set lisääntyisivät koulutettavien joukossa. Tällöin saattaisivat myös simputus ja väkivalta armeijassa lisääntyä. Nykyjärjestelmän ansiosta puolustus-voimissa työskentelee aivan tavallisia ihmisiä ja vakavat simputustapaukset ovat harvinaisia. Toisin on esimerkiksi Britanniassa.
Toki monissa Euroopan maissa on käytössä vapaaehtoinen asepalvelus ja ammattiarmeija, ei ainoastaan Ruotsi ole päätynyt tällaiseen järjestel-mään. Lähes kaikki näistä maista ovat kuitenkin myös Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton jäseniä.
Naton keskeinen ajatus on, että sen jäsenet antavat toisilleen turvatakuun, toisin sanoen lupaavat puo-lustaa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutu-nutta jäsenvaltiota. Jäsenvaltiot eivät siis huolehdi maanpuolustuksestaan yksin, vaan ne voivat luottaa kumppaneidensa tukeen, minkä takia mailla ei ole tarvetta omata suurta armeijaa.
Suomalaiset kuitenkin suhtautuvat Natoon nih-keästi. Vaikka olemme mukana Naton rauhankump-panuusohjelmassa ja Euroopan unionin nopean toiminnan joukoissa, suurin osa suomalaisista kan-nattaa sotilaallista liittoutumattomuutta. Suurista puolueista ainoastaan Kokoomus kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Sotilaallinen liittoutumattomuus onkin ollut kantava periaate maamme puolustuspolitiikassa.
Liittoutumattomuudesta on pidetty kiinni koko itsenäisyyden ajan, ja jo sitä ennen. Suomenlinnan porttiin on aikoinaan kirjattu lause, jota liittoutu-mattomuuden puolustajat siteeraavat vielä nykypäi-vänäkin. ”Seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraiden apuun”, kuuluu linnoituksen rakentajan, Augustin Ehrensvärdin, neuvo jälkipolville. Käytän-nössä yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen tar-koittaisi myös liittoutumattomuudesta luopumista, sillä pelkän ammattiarmeijan voimin Suomi tuskin pystyisi puolustautumaan sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa.
Keskusteltaessa asevelvollisuuden säilyttämises-tä myös taloudella on oma äänensä. Puolustusmenot ovat Suomessa olleet noin viisi prosenttia valtion budjetista, mutta osuus on viime vuosina ollut kasvussa. Puolustusvoimien kaluston uusiminen ja nykyaikaisen aseteknologian hankkiminen vievät aiempaa enemmän valtion varoja. Varusmiespalve-lusta suorittavien väheneminen on mahdollistanut supistukset niin henkilökunnan kuin kokonaisten varuskuntienkin suhteen, mutta säästöjä tarvittaisiin lisää.
Vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen ja am-mattiarmeijaan siirtyminen toisivat valtiolle huo-mattavat vuosittaiset säästöt puolustusmenoissa, jos-sain vaiheessa. Siirtyminen itsessään tulisi kuitenkin kalliiksi. Samalla menetettäisiin myös satoja, ellei tuhansia työpaikkoja, joten säästetyt varat kuluisivat ainakin osittain joko uusien työpaikkojen luomiseen tai työttömyyskorvausten maksuun. Ei kovin kestä-vää taloudellisuutta siis.
Yleinen mielipide on ainakin toistaiseksi nyky-järjestelmän säilyttämisen puolella; yli seitsemän-kymmentä prosenttia suomalaisista säilyttäisi ylei-sen asevelvollisuuden. Onkin siis epätodennäköistä, että Suomi lähivuosina seuraisi Ruotsin esimerkkiä, demokratia kuin tarkoittaa enemmistön mielipiteen mukaan toimimista.
Mikäli asevelvollisuudessa kuitenkin tulevai-suudessa luovutaan, tulee päätöksellä olemaan kauaskantoisia seurauksia niin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuin ihan tavalliseten kansa-laistenkin kannalta. Siksi Suomen ei pidä seurata Ruotsin esimerkkiä ainakaan hätiköiden,
tilan-teemme on kuitenkin eri jo pelkän maantieteellisen sijaintimme takia.
”Venäjä, Venäjä, Venäjä”, kuten puolustusminis-teri Jyri Häkämies on todennut, on suurin meihin maamme rajojen ulkopuolelta kohdistuva uhka. Toki Venäjän merkitystä turvallisuusuhkana maallemme on liioiteltu. Suomen raja ei ole sille enää läheskään yhtä tärkeä kuin kylmän sodan aikana; tällä hetkellä Venäjän ongelmat suuntautuvat sen etelärajoille Tsetsenian ja Georgian kaltaisiin maihin. Olisi kuitenkin suorastaan typerää unohtaa vieressämme sijaitseva, alati voimistuva suurvalta. Ruotsilla puolestaan ei ole Venäjän kaltaista naapuria, Suo-mi kun on sopivasti siinä välissä. Siksi Suomella onkin paljon enemmän punnittavaa kuin Ruotsilla, mitä tulee asevelvollisuuden ja maanpuolustuksen tulevaisuuteen.
