Yksi tutkimuksemme tuloksista on, että pakottava kontrolli voi tulla näkyviin tekijän uhriin kohdistamasta toiminnasta sekä uhrin toiminnasta ja kokemuksista. Aiemmassa luvussa ku-vattu pakottavan kontrollin dynamiikka konkretisoituu aineistomme perusteella sekä tekijän että uhrin toiminnassa ja erityisesti uhrin kokemuksissa. Pakottavan kontrollin käyttäjän toi-minta voi kohdistua uhrin lisäksi myös palvelutarpeen arviointiprosessiin, sosiaalityönteki-jöihin sekä muihin perheen kanssa työskenteleviin tahoihin. Puhumme tästä pakottavan kontrollin ulottumisena auttamisjärjestelmään.
Haastatteluissa sosiaalityöntekijät kuvasivat pakottavan kontrollin käyttäjän tyypillisiä piir-teitä sekä sitä, miten vanhemman käyttäytyminen voi herättää huolen pakottavasta
kontrol-lista. Sosiaalityöntekijät kuvasivat tekijää esimerkiksi taitavaksi puhumaan ja hänen käyt-täytymistään jyrääväksi niin, ettei muille jää suunvuoroa. Puhumisella hallittiin paitsi per-heenjäsenten, myös sosiaalityöntekijöiden mahdollisuutta puhua tapaamisilla. Riitta Poh-joisvirta (2011, 136–137) tuokin yhtenä väkivallan tekijää liittyvänä ominaisuutena esiin dominoivuuden, joka näyttäytyy muun muassa manipuloivana käytöksenä.
Semmonen käytös tapaamisissa, missä on viranomaisia ja hän ei anna toisen henkilön puhua ollenkaan, hän vaan puhuu ja puhuu ja puhuu. Sossut ei pääse sanomaan mitään väliin.
Yhdessä haastattelussa tekijöitä kuvaavina sanoina mainittiin muun muassa impulsiivinen, mahdoton, arvaamaton, uhkaava ja pelottava. Toisaalta tuotiin esiin tekijän saattavan vai-kuttavan hyvin miellyttävältä. Lähes kaikkia haastatteluja yhdisti kuvaukset tekijän liialli-sesta mustasukkaisuudesta. Muutamat sosiaalityöntekijät kuvasivat tekijöitä haastatteluiden aikana myös omien tunnekokemuksiensa kautta.
Ja sit mulle tulee mieleen semmonen äärimmäinen mustasukkasuus, mikä on et jos vaikka tai jos asiakas kertoo, et ei voi lähtee kauppaa ilman, että puoliso kyseenalaistas siinä koh-taa, että ootko menossa vaikka tapaamaan jotain toista miestä tai tämmöstä et ihan niin kuin ihan tämmösissä arkipäivän tilanteissa tapahtuvaa.
Sitä on tietysti vaikee sanoo, että liittyykö se aina väkivaltaan, sitten ne tietyt tavat käyttäy-tyä. Mäki ehkä aattelisin että mulla nyt on semmonen tapaus, mikä on vielä vähän avoinna, että onko siinä jotain, mutta siis niinkun, semmonen epäilys ehkä on ilmassa. Niin siin on just nimenomaan herättäny huomion että isä käyttäytyy jotenki ehkä vähän jopa silleen yliys-tävällisesti, tai jotenki tuo semmosta kuvaa, että asiat on niinku paremmin kuin ne onkaan, tai jotain siinä on niinkun, tulee vähän semmonen tunne, että hän antaa sellasia vastauksia, joita me ikäänku haluttas kuulla, jos me aateltas, että kaikki on hyvin.
Niin se on siis todella pelottava, tai siis oikeasti niinku todellinen turvallisuusuhka, ja sem-monen, et jos miettii tämän pakottavan kontrollin kautta, niin jotenki, tässä on niin monia elementtejä, että oikiasti itellä pelottaa, mihin tuo voi mennä.
