PORI MAAKAUPUNKINA v. 1641 1721

PORI MAAKAUPUNKINA

Porista

oli nyt tullut maakaupunki. Sen kaupan tehtävänä oli tavaran-vaihdon välittäminen sitä ympäröivän maakunnan ja valtakunnan tapulikau-punkien, etupäässä Tukholman välillä. Merkantilistinen kauppajärjestelmä,

joka piti päämääränään maan elinkeinojen järjestämistä

suunnitelmallisen

työnjaon pohjalle, niin että jokaisella kaupungilla, yhdyskunnalla ja

ammatti-alalla olisi määrätty vaikutuskenttänsä, jonka puitteissa sen tuli tyydyttää omat tarpeensa ja edistää yleistä hyvää, painoi nyt leimansa Poriinkin. Pan-taessa käytäntöön uutta järjestelmää, joka näytti tahtovan muuttaa koko yhteiskunnan valtavaksi koneistoksi, jonka kaikkien hammasrattaiden, niin suurten kuin pientenkin, oli määrä vaikuttaa yhteisen tarkoitusperän, kansal-lisvarallisuuden kohottamisen hyväksi, oli kaupungille osoitettu sija, joka ei enää sallinut sen kuten tähän saakka käyttää hyväkseen asemansa ja aikai-semman kehityksensä tarjoamia etuja. Siihen loppuikin kaupungin hyvin-vointi, ja se vietti uuden järjestyksen alaisena ollessaan ensi hetkestä saakka riutuvaa elämää.

Niin riutuva kuin kaupungin tila olikin, asetettiin sille nyt paljon suu-rempia

vaatimuksia

^{kuin ennen.} Ruotsista oli tullut suurvalta ja sen hallitus tarvitsi paljon enemmän varoja kuin ennen

voidakseen

ylläpitää valtakunnan uutta valta-asemaa. Seurauksena tästä olivat ne uudet verot ja ^maksut, joista valtakunnan sekä ylhäiset että alhaiset pian saivat kärsiä. Merkantiilijärjes-telmää seurasi kokonainen joukko uusia veroja, osaksi välillisiä osaksi välittö-miä. Nämä uudet alinomaa lisätyt verot olivat toden totta niin sanoaksemme kaupungin historian pääsisällyksenä aikana, jolloin sillä ulkomaisen kauppa-oikeutensa menettämisen vuoksi olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi rasitusta vanhojen verojenkin suorittamisessa. Lienee sen tähden sopivaa, että ennen kuin siirrymme kuvaamaan kaupungin elinkeinoja tällä aikakaudella, hei-tämme pikaisen silmäyksen niihin veroihin, joilla kaupunkia nyt rasitettiin.

Porin historia

PIKKUTULLI JA PYSTYAITA

Kaikista

uusista veroista olivat etenkin porttitullit ja valmisteverot aika-kautta kuvaavia. Kaupunki ympäröitiin nyt pystyaidalla, jonka läpi kukaan ei saanut kulkea muualta kuin porteista. Portteja

oli

^kaksi, toinen Haagan

ja toinen Malmin puoleisessa päässä kaupunkia. Jos porvareilla oli porttien läpi kaupunkiin tullessaan jotakin mukanaan, heidän tuli mennä vieraineen tullitupaan maksamaan tavarastaan tullia, vaikkapa olisivat tuoneet omia ta-varoitaan, esim. omien kaupungin ulkopuolella teurastettujen eläintensä lihaa, omassa riihessään puituja jyviä tai omalla niityllään tehtyä heinää. Talon-pojan, joka toi maalaistuotteitaan myytäväksi, tuli tehdä samoin. Eipä hänellä tarvinnut olla mukanaan kuin jonkin verran suomukalaa, jota hän hevosensa selässä ratsastaessaan oli mukanaan tuonut säkeissä, ja joka tiellä oli melkein kelpaamottamaksi pilaantunut, niin täytyi hänen kuitenkin tavaransa "tullata”.¹ Varmuuden vuoksi oli aitauksen ulkopuolelle kaivettu syvä vedellä täytetty oja eli ^ns. "hauta”. Pystyaita rakennettiin jo vuosina 1625 ja 1626, mutta sitä ympäröivä

"hauta”

näyttää tulleen lisäksi vasta v. 1641 tai v. 1642.

