2.4.1 Yleistä
Itsemääräämisoikeuden läpimurto suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtui 1960–1970-lukujen vaihteessa. Sellaisten säännösten, jotka mahdollistivat vapaudenriiston ja puuttumisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, kumoaminen aloitettiin 1970-luvun alussa. Myös tahdosta riippumattoman hoidon kohteina olleiden henkilöiden oikeusturvaa pyrittiin tehostamaan.201 Terveydenhuollon asiakkaan eli potilaan oikeusturvan parantaminen johti potilaslain202 (785/1992) säätämiseen vuonna 1993. Lakiin kirjattiin jo aiemmin voimassa olleita lääkintäeettisiä periaatteita, eikä se näin ollen tuonut sääntelyyn uutta
199 United Nations, Office of the High Commissioner for Human Rights, uutiset 14.4.2014.
200 Mikkola 2012, s. 10.
201 Tuori 2001, s. 122.
202 Suomalainen potilaslaki oli ensimmäinen erityinen potilaan oikeuksia sääntelevä laki Euroopassa ja tämän vuoksi sen periaatteellinen merkitys oli suuri. Vastaavanlaisia lakeja on säädetty myöhemmin myös muissa maissa; muun muassa Tanskassa, Norjassa ja Alankomaissa. Sisällöllisesti eri maiden lait poikkeavat toisistaan erityisesti potilaan valinnanvapautta ja itsemääräämisoikeuden laajuutta koskevissa kysymyksissä. Muutamissa maissa, joissa ei ole potilaslainsäädäntöä, on annettu kansallisia julistuksia. Näitä maita ovat esimerkiksi Iso-Britannia, Ranska, Irlanti ja Portugali. Julistuksilla on moraalista ja poliittista merkitystä, mutta oikeudellista sitovuutta niillä ei ole. Ruotsissa potilaan oikeuksia koskevat säännökset sisältyvät muuhun terveydenhuollon lainsäädäntöön, eivätkä erilliseen potilaslakiin. Heiliö ym. 2006, s. 551. Ks. pohjoismaisesta ja kansainvälisestä potilaan oikeuksien kehityksestä HE 185/1991 vp. s. 7–9.
sisältöä. Laki oli kuitenkin tarpeen, sillä periaatteet eivät vielä olleet toteutuneet käytännössä.203 Perusoikeusuudistus on tuonut entistä yksilökeskeisemmän näkökulman myös potilasoikeuteen. Potilaslakia tulkittaessa tulee muistaa, että se ja sen valmisteluaineisto ovat ajalta ennen perusoikeusuudistusta. Näin ollen perusoikeusmyönteisyyden tulee potilaslain tulkinnassa korostua.204
Potilaslain tavoitteena oli myös potilaan hoitoa ja kohtelua koskevien periaatteiden soveltamisen yhtenäistäminen ja selkiyttäminen. Lisäksi haluttiin parantaa terveydenhuollonhenkilöstön ja potilaiden välisiä suhteita. Tarkoituksen mukaisena lakia valmisteltaessa ei pidetty sitä, että potilaan oikeuksista säädettäisiin siinä tyhjentävästi.
Potilaan oikeuksia ja asemaa lainsäädännön lisäksi käytännössä ovat muotoilleet kansainväliset sopimukset ja suositukset, tavanomainen oikeus, terveydenhuollon viranomaisten ohjeet ja määräykset sekä terveydenhuollon eri ammattiryhmien eettiset ohjeet.205
Potilaalla tarkoitetaan potilaslain 2 §:n 1 kohdan mukaan terveyden- ja sairaanhoitopalveluja käyttävää tai muuten niiden kohteena olevaa henkilöä. Potilaslain 1 §:ssä säädetään siitä, että lakia sovelletaan potilaan asemaa ja oikeuksia terveyden- ja sairaudenhoitoa järjestettäessä.
