1009080706050 SUOMI RUOTsl
gE I<AUPuNGiT ZZZ] MAASE UTU
100
90
80
70
60
50 1880 .90 1900 -10 -20 .301880 -90 1900 -10 -90 .30
Maataloudesta paon saavuttama merkitys käy ehkä vielä sel-vemmin esille tästä toisesta taulusta, jossa nykyinen }-hteiskunta on väestösuhteiltaan niin sanoakseni rekonsti`uoitu `1880-luvun malliseksi. Siihen on inerkit,tv 400:lla maatalousväest.ön osuus koko väestöstä v. 1880. Sen johdosta että tämä osuus on myöhem-min huomattavasti laskenut, kuten edellisestä taulukosta nähtiin, saadaan vuotta `1930 osoittavaksi suhdelu`'uksi 79.8.
Maatalous-PAKO MAATALOUDESTA 39
väestö oli siis tällöin n. 20 °/o iiienempi, kuin mitä se olisi ollut, jol-lei 4880:n jälkeen olisi esiint}rn?Tt pakoa maataloudesta. Abst)-luuttisissa luvuissa lausuttuna se tietää, että nvk`'isin pitäisi siir-tää }'li 500 000 henkeä takaisin maatalouteen, jotta siinä toimiva väestö saavuttaisi saman aseman kuin v. `1880.
Piirrokseen on myös vedett}r viiva osoittamaan, mikä osuus kaupungeilla ja mikä osuus maaseudulla on ollut maataloudest,a pakoon. Se on saatu laskeinalla ei.otus todellisen kaupunkiväestön ja sen väestön välillä, mikä niissä olisi asunut, jos maaseudun ja kaupunkien suhde olisi p}'synyt koko tämän ajan muuttumatt()-mana. Tämä laskuperuste on tietenkin mielivaltainen, koska siinä otaksutaan määi`ät}'n kehitystekijän p}'syneen muuttumattomana muiden muuttuessa, mutta luulen sen kuitenkin valaisevan kehi-t}-ksen suuntaa. Siitä nähdään, että maataloudesta pako jakaantui vuoteen 1930 mennessä siten, että siitä tuli kaupunkien osalle n. 2/3 ja inaaseudun osalle 1/3.
Viereen on piirrett)T vastaavast,i Ruotsia osoit,tava kehit,`-s.
Siitä pistää silmään, että kehitys on ollut samansuuntainen kuin meillä, joskin huomattavasti voimakkaampi, sekä että maaseudun osalle on tullut n. puolet maataloudesta paosta. Se seikka, että pako maataloud.esta on Suomessa osoittautunut niin paljon heikom-maksi kuin Ruotsissa, johtunee, paitsi vähäisemmästä teollistu-misesta, myöskiii siitä, että metsätaloudella ja puunjalostusteolli-suudella on meillä suhteellisesti paljon suurempi merkitys kuin Ruot,sissa. Tilastollisesti on asia nimittäin siten, että metsätyö-läiset luetaan maatalouteen kuuluviksi, vaikka suui.i osa niistä on jopa t,oisen puolen vuotta teollisuuden palveluksessa. Niinpä työ-pa]kkakomitea pai`i vuotta sitten totesi, että Teollisuudenharjoit-tajain Tapaturmavakuutusylitiön tilaston mukaan teollisuuden met-sänhakkuu-, ajo-ja uittotöissä vuosina l924-1933 tehtiin keskimäärin 6 å smilj. työpäivää. Vielä valaisevamman kuvan tästä työntekijä-ryhmästä antaa metsäiihoitaja W't.chmcmriin äsket,täin toimitut-tama selvitys. Tai`kkailuii pohjalla, joka koski 21180 talvitöissä toimivaa tekoiniestä, voitiiii todeta, että kiinteä maanvjljelijäväestö muodosti merkittävimmän osan metsätyöläisistä eli huomatta-vasti yli puolet kokonaismääi`ästä, varsinaiset metsätyöläiset n.
kolmanneksen sekä tilapäiset t}röläiset ainoastaan '[0 °/o; tällöin
40 BR. SuviRAr`-TA
1uettiiii varsinaisiksi metsätyöläisiksi sellaiset, jotka t.yöskente-li`'ät näissä töissä vähintään 6 kk. `Juodessa. 1
Tässä `'hte`'dessä tahtoisin vielä erityisesti kiinnittää huomiota siihen seikkaan, miten suuressa inäärin pah maataloudesta on suun-tautunut maaseudulle; kuten edellä jo esitettiin, on siitä tullut maaseudun osalle meillä n. j/3 ja Ruotsissa runsaasti puolet. Mai-nittakoon vielä, että Suomen virallisen tilaston mukaan 46 °/o maaseutuväestön lisä?-ksestä sijoittui `'v. ]880-1930 inaatalouden ulkopuolelle sekä että 'J920-1uvulla vastaava prosenttisuhde oli 61.
