Päätöksenteko, valinnat ja tunteet

Päätöksenteko-käsitteellä tarkoitetaan tietynlaisen ratkaisun valitsemista ja valinnan siirtämistä käytäntöön. Päätöksenteon tavoitteena on siis tehdä tietty valinta olemassa olevien vaihtoehtojen keskeltä. (Janis & Mann 1977, 172-179; Stenberg 1996, 386.)

Päätösten tekeminen on keskeistä ohjaustyössä. Valitsemisella tarkoitetaan jollekin reitille lähtemistä ja toisen reitin hylkäämistä. Peavyn (1999, 121) mukaan ”päätös on eräänlainen psykologinen moottori. Kun ihminen on päättänyt toimia tietyllä tavalla, siitä seuraa normaalisti se, että jos hänen toimintaansa ei estetä, hän suuntautuu kohti tavoitettaan ja pois ongelmaksi kokemastaan tilanteesta”. Päätös kytkeytyy siis yksilön toimintaan, koska päätös usein käynnistää jonkin muutoksen yksilön toiminnassa. Jokaista päätöstä toteuttaessa yksilö joutuu aina samalla uhraamaan

jotakin. Valitsematta jättäminenkin on päätös. Valintaa voidaan luonnehtia yksilölle tyypillisenä tekona. Valintaan kytkeytyy vastuullisuuden, rohkeuden, aitouden ja toimijuuden arvoja. Elämme maailmassa, jossa yksilö voi tehdä monenlaisia päätöksiä. Jokaisen yksilön täytyy oppia, miten kykenisi ennakoimaan valintojensa seurauksia ja sen kautta rakennettava sellainen elämä itselleen, joka menee haluttuun suuntaan. (Peavy 1999, 53-55.)

Valintaa voidaan kuvata myös määriteltynä päätöksenteon agenttina. Valintoihin sisältyy erilaisia vaihtoehtojen mahdollisuuksia ja potentiaalisia seurauksia, jotka mahdollistuvat valitun toimintatavan seurauksena. Yksilön elämän valinnat kytkeytyvät esimerkiksi urasuunnitteluun, terveyteen, ympäristöön sekä sosiaaliseen hyvinvointiin. Nuoren koulutuspolku rakentuu tyypillisesti niin, että nuori itse valitsee mihin koulutukseen ja ammattiin haluaisi ja tekee näiden päätöksien pohjalta erilaisia suunnitelmia. Motivoitunut toiminta suunnitelmien toteuttamiseksi vaatii, että nuorella on tavoitteita, joita hän todella haluaa saavuttaa. Yksilön käsitys itsestään oppijana ja oma itsetuntemus tukevat myös halutun valinnan saavuttamista. (Bell ym. 1988, 18;

Opetusministeriö 2007, 12.)

Aina valitut koulutuspolut eivät kuitenkaan toteudu, vaan yksilö joutuu valitsemaan ja pohtimaan uusia reittejä.. Kaukosen (2009) mukaan nuoret siirtyvät jatko-opintoihin ja työelämään vuodesta toiseen lähes samanlaisen kaavan mukaisesti. Nuorten siirtyminen toisen asteen koulutuksen jälkeen jatko-opintoihin ja työelämään ei ole yksiselitteinen ilmiö. Samaan elämänvaiheeseen liittyy yleensä paljon muutoksia:

opiskelupaikan hankintaa, omaan kotiin muuttamista ja toimeentulon hankkimista.

Nuorten toiminta ja elämäntilanteet voivat vaihtua nopeastikin. Nuorten siirtyminen opintoihin ja työelämään on kuitenkin ollut vuodesta toiseen hyvin samanlaista, vaikka siirtyminen tapahtuu vaiheittain. Nuorten siirtyminen nykyistä aikaisemmin työelämään on yksi niistä asioista, joiden avulla yksilöiden työuria haluttaisiin pidentää. Siihen on syynä muun muassa väestön ikääntyminen, josta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi työssä olevaa väkeä tarvitaan tulevaisuudessa enemmän.

Perusasteen koulutuksen jälkeen jatko-opintoihin siirtyvät lähes kaikki nuoret, mutta opiskelun jatkaminen toisen asteen koulutuksen jälkeen on paljon hitaampi prosessi.

Yliopistojen uusista opiskelijoista uusia ylioppilaita on vain runsas kolmannes ja ammattikorkeakoulujen uusista opiskelijoista vajaa viidennes. (ks. Kaukonen 2009)

Hidas siirtyminen toiselta asteelta korkeakouluihin viivästyttää paitsi opiskelun aloittamista korkeakouluissa, myös nuorten siirtymistä päätoimisesti työmarkkinoille opintojen jälkeen. Muihin maihin verrattuna suomalaiset nuoret opiskelevat pitkään.

20-29-vuotiaiden opiskelu on kaikista OECD-maista yleisintä ja odotettu opiskeluaika pisintä Suomessa. Opinnot kestävät ammattikorkeakouluissa keskimäärin neljä vuotta. Yliopistoissa ylemmän korkeakoulututkinnon keskimääräinen suoritusaika on noin 6,5 vuotta. Suomalaisista 25-34-vuotiaista 29 prosentilla on korkeakoulututkinto.