Aluksi kannettiin tullia mahdollisesti taivasalla, koska tullituvat sanotaan ra-kennetun vasta v. ^1647.

Tullaamisen

tapahduttua annettiin tulliseteli, joka turvasi tavaran takavarikkoon otolta. "Vastenmielisyydestä ja niskoittelemi-sesta

tullattaessa”

oli maksettava sakkoa kolme markkaa (1654), mutta se, joka toi kaupunkiin tullaamatonta tavaraa, tuomittiin 40 markan sakkoihin ja menettämään tavaransa (1691).

Joen rannalla oli tullisilta ja sen vieressä hiilihuone; tämän sillan luo piti kaikkien kaupunkiin menevien veneiden, huolimatta siitä, olivatko ne "lastissa tai joutilaina”

laskea tullitarkastusta

varten. Talvella rakennettiin jäälle sa-manlainen pystyaita kuin se, joka ympäröi kaupunkia maan puolelta. Ilman tullipalvelijoiden lupaa ja suostumusta ei saanut pestä vaatteita rannalia eikä ajaa sinne karjaansa juomaan.' Onneton se, joka salateitä tunkeutui kruunun pystyaidan läpi,

hänelle

voi tapahtua kuten Hannu-räätälin vaimolle, jonka tullipalvelijat tuollaisen yrityksen rangaistukseksi riisuivat ilkosen

alastomaksi

ja sen jälkeen pakottivat juoksemaan kotiinsa kaupungin läpi.³

Näyttää siltä kuin yleinen vastenmielisyys pystyaitaa kohtaan olisi aluksi purkautunut porvariston puolelta tehtyyn kapinalliseen yritykseen hävittää tuo kiusankappale. Ainakin porvaristoa kehoitettiin v. 1637 maaherran käskyn mukaan

rakentamaan

uudestaan pystyaita,

"koska

Porin kaupungin asukkaat olivat edellisen pystyaidan polttaneet”.⁴ Ei auttanut ^muu kuin taipua kohta-loon, ja läpi koko vuosisadan muistutettiin jokaisessa Valpurin päivän

raas-tuvankokouksessa

pystyaidan korjaamisesta, joka milloin oli kaatunut, milloin tuullut kumoon, milloin murrettu rikki, milloin vihdoin, kuten Hietakuopan kohdalla, ei koskaan

"tahtonut

tulla oikeaan

kuntoonsa”.

⁵

344

1. Pori maakaupunkina

161^1

^—1721

Pikkutullin kantamista varten ei kruunu palkannut omia virkamiehiä, vaan vuokrasi tullinkannon eniten tarjoavalle, joka palvelijoittensa avulla sai hoitaa kantamisen. V. 1627 Yrjö Hannunpoika ja Lauri Baltzarinpoika Gebhard vuok-rasivat Rauman ja Porin pikkutullin kantamisen 500 talarista. Seuraavana vuonna vuokraajana oli turkulainen Baltzar Wernle, joka maksoi samasta

edusta

valtiolle 800 talaria. Kun pikkutullit olivat olleet välillä neljä vuotta koko valtakuntaa koskevan vuokrasopimuksen alaisia, ne annettiin jälleen v. 1634 pienvuokraajille. Tällöin sai Uudenkaupungin, Rauman ja Porin tullit yhtenä

kokonaisuutena

Heikki Antinpoika, v. 1638—39 Pietari Tolvanen ja v. 1641 Joakim Timm. Vuonna 1635 vuokrasi Porin kaupunki kuntayhteisönä pikkutullin kannon paikkakunnallaan, mutta se jäi poikkeukselliseksi menette-lyksi.⁶

VALMISTEVEROT

Rinnatusten tämän ns. pikkutullin kanssa kulkivat leipomisesta ja oluen-panosta sekä teurastamisesta ja viinanpoltosta kannetut valmisteverot eli ak-siisit. Siinä sekava joukko uusia asioita, joihin noiden pikku maakaupungin kunnon porvareiden nyt oli tutustuttava. Kaupungissa tuli olla myllyhuone, ja sinne piti kaikkien sakon uhalla laahata käsikivensä. Täällä heidän oli määrä jauhaa kaikki jauhettavansa ja maksaa tullia, jota kannettiin puoli kappaa tynnyriltä.⁷ Samoin kuin myllyhuone täytyi kaupungilla olla panimohuone.

