sissa tutkimuksissa, jotka ovat koskeneet väestöä ylei-sesti (Kokko & Feldt 2017; Koskinen ym. 2012).
Vaikka molemmat urheilijaryhmät olivat yleisesti hyvinvoivia, oli niiden välillä myös eroja. Aktiiviur-heilijat kokivat hyvinvointinsa heikommaksi kuin entiset urheilijat, sillä he olivat tyytymättömämpiä elämäänsä ja heidän psykologinen toimintakykyisyy-tensä oli heikompi. Näitä tuloksia voi selittää aktii-viurheilijoiden tyytymättömyys urheiluun liittyviin tekijöihin, kuten esimerkiksi valmennusjohdon tuen puute ja urheiluun liittyvät vaatimustekijät.
Entisten urheilijoiden osalta urheilun vaatimuste-kijöillä ei ollut merkitystä heidän tyytyväisyydelleen.
Urheilussa esiintyvät vaativuustekijät ovat osa aktii-viurheilijoiden jokapäiväistä arkea, joten ne ymmär-rettävästi vaikuttivat myös kokemukseen tyytyväi-syydestä. Psykologisen toimintakykyisyyden osalta ryhmien välinen keskiarvoero oli pieni (3,3 vs. 3,2), joskin tilastollisesti merkitsevä. Molempien ryhmien Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää
suoma-laisten huippu-urheilijoiden sekä uransa lopettanei-den huippu-urheilijoilopettanei-den henkisen hyvinvoinnin (tyytyväisyys, psykologinen toimintakykyisyys) ja pahoinvoinnin (erilainen oirehtiminen) tilaa. Lisäksi tutkimuskohteena olivat hyvinvointiin ja pahoin-vointiin yhteydessä olevat tekijät: koetut urheilun vaatimus- ja voimavaratekijät sekä nukkumisvaikeu-det ja ylikuormitus.
5 .1 Hyvinvoinnin ja
pahoinvoinnin yleisyys
Tutkimuksen mukaan sekä aktiivi- että entiset urhei-lijat kokivat itsensä keskiarvotulosten perusteella var-sin hyvinvoiviksi: he olivat tyytyväisiä elämäänsä ja kokivat psykologisen toimintakykyisyytensä hyväksi.
Samanlaisia tuloksia on saatu muissakin
suomalai-Kuva: Tomi Vastamäki
kohdalla urheilun vaatimustekijät olivat olennainen psykologisen toimintakykyisyyden selittäjä. Tulos on mielenkiintoinen ja osoittaa, että koetut vaativuuste-kijät eivät katoa, vaikka urheilu-ura loppuisi.
Vaikka aktiivi- ja uransa lopettaneet urheili-jat kokivat psykologisen hyvinvointinsa keskimää-rin hyväksi, he kokivat myös pahoinvointia, joka ilmeni erilaisena oirehtimisena. Aktiiviurheilijoi-den ja uransa lopettaneiAktiiviurheilijoi-den välilla pahoinvoinnin kokemisen määrässä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Yleisimmät pahoinvoinnin oireet olivat masennus ja ahdistus, joista molempia oireita erikseen koki vajaa neljännes. Masennuksen osalta oireiden määrä on huomattavasti enemmän kuin suomalaisilla keskimäärin. Markkulan ym. (2015) tutkimuksen mukaan suomalaisista noin 5–7 pro-senttia kärsii masennuksesta vuosittain.
Toisaalta tulokset vastaavat urheilijoille tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan urheilijoiden kokemien masennusoirei-den määrä vaihtelee 4 prosentista aina 68 prosent-tiin (Hammond, Gialloreto & Kubas 2013; Rear-don ym. 2019). Tässä tutkimuksessa käytettiin klii-nistä BDI-mittaria, jonka luotettavuus on korkea, joten siinä mielessä tulos on huomionarvoinen ja viittaa siihen, että apua tarvitsevia urheilijoita on aja-teltua enemmän. Ahdistusoireita ilmeni enemmän kuin kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu urhei-lijoilla. Eri tutkimuksissa ahdistuksen esiintyvyys on vaihdellut 5–14 prosentin välillä (esim. Du Preez ym. 2017; Schaal ym. 2011). Toisaalta Suomessa ahdistus on varsin yleinen oire (Isometsä, 2017), mikä voi selittää tulosta.