Amy Holtzworth-Munroen (2000) mukaan pakottavan kontrollin käyttäjiä on kahdenlaisia, joita toista ilmentää rajatilapersoonallisuus ja toista antisosiaalisuus. Johnson (2008, 35–37) käyttää näistä tekijöistä termiä riippuvainen (dependent intimate terrorist) ja antisosiaalinen (antisocial intimate terrorist) lähisuhdeterroristi. Kontrollinkäyttäjätyyppejä yhdistää se, että molemmat toimivat impulsiivisesti ja käyttävät monipuolisesti eri taktiikoita kontrollin saa-vuttamiseen. Asenteellisella tasolla heitä yhdistää väkivallan hyväksyminen, perinteiset su-kupuolirooliodotukset sekä yleinen vihamielinen suhtautuminen naisiin. Toiminnan taustalla
olevat motiivit kuitenkin erottavat tyypit toistaan. Riippuvainen kontrollin käyttäjä on emo-tionaalisesti äärimmäisen mustasukkainen, riippuvainen ja jopa pakkomielteinen kumppa-nistaan, mikä johtaa tarpeeseen kontrolloida. Pääsääntöisesti riippuvainen käyttäjätyyppi ei ole väkivaltainen kodin ulkopuolella. Antisosiaalinen tyyppi sen sijaan ei välttämättä ole erityisen riippuvainen tai mustasukkainen, vaan hänen on piittaamaton muita ihmisiä koh-taan ja hänelle on tärkeää, että asiat menevät juuri kuten hän tahtoo. Hän on kylmä, laskel-moiva ja todennäköisesti väkivaltainen myös muita kuin perheenjäseniä kohtaan. (Johnson 2008, 35–37.)
Näihin kahteen pakottavan kontrollin käyttäjätyyppiin peilaten voidaan ajatella, että sosiaa-lityöntekijöiden kuvauksissa liialliseen mustasukkaisuuteen taipuvaisuus sekä muille miel-lyttävänä näyttäytyminen ovat merkkejä riippuvaisen pakottavan kontrollin käyttäjästä. Tätä tukee myös se, että mustasukkaisuuden, riippuvuuden ja epäluuloisuuden on nähty olevan eron jälkeen vainoajilla yleisempää kuin muunlaista parisuhdeväkivaltaa käyttäneillä (Kum-puniemi 2012). Mustasukkaisuus toimii kontekstina niin eristämiselle, pelottelulle, kontrol-lille kuin fyysiselle väkivallalle. Impulsiivisuus, uhkaavuus ja pelottavuus, joka näyttäytyy myös sosiaalityöntekijöille, kertoo puolestaan enemmän antisosiaalisesta käyttäjätyypistä.
Sosiaalityöntekijöiden kerronnasta on havaittavissa, ettei väkivallan tekijä välttämättä näe omassa toiminnassaan mitään väärää. Tämä tuli tapausesimerkeissä esiin omien tekojen vä-hättelynä, toisen syyllistämisenä sekä tekijän suorana ilmaisuna, ettei koe tekojensa olevan väärin. Tämä on myös tutkimusten mukaan katsottu olevan tyypillistä pakottavan kontrollin käyttäjälle (Johnson 2008, 16; Heward-Belle 2017). Eron jälkeisen vainon tekijöitä tutkitta-essa on havaittu, että vainoajat näkevät oman toimintansa oikeutettuna, eivätkä kykene itse-reflektioon tai vastuunottamiseen omista teoista (Kumpuniemi ym. 2017, 214). Pakottavaa kontrollia käyttävät eivät tunne empatiaa eivätkä ymmärrä, miten käyttäytyminen kahlit-see ja aiheuttaa vahinkoa kohteelleen (Pitman 2017). Pakottavan kontrollin käyttäjän pyytä-vät suhteellisen harvoin anteeksi väkivallan tekojaan, mutta pahoitellessaan heidän motii-vinsa voivat liittyä aidon katumuksen sijaan manipulointiin, jonka avulla he pyrkivät saa-vuttamaan uhrin anteeksiannon tai esimerkiksi seksiä (Stark 2007, 246).