Sen tuli olla kuusi syltä pitkä, ja sen suuren kellon soidessa täytyi kaikkien, joilla oli jotakin juomaksi valmistettavaa, saapua sinne ilmoittamaan valmis-tusmääränsä ja

maksamaan

valmisteveroa, 20 äyriä hopearahaa jokaiselta myytävältä tynnyriltä ja 8 äyriä kotitarvetynnyriltä, jonka jälkeen he va-paasti saivat käyttää laitosta hyväkseen.⁸ Teurastamokin oli rakennettava, ja Henrik Spärre velvoitettiin mitä pikimmin korjaamaan pois suuri latonsa, joka oli tuon tärkeän ja hyödyllisen laitoksen tiellä.⁰ Valmisteverojärjestelmää vas-taan tehtyjen rikosten tuomitsemista varten asetettiin ensin tuomioistuin, ns.

aksiisioikeus, jossa tavallisesti oli puheenjohtana yksi raatimiehistä ja pari porvaria lautamiehinä. Asetettiin joukko uusia valantehneitä kaupunginpal-velijoita, mittojen vakaajia ja ”syökäreitä” (ruotsin sökare⁼ etsijä). Mää-rättiin erityiset kapakoitsijat, teurastajat, juomanpanijat ja leipurit.¹⁰ Kapa-koitsija ei saanut panna olutta, juomanpanija ei pitää kapakkaa, teurastajan ei liioin ollut lupa myydä lihaa, jollei hän sen ohessa ollut lihakauppias, ja yksityisiä sakotettiin suurin joukoin, kun tuli ilmi, että he olivat kotonaan teurastaneet tai tehneet olutta.¹¹ Täytyi todellakin olla varuillaan joka hetki ja joka paikassa, ettei mitään, josta kruunun oli määrä saada voittoa, sala-myhkäisesti piilotettaisi. Vaikka vasta asetetut juomanpanijan, teurastajan

ja muut hyödylliset "virat” eivät oikein tahtoneet harjoittajilleen kannattaa

345

Porin historia

ja vaikka suuri juomakeittiö, samoin kuin pystyaitakaan, ei koskaan tahtonut

"tulla oikeaan kuntoon”, vaan porvariston täytyi

sallia

maksettuaan valmistus-veron¹² panna ja polttaa juomansa kotonaan talon tarpeiksi, nousivat välil-listen verojen, porttitullin ja valmisteveron tuottamat tulot vielä vuosisadan lopussa summaan, joka vaihteli 800 ja 1 000 hopeatalarin välillä vuodessa.¹³

MUITA VEROJA JA VELVOLLISUUKSIA

I

Täten aidattu kaupunki joutui

suoranaistenkin

verojen kautta tuntemaan Ruotsin suurvalta-aseman painon. Jo v. 1622 olivat porvarit otta-neet maksaakseen karjaveroa, jota meni 8 äyriä joka hevoselta, 2 joka leh-mältä, 1 joka lampaalta tai sialta jne. V. 1625 määrättiin kaupungin mak-settavaksi peltovero ja kymmenykset, kokonaista 80 tynnyriä viljaa, jotka laskettiin 180 hopeatalariksi vuosittain. Jälkimmäinen vero tuntui kahta rasitta-vammalta, koska porvarit lahjoituskirjeitten mukaan luulivat saavansa pitää verovapaina ne laihat peltoaitaukset ja hiedansekaiset pellot, jotka he olivat

Porin henkivero v. 1631f^—1650¹

Henkiverotettuja Henkiveroa

Vuosi

16äyrin ¹² äyrin Yhteensä Talaria ^Äyriä

1634 417 47 464 452 8

1635 413 57 470 227 28

1636 321 43 364 176 20

1637 405 405 202 16

1638 439 439 219 16

1639 443 443 221 16

1640 555 555 277 16

1641 398 48 446 217

1643 353 43 396 192 20

1644 358 51 409 198 4

1645 336 64 400 192

1649 352 15 367 181 20

1650 337 337 168 ¹⁶

1Kerkkonen: Etelä-Suomen kaupunkien kruununverot 1614—1650, s. 245, taulu 72 jät-täenpois vuodet, joistaei ole ^tietoja.