Syömisongelmia ilmeni seuraavaksi eniten. Niitä oli 17 prosentilla tutkimukseen osallistuneista urhei-lijoista, mikä on enemmän kuin keskimäärin suoma-laisilla. Suomessa syömishäiriöt ovat yleisiä nuorilla aikuisilla ja harvinaisia väestötasolla (Isomaa, Iso-maa & Marttunen 2009). Terveyden ja hyvinvoin-nin laitoksen vuoden 2017 Nuorten aikuisten ter-veys ja psyykkinen hyvinvointi -tutkimuksen (THL 2019) mukaan 6 prosenttia 20–35-vuotiaista nai-sista on sairastanut joskus syömishäiriön, ja heistä kolmasosalla häiriö todettiin edelleen haastatteluhet-kellä. Saman ikäisistä miehistä vain alle yksi prosentti (0,3 %) oli sairastanut syömishäiriön.
Syömisongelmia on kansainvälisten tutkimus-ten mukaan enemmän urheilijoilla kuin muulla väestöllä, mikä vastaa tutkimustuloksiamme (Brat-land-Sanda & Sundgot-Borgen 2013; Joy, Kussmann
& Nattiv 2016). Syömishäiriöiden määrä vaihtelee urheilussa lajista riippuen 6–45 prosentin välillä (esim. Reardon ym. 2019). Monessa lajissa kehon koostumus vaikuttaa suoritukseen, joten altistumi-nen syömisen häiriintymiselle on todennäköisempää urheilussa kuin muualla. Lienee hyvä myös muistaa, että urheilijat kieltävät ja aliraportoivat syömison-gelmiaan todistetusti enemmän kuin muu väestö (Sundgot-Borgen & Torsatveit 2004). Tämä tutki-mus, kuten useat tehdyt tutkimukset aiemminkin, perustui itsearviointina tehtyyn kyselyyn, mikä voi johtaa aliraportointiin.
Traumaattisen kokemuksen oli kokenut 61 pro-senttia vastaajista, joista 10 prosentilla oli edelleen siitä johtuvia psyykkisiä oireita. Vaikka kansainväli-sesti traumaoireiden määrästä urheilijoilla ei ole vielä riittävästi tietoa (esim. Reardon ym. 2019), voidaan todeta, että traumaan liittyvät henkisen terveyden ongelmat ovat yleisiä urheilussa (Bateman & Mor-gan 2019). Tutkimukseemme osallistuneista urhei-lijoista 52 prosenttia oli kokenut syvän urheiluun liittyvän epäonnistumisen. Huippu-urheilussa ei voi välttyä epäonnistumisilta, mutta siihen liittyvän traumatisoitumisen voisi välttää, mikäli siihen osat-taisiin puuttua oikea-aikaisesti ja ammattitaidolla.
Toisaalta on tutkimusnäyttöä, että urheilijat voi-vat salata traumaoireet esimerkiksi pyrkimällä hal-litsemaan tunteitaan psyykkisen valmennuksen kei-noin, mikä voi estää traumaoireiden tunnistamisen (Lanius, Vermetten & Loewenstein 2010; Scott, Scott, Bedic & Dowd 1999). Pakko-oireiden määrä (6 %) vastasi tässä tutkimuksessa suunnilleen samaa tasoa kuin mitä on havaittu muissa urheilijoille teh-dyissä tutkimuksissa (esim. Reardon ym. 2019).
Myös nukkumisongelmat olivat yleisiä. Vajaa puo-let vastanneista (45 %) kertoi lievistä uniongelmista.
Melkoisia tai suuria uniongelmia oli noin 10 prosen-tilla. Tämä vastaa kansainvälisten tutkimusten tasoa.
Esimerkiksi Juliffin työryhmän (2015) mukaan 64 prosenttia urheilijoista kärsii nukkumisongelmista ja Robertsin, Teon ja Warmingtonin (2019) tutkimuk-sen mukaan 49 protutkimuk-senttia olympiaurheilijoista oli
”huonoja nukkujia”. Suomalaisessa väestössä unet-tomuutta on vajaalla 40 prosentilla, joten tähän tut-kimukseen vastanneilla urheilijoilla niitä ilmeni hie-man enemmän. Suomessa pitkäaikaisesta unetto-muudesta kärsii noin 12 prosenttia aikuisväestöstä (ks. mm Ohayon & Partinen 2002), mikä on hie-man enemmän kuin tutkimuksessamme. Toisaalta vastaajista suurin osa (70 %) koki nukkuvansa
tar-peeksi, vaikka tuntimäärät eivät täytä yleisiä suosi-tuksia.
Vastaajista noin puolet oli ajautunut ylikuormi-tustilaan. Myös aiemmista tutkimuksista tiedetään, että ylikuormitustilat ovat urheilijoilla yleisiä (esim.