Mietin mä sitä, että väkivallan tekijä ei välttämättä tunnista tai tunnusta että ne teot on vä-kivaltaa, koska mulla on kyllä tullu semmonen, toki siinäkin oli, eihän sitä lopullista totuutta voi koskaan tietää ja jos vanhemmat kertoo erilaista tarinaa, mut kyl mä ehkä sit uskoin kuitenki sitä toista vanhempaa, joka kerto väkivaltasista teoista. Mutta toinen kiisti kaiken.
Et ne kyllä sitten erosi sit että ongelma ratkesi varmaan sitä kautta, ainaki osittain. Mutta tota nainen kertoo, tai äiti kertoo et on ollu silleen selkeetä väkivaltaa, hän on käyny näyt-tämässä mustelmia poliisille, isä sanoo vaan, no hän on ottanu vähän kiinni, jotta hän on voinu silleen kiinnittää toisen huomiota, ja mä luulen oikeesti että niin hän myös ajatteli ja sen selitti itselleen, et hän ei oo käyttäytynyt väkivaltasesti. [--] Mä vielä kysyin siltä isältä, että toimisitko toisin, jos saisit elää vielä uudestaan tämän tilanteen, hän sano että ei toimis.
Tekijä pyrkii aiheuttamaan uhrille syyllisyyden tunteita erilaisilla käyttäytymismalleilla, ku-ten itsesääliin vajoamisella, omaan ahdistukseen keskittymisellä ja uhriutumisella (Pitman 2017). Tämä tulee esiin sitaatista, jossa sosiaalityöntekijä puhuu tilanteesta, jossa puoliso oli mennyt lasten kanssa turvakotiin. Kyseisessä tapauksessa kumppanin syyllisyyttä aiheuttava kommunikointityyli voi hämmentää uhria ja vaikuttaa uhrin valintoihin sekä päätöksenteko-kykyyn (mt.).
Syyllistäminen et sä teit sitten tommosen tempun et sä tuhosit meidän perheen, nyt meiän perhe on hajonnut.
Yhdessä haastattelussa sosiaalityöntekijät kertoivat kokemuksiaan siitä, että väkivallan te-kijä voi olla vaikea saada mukaan työskentelyyn. Tämä tuotiin esiin tapausesimerkissä, jossa tekijä ei enää asunut samassa taloudessa lapsen ja lapsen toisen vanhemman kanssa. Työs-kentelyyn sitoutumattomuus näkyi esimerkiksi siten, ettei tekijä vastannut sosiaalityönteki-jän yhteydenottoihin. Toisessa haastattelussa kerrottiin tapauksesta, jossa tekijä oli kertonut tekevänsä kaikkensa, etteivät viranomaiset puuttuisi perheen elämään ja halusi näin estää avun hakemisen mahdollisuuden myös lapsen toiselta vanhemmalta. Sosiaalityöntekijät ker-toivat olevansa huolissaan siitä, että mikäli väkivaltainen vanhempi ei sitoudu työskente-lyyn, vanhempien nimellinen erilleen muutto ei välttämättä lopeta kontrollointia ja väkival-taa, mutta vie sosiaalityöntekijöiltä mahdollisuuden puuttua perheen tilanteeseen.
Haastatteluista on poimittavissa käyttäytymisen lisäksi yksittäisiä tekijöitä, joiden katsottiin yhdistävän pakottavan kontrollin käyttäjiä. Yhdessä haastattelussa mainittiin tekijöiden päihteiden käyttö. Päihteiden käytön ei katsottu olevan yhteydessä pakottavaan kontrolliin liittyviin tekoihin vaan tekijöillä nähtiin ylipäänsä olevan runsasta päihteiden käyttöä. Myös tekijän mielenterveysongelmat, psyykkiset sairaudet sekä muu rikoshistoria nousivat esiin keskusteluissa.