Vertailtaessa tätä muihin maihin, esimerkiksi Ruotsissa osuus on 31%, Yhdysvalloissa 35% ja Norjassa 40%. (Tilastokeskus 2009.)

Päätösten tekemiseen vaikuttavat yksilön henkilökohtaiset piirteet, kuten yksilön temperamentti ja hänen elämänhistoriansa. Nuorten oman elämän päätökset ja niiden ohjaaminen rakentuvat yksilön omien toiveiden ja motiivien pohjalta, mutta valinnat tapahtuvat henkilön ikään kytkeytyvän ympäristön mahdollisuuksien ja rajoitusten mukaisesti. Jokaisessa ikävaiheessa yksilöllä on tietynlaisia mahdollisuuksia sekä rajoituksia, jotka rajaavat yksilön päätösten eri vaihtoehtoja.

Mahdollisuudet tuovat esiin esimerkiksi nuoren koulutusvalintojen aikatauluja tai tulevia koulutusmahdollisuuksia verrattuna aiempaan koulumenestykseen. Nuoren päätöksentekoa voidaan siis luonnehtia tapahtumaprosessina, jossa nuoren on tehtävä vertailuja. Tätä vertailua toteutetaan suhteessa nuoren omien motiivien, toiveiden ja kiinnostuksen kohteiden välillä sekä suhteessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksiin ja rajoitteiden välillä. (Nurmi ym. 2006, 134-135.)

Nyky-yhteiskunta tarjoaa nuorille paljon erilaisia valintojen mahdollisuuksia, joten nuorten päätöksenteko on usein haasteellista ja päätöksiä täytyykin punnita useasta eri näkökulmasta. Vuorisen ja Välijärven (1996,54-55) mukaan onkin tärkeää, että nuorelle tarjoutuisi riittävästi mahdollisuuksia omien henkilökohtaisten päätöstensä rakentamiseen. Nuorten tottuminen erilaisten päätösten tekemiseen valmentaa nuoria myös yhteiskunnassa tarvittaviin taitoihin, kuten yhteisöllisyyttä tukeviin päätöksentekotaitoihin. Päätöksentekotaitojen harjoittelu koulutuksen yhteydessä näyttäytyykin entistä tärkeämpänä koulujen keskeisenä tehtävänä koulutuksen yhteydessä. Laadukas opinto-ohjaus takaa onnistuessaan sen, että nuori saa lukioaikana riittävät valmiudet tehdä suuria päätöksiä ja valintoja tulevaisuutensa suhteen ja kehittyä yhteiskunnan täysipainoiseksi kansalaiseksi.

Päätöksentekoon ja valitsemiseen kytkeytyy ajattelua, harkintaa ja suunnitelmien tekoa, mutta myös intuitiota, tunteita ja sosiaalisia suhteita. Tunteet näyttäytyvät universaaleina ilmiöinä. Tunteita voidaan tarkastella fysiologisesta, psykologisesta sekä sosiologisesta näkökulmasta. Tunteet kytkeytyvät ihmisten toimintaan ja ne ovat tärkeässä roolissa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Tunteet kietoutuvat yksilön henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan ja yhteiskunnan kulttuuriseen viitekehykseen. (Wager ym. 1999, 332.)

Tunteet ovat osa ihmisen olemassaoloa ja ne tekevät yksilön elämän merkitykselliseksi. Tunteiden avulla koetut asiat rakentavat yksilöiden elämään erityisiä merkityksiä. Tunteita on luokiteltu eri tavoin, mutta tunteiden luokitukset ovat aina sopimuksenvaraisia. Tunteet ovatkin haasteellinen tutkimuskohde. Psykologia on tieteenalana erityisesti kiinnostunut emootioista ja tunteiden kytkeytymisestä yksilön päätöksentekoon. Tunteet ovat tutkimuskohteena laaja, sillä tunteita koskevia teorioita on olemassa jopa yli 500. Kognitiiviset teoreetikot painottavat, että päätöksenteossa on usein kysymys henkilökohtaisten tavoitteiden ja haaveiden tavoittelusta, tilanteen selviytymiskeinojen rakentamisesta ja suunnitellusta toiminnasta tavoitteiden toteuttamiseksi. Tunteet ohjaavat usein vahvasti yksilön tavoitteiden asettamista ja niiden toteuttamista. (Berthoz ym. 2003,34,38; Silkelä 1998..)

Tunteet kytkeytyvät myös yksilön urasuunnitteluun ja niiden avulla voidaan paremmin ymmärtää uravalintojen rakentumista. Tunteet ja niiden mukaan toimiminen tulisikin nähdä kokonaisvaltaisina tekijöinä, jotka usein ohjaavat yksilöiden päätöksen-tekoprosesseja ja niitä ei saa sivuttaa myöskään opinto-ohjauksessa. (Kidd 1998, 275, 286.)