Jumala ilman vihaa toi ihmiset ilman syntiä valtakuntaan ilman tuomiota välittäjänään Kristus ilman ristiä.
H. Richard Niebuhr (suom. PP) n H. Richard Niebuhrinviiltävä lau-se ei olisi niin kuuluisa, jos lau-se ei tavoittai-si jotain 1900-luvun alun liberaaliteolo-gian ongelmista. Samalla lause on kui-tenkin malliesimerkki yksinkertaistami-sesta, jolla liberaaliteologiasta on tehty karikatyyri. Tarkemmin tarkasteltuna on vaikeaa löytää vaikutusvaltaisia teolo-geja, joiden teologia olisi aidosti ollut ai-van näin ohutta.
Amerikkalaisen teologianhistorioitsi-ja Gary J. Dorrienin laaja kolmiosai-nen Amerikan liberaaliteologian historia The Making of American Liberal Theolo-gy osoittaa terävästi liberaaliteologian moninaisuuden. Liberaaliteologia-sanaa käytetään hyvin usein rajaamaan identi-teettiä, jolloin siitä tulee helposti polee-minen käsite, jolla erotetaan syntipukke-ja syntipukke-ja rakennetaan olkinukkesyntipukke-ja. Myös aka-teemisessa teologianhistorian tutkimuk-sessa toisinaan korostetaan, että
liberaa-liteologia on äärimmäisen yksilökeskeis-tä, kyseenalaistaa vahvasti kirkollisten auktoriteettien asemaa, ylikorostaa etiik-kaa opin kustannuksella ja ei tunnista kulttuurisidonnaisuuttaan. Saksalaisen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun li-beraaliteologian tietyt muodot ja niistä tehdyt tulkinnat hallitsevat usein käsi-tyksiä liberaaliteologiasta.
Dorrien osoittaa kirkkaasti ja laajaan lähdeaineistoon perustuen, kuinka ame-rikkalainen liberaaliteologia on aina 1800-luvun lopusta saakka ollut monisär-mäinen ilmiö. Sen eri muodoista löytyy vastineita kaikelle ylläesitetylle kritiikil-le, muttei mustavalkoisella tavalla. Toi-saalta liberaaliteologian kattokäsitteen alle on aina sisältynyt myös teologioita, jotka korostavat eri tavoilla yhteisölli-syyttä, Raamatun auktoriteettia, Kris-tuksen seuraamista, spiritualiteettia ja jatkuvuutta kirkon perinteen (traditio) kanssa. Vaikka Dorrienin pääpaino on amerikkalaisissa teologioissa, hän käsit-telee myös yhteyksiä etenkin Euroopan teologisiin kehityslinjoihin, mikä onkin välttämätöntä riittävän
kokonaisymmär-ryksen saamiseksi.
Siihen, miten Dorrien määrittelee li-beraaliteologian, palaan hivenen jäljem-pänä, esiteltyäni ensin hänen tuotan-toaan ja sen vahvuuksia. Nostan esiin viisi olennaista perustetta perehtyä Dor-rienin teoksiin, jotka ovat Pohjois-Ameri-kassa erittäin arvostettuja, mutta Suo-messa toistaiseksi sangen tuntematto-mia. Ytimekkyyden vuoksi käytän trilo-giasta yksikkömuotoa teos.
1. Teos perustuu laajalle tietämyk-selle sekä systemaattisesta teologiasta että kirkkohistoriasta. Dorrien kykenee tarkastelemaan eri teologisia suuntauk-sia sekä systemaattisen että historialli-sen analyysin kautta, jolloin hänen ei tarvitse luottaa olemassa oleviin ja usein yleistäviin tulkintoihin.
2. Teos on tarkastelutavaltaan sekä riittävän laaja että riittävän tarkka, jotta ilmiöiden syvempi luonne ja suhde toisiin ilmiöihin tulevat esiin. Kun aikajänne ulot-tuu kahdensadan vuoden ajalle, paljasulot-tuu teologisten suuntausten suhde niiden edel-täjiin ja seuraajiin. Dorrien osoittaa, että toisinaan vanhat ajatukset ”keksitään uu-delleen” ja toisaalta jotkut suuntaukset ovat, ainakin toistaiseksi, hiipuneet.
