Pelastustehtävissä käytettyjä henkilötyötunteja käytetään perinteisesti mittamaan kulunutta resurssia ja sitä pidetään tehtävämääriä parempana mittarina pelastustoi-minnan työkuorman mittaamiseen. On kuitenkin huomioitava, että pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTOon kirjautuu tehtävistä vain ajossa ja onnet-tomuuspaikalla vietetty aika. Tehtävän vaatimaan resurssiin voidaan katsoa kuuluvan
137
myös kaluston ja miehistön huolto tehtävän jälkeen sekä myös tehtävän vaatima fyy-sinen ja henkinen palautuminen. Näistä muuttujista ei kuitenkaan tällä hetkellä kirjata pelastustoimen tietojärjestelmiin riittävällä tarkkuudella tietoa, jotta huoltoihin ja pa-lautumiseen kuluvaa aikaa voitaisiin luotettavasti arvioida. Niin aiemmissa selvityk-sissä kuin tässä artikkelissa henkilötyötuntitarkastelut on tehty huomioimalla pelkäs-tään hälytysajan ja asemalle paluuajan väliin jäävä aika.
Valtakunnallisella tasolla tehtävien vaatimia henkilötyötuntimääriä on tarkasteltu esi-merkiksi Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston (2016) tilastokatsauksessa. Yhteen-laskettu henkilötyötuntimäärä vaihteli vuorokaudenajoittain pitkälti samoin kuin kii-reellisiksi määriteltyjen tehtävien määrä. Korkein piikki vaihtelussa oli havaittavissa noin kello 16 aikaan. Verrattuna kaikkien tehtävien lukumäärän ajalliseen vaihteluun, kello 10 ja 16 välillä henkilötyötuntien kertymä on suhteessa pienempi kuin kokonais-tehtävämäärän kertymä. Toisin sanoen tällä aikavälillä sattuneet tehtävät vaativat suhteessa vähemmän henkilötyötunteja kuin esimerkiksi kello 16 aikaan sattuvat teh-tävät, jotka selvitysten perusteella vaikuttaisivat usein olevan liikenneonnettomuuk-sia (Rantamäki ym. 2012; Rekola & Itkonen 2016).
Kotakorpi (2013) on tarkastellut Suomen Palopäällystöliiton edustajan ohjaamassa Pro gradu -tutkielmassaan sääolosuhteiden vaikutusta pelastuslaitosten toimintaan ja resurssivaateeseen. Työssä keskityttiin tarkastelemaan päiviä, jolloin tietyt onnetto-muustyypit olivat vaatineet poikkeuksellisen paljon pelastuslaitosten resurssia henki-lötyötunteina mitattuna. Näkökulma on kiinnostava, koska se tarkastelee tilastomas-san ja keskiarvojen sijaan poikkeavia tilanteita, joihin pelastuslaitos joutuu varautu-maan päivittäisen valmiuden ohella. Kotakorven (2013) tulosten perusteella raken-nuspaloihin kuluneiden työtuntien osalta kiireisimmät päivät esiintyivät kesäkuukau-sina sekä tiettyinä juhlapyhinä. Liikenneonnettomuuksien osalta poikkeuksellisen pal-jon henkilötyötunteja taas oli kulunut joulun ja juhannuksen aikoihin. Vahingontor-juntatehtävät sen sijaan olivat aiheuttaneet kiireisiä päiviä ennustamattomammin.
Vuonna 2008 kiireisimmät päivät ajoittuivat talvikuukausille ja vuonna 2009 päinvas-toin kesälle. Vahingontorjuntatehtävien vaatimaan resurssiin vaikuttavat voimak-kaimmin poikkeukselliset sääolosuhteet, jotka eivät välttämättä toistu vuosittain sa-moihin aikoihin. Tällaisten tilanteiden ennakoimisen tulee olla tapauskohtaista ja se vaatii tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen kanssa.