Tähän ilmiöön ovat monet ei`i s}'}'t olleet vaikuttamassa. F,nsin-näkin on viitattava ammattikuntalaitoksen lakkauttamiseen `1868 ja elinkeinovapauden säätämiseen 4879, minkä kautta käsityö, kauppa ja teollisuus saivat mahdollisuuden vapaasti levittä}'tyä m?rös maaseudulle. Varmaan osittain juui`i tämän johdosta näissä ))kaupunkiammateissa» toimivien luku nä}'ttääkin maaseudulla voi-makkaasti kasvaneen juuri `1870-luvulla. Mutta T)elkkä tällaisten hallinnollisten csteiden poistaminen ei luonnollisest,ikaan olisi voinut s}'nnyttää mainittua väestöliiket,tä, jollei sillä olisi ollut poh.].aa teknillistaloudellisessa kehit`'ksessä. Tällöi]i on ei`it`.isesti otettava huomioon puunjalostusteomsuuden ja nimenomaan sahateollisuu-den mei.kit}.ksen nopea kasvaminen, teollisuusahateollisuu-den, joka luonnolli-sista s}'istä on suui`immaksi osaksi sijoittunut inaaseudulle. Sen rinnalla on mainittava rautatieliikenteen kehitt?'minen ja sen kautta
`rai.sinkin rautateiden solmu-ja ])äätekohtiin svnt`.neet suuret liike-keskukset; kuvaavina esimerkkeinä tästä kehit}'ksestä viitattakoon siihen, että ennen rautat,ien tuloa ei n}rk}.isen Riihimäen kohdalla liene o]lut mitään ihmisasumuksia, vaan ainoastaan eräiden talo-jen ulkopalstoja, sekä et,tä Kouvolaan ei ensi aluksi kannattanut avi`ta mitään liikennepaikkaa ja että kun se]lainen lopulta v.1875 perustettiin, siitä tuli viidennen luokan asema.
Aivan uuteen vaiheeseen nä}Tttää täinä väestöliike joutuneen autoliikenteeri voittokulun johdosta. Joskaan tämä luhit}Tsvaihe ei liene vielä iiieidän väestötilastoomine jättän}'t selviä merkkejä, niin siellä, missä autoliikenne on kehitt}'n}.t i'oimakkaammin ja
1 Vrt. iTjc/sä{ch![. n:o 6, 1936: ))Metsätyöläisistä suurin osa kuuluu maanvilje-lijäväestööni>.
PAKO MAATALOUDF.STA 41
m}'ös tilasto on ollut tarkoituksenmukaisemmin jaoiteltu, se on ollut selvästi havaittavissa. Näin on esim. Tanskan laita. Siellä väestötilasto ei käsitä ainoastaan nuo kaksi `'ei.i.aten `'ähänsanovaa hallinnollista r}Thmää: kaupungit ja maaseudun, vaan vastakkain ovat kaupungit, esikaupungit, muut taajaväkiset }'hcl?-skunnat sekä vai`sinainen maaseut,u. SeuTattaessa näiden eri asutusmuotojen kehitystä, on voitu todeta, että vuoden 4890 jälkeen 2/5 väestön kasvusta on tullut esikaupunkien ja muiden taajaväkisten yhdys-kuntien osalle sekä että nimenomaan 1920-lu`.ulla kaupunkien väestön kasvaessa `10 °/o:lla niiden esikaupunkiväestö lisääntyi kokonaista 2/3:lla. Voimakkain väestökehit`.s ei siis enää ole tullut varsinaisen kaupunkiasutuksen, vaan eräänlaisen maaseudun ja kaupungin i`ajavyöhykkeen osalle. Samalla on niin ikään voitu todeta, että kaupunki]aisanimatit tunkeutuvat ?'liä eneinmän varsi-naiselle maaseudullekin muuttaen sen luonnetta; niinpä v. ]930
\Täenlaskenriassa ns. i)ituhtaan maaseuduny) `'äestöstä osoittautui