3. Teos osoittaa, kuinka erilaisia teo-logioita liberaaliteologiaan liittyy. Yh-täältä teoksen pääasiallinen rajoittumi-nen Amerikkaan jättää joitain eurooppa-laisittain kiinnostavia aihepiirejä sivuun, mutta toisaalta amerikkalaisen liberaali-teologian moninaisuus avaa herätteleviä uusia näkökulmia. Euroopassa liberaali-teologia liitetään niin vahvasti sen saksa-laisperäisiin muotoihin, että ilmiön laaja tarkastelu voi kärsiä tästä.
4. Teos osoittaa, kuinka nykyajan teologiat ovat kaikki enemmän tai vä-hemmän liberaaliteologian muokkaamia.
Dorrienin yksi keskeinen argumentti on se, kuinka riippuvaisia useimmat liberaa-liteologiaa vastustamaan nousseet
”uusortodoksiset” (neo-orthodox) teologit lopulta ovat liberaaliteologian seurauk-sista ja metodeista. Etenkin Dorrien kä-sittelee Amerikassa hyvin vaikutusval-taisten Paul Tillichin ja Reinhold Niebuhrinkuulumista enemmän (neo-) liberaalin kuin uusortodoksisen teolo-gian piiriin.
5. Dorrienin kirjoitustyyli on selkeä, asiapitoinen ja kuitenkin mukaansatem-paava. Keskeisten teologien lyhyet henki-löhistoriat avaavat kiehtovia näkökulmia elämänvaiheiden ja teologian vaiheiden välille, ja usein osoittavat näiden kahden kiistattomia yhteyksiä. Teos vaatii tietty-jä teologisia perustietoja, mutta sellaiset omaava henkilö lukee tekstiä toisinaan kuin romaania. Dorrien ei sorru juoniku-vioiden liialliseen yksinkertaistamiseen, mutta onnistuu silti kertomaan liberaali-teologian tarinan– ja samalla nykyajan teologian tarinan.
Valitsemani otsikko kuvaa kahta piirrettä. Liberaaliteologialla on ollut kie-ro tie: sitä on pidetty salakavalana, kiekie-ro- kiero-na, mutta lopulta sen kriitikotkin ovat tulleet sen muokkaamiksi. Mutkan eli kieron tien kautta liberaaliteologia on muodostunut olennaiseksi nykyajan teo-logian tekijäksi, ja sen eri muotojen ana-lyysi vaatii sellaista tarkkuutta, johon Dorrienin teokset antavat runsaasti ai-neksia.
Dorrienin teologia ja tuotanto
Gary Dorrien toimii kirjoitushetkellä New Yorkin Union Theological Semina-ryn sosiaalietiikan professorina, jonka oppituoli on nimetty hänen edeltäjänsä Reinhold Niebuhrin mukaan. Itsekin Unionissa osan koulutuksestaan saanut Dorrien on Yhdysvaltojen itärannikon teologisen perinteen kasvatti. Kuten edeltäjänsäLarry Rasmussenin teolo-giassa, myös Dorrienin ajattelussa yhdis-tyvät etiikan ja dogmatiikan korostukset.
Rasmussen on laaja-alainen teologi, mut-ta Dorrien omaa kuitenkin selvästi laa-jemman osaamisen teologian historiaan liittyen ja vahvemman kiinnostuksen myös filosofiaan. Pitkään Kalamazoo Collegessa työskennellyt Dorrien on pa-neutunut teologiaan kilpaurheilijan sit-keydellä ja innokkuudella, ja perhe-elä-mään liittyneistä menetyksistä (vaimon kuolema) huolimatta onnistunut luo-maan erittäin laajan tuotannon.