Eron jälkeisen vainon käyttäjiä kuvaavia tekijöitä tutkittaessa taustalla on todettu olevan usein vainoajan psyykkisiä haasteita, kuten persoonallisuushäiriöitä, joissa narsistiset ja an-tisosiaaliset piirteet korostuvat. Vainoajia käsitelleissä tutkimuksissa vainoajilla on nähty usein myös päihdeongelmia. (Kumpuniemi ym. 2017, 212–215; Kumpuniemi 2012; Häk-känen 2008; Cupach & Spitzberg 2004, 110–112.) Tosin Willliam Cupachin ja Brian Spitz-bergin (2004, 110–111) mukaan vainoajien tausta, johon liittyy päihteiden käyttöä tai rikos-historiaa ei merkittävästi poikkea tilanneväkivaltaa käyttävien taustoista (ks. myös Kumpu-niemi 2012). Myös muussa väkivaltatutkimuksessa tekijän masennus tai muut mielenter-veysongelmat sekä päihteiden käyttö on todettu olevan riskitekijänä väkivallan käytölle (ks.
esim. Pohjoisvirta 2011, 138; Hulkko 2011). Tutkimuskirjallisuuteen peilaten sosiaalityön-tekijöiden havainnot pakottavan kontrollin käytön taustalla vaikuttavista psyykkisistä haas-teista, päihdeongelmista ja rikostaustasta ovat oikeita.
Yhdessä haastattelussa tuli esiin pakottavan kontrollin heijastuvan myös sosiaalityöntekijöi-hin ja muisosiaalityöntekijöi-hin auttajatahoisosiaalityöntekijöi-hin. Myös Nikupeteri & Laitinen (2013) ovat kirjoittaneet pakot-tavan kontrollin käyttäjän ulottuvan valtapyrkimyksensä laajalle, myös viranomaisiin. Tä-män vuoksi asiasta kysyttiin alkuperäisestä teemarungosta poiketen muissakin haastatte-luissa. Pakottavan kontrollin kohdistumista auttamisjärjestelmään ei suoraan tunnistettu ja siihen liittyvä kysymys koettiin jopa yllättävänä. Haastateltavat pohtivat kysymystä pitkään, mutta lopulta kaikki sosiaalityötekijät sanoittivat tilanteita, joissa näkivät auttamisjärjestel-mään tai sosiaalityöntekijöihin itseensä kohdistuneen toiminnan olleen osa asiakaslapsen vanhempaan kohdistunutta pakottavaa kontrollia.
H: Eli jos vähän vetäisin yhteen, niin ymmärränkö niin, että se ei näy se pakottava kontrolli pelkästään vaikka siellä vanhempien välissä vaan se sitten ulottuu myös niihin muihin ym-pärillä oleviin ihmisiin?
S: Ehdottomasti.
Pakottavaan kontrolliin liittyvä kohteen rajojen jatkuva rikkominen on haastattelujen perus-teella kohdistunut myös haastattelemiimme sosiaalityöntekijöihin ja auttamisjärjestelmään.
Osa haastateltavista kertoi esimerkkejä tilanteista, joissa kokivat toisen vanhemman pyrki-neen vaikuttamaan viranomaisena toimimiseen. Vaikuttamiseen oli pyritty muun muassa toistuvilla yhteydenotoilla, joissa tekijät olivat pyrkineet manipuloimaan tilanteita sanele-malla ehtoja, rajaasanele-malla sosiaalityöntekijöiden työntekoa sekä uhkailesanele-malla esimerkiksi oi-keustoimilla ja valituksilla. Sosiaalityöntekijöihin kohdistuvien vaatimusten oli nähty olevan
ristiriitaisia ja muuttuvan yllättäen, mikä on tyypillistä myös pakottavan kontrollin uhriin kohdistuvien sääntöjen ja vaatimusten kohdalla (Stark 2007, 245, 206; Johnson 2008, 30).
Muutamat sosiaalityöntekijät kertoivat tapauksista, joissa tekijät olivat olleet toistuvasti yh-teydessä sosiaalityöntekijöiden lisäksi lukuisiin eri viranomaisiin kuormittaen näin auttamis-järjestelmää. Sosiaalityöntekijöiden kertoman perusteella tekijän käytöksen voidaankin ku-vailla olevan usein painostavaa ja yliampuvaa uhrin lisäksi myös auttamistahoja kohtaan.