Helsingin pelastuslaitoksen vuonna 2017 julkaisemassa selvityksessä valtakunnalli-sesta pelastustoiminnan työkuorman ajallivaltakunnalli-sesta vaihtelusta tarkasteltiin työkuormaa henkilötyötunteina sekä yksiköiden tehtäväsidonnaisuutena (Rekola 2017). Tässä
ar-138
tikkelissa on esitetty tämän selvityksen tuloksia erityisesti henkilötyötuntitarkastelui-den vuorokauhenkilötyötuntitarkastelui-denaikaisen vaihtelun osalta. Kuitenkin myös yksiköihenkilötyötuntitarkastelui-den tehtäväsidon-naisuus voidaan nähdä mielekkäänä muuttujana, kun tarkastellaan resurssivaadetta eri alueilla ja eri ajankohtina. Yksiköiden tehtäväsidonnaisuus voidaan käsittää myös todennäköisyytenä, jolla tietty yksikkö on tiettyyn ajankohtaan varattuna toiseen teh-tävään uuden hälytyksen tullessa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon palvelutasopäätöksessä (HUS 2016) määritellään tavoitteen ensihoidon yksiköiden tehtäväsidonnaisuudelle suh-teessa kokonaisvalmiusaikaan. Palvelutasopäätöksessä tunnistetaan, että korkea teh-täväsidonnaisuus kertoo riittämättömästä kapasiteetista ja voi johtaa siihen, että po-tilaita ei saavuteta riittävän nopeasti. Toisaalta taas hyvin matala tehtäväsidonnaisuus nostaa työn kustannuksia suhteessa hoidettuihin potilaisiin. HUS:n ensihoidon palve-lutasopäätöksessä optimaaliseksi tehtäväsidonnaisuudeksi kiireellisiä tehtäviä hoita-ville ensihoitoyksiköille on määritelty noin 31-45 prosenttia valmiusajasta. Yksikkö-kohtaista tehtäväsidonnaisuutta ei tule varauksetta vertailla ensihoidon ja pelastus-toimen yksiköiden välillä. Pelastusyksiköitä käytetään ensihoidon yksiköitä monipuo-lisemmin ja yksiköiden tehtäväprofiili on moninaisempi. Myös valmius suunnitellaan pelastustoimessa eri tavoin. Tehtävistä palautuminen, sekä miehistön että kaluston osalta, vaihtelee myös paljon onnettomuustyypistä riippuen.
Pelastustoimessa yksiköiden tehtäväsidonnaisuuden seuraamiseen ei ole olemassa yhteneviä ohjeistuksia, käytäntöjä tai yksinkertaisia työkaluja. Joissakin pelastuslai-toksissa tehtäväsidonnaisuutta seurataan, mutta mahdollisuudet tähän riippuvat pe-lastuslaitosten tilastoanalyysiin käytettävissä olevista henkilöresursseista ja osaami-sesta. Monet pelastuslaitokset tukeutuvat onnettomuuksien määrän ja resurssien käytön seurannassa pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTOon ja sen valmiisiin toiminnallisuuksiin, jotka toistaiseksi eivät helposti mahdollista yksikköta-soista tehtäväsidonnaisuuden seuraamista. Pelastuslaitosten käytännöistä resurssi-vaateen seuraamisessa ei ole tätä selvitystä varten kerätty kattavaa tietoa. Osana ris-kianalyysin valtakunnallista kehittämistyötä erilaisia tapoja tehtäväsidonnaisuuden tarkastelulle voitaisiin pilotoida ja pohtia sen käyttömahdollisuuksia pelastustoimin-nan työkuorman mittarina.
Tavoitteet
Edellä esitettyjen tutkimustulosten perusteella pelastustoimen tehtävämäärien ja työkuorman ajallisen vaihtelun tarkastelulle on edelleen kysyntää. Monet selvitykset
139
ovat keskittyneet kokonaistehtävämäärien tai yhteenlaskettujen henkilötyötuntien ti-lastoihin ja toisaalta onnettomuustyypeittäin tehdyt tarkastelut sekä onnettomuusva-hinkojen todennäköisyyden arviot osoittavat, että myös työkuorman ajallista vaihte-lua tulisi tutkia syväluotaavammin.
Tässä artikkelissa on esitelty Helsingin pelastuslaitoksen vuonna 2017 julkaisemassa selvityksessä (Rekola 2017) tehtyjä valtakunnallisia tarkasteluja henkilötyötuntien ajallisesta vaihtelusta. Selvityksessä henkilötyötuntien vuorokaudenaikaiseen vaihte-luun pureuduttiin useista eri näkökulmista ja tarkasteluissa huomioitiin myös onnet-tomuustyyppi. Keskeisenä kysymyksenä voidaan nähdä olevan se, näyttäytyvätkö eri pelastuslaitosten toimintaympäristön riskit ja vaadittava työkuorma samankaltaisina eri aikoina. Voidaanko tässä nähdä eroja verrattuna valtakunnallisten kokonaistehtä-vämäärien ja henkilötyötuntimäärien tilastoihin? Onko todennäköisyys vaativan ja paljon resursseja vievän tehtävän sattumiselle erilainen eri ajankohtina? Tässä artik-kelissa selvityksen (Rekola 2017) tuloksista on esitelty tuloksia tehtävien vaatimien henkilötyötuntien vuorokaudenaikaisesta vaihtelusta, joka oli selvästi tässä vaiheessa selvityksen keskeisin anti.
Keskeistä on myös tutkimustulosten sitominen käytännön päätöksentekoon ja toimin-nan suunnitteluun. Monissa pelastuslaitoksissa riskikuvan muodostamisessa hyödyn-netään jo nyt monipuolisesti riskien ajallisen ja maantieteellisen vaihtelun huomioivia työkaluja. Kuitenkin valtakunnalliset käytännöt ja ohjeistukset tähän puuttuvat. Tä-män artikkelin johtopäätöksissä on esitetty erilaisia mahdollisuuksia toimintaympäris-tön riskikuvan spatiotemporaalisuuden huomioimiselle pelastustoimen riskianalyysin kehittämisessä.