkosto-, yksikkö- ja laitos-tasoilla, mutta siitä yhteiseen käyttöön tuotettu tieto on vähäistä. Kansainvälistymisen ke-hittäminen ja tukeminen vaatii resursseja.
Sosiaalityön alakohtaisen koordinaatiohankkeen koulutusta koskevat esitykset ovat koo-tusti:
1) Alemman ja ylemmän korkeakoulututkintojen rakenteelliset ratkaisut
Sosiaalityön koulutuksen valtakunnallisena tutkintomallina on 3+2 vuotta. Opin-topisteinä tämä tarkoittaa 180+120, vaikka tähän rakenteeseen sosiaalityön koulu-tusta on vaikea mahduttaa. Sosiaalityön peruskoulutuksen kokonaislaajuutta tar-vitsisi laajentaa koulutuksen erityisluonteen vuoksi.
Tutkintorakenteen kolmannen vaiheen muodostaa jatkokoulutus. Jatkokoulutuk-seen kuuluvat lisensiaatin tai ammatillisen lisensiaatin ja/tai tohtorin tutkinnot.
Tutkintojen rakennemalliksi sopii parhaiten ns. kandidaatin ja maisterin tutkinto-jen integroitu malli, jolloin sosiaalityön kumulatiivinen oppiminen mahdollistuu läpi tutkinnon molempien vaiheiden. Yhtenäinen tutkinto perusopinnoista syven-täviin opintoihin on välttämätöntä.
Sosiaalityön koulutukselle olennainen käytäntösuhde muotoutuu prosessinomai-sesti kandidaattivaiheen opintojen alusta aina maisteriopintojen loppuun saakka.
Siten käytännön opetus ja harjoittelu ovat osa molempia tutkintoja, koska kandi-daatin tai maisterin tutkinnot eivät kumpikaan itsenäisinä tuota sosiaalityössä vaa-dittavaa pätevyyttä.
Opiskelijoiden sisäänotto kohdistuu kandidaatin tutkintoon ja valintajärjestelmää kehitetään.
Maisteriopintoihin siirryttäessä sosiaalityöstä tulee olla suoritettuna perus- ja aine-opinnot. Tämä johtuu sosiaalityön erityisluonteesta, sillä kaksivuotinen sosiaali-työn tutkinto ei ole riittävä takaamaan ammatillisten ja tutkimuksellisten valmiuk-sien saavuttamista. Nykyistä kiintiöväyläjärjestelmää kehitetään Bologna
-prosessin periaatteiden ja tavoitteiden suuntaisesti.
2) Sosiaalityön koulutuksen asema säädöskentässä
Sosiaalityön perus- ja jatkokoulutusta (jatkokoulutus kohta 3) säätelevät omat sää-dökset tarvitaan ehdottomasti asetustasoisena, jotta korkeatasoista ja pitkäjänteistä sosiaalityön opetusta voidaan tuottaa.
Koulutusvastuuyliopistot on määriteltävä asetuksessa, jotta koulutus voi edelleen täyttää yhtenäiset kriteerit. Se on sosiaalityön laadun edellytys. Koulutusvastuun määrittelyä tarvitaan myös vakiintuneen ruotsinkielisen koulutuksen turvaamisek-si.
Sosiaalityön tutkinnon sisältörakenne koostuu perus-, aine- ja syventävistä opin-noista, jotka sisältyvät alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon.
Käytännön opetuksen laajuus on määriteltävä, jotta yhtenäinen ammatillinen osaa-minen mahdollistuu liikkuvuuden lisääntyessä.
3) Sosiaalityön jatkokoulutus
Sosiaalityön peruskoulutuksen jälkeisen jatkokoulutus koostuu tieteellisistä ja tie-teellisammatillisista sosiaalityön opinnoista. Tutkintopohjan muodostavat amma-tillinen lisensiaatintutkinto, lisensiaatin tutkinto ja tohtorin tutkinto.
Ammatillinen lisensiaatintutkinto on määriteltävä säädöstasolla, koska ammatilli-nen lisensiaatintutkinto on osa sosiaalityön vakiintunutta jatkokoulutusjärjestel-mää. Ammatillinen lisensiaatintutkintojärjestelmä mahdollistaa sosiaalityön am-matillisten valmiuksien ja osaamisen kehittämistä tieteellisammatilliseen tutki-mukseen perustuen.