`'ain 65 °/o toimivan maataloudessa. Samassa `.hte`-dessä voitiin ]i``.ös Lodeta, että väenlisä}.ksen i]ainopisteen siirt`-minen osittain csikaupunkeihin ja muihin taajaväkisiin vhd`.skuntiin, osittain ei-maataloudelhsiin ammatteihin puhtaalla maaseudulla oli lähei-sessä yhteydessä autoliikenteen kehityksen kanssa.1
Tai`kkaava havainnontekijä `'oi täten panna mei`kille, et,tä autoliikenteen kehitt`'minen on antamassa maataloudesta paolle entisestään poikl"avan suuntautumisen. Sen sijaan että r a u t a-t i e a-t i`askaan ja kiina-teän a-teknillisen luona-teensa mukaisesa-ti ovaa-t olleet omansa johtamaan k e s k i h a k u i s e e n asutukseen, täh-tää a u t o 1 i i k e n n e päinvastoin k e s k i p a k o i s e e n väestö-rakenteeseen: esikaupungit levittä}Tt}'vät suhtecllisen hajanaisina kauas y]i varsinaisen kaui)ung.in i`ajojen, kun taas teollinen ja kau-i)allinen toiminta entistä enemmäii `-oi sijoittautua teiden varsille }'iiii)äi`i niaakuntaa; siitä ovat kaikkia]]a tavatta`'at bcnsiiniasemat näkyvimpänä, joskaan eivät tärkeimi)änä inerkkiiiä.
Tämä kehit}Tsvaihe, joka ilmeisesti €`inakin ineillä on `'asta alka-niassa, iiä}.tt,ää \.ie`-än viime vuosisadalla alkaneen
väestömuutok-1 Vrt. väestömuutok-1`riRSEx, Koncenti.ations- og spredningslendenser i dansk Erlwei.slii}.
Nationalokonomisk Tidsskrift 1934.
42 BR. SuviRANTA
sen ikäänkuin loog`illiseen ]-}äätei)isteeseen. Sen sijaan että maa-seutu aikaisenimin ulottui kaui)ungin s}-dämeen, kui`koittautuu n`-t kaupunki niaaseudun s}'dämeen. Kaupunkiasutus desentralisoituu Jhaä:afraäs]:u::::T,t`:sa[k:r[:utnak`;;;a:ist=:injoot:n]::Outtutsunni£tdes:¥:]:]];:nkg:}].
ja maaseudun i`aja`.iiva, joka on jään}Tt tämän kirjoittajan mieleen kouluajoilta: ajettaessa }[essuk}'län puolelta Tami)ereen kauiiun-kiin kohosi edessä Tammelan kaupunginosan taloi`ivi suoi.assa linjassa kuin `J.ii`'oittimella veclettynä ja niinpä myös, kun viimeinen pelloiisai`ka oli sivuutettu ja i`attaiden p`'örät tavoittivat kivet`-n kadun, tiesi tulleensa kaui)unkiin.
Tämän `'iimeisen kehit?Tsvaiheen kautta on m}rös kä}'n}rt entistä selvemmäksi seikka, joka alusta alkaen on ollut väestöllisen i`akenne-muutoksen i)ohjalla, niniittäin sc, että tässä väestöliikkeessä ei`'ät ole ensi sijassa vastakkain maaseutu ja kaupunki, vaan maatalous ja muut elinkeinot, maatalouden ollessa antavana ja muiden elin-keinojen, luettuina `.hdeksi r}'hmäksi, vastaanottavana puolena.
Sen rinnalla on ollut sekundäärinen, joskaan ei mei.kit?.ksetön iliiiiö, missä suhteessa siirt}.minen on suuntautunut kauiMinkeihin, missä suhteessa maaseudulle.
F.dellä esitet?'n nojalla lienee myös selvää, että huoliteltu kielen-kä}rttö vaatii `.aihtaniaan n}.k}-oloissa jo ai`kaistiselta vaikuttavan
»maaltapaon» saiiontaan t)palm maataloudestat), milloin tarkoite-taan nyt puheena olevaa }-hteishnnallista i.akennemuutosta. Samoin on ilmeistä, että tilasto, jossa ovat vastakkain ainoastaan hallin-nolliset ryhmät ))kaupunki» ja »inaaseutuy), ei enää pitkään aikaan ole i]yst)m}-t antainaan t}.}'d}-ttävää kuvaa väestön taloudellisen i`akenteen alueellisesta kehit},.ksestä.