S1: Kyllä siinä yritetään vaikuttaa näkemyksiin ja saada tekemään asioita.
S2: [--] Jotkut on niin hyviä siinä miten he sitä asiaa tuo esille, et huomaa ite vasta jälkeen päin, mun rajoja on rikottu, et mihin se asiakas pääsi ja sitte vasta jonkun työparin tai jonkun muun kanssa vois huomaa et täähän meni ihan niinku älyttömyyksiin tää touhu. Mun ois pitänyt pystyy sanoo ihan jyrkkä ei jossain vaiheessa ajat sitten. Et et siinä häilyy ne omatkin rajat sitten menee jotenkin sumentuu.
No mä ajattelen sitä ennemminkin sitä kautta, että se on , että halutaan jotenkin kuormittaa tätä systeemiä, järjestelmää sillä pakottavalla kontrollilakin tai juurikin semmosilla perät-tömillä ilmotuksilla tai sillä, että viedään asioita oikeuteen ja näin, että se on semmosta tavallaan järjestelmän kuormitusta ja ehkä sillä tavalla, että se kuormittaa sitten sitä toista-kin osapuoltatoista-kin siinä että kuin viranomaiset on siinä mukana ja jatkuvasti meiltätoista-kin tulee, että nyt tänne ja nyt tullaan kotikäynnille, että aatellaan että se kuormittaa sitten sitä toista osapuolta siinä.
Isä saattaa soittaa vaikka kymmenen kertaa päivän aikana ja jos sille yrittää soittaa takasin niin se ei vastaa ja hän onki sitte ilmottanu, että hän onki estänyt sossujen puhelinnumerot.
Sosiaalityöntekijät kertoivat tilanteista, joissa olivat kokeneet lapsen vanhemman pyrkineen ylittämään heidän ammatilliset ja henkilökohtaiset rajansa. Tämä oli tapahtunut muun mu-assa vähättelemisenä sekä ammatillisen pätevyyden kyseenalaistamisena vetoamalla sosiaa-lityöntekijän ikään tai perhetilanteeseen. Sosiaalityöntekijät kokivat, että näillä keinoilla oli pyritty vaikuttamaan arviointiprosessin lopputulokseen tai lannistamaan sosiaalityöntekijää.
Yksi sosiaalityöntekijöistä kertoi esimerkin, jossa häntä yritettiin nujertaa esineellistämällä.
Erityisesti naiseuteen kohdistuva arvostelu ja henkilökohtaisuuksiin meneminen, voidaan tulkita olevan yhteydessä aiemmin esiteltyihin pakottavan kontrollin tyyppeihin, joihin on liitettävissä vihamielinen suhtautuminen naisia kohtaan. Vastaavaa asenteellista yhteyttä ei ole havaittu tilanneväkivallan kontekstissa. (Johnson 2008, 36). Pitmanin (2017) mukaan rajojen rikkominen voi olla myös seksuaalisuuteen kohdistuvaa.
[ -- ] niissä tilanteissa yritetään selvittään jotain niin sitten yks kaks sä ootki ihan niinku pelkät tissit tai jotku, en mä tiedä onko tää nyt, mutta mä muistan yhen kerran kun kollega sano että no hän kyllä, tuo mies yritti tavallaan nujertaa sut, hän tuijotti koko ajan mun
tissejäni, et se oli niinku ihan semmosta niinku tietosta, me oltiin jossain, joku neuvottelu, mutta tota, mutta niinku että älä sää ämmä yritä mitään, että sä oot niinku tissit.