Tämän soveltamissäännöksen mukaisesti laki on terveydenhuollon näkökulmasta yleislaki, lex generalis. Siitä poikkeaminen hoitosuhteessa on mahdollista ainoastaan jonkin terveydenhuollon erityislain eli lex specialis pykälän nojalla niissä tilanteissa, joissa erityislaki on ristiriidassa potilaslain kanssa. Tietyissä tilanteissa potilaslakia sovelletaan terveydenhuollon erityislakina. Näin erityisesti silloin, kun potilaan oikeuksia tarkastellaan julkisen hallinnon näkökulmasta, jolloin terveydenhuolto käsittää vain yhden toiminta-alueen ja jolloin sovelletaan julkisen hallinnon omia yleislakeja. Tällöin näitä yleislakeja sovelletaan potilaslakia täydentävästi.206
203 HE 185/1991 vp. s. 3–4. Lötjönen 2004, s. 1398. Potilaan oikeudet ovat jaoteltavissa kahden tyyppisiksi oikeuksiksi. Potilaalla on oikeus tarvitsemiensa terveydenhuollon palveluiden saamiseen ja kyse on toisaalta myös oikeuksista, jotka liittyvät hoidon toteuttamiseen ja potilaan kohteluun. Potilaslaki on yksilön oikeuksien turvaajana, silloin kun yksilö on terveydenhuoltopalveluiden ja toimenpiteiden kohteena. Perusta, joka on potilaslain taustalla, löytyy perustuslaista sekä kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Ks. muun muassa Lohiniva-Kerkelä 2007, s. 93.
204 Saarenpää 2006, s. 278. Saarenpää 2012, s. 381. Paunio 2012, s. 44. Lainsäädännöstä käytetään joissain yhteyksissä nimitystä hard law, ja monialaisesta ja laajasta periaatteiden viidakosta nimitystä soft law.
Ongelmallista oikeusvarmuuden kannalta myös terveydenhuollossa voi olla se tosiasia, että sääntösidonnaisuus vs. periaatepainotteisuus keskenään muodostavat jännitteisen kokonaisuuden. Ks. Laakso 2012, s. 505.
205 HE 185/1991 vp. s. 3–7.
206 Paaso 2001, s. 44–45.
Potilaslain 6 §:ssä säädetään potilaan itsemääräämisoikeudesta. Potilaslaissa säädetyistä oikeuksista itsemääräämisoikeus on tärkein. Useat muut oikeudet pohjautuvat itsemääräämisoikeuteen ja se on ratifioitujen ihmisoikeussopimusten ja perusoikeuksien keskeinen käsite. Oikeudellisesti yleisten oppien tasolle sijoittuvassa itsemääräämisoikeudessa on kysymys heikomman suojasta. Sellaisia potilasryhmiä ja potilaita, jotka eivät itse kykene huolehtimaan oikeuksistaan ja itsestään, pidetään heikompina osapuolina.207
2.4.2 Potilaan tiedonsaanti ja suostumus hoitoon
”Sain vahingossa yhdeltä lääkäriltä tietää olevani intersukupuoli-nen. Se kysyi multa asiasta, koska luuli että tiedän itse. Olin tosi hämmentynyt ja järkyttynyt. Olis ollut paljon helpompaa, jos mulle ja mun vanhemmille olis kerrottu mistä on kyse jo silloin kun olin pieni.“208
Potilaslain 5 § velvoittaa terveydenhuollon ammattihenkilöä antamaan potilaalle selvityksen hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Lisäksi selvitys tulee antaa muista potilaan hoitoon liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. Selvitys tulee potilaslain 5 § mukaan antaa siten, että potilas ymmärtää riittävästi sen sisällön. Terveydenhuollon ammattihenkilön tulee huolehtia mahdollisesta tulkkauksesta silloin, kun potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi. Jos potilas on alaikäinen, eikä kykene ikänsä ja kehitystasonsa perusteella itse päättämään hoidostaan, selvitys tulee antaa potilaslain 9 §:n mukaisesti hänen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen.