Pako maataloudesta on ilmiö, joka ei mitenkään ole ei`ityisesti suomalainen; se on päinvastoin luonteeltaan yleismaailmallinen.
Tästä seikasta anta`-at havainnollisen kuvan alla olevat luvut maa-talousväestön (siihen luettuina mvös maatalouden sivuelinkeinoissa toimivat) osuudesta koko väestö;n täi`keimmissä iT]aissa:
O/o Englanti ja \\'ales (`1931) ... 5. 6 Belgia ('J920) ... 19. i
PAKO MAATALOUDESTA
I-Iollanti (1930) . . . Sveitsi('1930) ...
Yhd}'svallat (4 930) Saksa (4 930) ...
Tanska(1930) ...
Norja (1930 ....
Ranska (1926) . . . Ruotsi(`1930) ...
Italia (1931) ...
LTnkari (4.930) ...
Suomi (1930) Viro (4922) Puola (1921) Bulgai.ia (1926) . Jugoslavia (`1924 ) Venäjä (1926) .
Edellä olevat luvut, jotka perustuvat kansainliiton tilastolli-seen vuosikirjaan, tarkoittavat ammatissa toimivaa väestöä ja sen vuoksi esim. Suomea koskeva luku eroaa siitä, mikä on }rlem-pänä esitett}/'.
T\'.s. maaltai)aon klassillisena maana on vanhastaan pidetty Englantia ja täydellä s}'yllä. Jo vuoden '182`1 ensimmäisessä väen-laskennassa todettiin ainoastaan 33.2 °/o Suurbi.itannian ja lrlannin väestöstä saavan toimeentulonsa maataloudesta. Sata vuotta myöhemmin tämä suhdeluku oli Englannin ja Walesin kohdalta alentunut 6.8 °/o:iin ja v. 1931 sitäkin pienemmäksi eli 5.6 °/o:iin.
Länsi-Eui.oopassa ja Skandinaviassa maatalousväestön osuus vaih-telee nykyisin noin 20 ja 40 °/o:n välillä, kasvaen yleensä kuljet-taessa etelää ja itää kohti; mainittakoon, että ltaliassa maatalous-väestöä osoittava prosenttiluku aleni 56:sta 192146:een 1931 huoli-matta siitä, että tätä kehitystä koetettiin talouspoliittisin keinoin ehkäistä. Korkeimmat suhdeluvut tavataan ei.äistä Balkanin maista ja Venäjältä, nousten maatalousväestön osuus siellä jopa yli 80 °/o:n; niissäkin on kuitenkin viime aikoina havaittu lisään-tyvää pakoa maataloudesta. Euroopan ulkopuolisista maista on yllä olevaan luetteloon otettu ainoastaan Amei`ikan Yhdvsvallat. On
44 BR. SUVIRANTA
\.llättävää todeta, että vaikka kyseessä on huomattava maatalous-tuotteita vievä maa, sielläkin maatalousväestön suhteellinen määi.ä on i)ainunut varsin alas ja nä}'ttää olevan edelleen nopeasti alene-inassa; niinpä v. 1830 toimi maataloudessa 70.7, 49'10: 33.i, 1920:
26.3 ja 4_930: 22.o°/o koko väestöstä.
M aat,aloudesta paon suyt.
Tai`kastelumme kohteena on edellä ollut maataloudesta paon luonne ja esiint}'minen; siis >)das Ding an sich» kä}'ttääksemme ))nevanlinnamaista» sanontaa. Siirr}-mme nyt erittelemään tämän ilmiön syitä ja seui`auksia.
}Iitä ensinnäkin s}.ihin t,ulee, osoittaa maataloudesta paon alkaininen eri maissa eri aikoina ja sen edistyminen suui`esti vaihte-Ievalla vauhdilla, että siihen on tä}rt,ynyt vaikuttaa erilaisia paikal-lisia syitä, kuten väestön luonne ja sivist}'staso, maan kansan-taloudellinen rakenne ja talousmaantieteellinen asema, saavu-tettu elinkanta, noudasaavu-tettu talouspolitiikka j. n. e. Seui`aavassa sivuutamme enemmittä puheitta nämä paikalliset tekijät ja niiden mahdolliset edulliset taikka epäedulliset vaikutukset.