Sosiaalityöntekijät totesivat tekijän pyrkivän toiminnallaan kääntämään asiat omaksi eduk-seen ja hallitsemaan asiakkuuteen liittyvää prosessia. Asioiden omaksi eduksi kääntämieduk-seen pyrkiminen tapahtui haastateltavien esimerkeissä muun muassa toista vanhempaa musta-maalaamalla. Yleisesti sosiaalityöntekijät totesivat, että vaikka tekijän toiminta voidaan ko-kea hyvin epämiellyttävänä, pakottavan kontrollin käyttäjän ei katsota onnistuvan vaikutta-maan prosessin lopputulokseen. Viranomaisena sosiaalityöntekijät kokivat olevansa suhteel-lisen turvatussa asemassa, eikä pakottavan kontrollin käyttäjä onnistu toiminnallaan vaikut-tamaan työntekijään samalla tavalla kuin uhriinsa.
H: Noita mietin toistuvia yhteydenottoja teihin päin. Minkälaiset tyypit minkälaisissa tilan-teissa tekee sitä?
S1: Ainakin jollain tapaa, jotka haluaa manipuloida tilannetta. Mut tietysti sitten hätäänty-neet myös et niillä on hirvee hätä, että miksei oo jotain, et taas tuli tämmöstä taas tapahtuu tällasta ja…
S2: Mut useimmin se tekijä kuin se uhri.
S1: Joo, joo! Et ne jotenkin haluaa kääntää sen tilanteen omaksi edukseen.
Niin kyllähän ne varmaan meidän päähän yrityksen tasolle jää kun yrittää meidän taholle sitä ulottaa. Ei oo sitä samanlaista valta-asetelmaa, että siihen olis mahdollisuutta.
Eron jälkeisissä tilanteissa pakottavan kontrollin käyttäjä voi hyödyntää auttamis- ja oikeus-järjestelmää uhrin vahingoittamisessa. Prosesseja venyttämällä ja tekemällä viranomaisista kanteluita, pakottavan kontrollin käyttäjä voi onnistua pitkittämään eron jälkeisen vainon kestoa. Motiivina tekijällä voi olla myös uhrinsa nöyryyttäminen ja lisäharmin aiheuttami-nen uhrille. Pakottavan kontrollin käyttäjän ulottaessa toimintansa laajalle alueelle, voi se aiheuttaa uhrissa negatiivisia sosiaalisia seurauksia, jolloin esimerkiksi auttamisjärjestel-mään luottaminen voi vaikeutua. Pahimmillaan tekijän teot aiheuttavan sen, että uhri voi kokea tarvetta muuttaa toiselle paikkakunnalle, kuten seuraavassa sitaatissa. (Nikupeteri 2016, 53.) Muuttaminen saatetaan kokea väistämättömäksi, jotta oman elämän hallinnan tunne voidaan palauttaa (Näre 2008, 204).
[--] kärjistettynä hän on saanut tän perheen tilanteen sellaseen todella kipeään missä isä on sitten kokenut että hän on pakotettu lähtemään, että hän on niin kuin sairastunut, ihan mie-lenterveys menny siinä parisuhteessa [--].
Pakottavan kontrollin käyttäjän toiminta vaikuttaa uhrin mieleen niin psyykkisesti kuin emo-tionaalisesti haavoittaen (Nikupeteri 2016, 55). Pakottava kontrolli voidaan nähdä pitkäai-kaisena prosessina, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia uhrin fyysiseen ja psyykkiseen ter-veyteen sekä taloudelliseen asemaan (Johnson 2008, 39). Useissa tutkimuksissa parisuhde-väkivaltaa kokeneet ovat kertoneet henkisen väkivallan olevan fyysistä parisuhde-väkivaltaa pahem-paa. Myös pakottavan kontrollin uhrit ovat kertoneet kokevansa pakottavan kontrollin ai-heuttamat henkiset seuraukset kaikkein vaikeimpina (Stark 2007, 13; Johnson 2008, 42).