Dorrien on episkopaalisen kirkon pappi, joka omassa teologiassaan koros-taa sekä teismiä (ja tiettyä ”raamattukes-keisyyttä”) että yhteiskunnallista aktiivi-suutta. Hänen teoksensa ovat kuitenkin ennen kaikkea deskriptiivisiä, kuvailevia, ja sisältävät vain rajoittuneesti konstruk-tiivista eli soveltavaa teologiaa. Erityises-ti tämä korostuu nyt käsiteltävänä ole-vassa liberaaliteologian historiassa, jonka yli 1500 sivusta vain kaksi viimeistä sisäl-tävät Dorrienin omia ajatuksia siitä, mit-kä ovat nykyajan liberaaliteologian vah-vuudet. Toki, kuten aina, kirjoittajan omat lähtökohdat vaikuttavat monin ta-voin kirjojen sisältöön ja otteeseen, mutta Dorrien onnistuu nähdäkseni
harvinai-sen hyvin esittelemään erilaisten teolo-gisten suuntausten keskeisiä ideoita – mukaan lukien sellaisten, jotka ovat san-gen erilaisia hänen omien henkilökoh-taisten näkemystensä kanssa.
Dorrien on kirjoittanut kaikkein eni-ten sosiaalietiikkaan liittyen. Näistä kir-joista mainitsen tässä vain yhden, laajan Social Ethics in the Making: Interpreting an American Tradition-teoksen (2008), joka täydentää liberaaliteologian histo-riaa ja sisältää hivenen samaa tekstiäkin.
Koska liberaaliteologit ovat usein olleet sosiaalietiikan edelläkävijöitä, tarjoaa 700-sivuinen eepos lisätietoa monesta sa-masta teologista.
Dorrienin teologisen osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden laajuus tulee esiin siinä, että hän on kirjoittanut sekä Karl Barthin teologisesta perinnöstä (The Barthian Revolt in Modern Theolo-gy, 2000), evankelikaalisen teologian ny-kymuodoista (The Remaking of Evange-lical Theology, 1998) ja myyttikäsitysten keskeisestä merkityksestä nykyajan teo-logian ymmärtämisessä (The Word as True Myth, 1997). Dorrienin tuorein teos jatkaa Kantin ja Hegelin perintöjen analysointia teologianhistoriassa (Kan-tian Reason and Hegelian Spirit: The Idealistic Logic of Modern Theology, 2012). Vaikka Dorrien kirjoittaa useim-miten Amerikan kontekstista, hän on siis perehtynyt laajasti kansainväliseen ja erityisesti eurooppalaiseen teologianhis-toriaan. Monien amerikkalaisteologien (kuten John B. Cobb Jr, Langdon Gilkey) lisäksi esimerkiksi Jürgen Moltmann onkin antanut erittäin ar-vostavia lausuntoja Dorrienin teoksista.
Dorrienista on tullut yhä tunnetumpi hahmo Pohjois-Amerikassa, ja paitsi teo-logien keskuudessa, myös mediassa. Hä-nen populäärimmät teoksensa, viimei-simpänä The Obama Question: A Prog-ressive Perspective (2012) ovat tehneet hänestä suositun haastattelujen kohteen ja toki samalla poliittisesti kiistellyn hah-mon: Dorrien ottaa näissä teoksissa yh-teiskunnallisesti kantaa. Kun haastatte-lin häntä joulukuussa 2012, Dorrien ker-toi antaneensa Obama-kirjasta yli 140 haastattelua ja valmistelevansa seuraa-vaa akateemista teostaan mustasta social gospel -liikkeestä.
Liberaaliteologian historiatrilogian ensimmäinen osa (2001) Imagining Progressive Religion 1805–1900esittelee harvalukuisia amerikkalaisia liberaali-teologian pioneereja ennen 1880-lukua ja liikkeen kasvua sen jälkeen. Toinen osa (2003)Idealism, Realism, and Modernity 1900–1950 käsittelee liberaaliteologian vahvaa social gospel -kautta vuosisadan alussa ja päättyy sen kriittikojen, erityi-sesti Niebuhrin, Tillichin ja John C.
Bennettin, analyysiin neo-liberaaleina.
Päättävä osa (2006)Crisis, Irony, & Post-modernity 1950–2005ulottaa tarkastelun aivan nykypäivien kynnykselle asti ja kartoittaa liberaaliteologian monimut-kaista vaikutushistoriaa lähihistoriassa.