Mutta senkin jälkeen kun kaikki paikalliset eroavaisuudet on t}Tönnetty s}'rjään, jää jäljelle se tosiasia, että pako maataloudesta on }-leismaailmallinen ilmiö, joka on suuremmassa tai pienemmässä ]iiääi`ässä koskettanut kaikkia länsimaisen sivistyksen piiriin kuulu-via maita. Tämä tosiasia pakottaa olet,tamaan, että sen takana on jokin }Thteinen peT`ustekijä tai }'hteisiä perustekijöitä, jotka ovat o]leet niin väkeviä, että mahdolliset vastavoimat ovat niiden rin-nalla kaikissa maissa joutuneet tapi)iolle. Nämä kehityksen kul-kuun vaikuttaneet i)erustekijät ovatkin itse asiassa helposti osoi-tettavissa, ja on tällöin ensi sijassa mainittava seui.aavat kolme:
niaatalouden i.ationalisointi, elintai`vikkeiden kulutuksen kiinteys sekä s)mt}'väisyyden aleneminen.
f?cLfjo7tazjsoj7®tz.. N. s. teknillinen vallankuinous, jota yhä jat-kuu, on i)erini)ohjin mullistanut maataloustuotannon edell}'t}'kset.
Tämä ]naataloudeii teknillinen tehostuminen on edist}'n}'t monia eri linjoja i)itkin; niistä ovat olleet tärkeimpiä: laajentuva t`'ön-jako, niin h}Tvin kansantalouden sisäinen kuin kansainvä]inen,
PAKO MAATALOUDESTA 45
kohoava ammattitaito, uudet keksinnöt sekä yleensäkin tuotannon mekanisointi; edelleen kehitt}.vä standardisointi ja massatuotanto samoin kuin koetoiminnaii nimellä ku]keva määrätietoinen p}.rki-mys teknillisiin pai`annuksiin, mihin nähden viitattakoon seuraa-viin Maatalouskoelaitoksen yhdeksään osastoon: 4) maanviljel`'s-kemian ja fysiikan, 2) maat.utkimus-, 3) kasvinvilje]}'s-, 4) kasvin-jalostus-, 5) kotieläinhoito-, 6) kotieläinkasvin-jalostus-, 7) kasvijalos-tus-, 8) tuhoeläin- sekä 9) puutarhaosasto.
Viime vuosisadalla maataloustuotannon ehdot muuttuivat ehkä eniten lisäänt}rvän kansainvälisen t?.önjaon johdosta, minkä kautta tuotannon palvelukseen voitiin ottaa suui'ia ja neitseellisiä alueita valtamerentakaisissa maissa; maailmansodan jälkeen tämä kehi-tyksen linja on kuitenkin tukkeutunut, mutta sen on eneminän kuin koi.vannut tuotannon valtava tehostuminen muissa suhteissa.
Aika ei anna myöten lähemmin valaista tätä kehityst,ä, vaan rajoi-tun esittämään muutaman luvun Suomessa viime vuosina tai)ah-tuneista muutoksista. Verrat,tuina vuosien 4920-1924 keski-määrään olivat alla mainittujen viljel}.skasvien helitaarisadot `'.
1934 kasvaneet seuraavasti: vehnän 37 °/o, rukiin 41 °/o, ohi`an 47 °,/o, perunan 66 °//o, kauran /i9 % sekä heinän 22 °/o. Kun samaan aikaan i)eltoalakin oli tuntuvasti laaientunut, oli kokonaissatojen kasvu vielä suurempi: pei`unan kaksinkertainen, i`ukiin /t7 °/o, ohran 72 °/o, kaui`an 68 % j. n. e.1. Voidaan siis sanoa, et,tä määi.ätt}'}'n työnsuoi.itukseen on vaadittu }rhä väheminän t`rötä tai, kun ottaa huomioon, että maatalousväestön lukumäärä on tänä ajankohtana i)}.s}'nyt melkein muutt,umattomaiia, paremminkin, että samalla t`'ömääi`ällä on saatu entistä pa]jon suurempi t?-öntulos. Täten siis teknillinen edist}.s on epäilemättä vähentän?rt maataloudelli-sen työvoiinan suhteellista tai.vetta ja sikäli se on ?'hte}'dessä maataloudesta paon kanssa.