Pakottavan kontrollin dynamiikkaa voidaan sosiaalityöntekijöiden puheiden perusteella yrit-tää tavoitella tekijän toiminnan lisäksi myös uhrin toiminnasta ja kokemuksista käsin. Sosi-aalityöntekijöiden kuvauksissa uhrin toiminta on kietoutunut tekijän toimintaan ja tekijän reagointeihin (ks. myös Nikupeteri 2016, 55). Pakottavan kontrollin saadessa uhrinsa an-saan, omien rajojen asettaminen on vaikeaa ja peilien puuttuessa todellisuus hämärtyy, eikä uhri itse välttämättä näe tilannettaan realistisesti. Koska tekijän käytös on ennakoimatonta ja muuttuu nopeasti, uhrin mahdollisuudet omien rajojen ylläpitämiseen kaventuvat (Pitman 2017). Pakottava kontrolli aiheuttaa uhrissaan esimerkiksi itsetunnon heikkenemistä, ahdis-tusta, masennusta ja post-traumaattisen stressioireyhtymän oireita (Johnson 2008, 39).
Psyykkinen traumatisoituminen voi vaikuttaa uhrin kykyyn tunnistaa riskejä, pitää omista rajoistaan kiinni, suojella itseään sekä ottaa apua vastaan ja luottaa ihmisiin (Piispa ym.
2017, 156).
Kun te kysyitte, että mistä sen huomaa, niin ehkä siitä sen uhri, kokija, niinku sen reagoin-nista ja käytöksestä.
Näkyyhän se niinku tämänki perheen osalta, niinku äidin toiminnassa täysin. Silleen että sen äidin pää ja kaikki on muovautunu ajattelemaan sen miehen kannalta asioita.
[ -- ] Ja onks se myös sitä semmosta tavallaan, mitä siihen pakottavaan kontrolliin liittyy, että siinä on semmonen taito saada jollain tavalla se toinen myös uskomaan, olemaan sitä mieltä että jotenki, et vaik aattelee että tää ei oo ehkä ihan ok, mutta jotenki ehkä juuri usein nähdään et ne keneen se kohdistuu, ottaa sitä syyllisyyttä, et no mut mää usutin tai mut mää sitä, mut hän on tosi stressaantunu tai tosi paineinen tai sitä tai tätä, et niit selittäviä teki-jöitä, et se itse se uhri alkaa selittään tai puolustelemaan sitä, että nimenomaan se dyna-miikka et miten se mieli tai miten se tekijä saa sit sen kohteen mielen jollain tavalla hallin-taan ja vääristymään ne asiat, [ -- ] et se vääristyy se oma ajatus mikä sit nimenomaan, vaik apua ois saatavillakin ja joku sulta kysyiskin, niin se et sit se sun oma mieli on jo niin ailah-televainen, et sä et enää tiiä mikä on totta [ -- ] että siksikin siihen voi olla tosi vaikea puut-tua, että vaikka sä kysyisit ja tarjoisit apua niin sen uhrin on varmasti hyvin vaikee tarttua siihen apuun.
Aineistossa uhrin kokema syyllisyys väkivallasta tuli esiin useammassa haastattelussa. Pa-kottavan kontrollin uhri voi syyllistää itseään tekijän käytöksestä tai selittää tekijän käytöstä muilla ulkoisilla tekijöillä (Pitman 2017). Haastatteluissa kerrottiin myös uhrin kokemasta pelosta, epävarmuudesta, hämmennyksestä ja häpeästä. Starkin (2007, 204–205) mukaan pakottavan kontrollin alla elävät kokevat erityisen suurta häpeää. Häpeän liittyy siihen, että he ovat tottuneet itselleen epäedulliseen tilanteeseen samalla, kun ajattelevat ulkopuolisten olettavan uhrin itse valinneen osansa (mt.). Lisäksi aineistossa on tulkittavissa, että häpeää oli aiheutettu uhreille niin kutsutun performatiivisen väkivallan kautta. Tällöin tekijä oli pyr-kinyt häpäisemään ja loukkaamaan uhriaan esimerkiksi kuvia jakamalla, juoruilla, väärillä syytöksillä tai kertomalla muita perättömillä asioita uhrista ulkopuolisille. (Näre 2008, 200–
204.) Tällaisissa tilanteissa uhrit reagoivat aineiston mukaan muun muassa pyrkimällä vas-taamaan juoruihin ja syytöksiin.