Aika näyttää, jääkö trilogia Dorrienin päätyöksi, mutta teoksella on siihen kaik-ki edellytykset. Teoksen laajuus ja syvyys aiheuttaa haasteita sen arvioinnille. Oma pääalani on systemaattinen teologia, mutta olen käyttänyt myös historiallista otetta omissa (vaatimattomissa) tutki-muksissani. Usean vuoden kestäneen
teoksiin tutustumisen ja Yhdysvalloissa sekä Suomessa suoritettujen teologisten jatko-opintojen jälkeen uskaltaudun ar-vioimaan ja esittelemään trilogiaa, mutta olen tietoinen omista rajoituksistani. Toi-veeni on, että Dorrienin teosten pohjalta voitaisiin Suomessakin käydä monitie-teellistä teologista keskustelua, johon tämä artikkeli on vasta ensiaskel.
Liberaaliteologian kahdet juuret Dorrien korostaa, että liberaaliteologian ytimessä on kysymys järjen, kokemuksen ja jumalallisen ilmoituksen suhteesta.
KäytännössäRaamatun asema on siten väistämättä keskustelun kohteena. Jos järki tai kokemus sanoo toista kuin Raa-mattu tai kirkon perinne, mitä kristityn tulee tehdä? Tältä pohjalta kunakin ajan-jaksona esitettyjä vaatimuksia siitä, että Raamatun (ja tradition) tulkintaa tulee muuttaa, voi kutsua liberaaleiksi. Tämä paljastaa olennaisen seikan: uusien tul-kintaehdotusten syntyhetkellä niiden esittäjiä pidetään usein liberaaleina ja vääräoppisina niiden taholta, jotka pitä-vät kiinni vanhoista tulkintamalleista.
Luonnontieteen kehitys, valistuksen ajan aatevirtaukset ja heräävä historial-lis-kriittinen raamatuntutkimus ovat olennaisia taustatekijöitä kysymykselle liberaaliteologiasta. Yksittäisistä teolo-geista vaikutusvaltaisimpana pidetään Schleiermacheria, jonka kokemusta painottava ja ristiriitoja synnyttänyt teo-logia merkitsi suorastaan uuden aika-kauden alkua teologiassa. Varsinaisesti liberaaliteologian ajatellaan saaneen al-kunsa monimuotoisena liikkeenä 1800-luvulla, jolloin erityisestiDarwinin
evo-luutioteoria ja uusi raamatuntutkimus ravistelivat kristinuskoa. Teologien kes-kuudessa esiintyi erilaisia strategioita, joiden avulla uusi tilanne pyrittiin sovit-tamaan yhteen kristinuskon kanssa.
Dorrien painottaa, että (amerikkalai-sella) liberaaliteologialla on kahdet juuret.
Yhtäältä kyse on ”modernismista”: pyrki-myksestä hyväksyä tieteen ja järjen tuotta-mat uudet näkemykset sekä hyviksi katso-tut yhteiskunnalliset kehityskulut. Tämä perintö, johon valistuksen aatteet ovat vah-vasti vaikuttaneet, suhtautuu usein hyvin kriittisesti metafyysisiin väittämiin ja ko-rostaa järjen sekä ilmoituksen keskinäistä jatkuvuutta (jonka tarkasta luonteesta on monenlaisia malleja).
Toisaalta liberaaliteologialla on
”evankeliumikeskeiset” (Gospel-cente-red) juuret. (Dorrien käyttää pääasiassa termiäevangelical liberalism, ”evankeli-nen liberalismi”, jota ei pidä sekoittaa evankelikaaleihin tai evankeeliseen liik-keeseen.) Monet kristityt ovat perusta-neet uskonkäsityksensä ahkeraan Raa-matun lukemiseen ja uskoneet transsen-denttiin Jumalaan, mutta silti (ja osin juuri siksi) he ovat pyrkineet käymään dialogia uusien aatevirtausten kanssa ja tekemään siten lähetystyötä aikansa ih-misten parissa. Käytännössä tällainen toiminta on usein muokannut näiden kristittyjen maailmankuvaa ja maail-mankatsomusta aikansa yhteiskunnan käsitysten suuntaiseksi, jolloin lopputu-loksena on jonkinlainen yhdistelmä pe-rinteistä ja uudenlaista kristinuskoa.