Mutta -- sanottaneen tähän - teknillinen vallankumoushan on koskenut iii\.ös muita tuotannon aloja kuin maataloutta, vieläijä usein paljon suuremmassa määi`ässä. Miten siis on mahdollista, että sama s`.}', jonka väitetään s}'nn`rttäneen t}tövoiman pakoa
\ Vrt. LE.iiTixriN, Finland:s measure of self-suppoi.l in |oodstuf|s. Bsmk oE Finland Monthly Bulletin 1935.
46 BR. SuviRA`'TA
maataloudesta, ei ole näi])ä mui]la tLiotannon aloilla vien}/'t saman-laiseen ja vieläkin j}'rl«mpään väestöliikkeeseen.!t
Tämä huomautus on loogillisesti aivari ])aikallaan. Maatalou-den piii`issä, joka on suuressa määrin sidottu tuotteiMaatalou-den oi.gaaniseen kasvuprosessiin, ei rationalisointi todellakaan, kaikista saavutuk-sist,aan huolimatta, ole k}-enn}.t aikaansaamaan sellaista työvoiman säästöä, josta esim. teollisuus tai.joaa miten pa]jon esimei`kkejä tahansa. r\'iinpä kut,omateollisuudessa tehnee kolmen hengen kä`.ttämä kone n}'k}-ään }'htä paljon t}'ötä kuin 4 000 kehi.ääjää v. [750. Tai, ottaaksemme esimei`kin uusimmasta kehityksestä, Ruotsissa on äskettäin i]uunjalostusteollisuuden alalta todettu sel-]aisia tapauksia, kuin et,tä eräässä sulfiittitehtaassa v. 1920 valmis-tettiin 5/± massatonnia tvöntekijää kohden, mutta `1934 1.24 ton-nia, kun taas eräässä aivan uudessa tehtaassa vastaavan tuo-tantomäärän on laskettu kohoavan 200 tonniin. Samoin mai-nitaan tuotannon ei.äässä i]apei`itehtaassa v. 1924 olleen 60 tonnia, mutta k}'mmenen vuotta m}'öhemmin 124 tonnia t}'öläistä kohden.
`'ämä esimei`kit, ja muut samanlaiset, osoittavat, että paha ]]iaataloudesta ei ilmeisestikään voida selittää puhtaasti teknilli-sil]ä pei`usteilla. Siltä kannalta lähtien o)isi pikemmin ollut odo-t,ettavissa väestön siirt}'mistä sinne, missä t}'övoiman säästö on ollut suhteellisesti vähäisin, siis juuri maatalouteen. Todellisen kehityksen ymmärtämiseksi meidän onkin käännettävä huomio kokonaan toiselle suunnalle: ihmisen tai.peisiin.
/,`Z£7tf¢r¢z:kÅe£de7t Åt4!i4ti/,s. Käsittääksemme sen näennäisen pai`a-doksin, että teknillinen kehit}.s on johtanut t}-övoiman kysynnän
`-ähenemiseen siellä, missä i`ationalisoinnista aiheutuva työvoiman säästö on ollut suhteellisesti vähäisin, meidän on otet,tava huomioon ihmisten tarpeiden ei`ilainen asteikko: toiset tai`peet ovat erinomai-sen joustavia, toiset erinomai-sen sijaan siinä määrin kiinteitä, että niiden tyydyttäminen ei sanottavasti nouse tai laske ulkonaisten olosuh-teiden muuttuessa. Jälkimmäistä )aatua oli sen jätkän viinan tarve, joka vakuutti, että ))viina ei koskaan voisi o]la niin kallista, ettei se olisi i`ahansa arvoinen».
Onneksi viina ei suurimmalle osa]le ihmisiä ole mikään kiinteä tarve. Tämä ominaisuus on sen sijaan elintai`vikkeilla.
Ihmisen normaalin ruumiinlämmön säil}'ttäminen vaatii jatkuvasti
PAKO MAATALOUDESTA 47
tiettyä polttoaineen kulutusta, kaloi`imääi`ää. Tästä määrästään elintai`vikkeiden kulutus ei voi paljonkaan laskea, i]man että ruumis alkaa kuihtua ja että lopuksi kuolemakin on edessä. Sil«ipä sil)oin-kin kun käytettävissämme oleva ostovoima supistuu, hansil)oin-kin.me itsellemme, mikäli suinkin mahdollista, tarvitsemamme vähimmän i`avintomäärän ja säästämme sen sijaan muist,a menoista. Mutta
ihmisen i.avinnon tai`i)eella on luonnolliset ja suhteellisen ahtaat i'ajansa ei vain alaspäin, vaan myös ?.löspäin. Tämä määrä, joka riipi]uu vatsainme i`uoansulatuskyv}'stä, voi tietenkin }'ksilöiden iiiukaan melkoisesti vaihdella, mutta on keskimääräislukuna joten-sakin kiinteä niillä, jotka elävät samanlaisissa olosuhteissa.