Väkivallan riskiä arvioidessa uhrin pelkoon on syytä suhtautua vakavasti (Oranen 20212, 219), vaikka sen arvioiminen henkilökohtaisena kokemuksena onkin haastavaa (ks. Nikupe-teri 2016, 57). Väkivallan pelko voi estää tai hankaloittaa parisuhteesta lähtemistä ja vaikut-taa kykyyn toimia itsenäisesti (esim. Nikupeteri ym. 2017b; Bruton & Tyson 2018). Toi-saalta pelko oman henkensä tai lasten puolesta voi loppuen lopuksi olla se, mikä saa uhrin lähtemään suhteesta (Bruton & Tyson 2018). Sosiaalityöntekijän reagoiminen uhrin pel-koon tulikin haastatteluissa esiin esimerkiksi tapauksessa, jossa työntekijä oli saattanut äidin kotiin tämän kerrottua palaverin jälkeen pelkonsa miehen kohdistavan häneen väkivaltaa kotimatkalla.
Kaikesta väkivallasta ja uhria nujertavista teoista huolimatta tekijä voi saada uhrin koke-maan, ettei tekijä pärjää ilman häntä. Eron jälkeisen vainon kohdalla on nähty tekijän saat-tavan esimerkiksi tekeytyä sairaaksi. Tällöin toiminnan tavoitteena on saada herätettyä koh-teessaan myötätuntoa ja saada entinen kumppani huolehtimaan ja ottamaan vastuuta tekijän hyvinvoinnista. (Nikupeteri 2016, 56.) Tekijän onnistumista toiminnassaan saada uhrinsa manipuloitua ja ansaan näkyy seuraavassa sitaatissa, jossa sosiaalityöntekijä kuvaa uhrin toimintaa.
Tai jotenkin ainakin osa et semmosia jotka on ehkä jo vuosikausia ollu ja tottunut tukemaan ja halunut uskoa sitä hyvää niin tavallaan haluavat, eivät ehkä pääse irti siitä tukijan roo-lista että he aina kuuntelee sitä ku toinen tavallaan toisella on hankalaa ja jumittuvat siihen
sitten ja toinen osaa käyttää sitä että minä en hakeudu mihinkään vaikka mielenterveyspal-veluihin tai päihdenpalmielenterveyspal-veluihin kun minä puran tämän sinuun.
Näkymättömien tekojen ja käytösmallien vuoksi pakottavan kontrollin vaikutukset ulospäin näkyvät usein nimenomaan uhrin käyttäytymisessä, jolloin uhri voidaan leimata ongelmal-liseksi (Stark 2007, 210). Ongelmallisuus kohdistuu usein siihen, miten uhrin vanhemmuus, erityisesti äitiys nähdään (Heward-Belle 2017). Yksi sosiaalityöntekijä kertoi asiakasper-heestä, jossa asiakkuuden alussa tilannetta oli tulkittu pitkälti äidin jaksamattomuuden ja väsymyksen kautta, mutta taustalta paljastui eron jälkeistä vainoa. Aineistosta ilmeni, että äidit tarvitsivat toisinaan sosiaalityöntekijöiltä vahvistusta itseään ja lapsia koskevissa pää-töksenteoissa, vaikka sinänsä lapsen parhaan tiesivätkin. Tämä johtui haastateltavien mu-kaan siitä, että jatkuvan uhkan ja epävarmuuden vuoksi äidit olivat tottuneet ajattelemaan asioita aina ensin pakottavan kontrollin käyttäjän mahdollisten reaktioiden, eikä oman tai lasten hyvinvoinnin kautta.
H: No miten se sitten sen äidin puheissa näyttäytyy?
S: No sillä tavalla, että hän ei uskalla tehä mitään päätöksiä ite. Hän tietää, mikä on lapsen
S: No sillä tavalla, että hän ei uskalla tehä mitään päätöksiä ite. Hän tietää, mikä on lapsen