Dorrien korostaa, että liberaaliteolo-gia nähdään liian usein pelkästään en-simmäisten, ”modernististen” juurien
hallitsemana. Hänen näkemyksensä mu-kaan Amerikan 1800-luvun liberaaliteo-logit pyrkivät nimenomaan todistamaan kristinuskosta muuttuvan maailman keskellä. Konservatiivisin kristinusko vastasi modernismin haasteeseen sulke-malla ovensa ja korostasulke-malla perinteis-ten auktoriteettien oikeellisuutta kaikki-na aikoikaikki-na. Toisessa äärilaidassa monet ajan ihmiset erkaantuivat kristinuskos-ta, koska kokivat, ettei se vastaa nyky-ajan ihmisten kysymyksiin tai maailman-kuvaan. Liberaaliteologit etsivät keski-tietä näiden kahden ryhmän välissä.
”Modernististen” ja evankeliumikes-keisten juurien suhde liberaaliteologian eri suuntausten ja edustajien keskuudes-sa on monimutkainen asia. Dorrien huo-mauttaa, että tutkimuksissa on usein yk-sinkertaistettu tätä kahtiajakoa liikaa.
Yksi ja sama teologi voi sisällyttää ajatte-luunsa piirteitä kummastakin. Yleensä liberaaliteologian evankeliumikeskeisiä juuria on väheksytty: yhtäältä aikansa konservatiivisempien kristittyjen tahol-ta, jotka ovat usein halunneet leimata liberaalit vääräoppisiksi, ja toisaalta myöhempien sukupolvien taholta.
Uusortodoksit, kuten Niebuhrin veljek-set, esittivät karikatyyrimäisiä kuvia li-beraaliteologiasta, jotta heidän oma teo-logiansa vaikuttaisi oikeaoppisemmalta.
Jossain määrin on kuitenkin mahdol-lista erotella toisistaan enemmän ”mo-dernistisia” ja enemmän ”evankeliumi-keskeisiä” liberaaleja. Kenties olennaisin ero näiden kahden välillä on kysymys Jumalan kaikkivaltiudesta (ja transsen-denttiudesta) sekä samalla jatkuvuudes-ta kristinuskon vanhan ja uuden
perin-teen välillä. Modernistisemmat liberaalit korostavat, että jotain todella uutta on alkanut, ja pitävät järkeä aina vahvempa-na lähteenä kuin ilmoitusta. Enemmän evankeliumikeskeiset liberaalit painotta-vat yhä Jumalan transsendenttia luon-netta, pitävät Jeesuksen historiallisuutta olennaisen tärkeänä ja korostavat jatku-vuuden merkitystä kristillisessä perin-teessä. Modernistit ajattelevat, että he edustavat uutta, parempaa kristinuskon muotoa; evankeliumikeskeiset liberaalit ajattelevat edustavansa vanhan kristin-uskon päivitettyä tulkintaa.
Kummankin perintönsä osalta libe-raaliteologia usein painottaa uskonnolli-sen kokemukuskonnolli-sen merkitystä. Sovitus-opissa korostuvat usein eettiset aspektit.
Lisäksi yksi olennaisimmista liberaali-teologian piirteistä on se, ettei maallista ja hengellistä haluta asettaa irrallisiksi toisistaan.
Dorrienin trilogia käsittelee niin mo-nia henkilöitä ja suuntauksia, että jou-dun väistämättä valikoimaan niistä vain muutamia. Keskityn päälinjoihin ja toi-saalta mainitsen monia Suomessa vä-hemmän tunnettuja, mielenkiintoisia teologeja. Kiinnitän tiettyä erityishuo-miota trilogian keskimmäiseen osaan eli 1900-luvun ensimmäiseen puoliskoon, jonka vaiheissa yhtäältä näkyy 1800-lu-vun perintö ja samalla silloin kylvetään myöhemmän teologian siemenet.