346

1. Pori maakaupunkina

161^1—1121

Kirkkoherran, kruununvoudin ja pormestarin omakätiset allekirjoitukset ja sinetit Porin vuoden 16kh henkikirjan lopussa. Valtionarkisto.

vaihtokaupassa saaneet Ulvilan hedelmällisten vainioiden sijaan Porin karja- ja kylvövero tuotti v. 1627—1633 säännöllisesti yli kaksisataa talaria, parhaana vuonna 1632 jopa

275

talaria. Sittemmin veron tuotto aleni, niin että siitä saatiin 1640-luvulla keskimäärin sata

talaria vuodessa.

¹⁴ Samoihin aikoihin

ottivat

säädyt sitäpaitsi maksaakseen tullia kaikesta myllyissä tai käsikivillä jauhetusta viljasta. Tästä verosta kehittyi pian henkirahoiksi nimitetty per-soonallinen vero.¹⁵ Viereinen taulukko osoittaa tämän veron tuoton Porissa eräinä vuosina.

Henkiraha eli myllytullikaan ei estänyt valtiota kantamasta vielä aksiisien joukossa

leivinuuniveroa.

Kuvatunlaiset verot olivat kuin uudenaikaisia kum-mittelijoita keskiajalta, jolloin läänitysherrat, joilla yksin oli varaa pitää myllyä ja leivinuuneja, pakottivat alamaisensa käyttämään näitä laitoksia eri-tyistä veroa vastaan, ankarasti kieltäen heitä itseään sellaisia perustamasta.

II

Näiden

vakinaisten

^verojen lisäksi tuli vielä joukko ylimääräisiä verorasituksia, joilla oli erikoinen taipumus

aikaa

^myöten suureta, lisääntyä ja vuorostaan tulla vakinaisiksi. Siten saamme vastedes nähdä, miten kaupungin myöntämät apuverot vähitellen kasvoivat ja miten niitä, kun Ruotsin suurvalta alkoi horjua, toisinaan otettiin kaksinkertaisina. Samaten oli

laivamiehen

^{pidon laita,} joka näihin aikoihin muutettiin vakinaiseksi, ra-347

Porin historia

hassa suoritettavaksi maksuksi. Kuten jo huomautettiin, lisättiin vuosisadan kuluessa vanhojen apuverojen lukumäärää vähitellen ^uusilla, milloin minkin laatuisilla, esim. palkollisrahoilla, peruukkirahoilla, joita otettiin siihen aikaan muodissa olevista naisten tekotukista, kymmenennellä ja kahdellakymmenen-nellä penningillä pormestarin ja raatimiesten palkoista, papiston yksityisellä apuverolla, sadannes- ja tulisijamaksuilla ym.

348

2. KAUPPA

Tällaisten olojen vallitessa oli luonnollista, että kaupungin elinkeinoelämä, jonka

tärkein

valtasuoni, ulkomaankauppa, oli katkaistu, näytti selvästi lisään-tyviä lamaantumisen merkkejä. Kaupungin elinkeino-olojen lähemmästä tar-kastelusta 1600-luvulla käykin tämä tosiasia kieltämättä selville.

ULKOMAANPURJEHDUS I

Ainoastaan

poikkeuksellisesti huomataan sen ajan laihoissa asiakirjoissa jälkiä siitä, että joku porvari oli käyttänyt hyväkseen oikeuttaan viedä puu-astioita Saksaan. Turhaan koetettiin vielä

muutamia

^{kertoja (esim. v. 1644}

ja v. 1648)¹ taivuttaa hallitusta uusiin ulkomaankauppaa koskeviin myönnytyksiin, niin että olisi lupa

”viedä vähäarvoisia

tavaroitaan, esim. tervaa, hylkeenrasvaa, puuaineita ja muuta samanlaista, jota kau-pungilta liikenee,

Saksanmaalle

ja muihin paikkoihin, joissa sellaisilla tava-roilla on jotakin arvoa, sekä sillä ostaa suolaa, verkaa ynnä muuta, jota ko-tona voitaisiin myydä kaupungin kehitykseksi ja vaurastumiseksi”. Mutta aina saatiin jäykkä vastaus, että Kuninkaallinen Majesteetti ei voinut siihen suostua, "vaan että he saavat olla tyytyväisiä siihen suosioon ja vapauteen, jota he jo nauttivat saadessaan viedä puuastioita vieraisiin paikkoihin”

(1650).² Kun Stralsund Westfalenin rauhan jälkeen oli joutunut Ruotsin alai-suuteen, purjehdittiin kai toisinaan vanhan tavan mukaan sinne. Lyypekis-säkin käytiin jossain määrin edelleen. Niinpä tapaamme siellä v. 1690, jolta vuodelta Lyypekin tuulaakiluettelot ovat tallella, porilaisen laivurin Erik

Quistin

^maksamassa 14.7. tuulaakia 2 500 lehteristä, 50 tohista erilaisia lank-kuja ja puolestatoistasadasta salosta.^2a

Koska Pori oli maakaupunki, ei meillä ole

mahdollisuuksia

sen viennin ja

tuonnin

määrien yksityiskohtaiseen erittelyyn.