Ylioppilas Elisa Tuomi
Elisa opiskelee tällä hetkellä Helsingin yliopiston Oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
H
onkajoen ala- ja yläaste sekä lukio osallis-tuivat luontoliikuntapäivään, joka pidettiin 6.lokakuuta Lauhanvuoressa. Retkelle lähdettiin heti aamusta aurinkoisessa syyssäässä. Paikan päällä oppilaat jaettiin pieniin ryhmiin, 1–4. luokkalaiset kulkivat kuitenkin yhdessä opettajien kanssa. He suuntasivat kohti Kivijataa, kun vanhemmat oppilaat lähtivät kulkemaan karttaan merkittyä reittiä pitkin.
Ryhmiin oli sekoitettu eri luokkien oppilaita, jotta kaikki oppisivat tulemaan toimeen myös eri-ikäisten kanssa.
Matkan varrelle oli järjestetty rastipisteitä, jot-ka sisälsivät monenlaisia pisteytettyjä tehtäviä.
Ensimmäinen rasti oli Ahvenlammella, jonne oli matkaa kaksi kilometriä. Siellä piti tunnistaa erilai-sia puulajeja. Tehtävä sujui hyvin, vaikka puulajit tuntuivatkin melko vaikeilta. Lammen rannalla eh-dittiin syödä eväitäkin ja katsella samalla kauniita maisemia.
Matka jatkui kohti seuraavia rastipisteitä. Se taittui nopeasti karttaa seuraten. Välillä pysähdyttiin pienille tauoille tai jonotettiin rasteilla. Toisella ras-tilla aiheena oli tarkkuusheitto. Jokainen sai yrittää vuorollaan osua sankoon, mutta se osoittautui melko haastavaksi. Kaikilla oli silti hauskaa.
Kolmannelle rastille olikin vähän pitempi matka.
Tehtävän tarkoitus oli opetella kompassin käyttöä ja karttamerkkien tunnistamista. Sen jälkeen oli vaikeampi suunnistaa metsän keskeltä näkötornille, vaikka matkan varrella olikin merkkinauhoja.
Näkötorni on Lauhanvuoren laella, joten reitti oli loppumatkasta jyrkkää nousua. Onneksi tornin rastipisteen yhteydessä saatiin lämmintä ruokaa. Itse rasti oli tornin huipulla. Tehtävässä piti arvioida, montako porrasta olimme juuri kiivenneet.
Tämän jälkeen suunnattiin Spitaalijärvelle, mutta ennen järveä oli matkalla vielä yksi jännittävä ras-tipiste. Sen ideana oli saada yksi ryhmän jäsenistä narusta tehtyjen aukkojen läpi. Vaikka kaikki eivät onnistuneetkaan täydellisesti, niin lisäpisteitä sai hyvästä yhteishengestä. Tästä jatkettiin enää noin kilometri metsäpolkua pitkin Spitaalijärvelle.
Vanhemmat tulivat järvelle ensimmäisinä, muut oppilaat hieman myöhemmin. Siellä sai paistaa makkaraa, istuskella, jutella ja tehdä vapaasti kai-kenlaista. Ykkösluokkalaiset olivat tehneet kaar-nalaivoja, joita he laskivat veteen laiturilta. Va-paa-ajan jälkeen oli jäljellä enää ryhmien välinen leikkimielinen viestikilpailu metsän keskellä, ennen kuin lähdettiin kotiin. Viesti vaati ryhmiltä yhteis-henkeä ja kekseliäisyyttä.
Kaikki vaikuttivat iloisilta ja tyytyväisiltä retken päätyttyä. Luontoliikuntapäivä nostatti myös luok-kien välistä yhteishenkeä. Kaiken kaikkiaan päivä onnistui hienosti ja toivottavasti tällaisia tapahtumia järjestettäisiin jatkossakin!
Venla Haunia, Carita Kurumaa, Anni-Lotta Mäki-Kantti, 7. luokka
Lauhanvuoren
luontoliikuntapäivä
”Spitaalijjärvi oli kirkkaan sininen.”
Saku Kyheröinen, 2. luokka ”Kun menimme Spitaalijärvelle, niin paistoimme makkaraa. Se maistui hyvälle.”
Annika Tunturi, 3. luokka