1900-luvun alkupuolisko: kolme oppilaitosta ja koulukuntaa
Dorrien tuo esiin, kuinka amerikkalaiset liberaalit saivat monia vaikutteita Sak-san keskeisiltä liberaaliteologeilta, joskus
tietoisesti ja joskus tiedostamattaan. Yksi keskeisimmistä Saksasta vaikutteita tuo-neista hahmoista oli William Adams Brown, joka opiskeli ihannoimansa Harnackin johdolla ja pyrki rakenta-maan synteesiä hänen jaRitschlin teo-logioiden pohjalle. Toiset amerikkalaiset halusivat välillä korostaa omien näke-mystensä originaalisuutta, mutta samal-la on totta, että tisamal-lanne oli monin tavoin erilainen Saksaan nähden. Amerikkalai-silla oli oma perinteensä hahmojen kuten Ralph Waldo EmersonjaWilliam Ja-meskautta, ja heidän teologiansa olivat sekoituksia erilaisista vaikutteista.
Amerikkalaisessa liberaaliteologiassa on erotettavissa 1900-luvun alkupuolis-kolla kolme erityisen vaikutusvaltaista koulukuntaa, jotka kaikki nivoutuvat tie-tyn merkittävän akateemisen oppilaitok-sen ympärille. Näiden koulukuntien nä-kemyksissä tulee myös selkeästi esiin painotuseroja modernististen ja evanke-liumikeskeisten suuntausten välillä. Kui-tenkin on huomattava, että mikään kou-lukunnista ei edustanut täysin puhtaasti vain yhtä suuntausta, ja että nämä kolme koulukuntaa eivät edusta kaikkia ame-rikkalaisen liberaaliteologian muotoja.
Chicago
Kenties puhtaimmin modernismia edusti Chicagon yliopiston (Divinity School) teo-logian niin sanottu toinen vaihe, jossa Henry Nelson Wiemaninjohdolla py-rittiin rakentamaan täysin naturalistista ja empiiristä teologiaa 1920-luvun lopus-ta lähtien. Chicagon koulukunnan en-simmäisen sukupolven (esim. Shailer Mathews, Shirley Jackson Case)
ko-rostus historiallisesta ja yhteiskunnalli-sesta tutkimusotteesta jäi luonnontie-teellisen painotuksen taakse. Nouseva barthilaisuus ja ylipäätään uusortodoksi-suus oli Wiemanille ja hänen seuraajil-leen kauhistuttava paluu esimoderniin taikauskoisuuteen, mutta 1930- ja 1940-luvuilla alkoi pian käydä ilmi, että teolo-giaa oli vaikea ylläpitää kansan keskuu-dessa ilman minkäänlaista transsendent-tisuuden korostusta. Chicagon koulu-kunnan kolmas ja hajanaisempi sukupol-vi olikin huomattavasti avoimempi myyt-tien ja kokemuksen merkitykselle, mistä lisää jäljempänä.
Union Theological Seminary,New York New Yorkin Union Theological Semina-ryn monet teologit olivat ylpeitä evanke-liumikeskeisyydestään. Seminaarin joh-tajat William Adams Brown, Henry Sloane Coffin ja Henry P. van Dusen kaikki pitivät kiinni sekä järjen että il-moituksen merkityksestä, ja seminaarin professorit kuten Reinhold Niebuhr ja Paul Tillich korostivat erittäin paljon huomiota herättäneellä tavalla Jumalan transsendenttisuutta. Monet merkittä-vät kirkolliset vaikuttajat omasivat liitty-mäpintoja Unioniin, kuten Harry Emerson Fosdick ja Georgia Hark-ness. Niebuhrin myötä seminaaria lei-masi yhä vahvemmin sosiaalieettinen painotus, jota hänen työtoverinsa ja myö-hempi seminaarin presidentti John C.
Bennett vahvisti omalta osaltaan. He ja monet muut Unionin teologit olivat erit-täin aktiivisia ekumeenisessa liikkeessä, jossa he usein kritisoivat barthilaisuutta.
Ironista kyllä,
evankeliumikeskeisyyten-sä vuoksi heitä vuorostaan kutsuttiin Amerikassa usein barthilaisiksi.