Kerkkonen

^laskee, että maamme etelärannikon tapulikaupungit

välittivät

^{60—70 %} maamme koko kaupasta kuvattavana aikana, ja että Porin, Rauman ja Uudenkaupungin pikkutullipiiri

Porin historia

esim. v. 1650 maksoi yhteensä vain noin 8 ^% maassamme maksetusta

pikku-tullista.2b

Kun Pori näistä kolmestakin kaupungista lienee ollut huonoimmassa asemassa, ei sen ulkomaankauppa todellakaan kukoistanut.

II

V. 1611

Porille

ja sen naapurikaupungeille annettu myönnytys oli kuiten-kin silmätikkuna Turun tapulikaupungin kauppiaille.

Nämä pyysivät v. 1647 hallitukselta, että Porin ja Rauman ulkomaille pur-jehtiminen lakkautettaisiin kokonaan ja niiden vientitavarat myytäisiin ainoas-taan Turkuun. Mutta sillä kertaa he saivat vastauksen, joka todistaa siihen aikaan harvinaista vapaamielisyyttä hallituksessa. Heidän anomustaan, kuten sanottiin, ei voitu ottaa huomioon,

"etenkin

^siksi, että kaikenlainen kauppa sinänsä on vapaanluonteista ja että sitä on sallittava vapaasti ja ilman pak-koa harjoittaa”. Anomuksentekijöitä neuvottiin koettamaan parastaan saa-dakseen hyvällä menettelyllä porilaiset ja raumalaiset kauppatavaroineen hou-kutelluiksi puoleensa, ja tämä kävisi parhaiten laatuun siten, että porvaristo kaikessa ystävyydessä harjoittaisi heidän kanssaan kauppaa ja hankkisi heille tavaraa tarpeen mukaan, niin että Porin porvarit omasta tahdostaan tavaroi-neen mielellään kävisivät Turussa.³

Myöhemmin turkulaiset valittivat, että Porin ja Rauman porvarit eivät tyytyneet viemään ulkomaille puuastioita ja tuomaan sieltä suolaa, vaan myöskin veivät ja ostivat muita tavaroita, joiden oli määrä kulkea tapuli-kaupungin kauppiaiden välityksellä. Hallitus lupasi pitää asetukset voimassa

ja suostui v. 1661 Turun porvariston anomukseen, että ne naapurikaupunkien porvarit, jotka veivät ulkomaille puuastioita, olisi tarkastuksen vuoksi velvoi-tettava maksamaan tullia Turussa.

Sekä Porin että Rauman porvarit tulkitsivat siitä huolimatta yhä edelleen-kin etuoikeuksiaan mitä vapaimmalla tavalla. Ei liene liioin toteutunut halli-tuksen lupaus velvoittaa heidät tullin maksamiseen Turussa. Näyttää siltä kuin porilaisilla, jotka kai yhä

edelleen veivät

puuastiansa Dalarön tullika-marin kautta, ei vähääkään olisi ollut halua joutua yhteyteen ylimielisten turkulaiskauppiaiden kanssa, jotka

olivat

heille jo aiheuttaneet paljon pahaa.

Ainakin sanottiin v. 1702, jolloin porvareita oli kehoitettu kuljettamaan Tur-kuun muonavaroja Inkeriin vietäviksi Cronhjortin armeijaa varten, "etteivät he tunteneet Turun

reittiä

sekä ettei kaupungissa ollut yhtään perämiestä, joka sinne osaisi aluksen ohjata”. Samankaltaisessa tapauksessa ^v. 1705

huo-mauttivat

porvarit myöskin, että he olivat "matkaan oppimattomia”, ja lisäsi-vät sitä paitsi, että he pelkäsilisäsi-vät saavansa

Turussa

^osakseen samaa kohtelua kuin pari kertaa ennen, jolloin ei heidän tavaraansa ollut otettu vastaan, vaan syyksi _sanottiin, että Turussa oli kyllin lihaa kruunun tarpeiksi, joten he

350

2. Kauppa

Govert Indebetou 16Jf7^—1727. Helena Brandt-Indebetou 1664^—17^0.