Peluso & de Andrade 2005). Näin ollen kuormit-tumisen arviointiin ja ehkäisyyn kannattaa panos-taa. Tutkimusten mukaan myös uupumus on yleistä urheilussa (esim. Cresswell & Eklund 2007). Uupu-mukseen voivat johtaa vaatimukset, oma vaativuus suhteessa urheiluun ja esimerkiksi vanhempien odo-tukset urheilusta (Sorkkila, Aunola & Ryba 2017).
On siis todennäköisesti niin, että urheilija pyrkii suoriutumaan mahdollisimman tehokkaasti kaikista todellisista ja kuvitelluista odotuksista, mikä saattaa hänet ylikuormitustilaan.
5 .2 Vaatimusten ja voimavarojen yhteydet hyvin- ja pahoin-vointiin
Urheilun liittyviä vaatimuksia ja voimavaroja tarkas-teltiin 40 eri kysymyksellä. Vaatimukset koostuivat väitteistä, jotka käsittelivät urheilijaan kohdistuvia sääntöjä, omaan kehitykseen ja menestykseen liit-tyviä käsityksiä sekä käsityksiä muiden suhtautumi-sesta itseen ja yhteisöön, jossa toimii. Kaikki väittä-mät asettivat urheilijalle jonkinasteisia paineita, joita voidaan pitää riskitekijöinä hyvinvoinnille. Voima-varat koostuivat väitteistä, jotka käsittelivät urhei-lun antia itselle, urheilusta nauttimista ja urheilijan myönteistä kokemusta valmennuksesta ja valmen-nusolosuhteista. Ne puolestaan voidaan nähdä tavoitteita edistävinä ja hyvinvointia suojaavina teki-jöinä. Kun katsotaan vaatimusten ja voimavarojen keskiarvotuloksia, voidaan sanoa, että urheilu tar-josi enemmän voimavaroja kuin sisälsi vaatimuk-sia, mikä on hyvä lähtökohta ja oletettuakin. Tus-kin kukaan urheilisi huipputasolla, jos ei kokisi siitä jonkinlaista iloa ja nautintoa.
Urheiluun liittyvät vaatimukset olivat useam-min yhteydessä hyvin- ja pahoinvointiin kuin voi-mavarat. Vaatimukset siis kuluttivat urheilijaa enem-män kuin voimavarat vahvistivat, mikä näkyi koe-tussa hyvin- ja pahoinvoinnissa. Aktiiviurheilijoilla vaatimukset olivat yhteydessä kaikkiin tutkittui-hin hyvin- ja pahoinvoinnin osoittimiin ja entisillä urheilijoilla havaittiin samat yhteydet lukuun otta-matta vaatimusten yhtyettä tyytyväisyyteen ja
trau-maoireisiin. Voimavarat olivat olennaisempia aktii-viurheilijoilla, sillä ne yhdistyivät tyytyväisyyteen, toimintakykyyn ja yleisimmin koettuihin pahoin-voinnin oireisiin eli masennukseen ja ahdistukseen.
Voimavarat lisäsivät tyytyväisyyttä ja toimintakykyä ja vähensivät masennusta ja ahdistusta. Uransa lopet-taneilla urheilijoilla voimavaroilla oli merkitystä koe-tun hyvinvoinnin kannalta. Voimavarat lisäsivät siis tyytyväisyyttä ja psykologista toimintakykyisyyttä ja lisäksi ne vähensivät lievästi koettuja ahdistus- ja traumaoireita.
Lienee luonnollista, että yhteyksiä löytyi enem-män aktiiviurheilijoiden kuin uransa päättäneiden urheilijoiden joukossa, sillä urheilulla ei ollut enää samaa merkitystä entisille urheilijoille kuin urhei-lun parissa aktiivisesti toimiville. Mielenkiintoinen ja tärkeä huomio on kuitenkin se, että urheilussa koetut vaatimukset vaikuttavat edelleen uran päät-tymisen jälkeen lisäten erilaista oirehtimista. Tämä nostaa esille kysymyksen, miten urheilussa muodos-tuneet ja uran aikana eläneet sisäiset normit, pakot ja käsitykset voivat vaikuttaa vielä uran päättymisen jälkeen. Identiteetin muuttaminen urheilijaidenti-teetistä niin kutsutuksi tavalliseksi kansalaiseksi on vaikea prosessi, joten voi olla, että pitkän ja paneutu-mista vaativan uran jälkimainingit säilyvät mielessä pitkään (Arvinen-Barrow ym. 2015; Lally 2007;
Park, Lavallee & Tod 2013). Näin on varsinkin sil-loin, jos asiaa ei ole käsitelty.