Boston
Bostonin yliopiston teologit edustivat personalismia, joka korosti koulukunnis-ta kaikiskoulukunnis-ta vahvimmin yksilön omaa ko-kemusta. Samalla koulukuntaa leimasi metafyysinen idealismi ja vahvan filosofi-nen luonne. Tämä kansainvälisesti vä-hemmän tunnettu koulukunta vaikutti vahvasti metodismiin ja toisaalta libera-tionistisiin (vapautuksen) liikkeisiin: sen historiallisesti kenties vaikutusvaltaisin merkitys kohdistui Martin Luther Kingiin. Koulukunnan tunnetuimpia nimiä olivat uskonnonfilosofit Borden Parker Bowne ja Edgar J.
Brightman, piispaFrancis J. McCon-nellja teologiAlbert C. Knudson. Bos-tonilaisilla oli vahvoja yhteyksiä social gospel -liikkeeseen. Teologisesti heitä pi-dettiin usein hyvin modernistisina, mut-ta esimerkiksi Knudson ja McConnell toi-vat myös selkeitä evankeliumikeskeisiä näkemyksiä esiin.
Usein rajanpiirto modernismin ja evankeliumikeskeisyyden välille on vai-keaa. Yalen yliopiston monet teologit toi-mivat tästä esimerkkeinä.Douglas Cly-de Macintoshjatkoi yhtäältä Chicagon koulukunnan (ensimmäisen ja toisen vai-heen) empirismiä ja hänet usein luokitel-laan modernistiksi, mutta samalla hän korosti persoonallisen transsendentin Jumalan olemassaoloa. H. Richard Niebuhr kritisoi vahvasti modernisteja, mutta useilla heistä oli laajempi kristolo-gian painotus kuin hänellä itsellään. Vai-kutusvaltainen mutta vain vähän
julkais-sut Robert Calhoun suoranaisesti kääntyi kannattamaan erityistä ilmoitus-ta 1930-luvulla, säilyttäen liberaalin identiteetin mutta kritisoiden naturalis-tisen teologian kannattajia.
Liberaaliteologian maineen päivät ja kriisi
Liberaaliteologia ja erityisesti social gos-pel -liike olivat hyvin vaikutusvaltaisia 1900-luvun alun Yhdysvalloissa. Yksi keskeisistä hahmoista oli pastoriWalter Rauschenbusch (1861–1918), jonka suositut teokset tekivät yhteiskunnalli-seen vaikuttamiyhteiskunnalli-seen panostaneesta so-cial gospel -liikkeestä kuuluisan.
Rauschenbuschia ja koko ”yhteiskunnal-lisen evankeliumin” liikettä on usein kri-tisoitu naiivin optimistisesta uskosta Ju-malan valtakunnan rakentamisesta maan päälle, mutta Dorrien osoittaa, että käsitys on vahvasti poleeminen. Social gospel -liikkeen teologiassa oli monenlai-sia rajoittuneisuukmonenlai-sia, mutta se ei ollut yhtä yksioikoinen kuin myöhempi kri-tiikki usein antoi ymmärtää. Rauschen-busch uskoi yhteiskuntien mahdollisuu-teen kehittyä, mutta hänen teologiassaan Jumalan valtakunta oli lopulta ihmisten töillä saavuttamattomissa: sitä saatettiin vain hivenen lähestyä, minkä edistämi-sen hän näki kristittyjen keskeiseksi teh-täväksi. Toisin kuin väitettiin, Rauschen-buschilla oli myös selkeää opetusta syn-nistä, joskin hänellä oli taipumus luoki-tella yksiulotteisesti tiettyjä asioita pa-hoiksi ja tiettyjä hyviksi. Reinhold Niebuhrin myöhempi kritiikki siitä, että kaikki ihmiset ja instituutiot ovat sa-maan aikaan hyviä ja pahoja, löysi
sinän-sä kohteensa Rauschenbuschin näke-myksistä.