Porilaisen porvarispariskunnan muotokuvat, maalannut tuntematon M. Mytensin koulun taiteilija. Turun kaupungin historiallinen museo.

olivat saaneet tyhjin toimin palata ja myydä polkuhinnasta tavaransa, joka oli matkalla ehtinyt pilaantua. Jos heidän lausuntonsa oli totta, huomaamme siitä myös, etteivät turkulaiset olleet ottaneet korviinsa hallituksen yllämai-nittuja hyväätarkoittavia

kehoituksia

sävyisyyteen kaupassa ja vaihdossa.⁴

111

Yhdentekevää, tapahtuiko tullaus Dalarössä vai Turussa, kaupungin puu-tavaranvienti 1600-luvulla oli kaikesta päättäen perin vähäpätöinen. Vasta 1700-luvun alussa yrittivät muutamat muukalaiset laajentaa seudun ulko-maankauppaa. V. 1703 pyysivät näet Narvasta kotoisin oleva kauppias Johan Kostfelt ja eversti Kristof Magnus von Stefken kauppakollegiolta lupaa saada "Porin luota panna toimeen hirsien ja puutavaran ulkomaille viennin, jota varten tarvittavat puut hakattaisiin Ahlaisten, Noormarkun, Söörmarkun,

Kellahden

^{ym. kylien}

metsistä.".

Aloite yritykseen lähti nähtävästi von Stef-kenin taholta, jolla oli maatiloja Ahlaisissa, ja joka livananlinnan komentajana

joutui läheiseen yhteistyöhön Narvan porvariston kanssa.⁵ Johan Kostfelt asettui Poriin ja ryhtyi joksikin aikaa porvariksi sinne. V. 1704 hän toimitti Alankomailta

muutamia

laivoja hakemaan tukkeja, jotka hän sillä aikaa oli kuljettanut mainituista metsistä meren rannalle. Tukit olivat 4, 5 ja 6 sylen pituisia sekä 15 tuuman levyisiä ja ne vietiin lautoilla Reposaarelle, jossa ne 351

Porin historia

oli lastattava laivoihin. Mutta kun hallitus oli lykännyt Kostfeltin tällaisen kaupan

aloittamista

koskevan anomuksen ratkaisun, siksi kunnes oli kuultu kaupunkilaisten ja maalaisten mielipidettä, kaupunki huomautti ^sen olevan ristiriidassa vuoden 1617 kauppaohjesäännön kanssa ja tuottavan kaupungille täydellisen perikadon. Kostfelt näyttää siitä huolimatta saavuttaneen hake-mansa etuoikeuden ja hän jatkoi kauppatoimiaan ainakin vuoteen

1708.

V. 1711 pyysi sitä paitsi muuan kauppias Klaus Berg Nevanlinnasta saman-laisia etuja ja sai merkillistä kyllä porvaristolta kannatusta, kuitenkin sillä ehdolla, että hän asettuisi asumaan kaupunkiin siksi aikaa kun sotaa kesti ja ottaisi osaa kaupungin valtionveroihin. Vuosina 1708, 1711 ja 1712 mainitaan hollantilaisten laivojen lastanneen Reposaaren luona. Vaikka pian alkava iso-viha lopetti nämäkin yritykset elvyttää kaupungin riutuvaa ulkomaankauppaa, ne muistettiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin Rudensköldin käydessä kau-pungissa. Olivathan ^ne olleet ensimmäinen oire siitä, että Pohjanlahden kaup-papakko, joka niin ankarasti kahlehti kaupunkia, ei sittenkään ollut poikkeuk-seton eikä kenties lopullinenkaan järjestelmä.

V

Näiden kaupallisten näkymien innoittamana kirjoitti Turun yliopiston pro-fessori Israel Nesselius mietintönsä Suomen pääkaupungista ja kaupasta (Om Finlands hufwudstad och hufwud commercie), jonka hän päiväsi

18.3.1710.°

Talouselämää tunteva ja uudistusintoinen professori eh-dottaa siinä, että Saimaa, Päijänne ja Kokemäenjoki oli yhdistettävä kana-villa toisiinsa, jotta läpi maan saataisiin aikaan kulkukelpoinen

vesireitti.