Potilaalla on oltava riittävästi tietoa hoidon vaikutuksesta ja merkityksestä, jotta hän voisi harkita suostumistaan hoitoon. Potilaalle on ennen hoitoon ryhtymistä annettava selvitys hoidon laajuudesta, merkityksestä, riskitekijöistä, mahdollisista komplikaatioista, epäonnistumismahdollisuuksista sekä eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.
Potilaalle tulee myös selittää, mitä seurauksia hoitotoimenpiteen suorittamatta jättämisestä voi
207 Pahlman 2003, s. 182.
208 Muu, Mikä? -julkaisu 2010, s. 8.
potilaalle aiheutua. Selvitys potilaalle on annettava oma-aloitteisesti eikä vain hänen pyynnöstään.209
Potilaslain 5 §:n toisessa momentissa säädetään tiedonantotavasta. Terveydenhuollon ammattihenkilön on annettava selvitys potilaalle siten, että hän riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen. Sellaisia ammatillisen kielenkäytön ilmaisuja, joita potilaan ei voida olettaa tuntevan, on vältettävä. Potilaan ikä, koulutus, äidinkieli ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet on otettava huomioon selvitystä annettaessa. Kun potilaalle annetaan selvitystä, on potilaan yksityisyyden suojasta huolehdittava siten, ettei sivullisille paljastu potilasta koskevat tiedot.210
Lääkintäoikeudellisessa ajattelussa potilaan tiedonsaantioikeus on käsitetty yksilön itsemääräämisoikeuden ja suostumustoimivallan johdannaiseksi. Ideana on, että perusteltu omia asioita koskeva kannanmuodostus edellyttää kyseisten päätösperusteiden tuntemusta.
Potilasta on asianmukaisesti informoitava, jotta hänen itsemääräämisoikeutensa voisi aidosti toteutua hänen hoidossaan.211 Potilaalla on oikeus sellaisen selvityksen saamiseen, jolla on merkitystä hänen hoidostaan päätettäessä ja tältä osin potilaan tiedonsaantia koskeva säännös on välittömässä yhteydessä potilaan itsemääräämisoikeuteen.212
Potilaslain mukainen potilaan suostumus hoitoon pohjautuu tietoon perustuvan suostumuksen periaatteeseen eli informed consent -oppiin, vaikka periaatetta ei nimenomaisesti laissa tai sen esitöissä mainitakaan. Hannuniemen mukaan tietoon perustuvan suostumuksen oppi on lopullisesti hyväksytty osaksi suomalaista lainsäädäntöä juuri potilaslailla. Ennen potilaslakia aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeus oli voimassa tavanomaisoikeudellisesti ja alempiin viranomaisohjeisiin perustuvana.213 Informed consent -periaatteen mukaisesti pätevä suostumus koostuu riittävän tiedon saamisesta ja sen ymmärtämisestä, suostumuksen vapaaehtoisuudesta sekä suostumuksen antamiseen tarvittavasta kyvystä.214
209 HE 185/1991 vp. s. 15.
210 HE 185/1991 vp. s. 15.
211 Paaso 2001, s. 19.
212 HE 185/1991 vp. s. 15.
213 Hannuniemi 1997, s. 837. Hannuniemi mainitsee, että myöskään aikuisen itsemääräämisoikeus ei aina ole ollut itsestäänselvyys. Muutos on tapahtunut vuonna 1973 eduskunnan oikeusasiamiehen annettua puoltava lausunto aikuisen potilaan itsemääräämisoikeutta koskevassa asiassa. Ks. EAO:n vuosikertomus 1973, s. 19–20, mikä johti silloisen lääkintöhallituksen kannan muutokseen.
214 Tuori 2008, s. 422. Informed consent -periaate on lääkintäeettinen ja se on muovautunut anglosaksisessa ympäristössä, lähinnä Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa ennen kaikkea rikosoikeudellisten oikeustapausten yhteydessä. Informed consent -opin lähtökohtana pidetään tapausta, jossa syylliseksi potilaan pahoinpitelyyn
3 TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖITÄ VELVOITAVA JA PÄÄTÖKSENTEKOA OHJAAVA NORMISTO