Tutkimuksemme mukaan suurin osa vastaajista ei ollut saanut mielenterveysvaikeuksiinsa apua, joten tämä käsittely on voinut jäädä käymättä. Siirtymi-nen urheilusta pois on tapahtunut itsenäisesti, ilman tukea. Toisaalta näytti myös siltä, että uransa lopetta-neilla urheilijoilla urheilun anti säilyi ja näkyi hyvin-vointina uran jälkeen. Kun urheilu-urasta jää hyvä kuva uran loppumisen jälkeen, se ilmenee parem-pana tyytyväisyytenä ja psykologisena toimintaky-kyisyytenä.
Kaikkiaan urheiluun liittyvien vaatimusten ja voimavarojen yhteyksiä koskevat tulokset ovat pit-kälti aiempien tutkimusten mukaisia, joissa vaati-musten on havaittu edistävän pahoinvointia ja voi-mavarojen hyvinvointia (Fletcher & Wagstaff 2009;
Gouttebarge ym. 2016; Noblet & Gifford 2002; Rice ym. 2016). Lisäksi etenkin voimavarojen puutteen on havaittu yhdistyvän pahoinvointiin. Tämä tut-kimus kuitenkin laajensi tutkittujen pahoinvoinnin oireiden kirjoa ja osoitti, että urheilun asettamilla vaatimuksilla on yhteys myös esimerkiksi
pakko-oi-reisiin, joiden taustalla on syyllisyys-, vastuullisuus- ja kontrollitaipumus ja jotka alkavat usein murros-iässä (ks. esim. Rachman & de Silva 2009). Yhteys syntynee siten, että vaatimukset kasvattavat stressiä, minkä on todettu lisäävän pakko-oireita (Rachman
& de Silva 2009).
5 .3 Nukkumisvaikeuksien ja ylikuormitustilan yhteydet hyvin- ja pahoinvointiin
Sekä nukkumisvaikeuksia että ylikuormitustilaa kos-kevien yhteyksien päällimmäinen havainto oli, että ne olivat varsin samanlaisia sekä aktiivi- että uransa päättäneillä urheilijoilla. Hyvä nukkuminen lisäsi tyytyväisyyttä elämään ja psykologista toimintaky-kyisyyttä, sekä vähensi masennus- ja ahdistusoireita.
Ainoa ero urheilijaryhmien välillä koski nukkumi-sen ja traumaoireiden välistä yhteyttä, joka havaittiin vain aktiiviurheilijoilla. Nukkumisvaikeudet lisäsivät traumaoireita aktiiviurheilijoilla. Koettu ylikuormi-tustila heikensi elämään tyytyväisyyttä, lisäsi masen-nus- ja ahdistusoireita sekä traumaoireita. Lisäksi aktiiviurheilijoilla ylikuormitustilan kokemisella oli yhteys pakko-oireisiin ja syömisongelmiin ja uransa päättäneillä urheilijoilla lievästi heikompaan psyko-logiseen toimintakykyisyyteen.
Nukkumisella on todettu olevan selkeä yhteys hyvinvointiin ja mielenterveysongelmiin (Armstrong
& Oomen-Early 2010; Koskinen, Lundqvist &
Riskiluoma 2012), joten tuloksiamme voidaan pitää odotettuina. Nukkuminen palauttaa yksilön henkiset ja fyysiset voimavarat, mikä näkyy koet-tuna hyvinvointina ja pahoinvoinnin puutteena (Åkerstedt, Nilsson & Kecklund 2009). Urheili-joilla nukkuminen on erityisen tärkeää palautumi-sen ja suorituskyvyn näkökulmasta (esim. Blumert ym. 2007). Nukkumisen ja hyvän unihygienian tär-keyttä ei korosteta turhaan: sillä on selkeä yhteys henkiseen hyvinvointiin. Nukkumisvaikeuksien ja traumaoireiden yhteys aktiiviurheilijoilla voi kertoa joko siitä, että traumaattisen tapahtuman kokemi-nen lähimenneisyydessä heikentää ukokemi-nen laatua tai heikentynyt unen laatu aktivoi traumaoireet.