Tähän ajatukseen palattiin, kuten tulemme näkemään, seuraavina aikoina useasti. Kun tämä olisi tehty, olisi liikenteen ja kaupan suuntautuminen Porin seudulle varma asia. Silloinen Pori ei kuitenkaan sopisi maan pääkaupungiksi, koska se mantereella sijaiten olisi

alttiina

vihollisen hävityksille. Elettiin isonvihan aikoja ja niinpä

Nesselius

halusi eräässä

toisessa

mietinnössään siirtää kaikki Suomen kaupungit rannikolta läheisille saarille, missä ne olisi helppo linnoittaa. Pori olisi siirrettävä Reposaareen, jonne vaikeuksitta saa-taisiin syntymään todellinen suursatama ja voittamaton linnoi-tus, emporium incomparabile et

munimentum invicibile.

Nesselius perustelee kantaansa monin tavoin. Hän huomauttaa, ettei 50^— 60 vuoden perästä mikään suurempi alus enää voisi purjehtia Poriin. Pää-kaupunki täytyy

toisaalta

perustaa paikalle, josta on säännöllinen purjehdus-yhteys Ruotsiin. Reposaari on lisäksi luonnon itsensä linnoittama, koska ^se on niin kaukana mantereesta, ettei mikään tykinlaukaus ulotu sinne. Suomessa tarvittaisiin jos sodassa käy huonosti linnoitettu paikka, joka jäisi

ruot-salaisten käsiin, ja muodostaisi "varman teurastuspenkin viholliselle”, joka 352

2. Kauppa

yrittäisi sitä

valloittaa.

^Näemme, että ajatukset, jotka miespolvea myöhem-min johtivat Suomenlinnan perustamiseen,

askarruttivat

^jo Nesseliusta, jopa niin pitkälle, että hän ehdotti sotaväen käyttämistä harjoitusaikoina linnoi-tuksen rakentamiseen.

Nesselius hahmoitteli myös uuden pääkaupungin

talouselämän

suuntaviivat.

Väestö piti saada aluksi Porista ja Kristiinankaupungista, talouselämän joh-tajat taas

ulkolaisista

asiantuntijoista.

Hollantilaisia

piti kutsua kaupunkiin opettamaan kaupankäyntiä, juutalaiset voisivat panna vauhtiin

helmenkalas-tuksen ja saksalaiset mestarit sorvauksen ja kannunvalannan.

Smoolantilaisia

voitaisiin kutsua neuvomaan salpietarin valmistamista. Tupakanviljely taas antaisi

raaka-ainetta

perustettavalle tupakkatehtaalle ja ulkolaiset lampaat ku-tomolle; seuraavassa havaitsemme

kuinka viimeksimainitutkin

ajatukset olivat aikaansa edellä.

Voimakkaasta asiaan eläytymisestä ja suurpiirteisyydestään

huolimatta

Nesseliuksen suunnitelmat jäivät osaltaan aikojen ankeuden vuoksi vain paperille.

Aatehistorialliselta

^kannalta

katsoen

ne ovat kuitenkin edelleen mer-kittäviä.

Niissä

puhuu "hyödyn ajan turkulainen edeltäjä”, mies joka näki selvemmin kuin useimmat

aikalaisensa

Porin seudun todelliset

taloudelliset mahdollisuudet.

⁷

TUKHOLMAN

^MATKAT

I

Mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta rajoittui kaupungin merenkulku koko aikakauden kuluessa pääasiallisimmin

Tukholmaan.

Sinne tehtiin sään-nöllisesti kaksi matkaa vuodessa,

nimittäin "kevätmatka”

^ja

"kesä”-

tai "syys-matka".

Vientitavaroina olivat enimmäkseen

elävät eläimet, joita por-varit syksyllä

ostivat maalaisilta

ja syöttivät talvikauden seuraavana keväänä maasta vietäviksi. Myös puutavaroita, tervaa ja polttopuita vietiin Ruotsin pääkaupunkiin.⁸

II

Tuontitavarana

oli edelleen etupäässä

suola.

V.