`-äiden kahden rajap}-}tkin, vatsan välttämättömän tarpeen ja vatsan vastaanottamiskyvyn, välillä elintarvikkeiden kulutus vaili-telee. Siellä, missä taloudellinen hyvinvointi on kohoamassa, siellä luonnollisesti kulutus p}-i`kii etäänt}.mään alai`ajastaan }'lärajaa kohden. Mutta, kuten niin monessa asiassa, on tässäkin kehitvk-sessä kaksi puolta. Samalla kuin kohoava e]inkanta lisää elintai`vik-keiden kulutuksen t a 1 o u d e 11 i s i a mahdomsuuksia, se supis-taa kulutuksen f y s i o 1 o g i s i a mahdollisuuksia, s. o. ruumiin i`avinnon tarvet,ta. Tämä jälkimmäinen seikka johtuu siitä, että sitä m}'öten kuin tuotannon palvelukseen otetaan yhä enemmän mekaanista työ- ja käyttövoimaa, ihminen vapautuu raskaasta t}.östä ja hänen i`uumiinsa tai`vitsee siis vähemmän polttoaineita.
Ei`o voi o]la h}.vinkin tuntuva; saattaapa raskasta i`uumiillista tvötä tehneen henkilön ravinnon tarve tvöt,töm`'`tden aikana laskea
`:1i .rJ:o o/o. 1
\tämä kaksi tekijää - kohoava elinkanta ja t}'ön ]isäänt}'vä ]iiekanisointi -sekä ei`äät muut kysymykseen tulevat seikat, nä}.t-tävät kehityksen kuluessa pitäneen toisensa suurin i)iirtein tasa-iiainossa, niin että ravinnon kulutus henkeä kohden on halki
vuosi-1) Täysikasvuisen keskikokoisen ihmisen ]asketaan tarvitsevan päivittäin:
48 BR. SuviRANTA
satojen p}-s}-n}-t jotensakin muuttumattoinana. 1 Siihen viittaa-vat ainakin i)rof. I]eckscherin Ruotsia koskevan tutkimuksen tulokset, jotka on julkaistu yllä mainitussa teoksessa. I\Tiiden mu-kaan v. 1557, siis Kustaa Vaasan aikoina, alempaan kansaan kuulu-neiden keskimääi`äinen ravinnon kulutus oli n. s. kuninkaan kai.ta-noissa 4 043.5 kaloria, mihin tuli lisäksi olutta 599 kaloria. Vuosilta 1912-13 toimitettu tutkimus osoittaa, että tällöin keskimää-räinen ravinnon kulutus oli Ruotsissa 3 627 kaloria sekä juoma-tavarain 26 kaloria olutta ja 749 kaloria maitoa eli kaikki yhteensä 4 402 kaloria 4 642.5 vastaan }.li kolmesataa `ruotta aikaisemmin.
Elintai.vikkeiden kulutus oli siis p}'s}'n}'t suurin piirtein samalla tasolla, joskin niiden laadussa oli tapahtunut mei`kittäviä muutok-sia, mutta se on amuutok-sia, johon tässä }Thte}Tdessä ei ole s}'}.tä sen enem-pää puuttua.
Ravinnon tarpeen osoittautuessa täten verraten kiinteäksi, on elinkannan kohoamisesta johtunut ostovoiman lisä}'s suui`immaksi osaksi suuntautunut joustavampien tarpeiden t`'\.dvttämiseen.