Vaikka ylikuormitustilasta on monta näke-mystä, urheilijan oirehdintaa ylikuormitustilassa kuvaa väsymys, heikentynyt suorituskyky ja lisään-tynyt henkinen kuorma (Meeusen ym. 2013; Num-mela & Uusitalo 2016). Näin ollen tulos
ylikuor-mitustilan yhteydestä heikentyneeseen elämäntyy-tyväisyyteen, masennukseen ja ahdistusoireisiin on varsin loogista ja ymmärrettävää. Kun väsyy ja uupuu, myös mieliala laskee ja olo on ahdistunut.
Näin näyttää tapahtuvan sekä aktiiveilla että enti-sillä urheilijoilla, joskin ylikuormitustilan yhteydet masennus- ja ahdistusoireisiin olivat aktiiviurheili-joilla voimakkaammat. Lisääntyneiden traumaoi-reiden osalta kyse voi olla siitä, että ylikuormitus-tila aktivoi traumaoireita. Koettu ylikuormitusylikuormitus-tila näytti voivan lisätä myös pakko-oireita ja syömison-gelmia aktiiviurheilijoilla. Se tiedetään, että lisään-tynyt henkinen kuorma – stressi – lisää pakko- oireita (Rachman & de Silva 2009). Syömishäiriöt voivat taas ylikuormitustilassa olla yksi keino hal-lita tilannetta. Liiallisen harjoittelun on todettu ole-van yhteydessä syömishäiriöihin (Coker-Cranney &
Reel 2015), mikä on myös yksi ylikuormitustilaan johtavista tekijöistä.
5 .4 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet sekä jatkotutkimustarpeet
Vaikka kansainvälisesti tutkimuksia on tehty run-saasti urheilijoiden kokemasta henkisestä pahoin-voinnista (Hammond ym. 2013; Rice ym. 2016;
Reardon ym. 2019), hyvinvointiin ei ole kiinni-tetty huomiota yhtä paljon. Nyt tehty tutkimus on Suomessa ensimmäinen, joka antaa kattavan kuvan tilanteesta. Tutkimus tuo uutta tietoa suomalaisten aktiivi- ja uransa lopettaneiden huippu-urheilijoiden henkisen hyvinvoinnin tilasta ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Tulokset ovat samansuuntaisia kansainvälisen olympiakomitean konsensusrapor-tin kanssa (Reardon ym. 2019). Lisäksi tämä tut-kimus tuottaa uutta tietoa koettujen vaatimus- ja voimavaratekijöiden yhteydestä henkiseen hyvin- ja pahoinvointiin suomalaisessa urheilussa.
Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä yhteensä 259 urheilijaa, joista aktiiviurheilijoita oli 170 ja entisiä urheilijoita 89. Lukijalle herää väistämättä kysymys siitä, kuka jätti vastaamatta ja miksi? Ne, jotka voivat vielä huonommin vai ne, jotka voivat hyvin? Tämän vuoksi esitettyihin yleisyyslukuihin eri oireiden ilmenemisestä on suhtauduttava varo-vaisesti.
Mielenkiintoista oli todeta, että naiset vastasivat kyselyymme huomattavasti enemmän kuin miehet.
Jäimme pohtimaan, mistä tämä kertoo? Kertooko se siitä, että henkiseen hyvinvointiin liittyvät kysymyk-set ovat helpompia naisille kuin miehille? Se tiede-tään, että naisten on helpompi hakea apua ja avau-tua henkisen terveyden kysymyksistä kuin miesten.
Urheilussa edelleen korostuu maskuliinisuus, johon helposti liitetään sellaista kovuutta, jossa henkinen pahoinvointi olisi heikkoutta. Yhtä lailla syynä voi olla se, että kysely ei tavoittanut tasapuolisesti lajeissa eri sukupuolia.
Kyseessä on poikkileikkaustutkimus, joten syy-seuraussuhteita ei voida tutkia. Ei voida varmasti sanoa, johtaako voimavarojen puute masennukseen vai arvioiko masentunut voimavarat vähäisiksi. Kyse-lytutkimus ei myöskään avaa henkisen hyvinvoin-nin maastoa syvällisesti, kuten esimerkiksi haastat-telututkimus voi tehdä. Lisäksi kyselystä puuttuu esimerkiksi urheilijoiden taustatekijöiden tarkempi tutkiminen, kuten lapsuuden merkitys, mikä voisi antaa lisäymmärrystä ilmiöille. Jatkossa syventävä haastattelututkimus ja pitkittäistutkimukset lisäi-sivät ja syventäilisäi-sivät ymmärrystä henkiseen hyvin-vointiin syy-seuraussuhteissa olevista tekijöistä.
Kuva: Tomi Vastamäki