1703

ei tätä tava-raa kuitenkaan tuotu maahan enempää kuin noin 280 tynnyriä. Muuten tuo-tiin jokin määrä käsiteollisuuden

tuotteita

ja ^tupakkaa.9

Yleensä tuontimäärä

oli melko vähäpätöinen. Korkeiden tullimaksujen

takia kartettiin

niin paljon

kuin

mahdollista laivojen täyttämistä

sellaisilla

tavaroilla, joita ei välttä-mättömästi tarvittu.

Hallitus

kielsikin yksinkertaisten tapojen edistämiseksi kuviollisten

kulta-

ja hopeakankaiden, silloin käytännössä olevien "gemena”-hattujen sekä

kaikenlaisten

nappien, nyörien, pitsien ym. ylellisyysesineiden maahantuomisen. Viinejä ei myöskään enää tullut kaupunkiin,¹⁰

minkä

joh-23 Porin historia

353

Porin historia

dosta porvaristo sai

"kuulla

monta katkeraa sanaa” paikkakunnan läpi kulke-vilta upseereilta ja kruunun käskyläisiltä, jotka mielellään olisivat toivoneet saavansa vahvistustilkan matkallaan. Kun pormestari kerran oli sairaana, täytyi varta vasten Turusta tuottaa muutamia kannuja espanjalaista, mikä antoi aihetta pitkällisiin tullirettelöihin. Vasta kun hallitus erityisestä ano-muksesta oli myöntänyt ^ns. "kellarivapauden”, eli oikeuden tuoda maahan tullitta rajoitetun määrän ulkomaisia juomia, muuttuivat olot tässä kohden aikakauden loppupuolella hiukan parempaan päin. Mutta kaikissa tapauksissa laivasillalta oli nyt suureksi osaksi kadonnut kirjava kauppaelämä, joka oli ollut tunnusomainen edelliselle

aikakaudelle.

Välttämättömiäkin tavaroita

tuo-tiin maahan säästeliäästi, ja hallituksen täytyi kerta toisensa perästä ke-hoittaa porvareita varustautumaan raudalla, suolalla ja muilla maamiehen tarvikkeilla, ”niin että tämä saisi maksusta, mitä hän välttämättömästi

tarvit-see, ja että he vihdoinkin saisivat aikaan sen, ettei tästä mitään valituksia tulisi kuuluviin” (1687).

MERENKULUN VÄHENEMINEN

Siten oli purjehdus yleensä, olipa se sitten uiko- tai kotimaista meren-kulkua, koko aikakauden sangen heikkoa, varsinkin kun hallitus alinomaa

julkaisi määräyksiään, jotka joko sotien

takia

kielsivät kokonaan purjehduk-sen ^(esim. 1656, 1679) tai kadon sattuessa supistivat maastaviennin vain muutamiin tavaralajeihin (1674, 1694 ja 1699). Säännösteltiin aivan loppu-mattomiin, mistä ei kuitenkaan ollut muuta kuin haittaa tälle kaikkein arim-malle elinkeinolle. Sen tähden saattoikin jo v. 1659 muuan seudun suurimpia tilanomistajia

leikillisesti

kerskata vievänsä Virkkalastaan tavaroita enemmän kuin koko Pori. V. 1682 antoi ent. tullimies Lars Giers todistuksen "kaupan vähenemisestä sinä vaivalloisena ja kalliina aikana, jolloin hän tässä kau-pungissa hoiti tullimiehen virkaa ja piti tullia

vuokralla”

(1674 —77),¹¹

KAUPPALAIVASTO

Kaupungin kauppalaivasto väheni samassa suhteessa kuin kauppa supistui, V. 1678 sanottiin kaikkien kaupungin laivojen olevan

"laudoilla

sisustamat-tomia ja kannetsisustamat-tomia”.¹² Suurimmissa aluksissa oli silloin

6V2

sylen pituinen emäpuu,

muissa

4 tai 5 sylen pituinen. V. 1697 purjehti vielä kaupungin 12 laivaa, mutta v. 1712 oli niiden lukumäärä vähentynyt 7:ään. Kaksi suurinta,

sisustamat-tomia ja kannetsisustamat-tomia”.¹² Suurimmissa aluksissa oli silloin

6V2

sylen pituinen emäpuu,

muissa

4 tai 5 sylen pituinen. V. 1697 purjehti vielä kaupungin 12 laivaa, mutta v. 1712 oli niiden lukumäärä vähentynyt 7:ään. Kaksi suurinta,

In document KAUPUNGIN PORIN (sivua 86-107)