Ammatillisen lisensiaatintutkinnon ammatilliset osaamisalueet on tarkoituksen-mukaista määritellä säädöstasolla. Erikoisalojen määrittelyt liittyvät keskeisiin so-siaalityön osaamisalueisiin ja niiden kehittämistarpeisiin. Erikoisalat ovat seuraa-vat: lapsi- ja nuorisososiaalityö, kuntouttava sosiaalityö, marginalisaatiokysymys-ten sosiaalityö, hyvinvointipalvelujen erikoisala ja yhteisösosiaalityö.
Tutkijakoulupaikkojen lisääminen on sosiaalityön koulutuksessa tärkeää, koska nykyinen määrä (6 varsinaista palkallista tutkijakoulupaikkaa, yhteensä 25 opiske-lijalla mahdollisuus osallistua tutkijakoulun toimintaan) ei ole riittävä.
Alan tutkimuksen ja kehittämisen vahvistamiseksi tarvitaan tutkimusohjelmia ja tutkimusrahoitusjärjestelmän kehittämistä.
4) Koulutuksen erityistarpeet
Yhteiskunnallinen kehitys ja ongelmat aiheuttavat sosiaalityön alalla tarvetta eri-koisosaamista vaativien alueiden lisääntymiseen. Erikoistumistarpeet tulisi toteut-taa suuntautumisvaihtoehtoina siten, että peruskoulutus pysyisi vahvana ja yhte-näisenä, mutta että maisterivaiheen opinnoissa olisi myös vaihtoehtoisia suuntau-tumisvaihtoehtoja. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille tulisi avata oma koulutusväylä.
Maisterin tutkintovaiheeseen voisi perustaa tutkimukseen orientoituneen suuntau-tumisvaihtoehdon.
Kansainvälisen liikkuvuuden huomioiminen vaatii erilaisten suuntautumisvaih-toehtojen kehittämistä.
Peruskoulutukseen tarvitaan erityisprofessuureja, jotta erityisalueiden substanssi-professorit voisivat vastata peruskoulutuksen erikoistarpeista.
Koulutuksellisena erityistarpeena nähdään sosiaalityön substanssijohtamisen heik-kous tai puuttuminen, jonka kehittämiseksi tarvitaan lisäresursseja.
5) Vakiintuneeseen sosiaalityön koulutusrakenteeseen vakiintuneet resurssit
Sosiaalityön koulutusalalla nostetaan opiskelijamääriä vastaamaan sosiaalityön-tekijäpulaan. Opiskelijamäärien nosto aiheuttaa lisäkustannuksia ja edellyttää li-sätyöpanosta, kuten henkilökohtaisten opintosuunnitelmien työstämistä. Tämän-hetkiset resurssit eivät riitä laajentumistehtävään.
Sosiaalityön koulutukseen on saatava lisäresursseja ja opetuksen tukipalveluja, jotta sosiaalityön koulutuksen laatu voidaan turvata.
LÄHTEET
Asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista 21.8.1992/804.
Asetus yhteiskuntatieteellisistä tutkinnoista 30.3.1994/245.
Asetus yhteiskuntatieteellisten tutkintojen muuttamisesta 21.5.1999/615.
Asetus yhteiskuntatieteellisten tutkintojen muuttamisesta 15.11.2000/901.
Berndtson, Erkki (2003) Opetussuunnitelmien uudistamisen käytäntö: Suomi ja eurooppa-laiset käytännöt. Seminaarimoniste. 24.9.2003. Helsinki.
Berliinin kommunikea (2003) (http://www.minedu.fi/opm/koulutus/yliopistokoulutus/
bologna/berliininkommunikea.pdf, luettu 5.10.2003)
Filppa, Virpi & Pohjola, Anneli (2002) Sosiaalityön koulutus ja tutkimus vastaa haastei-siin. Korkeakoulutieto 2/2002, 26 – 28.
Filppa, Virpi & Horsma, Teija (2003) Sosiaalityön koulutuksen ja sosiaalialan ammatti-korkeakoulutuksen opetussuunnitelma-analyysi. Korkeakoulujen arviointineuvosto. Hel-sinki.