Seui`auksena on siis ollut elintarvikkeiden kulutuksen suliteellinen taantuminen niuun kulutuksen i`innalla sielläkin, missä niiden kulu-tuksen absoluuttinen määi`ä on kasvanut. Tämä n.s. Engelin laki, joka todettiin jo 80 `'uotta takaperin, pitää i)aikkansa niin h`-vin saman maan eri kansanluokkiin kuin ei`i kansoihin nähden, veri`attaessa niiden saa`'uttamaa elinkantaa ja elintai`\'ikkeiden kulutusta toi-siinsa. Esim. Ruotsissa on maaseudun t`-öläisväestöä koskevassa
1) Muista kulutuksen määrään vaikut,tavista seikoista, joihin myös Kansan-taloudel]isen Yhdistyksen kokouksessa viitattiin, mainitt,akoon n. s. ruokavalio, mikä merkitsee siiit}.mistä taloudellisen hyvinvoinnin kasvaessa `'i]jan L.ulutuk-sesta suureminassa määrin kotie]äin- ja puutarhatuotteiden kulutukseen; koska näissä jälkimmäisissä tapauksissa saman ravintomäärän tuottaminen vaatii yleensä paljon enemmän t}'övoimaa, johtaa tällainen ruoka`.aljo ilmeisesti maatalou-dellisen työ`'oiman suurempaan kysyntään. Päin`.astaiseen suuntaan vaikutta-vat sc]Iaiset seikat kuin siiityminen ruumiin lämpöä paremmin säilyttäviin asun-toihin, ruoan huole]lisempaan `'alintaan sen ravintoarvoon ja kokoonpanooii nähden sekä säästä`.ämpään ruoan valmistukseen. On hyvin mahdollista, että sen jälkeen kuin oii saavutettu määrätty elinkanta, ravinnon kulutusta väheii-tävät tekijät saa`'at `'ähitel]en yliotteen. Ainakin Amerika§sa väitetäån tutki-musten osoittaiieen, että päivittäinen keskimääräinen ka]orikulutus on 15 `'uo-dessa vähentyn}.t 3 500 kalorista 2 500 kaloriin.
PAKO MAATALOUDESTA 49
tutkimuksessa todettu, että korkeimmassa tuloluokassa elintai`vike-prosentti oli 48.7 °/o, mutta kohosi huonoimmassa taloudellisessa asemassa oleviin perheisiin nähden 66.q °/o:iin.1 Mitä taas eri mai-hin tulee, on tuoreimpien tilastotietojen mukaan ravintomenojen osuus esim. Yhdysvalloissa 33.4 °/o , Pohjoismaissa, Saksassa, Alanko-maissa ja Sveitsissä 40-50 °/o, Tshekkoslovakiassa, Irlannissa ja Vii.ossa 50-60 °/o, Puolassa 63 °/o ja Kiinassa 72 %.
Kun täten elinkannan kohotessa yhä suurempi osa kulutuksesta kohdistuu muihin hyödykkeisiin kuin ravintoon, seuraa siitä, että samansuuntaista siirtymistä on havaittavissa myös työvoiman käyttöön nähden. Mikä mei`kitsee, koska elintai`vikkeiden tuotan-nolla on maataloudessa niin ratkaiseva asema, että väestöä pyrkii muuttamaan maatalouden piii`istä sellaisten tuotannonalojen pal-velukseen, jotka huolehtivat joustavampien tai.peiden tyydyttä-misestä. Tätä kehityssuuntaa ei ole pystynyt kumoamaan edes se päinvastaiseen suuntaan vaikuttava seikka, että työvoimaa sääs-tävä tekniikka ei maataloudessa ole voinut päästä yhtä edullisiin tuloksiin kuin yleensä näillä muilla aloilla.
Pako maataloudesta on täten saanut luonnollisen taloudellisen selityksensä; se on ilmiö, joka, joskin siihen on ollut myös muita syitä, viime kädessä pohjautuu väestön kohoavaan elinkantaan ja on seui`aus siitä.
Sy7t£y¢åi.6`yg/cze7i ¢!e7tcm£7te7L F.dellä mainitsimme syntyväisy?--den alenemisen kolmantena maataloudesta paon pei-ustekijänä.
Itse ilmiöön sinänsä ei ole sy}'tä tässä yhte}'dessä lähcmmin puut-tua; se on yleisesti tunnettu ja sitä on yhdistyksessämmekin aikai-semmin yksityiskohtaisesti käsitelt}.. On vain täydellisyyden vuoksi lyhyesti viitattava siihen yhteyteen, mikä syntyväisyyden alene-misella on maataloudesta pakoon.
On selvää, että niin kauan kuin luonnollinen väenlisäys on
On selvää, että niin kauan kuin luonnollinen väenlisäys on