Niebuhrin ja uusortodoksian 1930-luvulla alkaneen vahvan suosion ymmär-tämiseksi onkin keskeistä muistaa libe-raaliteologian vahvuus 1900-luvun alus-sa, Dorrien muistuttaa. 1800-luvun oras-tava liberaaliteologia aikaansai Ameri-kassa vahvan (uus)konservatiivisen vas-taliikkeen, jota vuorostaan 1900-luvun alun liberaalit vastustivat. Erityisen tun-nettu maanlaajuisesti oli Harry Emerson Fosdick, jonka kirjat ja saarnat keräsivät valtavia seuraajamääriä. Fosdick oli sel-västi liberaali, mutta korosti vahvasti ru-kouksen ja Raamatun lukemisen merki-tystä hengellisessä elämässä. Yhteiskun-nallista muutosta ajaneet liberaalit koki-vat vakavia vastoinkäymisiä ensimmäi-sen maailmansodan, sortovaltojen ja pörssiromahduksen runnellessa maail-maa. 1930-luvun keskeinen käänne oli vaatimus liberaaliteologian päivittämi-sestä jälkiliberaaliksi: sellaiseksi teolo-giaksi, jossa ihmisen pahuus otetaan to-desta, mikä johtaa yleensä perinteisem-piin synti- ja sovitusoppien korostuksiin.
Myös Fosdick kääntyi painottamaan enemmän tällaista teologiaa.
1930- ja 1940-luvulla nousseita teolo-gioita, jotka korostivat perinteisempiä, vahvemmin tuonpuoleiseen ja usein tiet-tyyn paradoksaalisuuteen pohjautuvia Jumala- ja syntikäsityksiä, alettiin kut-sua yleisnimellä uusortodoksinen. Seu-rauksena oli, että hyvin erilaiset teologiat joutuivat saman kattokäsitteen alle.
Barth ja Brunner, Niebuhr ja Tillich sekä vaikkapa Lundin luterilaiset Ny-grenjaAulénomasivat toisistaan
poik-keavia painotuksia, mutta silti heidät ni-putettiin yhteisen nimittäjän piiriin.
Tämä oli osittain ironista, sillä esimer-kiksi Barth ja Niebuhr olivat toisinaan hyvin eri mieltä teologiasta.
Yksi Dorrienin teoksen vahvuuksista on erilaisten jälkiliberaalien teologioiden tarkempi käsittely. Termillä postliberaali viitataan ennen kaikkea George Lind-beckin ja eräiden muiden 1900-luvun lopun teologien koulukuntaan, mutta kir-jaimellisesti termi kuvaa laajaa teologioi-den joukkoa. 1930-luvulla monet liberaa-liteologit havaitsivat, usein Niebuhrin ja hänen tovereidensa kritiikin valossa, että heidän teologiansa oli ollut liian optimis-tista ja kapea-alaista. Amerikassa synty-nyt neo-liberaali ”koulukunta” alkoi kut-sua itseään ”teologisen realismin” edusta-jiksi: he korostivat realistista näkemystä ihmisen samanaikaisesta hyvyydestä ja pahuudesta. Osa näistä teologeista tiedos-ti itsekin, kuinka he olivat samanaikaises-ti liberaaliteologian lapsia ja jonkin uuden edustajia: esimerkiksiWalter Marshall Horton ja John Bennett korostivat tar-vetta ”pelastaa se hyvä, mitä liberaaliteo-logian hylystä voidaan saada talteen”
(Horton). Toisilla, kuten Niebuhrilla, kes-ti muutama vuosikymmen, ennen kuin he itse myönsivät (ja tajusivat) olevansa yhä liberaaliteologian perillisiä.
Dorrien käsittelee kattavasti Niebuh-ria ja Tillichia, joiden vaikutus Amerikan teologiseen kenttään on ollut valtava. Pa-han voimien karu tiedostaminen ja ko-rostaminen liitti Niebuhrin ja Tillichin yhteen, vaikka näiden kahden teologiois-sa oli myös suuria keskinäisiä eroja.
Dorrien käsittelee kattavasti Niebuh-ria ja Tillichia, joiden vaikutus Amerikan teologiseen kenttään on ollut valtava. Pa-han voimien karu tiedostaminen ja ko-rostaminen liitti Niebuhrin ja Tillichin yhteen, vaikka näiden kahden teologiois-sa oli myös suuria keskinäisiä eroja.