Gonzáles, Julia & Wagenaar, Robert (2003) Tuning Educational Structures in Europe.
Final Report Phase One, Pilot Project – Phase 1. University of Deusto, University of Groningen. Bilbao.
Hessle, Sven (2001) International Standard Setting of Higher Social Work Education.
Stockholm University, Department of Social Work. Edsbruk.
Karjalainen, Asko (2003) Kaksiportaisen tutkinnon erilaiset rakennemallit. Työpaja semi-naarissa Opetussuunnitelmien uudistaminen 24.9.2003. Helsinki.
Kiireelliset toimenpiteet sosiaalityön vahvistamiseksi (2003) Sosiaalityön neuvottelukun-ta. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2003:10. Sosiaali- ja terveysminis-teriö. Helsinki.
Koulutus ja tutkimus vuosina 2003-2008 (2003) Kehittämissuunnitelma. Opetusministeriö 2003. (http://www.minedu.fi/opm/koulutus/asiakirjat/kehittamissuunnitelma041203.pdf , luettu 9.12.2003)
Korkeakoulujen opintoaikojen lyhentämisen toimenpideohjelma (2003) Opetusministeri-ön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2003:27.
(http://www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2003/tr27/tr27.pdf, luettu 3.1.2004)
Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategia (2001) Opetusministeriön työryh-mien muistioita. Opetusministeriö 23:2001. Helsinki.
Lindberg, Jukka & Tolonen, Mervi (2003) Vastavalmistuneiden urapolut. Vuosina 2001-2002 valmistuneiden Talentian jäsenten sijoittuminen työelämään. Sosiaalialan korkea-koulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Helsinki.
Murto, Lasse & Rautniemi, Lasse & Fredriksson, Karin & Ikonen, Seena & Mäntysaari, Mikko & Niemi, Leena & Paldanius, Päivi & Parkkinen, Terttu & Tulva, Taimi & Ylö-nen, Fiia & Saari, Seppo (2004) Eettisyyttä, elastisuutta ja elämää. Yliopistojen sosiaali-työn ja ammattikorkeakoulujen sosiaalialan arviointi yhteistyössä työelämän kanssa. Kor-keakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 5:2004. Helsinki.
Payne, Malcolm (2001) Social Work Education – International Standards. Teoksessa Hessle, Sven (toim.) International Standard Setting of Higher Social Work Education.
Stockholm University, Department of Social Work. Edsbruk. 25 – 44.
Pohjola, Anneli (1998) Sosiaalityön yliopistollisen koulutuksen kehittäminen. Opetusmi-nisteriö. Koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisuja 52/1998. Helsinki.
Prahan kommunikea (2001)
(http://www.minedu.fi/opm/koulutus/yliopistokoulutus/bologna/prahankommunikea.doc, luettu 5.10.2003)
Reichert, Sybille & Tauch, Christian (2003) Trends 2003. Progress towards the European Higher Education Area. Summary. European University Association.
Report on the Finnish implementation of the Bologna Declaration and the Prague Com-munique (2003) Ministry of Education. (www.minedu.fi, luettu 10.9.2003)
Sosiaalialan osaamiskeskukset (2003) Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2003:4. So-siaali- ja terveysministeriö. Helsinki.
Sosiaalityön ja sosiaalialan arviointi – koulutusta antavien yksiköiden yleiskuvaus koulu-tuksesta 2003. (http://www.kka.fi/tiedote.lasso?id=421, luettu 15.10.03)
Tauch, Christian (2002) Master Degrees in the European Higher Education Area. In Tauch, Christian and Rauhvargers, Andrejs (eds.) Survey on Master Degrees and Joint Degrees in Europe. European University Association.
Uudet tutkinnot 2005 (2004) Yhteiskuntatieteellisen alan seminaari. Turku, 9.1.2004. Se-minaarimuistiinpanot.
Valtioneuvoston periaatepäätös sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi (2003) Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2003:5. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.
W5W (2003) (http://www.oulu.fi/w5w/index.html, luettu 5.10.2003)
Yliopistojen kaksiportaisen tutkintorakenteen toimeenpano (2002) Opetusministeriön työ-ryhmämuistioita 39:2002. Helsinki.